Tyrsky. (Jatkoa vanhan foorumin pelistä.)

Vanhan foorumin töpö

Gâshtêlla oli kestänyt koko yö toipua järkytyksestään. Hän oli väännellyt kyljestä toiselle, kävellyt ympäri hyttiään ja tehnyt jopa merikarttoja huonoin tuloksin. Tämä ei ollut saanut mielestään pois sitä kuvaa, jossa nuori varjohaltija tyttö joutui aallon voimasta laidan yli ja katosi jäljettömiin. Merirosvo ei yleensä kokenut minkäänlaista syylisyyden tunnetta teoistaan, mutta tämä arviointi virhe oli ollut täysin typerä! Jos hän olisi ottanut huomioon sen, että aivan hyvin tyttö voisi kipittää kantea pitkin pakoon, niin tälläistä ei olisi tapahtunut. Mutta sitten jo aamu valkenikin - eikä seamarnt ollut saanut nukutuksi silmäystäkään. Tämä kampesi itsensä vuoteensa reunalta seisomaan ja asteli peilin luokse. Voi meren jumala Hafesin nimeen, miten mustat silmän aluset hänellä olikaan! Päätään puistaen itselleen kääntyi tämä vaatteidensa puoleen.

Eiliset vammat käsivarressaan ja muussa kehossaan oli paikattu sekä putsattu halvalla viinalla. Asusteensa olivat myös hyvin kärsineet, joten mies oli jo suosiolla ottanut vara vaatteet esille, jotta voisi näyttää edes hieman arvonsa tuntevammalta mennessään miehistönsä eteen. Niin, miehistö. Liikeensä sammahtivat jätkän alkaessa tuumimaan kuinka pääsisi eroon väliaikaisesta poppoosta juuri sopivasti ennen satamaa saapumista ja samalla korjaisi noiden hyvä uskoisten hölmöjen taskuissa olevat kolikot takaisin omaan huostaansa. Noh, olkoot se sen ajan murhe, jos Gâshtê ei muuta keksisi, niin voisihan hän tarjota noille myrkytettyä rommia, muistaen vain pitää omat merirosvonsa erossa siitä. Ja ne, jotka eivät joisi heitettäisiin laidan yli väitettynä, että nämä sairastivat jotain vierasta kulkutautia, joka voisi tappaa koko laivan jäsenkaartin ellei tarttuneita eritetty jotenkin.

Täysissä pukeissa astui kapteeni ylös hytistään, huomaten ilokseen olevansa sentään ensimmäisiä jalkeilla olevia. Kaiteen luokse päästyään tämä kuitenkin koki järkyttävän yllätyksen. Katseensa oli kulkeutunut kantta pitkin laivan reunalla hääräävään pieneen olentoon, joka erehdyttävästi muistutti unijensa viejää. Silmänsä laajentuivat monen asteen verran.
"He-Hei..! Sinä siellä niin!"
Rääkäisi kapteeni välittämättä aiheuttaisiko suurtakin hämmennystä aluksen miehistön keskuudessa, joka veteli vielä hirsiä. Ripein askelin tämä alkoi edetä alemmalle tasolle. Mutta sitten ruumankin luona oli jotain hämminkiä ja, yllätys yllätys, sen aiheuttaja oli Arwald, joka oli saanut Karlin kimppuunsa. Nyt oli Gâshtêlla kinkkinen tilanne - joko hänen pitäisi mennä hätistämään tuota kuolleista noussutta tyttöä tai sitten auttaa näsäsviisasta varjohaltijaa kiperästä tilanteesta ulos.

Zhion oli nukkunut koko yön kuin raato. Hän nukkui yleensäkin sikeästi, eikä kärsinyt unettomuudesta toisin kuin eräät muut haltiat, eli tällä kertaa sikeä uni vei voiton jopa nälästä. Miestä kolottaa haavojen lisäksi myös vatsassa oleva ontto tunne, joka yritti koko yön ajan muistuttaa miestä olemassaolostaan, mutta turhaan. Haltian vatsa aikoisi varmasti kumauttaa omistajan typerään päähän järkeä - tai mitä tahansa - jos vain saisi siihen luvan. Mutta edes kumpikaan käsistä ei ollut yhteistyönhaluinen.
Niinpä Zhion vain retkotti paikoillaan, autuaan tietämättömänä mistään kurjasta. Kamppailu tyrskyjen kanssa oli kestänyt pitkään, joten hän ei ollut ehtinyt eikä jaksanut hoitaa haavojaan sen enempää kuin huuhtoa ne kerran juomavedellä, jonka jälkeen hän oli lysähtänyt riippumattoonsa. Pois päältä kuoritut vaatteet saivat olla hetken muuten niin siistillä lattialla.

Aivan kuin joku seisoisi vieressä öljylampun kanssa ja työntäisi siitä leiskuvaa valoa suoraan naamalle... Zhion nyrpistää nenäänsä herätessään silmäluomiensa takana loimottavaan valoon. Inhottavaa, ei hän aikonut nousta vielä. Ei voi yksinkertaisesti olla mahdollista herätä johonkin mitä näkee, vaikka silmät ovat vielä tiukasti ummessa.
Lopulta haltian on kuitenkin pakko vetää itsensä pystyyn. Hän vilkaisee murhaavasti horistontin yläpuolelle kivunnutta aurinkoa, jonka valo onnistui paistamaan suoraan hytin ikkunasta sisään. Vaikka miehellä oli hyvät unenlahjat, ei hän koskaan heräämisestä ole pitänyt. Ainakaan silloin jos joku muu herättää hänet eikä toisinpäin.
Kestää vielä hetken, ennen kuin mies saa itsensä hytin lattialle ja kaivamaan ehjiä vaatteita arkustaan, rakas vanha asu oli revennyt käyttökelvottomaksi. Kyyristyminen alemmaksi vihlaisee ikävästi kyljessä ja hän älähtää kivusta. Voi himputti. Pitää kysyä jos Gashtella olisi jotain ihmetöhnää lainattavaksi.

Saatuaan kelvolliset vaatteet päälleen Zhion astelee raskaasti portaita ylös. Päästyään ylös kannelle hän pysähtyy ja hieraisee silmiään nähdessään edessä aukeavan tilanteen, kuin varmistaakseen onko sittenkin vielä unessa. Arwald teki lähempää tuttavuutta Alanahin puisten lankkujen kanssa Karl yläpuolellaan. Tämä näky on kuin suoraan hyvästä, makeasta unesta ja se nostaa hymyn Zhionin huulille. Kyllä varjohaltian pitäisi tietää, ettei väsynyttä merirosvoa kannata mennä ärsyttämään. Ei Zhion tietenkään tiennyt, miksi Arwald oli siinä missä oli, mutta se on aivan oikein tuolle suurisuiselle ja liikoja itsestään luulevalle harmaalle lepakolle.
Ja Gâshtê näytti vielä enemmän haamulta kuin tavallisesti.
Mutta siinä vaiheessa, kun mies näkee köysien luona puuhaavan hahmon, hän olisi valmis perumaan edelliset ajatuksensa Gâshtêsta sillä sykäyksellä. Tummat silmänaluset eivät tee kenestäkään kummistusta, mutta jos joku ensin kuolee ja sitten näpertää hänen laivansa köysiä... Siinä on kyllä jotakin.
Zhion ei ole kuitenkaan niin taikauskoinen, että yllättyisi pelkästään tytön näkemisestä niin paljon ettei pääse vielä liikkeelle. Jos totta puhutaan, hän oli jo onnistunut tavallaan unohtamaan toisen. Ei mies pidä itseään sydämettömänä hirviönä, vaikka ei muistaisikaan henkilöä jonka oli omasta mielestään tappanut edellisenä iltana, tai yönä, tai milloin se nyt olikaan. Hän vain toimi niin kuin ennenkin eli tunki asian pois mielestään, jotta saisi kunnolla unta seuraavina öinä.
Yksinäisyydessä riutunut vatsa kurahtaa jälleen kerran, kieltäen miestä loikkimasta Arwaldin luokse avustamaan Karlia varjohaltian muhentamisessa, eikä se anna lupaa myöskään retuuttaa pikkutyttöä koska toinen heräsi henkiin ilman lupaa. Sen sijaan hän ilmoittaa toisille:
"Nyt on aamu, eli siis aamupala, enkä minä ala mitään ennen kuin saan vatsan täyteen korppua. Eli jos siis alatte tappamaan toisianne, niin odottakaa ensin että minä saan syötyä."

Gâshtê ei suinkaan ollut ainut, joka piti meteliä laivan kannella, sillä heti miehen rääkäisyn jälkeen laivan laidalta kuului kimeä vingahdus. Pienet ja nihkeät sormet koettivat suoriutua tehtävästään entistä ripeämmin, mutta turhaan. Riskien miesten vääntämät solmut eivät auenneet hyvällä uskollakaan Chiarille. Voi tätä epäonnenpäivää...joka tosin oli alkanut jo eilen.

Siinä vaiheessa kun varjohaltiapienokaista hirmuisesti riepotellut valkohiuksinen korstokin asteli laivan kannelle ja alkoi puhua aamupalasta, Chiarin ihokarvat nousivat pystyyn puhtaasta inhosta. Miten joku saattoi puhua ruuasta tällaisella hetkellä kun kyse oli elämästä ja kuolemasta? Tyypin täytyi kyllä olla läpimätä pienimpiin sydämensä sopukoihin saakka. Jumala armahtakoon häntä. Chiar olisi sanonut ajatuksensa ääneenki, jollei olisi ollut niin peloissaan siitä, mitä sen jälkeen tapahtuisi. Häntä oli nimittäin kirkon puolelta kielletty puhumasta, jotta hän saisi syntinsä anteeksi, mutta sitähän hän ei kristinuskosta tiennyt, että hänen syntiensä olisi pitänyt olla sovitettuja jo aikoja sitten oi niin mahtavan Jeesuksen ansiosta. Pappismiehet olivat huijanneet häntä kympillä ja tämä varjohaltiapoika oli tietenkin mennyt halpaan koko kympin edestä.

Paikalleen jähmettynyt Chiar ei tiennyt minne olisi mennyt ja mitä tehnyt. Onneksi tuo kalmankalpea ja tummat silmänaluset omaava merimies näytti olevan samassa tilanteessa. Jos merikarhut kuitenkin päättäisivät liikkua uhkaavasti varjohaltialapsosen suuntaan, suunnistaisi poika vikkelät kinttunsa lähimmän maston luo ja kapuaisi sitä pitkin taivaisiin pakoon tuollaisia mörrimöykkyjä.

Alakynnessä oleva varjohaltia, ei näköjään meinannut saada apua ainakaan ihan heti. Olisi ehkä tyhmää alkaa rimpuilemaan isohkoa merimiestä vastaan, mutta minkäs Arwald luonteelleen voi. Ainakaan hän ei muuttaisi naamansa ulkonäköä aivan turhaan. Hetken mittainen tilaisuus iskea, kun merimies katseli kapteenien tuloa, siinä olisi paikka, vanhana salamurhaajana tiesi Arwald hetkensä koittaneen, yleensä maissa päti sääntö, jos et onnistu tappamaan karkaa mahdollisimman vähinäänin, tällä laivalla se tuskin onnistuisi. Nopea isku suorana olevaan kyynärpäähän saa kuitenkin merikarhun älähtämään kivusta, ja voimakas sysäys siirtää miestä pois varjohaltian päältä, juuri sen verran että hän pääsee alta pois.

Haavat tekevät kipeää, varsinki putsaamattomina. Kuitenkin Arwald onnistuu nousemaan pystyyn, ja ennen merikarhun ylöspääsyä myös muutaman askeleen poispäin. "Kai sitä edes aamiaista saa rauhassa hakea." Sanoo Arwald kohtuullisen tyynesti, hieroen olkapäätään. Vastausta toiselta merimieheltä ei kuitenkaan kuulu, vain tyhjyyttä puhuva katse. Hetken tarkkailtuaan miehen katsomaan suuntaan avartuu myös varjohaltialle heidän ajatuksensa. Eilen kuoleman portin tuollepuolen astunut varjohaltia availee sielä tuskaisen näköisenä solmuja.

Yleensä kylmistä hermoista tunnettu Arwald ottaa suosiolla nyt muutaman askeleen taaksepäin, ja onnistuu vielä avaamaan suunsa, mutta sanoja ei vain löydy. Aivoissa lyö pahasti tyhjää. Eilen tyttö huuhtoutui ahdin valtakuntaan, nyt hän kuitenkin availee pelastusveneen solmuja. "Jumalat ovat hänen puolellaan." Saa lopulta sanottua Arwald joka yrittää pitää vähäiset järkensä rippeet kasassa.

Nyt jos koskaan luuli Gâshtê seonneensa. Olihan hän virtunut ulapalla ilman eteen vievää tuulea viikkoja ja seurannut sivusta kuinka silloinen miehistö kuihtui ruuan ja juoman puutteesta - joku oli jopa sortunut kandibalismiin. Olihan nälässä eläneelle henkilölle aivan ymmärrettävääkin, että kuolleet toverit maittoivat, mutta tuo kyseinen tyyppi oli silti lentänyt laidan ylitse. Haltija oli siis elänyt kasvotusten kuoleman kanssa monesti, vaikka tällä kertaa näky olikin niin uskomaton, että monttu meinasi uudemman kerran loksahtaa ammolleen. Merirosvo ei kuitenkaan ehtinyt enää älähtää mitään typerää, koska Zhion teki sen puolestaan tullessaan yllättäen paikalle. Katseensa kääntyi dramaattisen hitaasti ystäväänsä.
"Kuinka sinä voit puhua aamupalasta juuri nyt..?"
Gâshtê piti selviä taukoja sanojensa välissä, hän tunsi olevansa täydellisessä räjähtämispisteessä, koska ymmärryksensä ei riittänyt käsittelemään ympärillään menevää sekamelskaa. Arwald oli näemmä päässyt pinteestä. Ihme, Karl ei yleensä lepsuillut tuolla tavalla, mutta taisi jo ikäkin alkaa painaa tuota ihmismiestä.

Kakkoskapteenin aivot raksuttivat tyhjää, tämän jälkeen hän ei pitäisi enää ainuttakaan unetonta yötä, jos tajuntansa jumittaisi näin pahasti. Gâshtêsta kuvitteli, että ei kykenisi edes antamaan selviä ohjeita miehistön jäsenilleen, jotka jo piirrittivät tyttöä. Ei, toinen ei todellakaan ollut aave niinkuin pari säikyimpää taikka taikauskoisempaa miestä inisi lähistöllään.
"Olkoot vaikka mitkä puolellaan, mutta nyt ottakaa se tenava kiinni!"
Yht'äkkiä kalpea haltia ärähti ja mulkoili vapaana liikkuvaan Arwaldiin kaiken kertovasti - tämä oli jo hetkeksi unohtanut toisen olemassa olon.
"Ja mitä sinä siinä oikein maleksit ? Eikö järki jo kerro, että muonavarat on tarkoitettu laivan miehistölle - eikä siis puolituntemattomille hyypiöille ? Tietenkin voit keksiä keinon, jolla saat kupusi täyteen, mutta kepulikonsteja on turha yrittää."
Kuinka niin Gâshtê purki huonosti mennyttä yötä ja väsymyksen aiheuttamia aggressioitaan kanssaeläjiinsä ? Tämä olisi varmasti ärissyt jotain Zhionillekkin, mikäli olisi keksinyt tarpeeksi hyvän syyn siihen.

"Miten niin?"
Ei hänen kysymyksessään ollut mitään vikaa. Sen takia Zhion ei voi ymmärtää, että mitä valittamista Gâshtêlla voisi olla. Jos on aamu, niin on aamu ja jos on nälkä, niin silloin on nälkä. Aivan yksinkertaista, silloin pitää siis syödä. Vaikka nyt näyttää harmistuttavan paljon siltä, ettei Zhion saa välittömästi helpotusta vaivaansa. Tai no, kyllä hän aina voisi kääntyä ympäri ja palata etsimään jotain täytettä tyhjyydestä huutavalle vatsalleen, mutta ei hän voi jäädä paitsi näin herkullisesta tilanteesta.

Gâshtê näytti olevan harvinaisen väsynyt ja sen takia kiukkuinen. Ei aikaakaan kun toinen kivahtaa käskyn miehistölle tytön kiinniottamisesta, ja miehet lähtevät hamehaltiaa kohden, jotkut innokkaammin ja toiset vähemmän innokkaasti. Huomaamattaan Zhionin suu oli jo auennut käskyyn, mutta hän napsauttaa sen takaisin kiinni hämmentyneenä. Ei hänellä ollut juuri nyt mitään käskettävää tai sanottavaa, häneltä oli varastettu myös se hupi. Tilanne oli outo, uusi ja epämiellyttävä eikä mies tiedä miten siinä pitäisi käyttäytyä. Tai mitä hänen pitäisi tehdä, kun toinen kapteeni on haalinut molempien hommat itselleen. Siitä pitää huomauttaa toiselle jossain vaiheessa.
Mutta ei Zhion voi estää itseään naureskelemasta. Molemmat vieraat ovat epäedullisessa tilanteessa, tosin tytön tilanne on jopa kaukaa katsottuna paljon inhottavampi. Mutta tuo ärsyttävä, itsetietoinen varjohaltiakin on juuri saanut selvän tyrmäyksen aamupala-aikeilleen. Saa nähdä mitä toinen siihen reagoi.

Zhion lähtee astelemaan rauhallisesti eteenpäin, lähemmäksi tapahtumien keskipistettä. Samalla hän yrittää seurata kaikkea tapahtuvaa yhtä aikaa, vaikka se osoittautuu lähestulkoon mahdottomaksi. Hänen mielessään ei ole ollenkaan rauhallista, toisin kuin voisi ulkonäöstä päätellä. Tämähän on oikea hullunmylly.
"Jumalat? Älä kuule höpsi, tuohon on selvästi joku järkevä selitys", Zhion huomauttaa varjohaltianuorukaiselle päästyään lähemmäksi toista, vaikka epäilee omia sanojaan jo puolessa välissä lausetta. Voisiko todellakin olla, että tuo tyttö on jumalien suojeluksessa?
"Eivät jumalat välitä mitään maan matosten kohtalosta, jos niitä on edes olemassa"

Toisin kuin Arwald uskoi, Chiar ei ollut lainkaan sitä mieltä, että jumalat tai siis hänen Jumalansa olisi tällä hetkellä hänen puolellaan. Jos asiat olisivat olleet niinkin ruhtinaallisesti, merirosvot olisivat laskeneet häneet pelastusveneellään tyynelle merelle ja toivottaneet hyvää kotimatkaa. Nähtävästi niin ei ollut käymässä hetkeen, sillä juuri kun varjohaltiapoika kuvitteli, että tilanne voisi edetä aikuismaisemmin kuin aiemmin, laivan kapteeni käski alaisensa nappaamaan Chiar-poloisen. Oli suorastaan naurettavaa seurata miten suuri mieskopla lähistyi pientä ja viatonta tyttöstä. Siksihän nuo otukset häntä luulivat, eikä poika siitä pahakseen laittanut, mutta tällä hetkellä hän toivoi olevansa riskiäkin riskimpi mies, joka voisi paukauttaa konnat laidan yli pinaatin voimalla kuin Kippari Kalle konsanaan.

Hädissään haltiapoika ennätti jo harkita uudempaan otteeseen laivan laidan yli hyppäämistä. Kun hän kerran joka tapauksessa krokotiilien suuhun jossain vaiheessa joutuisi, niin oliko sillä väliä milloin se tapahtui? No ehkä sillä oli sen verran, ettei Chiar ollut vielä halukas luopumaan hengestään, vaan pinkaisi pienillä jaloillaan päin suurikokoisia merikarhuja ja koetti pujahtaa yhden herran haarojen välistä. Pakoyritys epäonnistui, sillä hyvin pian sen jälkeen kun hän oli syöksähtänyt kontilleen laivan kannelle, hän tunsi vahvojen säärien puristuksen kyljillään. Vähemmästäkin sitä itku tuli, mutta tällä kertaa se ei tullut niinkään kivusta kuin toivottomuuden ja pettymyksen tunteesta. Chiar tunsi itensä hyvin alhaiseksi merirosvon läpsytellessä hänen takapuoltaan ja kehuskellessa kavereilleen nopeita refleksiään.

Vaikka tällähetkellä vapaamman varjohaltian tilanne ei ollutkaan mitenkään kehuttava tai toivottava, pääsi pieni naurahdus huulilta, kun hän huomasi toisen epäonnistuvan pako yrityksessään. Hymy kaikkosi kuitenkin olemattomiin toisen tajutessa todella kapteenin sanat. Vain miehistölle. Kommentti palautti taas vakavat kasvot Arwaldin kasvoille ja sai pienen kiillon katoamaan hänen silmistään. Hän oli yhä ulkopuolinen, aivan kuten tuo toinen, pieni, ruipelo tyttö. Ikävä kyllä, pieni tyttö, suurempi mies tai jotenkin edes vähän pelottavan näköinen tyttö olisi tässä vaiheessa ollut Arwaldille paljon edullisempi toveri. Ruuan toivo vaipui unohdukseen, nyt olisi kaksi vaihtoehtoa. Joko syöksyä suoraan, varmaan kuolemaan auttamaan tyttöä, tai seistä paikallaan, esittää rentoa ja yrittää ystävystyä miehistön kanssa.

Arwald jäi paikalleen, seisomaan tyhjänpantiksi, yrittäen kuitenkin tavoittaa toisen ulkopuolisen katsetta. "Jumala häntä auttakoon jos niin tahtoo." Lausui Arwald hiljaa ja otti muutaman askeleen kauemmas. Tytön pako yritys siirtyi keskemmälle laivaa, pois reunan luota, hyvä niin, nyt ei kukaan pääse tippumaan.

"Hei, te arvoista ja ylhäiset kapteenit" Huusi hän yliesittäen ja sarkastisesti tarkoittaen kuitenkin huudon kaikille merimiehille saadakseen heidän huomionsa. "Vaikka en sattumalta tälle alukselle kuulukkaan, olisiko mahdollista edes saada kohtuu puhdasta vettä näiden haavojen hoitoon?" Jatkoi hän, vähän vähemmän sarkastisella äänellä. Jälkiviisaus onnistui taas yllättämään Arwaldin, hän oli näiden merimiesten armoilla tällä laivalla, eikä rantaa näkynyt missään päin. Kuolema ehkä odottaisi jos näin jatkuisi.

Miten niin ? Miten niin miten niin, kuinka tuo umpi luupää voi edes kysyä tuollaista! Gâshtê tyytyi vain mulkaisemaan Zhionia kaiken kertovasti, hän tuntui ottavan tänä aamuna kaiken mikä kyseenalaisti ajatuksiaan nokille hyppimisenä ja siksi ärtymystasonsa kohosi hetki hetkeltä vain enemmän. Haltija olisi oikea äkäpussi varmasti koko tämän vuorokauden ajan, eikä syy ollut kenenkään muun kuin hänen itsensä.
Ainakin miehistönjäsenet tekivät kerrankin jotain oikein, vaikka se saikin pienen kuolleista nousseen hameväkeläisen pillahtamaan itkuun. Kyllähän tuollainen takalistolle läiskiminen kaiken kansan nähden oli alentavaa ja sopimatontakin, mutta kakkoskapteeni päätti olla puuttumatta koko hommaan, koska ei nähnyt asian kuuluvan enää pätkän vertaa itselleen.

Sen sijaan Arwaldin kysymys sai kaiken merirosvon mielenkiinnon osakseen. Vai vettä pitäisi mokoman saada ? Kuka tuhlaisi vesivaroja tuollaiseen pikku sinttiin, kun haavat voisi huuhdella halvalla viinalla. Vastaus lukikin jo hänen kasvoillaan ennen sen pääsemistä kuuluviin.
"Tuota asiaa voit kysyä häneltä."
Gâshtê heilautti kättään Zhionin suuntaan. Hän tiesi varsin hyvin etteivät noiden kahden välit olleet ruusuiset ja kuinka ollakkaan myös Gâshtê antoi ystävälleen sen huvin, että toinen voisi päästä viimein höykyyttämään nokkavaa varjohaltijaa.

Itse asiassa hän voisi hoitaa tuon pillittävän tenavan, alamaistensa käsittelyssä pikku leidin mieli olisi pian entinen ja Gâshtêlla oli kumma tapa onnistua aina puhumaan naperot puolelleen, vaikka hän ei sietänytkään näitä. Aivan, haltija inhosi räkänokkia, jotka hän luokitteli sellaisiksi vauvasta teiniin asti. Kapteeni asteli ihmismiesten luokse ja käänsi sitten katseensa kirppuun.
"Sinulla taitaa olla paljon kerrottavaa."
Hän totesi toiselle ja nosti teenäisen hymyn kasvoilleen, Zhion tuskin onnistuisi saamaan tuon piiporon suusta ulos kuin anelua, jos sitäkään, joten kai Gâshtên oli sitten uhrauduttava hoitamaan tämä homma.

Zhion olettaa Gâshtên mulkaisun kertovan vain yksinkertaisesti siitä, ettei toinen keksi mitään kunnollista syytä ruoka-aikeiden vastustamiseen, eikä voi siis vastata Zhionin kysymykseen. Saatuaan tuon päättelyketjun kehitettyä Zhion vastaa mulkaisuun vain hyväntahtoisella hymyllä, oikein tyytyväisenä itseensä. Hän on aina sisimmässään tiennyt, että Gâshtê väittää useimmissa asioissa vastaan vain tiukasti pinttyneen tavan vuoksi.

Huomatessaan mitä pienelle tytölle tapahtuu Zhion yrittää parin sykäyksen ajan pidättää nauruntyrskähdystä, mutta luovuttaa siinä pian. Näky on liian huvittava. Samalla hän vilkaisee, ketkä kaikki tytön ympärille ovat kerääntyneet ja pikkuhiljaa mies rauhoittuu, mutta hymähtelee silloin tällöin tapahtumille. Suurin osa yhteen kerääntyneistä henkilöistä ovat niitä miehistön jäseniä, jotka ovat täysin perillä merirosvouksesta, mutta ryhmän laitamilla norkoilee pari sellaista satamarottaa, jotka on pestattu laivaan vain pakottavan miehistöntarpeen takia. Jotkut heistä varmasti hyväksyisivät tiedon kauppalaiva Emilyn oikeasta nimestä, ja sen mille ammatille muu miehistö on uhrannut elämänsä. Mutta nuo ihmiset eivät ole sellaisia henkilöitä, jotka Zhion haluaa omaan miehistöönsä, koska osa heistä saattaisi myöhemmin katua ja yrittää palata siltä uralta, johon he ovat puolipakolla joutuneet. Eikä mikään ole kapteeneille vaarallisempaa kuin liian hentomielinen ja katuva miehistö, joka yrittää hyvittää tekonsa.
Nuo varmasti aavistavat, viimeistään lähipäivinä tapahtuneiden asioiden takia, että jotain hämäräperäistä on tekeillä, joten pian täytyy päättää millä tavalla nuo hoidellaan.

Yhtäkkiä toinen varjohaltioista avaa suunsa ja huutaa kaikille kovaan ääneen, saaden Zhionin kääntämään katseensa. Sarkastinen äänensävy tihkuu ulos toisen sanoista, eikä sitä voi olla huomaamatta ellei satu olemaan kuuro.
Varjohaltiahan hyppii silmille.
Aiemmin Zhion olisi varmasti suunnannut avustamaan miehistön jäseniä tyttelin nöyryyttämisessä, mutta nyt kun Gâshtê kehoittaa häntä viittauksellaan palauttamaan tuon ivallisen, itsestään liikoja luulevan otuksen takaisin ruotuun, ei haltia voi kuin suostua ja jättää tytön muiden huomaan.
Zhion kääntyy kokonaan Arwaldia kohti, katselee toista hetken ja astelee sitten varjohaltian eteen. Rauhallisten askeleiden aikana hänen huulillaan karehtii hymy. Ilme ei näytä sopivan ollenkaan haltian kasvoille, varsinkin jos sitä vertaa Zhionin aikaisempiin kasvonilmeisiin. Hänen huulillaan jopa hymy näyttää selvältä uhkaukselta.
"Hmm, odotas kun mietin. Mitä hyötyä siitä olisi meille, jos annamme sinulle vettä tuhlattavaksi haavojenhoitoon? Tai edes juotavaksi?"

Aiemmin Chiar oli ehkä ajatellut, että laivan toisella pääjehulla olisi enemmän sydäntä kuin tuolla vanhalla kävyllä, jolla oli vanhuudesta valkoiset hiuksetkin, mutta karu totuus olikin toisenlainen. Mikseivät ihmiset osanneet puhua ystävällisesti ja tarjota auttavaa kättä kun sitä eniten kaivattiin? Varjohaltiapoika puri alahuultaan niin, että se oli alkanut muuttua jo valkoiseksi, ja pudisti päätään rivakasti. Mitä kerrottavaa hänellä muka oli? Olisi ollut maailman suurin erehdys seurata tuota kauempana seisoskelevaa fossiilia. Chiarin on oli täytynyt erehtyä siinäkin suhteessa, että mies oli muka vaikuttanut jotenkin tutulta. Eihän kertakaikkiaan voinut tuntea jotain noin oksettavaa otusta.

Säärien väliin joutunut pentu harkitsi jo merimiehen koiven puraisemista, mutta se tuskin olisi auttanut häntä näinkin ikävästä tilanteesta pois. Peli oli menetetty jo kauan sitten, mutta nyt vasta Chiar suostui tunnustamaan sen. Hän ei kuitenkaan niellyt tappiotaan hiljaisesti häpeillen vaan alkoi kiljua niin kovaa kuin suinkin pystyi herättääkseen hieman kauempana lipuvan toisen kauppalaivan miehistön kummeksunnan puoleensa. Ehkä kauppiaat pystyisivät pelastamaan varjohaltian näitten konnien kynsistä? Sitä sopi toivoa.

Jotain hyvin ilkeää oli juuri tulossa vastaukseksi toiselle tämän laivan kapteeneista, kun kiljunta keskeytti varjohaltian ajatuksen. Toivottavasti kuulo etäisyydellä ei ollut ketään, vaikka toisaalta se olisi ollut pakomahdollisuus, niimpä hän ei kuitenkaan sulkenut toisen suuta potkulla naamaan. Naama oli kieltämättä juuri houkuttelevalla korkeudella, ja sopivan etäisyyden päässä, aivot kuitenkin kielsivät hiljentämästä tuota otusta. Ehkäpä jos pelastusyritys tulisi, voisi tämä toinen yhtä onnettomassa tilassa oleva varjohaltia hyvänhetken tullessa vaihtaa puolta ja saada jotain puhdistavaa haavoihinsa.

Kiljunnasta huolimatta Arwald jatkoi keskustelua:" No ettepä välttämättä hyödy, ellette tänne lisää porukkaa tarvitse." Arwaldin kylmä tuijotus porautui syvälle toisen ilkeään virneen vääntyineisiin kasvoihin. Taas kerran nämä kaksi olivat hyvin lähekkäin. Viimeksi tämä tilanne vei yhteen ottoon, entäs tällä kertaa. Nyt päätös pysyisi, tämän tuijotus kilpailun aikoi Arwald voittaa, hän ei häviäisi, ei ainakaan jos rehellistä tuijotuskilpailua pelattiin.

Rehellisesti sanottuna Gâshtê oli odottanut kaikkea muuta kuin kiljuntaa tuon piiperon osalta, sillä eihän haltija tuntenut itseään kovinkaan karmivan näköiseksi. Vihlaisu kävi lähimpänä olevan kakkoskapteenin korvissa, tämän noustessa kumarasta korviaan pidellen. Lajillaan tunnetusti oli pirunmoinen kuulo, josta oli yhtä paljon hyötyä kuin haittaakin - ainakin Gâshtêlle. Tyttö pitelevä merimies päästi tuon rääkyvän lapsen ulos haarojensa välistä ja vaihtoi kovakouraisen käsiensä otteen nyt puristamaan likan rannetta.
"Ole vaiti!"
Nuorukainen murahti helmaväkeläiselle ja uskaltautui jopa laskemaan kätensä viimein alas korviaan suojaamasta. Jos hän olisi vain voinut jotenkin tietää sen, että tyttö alkaisi huutamaan kuin syötävä niin Gâshtê ei iki maailmassa olisi ruvennut toisen kuullustelijaksi. Kuinka tuollaisesta kitukasvuisesta kakarasta lähti noin kova ääni ensinnäkään ?

Jo monesti aiemmin kadonnut pahaenteinen hymy teki jälleen paluuta toisen kapteenin kasvoille. Hän kyyristyi takaisin alemmas toisen tasolle, päänsä kallistuen hieman sivumpaan.
"Jos et hiljene tällä kyseisellä käskyllä, niin voimme oikein iloisesti viskata sinut laidankin yli. Haluatko sitä todella ? Tuolla on varmasti haita tai muita kivoja kummajaisia, joille maistuisi kyllä pieni haltija."
Äänensä oli koko puheensa ajan täysin sanoihin sopimattoman lempeä ja ystävällinen. Samalla mies puhui myös niin hiljaa, että vain hän, tyttöä kiinni pitelevä merimies ja kysymyksen saaja kuulivat sen. Toki oli monen huijatun merikarhun katse kääntynyt tuijottamaan säälien pientä lapsi -poloa, jota aikuiset ihmiset tuolla tavoin höykyyttivät. Silti tuo 'lainattu' miehistö pysyi etäämällä omissa askereissaan, heillä kun ei ollut mitään oikeuksia asettua kapteeniaan vastaan ilman, että sitä pidettäisiin oitis kapinana.

Zhionille ei ehtinyt juolahtaakaan mieleen, että hänen ja varjohaltianuorukaisen tiiviissä tuijotuksessa voisi olla kyse kilpailusta. Tosin syvän harmaissa, lähes mustissa silmissä näyttää olevan haastava katse, tai sitten vaikutelma syntyy toisen koko olemuksesta. Mutta omalla laivallaan hän ei jaksa keskittyä muiden olentojen mielenliikkeiden arvailuun, tekemistä on muutenkin tarpeeksi. Sillä miksi huolestua jostain, mistä ei voi olla vaaraa hänelle? Alanahin kannella Zhion uppoutuu liian usein hämäävään turvallisuudentunteeseen, vaikka olisikin kuinka vaarallisessa seurassa.
Joten kun ensimmäinen häiriötekijä ilmaantuu, Zhion käännähtää katsomaan sitä irvistäen. Tyttö kirkui kurkku suorana, todennäköisesti vielä voimiensa takaa. Ääni lähes vihloo hampaita, miehen sormet kipristyvät kuin hän haluaisi henkilökohtaisesti tukkia toisen kurkun. Suukapulaksi kelpaisi aivan mikä tahansa, vaikka hänen oma sukkansa. Miten ihmeessä tytön kurkusta voi lähteä noin kova ja kantava ääni? Samalla hän huomaa horistontista ilmestyneen kauppalaivan, joka oli jo ehtinyt niin lähelle että laivan toimikuva oli helppo tunnistaa. Tällä hetkellä he eivät todellakaan olleet rosvouskunnossa, ongelmia oli muutenkin vaikka muille jakaa. Mutta toivottavasti tuolla ei kuulla tätä huutoa, joka kuulostaa vähintäänkin siltä että joku olisi kuolemassa. Sillä näitä ongelmia, kahta varjohaltiaa, Zhion ei ole vielä valmis luovuttamaan kenellekään kunnialliselle ihmishepulle. Sulkisi jo Gâshtê tuon tytön kurkun!

Arwaldin lopettaessa puhumisensa Zhionin on pakko kiinnittää huomionsa takaisin tähän... melkoisen lähellä seisovaan varjohaltiaa. Hän katsahtaa nopeasti arpea, joka halkoo kasvoja toisen silmän päällä. Selvästikin tuo on tapellut elämänsä aikana, ja suht hyvällä menestyksellä, seisoihan nuorukainen sentään elävänä hänen edessään. Sitten hän vastaa uudestaan kylmään katseeseen, mutta ei kuitenkaan ota haastetta vastaan vaan räpäyttää rennosti omia ruskeita silmiään.
"No ettepä välttämättä hyödy, ellette tänne lisää porukkaa tarvitse."
Tuota lausetta voisi pitää suoranaisena tarjouksena, aivan kuin varjohaltia haluaisi liittyä heidän miehistöönsä.
"Lisää porukkaa?", Zhion sanoo kuin tarkistaisi kuuliko toisen sanat aivan oikein.
"Ja minkälaista porukkaa tänne mukamas tarvittaisiin, hyödyttömiä suunsoittajiako?"
Hyökkäävälä kysymyksellään Zhion haastaa varjohaltian perustelemaan sen, miksi he haluaisivat laivalle lisää väkeä. Mitä varjohaltia osaa, mitä hänestä on hyötyä ja kuinka tosissaan toinen luulee olevansa. Ja onko varjohaltia sellainen henkilö, jonka pärstää Zhion jaksaa katsoa päivästä toiseen, kuukausi kuukauden perään.
Tylsä toinen ei ainakaan ole, mutta uhittelee sitäkin enemmän. Yhdestä asiasta Zhion on varma: hän ei tule koskaan luottamaan toiseen. Mutta se ei olisi mitenkään erikoista kun verrataan useimpiin merirosvoihin ja miehistön jäseniin.

Chiar katseli kaihoisasti vähän matkan päässä seilaavaa kauppalaivaa, jonka miehistön huomion hän oli saanut puoleensa. Herrat nimittäin seisoskelivat nyt kaukoputkiensa kanssa paattinsa kannella ja tähyilivät Alanahin suuntaan. Varjohaltia jäi kuitenkin hetkeksi hiljaiseksi kuullakseen eteensä kyykistyneen ilkimyksen puheet. Jos Chiar olisi tiennyt Gâshtên suoltavan vain uhkauksia jälleen, hän olisi kiljunut taukoamatta. Kauppalaivan kakkoskapteenin puheilla ei nimittäin ollut enää mitään merkitystä. Chiar kuolisi joka tapauksessa, tekisi hän sitten mitä tahansa.

"Aaaaauuuaaaa!", pikkupoika huuteli vieraisiin pöytiin osaamatta muodostaa edes sanaa "apua" huuliltaan. Siitä oli niin pitkä aika kun hän oli viimeksi puhunut, ettei hän osannut liikuttaa kieltäänkään oikein muodostaakseen sanoja. Chiar heilutteli toista vapaana olevaa kättään ja pomppi kuin viimeistä päivää koettaen riuhtoa itsensä irti miehistön jäsenen otteista. Kyllä se kauppalaiva vielä tänne tulisi. Pakkohan sen olisi. Täällä oli hätä ja iso sellainen.

Varjohaltian tuijotus jatkui, vaikka toinen välillä muuallekkin katseli. Arwaldin mieleen nousi taas 102 erilaista hyvinkin ärsyttävää vastausta, toisen kysymykseen. Nyt vain pitäisi valita yksi. "No vaikka jos sattuu omistamaan näin huonokuntoisen laivan, saattaa valtion kiinnostus nousta, ehkäpä tälläinen roskan puhuja saattaisi auttaa." Arwald tiesi hyvin kuinka toinen hermostuisi kommentista. Laiva oli molemmille kapteeneille hyvin tärkeä, tälle vain vähän vielä tärkeämpi. Kaikesta selviäisi, kunhan hengissä pysyisi.

Kauppalaiva lipui lähemmäs, vaikkei varjohaltia sitä tuijotukselta huomannutkaan. Kova ääninen kiljunta varmasti kantautui kauppalaivalla majailevien kauppiaiden korviin. Nyt olisi tämä laiva liemessä, tai sitten kauppiaat, riippuen siitä mitä tämän kelluvan kaunottaren kapteenit käskisivät. Miehet tuntuivat olevan tehtävänhoitavia, eivät välttämättä luotettavia. Käsky kapteenilta ja kauppalaivan jokainen kolkka olisi tyhjennetty ja miehet lähetetty meren syvyyksiin.

Gâshtê oli jo taputtaa itseään selkään, kun nuorempi varjohaltija lopetti hetkeksi huutamisen, mutta se olikin vain katoavaista onnea se. Pian taas tuo pieni kakara ulvoi korvia vihlovasti ja sai merirosvokapteenin kääntämään päätään sivusuuntaa - mokoma räkänokka toden totta saisi lentää laidan yli. Vaan eipä tarjoontunut tuohon mahdollisuutta, koska kauppalaiva alkoi uhkaavasti lipua Alanahia kohden, missä merirosvoille tuli tukalat paikat. Noita lainkuulijaisia ihmisiä parveili jo ommalla kannellakin liikaa, joten miten tulisi käymään mikäli niitä tulisi lisää ja selviäisi, että vähemmistö laivanmiehistöstä, mukaan lukien kapteenit, olivat meriliikenteen pahimpia vihollisia ? Kakkoskapteeni kohottautui jaloilleen ja käänsi katseensa olkansa ylitse Zhionin puoleen.
"Ehdimmekö vielä nostaa karanteeni -lippua ?"
Gâshtê puhui nyt haltijoitten kielellä toiselle, jotta varamiehistö ei ymmärtäisi puhettaan. Noitakin tolloja voisi jymäyttää nostamalla lipun salkoon, mikä merkitsi, että tähän alukseen ei kannattanut nousta jonkin tarttuvan taudin vuoksi.

Ja sitten se pikku napero, miten tuollaisen voisi vaientaa ilman, että toisen aluksen porukka ei epäilisi mitään ? Lapselta ei voinut kumauttaa tajua kankaalle tai peittää suuta kädellä, joten nyt merirosvot olivat suosituimpien voimakeinojensa kanssa pulassa. Sitten Gâshtên päähän pälkähti pieni aate. Hän koitti nopeasti napata tytön viuhovasta kädestä kiinni, katsoakseen sitä muka tarkkaankin.
"Siis oijoi, kamalan tikun saitkin sormeensi!"
Kapteeni päivitteli turhankin kovaan ääneen, vaikka toisen sormissa ei ollut naarmujen ja lian lisäksi mitään muuta kauhisteltavaa. Tässä siis oli juonensa - hän alkoi näytellä, vaikkei tosin Gâshtêlla ollut pientäkään mielenkiintoa koko hommaan. Tämä vain halusi vielä säilyttää nahkansa vähemmillä vaurioilla, joten kai siinä oli riittävä syy alkaa esittämään jonkin sortin lapsiystävällistä aikuista.

Välittömästi kun hävyttömät sanat tavoittavat Zhionin ymmärryksen, jää hän tuijottamaan niiden lausujaa kuin ei ikimaailmassa uskoisi mitä aistit vakuuttivat juuri tapahtuneen. Jos hän ei olisi nähnyt oikein selvästi, kuinka varjohaltian leuat liikkuivat sanojen tahtiin, olisi Zhion arvellut kuulevansa omiaan ja jos sanat eivät olisi sulattaneet itsehillinnän kerroksia pois miehen mielestä, olisi hän saattanut kyetä järkevään ja hillitympään vastaukseen.
"Mit.. Pfft.. Huonokuntoinen laiva?"
Puhe-ongelmiensa jälkeen haltia kivahtaa sanansa katsoen toista kuin vähäjärkistä tai näkökykynsä menettänyttä imbesilliä.
"Mistä mastosta sinä olet tipahtanut, jos tämä on mukamas huonokuntoinen? Missä sinä piipertäjä näet jotain... Huonokuntoista?" , hän tivaa varjohaltialta huitoen etusormellaan ympärilleen, aina mastosta laivan kanteen asti. Samalla hän on onnistunut unohtamaan toisen puheessa olleet seuraavat lauseet, kaiken valtiosta ja muusta mitä haltianuorukainen oli sanonut. Henkilökohtainen loukkaus sumentaa kaiken muun miehen mielestä. Sillä loukkaamalla laivaa on toinen loukannut myös kapteenia itseään, sekä tämän kykyä pitää omaisuutensa hallinnassaan ja hyvässä kunnossa. Etenkään kun kukaan ei ole hänen muistinsa mukaan möläyttänyt tuollaista tietoa suoraan naamalle, vielä niin pitkään kestäneen hermojen koettelemisen jälkeen ja niin rauhallisella ilmeellä.
Mutta Zhion onnistui sujauttamaan sanojensa väliin myös pienen loukkauksen takaisin varjohaltialle, viitaten sairaalloisen harmaaseen ihonväriin kutsuen toista hiireksi, eli piipertäjäksi. Mutta verrattuna Arwaldin valitsemaan loukkaukseen, voi Zhionin sanaa pitää ystävällisenä eleenä.

Halritin kielellä lausutut sanat katkaisevat Zhionin raivoamisen, ja hän vilkaisee puhujaa sivusilmällään. Aluksi puhe kuulostaa käsittämättömältä solkotukselta, ennen kuin Zhion vaivaantuu käyttämään pientä osaa aivoistaan, muu pääkoppa on tällä hetkellä varattuna. Mutta mihin he sitä lippua tarvitsevat? Sillä hetkellä Zhionin katse osuu lähemmäksi lipuvaan kauppalaivaan, jonka olemassaolon kapteeni oli jo hetkeksi ehtinyt unohtaa. Voi juoppojen haisevta hikisukat, ei hän nyt ehdi kauppalaivan kanssa painia.
Vastaukseksi toisen kapteenin kysymykseen heilauttaa Zhion kättään hyvin ympäripyöreällä tavalla ja kääntyy takaisin kiistakumppaninsa puoleen, joka sopisi täydellisesti kauppalaivaa kohti tähdätyn tykin sisälle.
"No nyt minä keksin, tämä laivaraukkahan kärsii, kun tuommoinen rutto kävelee neidon kannella."

Kauppalaivan kannelta kuuluu huuto, joka kantaa hyvin tyynellä säällä.
"Hoi! Tarvitsetteko te siellä apua?"

//Pelatkaa Dust johonkin sivuun tästä pelistä. Mie en ole nyt kykenevä ajattelemaan peliasioita tällä hetkellä. Elämä menee niin pahasti alamäkeen, että tipun pian kyydistä. Pahoittelen.//

Pieni loukkaus ihon väriä kohtaan sai pienen näkymättömän vihan nousemaan varjohaltian sisällä. Mutta seuraava kommentti toikin jo jotain vastaan sanottavaa, olo oli taas turvallisempi ja varmempi, kun oli jotain jolla loukata toista. "Ruttopa hyvinkin, kai tiedät mistä puhut, rutto tappaa usein ja paljon." Pieni virnistys nousi värittömille kasvoille, hänen samalla lopulta irrottaen katseen toisesta. Kääntyessään katsomaan Kauppalaivaa joka on päässyt jo huuto etäisyydelle. Pelottavaa.

"Teidän sankareiden olisi nyt syytä osata puhua." Sanoi varjohaltia samalla kun ohitti toisen uhittelevan kapteenin, pyrkien kohti toista reunaa, joka oli lähempänä kauppalaivaa. Onneksi toinen varjohaltioistakin oli hiljentynyt seuraamaan tilannetta. Karanteeni lippu olisi syytä löytyä jos meinattiin tästä tilanteestä päästä ilman erityisiä vierailijoita laivalla. Oikea käsi hapuili miekan kahvaa, vaikka katse pysyikin tiukasti toisen laivan kannella parveilevissa miehissä.


Pientä varjohaltia poikaakin näköjään raahattiin jo kohti ruumaa. Toivottavasti ei liian myöhään. Lisää huutoja kantautui kauppalaivan kannelta, jonkun olisi parasta kohta aloittaa puhuminen, tai varjohaltia tekisi sen ilman lupaa. Siitä toiset kapteenit taas tykkäisivät.

Zhionin vastaus ei ollut mikään maailman selkein tai kantaaottavin tällä hetkellä. Gâshtê naksautti kieltään ja päästi irti pienen haltijan kädestä, antaen nyt itse merkin, että tenavan voisi siirtää aivan hyvin kannen alle kiekumaan. Selvitelkööt siellä kuumennutta pääkoppaansa siihen asti, kunnes merirosvolaiva olisi jälleen selvillä vesillä. Rutto, mitä hiiskatti nuo kaksi jauhoivat koko ajan mustasta surmasta ? Kakkoskapteenin silmät kääntyivät seuraamaan erkanevaa kaksikkoa, josta mysteerinen varjohaltija lähestyi reunaa myöten kauppalaivaa.
"Nostakaa karanteenilippu."
Gâshtê komensi lähimpänä olevia merirosvoja, jotka kyllä tiesivät varmasti varsin hyvin ettei aluksessa riehunut minkään sorttista kulkutautia. Mutta tuo valkeanlipun alla seilaava jollapa ei tätä seikkaa ollut kuullut, eikä tulisi kuulemaankaan mikäli se riippuisi kalvakasta ja väsyneestä nuorukaisestamme.

Hän käveli Arwaldin lähettyville ja mulkaisi yhden kerran toista tappavasti, varokoot tuo louskuleuka jos menisi möläyttämään jotain mitä ei pitäisi. Ei Gâshtêlla oikeastaan ollut mitään toista vastaan, mutta kai moni vuotinen merillä olo ja varjohaltijan näsäviisaus olivat pistäneet kapteenin varpailleen, kaiken lisäksi vieressään patsasteleva miekkonen tuntui hallitsevan tappajan raakalaismaisia luonteenpiirteistä, joiden kanssa Gâshtê ei halunnut päästä törmäyskurssille.
"Ei, ei - Eikä kannata tulla lähemmäs!"
Navigaattorin pestiäkin pitävä nuorukainen huudahti, hän oli nostanut kätensä suunsa molemmin puolin, sillä silloin äänensä kuului selkeämmin. Lippu kohosi jo hyvää vauhtia päämastoon ja osa vuokramiehistöstä alkoi liikahdella hermostuneesti. Ihmiset ainakin uskoivat juoneen sinisilmäisesti. Teatteriesitystä tehostaakseen Gâshtê yski niin kovaa kuin vain sai keuhkoistaan irti ja sylkäisi laidan yli veteen. Suupielen pyyhkäisemisen jälkeen tämä jatkoi:
"Täällä on jokin tauti liikkeellä, emme saa mennä maihin vielä viikkoihin. Laskimme lipun hetkeksi alas, koska luulimme, että eilinen myrsky repisi sen riekaleiksi. Olkaa hyvät ja menkää, muuten joudutte samaan jamaan kuin mekin."

Kauppalaivan jäsenen huudon kantautuessa tyynen merenpinnan yli Zhion vilkaisee uudestaan tuota vierasta alusta, ja hätkähtää kuinka lähelle se oli jo lipunut. Siitähän oli kulunut vain hetki kun se oli ollut epäselvä läiskä horisontissa. Tai sitten haltian ajantaju heittää pahasti.

Mutta Arwaldin vastatessa hän kääntyy katsomaan jälleen varjohaltiaa, eikä voi olla ihmettelemättä, että kuinka tuollainen rääväsuinen ja uhitteleva hyypiö on kyennyt pysymään elossa tähänkin päivään asti. Tai sitten harmaaihoisen asenne muistuttaa liikaa Zhionin omaa tyyliä, ja haltioiden ylisuuret egot törmäilevät toisiinsa jatkuvasti. Mutta jos kapteeni pääsee rauhalliseen paikkaan kaksin tuon varjohaltian kanssa, ja jos toinen on samanlainen ärsyttävä älykääpiö kuin tälläkin hetkellä, niin kiusaus lyhentää toisen pituutta pään korkeudella saattaisi käydä liian suureksi.
”Juuri siksi rutto aina eristetään ja tukahdutetaan, jotta siitä päästään eroon”, hän vastaa suupielestään, mutta katsoo jälleen kauppalaivaa kohden. Riitelyä pitää jatkaa rauhallisemmassa tilanteessa, sillä kyllä henkikullan arvostaminen ylittää Zhionillakin hänen itsepäisyytensä. Eihän toista voi haukkua maanrakoon jos on itse kuollut. Elämän päätttäminen tuskallisissa hirttäjäisissä tai millään nopeammallakaan tavalla ei houkuttele hitustakaan.
Gâshtê oli juuri antanut käskyn nostaa karanteenilippu ja pari miehistön jäsentä toimitti jo tehtävää, mutta Zhion ei hetkeen tiedä ollenkaan mitä tehdä. Hän on yhtä putkiaivoinen kuin miessukupuolen pahimmat edustajat, että kahteen asiaan keskittyminen yhtä aikaa on lähes ylivoimaista.
Varjohaltian astellessa ohi tuo sujauttaa suustaan viimeisen loukkauksen saaden Zhionin mulkaisemaan toista hartaasti. Aivan kuin toinen olisi lukenut hänen ajatuksensa ja yrittää myös niiden avulla ärsyttää häntä, vihjaamalla ettei mies osaa puhua. Ja pah.
Se aamupala oli ollut hetki sitten mukava ajatus, mutta nyt vain kaukainen unelma.

Aluksi kannelle saapuva kauppalaivan kapteeni – tai joku muu korkea-arvoinen herra – katsoi vieraan ja epäilyttävän laivan jäsenten esitystä varuillaan. Olihan tuon aluksen kannelta kuulunut kirkumista, mikä oli kuulostanut siltä kuin tyttöä kidutettaisiin hengiltä. Haltian sylkäisy veteen saa hänet nostamaan kulmiaan epäuskoisesti, mutta sitten hänen katseensa alkaa liikkua muussa miehistössä. Hänen huomiotaan ei kiinnitä erikoisesti pukeutuneet haltiat, vaan miehistön ihmisjäsenet, joista osa näytti olevan lähes pakokauhun vallassa ja he näyttivät myös huonovointisilta. Olisiko mahdollista, että tyttö oli kirkunut jonkin tunnistamattoman sairauden kourissa?

Eräs lyhytaikaisen pestin ottanut meripoika vilkuilee tovereitaan hermostuneesti. Kun toinen kapteeneista puhuu tuntemattoman varjohaltian kanssa rutosta ja toinen käskee nostamaan karanteenilipun, nousevat epäilykset hänen mieleensä ja mielikuvitus lähtee laukkaamaan hurjalla vauhdilla. Olisiko mahdollista, että alkuperäinen miehistö oli jo osittain kuollut tuohon salaperäiseen tautiin ja hänet oli palkattu siksi, että kukaan asiasta tietoinen ei ollut suostunut nousemaan saastuneeseen laivaan? Ihmisen kasvoilta on paennut väri ja hän näyttää siltä, että aikoo oksentaa millä hetkellä hyvänsä.
Yhtäkkiä hänen itsekurinsa pettää ja hän loikkaa pois miehistönjäsenten ryhmittymästä ja parkaisee kauppalaivan kapteenille.
”Olkaa kilttejä ja ottakaa minut pois täältä, en halua kuolla... Mä en ole tehnyt mitään väärää!”

Viimeiseen kommentiin jätti varjohaltia suosiolla vastaamatta. Olisi parempi antaa toisen tuntea olonsa vähän aikaa voittajaksi. Ajatuksen kuitenkin katkaisi pienenpieni välikohtaus, jonka aiheuttajana oli lyhyt pestinen meripoika. Poika tosiaan oli seonnut. Samalla kun karanteeni lippu liehui jo korkealla mastossa, pysähtyi toinen laiva sopivan kuulo ja näköetäisuuden päähän, kuitenkin niinkauas että kukaan ei vahingossakaan vaihtaisi laivaa hyppäämällä.

"Mikä ihme on poikaan mennyt." Manasi varjohaltia mielessään, samalla huolestuneesti häntä katsellen. Eihän laivalla oikeasti mikään tauti riehunut, erittäin ovelaa vain nostaa tuo fiksun ihmisen karkotin salkoon. Eihän varjohaltia osannut yhdistää pilkallisia ivoja jotka niin kauniisti rutosta puhuivat ja karanteeni lippua yhteen, ei hän voinut tietää että pojan mielikuvitus se vain kepposteli. Joko poika oli lahjakas näytteliä tai hän oli tosiaan mieleltään viallinen.

Toisen laivan kannella olevat miehet katselivat ilmeisen hämmästyneinä tätä toisen laivan kannella tapahtuvaa näytelmää. Ottaisiko toisen laivan kapteeni riskin, ja tulisi lähemmäs ja ottaisi tämän seonneen laivapojan mukaan. Pieni tarkasti lentävä terä löytäisi hyvin nopeasti tiensä reitillä: Arwaldin käsi - Lavertelevan pojan selkä, jos meinasi tapahtua tämä ikävä harhaloikka.

Tämäpä ikävää, pillastunut ihminen vei kokonaan Gâshtên esityksen omaan piikkiinsä ja sai myös kapteenin nyrpistyneen sivusilmäyksenkin osakseen. Ehkä hänen olisi kannattanut rajoittaa näyttelemistä, kun kerta heikoimmat lenkit miehistöstä menivät suoranaiseen paniikkiin. Onneksi tuo juippi oli ainut, ainakin tällä hetkellä - ei sitä voinut tietää siirtyisikö pakokauhu vuorovaikutteisesti muihinkin kannella olijoihin. Vielä kerran uskottavuuttaan lisääkseen haltija yskäisi.
"Älä rääy siinä. Et ole ainut, joka ei halua kuolla."
Sanoja voisi jopa kutsua lipsahdukseksi, koska tottahan se oli - merirosvot löytäisivät itsensä pian tuonpuoleisesta mikäli tilanne ei kääntyisi heidän omaksi edukseen. Siniset silmät pyörähtivät kerran ympäri, kunnes tämä käänsi katseensa Zhioniin. Toinenkin voisi tehdä viimein oman osansa näyttelimisestä, eikä seistä kuin yksinäinen seiväs keskellä ei mitään. Karanteenilippu liehui korkeuksissa ja oli huomattavan kuulumattoman näköinen aluksen muuhun olemukseen. Ensinnäkin kangaspalanen näytti täysin käyttämättömältä ja sitähän se oikeastaan olikin, koska milloin muka merirosvolaiva haluaisi häätää meressä lilluvia aarrearkkuja kauemmas ? Lukuunottamatta siis tietenkin tätä poikkeusta.

Gâshtê laski kätensä vasten punertavaruskean laidan puupintaa, katseensa oli nyt tiiviisti nauliutunut toisen aluksen kapteenin kasvoihin, nuo piirteet hän pistäisi muistiin varmuuden vuoksi, ehkä hyvällä tuurilla siitä olisi hyötyäkin. Nyt vasta toinen kapteeni huomasi sydämensä pamppaavan kiivaasti, jännityksen samalla kuivatessa kurkkuaan. Voi, että mielensä janosikaan jotain vettä väkevämpää, vaikka ei siitä päänsärky potilaalle paljon iloa löytyisikään välttämättä. Mieleensä myös muistui seikka Alanahista, vanha neidosta ja uskollinen meritoverista, joka oli puolustuskyvytön ilman kunnollista tykistöä. Niitähän ammuksenpieksijöitä Gâshtê oli mennyt hakemaan Felistä, mutta millaisella menestyksellä..
Merirosvo puisti päätään ja käänsi naamataulunsa voidakseen silmäillä siniertäviin aaltoihin ja niiden upottavaan syvyynteen.

Joillekin kauppalaivan kannella seisoville henkilöille oli ilmestynyt kangaspalat käteen, joita he pitivät suunsa edessä. Alus lipui samaan tahtiin Alanahin kanssa, mutta pysyi tarkasti turvaetäisyyden päässä, varoen ettei vahingossakaan joudu liian lähelle tuota karanteenilipun nostanutta laivaa. Näyttää siltä, että heikkohermoisen merimiehen purkaus ei sittenkään vesittänyt Gâshtên esitystä, vaan tehosti sitä hyvin tehokkaasti.

Hetken aikaa Zhion oli seissyt paikoillaan ja hänelle oli tullut kummallinen tunne. Aivan kuin hän olisi seurannut höpsöä esitystä amfiteatterin laidalla. Ainoastaan naposteltava puuttui. Kauppalaivan jäsenet olivat saaneet narrin roolin, ainakin jos he menevät halpaan. Ja jos eivät mene... silloin Alanahin miehistö ei pääse olemaan se, joka viimeiseksi nauraa.
Gâshtên terävän mulkaisun jälkeen hän lopulta tuntee, että on aika paljastautua ja astua itsekin näyttämölle.

"Todellakin, kukaan terve henkilö ei halua tällaista taakkaa", hän sanoo jatkaen Gâshtên aikaisempaa varoitusta pysyä kaukana. Samalla Zhion vetää olkapäitään hieman lysyyn, laskee leukaansa ja luopuu kaikkein rehvakkaimmasta olemuksestaan. Näytteleminen on yksi niistä harvoista tilanteista, jolloin hän tekee sen mielellään.
"Mutta eräs nöyrä pyyntö meillä on. Koska emme pääse maihin, emmekä tiedä kuinka kauan tämä tilanne kestää, meidän ruokavarastomme ovat hupenemaan päin. Joten jos teillä on tarjota auttavaa kättä ammattiveljille, olemme siitä ikuisesti kiitollisia"
Zhion kohottaa lasketun katseensa kauppalaivan kapteeniin. Hän oli joutunut puhumaan kovaäänisesti, mutta oli mielestään pysytellyt puhumisessa. Eihän sairaiden sopinut huutaa mitään muuta paitsi kiljua tuskasta. Lopulta hän joutuu kääntämään katseensa sivuun, koska tilanteen nurinkurisuus uhkasi vetää hymyn hänen kasvoilleen. Naurun pidättelemisessä on pariksi sykäykseksi kova työ. Mutta saatuaan näyttelijän naamionsa takaisin päälle, hän kääntyy ja tekee vielä lisäyksen edelliseen lauseeseensa:
"Tarvitsisimme ainakin säilyvää juotavaa sekä jotain tuoretta. Pelkillä korpuilla ei pitkälle eletä, eikä niitäkään ole enää monta"

Säikähtänyt nuorukainen, joka seisoo nyt erillään muista, vilkuilee ympärilleen lähes vauhkona. Hän ei näyttänyt saavan sympatiaa tovereiltaan, vaikka pelko oli tarttunut. Joillakin pelko kasvojen menettämisestä estää ruikuttamisen. Jotkut taas... ovat vaikeiselkoisempia.