Feliin pakoon sydänsuruja

Kauppias hymyilee peittääkseen raivonsa ja pettymyksensä. Hän oli kovasti toivonut pääsevänsä tytöstä eroon sillä hän oli saanut tästä tarpeekseen. "Mie käyn tuota.. tarkistamassa tuon hinnan.. ootappa hetki..", kauppias murahtaa ja vetää Cerathan mukaansa syrjemmälle.
Yhtäkkiä kauppias vetää Cerathaa tiukasti hiuksista ja kuiskaa tälle raivoissaan "Tää riitti ny. Sie et myy ittees ja se ei oo miun vika. Tänä iltana mie hakkaan ja raiskaan siut nii perinpohjasest ettet varman huomen enää liiku. Sittepähä ei siust tarvii huolta pitää senki huora.."

Ceratha kuuntelee täristen ja kauhuissaan kauppiaan sanoja yrittäen olla itkemättä. Lopulta kauppias heittää tämän maahan vähän matkan päähän haltiasta. Ceratha parahtaa ja nousee hitaasti istumaan. Mitä hän nyt tekisi? Hänellä ei ole rahaa, ei tuttuja, ei mitään.
Neuvottomana Ceratha tuijottaa merta ja alkaa kaikkien yllätykseksi laulamaan surullista ja hyvin kaunista laulua:
"Jos sydämeni sulle on tärkeä,
Seilaa sinä rakkaani kapeaa.
Sillä jos sinulle jotain kävisi,
En koskaan enää nauraisi."

Ceratha ei ollenkaan huomioi ympäristöään enää vaan antautuu laululleen. Laulu on niin sydäntä särkevää ja kaunista että kauppiaallekkin tulee kyyneleet silmiin. Kaikki Cerathan suru ja kaipuu välittyy kaikille paikalla oleviin. Nyt hän jatkaa kovemmin koskettavaa lauluaan:
"Jos sydämeni sulle on tärkeä,
Seilaa sinä rakkaani hyvällä säällä.
Sillä jos sinulle jotain kävisi,
En koskaan enää laulaisi."

Don nykäisee mustan takkinsa suorempaan ja astuu Dankerin laskusillalta maihin tiukka ilme kasvoillaan. Hän kävelee kohti kauppamiehen myyntikärryä. Tilanne siellä näyttää kehittyvän nopeasti johonkin suuntaan, sillä vaikka helppoheikki edelleen hymyilee asiakkaalleen maireasti, niin seuralaistaan hän tuntuu kohtelevan huonommin. Kapteeni ei täysin hahmota mitä on tekeillä, sillä kauppias vetäisee tytön puolittain kärryjen taakse näkösuojaan, mutta vaikuttaa siltä, että vähintään kovia sanoja vaihdetaan. Tyttö jää maahan kyhjöttämään, kärrynpyörän viereen.

Keeblen astellessa lähemmäksi muutama tummiin pukeutunut vartiomies kintereillään, piikatyttö ryhtyy laulamaan. Ensimmäisessä säkeessä tämän ääni on vielä hento, mutta kuulaassa ilmassa herkät sanat erottuvat selkeinä ja kauniina. Toisen säkeen kohdalla sointuvassa äänessä on jo enemmän voimaa, kun laulaja keskittyy lauluunsa.

Askeliaan hidastanut kapteeni saapuu kauppiaan kärryjen luokse. Hetkellisesti hänen synkeä ilmeensä on lientynyt hänen kuunnellessaan sävelmää. Tytön äänen haivuttua pois hän tiedustelee Renteltä lähes normaaliin keskustelusävyyn: ”Mitä täällä oikein on tekeillä?”

Tyttö tosiaan lauloi uskomattoman hyvin. Sattumalta tytön laulama laulu oli sama, kuin jota Rente oli hetki sitten soittanut huilullaan. Lauluun olisi sopinut loistavasti huilu taustalle, mutta kun Rente sen tajusi, oli tyttö jo lopettanut.

”Mitä täällä oikein on tekeillä?” kysyi joku yhtäkkiä. Rente kääntyi katsomaan ja huomasi tuijottavansa sitä merirosvokapteenia. Hänkin vaikutti kiinnostuneen tytön laulusta. "Oivallista päivää arvon herra!" Rente lopulta tervehti keikarimaisesti ja kumarsi. Kumartaessaan hän otti ison hattunsa päästään ja heilautti sitä edessään niin, että sulkakynä piiskaisi maata "Minä tulin tänne ostamaan hyvää laatukirjallisuutta. Kauppias myös alkoi kaupata tätä ihastuttavaa palvelijaansa. Enpä meinannut häntä ostaa, mutta tuon äskeisen esityksen jälkeen olen valmis ostamaan tytön. Mutta minulla on pieni ongelma, jota en ole vielä ratkaissut. Kenties arvon herrä merikapteeni voisi auttaa minua?"

Hyökkäys on paras puolustus - periaatteella Rente kertoa möläytti kevyesti, kuin olisi puhunut säästä. Hän oli myös sangen tietoinen kauppiaasta, joka kuunteli häntä kärryjen takana ja tytöstä, joka katsoi heitä kumpaakin tunteet hiusten takana piilossa. [/i]Tästä kapteenista voi tulla ongelmia. Hän ei taida pitää minusta[i], Rente ajatteli tutkiessaan kapteenin reaktioita äskeiseen tietoiskuun.

Ceratha unohtuu ajatuksiinsa kesken laulun eikä laula sitä loppuun asti. ”Mitä täällä oikein on tekeillä?” kysyy yhtäkkiä joku herra haltialta. Ceratha kohottaa katseensa hämmentyneenä ja unohtaa surunsa hetkellisesti. "Oivallista päivää arvon herra!" Haltia lopulta tervehtii ja kumartaa. "Herra mahtaa olla arvokas kun haltia kumartaa hänen edessään..?"
Ceratha kuuntelee tarkkaan kun haltia jatkaa: "Minä tulin tänne ostamaan hyvää laatukirjallisuutta. Kauppias myös alkoi kaupata tätä ihastuttavaa palvelijaansa. Enpä meinannut häntä ostaa, mutta tuon äskeisen esityksen jälkeen olen valmis ostamaan tytön.."

Loppua ei Ceratha kuullut kun hän meni täysin lukkoon. Tuoko haltia ostaisi hänet? Periaattessa... eihän se ehkä niin huono olisi, verrattuna siihen kohtaloon jonka kauppias hänelle juuri selvitti.

Kauppias kuunteli tarkkaan kärryiltään tapahtumia. Hän ilahtui kovasti kuulemastaan mutta päätti vielä hetken seurata tilannetta kauempaa.

Ceratha nousi ylös ja pyyhki sataman pölyjä hameestaan. Hän pyyhkäisi hiukset kasvoiltaan ja arvokas herrakin näki hänen kauniit kasvonsa. Kun molemmat katsovat häntä hän niiaa pienesti.

Tytön pyyhkiessä kiharoitaan sivuun kasvoiltaan, saa Donahue arvioiduksi häntä paremmin. Kapteeni joutuu tiputtamaan pari vuotta pois iästä, jonka hän aiemmin on piialle arvioinut. Täyteläisine muotoineen tämä vaikuttaa aikuiselta naiselta, mutta kasvot ovat kovin nuoret. Keeblen katse häälähtää ohimennen Cerathan rinnoilla ja samalla hän tulee huomanneeksi tytön kaulalla, puolittain halpojen vaatteiden kätkössä, ketjun, johon on kiinnitetty hopeinen risti.

Piika on siis ahdingostaan huolimatta Jumalan palvelijatar. Ja tässä häntä yritetään myydä tälle haltialle!

Kapteeni onnistuu pitämään ilmeensä peruslukemilla, vaikka hänen mielessään käväisee läimäyttää Renteä suoraan vasten kasvoja, kun tämä mainitsee naisen laulun saaneen ostohalut heräämään. Hän katsoo sen sijaan kirjaa, joka merihaltialla on kädessään.

”Saanko…?” hän tiedustelee ja vastausta odottamatta poimii teoksen käteensä ja vilkaisee sen nahkapäällysteistä kantta. ”Pyhä Raamattu. Vai niin. Onko herra kenties uskossa?” Hänestä on perin epätodennäköistä, että näin olisi, sillä haltiat tunnetusti palvoivat omia, omituisia jumaliaan. ’Meillä on viisi jumalaa ja kolme jumalatarta, joiden tärkeysjärjestys on henkilökohtainen. Useimmiten kullekin haltialajille on kuitenkin joku jumala toisia tärkeämpi.’ Sillä tavalla Cinza Flumen oli hänelle omasta uskostaan todennut. Mies, joka sittemmin osoittautui murhaajaksi…

Donahue kurtistaa kulmiaan ja muistuttaa jälleen itseään siitä, että tämä ei ole oikea aika eikä paikka pohtia vankikarkuria. Jumala johdattaisi heidän tiensä vielä yhteen, siitä hän on varma, mutta siihen vaadittaisiin kärsivällisyyttä – ja tehokkaita etsintäkuulutuksia. ”Kertokaa toki, miten voisin olla avuksi”, kapteeni lisää jäykästi. Hän ei palauta kirjaa, ei ainakaan ennen kuin Rente joko vahvistaa kristillisyytensä tai kieltää sen. Jälkimmäisessä tapauksessa hän ei teosta kenties edes luovuttaisi, sillä se saattaisi päätyä osalliseksi johonkin pakanalliseen menoon.

"Onko herra kenties uskossa?", Mitäs tuo tarkoitti? Miten uskonto mihinkään tässä liittyy? Rente kummasteli, Ei kai tuo ole mikään uskonnollinen romaani? Parasta varmaan pelata mukana. "No, en minä kauaa ole ollut. Eräs pappi kertoi minulle kauan ja yksityiskohtaisesti asiasta ja kehotti lukemaan tätä alkajaisiksi", Rente bluffasi.

"Juu ja se ongelma. Katsokaas, jos minä ostan tämän tytön itselleni orjaksi, niin rikon samalla omia periaatteitani vastaan. Orjuus on minusta erittäin typerä keksintö. Toisaalta olisi sääli, jos näin kaunis ja kyvykäs tyttö jäisi kauppiaan piiaksi," Rente esitteli ongelmaansa, "Minä en nyt siis tiedä, mitä tehdä. Ostanko tytön ja loukkaan samalla periaatteitani, vai jätänkö hänet tuohon ja poden omatunnonvaivoja jätettyäni tällaisen nuoren lupaavan kyvyn kauppiaan palvelijaksi. En tosin voi luvata hänelle paljoa parempaa tulevaisuutta seurassani. Saisi hän ainakin uudet vaatteet".

"Kukas te muuten olette? Minä näin teidän kutsuvan juuri jonkin aikaa sitten merihaltian alukseenne. Mitenkäs hänelle kävi?" Rente kysäisi nähdäkseen kapteenin reaktion ja voidakseen päätellä siitä jotakin.

Ceratha katsoo arvokasta herraa takaisin. Häntä puistattaa vähän kun herra katsoo häntä alhaalta ylös, selvästi pysähtyen välissä tuijottamaan tämän rintoja. Ei kai tämäkin herra olisi hänestä kiinnostunut? Ainakin tuo Merihaltia on.

Ceratha kuuntelee keskustelua hyvin tarkkaan, onhan kyse hänestäkin. "Juu ja se ongelma. Katsokaas, jos minä ostan tämän tytön itselleni orjaksi, niin rikon samalla omia periaatteitani vastaan. Orjuus on minusta erittäin typerä keksintö. Toisaalta olisi sääli, jos näin kaunis ja kyvykäs tyttö jäisi kauppiaan piiaksi", haltia selittää. Ceratha hymähtää, ehkei tämä mies olekkaan yhtä paha kuin kaikki aikaisemmat? Ehkä hän olisi erilainen? Hän onkin haltia, ja sellaista ei Ceratha ollut aiemmin tavannut.

"Minä en nyt siis tiedä, mitä tehdä. Ostanko tytön ja loukkaan samalla periaatteitani, vai jätänkö hänet tuohon ja poden omatunnonvaivoja jätettyäni tällaisen nuoren lupaavan kyvyn kauppiaan palvelijaksi. En tosin voi luvata hänelle paljoa parempaa tulevaisuutta seurassani. Saisi hän ainakin uudet vaatteet", jatkoi haltia. Tämä kuulosti Cerathasta oikein hyvältä verrattuna siihen tulevaisuuteen jonka kauppias hänelle illaksi lupasi. Hän ei haluaisi illalla kuolla..

Ceratha otti syvään henkeä. "Tämä voi olla viimeinen mahdollisuuteni.." Hän keskeytti miesten keskustelun kohteliaasti yskäisten ja sai kaipaamansa huomion. "Anteeksi kun keskeytin hyvät herrat.." Ceratha sanoi kohteliaasti. Hänen äänensä oli hyvin miellyttävä puhuessakin. Hän vilkaisi kuunteliko kauppias.. Ei, ei kuunnellut. Siispä hän jatkoi, hiukan hiljaisemmin. "Kernaasti lähtisin kenen mukaan vain sillä kauppiaan kanssa tulevaisuuteni jäisi kovin lyhyeksi.. ", Ceratha nielaisee ja jatkaa, "Olisin hyvin ahkera ja tottelisin ja palvelisin ketävain kykyjeni mukaan." Tämän jälkeen Ceratha niiaa syvään.

Kun Rente ryhtyy sepittämään keksittyä juttua vastaheränneestä uskonnollisuudestaan, näyttää kapteeni asiaankuuluvan epäuskoiselta. Toki hän tietää, että on olemassa haltioita, jotka ovat armoitetusti nähneet Valon ja kääntyneet pois pakanallisista tavoistaan, mutta käytännössä sellaisia kohtaa kovin harvoin. Muutenkin haltiakansa asioi lähinnä omassa piirissään, eivätkä tule käymään ihmisten kirkkoihin ja kappeleihin ilman erittäin hyvää syytä. Mahtaako hän puhua totta, vai valehteleeko? Donahue pohtii. Hän ei vielä palauta Raamattua.

Vielä uskomattomampaa on, että tyttö yllättäen astuu lähemmäs ja puuttuu puheeseen tarjoutuen ostettavaksi. Hänen olonsa mahtavat olla kovin huonot tämän kauppiaan seurassa, kapteeni järkeilee. Tai sitten tämä on jonkinlainen hänen ja kauppiaan kehittelemä juoni, jolla… Don rypistää kulmiaan. Ei, se ei kuulostanut todennäköiseltä. Toisinaan hän toivoo, että osaisi olla epäilemättä jokaista liikkuvaa ja hengittävää olentoa kavalista aikeista. Tämä tyttöressu ei ainakaan vaikuta rikolliselta, pikemminkin sellaisen uhrilta.

”Se merihaltia ei ollut kovinkaan hyvää seuraa”, Keeble vastaa Renten tiedusteluun. Hän ei ryhdy sen kummemmin selittämään, mitä naiselle oikeastaan tapahtui. ”Mitä tulee tähän tyttöön…” Hän epäröi hetken pohtien kantaansa, ja kääntyy sitten puhuttelemaan suoraan Cerathaa: ”Kuulehan, lapsi, miksi sanot, että tulevaisuutesi jäisi lyhyeksi tämän kauppamiehen palveluksessa.”

Rente ohitti olankohautuksella kapteenin vastauksen kysymykseensä. Tämä ei selvästikään välittänyt merihaltiasta tai mitä hälle oli tapahtunut. Eikä kyllä välittänyt Rentekään enää kuultuaan tytön vihjauksen.

"Tosiaan tyttönen. Mitä tarkoitat tuolla vihjauksellasi?" Rente kääntyi myös tytön puoleen, "Ei kai kukaan henkeäsi uhkaa?" Onpa muuten kauniin vihreät silmät, muistuttaa vähän kotopuolen vesiheiniä. Vähän vain vaaleampaa, Rente ajatteli katsoessaan ensimmäistä kertaa tyttöä kunnolla silmiin.

"Saankos muuten tulevan raamattuni takaisin?" Rente vielä kysäisi kapteenilta ohimennen.

//Sori nyt tuli aika lyhyt//

//Ei se mitään ^^//

Ceratha katsoo pois ja kuiskaa "Monta vuotta olen kauppiaan kanssa matkustanut, mutta näin nälänhädän alla hän ei minua tohtisi enää elättää. Jos ymmärtänette asian laidan.."

Ceratha mietti hetken miten jatkaisi, hän ei haluaisi joutua vaikeuksiin kertomalla mitä kauppias sanoi. Hän katsoo miehiä varovasti. "Siispä mielelläni jatkaisin elämääni vielä tovin jos jompikumpi minut voisi ottaa mukaansa. Laulan ja tanssin jos pakko on mutta muuten kyllä tottelen täysin. Osaan ihan hiukan lukeakkin mutta kovin oppinut en ole.." Ceratha selittää ja hymähtää ystävällisesti.

Kauppias häärää vaununsa luona, häntä ei vielä huvita tunkea keskusteluun ennenkuin tietää kenelle saa tytön myytyä. Sillä jos tyttö vielä illalla on hänen riesanaan hän luultavasti toteuttaisi uhkauksensa.

Ceratha katsoo tarkasti miesten reaktioita. Hän yrittää kovasti tulla ostetuksi joten lopulta hän lisää: "Voin kyllä vielä tanssia tai laulaa teille jos se siitä on kiinni..?"

//Hei, ja pahoittelut viivästyksestä, viime viikko oli melko hurja. Vetämäni luentosarja lähti käyntiin, minkä lisäksi sain päivätöitä toiselta paikkakunnalta ja hankin sieltä asunnon... Mutta nyt ehtii jälleen istahtaa alas ja roolipelata.//

Don Keeble kuuntelee tarkkaavaisesti Cerathan sanoja. Tyttö on muodoiltansa naisellisen pehmeä, eikä muutenkaan näytä kauhean nälkiintyneeltä, mutta totta on, että nyt eletään vaikeita aikoja. Varsinkin jos kauppiaan kaupat ovat menneet huonosti viime aikoina saattaa olla, ettei tämä enää ole halukas ruokkimaan piikaansa. Mahtaisiko se silti uhata tytön henkeä? Ainahan kauppias voisi vapauttaa tämän palveluksestaan ja lähettää etsimään parempaa työtä - niin ainakin kunnon mies tekisi.

Kapteenin perheellä on aina ollut useampiakin palvelijoita, osa luotettuja ja pitkäaikaisia, osa keittiössä ja talleilla pyöriviä nöyriä hahmoja, joiden nimet hän on kyllä tiennyt, mutta joihin hän ei ole muuten kiinnittänyt huomiota. Donahue on hyvin nuoresta saakka pitänyt selkeää eteisyyttä itseään alempiin säätyihin. Ne miehet ja naiset ovat hyödyllisiä ja tarpeellisia Jumalan lapsia, mutta hänen asiansa ei ole kaveerata palveluskunnan kanssa. Se, että hän kohtelee heitä säällisesti eikä harjoita väkivaltaa, on aina riittänyt.

Senkin hän toki tietää, että kaikki eivät ole yhtä hillittyjä palvelusväen kanssa, eivät ainakaan nuorten naispuolisten piikojen suhteen. Monet pitävät naisia vapaana riistana ja kuvittelevat, että kun ovat ostaneet näiden työvoiman, ovat siinä samalla ostaneet oikeuden muuhunkin...

"Siinä on Raamattunne", Keeble murahtaa ja ojentaa kirjan Rentelle. "Pitäkää sitä hyvin ja kunnioittavasti, se ei ole mikään lelu, vaan täynnä pyhiä kirjoituksia."

Hän katsahtaa jälleen tyttöön, joka arkailee heidän edessään. "Satuttaako hän sinua?", kapteeni kysyy. "Puhu suoraan." Hän on sentään vartiomies ja vartiomiesten tehtävänä on selvittää, onko rikollista käyttäytymistä tapahtunut.

//Eipä mitään vaikka kesti, odottaen hyvä tulee ja sitä rataa. Kiva päästä jatkamaan kuitenkin.//

"Ah, kiitos kapteeni hyvä. Ja ei tulisi mieleenikään loukata pyhiä kirjoituksia", Rente kiitti ja otti raamattunsa. Kauppias näyttää häärivän vaunujensa takana, eikä kuuntele keskustelua kovin tarkasti. Tyttö joutuu vaikeuksiin, jos kauppias kuule hänen kertovan tämän uhkailevan häntä, Rente ajatteli. "Satuttaako hän sinua? Puhu suoraan", kapteeni sanoi hänen vieressään. Onko hän tyhmä? Jos kauppias kuulee, käy tytön todella huonosti. Vartiomiehiäkään, joille voisimme ilmoittaa kauppiaan mahdollisesti rikolliset suunnitelmat, ei näy lähettyvillä, Rente ajatteli, mutta tajusi pian ettei tiennyt mitään orjajärjestelmästä. Onko orjan omistajalla oikeus tappaa orjansa? Ei kai...

Parempi kai antaa tytön puhua vapaasti kapteenille. Hänen on varmaan helpompi puhua asiasta ihmiselle, Rente ajatteli ja kuiskasi kapteenille: "Tyttö on aika pahassa pulassa, jos kauppias kuulee tytön kertovan suoraan sen mitä epäilen. Harhautan häntä hetken, että voitte puhua kaksin." Sitten hän vilkaisi kauppiasta ja käveli tämän luo varmistamaan, että hän ei liity keskusteluun liian aikaisin.

//Sulla oli hyvä syy olla pois ^^ nyt on kiva päästä taas jatkaa//

Ceratha tajuaa lopulta mitä merihaltia aikoo. Nyt on Cerathan tilaisuus, hänen on pakko kertoa.

Kauppias huomaa miehen tulevan luokseen. Hymyillen hän ilmoittaa raamatun hinnan. "Ostakko sää se?" kauppias kysyy ja jatkaa toiveikkaasti "Ent toi likka? Ostakko sää senki? Nyt ku se uskals esiintyykki pikkase"

Ceratha katsoo alas ja sopertaa "Kauppias.. hän.." Cerathan on vaikea jatkaa. Häneltä ei ole koskaan tarkistettu onko hänen asiansa kunnossa. Vielä että joku arvokas herra on siitä kiinnostunut, se on varsin imartelevaa.

Mitä enemmän Ceratha yrittää miettiä mitä sanoisi ja mitä kaikkea kauppias on hänelle tehnyt hänelle alkaa tulla kyyneliä silmiin ja hän alkaa itkemään ääneti. "Kauppias lyö minua usein.. yleensä vetää myös hiuksista.. päivittäin.." Ceratha lopulta sopertaa itkien hiljaa. "H-hän on raiskannut minut ke-kerran kun myin kankaan vahingossa hiukan liian halvalla.." Ceratha yrittää pyyhkiä silmiään ja lopettaa itkun mutta itkee vain entistä enemmän "j-ja nyt jos e-en saa itseäni myytyä jo-jollekkin tänään niin hän pa-pahoinpitelee minut hengiltä illalla.." Ajattelematta Ceratha halaa herraa tiukasti ja itkee tämän rinnusta vasten. "Py-pyydän.. en halua vi-vielä k-ku-kuolla.. o-ostakaa minut.."

//nyt tuli kauhee angsti Cerathalta, anteeksi :S//

//Angsti kuuluu asiaan ja sopii hyvin tilanteeseen :) //

On melkoinen yllätys, että merihaltia haluaa auttaa tilanteessa ja harhauttaa kauppiaan huomion toisaalle. Don vilkaisee kulmiensa alta Renteen tämän tehdessä tarjouksensa, mutta nyökkää sitten lyhyesti. Vaikka hänestä on hieman kiusallista ryhtyä yhteistyöhön taikaolennon kanssa, hän ei ole aivan niin ylpeä, että kieltäytyisi tarjotusta sivustatuesta. Varsinkin, kun haltia on jo puolimatkassa kauppiaan luokse siinä vaiheessa, kun kapteeni todella päättää, että tämän avusta saattaa oikeasti olla hyötyä.

Tytön purkausta Donahue ei kuitenkaan osannut odottaa. Hän hätkähtää, kun Ceratha painautuu hänen rintaansa vasten ja hautaa kasvonsa hänen takkiinsa. Tytön ruumis tuntuu lämpimältä ja kapteeni tulee äkkiä kiusallisen tietoiseksi siitä, että tällä nyyhkivällä olennolla on pari kiinteitä rintoja, jotka liikahtavat hieman tytön jokaisen katkonaisen hengenvedon tahdissa. Hän on vähällä vetäytyä kauemmas, mutta jää silti aloilleen.

Mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi sanoa? Donahue on joskus nuorempana ajatellut, että hän saattaa työllään auttaa muita ja pelastaa ihmishenkiä, mutta vuosien kuluminen on saanut hänen sankarilliset ajatuksensa haalistumaan ankean käytännöllisiksi. Hän ei kuvittele pelastavansa ihmisiä, sillä suurin osa on niin syntisiä, että saattaisivat itsensä lopulta perikatoon, kävi niin tai näin. Tätä nykyä hänen työnsä motiivina ei ole auttaminen, vaan tuhoaminen. Jokainen nitistetty konna saa ansionsa mukaan – ja Jumala taivaassa hymyilee.

Tytön hätä häkellyttää silti kapteenia ja hän tuntee turhautuneena, että hänen pitäisi pystyä sanomaan jotain lohduttavaa. ”Noh, älähän nyt…” hän mumisee ja koskettaa kevyesti Cerathan olkapäätä. Samalla se osa hänen aivoistaan, joka ei koskaan lakkaa ajattelemasta kuin kunnon vartiomies, jatkaa tilanteen pohtimista. On paljon mahdollista, että tytön väite raiskauksesta ja tappouhkauksesta pitää paikkansa, mutta sen todistaminen onkin hankalampaa. Syytettynä kauppias tietysti väittäisi piikansa olevan tyhmä ja laiska valehtelija, joka haluaa mustamaalata hänen maineensa. Kumpaa oikeus uskoisi, kauppamiestä vai nuorta tyttöä? Keeble on sen verran kyyninen, että hänen ei ole vaikea arvata vastausta. Lain keinoin ja tuomioistuimen edessä tätä lasta ei voi auttaa.

Tarkoittaako se sitä, että hänet pitäisi jättää oman onnensa nojaan ja tapettavaksi? Don vilkaisee rintaansa vasten itkevää tyttöä ja taputtaa tämän olkapäätä. Sitten hän kohottaa katseensa ja kääntää päätään sivulle nähdäkseen, missä hänen alaisensa ovat. Tummiin pukeutuneet vartiomiehet ovat jääneet taustalle. Kapteeni hakee katsekontaktin yhteen heistä ja nyykäyttää päätään. Miehet alkavat hiljakseen siirtyä lähemmäs kauppiaan myyntikärryä, sulkien huomaamattomasti sen poistumistiet satamasta.

"Juu, totta kai minä ostan kirjan ja tytönkin, jos hän on yhtä ahkera, kuin on kaunis ja taitava laulamaan. Mutta eikös kirjan hinta ole hiukan yläkanttiin? Kyllä tuosta vielä neljänneksen pois saa", Rente alkoi kinata hinnasta pelatakseen aikaa. Sivusilmällä Rente huomioi tytön nyyhkyttävän kapteenia vasten.

"Onpa muuten kuuma päivä", Rente sanoi ja kaivoi yhdestä laukuistaan liinan pyyhkiäkseen hikeä kasvoiltaan. Samalla kun hän otti laskostetun liinan esille, hän sujautti sen väliin pari kolikkoa, jotka olivat sattumalta laukun pohjalla. Kun hän aukaisi sen, kolikot tippuivat ja vierivät kärryjen alle ja esille pantujen kauppatavaroiden joukkoon. "Oho, suokaa anteeksi, mutta auttaisitteko? Ottaisitte nuo kolikot jotka vierivät tavaroidenne joukkoon", Rente sanoi ja viittoi tavaroiden joukkoon, "olisi sääli jos en pystyisi ostamaan tyttöä, koska kolikkoni katosivat kirjojen joukkoon".

Ceratha oli onnellinen pelkästä olalle taptuksesta, sekin oli nykyään hyvin harvinaista. Pikkuhiljaa hän alkaa rauhoittumaan ja hengittää syvään. "A-anteeksi herra... olen va-varmasti vaivaksi, minun ei ollut tarkoitus ruveta itkemään.." Ceratha pyyhkii silmiään ja hymähtää.

Kauppias ilahtui suuresti kuullessaan haltian ostavan tytön. "Totta tokkiinsa mie sinnuu autan" hän sanoi suuri hymy kasvoillaan ja lähti tavaroiden sekaan etsimään kolikoita. Työn touhussa hän oikein hyräili mielissään siitä kuinka pääsee tytöstä eroon.

Certaha irrottautuu herrasta ja katsoo haikeasti kauppiasta ja haltiaa. "Tuota.. herra.." Ceratha nielaisee ja kääntyy tähän päin. "Ettekö voisi ostaa minua..? Minusta voisi olla hyötyä laivallanne, ainakin osaan siivota ja viihdyttää.." Ceratha vilkaisee taas haltiaa. "Vaikka tämän haltian aikeet ovat varmasti hyvät, en tiedä hänen rodustaan mitään ja hän on lähes samanikäinen kuin minä.. En haluaisi hänen taakakseen, hän tuskin tienaa tarpeeksi hyvin elättääksen kaksi henkeä.." hiljentää ääntään ja jatkaa "ja nuorten miesten aikeet eivät yleensä ole suhteeni kunnialliset.."

Ceratha kääntyy taas katsomaan herraa silmiin. "Ettekö millään voisi ostaa minua..? Teen mitävain tahdotte.."

Kun Ceratha mainitsee 'osaavansa viihdyttää' ja lupaa tehdä mitä tahansa korkea herra vain haluaisi, Donahuen selkä suoristuu hienoisesti ja hän vilkaisee ankarasti tyttöön. Vaikka tämän sanojen takana kenties on aivan viaton tarkoitus, ei kapteeni oikein pidä niistä mielikuvista, joita moinen lupaus tuo hänen mieleensä. Kunniallinen nainen ei edes äärimmäisessä hädässä yritä myydä ruumistaan, vaan ennemmin vaikka heittää henkensä kuin alentuu moiseen. Luultavasti hän tarkoittaa viihdyttämistä ainoastaan laulun ja tanssin merkeissä , Keeble päättää, vaikka sekin on hänestä jo riittävän epäilyttävää ja synnin rajoilla liikkuvaa. Hän yrittää olla katsomatta tytön rintoja, jotka vielä äsken painuivat häntä vasten.

Haltia tuntuu toisaalla harhauttavan tehokkaasti kauppiasta, joka kurottelee pudonneiden kolikoiden perään auttaakseen asiakastaan. Kapteeni vilkaisee näiden puuhia ja katsoo sitten uudestaan tyttöön, pitäen huomionsa tämän kasvoissa. "Vannotko Jumalan nimen kautta, että olet todella ahdingossa ja että henkeäsi uhataan?" hän kysyy ja katsoo Cerathaan tiukasti. Mistään vähäisemmästä syystä Don ei aikoisi ottaa osaa tähän touhuun. Kauppiaalla on laillinen oikeus piikaansa, eikä vartiosto niitä oikeuksia voi kumota jonkin sellaisen seikan kuin todistamattoman uhkailun takia. Toisaalta jos mies on roisto, ei Keeble tosiaankaan aio maksaa tälle killinkiäkään. Tarvitaan siis jokin kolmas keino.

Kapteeni huoahtaa kevyesti. Hän inhoaa kieroilua, mutta näyttää siltä, että siihen on seuraavaksi pakko turvautua.

Tytön pahin purkaus tuntuu olevan ohi. Hyvä, sillä en pysty enää kauaa harhauttamaan tätä kauppiasta, Rente ajatteli ja pomi loput kolikkonsa. Kauppiaskin löysi kaikki kolikot ja ojensi ne takaisin Rentelle. "Kiitos veikkoseni. Puhutaanpa nyt tuosta tytöstä. Onko hän ahkera ja rehellinen? Voinko luottaa siihen, että kun aamulla herään, hän ei ole ryöstänyt minua ja paennut Gonlin suuntaan?" Rente kysäisi.

Sivusilmällä hän huomasi kapteenin merimiesten sulkevan sopivan huomaamattomasti sataman sisäänkäynnit. Paitsi sen yhden, josta pääsivät vain laivat ja merihaltiat. Taidan mennä tänään uimaan, Rente ajatteli ja virnisti. Sitten hän äkkiä korjasi ilmeensä, ettei kauppias ymmärtäisi väärin hänen virnettään.

Ceratha katsoo herraa. Hän hämmentyy hiukan kun herra katsoo tätä hyvin ankarasti suoristaen ryhtiänsä entisestään. Sanoinko jotain sopimatonta..? Ceratha miettii ja tajuaa... "Ei, ei, ei! en minä sitä NIIN tarkoittanut herra!" Ceratha selittää ja menee aivan punaiseksi, hänen ei ollut tarkoitus muodostaa niin epäilyttävää lausetta. "Olen aivan kauhean pahoillani herra, tämä on nöyryyttävää.." Ceratha katsoo pois ja yrittää saada punaa pois. "Tarkoitin. siis.. varmaan ymmärrätte etten halua ruumistani myydä.." hän sopertaa lopulta.

Ceratha katsoo vähän aikaa kauppiasta, sitten herraa ja huomaa tämän taas hiukan vilkuilevan rintojaan. Nostaa hiukan kaula-aukkoa ylemmäs vaivaantuneena. Katsoo taas kapteenia, kunnes hän katsoo Cerathaa syvälle hänen kauniisiin jadenvihreisiin silmiin ja kysyy tiukasti: "Vannotko Jumalan nimen kautta, että olet todella ahdingossa ja että henkeäsi uhataan?"

Ceratha ei itse oikeastaan tuntenut uskontoa kovin tärkeäksi elämässään. Hänen isänsä ja äitinsä olivat aina uskoneet jumalaan mutteivat olleet mitenkään äärikristittyjä. Ceratha ei siis ollut selvillä kaikista raamatun tarinoista ja opetuksista. Hänelle se oli vähän sama asia kuin hengittäminenkin; hän teki sitä muttei kiinnittänyt siihen minkäänlaista huomiota. Nyt ei kuitenkaan olisi aika miettiä uskonasioita..

"Kyllä vannon." Ceratha sanoi ja katsoi herraa rehellisenä silmiin. "Vannon jumalan nimeen ahdinkoni herra, joten olkaa kiltti ja auttakaa minua.."

Kauppias ei huomannut mitään ympärillään tapahtuvaa. Hän oli onnensa kukkuloilla tytön myymisestä. "Se o tosi ahkera ja rehti se likka. Teet vaa sille selkeeks kuka o pomo nii se ei uskalla ees puhuu ilma lupaa" kauppias sanoo ja naurahtaa.

Kapteeni leppyy hieman tytön vakuuttaessa kunniallisuuttaan. Tuskin kovin turmeltunut olento edes osaisi punastua kohdatessaan epäilyjä siveettömyydestään. Cerathan vannoessa Jumalan kautta, että todella tarvitsee apua ja on ilman sitä hukassa, ei epäilyille enää jää sijaa. Tyttörukka pitäisi vapauttaa omistajastaan.

Lisäksi näyttää siltä, että koska kauppias ei ole tehnyt mitään todistettavasti laitonta, eikä Keeble tätä nuorta naista halua ostaakaan, niin hänen täytyy turvautua pieneen laittomuuteen. Tai ainakin hämäykseen. Kapteeni ei liiemmin pidä tämän sortin asioista, sillä yleensä hän pyrkii hyvin tarkkaan noudattamaan lain kirjainta. Viime aikoina hän on kuitenkin tullut yhä tietoisemmaksi siitä, että jos haluaa oman tahtonsa lävitse, täytyy lakia ehkä hitusen, jos nyt ei rikkoa, niin ainakin kiertää. Mikäli hän ei esimerkiksi olisi niin itsepäisesti yrittänyt pidättää sitä rikollista, Cinza Flumenia, vaan olisi suoraviivaisesti ottanut tämän hengiltä, ei haltia olisi päässyt karkaamaan hänen käsistään… Sellaisia riskejä kapteeni ei enää jatkossa aio ottaa. Vaikka hän lakia rakastaakin, niin tästä eteenpäin hän aikoo tehdä oman mielensä mukaan silloin, kun katsoo siitä olevan tilanteessa eniten etua.

Keeble kääntää tytön ystävällisesti kohti kauppamiestä ja Renteä, jotka keskustelevat kärryjen kupeella. ”Tulehan”, hän sanoo. ”Mennään puhumaan sinun asiastasi.” Samalla kun hän kääntää tytön poispäin itsestään, hän irrottaa huomaamattomasti sormessaan olevan ohuen, kultaisen sormuksen ja puristaa sen nyrkkinsä sisään. Hän ei läheskään aina käytä kyseistä, sukunsa tunnuslauseella kaiverrettua sormusta, sillä merillä kaikenlaisista koruista on yleensä vain haittaa, mutta tänään hänellä sattuu olemaan esine sormessaan. Deo et regi fidelis, lukee sen sisäpinnassa. Keeblen suku ei kuulu rikkaimpiin Fenyanissa, mutta vanha se on, ja tunnuslause – uskollinen Jumalalle ja kuninkaalle – periytyy niiltä vuosilta, kun Elmerithin suku vielä oli valtaistuimella, eikä neuvostoa ollut olemassa.

Yhtä huomaamattomasti kuin kapteeni on irrottanut sormuksen sormestaan hän tipauttaa sen Cerathan hameen taskuun. Hän tarttuu tyttöä käsivarresta ja kävelee kauppiaan ja Renten luokse. Lähemmäs näitä päästessään hänen otteensa äkkiä tiukkenee Cerathasta.

”Kuulinko oikein, että väitätte tätä naista rehelliseksi? Onko hän palveluksessanne? Jos on, niin teidän on hyvä tietää, että hän on pahemman luokan varas!”

Häh? Mitä ihmettä? Tyttö vaikutti ihan rehelliseltä minusta, Rente ajatteli hölmistyneenä kapteenin esittäessä syytöksensä. Hän ei ollut huomannut kapteenin pientä siirtoliikettä. Rente vilkaisi vuorotellen kapteenia, kauppiasta ja tyttöä. Kapteeni näytti olevan varsin varma asiastaan. Kauppias taas näytti yhtä hölmistyneeltä, kuin Rente itsekin.

"Onko herran syytös totta?" Rente kysyi osoittaen kysymyksen vähän kuin kaikille paikallolijoille. Sitten hän alkoi penkoa taskujaan ja laukkujaan tarkistaakseen onko hänen omaisuutensa tallessa. "Teidän liiketoimienne takia toivon, että tavarani ovat tallessa", hän jupisi kauppiaalle selatessaan läpi olkalaukkuaan, jossa säilytti vesipulloja ja pysäytti etsintänsä hetkeksi kaataakseen vettä niskaansa.

//Sori nyt taas, kun tuli lyhyttä tekstiä. En taida osata kirjottaa pitkästi.//

Ceratha hiukan hämmentyi kun herra käänsi tämän ympäri. Lisäksi hän hiukan hymähti kun herran kädet olivat niin lämpimät hänen olkapäillään. Ceratha ei ollenkaan ymmärtänyt mitä seuraavaksi tapahtuisi ja tätä miettiessään hän ei myöskään huomannut kun herra takanaan livautti sormuksen hänen taskuunsa.

Herran alkaessa taluttamaan Cerathaa kauppiaan luo, Cerathasta ote ei tuntunut miellyttävältä. Mitä lähemmäs kojua tultiin, sen tiukempi oli ote ja sitä enemmän herra häntä oikein roikotti. Lopulta ote on jo niin kova että Ceratha inahtaa kivusta ja yrittää varovasti saada kättään pois.

”Kuulinko oikein, että väitätte tätä naista rehelliseksi? Onko hän palveluksessanne? Jos on, niin teidän on hyvä tietää, että hän on pahemman luokan varas!”. Kuullessaan tämän Ceratha katsoo herraa järkyttyneenä, alkaa rimpuilemaan hiukan ja sopertaa: "Herra, olkaa kiltti älkääkä vitsailko noin vakavasta asiasta.."

Kauppias tuijottaa tyttöä suu auki. Hän ei voi uskoa tätä, vaikka tyttö olikin kamala riesa, ei hän koskaan aikaisemmin ollut tällä tavalla hänen liiketoimiaan turmellut. "Miun Cerathako? Kyl herral täytyypi jotai todistet siit olla. Meinaan tää likka ei satuttas itikkaakaa, saati sitte ylevilt herroilt varastelis." kauppias sanoi hiukan loukkaantuneena, tiukasti ja edelleen hyvin yllättyneesti.

Ceratha ei voinut uskoa tätä. Jopa kauppias alkoi uskomaan tähän valheeseen. "Miksi minulle tehdään näin?" Ceratha miettii itsekseen monta kertaa. Hän ei pysty käsittämään miksi herra menee vitsailemaan niin vakavasta asiasta. Asiaa ei auta ollenkaan haltian ja muitten läsnäolioitten halveksinta, eikä herran kipeä ote tästä.

Keeble katsahtaa tiukasti Cerathaa, joka alkaa rimpuilla kuullessaan hänen sanansa. Hän ei höllennä otettaan, vaan pitää tytön lujasti aloillaan. ”Minä en vitsaile tällaisesta asiasta”, hän murahtaa – ja tämä onkin aivan totta. Ei hän vitsaile. Hän valehtelee, eikä ajatus ole hänestä kovin mukava, mutta tytön parasta ajatellen tämä on nopein ja halvin keino saada tämä eroon ikävästä isännästään. Sille kapteeni ei ole paljoa uhrannut mietteitään, että Ceratha nolataan täysin kaikkien paikalla olevien silmissä. Piikojen kunnia on halpa, eikä Donahue usko, että nainen kokee mitään pysyvää vahinkoa siitä, että tätä hetken aikaa syytetään julkisesti varkaaksi.

”Tyttö tässä tuli juttelemaan minulle ja lupasi kaikenlaista… viihdykettä”, kapteeni jatkaa. Suorasukaisen ja mielikuvituksettoman luonteensa takia hän on hieman kankea valehtelemaan, mutta mikä sujuvuudessa puuttuu, korvautuu hänen tiukalla ilmeellään ja äänensävyllään. ”Hän lankesi jopa kaulaani ja yritti halailla, kuten ehkä näitte. Tutkin taskuni heti, kun hän vetäytyi kauemmas, sillä epäilin jotain kieroutta ja huomasin, että sukuni sormus oli kateissa. Olen varma, että tytöllä on se tällä hetkellä.”

Kapteenin aggressiivinen esiintyminen on kiinnittänyt myös hänen alaistensa huomion. Yksi merivartioston jäsenistä harppoo satamalaiturilta kauppiaan kärryjen luokse. ”Sir, onko jokin asia hullusti?” mies kysyy laskien toisen kätensä kupeellaan kantamansa miekan kahvalle.

Don nyökkää kohden onnetonta Cerathaa. ”Tämä nuori hupakko tässä on epäilemättä varastanut jotain minulle kuuluvaa. Käännähän taskusi nurin, tyttö, niin näemme mitä niissä on!” Hän vilkaisee ynseästi kauppiasta. ”Kenties tuo mies on jopa käskenyt piikansa varkaisiin, asiaa pitäisi tutkia.”

//Taleteller: Napakassa tekstissä ei ole mitään vikaa, ei pituus tosiaan ratkaise!//

//Sori kun vastaus kesti. Vappukiireet iski//

...kolme hopeakolikkoa, mustepullo ja punainen liina. Kaikki tallessa; Vindir lopetti tavaroidensa tarkistamisen. Mitään ei puuttunut. "Hmm, minulta ei puutu mitään. Onneksi en koskenut tyttöön. Mitäs te, arvon herra kauppias vastaatte kapteenin syytökseen? Tokihan tuo on järkeenkäypä idea, jos te ette olisi käskeneet palvelijaanne varastamaan, niin kai hänellä olisi vähän paremmat vaatteet", Rente ilmoitti oman kantansa asiaan.

Sitten hän huomasi merimiehen, joka oli äsken puhunut kapteenilleen, pistäneen käden miekankahvalle. Refleksinomaisesti Renten käsi hakeutui hihassa olevan heittoveitsen kahvalle. Tästä voi tulla taistelu, Rente ylireagoi ja vilkaisi ympärilleen. He olivat vetäneet aika lailla huomiota puoleensa. Rente alkoi tuntea itsensä uhatuksi niin monen katseen suuntautuessa heihin. Suurin osa oli kapteenin merimiehiä, mutta silti Rente ei voinut mitään luonteelleen. Rente veti vapaalla kädellään hattunsa reunaa alaspäin, peittämään hänen kasvonsa varjoon. Hermostuneena Rente alkoi polkea jalallaan maata.

//Ei haittaa, itsellänikin oli kiireitä ja kesti vastata..//

Ceratha inahtaa hiukan kun herra pitää tästä niin tiukasti kiinni. Ei ymmärrä mitä väärää on tehnyt. "En minä mitään ole ottanut keneltäkään herra.." tyhjentää yhden taskun ja jatkaa "katsokaa vaikka-" tyhjentäessään toista taskuaan, sieltä tipahtaa sormus. Nyt Ceratha ei enää ymmärrä mitään. "Mu-mutta..! Herra tietää vallan hyvin etten miä ole teitä ryöstänyt, en ymmärrä miten tämä on mahdollista.." Cerathaa pelottaa. Hänet voidaan määrätä kuolemaan ryöstöstä ja häntä vähintään kidutetaan. Eihän hän edes ottanut keneltäkään mitään..

"Jumprahuiti.." Kauppias sanoo hiljaa ja järkyttyneenä kun Cerathan taskusta tipahtaa sormus. "Vuan teille herra kapteeni vakuuttaa etten mää oo hänt ryöstöö määränny. Likka taas o varas enkä halluu hänt ennää sietää silmissäni" kauppias sanoo hyvin vihaisena. "Jos kukkaa ei mittää osta, nii haluaisin lähtöö ja jättää tän roiston matkalla jonkin sortin viranomaisen käsii. Jollei kapteeni itse sellainen ole?" Kauppias ei todellakaan halua sietää Cerathaa enää. Tyttö on hankaluuksia itse itselleen hankkinut ja kauppias aikoo antaa viranomaisten tappaa tai kiduttaa häntä, kauppias ei ainakaan välittäisi.