Tyrsky. (Jatkoa vanhan foorumin pelistä.)

[[Voitte vapaasti hypätä vielä kerran ylitseni. En keksi tähän väliin mitään peliä edistävää, joten on parempi, että jätän vuoroni käyttämättä. Tulen sitten seuraavalla kierroksella mukaan jälleen.]]

((Syvät anteeksipyyntöni kun minulla kesti näin mielettömän kauan))

Kuunnellessaan omaa ääntään Zhion ei huomaa epämääräisiä tuhahteluita eikä sitä, että yhtäkkiä tytön silmät rävähtävät ammolleen ja toinen jää tuijottamaan jotain kohtaa hänen jalkojensa juuressa. Tai oikeastaan pikkulikan katse osoittaa suoraan haltian kenkään, joka oli kerran kovinkin hieno, mutta joka on nyt menettänyt värisävynsä hienoimmat vivahteet. Väri on kulunut hankaantuneista kohdista pois. On tytön onni, että Zhionilla ei ole edes hiuskarvan verran lahjoja taikuudessa, sillä jos hän osaisi lukea toisen ajatukset, niin hän ei tuntisi oloaan lainkaan imarrelluksi.

Hän vetää henkeä nautiskellen, päästää sen sieraimien kautta ulos ja samalla palauttaa tuiman ilmeensä, ennen kuin katsoo alaspäin. Katseeseen vastaa pelästyneen näköiset, harmaat silmät, jotka palaavat nöyrän kunnioittavasti katsomaan lankkulattiaa. Kapteeni on tyytyväinen tästä alemmuuden osoituksesta, eikä hän ylimielisten ajatustensa keskellä osaa odottaa tytön seuraavaa siirtoa. Toinen siirtää jalkansa Zhionin jalan viereen.
Omaan paremmuuteensa uponneena Zhion oli uneliaisuuden kaltaisessa tilassa, josta hän herää yhtäkkiseen kuolemanpelkoon. Hätkähtäen mies vetäytyy taaksepäin, jännittää vatsalihaksensa ja valmistautuu tuntemaan terän iskun, kun se puhkaisee hänen ihonsa. Tyttö olisi voinut aivan hyvin piilottaa tikarin helmansa kätköihin, vaikka alusvaatteisiinsa. Zhionin mieleen ei ehdi pälkähtää, että tottahan toki Karl on tehnyt tytölle ruumiintarkastuksen ennen kuin on tuonut salamatkustajan tänne hyttiin, sen sijaan hän kohottaa kätensä torjumaan iskun.
Todennäköisesti Zhionin liikkeet olivat keskittymisen aiemman herpaantumisen takia hitaat, sillä tyttö on ehtinyt vetäytyä takaisin ennen kuin hän onnistuu osumaan toiseen. Käden liike oli kaiken lisäksi jäänyt vain pieneksi siirroksi vatsan eteen, ja loppujen lopuksi pikkutytön eteenpäin kurottautuminen sai aikaan vain kiihtyneen sydämensykkeen ja pienen stressihien nousemisen kainaloihin.

Kiukkuiseen mulkaisuun tyttö näyttää vastaavan vain kumarruksella, vaikka tyttö ei olisi edes pystynyt näkemään miehen ilmettä tuosta asennosta. Lattian pölyjä pyyhkivä matelu saa Zhionin ristitriitaisten tunteiden valtaan. Toisaalta hän haluaisi tivata syytä epämääräiseen liikehdintään ja jalkojensiirtelyyn, mutta toisaalta hän ei halua rangaista noin imartelevan liikkeen tekijää. Vai ei kai häntä pilkattu?
Sillä jos ollaan pikkutarkkoja, niin alkuperäistä käskyä ei oltu toteltu. Lukuunottamatta sydämen sykähdyksen pituista aikaa.
Hetken hiljaisuuden jälkeen hän puhuu tytölle, tottahan toki noin oudosti käyttäytyvällä olennolla on jotain taka-ajatuksia. Hän yrittää kuulostaa samalta kuin aina ennenkin, aivan kuin hetki sitten tapahtunutta säpsähdystä ei olisi koskaan ollutkaan.
"Niin? Löysitkö sieltä jonkin lattianrakoon tippuneen kuparikolikon, ja heti oli pakko päästä nuuskimaan"

Nap nap. Nap nap. Tasaiseen tahtiin toistuva rummutus häiritsee ajatuksia. Sen lisäksi hytissä ei kuulu kuin hengitystä, puhinaa, vaatteiden kahahtelua ja jostain kaukaa kuulu miehistön ääniä, kun he toivon mukaan toimittavat tavallisia asioitaan. Mahtava tilanne, taas kerran.
"Karl? Sinähän teit tarkistuksen tuolle varjohaltialle, eikö niin?"
Zhion siirtää katseensa tytöstä ja mulkaisee nurkassa kyhjöttävää miestä odottavasti. Hän haluaa tuolta omaan maailmaansa vaipuneelta mieheltä myöntävän vastauksen. Hän katsahtaa tyttöön aina tarpeen vaatiessa.

(Tässä vaiheessa totean kyllä, että olen hieman nyt ulkopuolinen tapahtumaan. Joten jos vaikka minut ohitatte kerran. Kiitän.)

//No pöh. Olisihan sitä Karliakin voinut pelata...//

Kolikko? Missä? Chiarin katse kiersi hytin lattialankkuja. Ei hän vain missään kuparikolikkoa nähnyt. Mitä tuo merimies nyt oikein houri? Oliko varjohaltia toiminut väärin kumartuessaan vai oliko merikarhuilla kenties joku toinen käytäntö osoittaa kunniaa ylemmilleen? Poika katsahti nurkassa torkkuvaan kalpeakasvoiseen haltiaan ja toivoi, että tämä antaisi jonkinlaisen vinkin, miten tässä tilanteessa tulisi toimia, mutta ei. Äijä näytti kuolleemmalta kuin aiemmin, eikä näyttänyt olevan kiinnostunut siitä, mitä hänen ympärillään tapahtui. Pahoin loukkaantuneelta lajitoveriltaan Chiar ei edes yrittänyt hakea apua. Ilmeisestikään mies ei ollut sen enempää tietoinen siitä, miten täällä tuli käyttäytyä, kun oli saanut itsensä noinkin huonoon kuntoon. Kumma että hemmossa ylipäätään pihisi vielä henki.

"Karl? Sinähän teit tarkistuksen tuolle varjohaltialle, eikö niin?"
Järkälemäinen merirosvo vilkaisi olkansa yli kapteeniinsa ja sen jälkeen miekkosen jalkojen juureen heittäytyneeseen natiaiseen. Tuollekko? Olisiko tuollekin pitänyt tehdä asetarkastus? Älkää nyt hulluja puhuko. Merikarhun olisi tehnyt mieli naurahtaa ilkkuvaan sävyyn kapteenilleen, mutta hän nielaisi naurunsa. Typerä virne ei kuitenkaan kadonnut nielaisun yhteydessä, vaan jäi keikkumaan miehen kasvoille pitkäksi aikaa.
"Eikö tuo nyt ole aika vaaraton, arvon kapteeni?", mies kysäisi ja käänsi sitten katseensa takaisin hytin seinän puoleen vain, jottei olisi paljastanut huvittuneisuuttaan ylempiarvoisilleen. Silloin tällöin hän ei ymmärtänyt lainkaan kapteeniensa käytöstä. Kuka nyt tuollaista ipanaa pelkäisi? Kuka muu kuin Zhion Heth'iel, Alanahin ykköskapteeni? Heth'ielin uskottavuus oli jälleen kerran koetuksella, mutta tällä kertaa sitä koetteli yksi hänen uskollisimmista alamaisistaan, Karl, joka ei yleensä noussut kapteenejaan vastaan, oli tilanne mikä hyvänsä. Kai tämä ruttohömpänpömppä oli saanut Karlinkin miettimään uudelleen, halusiko hän sittenkään viettää lopun elämäänsä kahden pölvästi haltian seurassa purjehtien. Oli kai niitä muitakin merirosvolaivoja. Niille ei vain oltu saatu vielä tarpeeksi mainetta.

Jopa Chiaria oli alkanut huvittaa tämä tilanne. Hänelläkö muka aseita? Ei hänellä ollut tapanaan kantaa aseita mukanaan. Viimeksikin kun hän oli aseen kanssa leikkinyt, ase oli ollut jonkun toisen omaisuutta. Ei, sitä ei saanut muistella. Se oli ollut vahinko...vaikka se vahinko olikin maksanut viattoman ihmishengen. Huvittuneisuus varjohaltian kasvoilta katosi sen sileän tien ja hänen olemuksensa muuttui entistä nöyremmäksi. Jos arvostettu Jumala oli sitä mieltä, että Chiar oli ansainnut tulla merirosvojen sieppaamaksi, niin niin olkoon. Ehkä hän saisi syntinsä anteeksi, jos selviäisi hengissä tältä paatilta pois.

Koska laivan kapteeni näytti pelkäävän, että Chiar kantoi mukanaan aseita, päätti lapsi pyllähtää istualleen hytin lattialle ja alkoi kaivella mekkonsa taskuja näyttääkseen, ettei hänellä ollut kuin muutama hassu kivi niiden pohjalla.

Tätähän oli hupaisaa kuunnella. Zhion, aikuinen mies, pelkäsi pientä lasta. Koko minimaalisen hässäkän aikana ei Gâshtê ollut nukkunut silmäystäkään, vetänyt vain hiuksen silmille enemminkin esittääkseen uinuvansa. Nyt tämä kuitenkin kohotti päättään ja siirsi suortuvansa sivulle, katseensa kävi ensin Karlissa, sitten pöydän ääressä istuvassa varjohaltiassa ja tämän jälkeen yksipuolista keskustelua käyvässä kaksikossa. Jo oli markkinat, tajuisivat ottaa rennosti niinkuin laivan kakkoskapteeni teki. Vaikka kukapa muu kykenisikään rentoutumaan tällä tavoin kuin hän. Mistä sitä tiesi, mitä kannella oikein juonittiin karanteenihytissä olevien henkilöiden pään menoksi. Nyt vain pitäisi pystyä luottamaan omaan entiseen miehistöön, jonka lojaalisuus oli hiuskarvojen varassa. Nythän olisi oiva aika hankkia kuuluisi Alanah, merien kauhu, omiin nimiin riistämällä sen ns. vangittuina olevilta kapteeneilta. Gâshtê hymähti ääneen.
"Anna olla, Zhion, Karl puhuu asiaa."
Tämä mittaili katseellaan taskujaan kaivelevaa helmaväkeläistä, ei tuollainen kovin vaarallinen voinut olla vaikka kimppuun kävisikin. Taisivat vain olla ensimmäisen kapteenin hermot pinnassa, kun suljettuun tilaan oltiin jouduttu.

Siniset silmänsä kääntyivät oven suuntaan ja katsomaan sen alla olevaan rakoon. Ulkopuolella ei näemmä ollut vartijaa - hyvä. Tuskin tuo mykkän tapainen ipanakaan tulisi lonksuttamaan leukojaan, joten he voisivat hieman suunnitella ääneen tämän illan tapahtumia.
"Kuulehan sinä.. murjottu siinä.. en nyt muista tähän hätään nimeäsi. Taidat olla jonkin sortin hämäräheikki ?"
Tokihan konna toisensa tunnisti, vaikka ei Gâshtê uskaltautunut tarkemmin arvailemaan oliko Arwald mitä miehiään. Murhamies, palkkamiekka, maantierosvo, merirosvo.. näitä alaluokan ammatteja oli niin moneksi. Navigaattori kallisti päätään ja kohotti väsyneen hymyn kasvoilleen. Olisi turha enää yrittääkkään nukkua näillä kivikovilla lankuilla, joten hänhän voisi aivan hyvin hieman kysellä toisesta. Gâshtê myös luotti sokeasti siihen, etteivät muut tuli päästämään tuota kärsinyttä vierasta kimppuunsa, vaikka tuskin varjohaltiasta olisi enää kovinkaan paljon kiusaa tuossa ruumiin voinnissa.

Kuullessaan alaisensa suusta tuon arvostelevan lauseen Zhion käännähtää Karlia kohti, valmiina napakkaan huomautukseen henkiinjäämisestä ja velvollisuuksien rikkomisesta. Jos ihminen ei olisi kääntänyt virnistäviä kasvojaan syrjään, ei Zhionin itsehillintä olisi pitänyt. Koko tämä tilanne koetteli sitä suuresti, sillä henkilölle joka pitää hallitsemisesta, kapina uhka on yksi elämän suurimmista painajaisista. Mutta ennen kuin hän ehtii tehdä muuta kuin porata kiukkuisen katseensa Karliin, yhtyy Gâshtê ihmisen sanoihin. Anna olla, hänelle sanotaan. Miten kummassa tuollainen aukko perusrutiineissa voitaisiin painaa villaisella? Mutta jokin muiden henkilöiden ilmeissä kertoo, että on paras palata asiaan myöhemmin. Jos toisen kapteenin silmissä oli edes ripaus sääliä Zhionin vauhkon käytöksen takia...

Jupisten itsekseen Zhion marssii takaisin penkkinsä luokse ja istahtaa siihen tuhahtaen. Pikkutyttö oli alkanut nostelemaan hamettaan, riisuutuako se aikoi? Ei, esitteli vain rojukokoelmaansa. Hetken Zhion vain istuu paikoillaan, katsoen mielenosoituksellisesti vastapäistä seinää. Vaikka hän ei haluaisikaan myöntää toisten olleen oikeassa, on hänen pakko todeta, että normaalisti hän olisi vain heilauttanut vähättelevästi kättään tuollaiselle pirpanalle. Usein hän käyttäytyy liiankin rennosti vieraiden kanssa, ja on syntynyt tilanteita joiden tuloksia hän piilottelee visusti vaatteidensa alla. Mutta tänään hän oli yhtä hermostunut kuin kokematon kansipoika.
Sitten hän alkaa vilkuilla muita huoneessa olijoita, ja kuuntelee toisella korvalla mitä varjohaltia aikoisi vastata Gâshtên kysymykseen. Vastaus kiinnostaa miestä, mutta hän ei ainakaan ulkoisesti jaksa sitä näyttää. Silmäillessään ohimennen sitä pikkutyttöä Zhion sittenkin arvelee, että on nähnyt toisen ennenkin, varmaankin jossain kaupungissa tai muussa väkirikkaassa ja hulisevassa paikassa. Ei kai hän muuten olisi ollut toisesta niin kiinnostunut.
Samalla Zhion käy läpi sisään- ja uloshengitysharjoituksia, tasaten pulssiiaan ja yrittäen näyttää edes jotenkuten uskottavalta. Tai edes täysjärkiseltä.

Tilanne hytissä jälleen alkaa rauhoittua. Tyttö saa kaivella taskujaan rauhassa ja tutkia mitä lie nappi kokoelmaa, ja jopa toinen kapteeni vauhkopäisempi näistä kahdesta istahtaa penkille. Sinällänsä saavutus sekin.

Hymy leviää lievänä aaltona varjohaltian kasvoille kun hän kuulee sanat "Murjottu siinä..." Ehkä tämä kapteeni ei tosiaan ole vielä käynyt ihan niin alhaalla kun pitäisi. Ainakin omasta mielestään Arwald oli vielä siedettävässä kunnossa. Mitä nyt vähän kylki hajalla, ja naama verillä. Pientähän tämä oli.
Vastaus tulee rennosti ja olevinaan hauskasti: "määritteles nyt sitten alkuun hämäräheikki?"

Istumaan päässeen kapteenin hengitys harjoitukset kuulostavat lähinnä hauskalta puhinalta. Ehkäpä olisi hyvä kuitenkin pitää se tieto omanaan, tuntui täällä olevan muutenkin hieman tiukempi ilmapiiri.

Veri alkoi kuivua varjohaltian nenässä, ja naamaan jäi ikävän näköisiä veri noroja kuivumaan, hihakin oli aivan punainen verestä. Kunhan sitä ehtisi pesulle...

Lankkulattialla kivenmurikoita vieri viereen järjestelevä varjohaltia tapitti suurilla silmillään vuoroin jokaista hyttiin suljettua miekkosta. Ilmeisestikään häntä ei enää koettu uhkana, kun hän sai näinkin vapaasti puuhastella omiaan. Mikä onni. Hänhän voisi vaikka järjestää samanväriset kivet eri rykelmiin tai koota niistä jonkun kuvan hytin lattialle.

Harmahtavat kivet löysivät toistensa viereen ja alkoivat muodostaa pyöreätä muotoa kirsikanväriselle lautalattialle. Chiar aikoi koota kivistä kalan. Ei vain siksi, että kalat olivat hänestä hauskan näköisiä, vaan myös siksi, että hänen vatsansakin mielestä ne olisivat tervetulleita tänne hytin puolelle. Olihan siitä aikaa, kun lapsokainen oli saanut syödäkseen, joten ei ollut ihme, että pelkästään ajatus ruuasta sai veden nousemaan hänen kielelleen. Kyllä nyt maistuisi huonosti maustettu kalasoppakin.

Chiar huitaisi kädellään rakentamansa kivikalan pitkin poikin hytin lattiaa ja laski kätensä murisevan masunsa päälle. Jos sitä vähän painelisi, niin ehkä se pysyisi hetken hiljaa. Hmph...tai sitten ei. Painelu vain pahensi asiaa, sillä se sai pelkällä ilmalla möyryävän vatsan tekemään temput ja pakkaamaan kaiken kaasun jonnekin, minne sen ei olisi pitänyt mennä. Pieni, lähes äänetön tuhnu pakeni sinisilmäisen ipanan peräpäästä. Chiar punastui korviaan myöten ja toivoi, ettei kukaan ollut kuullut sitä. Se oli nimittäin hyvin paljon mahdollista, mutta suorastaan tukahduttavalta pilaantuneen ruuan hajulta oli vaikeampi välttyä. Hups.

Määrittele. Käskikö tuo toisarvoinen tosissaan Gâshtêa määrittelemään sanan "hämäräheikki" ? Johan, kyllä varjohaltia vielä sisukas jaksoi olla siitä huolimatta, että kylkiluunsa oli murjottu poikki ja kasvoihin varmasti tulisi koristeeksi pari laajaa mustelmaa. Ei sillä, olihan tämä hauskaa, että kapteeni pakotettiin käyttämään päätään - hänenhän pitäisi muotoilla sanansa sellaisiksi, että kaikki ne ymmärtäisivät.
"Hämäriä tyyppejä on moneksi. Heitähän ovat murhaajat taskuvarkaisiin saakka.."
Miekkonen aloitti ja heilautti jalkansa toisen päälle lepäämään, njaa, tuo ainakin oli nappiin lueteltua tietoa, jonka jokainen varmaan ymmärtäisi.
".. sitä ei vain välttämättä näe ulospäin, mitä kukakin todellisuudessa on."
Hän jatkoi vilkaisten Zhionia. Pitäisikö aivan toisen kiusaksi paljastaa tämän laivan synkkä salaisuus ? Voisi olla mukava nähdä, kuinka ensimmäinen kapteeni reagoisi siihen, että Gâshtê oli se, joka puhui suunsa vierestä. Tosin - kuka estäisi aluksen toiseksi tärkeintä henkilöä lurittelemasta juttuja. Ei tässä tilassa ollut ketään, joka hyötyisi siitä tiedosta mitenkään, ei edes tuo pieni haiskahtava pirpana tuossa. Mokoma varmaan oli puhekyvytönkin, kun ei kerta ollut selvää sanaa saanut huuliltaan karkaamaan.

Luisevat sormet laskeutuivat rintakehänsä päälle, ylpeä ilme lankesi kasvoille ja sitten pääsi nuorukainen elementtiinsä - kermaisiin sanoihin, jotka olivat kaikkea muuta.
"Minäkin olen hämäräheikki. Merirosvokapteeni, enkä ole ainut sorttiani tässä hytissä."
Siniset silmänsä palasivat toistamiseen lyhyen ajan sisällä ystäväänsä. Hah, paljasta sinäkin itsesi vain kuoma, ei tässä mitään hävittävää enää ollut. Tieto jäisi kyllä näiden seinien sisään, siitä pitäisivät muut Alanahin merirosvot huolta tarvittaessa. Ja aivan, tuon varjohaltiahan oli Arwald, olisihan se pitänyt muistaa, koska ei tuo kovin hankalakaan nimi ollut. Väsymys taisi tehdä loputkin tepposensa.
"Zhion varmaan voikin kertoa loput totuudesta ?"
Vihjaava kysymys säästäisi ainakin Gâshtên äänihuulia, jos ei muuta. Samalla saataisiin huomata taisiko toverinsa samallaiset kielelliset lahjat kuin hänkin. Ainakin toinen oli tänään lausunut pari kertaa koreita viisauksia, jotka olivat kylläkin saaneet koko pääportaan ruuman kautta karanteeniin. Noh, minkäs sille mahtoi, että kaksi pääjehua helposti puhuivat toisensa toisinaan pussiin. Mielensä eivät kulkeneet aina samalla tasolla.

Tiukasti paikoillaan istuvan Zhionin hengitys alkaa pikkuhiljaa kuulostamaan lähestulkoon normaalilta, eikä se enää tuo mieleen hengästynyttä mursua. Samaan tahtiin hän kykenee kuulemaan muutakin kuin omien ruumiintoimintojensa aiheuttamat puhinat ja varjohaltian sekä Gâshtên välisen keskustelun seuraaminen sujuu paremmin. Oikeastaan hänen korvansa avautuvat juuri parhaaseen aikaan, eli silloin kun tuo kävelevä ruumis pyytää määrittelemään hämäräheikki-sanan.

Zhion odottaa hiljaa toisen kapteenin vastausta, sillä hän ei voi puuttua puheeseen eräänlaisen mököttävän mykkäkoulun takia. Mykkäkoulu saattaa olla väärä sana, pikemminkin tämä suun kiinni pitäminen on hetkellinen päähänpinttymä.
Kummallinen pikkutyttö oli näköjään saanut päähänsä liikutella kiviään epämääräisiin asentoihin. Sivusilmällä Zhion vahtii, ettei toinen keksi yhtäkkiä, että lattian hakkaaminen murikoilla olisi perin mukavaa, siitä lattia saisi pahanlaatuisia kuoppia. Onneksi nyt sentään näyttää siltä, että tyttö on täysin uppoutunut kiviinsä. Saattaakohan tuo olla hieman vajaa, kun ei edes puhu?
Toinen varjohaltia oli sen sijaan saanut paljonkin lisää väriä olemukseensa, enimmäkseen punaisen veren muodossa. Toivottavasti penkkiin ei jää pysyviä tahroja, vaikka tämänkaltaisessa huoneessa niistä ei olisi välttämättä edes haittaa...

Lopulta ensimmäiset sanat vastauksesta kuuluvat huoneessa, ja kakkoskapteenin asennosta päätellen lopetuslause tulee vasta pitkähkön ajan kuluttua. Ensimmäiseen vilkaisuun Zhion vastaa kummastuneella katseella, mitä hänen nyt pitäisi nähdä? Jaa, onko kahdessa tuntemattomassa jotain, mikä ei ensinäkemältä paljastu? Vihdoinkin Gâshtê tajuaa asian. Kyllä Zhion tiesi, että hiljaisessa pikkutytössä on jotakin epäilyttävää.
Seuraavia sanoja Zhion ei käsitä. Niiden kermaisuuden perusteella voisi luulla, että merihaltiansukuinen haltia paljastelee asioita aivan mielellään, nauttien siitä. Tai siis kyllä Zhion ymmärtää sanat aivan hyvin, mutta ei sitä, miten ne voivat tulla ulos juuri tuosta suusta. Tällä kertaa puhujan vilkaisu on yllyttävä, jopa uhitteleva. Sellaiset ilmeet eivät todellakaan sopineet Gâshtên kasvoille, mutta ne eivät häviä mihinkään vaikka Zhion räpäyttää silmiään. Tämän kaiken takia hän katsoo ystäväänsä kuin hullua.
Ei tilanteessa mitään hävittävää ollut, mutta hävettävää oli. Todellakin. Kuka omanarvontuntoinen henkilö levittelee omasta tahdostaan juttuja epäonnistumisestaan? Zhion valuisi hyvin mielellään takanaan olevasta seinästä toiselle puolelle. Jos joku vielä mainitsee, että hän on vastuussa tästä koko sopasta, onhan hän ensimmäinen kapteeni, niin silloin nöyryytys on täydellinen. Järkyttynyt tuijotus on jo aikoja sitten vaihtunut vastapäisen seinän tiiviiseen tapittamiseen, ja sitä hän jatkaa sen ajan yli, kun olisi ollut soveliasta vastata Gâshtên selityspyyntöön. Yhdessä hetkessä hän kuitenkin käännähtää toista kapteenia kohti.
"Mitäh?"
Kivahdus tulee hänen suustaan kuin pidätelty aivastus, eikä sen aiheuttaja saa häneltä ystävällistä katsetta.

Kuullessaan sanat merirosvo kapteenista, kiinnostuu varjohaltia enemmän. Ennen niin rauhallinen katse muuttuu jännittyneeksi ja kiinnostuneeksi. Hiljaa on kuitenkin parempi pysyä jos mielii saada tietoa. Sen ymmärsi jo valmiiksi runnottu varjohaltia. Kyllähän hän oli toki osannut arvata jotain sen suuntaista, mutta silti, miksi ihmeessä kapteeni itse moisia kertoo. Ansa kenteis? Sen kummemmin asiaa pohtimaan ehtimättä, kuulu jo toisen kiivas vastaus. Hmm tätä ei kyllä näköjään oltu suuniteltu.

"Ennenkun jatkatte mielenkiintoista tarinaa, täytyy minun myöntää asia. En minäkään ole matkassa ihan valkoisin purjein." Sanoo Arwald rauhallisesti, ja tajuaa vasta lausumansa jälkeen, että tässä saattaa olla koira haudattuna.

//Mut voi hypätä. Chiar saa paukutella nurkassa nälissään ja hämmästellä ympärillään olevien juttuja ainakin tämän vuoron.//

Opsista, eikö Zhionia mielyttänytkään selittämispyyntönsä ? Sääli. Gâshtê olisi kovin mielellään antanut toisen puhua ja ylpeillä sillä, että Alanah oli heidän merirosvolaivansa. Se olisi voinut jopa saada Alwardin kunnioittamaan edes hieman ystäväänsä. Varjohaltian pään sisäisistä liikkeistä maassa rötköttävällä sekaverisellä ei ollut mitään hajua - joko toinen naureskeli hänelle nyt tai antoi sellaista kunnioitusta, joka ei tullut millään kielellä julki. Ja kappas - vierashan myönsi olevansa laitatien kulkija, ei täysin puhdaspulmunen. Merirosvon kalpeille kasvoille nousi rauhallinen virne, jossa piili pieni ilkeä säväys. Tämä oli ensimmäistä kertaa tänään osunut oikeaan jossain, ehkä päivänsä ei siis ollut aivan tuhoon tuomittu ?
"Sen näkikin siellä kauppalaivalla."
Gâshtê totesi varsin lyhyesti ja vilkaisi vielä salamoivia katseita heittelevään toveriinsa, Zhioniin, joka varmasti kohta itsekkin sisäistäisi pienen paljastuksen, jonka runnottu varjohaltia oli heille tarjonnut. Nurkassa kuhjöttävä Karl ainakin kiinnostui keskustelusta enemmän, sillä ihminen kääntyi nyt enemmän kolmikon puoleen kuullakseen paremmin asian ytimen. Toinen hiljainen kuuntelija oli nuorin joukon jäsen, se outo pikku likka. Kakkoskapteeni ei oikein tiennyt mitä ajatella tuollaisesta lapsi-rukasta, joka oli eksinyt sellaiseen paikkaan, jonne ei pitäisi.

Äkkiä oven takaa kuului askelia. Taisi olla ruokatarjoilun aika viimeinkin. Gâshtê nousi pystympään istumaan, katseensa oli lukittautunut varjoihin, jotka liikkahtelivat epävarmoina suljetun oven takana. Nuo eivät näyttäneet tietävän, kuinka toisivat sapuskat ruttoepäilyille, mutta eipä ihme - eiväthän he halunneet saastua tappavalla taudilla, joka voisi estää lähimmäisten näkemisen tulevaisuudessa. Lopulta lukko napsahti auki ja yksi mies käveli sisälle empien. Hänellä oli kasvot peitetty liinalla ja ainoastaan silmät pilkottivat päähän vedetyn hupun alta. Tarjotin laskettiin pöydälle, jonka ääressä Zhion sekä Arwald istuivat. Oven suulla vartiossa seisoi pidempi mies, ei tutun näköinen ihminen ollenkaan - joku uusi palkallinen varmaan. Hyvää ruokahalua ei toivoteltu, vaan ovi paiskautui voimalla kiinni heti, kun toinen tarjoilijana toiminut henkilö pääsi ulos karanteenihytistä - jo oli markkinat - hyvä ettei ovi loikannut pois saranoiltaan tuollaisen läiskinnän pääten. Gâshtê hieraisi korviaan, hänen erinomaiset kuuloelimensä eivät pitäneet hyvää kovista äänistä, varsinkin, jos ne tulivat näinkin läheltä.

[[Taas jumitin, pahoittelut. Toivottavasti kaikille käy, että ruokatarjoilu tuli jo nyt.]]

Zhionin suurenmoisen teatraalinen kysymys ohitetaan lähes olankohautuksella, ja Gâshtê siirtyy vastaamaan varjohaltian lauseeseen, mitä nyt vain vilkaisee ensimmäiseen kapteeniin. Olkoon. Jos Gâshtê ei aio jatkaa heidän... mielenkiintoista tarinaansa, jonka kertomisen sinertäväihoinen mies oli aloittanut aivan yksin, niin ei Zhion itsekään näe mitään syytä alkaa selittelemään. Varsinkaan kun kukaan ei ole erikseen kysynyt. Näyttää siltä, että haltian mielenlaadussa suurin vika on se, että hänen käyttäytymisensä hypähtelee sinne tänne ja liian usein tilanteeseen sopimattomalla tavalla. Eli kun häneltä kerrankin olisi odotettu tavanomaista suupalttiutta, päättää mies sittenkin heittäytyä hiljaiseksi mököttäjäksi.

"...en minäkään ole matkassa ihan valkoisin purjein"
Siinä se tuli. Tunnustus, tai ainakin jotain sinne päin. Varjohaltian omin sanoin paljastama tieto hänen varjomaisuudestaan. Niin kuvainnollisesti kuin kirjallisestikin. Jossain toisessa tilanteessa ja toisessa seurassa tuote tekoa olisi voinut pitää uskaliaana, mutta se ei ole sen pahempi kuin merirosvokapteenien lipsauttelut. Eihän varjohaltia edes kerro tarkemmin omasta "suuntautumisestaan", hän on antanut tekojensa puhua puolestaan.
Lauseen merkitystä jää Zhionille hieman taka-alalle, kun hän kiinnittää huomiota itse sanoihin. Toinen oli valinnut vertaukseensa jotain mereen ja purjehtimiseen liittyvää, eli tarkoittaako se, että varjohaltia on ollut merenkävijä? Joku tylsä realisti voisi tietenkin sanoa, että ainoastaan ympäristö on synnyttänyt nuo sanavalinnat, mutta se olisi... tylsää.

Pitkään haltiakapteenin mielenkiinto ei asiassa pysy, kun oven takaa alkaa kuulua liikehdintään. Ei aikaakaan, kun sörsselit on viskattu pöydälle ja niitä tuoneet merimiehet ovat luikkineet kiireen vilkkaa pois näkyvistä. Oven paukautus riipaisee korvia, ja varmasti myös ovenkarmeja.
"Ihan tahallaanko te yritätte naarmuttaa sitä ovea, vai kuinka?", hän huudahtaa kaksikon perään, joka on todennäköisesti ehtinyt jo kuuloalueen ulkopuolelle. Mutta paineiden purkaminen edes johonkin tuntuu hyvältä. Se lievittää kiristävää tunnetta kaikkialla, ei tosin paljoa, mutta sen verran että miehen katse kääntyy ruokatarjottimeen.
Näkymä ei ole silmiähivelevä ja Zhion on varma, että laivasta olisi löytynyt parempaakin sapuskaa. Tai sitten tuo on vain miehistön normaaliannos. Onneksi mies ei ole mikään runoilijasielu, ja hän tietää, että ruoka on tarkoitettu vatsalle eikä silmille. Hän käy siis turhia odottelematta ruoan kimppuun, ja nappaa käteensä lähimmän leivänkannikan. Zhion murtaa siitä palasen, haistaa ja maistaa tottumuksesta ensin vain pienen palan, ja lopulta ahmii limppunsa hyvällä ruokahalulla.

Ovi kalahtaa kiinni voimalla, ja ruoka on ilmaantunut pöydälle. Toisen kapteenin vihaisen huudon jälkeen, hiljaisuus palaa hyttiin, kaikki vain katsovat ruokaa. Ensimmäisenä ruokaan tarttuu äänessä ollut kapteeni. Varovasti ensin maistaen ja sitten koko leivän hotkaisten katoaa leipä kapteenin mahaan. No ainakin kapteeneilla on lupa syödä, vastoin kuin vierailla varjohaltioilla. Myös hyttiin tungettu ihminen tulee ottamaan oman osansa ruuasta, ja vetäytyy jälleen sivulle nauttimaan siitä mitä on saanut.

Empien nostaa varjohaltia palan leipää ja pyörittelee sitä keskittyneen näköisesti käsissään. Kun varoitusta ei kuulu haukkaa hän siitä palan. On parempaakin leipää maistettu, mutta toisaalta nyt pariin päivään ei olla maistettu mitään leipää. Joten ehkäpä olisi hyvä vain pysyä hiljaa mitä leipään tulee. Kesken leivän, nousee varjohaltian mieleen toisen kapteenin sanat liittyen kauppalaivaan. Ai miten niin muka huomasi.

"Mitä tarkoitat viittauksellasi kauppalaivaan?"

Hmm, eihän hän nyt kovin sairaasti sielä käyttänyt, eikä varmasti tappanut ketään, vai tappoiko sittenkin. Kaikki oli niin sumeaa mielessä.

Hytin oven vierellä kaasuuntunutta vatsaansa murjonut haltiapoika oli menettänyt huimasti väriä jo muutenkin kalpeilta kasvoiltaan. Muiden hytissä olevien puheista päätellen, hän istui neljän pahamaineisen konnan kanssa lukitun oven takana. Hurraa! Oli silkkaa tuuria, että Chiar oli vielä elossa. Oikeata onnenkauppaa, kuka lie sitä onnea sitten olikin kaupannut...

Ruokalähetyksen saapuessa pienikokoinen varjohaltia oli vähällä jäädä saattueen jalkoihin, nämä kun eivät suurin surminkaan halunneet katsoa yhtään nokkaansa alemmaksi. Liekö leuhka käytös protestointia laivan kapteeneja kohtaan, vai mitä sillä haluttiin viestittää, mutta se oli käydä Chiarin hengen päälle. Haltiapienokainen ennätti kuitenkin väistää suuren nahkasaappaan, mutta hameen helma jäi raskaan askeleen alle ja sotkeutui mudalla. Suuret teräksenharmaat silmät tapittivat lannistuneina likaantunutta hameen helmaa. Eikö riittänyt, että tätä hametta oltiin jo ennätetty uittaa omissa eritteissä ja merivedessä. Pitikö siihen vielä jalanjälkikin painaa?

Chiar käänsi katseensa mutaläntistä pöydälle nostettuihin ruokiin. Hänen vatsansa murahti jälleen kuuluvasti, mutta elettäkään hän ei tehnyt liittyäkseen pöydän äärellä herkuttelevaan seurueeseen. Sen sijaan hän päätti tuijottaa suurilla surullisilla silmillään laivan ykköskapteenia, joka oli lähinnä houkuttelevan näköistä leipäkoria. Jos sieltä vaikka yksi kuivehtunut kanta liikenisi tähän napaan?

Kuinka ennalta arvattaavaa, että Zhion alkaisi räyhäämään oven paiskinnasta. Tuollaisista Gâshtê puolestaan viisveisasi, antaen ensimmäisen kapteenin hoitaa leukojen louksutuksen. Hän hoiti sen pestin sitten, kun päämasto katkeaisi tai laiva ajatuisi selvistä ohjeista huolimatta pois kurssista. Nenäänsä nyrpistäen haltia heitti katsauksen köyhään ateriaa, syökööt muut vain - hänhän ei moiseen moskaan koskisi sormenpäälläkään. Sitä paitsi ystävänsä porsasmainen leivän mättö suuhun sai viimeisetkin ruokahalut karisemaan toisen kapteenin alitajunnasta. Sininen katse siirtyi syrjään, käyden nopealla vilaiksella pienessä lapsosessa, jonka silmissä tuikki nälkä. Toisen suupieleen olisi vielä sopinut pieni kuolajojo, joka olisi vain tehostanut näkymää.
"Zhion, tarjoa nyt natiaisellekkin jotain, kun kerta lähimpänä olet."
Gâshtê huikkasi, hän ei ollut täysin varma oliko toverinsa huomannut koiranpentu -katsetta, jota varjohaltia lapsi lähetteli kovin selvänä tuota kohden. Arwaldin avatessa taas sanaisen arkkunsa, niin ei ollut liioiteltua sanoa, että koko kakkoskapteenin keho värähti. Tämä ei ollut odottanut toisen takertuvan noin pieneen lauseenpoikaseen.
"Olitko humalassa, kun et muista tulleesi paikan päälle keskelle verilöylyjä ?"
Voi olla niinkin, että nuorukainen itse muisti väärin, mutta hänestä toinen kyllä silpaisi ainakin paria virkavallan edustajaa.. vai olivatkohan ne olleet kauppalaivan väkeä. Pah, yksi ja sama Gâshtêlle.

Itse asissa nuorukainen ei itsekkään muistanut paljoakaan tapahtuneista. Hän oli ainakin tappanut kauppalaivan kapteenin ja pari muuta, ellei nyt väärin muistellut, ja saanut turpaansakin, joka kyllä tuntui edelleen luissa. Ai niin.. se pelastusvenekkin oli jäänyt sinne kiviröykkiölle aaltojen nuoleskeltavaksi. Noh, toivon mukaan kukaan ei ottaisi esiin ainakaan aihetta siitä, sillä silloin Gâshtê olisi taas liemessä. Nytpä hän oli oppinut ainakin kantapään kautta olemaan lähemättä omille teilleen pelkän kirjeen turvin - sehän houkutteli kokonaisen merirosvolaivan peräänsä. Ne tykitkin olivat jääneet satamaan, kuinkahan nyt Alanah puolustautuisi, jos kilpaileva merirosvoporukka päättäisi hyökätä heidän kimppuunsa tai merivartiosto saisi vihjeitä Emily -nimen alla piilottelevasta rosvoaluksesta.
"Et sinä, Zhion, satu muistamaan mitä satamassa tapahtui ?"
Vedotaampas muonaa kauhovan ystävänsä puoleen, ehkä Zhionin viimeinkin saisi puhumaan. Jos rehellisiä oltiin, niin Gâshtêa alkoi jo häiritsemään se, että hän joutui itse puhumaan näin paljon ja ensimmäinen kapteeni oli puolestaan se, joka pysyi vaiti.

"Mmm?"
Zhion kohottaa kysyvänä katseensa juuri hetki sitten tyhjentyneistä käsistään, ja Gâshtên kehoituksesta katsahtaa nurkkassa kyhjöttävää tyttöä. Pentumaisen anova ilme saa toisen kulmakarvan kohoamaan ja kaiken lisäksi varjohaltia näyttää siltä, kuin olisi odottanut tuo ilme naamallaan jo melkoisen hetken. Tästähän voi tulla hauskaa.
Zhion ojentaa kätensä leipäkorin luo ja hamuaa sieltä sopivan palan. Leipä näytti oikein hyvältä, ja sitä se olikin, kunhan sitä mutustelee ensin tarpeeksi kauan suussa. Tytön kuolanerityksestä päätellen leipä pehmenisi paljon keskimääräistä nopeammin kuin normaalisti. Eikä sille voi mitään, jos sekaan on eksynyt kuoriainen tai kaksi, niin kuin joskus meriolosuhteissa valitettavasti tapahtuu. Ainakin tuollainen luuta ja nahkaa oleva ruipelo saisi proteiinia mahantäytteeksi.
Nojaten kyynärpäillään polviinsa, mies heiluttelee leipäpalaa huolettoman ja varomattoman oloisesti, mutta katsoo suoraan tyttöä kohden. Zhion ei jaksa välittää toisen kurjasta olemuksesta, eikä edes törkyisestä hameesta, vaan aikoo käyttää hyväkseen todennäköisesti ainoan tilanteen, jossa hän pystyy olemaan hetken ajattelematta miehistöä ja tilannetta, johon hän oli sen kanssa vajonnut.
"Tseh", hän sanoo, ja heilauttaa leipää kutsuvasti, taputtaen toisella kädellä kahdesti reittään.
"Kieri tänne ja anna tassua, tai pyydä tätä. Ääneen. Siis sanoilla, joista mieluiten tulee ymmärrettävä lause."
Loppuun vielä nätti hymy, ja sitten vain odottamaan vastausta.

Varjohaltiatytteli saa toisen kapteenin ansiosta hetken armonaikaa reagoimiseen, kun Zhionin huomio kiinittyy muualle. Hetken mietittyään hän vastaa esitettyyn kysymykseen uudella kysymyksellä.
"Satamassa... Ennen vai jälkeen sen tapahtuman, minkä takia seuraava siihen kaupunkiin ilmestyvä meikäläinen – tai mukaan tuppautunut muukalainen - ", vilkaisu Arwaldiin," tulee muistuttamaan naamataulultaan sladin takamusta? Ellei päänuppi sitä ennen päätä sanoa liittonaan irti kaulan kanssa."
Tavallisesti Zhion ei olisi puhunut näin negatiivisesti vaan hehkuttanut tappelua ja läheltä piti-tilanteita, mutta koska hän joutuu kärsimään piinaavasta epävarmuuden tunteesta joka hetki kun ajattelee tulevaisuutta, niin sen takia hän mieluiten ei ajattele mitään, vaan on pelkästään tässä hetkessä. Zhion kääntyy katsomaan haltiatyttöä, mikä oli paljon miellyttävämpää kuin ainainen ajankulun pohtiminen. Oli sitten kyse tulevaisuudesta tai menneisyydestä.

"Niinno, se nyt oli vielä kohtuullisen pientä, taino ehkä vähän suurempaa." Paljon oli satamassa nopeasti tapahtunut, ja varjohaltian huono muisti ei vain yksinkertaisesti voinut käsitellä kaikkea. Varjohaltia nojasi leppoisasti taas käteensä, huomio ei ehkä roikkunut enää hänen harteillaan, vaan hän pystyi seuraamaan sivusta näiden "ruttolaisten" elämää.

Varjohaltialla olisi ollut sanainen sanottavana tuolle ruualla leikkivälle kapteenille, mutta tällä kertaa päätti pitää suunsa pienemmällä. Eihän ollut mitenkään järkevää aiheuttaa sekasortoa, taikka riitaa tälläisessä tilanteessa, vaikka toisen käytös kuinka ärsyttikin. Pahaksi onnekseen Arwald oli vielä kaiken kukkuraksi onnistunut hävittämään ainakin puolet omistamistaan teräaseista matkalla rauhalliselta kaupunki alueelta, tänne pelottavalle ja raa'alle merirosvolaivalle.

//Olin jopa onnistunut kirjoittamaan taivaansinisistä silmistä, eikä kukaan maininnut mitään moisesta virheestä. :P Teräksenharmaat silmät Chiarilla tosiaan nykyisin on.//

”Tseh.”
Hytin oven vierellä kyhjöttävän haltiapojan ilme kävi entistä surullisemmaksi. Ilmeisestikään hänellä ei ollut tässä hytissä edes ihmisoikeuksia, jos taikaolentojen oikeuksia sellaisiksi saattoi kutsua. Tasavertaisuus, sellaisesta heidän kesken kai yleensä puhuttiin. Chiar ei ollut kovinkaan perehtynyt lakiasioihin, mutta ymmärsi kyllä, etteivät Fenyanin lait päteneet tässä laivassa. Olihan hänet jo ilman syytä teljetty tänne kämäiseen hyttiinkin mieskoplan kanssa...

Sen sijaan, että varjohaltialapsi olisi lähtenyt ykköskapteenin leikkiin mukaan, hän istui edelleen aloillaan. Terästenharmaiden silmien katse ei ollut enää yhtä anova kuin aiemmin. Sen saattoi tulkita jopa uhmakkaaksi. Eiväthän nuo merikarhut voisi häntä nälkään tappaa. Siinä tapauksessa laivan miehistö luulisi ruton tappaneen pojan...tai tytön. Rutto taas tarkoittaisi sitä, että kannella käpöttelevä miehistö hylkäisi tämän laivan. Hyvällä tuurilla tuikkaisi vielä mennessään tuleenkin, jottei rutto vain pääsisi leviämään laivan rantautuessa. Kyllä Chiar vielä jossain vaiheessa ruokaa saisi. Se tosin edellytti laivan kapteeneilta yhtä vilkasta ajatusten juoksua kuin tällä pojalla oli tarjottavanaan. Ehkä miehiä pitäisi hieman valaista asiasta.

Chiar vilkaisi kaikkiin huoneessa oleviin herroihin ohimennen, nousi sitten seisaalleen ja kohtaloaan uhmaten asteli lähemmäksi Zhionia. Hän olisi voinut olla niinkin törkeä, että olisi yrittänyt viedä leipäpalan kapteenin kädestä, mutta sen sijaan poika päätti säilyttää vielä ripauksen arvokkuuttaan ja ojensi kätensä pyytävästi merirosvolaivan kapteenia kohti. Mikäli mies ei tajuaisi luopua kädessään olevasta leivästä, varjohaltia koettaisi vohkia ruokaa pöydältä...tavalla tai toisella. Ehkä hän voisi käyttäät tuota vanhempaa lajitoveriaan kilpenä. Miehestä kun ei näyttänyt tällä hetkellä juuri muuhun olevan. Ihme, että se ylipäätään hengitti vielä.
"Anna", lapsi lisäsi täsmentääkseen elehdintäänsä. Enempää hän ei suostuisi sanomaan.

Gâshtê kohotti yksinään olkiaan, olkoot sitten tämä keskustelu tässä. Hän ei niin ikään muistanut aivan kaikkea, koska oli ollut sen verran sekavassa mielentilassa tuona iltana - ja sen lisäksi tämän hetkinen pään sisällä möngertävä musta möykky, joka tunnetaan myös nimellä väsymys, verotti ajatustyötä itsekkin. Hän ei myöskään tiennyt, mitä Zhion oli tarkalleen tarkoittanut negatiivisen sävyisillä sanoillaan tai ainakaan toinen kapteeni ei halunnut näyttää ymmärtävänsä. Tällä oli jo aivan muulaisia suunnitelmia varjohaltian varalle.
"Ennen tietenkin."
Letille punotut hiuksensa vaihtoivat paikkansa olkansa päälle, pois painamasta selkää. Eihän haltiaa sataman jälkeiset tapahtumat kiinnostaaneet - niistähän hän oli varsin selvillä, vaikka tuskin se siltä näytti. Ei tarvittu paljon miettimistä tajutakseen, että koko sotku oli lässähtänyt täysin käsiin, vaikkakin ruuan tuominen toi pientä lohtua ankeaan erityshyttiin.

Tuo tytön härnääminen oli kyllä aikamoisen ilkeää. Puhua nyt raasulle kuin kapiselle piskille. Kumpainenkin kulmansa kurtistui ja pää kallistui vinosti sivulle päin, siinä se lapsi polo sitten temppuilisi siihen asti, kunnes saisi murua rinnan alle. Vaan näinpä ei käynyt - likka pääsi ensimäiset sanansa ulos huuliltaan, mikä vähintäänkin sai Gâshtên tyynen ilmeen venähtämään hetkeksi. Sehän puhui! Ihan oikeasti puhui! Tuohan sanoi jopa niinkin merkitsevän sanan kuin "anna".
"Kappas.."
Kakkoskapteeni hymähti.
"Osaahan tuokin puhua jonkin verran."
Oikeastaan Gâshtên teki mieli mennä taputtamaan Zhionin olkaa hyvin tehdystä työstä, ainakin nyt he tiesivät ettei lapsi ollut mykkä taikka kuuro. Siniset silmät sulkeutuivat siksi aikaa, kun haltia otti uudemman kerran rennon istuma-asennon - voisipa ottaa taas tirsat vaihtelun vuoksi, kun juttelu näytti olevan lakastumaan päin. Toisaalta nuorukaista kiinnosti saisiko ensimmäinen kapteeni revittyä lisää sanoja irti helmaväkeläisestä.

"Niinpä näyttää osaavan, oikein hieno nelikirjaiminen äännähdys"
Eihän tuota lauseeksi oikein voinut kutsua, mutta se sai luvan kelvata. Ei noin vähäväkiseltä henkilöltä, joka on saanut suustaan ainoastaan yhden sanan koko tänä aikana, voi odottaa enempää. Mies ei vain ymmärrä, miten joku voi elää vapaaehtoisesti mykkänä ja sulkeutuneena.
Toisaalta olisi ollut parempi, jos tyttö olisi ollut oikeasti mykkä, sillä jos ei pysty päästämään sanoja suustaan, niin silloin ei voi myöskään laverrella arkaluontoisia asioita virkavallalle. Onneksi Gâshtê yleensä huolehtii tuollaiset pidemmän tähtäimen ajattelua vaativat asiat.

Zhion heiluttelee leipäpalaa vielä hetken käsissään, kiusoitellen tyttöä, ennen kuin tiputtaa sen avonaiselle kämmenelle.
"Oleppa hyvä. Mitäs nyt sanotaan?", hän puhuu varjohaltiatytölle kuin pikkulapselle ja hymyilee maireasti. Välillä hymy uhkaa laimentua, kun ongelmat palaavat kummittelemaan mielen perukoille, mutta Zhion vetää ilmeensä takaisin ennen herpaantumista. Hän yrittää lypsää tytöstä ainakin yhden uuden lauseen, vedoten käyttäytymissääntöihin. Kyllä sitä nyt kiittää pitää, sehän on selvä. Vaikka kyseinen tapa on Zhionille itselleen vieraampi.

((sopiiko, että kohtapuoliin voitaisiin tehdä jonkinsortin aikahypähdys, jotta alus pääsee purjehtimaan jonkun sataman lähistölle?))


Millin lisäys: Periaatteessahan Alanahin väki on jo matkannut yön yli, joten voidaan olettaa, että he ovat Felistä lähdettyään varsin lähellä Geranin satamaa tällä hetkellä. Noin kymmenen tunnin matkan päässä Felistä siis, joten aikahyppyä ei mielestäni tarvita. Pelataan vain reikä paattiin ja väki laidan yli! o/

Varjohaltian olisi tehnyt mieli tempaista näköön tuota ilkeää kapteenia, mutta se nyt ei vain käynyt päinsä. Ensinnäkin hänen huonohko fyysinen tilansa, olisi varmasti antanut etua vastustajalle ja toiseksi turhaahan olisi alkaa kapinoimaan tälläisessä muutenkin pienehkössä hytissä jossa oli tilaa aivan liian vähän neljälle hengittävälle.

Laivalla matkustaminen ei ollut ehkä se asia jota Arwald oli elämältään odottanut. Nuorana hän oli uneksinut aina lentävänsä lohikäärmeellä korkealla taivalla, ikävä kyllä elämän mutkat olivat hänet kuitenkin sysännyt tänne ahtaaseen koppiin. Olisihan Arwaldista voinut tulla ihan kunnollinen merimies, mutta toisinpa kävi.

Tummat ajatukset keskeytyivät kun varjohaltia keksi miettiä kelloa. Mitä ihmettä mahtoi olla aika. Oliko kenties keskipäivä jo mennyt. "Anteeksi nyt aivan kamalasti, mutta ettekö te sattuisi tietämään mikä aika nyt mahtaa olla?" Kysyi Arwald hieman tympeällä äänensävyllä, ajattelematta suuremmin kenelle puhui. Kapteenit olisivat yhdessä tuumin voineet vaikka hakata hänet henkihieveriin.


//Juu pelataan vaan reikää laivaan ja miestä mereen.//

//Vaikka SN nyt lopettikin, niin koetetaan vetää tämä peli kunnialla loppuun. BM hitatkoon Gâshtên laidan yli, kuten SN pyysi, ja päättäköön mitä G:lle sen jälkeen tapahtuu.//

Chiar tuijotti teräksenharmailla nappisilmillään Zhionia halveksivasti. Vai pitäisi tästä madon syömästä leivänkannasta vielä kiittääkin? Jos hän jotakuta tällä paatilla kiittäisi, niin paikallista kokkia. Poika oli nimittäin varma, etteivät ainakaan herra Kapteenit olleet ruuaksi tuotua leipää leiponeet.

"Kiitos”, Chiar sanoi uhmakas katse silmissään ja kiersi leivän kantansa kanssa Arwaldin selän taa. Vasta varmistettuaan, ettei tuo pelottava valkohapsi pääsisi ihan heti haltialapsosen kurkkuun kiinni, ipana uskaltautui lisäämään: ”Kiitos kokille.”

Tuskin Jumala häntä rankaisisi ruuasta kiittämisestä? Olihan hän aiemminkin puhunut, eikä kukaan ollut kuollut. Ehkä papit olivat olleet väärässä? Ehkä hänellä oli sittenkin lupa puhua, vaikka hän olikin julmasti riistänyt ihmishengen? Juuri kun Chiar oli aikeissa avata suunsa uudempaan kertaan kertoakseen, miten hyvää kokin leipoma leipä olikaan, kauppalaiva keikahti yllättäen toiselle kyljelleen. Ihan kuin se ei olisi riittänyt varjohaltialle merkiksi siitä, että tämän olisi parempi pitää suunsa kiinni, Jumala päätti rankaista häntä vielä tekemällä paattiin reiänkin. Hienoa. Nyt he kaikki kuolisivat keskelle avomerta, eikä kukaan kuulisi heidän avunhuutojaan.

Hytin oikeanpuolimaista seinää vasten paiskautuneen varjohaltian silmät olivat jälleen kerran vetistyneet. Hänen polvensa vispasivat pelosta. Jos hän olisi voinut, hän olisi pyytänyt anteeksi hytin väeltä, että oli avannut suunsa ja uhmannut ylleen langetettua kirousta, mutta poika uskoi sen asettavan hänen seuralaisensa vain pahempaan vaaraan. Ilmeisesti Chiar oli jo ennättänyt unohtaa, minkälaisten raakalaisten kanssa hän oli vajoamassa meren pohjaan. Jos hän olisi pysähtynyt hetkeksi miettimään, hän olisi voinut olla jopa hyvillään, että oli saanut puhdistaa maailmaa pahantekijöistä, vaikka sitten uhraamalla itsensä siinä samalla.

Tytön vastaus nostaa laimeahkon tyytyväisyyden tunteen hänen mieleensä, ja hän seuraa toisen liikettä huonokuntoisen varjohaltian luo. Väistämättä Zhionin katse siirtyy mieheen, joka tiedusteli parhaillaan kellonaikaa. Miksi ihmeessä toinen halusi sellaista tietää? Eihän siitä ole mitään hyötyä tässä "vankilassa" oleville olennoille, koska heidän päivärytminsä määräytyy täysin vallankaappauksen suorittaneen miehistön mukaan. Vai aikoiko varjohaltia kenties suorittaa jonkun uskonnollisen rituaalin, yrittää epätoivoisesti rukoilla apua Hariathilta? Sille Zhion olisi todennäköisesti nauranut: on yleisessä tiedossa, ettei Hariathilla ole tapanaan ojentaa jumalallista auttavaa kättään kuolevaisille. Jos sellaista olentoa on edes olemassa. Zhion ei perusta uskonnoista, eikä myönnä uskovansa yhteenkään jumaluuteen.

Yhtäkkiä maailma keikahtaa sivuttain. Leipäkori, muut ruoat sekä väärällä puolella istuskelevat haltiat (sekä Karl) tömähtävät seinään. Zhionin keuhkot tyhjenevät äkillisen iskun voimasta, eikä hän ehdi nousta puolittaisesta makuuasennostaan ennen kuin laiva liikahtaa räsähtäen eteenpäin. Paukahdus ja rikkoutuvan puun ratina peittävät alleen Zhionin kiroukset. Sen lisäksi hän ehtii kuulla vain Gâshtên varoittavan huudahduksen, ennen kuin vesi tulvahtaa sisään.

Seuraavat hetket ovat jääneet Zhionin muistiin hyvin sekavina. Vesi nousi vääjäämättä ylöspäin. Aluksi se kasteli vain kengät, mutta nousi rintaan asti ajassa, joka tuntui haltian mielestä vain muutamalta silmänräpäykseltä. Hytissä ei ollut ikkunoita, ovi oli lukittu - ainoa vaihtoehto oli yrittää reiän läpi sukeltamista, mutta oliko se tarpeeksi suuri?