Väsynyt matkalainen

//Hehe, kuulostaa ihan lomalta x) //

Yalla hymyili nuorukaiselle tämän päättäessä juotavasta. Hän huokaisi huomaamattomasti, sillä hän todellakin tarvitsi lepoa. Jalka kun ei ottanut toipuakseen, mutta miksi edes ottaisi? Tikarihan oli edelleen siellä ja hiersi siihen koko ajan. Nainen käänsi äkkiä katseensa mieheen tämän kysyessä hänen jalastaan. Pieni irvistys levittyi huomaamattomasti hänen kasvoilleen. Oliko se noin näkyvä, että hänen jalkaansa sattui?
"Ei, ei, ei teidän tarvitse. En halua, että joudut kantamaan tällaista taakkaa." Nainen naurahti hennosti nostaen katseensa toiseen.
"Pieni tuki ei olisi kuitenkaan pahitteeksi..." Hän sanoi luoden kasvoilleen hetkeksi virneen, mutta hävittäen sen kuitenkin. Ehkä hänen pitäisi nyt vain keskittyä kävelemiseen.

Ruskeaverikkö oli Evorthorin käsikynkässä kun hän osoitti hymyissä suin edessä näkyvää suurehkoa majataloa.
"Ehkäpä voisimme majottua tuonne?" Yalla ehdotti ja vilkaisi matkakumppaneitaan. Sää oli todellakin viilentynyt ja hän tärisi jo hieman kylmästä. Hampaat kalisivat hieman toisiaan vasten. Tosin oli kylmällä hyväkin puolensa; se puudutti hieman hänen jalkaansa, jota kirveli. Nyt kipu oli jo hieman hellittänyt. Johtuiko se sitten kylmästä vai nuoresta herrasta, joka tuki häntä, jotta hän pystyisi kävelemään paremmin.

//Samaa mieltä Chiannan kanssa : D//

Evorthor katsoo neidon viittaamaa paikkaa. "Toki, se on juuri se paikka jonne olen jättänyt palvelijat sun muut", mies sanoo ja naurahtaa vähän.

Ensin Evorthor suostuu neidon pyyntöön tuesta. Jos Yalla ei halua että häntä kannetaan niin hän ei kanna. Kuitenkin kun hän huomaa neidon tärisevän kylmästä ja hänen vaikean kävelynsä, hänen neidon-pelastamis-vaistonsa menee asioitten edelle. "Anteeksi, en voi vain katsella kärsimistänne", Evorthor sanoo, hymähtää ja nostaa neidon helposti käsivarsilleen.

Mies on hyvin lihaksikas ja vahva, hänelle on pikkujuttu kantaa neitoa. Mielelläänhän hän sellaista tekee. Hän on herrasmies eikä hyödynnä Yallan kantamistilaisuutta koskettelemalla tai puristelemalla tätä kantaessaan. En ymmärrä miten jotkut kehtaavat.. Evorthor ajattelee kantaessaan neitoa majatalolle.

//Jaah... lemmikkivuoheni kuoli toissapäivänä. Oli ollut meillä vain sellaiset kuusi vuotta. =( Mutta no, elämä jatkuu...//

Alayna lähti seuraamaan kaksikkoa majatalolle toivoen samalla, että paikka hyväksyisi myös taikaolentoja. Se näytti kyllä lupaavalta ja kutsuvalta, mutta eihän sitä koskaan tiennyt... Hän vilkaisi vielä markkinoita ja päätti piipahtaa vielä paikalla jos saisi majatalosta huoneen, johon viedä tavaransa. Huovat ja laukku olivat vielä ostamatta, tosin jälkimäisen suhteen hänestä alkoi tuntua, että se ei ehkä olisikaan tarpeen ihan vielä. Selaillessaan ostamaansa taikakirjaa hän oli huomannut lupaavan oloisen lumouksen, jota sietäisi kokeilla niin pian kuin mahdollista. Jos se onnistuisi, hänen ei tarvitsisi huolestua tilanpuutteesta ihan heti. Mutta huovat olisivat kyllä tarpeellisia. Ympärillä pimeni jo, mutta markkina-alueella ei rauhoituttu hiukkaakaan. Päinvastoin, nyt kuvaan alkoi ilmestyä yhä enemmän viihdettä lupailevia kojuja ja telttoja. Paikalle pystytettyjen soihtujen valossa haltia näki lapsia hauskuuttavan nuoren velhon, pari tanssijatarta ja uhkarohkean miekannielijän, joka ei näyttänyt olevan edes huolissaan sisällään olevasta miekasta. Sade keskeyttäisi juhlan myöhemmin, mutta sitä ennen haluttiin vielä pitää hauskaa. Hymyillen yleisön innolle Alayna jatkoi kohti majataloa.

// Vooi :< Jaksamisia sinne! //

Yalla kirkaisi pienesti toisen äkkiä kaapatessaan hänet syliinsä, mutta kirkaisu muuttui pieneksi nauruksi ja hän peitti suunsa toisella kädellään. Mitä ihmisetkin oikein kuvittelivat hänen käytöksestään? Luulivat varmaan, että Evorthor kävi häneen jotenkin käsiksi. Mutta näin oli paljon parempi. Hänen jalkansa sai hieman rauhoittua ja nuorukaisen sylissä oli lämmintä - ainakin verrattuna äskeiseen tärisemiseen.
Ja olihan toisen käsivarsilla turvallistakin. Nainen veti hieman huppuaan alemmas huomatessaan päivän pimenevän iltaan. Hän pelkäsi pimeää ja halusi pois sen tieltä. Onneksi majatalo näytti ihanan valoisalta kaikkien niiden ihmisten vilskeessä, joten Yalla tunsi helpotusta heidän kävellessä sitä kohti.

Hymy oli noussut Yallankin kasvoille hänen ihaillessa katutaikureita ja muita esiintyjiä. Hän rakasti kaikkia esityksiä, varsinkin tulennielijöitä, mutta pysyi kuitenkin itse kaukana tulesta. Hän ihaili heidän rohkeuttaan olla tulen kanssa niin lähekkäin. Hän kun ei melkein uskaltanut sytyttää edes nuotiota.
"Voisitteko laskea minut alas? Voin kävellä loppumatkan." Yalla sanoi ja siirsi nyt vaaleansiniset silmänsä nuorukaisen tummiin. Sitten hän laskeutui sulavasti Evorthorin käsivarsilta ihmisjoukon tungokseen. Kaikki näytti sieltä niin jännittävältä ja uudelta, että Yalla halusi ihastella sitä hetken omastakin korkeudestaan.

Majatalon edusta oli valaistu soihduin ja ihmisiä parveili sisään ja ulos. Lapsia juoksenteli jaloissa, mutta nainen vain hymyili heille nauraen samalla. Hänkin muisti vielä ajan, jolloin hän oli koko ajan juossut isänsä kynsistä katsomaan mitä ihmeellisempiä esiintyjiä Merkyn juhlissa. Ruskeaverikön hymy kuitenkin hyytyi hänen muistellessa isäänsä ja hän käänsi päänsä toiseen suuntaan kaksikosta.
Majatalon sisällä oli jo rauhallisempaa Yallan astuessa sen lämpöön. Rakennus oli suuri ja puusta rakennettu. Sen sisällä oli monenlaisia henkilöitä ja pieni hymy syttyi naisen kasvoille hänen kääntäessä katseensa Alaynaan.
"Taitaa tämä hyväksyä sinutkin." Hän sanoi ja hymyili lämpimästi.

//Otan osaa.. : <//

Yallan pyynnöstä Evorthor laskee hänet sulavasti maahan. Onneksi neidon kävely ei vaikuta enää niin huonolta. Mies hymähtää itsekseen ja siirtää sitten katseensa edessä avautuviin esityksiin.

Evorthorin tekisi kovasti mieli tehdä myös jotain sellaista. Tulta hän osasi hiukan niellä, pienissä määrin, ja hiukan jonglöörata, mutta miekkaa hän ei varmaan nielisi. Tai no, ehkä jos häntä ensin neuvottaisiin ja opetettaisiin. Miehen kasvoilla häivähtää virnistys kun hänen mieleensä juolahtaa muutamia niitä hulluuksia joita hän on veljensä kanssa suorittanut. Hän hiukan kaipaisi taas sellaista jännitystä, palvelijat eivät nimittäin ole kovinkaan hullun rohkeita.

Hetken päästä muutamat lapset tulevat juoksemaan Evorthorin ympärille. Mies tuntee heidät, he ovat majatalon omistajan lapsia. Evorthor nauraa ja ottaa yhden reppuselkään, yhden käsilleen, yksi roikkuu jalassa ja yksi paidan helmassa. Miestä ei näytä ollenkaan haittaavan, päinvastoin. Evorthor tulee oikein loistavasti lasten kanssa toimeen, itsekkin kun on hiukan lapsimielinen.

Alayna nyökkäsi Yallalle ilahtuneesti. Paikka näytti tosiaan mukavalta. Huomattuaan Evothorin kimpussa olevat lapset hän sai idean. Haltia seisahtui vielä majatalon ovelle, kääntyi ja katseli hetken soihtujen valaisemaa markkina-aluetta. Hän hymyili itsekseen, kohautti olkiaan ja kaivoi loitsukirjan laukustaan. Hetken selailun jälkeen hän oli löytänyt haluamansa taian. Eihän se vahva loitsu ollut mutta näyttävä kylläkin, varsinkin tällaisena iltana. Hän väisti ovensuusta ja teki sormillaan tähdenmuotoisen kuvion ilmaan.
"Wdalai megywra", hän kuiskasi ja ohut smaragdinvihreä kipinäsuihku kiisi hänen kädestään kohti taivasta. Päästyään korkealle markkinapaikan ylle se räjähti vihreänpunertavaksi ilotulitukseksi, joka valaisi kojut ja teltat. Markkinaväki katseli yllättyneenä taivaisiin ja useat paikalla olleet lapset hihkuivat riemusta. Haltian hymy leveni hänen nähdessään seuraavan, sinihopeisen ilotulituksen syöksyvän alueen toiselta laidalta. Hän oli arvannut oikein. Paikalla oli sen verran maagikkoja, että joku oli ottanut haasteen vastaan. Kipinäsuihkuja näkyi muutama lisää ja jälleen taivas säkenöi. Jos Alaynan arvaus piti paikkansa, tänä iltana saataisiin vielä nähdä todellisia mestariteoksia kunhan kokeneemmat velhot innostuisivat esittelemään taitojaan. Hän nauroi iloisesti ja kääntyi mennen lopultakin sisälle majataloon.

Lapset taisivat tuntea Evorthorin, sillä he heittäytyivät varsin tuttavallisiksi. Hymy pysyi Yallan huulilla ja pian hän saikin jo ihmetyksissään kääntää päänsä Alaynan puoleen. Hän katsoi suu auki toisen taikaa ja kun se singahti taivaalle, nainen käänsi päänsä niin, että huppu tipahti hänen päästään taas. Taivas muuttui hetkeksi vihreäksi ja pian sinisen väriseksi. Ruskeaverikkö yritti löytää sen lähettäjää, mutta eihän hän sitä tietenkään löytänyt kaiken sen väen seasta. Hän unohti ihan näkyvät kasvonsa ja kääntyi haltijaan päin.
"Se oli loistava!" Hän sanoi iloisesti hymyillen ja hänen teki mieli mennä takaisin väen sekaan, vaikka jalkaa särkikin. Mutta hylkäsi ajatuksensa. Hänen olisi pakko lepuuttaa jalkojaan pian, sillä hän tarvitsi niitä matkallaan paljon. Tikariaankaan hän ei voinut vielä kengästään poistaa näin näkyvällä alueella. Mitä oikein ajateltaisiin jos hän vetäisi äkkiä tikarin piilostaan? Ja sittenhän se selviäisi kaikille.

Väen joukossa vilahti pari huppupäistä - ruumiinrakenteen mukaan ainakin - miestä. Yallan sydän sykähti kurkkuun asti ja hän muisti alhaalla olevan huppunsa. Kohta hänen päänsä oli taas piilossa ja hän vetäytyi sisemmälle majataloon. Hän tiesi isänsä kätyreiden olevan ainakin kohta perillä Geranissa, eikä hänen kannattanut hyppiä kasvot näkyvissä.
"Voi ... " Yalla alkoi manamaan, mutta lopetti sen sitten. Ihan turhaahan hän vielä voimasanoja oli käyttämässä, ehkä hän joutuisi käyttämään niitä myöhemmin paljon enemmän. Vaikka nainen olikin jo sisällä, hän veti huppuaan vielä alemmas ja laski katseensa maahan. Hän ei riskeeraisi pääsyään Madarenista tyhmyyksien takia.
"Hmm... Minun tarvitsee varmaan mennä pian johonkin istumaan..." Hän ilmoitti matkakumppaneilleen ja alkoi jo tutkimaan taloa huppunsa alta. Hän haluaisi johonkin rauhalliseen paikkaan jos se vain olisi mahdollista. Ainakin ulottumattomiin noista epämääräisistä miehistä, joita tuntui lisääntyneen Geranin villityksien keskelle.

Evorthor ja lapset pysähtyvät katsomaan Alaynan taikaa. Evorthor hymähtää ymmärtäessään neidon taian tarkoitusperän. "Toivottavasti muutkin innostuvat haasteestasi", mies ehtii sanoa ennenkuin toinen samankaltainen, mutta eri värinen taika jo koristaa taivasta. Toivottavasti hän ehtii nähdä tänä iltana vielä jonkun vieläkin komeamman taian yötaivasta vasten.

Matkalaiset ja Evorthorissa roikkuvat lapset pääsevät lopulta väentungoksesta sisälle majataloon. Evorthor kuuntelee Yallan pyyntöä ja hiukan kummastelee tämän varovaisuutta ja vilkuilua ympärilleen. Ihan kuin nainen pakoilisi jotain. Vaikka Evorthorin tekisi kovasti mieli kysyä asiasta, hän jättää sen sanomatta. Neito tuskin tahtoisi puhua siitä.

"No, voimmehan siirtyä minun huoneistooni hetkeksi ja tulla sitten takaisin?", mies ehdottaa hetken mietinnän jälkeen. Yallan tulisi antaa jalkansa hetkeksi levätä ja Alayna ja Evorthorkin voisivat kyllä hetken istua.

Alayna hymyili Yallalle.
"Kiitos. Tosin jos olen oikeassa niin se ei ollut mitään verrattuna siihen, mitä tänä iltana tullaan näkemään", hän naurahti ja katsoi sitten Evothoria. "Toivotaan että joku kokeneempikin innostuu", hän vastasi iloisesti ja vilkaisi taivasta juuri oikealla hetkellä nähdäkseen punakultaisen liljannupun avautuvan täyteen loistoonsa ja räjähtävän sitten kukkassateeksi, joka lankesi torin ylle. Hän ojensi kätensä ulos ja nappasi yhden putoavista kukkasista, joka osoittautui vaaleanvioletiksi atsaleaksi. Hän nuuhkaisi sitä ja hymyili taas. Pakko myöntää - todella taitavaa. Kukat olivat aitoja ja pysyviä. Sivusilmällä hän huomasi mustaviittaiset miehet ja Yallan reaktion, mutta pysyi vaiti. Tässä oli jotain todella hämärää, mutta kaikki aikanaan. Kukkasade oli ilmeisesti hämännyt miehiä jonkin verran, eivätkä vielä olleet keksineet majatalon ovella olevaa kolmikkoa. Tosin se olisi vain ajan kysymys. Evothorin ehdotus kuulosti hyvältä, ja neito halusi päästä kokeilemaan kirjansa loitsuja johonkin rauhalliseen ja mukavaan paikkaan. Koska mies oli ilmeisen rikas, tämän huone todennäköisesti olisi molempia sillä kovin harvat varakkaat tyytyivät yöpymään halvemmissa huoneissa.

"Kyllä, ehkä pitäisi tehdä niin." Yalla sanoi ja näytteli kasvoilleen hymyntapaisen, vaikka hänen silmänsä vilkuilivatkin hermostuneesti ympärilleen. Hänen sykeensä oli noussut ja häntä jännitti ja pelotti samaan aikaan. Hän oli päässyt jo niin pitkälle! Hänellä oli jo laivakin tiedossa. Naista puistatti, hän ei halunnut suunnitelmiensa mennä metsään nyt varomattomuuden takia. Onneksi hän oli ostanut uuden leningin. Hän voisi vaihtaa sen päällensä jos he vielä astuisivat ulos, ehkä se vähän harhauttaisi mustaviittaisia miehiä, jos he nyt häntä edes etsivät, mutta aina kannatti olla varovainen.

Yalla ei ihastellut kukkasadetta, sillä hän oli liian hermostunut siihen. Kukat tosin olivat kauniita ja hän toivoi, että joku vielä myöhemminkin - jos he ulos vielä sattuisivat - taikoisi tuollaisen taian, jotta hänkin saisi nauttia siitä. Nyt hän oli liian jännittynyt siihen. Hän uskalsi hieman nostaa katsettaan ja huomasi onnekseen kaikkien viittamiesten - ainakin nyt - kadonneen näkyvistä ja nainen hieman rentoutui. Ehkä he etsivät jotain ihan muuta kuin häntä - karannutta Merkyn aatelistytärtä. Ehkä...
"Pieni lepo tekee todellakin hyvää..." Yalla mutisi itsekseen kääntäen katseensa Evorthoriin, jotta toinen johdattaisi heidät huoneistoonsa. Ehkä ruskeaverikkö oli vain liian väsynyt, joka johti sitten älyttömään vainoharhaisuuteen. ' Niin se on varmasti...' Hän päätti sitten vielä kerran vilkaistessaan olkansa yli ulos. Ei ketään epäilyttävää. ' Hupsu minä...' Nainen ajatteli ja pieni hymy nousi hänen kasvoilleen väkisinkin oman hupsuutensa takia.

Evorthor hymähtää neidoille ja nyökkää. Hän lähtee johdattamaan heitä yläkertaan, huoneistoonsa. Illalla sinne voisi kutsua juhlakansaa kesteihin, mutta herra tietenkin kysyisi neidoilta ensin näitten mielipiteitä.

Hän vie neidot huoneistoon. Se on iso ja yksinkertaisen kaunis. Mitään suurempaa koristetta ei seiniltä löydy ja huonekalut ovat melko perustekoa. Huoneisto on kuitenkin hyvin tilava ja rauhallinen. Siellä täällä vilahtaa välillä palvelija. "Tälläinen tämä on. Olkaa kuin kotonanne neidit", mies sanoo ja hymähtää.

Alayna seurasi Evothoria yläkertaan. Huoneistoon päästyään hän katseli ympärilleen uteliaasti ja totesi sen olevan melko mukavan oloinen. Toivottavasti paljelijoita ei häiritsisi, jos hän tekisi pieniä maagisia kokeiluja täällä. Ei hän mitään aikonut tuhota eikä loitsu, jota hän halusi yrittää, ollut edes kovin näyttävä. Itse asiassa se oli lähestulkoon huomaamaton.
"Kiitokseni", hän vastasi hymyillen miehelle ystävällisesti ja astui pari askelta sisemmälle päästäkseen pois oviaukon edestä. Kädessään pitämänsä kukkasen hän sujautti laukkuunsa ja istuutui sitten erääseen tuoleista laskien laukun viereensä lattialle. Poimittuaan loitsukirjansa laukusta hän alkoi lehteillä sitä hitaasti, miettien, missä olikaan nähnyt haluamansa loitsun. Samalla hän kuunteli ympäristön tapahtumia ja vilkaisi silloin tällöin sivusilmällä Evothoria ja Yallaa. Hän vilkuili satunnaisesti myös huoneen ikkunoista näkyviä ilotulituksia ja hymyili välillä nähdessään jonkun erikoisen kauniin. Äkkiä hän pysähtyi erään sivun kohdalle ja luki pari ensimmäistä riviä. Juuri se mitä hän oli etsinytkin. Hän luki sivun noipeasti läpi ja mietti. Loitsu oli kyllä melkoisen kätevä, mutta se ei ollut myöskään helppo. Se edellytti käytännössä kannettavan todellisuusvääristymän luomista ja sellainen oli uutta haltiallekin.

Yläkertaan vievät portaat eivät olleet Yallan jalalle kaikkein paras mahdollinen vaihtoehto, mutta hän kapusi portaat rohkeasti ylös kiristellen välillä hampaitaan yhteen. Tikari ei todellakaan ollut helpottanut hänen taakkaansa ja jalkakin oli jo ehtinyt lämmetä, jolloin se ei ollut enää puutunut kylmästä ilmasta. Onneksi he saapuivat pian huoneistoon ja nainen jäi hieman varautuneesti seisomaan oven suuhun. Hän katseli huoneistoa ja varmistui sen mukavuudesta. Oli se ainakin sata kertaa parempi kuin ne paikat missä hän oli ollut Merkystä lähtiessään. Tai ulkosallahan hän joten tämä oli todellakin Yallan mieleen.

"Voisiko jossain siistiytyä?" Ruskeverikkö kysyi ja virnisti hieman Evorthorille. Hän näytti varmasti kauhealta! Ja hän saisi ottaa tikarin pois saappaastaan kenenkään näkemättä sitä. Myös hän voisi vaihtaa uuden leninginsä päälle, sillä hänen tummansininen samettihame oli todellakin pesun tarpeessa. Eikä hänen hiuksensakaan laittaisi vastaan jos hän niitä hieman harjaisi, siitä hän oli varma.
Hän siirtyi oven suusta pois ja sulki oven takanaan. Hän vilkaisi Alaynaan, joka oli kirjansa kimpussa ja päätti itsekin lukaista omaansa heti kun oli saanut itsensä kuntoon. Hän ei sopinut yhtään niin kauniiseen huoneeseen kuin hän nyt oli.

Evorthor katselee ympärilleen. Palvelijat ovat jo purkaneet tavaroita ja häärivät aina välillä jossain siivoamassa ja muuta sen sellaista. Mies hymyilee tyytyväisenä ja etsii käsiinsä pääpalvelijansa. "Mitrah, voitte pitää tauon. Hyvää työtä", mies hymähtää, taputtaa miestä olalle ja tulee takaisin neitojen luo.

Palvelijat rupeavat sen jälkeen vetäytymään muualle, syömään ja lepäämään.

Evorthor kääntyy Yallan puoleen tämän puhutellessa häntä. "Kyllä, kylpyhuone on tuossa, tahtoisitko muutaman palvelijan kylvettämään teidät?", mies kysyy asiallisesti ja itsestäänselvästi, kohteliaan hymyn saattelemana.

Sivusilmällä hän vilkuilee Alaynaa. Mitä ihmettä tämä aikoo tehdä? Mies mielellään kyllä katselesi lisää taikuuksia..

Alayna luki sivun uudelleen läpi, tällä kertaa hitaammin. Kannettava todellisuusvääristymä. Hän puri huultaan. Tämä ei ollut kovin helppoa. Toisaalta toinen vaihtoehto olisi jättää osa tavaroista tänne. Ja kolmas olisi ostaa suurempi laukku ja kehitellä jokin keino sen kuljettamiseen. Ja ottaen huomioon hänen hupenevat rahavaransa ja ostettujen tavaroiden hinnan... eiköhän hän selviäisi. Hän vilkaisi sivusilmällä Yallaa ja Evothoria, ja huomasi jälkimmäisen mielenkiinnon. Se huvitti häntä hieman, mutta hän painoi sen pois mielestään ja keskittyi taas kirjaansa. Jos loitsu onnistuisi, hänen tilaongelmansa ratkeaisi. Jos ei... hän ei ollut aivan varma, mitä tapahtuisi. Se riippuisi paljolti siitä, missä vika olisi. Parhaassa tapauksessa pieniä häiriöitä todellisuudessa. Ehkä jokin tavara siirtyisi vähän. Jotain sellaista. Pahimmassa tapauksessa hän saattaisi suurentaa tai kutistaa jotain hallitsemattomasti. Se olisi... mielenkiintoista. Ja melko epätodennäköistä. Hän luki sivun läpi vielä kerran ja nyökkäsi. Sitten hän avasi laukkunsa ja tyhjensi sen kokonaan lattialle, tavara kerrallaan. Hän laski laukun syliinsä, avasi sen ja laski molemmat kätensä sen päälle.
"Naydra minaqa lenr", hän kuiskasi tuskin kuultavasti.
Laukku alkoi väristä, kuin sitä olisi katsonut kuuman ilman läpi.
"Noyara omyth."
Värinä siirtyi laukun sisäpuolelle, josta näkyi hento, valkea hehku. Se valaisi myös haltian keskittyneitä kasvoja, joilla näkyi keskittymisen aiheuttama jännitys. Hän ei halunnut epäonnistua.
"Murath... winren... unera!"
Tuskin havaittava leimahdus valaisi silmänräpäyksen ajan laukun sisäpinnan, sitten sen muuttui pimeydeksi ja samassa laukku oli entisellään. Tai ainakin se näytti siltä. Alayna henkäisi hiljaa ja vajosi tuolin selkänojaa vasten sulkien silmänsä. Loitsu oli tehty, mutta se oli kuluttanut suurimman osan hänen voimistaan. Siihen hän ei ollut osannut varautua, mutta nyt hän tajusi, että hänen olisi todellakin pitänyt.
Oppitunti numero yksi. Älä milloinkaan tee loitsua ennen kuin olet varma, että voimasi riittävät, hän ajatteli aavistuksen ivallisena. Hetken kuluttua hän avasi silmänsä ja hymyili väsyneesti, katsellen taas vaihteeksi ympärilleen. Hänen silmänsä vaelsivat pieneen tavarakasaan lattialla, mutta hän ei jaksanut vielä nousta keräämään niitä. Sen sijaan hän pujotti jousensa hitaasti olaltaan ja katseli sitä hiljaa. Aika testata loitsua. Hän alkoi laskea jousta laukkuun, johon sen kaiken järjen mukaan ei olisi pitänyt mahtua. Mutta kun jousi tuli kohtaan, jossa sen olisi pitänyt osua pohjaan, se vain jatkoi matkaansa kuin ei mitään. Se katosi kokonaan Alaynan laukkuun täysin, eikä laukku edes näyttänyt siltä, että siellä olisi jotakin. Tyytyväinen virne kasvoillaan Alayna vilkaisi taas Yallaa ja Evothoria.

Yalla mietti hetken. Ei hän ainakaan hameensa nyöritystä kiinni saisi jos kukaan ei olisi auttamassa. Kylpyyn hän ei kuitenkaan ihan heti aikoisi mennä. Kunhan vain hieman siistiytyisi.
"Voisin lainata yhtä." Yalla soi Evorthorille hymyn ja käveli sitten kylpyhuoneen suuntaan vilkaisten Alaynan touhuja. Toinen oli vielä syventynyt kirjaansa ja nainen halusi pitää kiirettä, jotta hän näkisi toisen taiat. Hän ei todellakaan haluaisi menettää sitä.

Yksi miehen palvelijoista pujahti Yallan kanssa kylpyhuoneeseen ja kumarsi hänelle. Pieni hymyn kare pilkahti naisen huulilla ja hän pudisti päätään kun palvelija sulki oven hänen takanaan.
"Ei minulle tarvitse kumarrella."
"Kyllä, neiti." Palvelija sanoi taas kumartaen, mutta lopetti sen kesken naurahtaen varautuneesti. Toinen huojentui nähdessään Yallan hymyn. Pitemmittä puheitta, nainen riisui viitan harteiltaan ja paljasti siinä samalla kokonaan itsensä, mitä hän ei ole tehnyt koko matkan aikana.
"Mikä on nimenne?" Yalla kysyi pian. Hän aina puhutteli pelvelijoitaan nimellä, joten hän tunsi ettei tämäkään nainen ole poikkeus. Palvelija näytti hetken hämmentyneeltä ja vastasi sitten:
"Rica, neiti." Yalla hymähti ja laski viittansa yhdelle pienelle pöydälle.
"Olette tulleet pitkän matkan." Palvelija sanoi ennemminkin todeten. Ruskeaverikkö vilkaisi itseään ja nauroi:
"Taidan näyttää ihan siltä, eikö vain?" Palvelija painoi päänsä ja yritti sopertaa anteeksipyyntöä. Yalla huitaisi vain kädellä ilmaan vähätelläkseen asiaa. Kuka nyt tosiasiaa alkaisi kiertelemään?

Nainen auttoi Yallaa avaamaan hameen nyörit ja nainen pujahti ketterästi sinisestä samettihameestaan ulos. Enää vain ohut alushame verhosi naisen suht muodokasta vartaloa ja hän pyysi Ricaa antamaan hänelle hieman lämmintä vettä puhdistaakseen itsensä pintapäällisesti. Kun palvelija käänsi hänelle selkänsä, Yalla otti äkkiä tikarin pois kenkänsä varresta ja pujautti sen viittansa kätköihin. Jalka oli ihan vereslihalla ja nainen tiesi että hänen pitäisi etsiä uusi piilopaikka tikarilleen - ainakin nyt vähäksi aikaa.

Yalla otti uusinta muotia olevan alushameensa pois päältään. Hän muisti miten hänen isänsä oli sen antanut hänelle. Varsinaisesti hänen isänsä ei ollut antanut sitä hänelle, sillä Aramin mielestä nuo kuuluivat naisväelle. Miehelle se olisi liian häpeällistä - annella nyt alushameita tyttärelleen.
Yalla pesi itse itsensä nopeasti ja lopuksi hän vilkaisi itseään peilistä, joka koristi kylpyhuoneen seinää. Huvittunut hymy nousi naisen kasvoille. Hän näytti ihan metsänpeikolta. Lämmin vesi pesi kasvot puhtaiksi ja Yallan huulille nousi hymy hänen vilkaistessa Ricaa. Hän näytti varmasti aivan erilaiselta.

Hänen oli tyydyttävä vanhaan alushameeseen, mutta se olikin säilynyt suht puhtaana kaiken sen kävelyn keskellä. Olihan hänen päällyshameensa suojellut sitä likaantuessaan itse. Jostain viitan kätköistä Yalla kaivoi uuden vaaleansinisen hameensa ja näytti sitä Ricalle.
"Mitäs luulet, sopiiko tämä minulle?" Palvelija vain nyökkäsi terävästi ja hymyili.
Pian ruskeverikkö olikin hameen kätköissä ja se oli ihanan koruton. Rica kirensä nyörit hänen selkänsä takana ja se sai Yallan ryhdin paremmaksi. Sitten nainen tarttui vanhaan hameeseensa ja kaivoi sen taskusta - josta monet eivät tienneet - kukkaronsa ja sujautti sen uuden hameensa taskuun antaen kuitenkin ensin palvelijalle yhden kuparisen kolikon. Ei se paljon ollut, mutta Rica kieltäytyi siitä kohteliaasti. Yalla ei antanut periksi ja pian palvelija sujautti kolikon taskuunsa.

Harjattuaan vielä hiuksensa ihmisen hiusten näköisiksi Yalla astui kylpyhuoneesta ulos viitta - ja sen sisään käärittynä vanha hame - sylissään pienessä mytyssä. Jalkakin oli jo paljon parempi kun hän oli saanut tikarin sieltä pistelemästä. Nainen kiitti Ricaa ja palasi sitten Evorthorin ja Alaynan seuraan.
"Kiitos, että sain lainata kylpyhuonetta ja apulaistasi. Olinkin jo sen tarpeessa ja sinulla on kohteliaita apulaisia." Yalla sanoi ja naurahti Evorthorille aurinkoisesti.
Hän oli juuri silloin saapunut huoneeseen kun haltija tiputti jousensa laukkuun ja laukku näytti aivan entiseltä. Ihmetys nousi Yallan kasvoille ja hän riensi haltian vierelle katsomaan tätä.
"Miten sinä oikein tuon teit?" Yalla kysyi ihmeissään ja tutkaili laukkua kummissaan.

//Toivottavasti CatNip kävi, että keksin sinulle tuon palvelijan nimen ja muut? ^^' //

//Ei haittaa mitään, palvelijoita saa törkkiä miten haluaa (://

Evorthor vinkkaa nopeasti yhden naispalvelijan Yallan perään tämän pyytäessä yhtä. Nopeasti nämä häipyvät kylpyhuoneeseen ja Evorthor keskittää ajatuksensa muualle.

Hänellä olisi paljon tekemistä. Pitäisi kirjoittaa kirjaa, kirjoittaa perheelle (ja ehkä muutamalle neidollekkin), laskea palkat, katsoa matkareitti.. Nyt hän ei kuitenkaan sitä tekisi, myöhemmin ehtisi kyllä. Nyt hän voisi keskittyä vaan illanviettoon ja näihin neitoihin jotka tapasi juuri.

Hymähtäen ajatuksilleen hän seuraa Alaynan touhuja. Mitä haltija aikoo? Jokatapauksessa se näyttää hyvin kiinnostavalta. Evorthor jättää pohtimisensa pois ja keskittyy nyt täysin haltijaan.

Taika näyttää hyvin näyttävältä, mutta mitä Alaynan laukulle sitten tapahtui? Aivan normaaliltahan se vaikutti edelleen. Ennenkuin Evorthor ehtii kysyä, on haltija jo työntänyt kokonaisen jousen laukkuunsa. Mies naurahtaa vaikuttuneesti ja taputtaa. "Upea temppu, hyvin kätevä varmasti", hän toteaa hymyillen.

Alayna katsahti Yallaan tämän tullessa kysymään, miten haltia oli saanut jousen laukkuunsa.
"Lumosin laukun äsken. Se on nyt huomattavasti tilavampi, mutta ulkoa ennallaan. Kirjan mukaan se on myös kevyempi kuin sen sisällä olevat tavarat, mutta painon lisääntyminen on merkki loitsun kantavuuden ylärajan lähestymisestä. Se ei siis ole ääretön", hän selitti ja katsoi laukun sisälle. Se oli - kas kummaa - tyhjä.
"Tavaran saa ulos ajattelemalla sitä samalla kun kurottaa laukkuun. Ajattelin tehdä tavaroista listan, jotta en unohda sinne mitään. Unohdettua tavaraa ei nimittäin saa ulos muuten kuin purkamalla loitsun", hän jatkoi. Evothorin taputus ja kommentti saivat vastauksekseen huvittuneen nyökkäyksen.
"Kiitos. Tähän mennessä olen keksinyt tavaroiden unohtamisen lisäksi vain yhden varjopuolen. Loitsu vie jonkin verran voimia. Ensi kerralla taidan siis levätä ensin ja loihtia vasta sitten", hän naurahti ja työnsi itsensä taas enemmän istuvaan asentoon.
"Olisiko sinulla lainata paperia ja kynää, että voisin tehdä listaa samalla kun pistän tavaroita takaisin?" hän kysäisi Evothorilta.

Hämmentynyt hymy nousi naisen - puhtaille - kasvoille. Toisen taika oli todellakin hyödyllinen. Eikä Alaynan varjopuolet saanut ainakaan Yallaa ihmettelemästä noin järkevää ja hienoa loitsua. Hänkin olisi halunnut osata jotain tuollaista, mutta minkäs hän sille voi jos hän oli ihmisen saappaissa.

Ruskeverikkö istahti haltijaa vastapäätä olevalle sohvalle ja piti katseensa toisessa. Hän siirsi viittamyttynsä - joka sisälsi vanhan hameensa ja tikarinsa - viereensä ja otti sitä ennen sieltä kirjan, jonka Alayna oli antanut hänelle. Hänen todellakin pitäisi antaa toiselle jotain, mutta mitä? Mikä olisi haltijalle hyödyllistä ja hänelle halpaa? Hän ei voisi kuluttaa siihen paljon rahaa.
Sormet jäljentelivät kirjan kantta, jossa oli kaunis kuva. Se oli jokin taikaolento, jota Yalla ei tunnistanut, mutta oppisihan hän sen tunnistamaan tämän kirjan avulla. Hän ei kuitenkaan avannut kirjaa, hän halusi keskittyä siihen sitten oikein ajan ja rauhan kanssa ja nythän hänellä oli parasta seuraa, mitä hän pystyisi toivomaan. Miksi tuhlata sitä uppoutumalla kirjaan? Sen sijaan hän käänsikin katseensa Evorthoriin ja kysyi hymyillen:
"Vaikka menneisyyttä ei kannattaisi kaivella - niin kuin sanoitte - haluaisin kysyä missä kaikkialla olette ollut jos haluatte kertoa - tai voitte?" Hän laski kirjan sylistään viitan päälle ja antoi katseensa kiertää vielä kerran huoneessa, joka ei ollut halvimmasta päästä.

Evorthor katselee naisten touhuja, uppoutuessaan taas siihen listaan tekemisiä mitä kertasi äsken. Kirja, kirjeet, neidot, matkareitti, palkat.. Jossain välissä hän haluaisi myös tehdä taas jotain jännittävää. Olihan hän niitä ehtinyt monesti viimeaikoina tehdä, mutta hänen miehekäs uhkarohkea luonteensa kaipasi lisää.

Ai niin, mutta takaisin näihin neitoihin. Alayna on varsin ihastuttava ja mukava, mutta jos tässä jompikumpi täytyisi valita iskettäväksi se olisi varmasti Yalla. Evorthor virnistää mielessään, mutta hymyilee ulospäin. Yalla on hyvin viehättävä nyt kun on siistiytynyt ja laittanut tuon uuden mekon päälleen.. Miten hän pääsisi lähemmäs naista? Pitääköhän hän oluesta?

Evorthorin naiskeskeiset ajatukset katkeavat Yallan kääntyessä hänen puoleensa ja esittäessään kysymyksen. Mies hymähtää ja toteaa "No jaa, eihän minulla ole mitään salattavaa menneisyydestäni, ajattelin vain että usein keskustelukumppaneillani on." Samalla hän kaivaa kirjansa esiin ja selaa sitä. Hetken kuluttua hän löytää etsimänsä lappusen ja luettelee seitsemän kaupungin nimeä ja hymähtää naiselle hurmaavasti.

Alayna mietti hetken, viitsisikö kysyä Evothorilta uudestaan, kun kysymys oli ilmeisesti mennyt ohi korvien.
Hmmm... no toisaalta, enköhän minä ne muistakin, hän totesi kohta ja alkoi lastata tavaroita takaisin.
Siis. Jousi meni jo. Sitten rahat, kampa, tikari, nuolet, kirjat, taikajuoma, kristalli, kukka, vaatteita... ja ei muuta, hän lopetti ja katsoi laukkua. Se näytti edelleen tyhjältä ja tuntui kevyeltä. Loistavaa. Saatuaan näin tavaransa pakattua kunnolla pois tieltä haltia saattoi taas keskittyä enemmän ympäristöönsä.
"Voisinkohan minäkin lainata kylpyhuonettanne hetkiseksi?" hän kysyi Evothorilta hymyillen hieman. Kunnollinen lämmin kylpy oli kyllä houkutteleva, mutta neito päätti silti, että voisi hyvin ottaa sen myöhemminkin, paremmalla ajalla. Kenties omassa huoneessaan, kunhan hän sellaisen ensin hankkisi. Mutta nyt nopea pesu saisi luvan riittää, sillä eihän hän nyt vieraan kylpyhuonetta voisi tunniksi varata. Yalla ja Evothor pärjäisivät kyllä varmasti ilman häntä, mutta olisihan se ollut silti töykeää.

Yallan hymy kasvaa aina kun yksi kaupunki tulee lisää tuohon Evorthorin kastiin. Hän toivoisi itsekin pääsevänsä niin hienoihin paikkoihin - tai ei hän hienoista tiedä. Ja jos hän pääsisi kunniallisesti pois Madarenista - kaikkihan olisi avoinna hänelle. Tuskin Feniin hänen isänsä joukot juoksisivat.
"Olette olleet monissa kaupungeissa. Ne olivat varmasti näkemisen arvoisia!" Nainen sanoo lievästi hymyillen. Hän ainakin olisi onnellinen jokaisesta uudesta kaupungista, jotka hän näkisi - vaikka ne eivät olisikaan minkään arvoisia. Meren toisella puolen olisi varmasti erilaista kuin Madarenissa ja nainen odotti jo innokkaasti laivamatkaa. Jään laita vain hieman huoletti vaaleverikkö, mutta hän pysyi asiasta arvokkaasti vaiti. Hän oli varma, että miehen osaavat palvelijat - tai mies itse - osasivat hoitaa asian mallikkaasti.

Sininen katse oli seurannut Alaynan kassia kun sinne tipahteli tavaroita toisensa perään. 'Ihmeellistä!' Nainen naurahti mielessään. Tuo oli todellakin hyödyllinen taika. Katse harhautui takaisin kirjaan, jonka haltija oli hänelle antanut. Pian se oli hänen kädessään ja katse harhaili sen sivuilla innokkaasti ja mietteliäästi. Jotkin eläimet näyttivät niin vastenmielisiltä, ettei niitä halunnut katsoa, mutta jotkut taas niin suloisilta että olisi halunnut ne omaksi lemmikikseen. Pian kirja taas kuitenkin sulkeutui - vaikka houkutus kirjan lukemiseen oli suuri - ja hän käänsi katseensa Alaynaan. Hän hymyili toiselle ymmärtävästi sillä hän ymmärsi toisen halun peseytyä vallan mainiosti. Olivathan he molemmat paremmista perheistäkin.

Evorthor hymähtää Yallalle ja nyökkää. "Matkani on ollut hyvin kokemusrikas. En vaihtaisi sitä koko Fenyaniin", hän sanoo hajamielisesti katsoen kaupunkien nimiä.

Sitten hän kiinnittää kaiken huomionsa naiseen joka pakkaa tavaroitaan ja kirjaa puhtaalle paperille kaiken ylös selkeällä käsialallaan. Ei Alaynan pyytnö siis mennytkään kuuroille korville vaikka siltä se ensialkuun näyttikin.

Alaynan pyytäessä kylpyhuonetta lainaan mies nyökkää ja hymähtää. Ojentaen listan neidon tavaroista tälle hän sanoo "Tietysti. Haluatteko kylvyn? Tarvitsetteko palvelusneitoja?"

Alayna otti listan vastaan ja kiitti Evothoria.
"Taidan tyytyä pelkkään pesuun, mutta voisin lainata yhden palvelusneidon", hän vastasi hymyillen. Yksi palvelijatar kuulikin hänen sanansa ja lähti johdattamaan neitoa kylpyhuonetta kohti. Matkalla haltia sujautti lapunkin laukkuunsa.

Päästyään kylpyhuoneeseen hän riisui viittansa ja tarkasteli vanhaa asuaan. Vaikka se olikin alunperin ollut hieno, sen helma oli nyt repaleinen ja siinä oli useita tahroja.
"Voisitteko auttaa minua riisumaan tämän?" hän kysyi palvelijattarelta, ja tämän avulla pujottautui ulos mekostaan. Päästyään siitä hän totesi, että se oli hiertänyt muutamia ikäviä ruhjeita hänen iholleen. Kauniita vaatteita ei kerta kaikkiaan oltu tehty pitkiä matkoja varten. Saatuaan resuiset sandaalitkin jalastaan hän pudisteli päätään niitä katsellessaan. Sandaalit keskellä kylmintä mahdollista kylmäkautta? Palvelijatar toi hänelle vettä peseytymistä varten, ja puhdistettuaan viikon liat itsestään haltia paransi nopeasti pintahaavansa ja pesi hiuksensa. Saatuaan itsensä näin puhdistettua hän puki ylleen yhden uusista vaatteistaan. Mekko oli pitkähihainen, kauniin vihertävänsininen ja jonkin verran paksumpaa kangasta kuin hänen vanha asunsa, joten se lämmittäisi paremmin tänä hyytävänä kylmäkautena, joka Fenyaniin oli saapunut. Hiuksensa hän jätti auki pudottaen hiuskorunsa laukkuun muiden tavaroiden jatkoksi, ja palvelijan kammatesa hänen hiuksiaan hän mietti jalkineongelmaa. No, kenties sandaalit välttäisivät vielä sen hetken kun hän käväisisi markkinoilla ostamassa uudet kengät, mieluiten jonkinlaiset saappaantapaiset. Hän nyöritti sandaalit uudelleen, työnsi vanhan pukunsa laukkuun ja poimi viitan mukaansa. Kiitettyään palvelijatarta avusta hän antoi tälle pari kuparikolikkoa ja palasi hymyillen takaisin oleskelutilaan.

Alayna hävisi samaan kylpyhuoneeseen, jossa hän aiemmin oli ollut. Katse harhaili taas huoneessa. Se oli kylläkin paras paikka missä hän oli koskaan ollut matkoillaan. Hän oli aina käyttänyt rahojaan säästeliäästi matkoillaan eikä tämä matka todellakaan ollut poikkeus. Hän ei aikonut käyttää Evorthorin rahoja päästäkseen pois Madarenista. Hän maksaisi tai ainakin vaatisi päästä tekemään vähillä taidoillaan edes jotain työtä. Hän ei ilmaiseksi laivaan astuisi. Tai voisi astua, mutta työtä hän tekisi ja likaisi kätensä vaikka salaa. Hänen isänsä olisi kauhistunut tyttärensä ajatuksista, mutta Yallalle nämä olivat arkipäivää. Hän ei halunnut käyttää ketään hyväksi eikä hän halunnut elää kenenkään siivellä – matkoillaan. Olihan hän tähän asti elänyt isänsä turvallisella siivellä ja nyt se siipi oli poissa. Hän oli yksin matkallaan.

Katse viivähtyi lasimaisesti jossain seinillä, vaikka nainen ei nähnytkään eteensä. Pian hän havahtui mietteistään ja päätti kysyä mielessään olevan asian.
”Kuinka paljon haluat siitä kun tulen laivallasi?” Hän nosti katseensa miehen tummiin silmiin. Toivottavasti mies ei alkaisi väittää vastaan. Hän ei haluaisi kinata asiasta.
Ruskeat hiukset heilahtivat luonnollisesti Yallan kääntäessä päänsä haltijaan päin kun tämä astui huoneeseen. Hymy nousi naisenkin kasvoille. Ihan kuin toinen olisi kuoriutunut kuorestaan. Mutta hän jos kuka ymmärsi. Hän oli itsekin ollut likainen ja törkyinen matkan rasituksesta ja ulkona yöpymisen takia.