Tyrsky. (Jatkoa vanhan foorumin pelistä.)

//Milli sanoi ettei liitykkään joten jatkampa tästä itse//



Toisen kapteenin sanat ruokavaraston hupenemisesta, saavat yhä useampien lainamiehien kasvoille pelokkaan ilmeen. Kohta he varmasti hyppisivät toiselle kannelle, jossei tilannetta saada rauhoitettua. Näytteleminen näytti menevän yhä paremmin, kunhan alkuun päästiin. Osa jopa laski yleensä niin suoran ryhtinsä pois. Kumpa nyt ei vain kukaan ruokavaraston riittävyydestä tietävä möläyttäisi mitään. Itse Arwaldia ei näytteleminen niinkään kiinnostanut, eikä hän sitä juurikaan osaisi, ja olivathan kapteenit puhumisen hänen puolestaan aloittaneet. Niimpä hän otti muutaman kevyesti ontuvan askeleen taaksepäin ja oli törmätä taas tuohon isoon ihmismieheen jonka alla hän oli majaillut muutaman hetken äsken.

Ilme ihmismiehen kasvoilla oli kyllä kieltämättä pelottava, onneksi esitys kuitenkin teki mahdottomaksi välikohtauksen. Niimpä Arwald pääsi jatkamaan matkaansa kohti laivan vähemmän tapahtumarikasta kantta. Tästäpä mieleen putkahti ajatus Arwaldille. Toivottavasti tosiaan kauppalaivan miehistö ei ollut nähnyt kuinka pieni varjohaltia oli kovakouraisesti siirretty kannen alle. Tuollaiset pitäisi pikenmiten pommittaa vesirajan alle.

//Ei hitto tulen kuitenkin väliin tai pian koko Alanahin väki ruokailee herroiksi.//

Alanahin rinnalla purjehtivan kauppalaivan kapteeni näytti nyrpeältä. Pitäisikö hänen tosiaan luovuttaa arvokasta juomavettä ja muuta vatsan täytettä paatille, jonka miehistöstä ei parin päivän kuluttua näkyisi jälkeäkään? Ei kuuna päivänä. Rutosta ei ollut vielä kukaan hengissä selvinnyt ja jos he vielä vitkuttelisivat näin lähellä tartunnan saanutta alusta, niin olisi hyvin todennäköistä, että pian heidänkin mastossaan liehuisi karanteenilippu. Tämän kauppalaivan ihmiskapteeni ei ollut vielä valmis kuolemaan.
"Jyrkkä käännös tyyrpuuriin!", kapteeni komensi miehistöään kääntämään laivansa suunnan kauemmaksi sairastavista mies-paroista ja toivotteli näille Jumalan siunausta sekä nopeaa ja tuskatonta kuolemaa.

Merirosvolaivan kannelta kantautuva itku oli suorastaan sydäntä raastavaa. Chiar ei voinut ymmärtää, miten joillakin oli sydäntä leikkiä niinkin vakavalla asialla kuin kuolemalla. Ilmeisesti laivan kapteeneilla oli vain ammottava aukko sydämen paikalla. Se selittäisi sen, miten nämä kohtelivat vieraita ja miehistöään. Oli ilmiselvää, että tässä paatissa pelattiin kieroa peliä, josta kaikki miehistön jäsenetkään eivät nähtävästi olleet tietoisia.

Varjohaltialapsonen kuulosteli pimeässä ruumassa, miten hänen ainoat pelastajansa seilasivat aina vain kauemmaksi ja kaummaksi Alanahista ja koetti kaikin keinoin saada miehistön huomion takaisin ruton ravisuttamaan merirosvolaivaan, mutta tuloksetta. Kukapa hänen hentoista ääntään olisi vankkojen lautaseinien takaa kuullut. Tässä sitä nyt taas oltiin kämäisessä ruumassa pilaantuneitten ruokien ja omien jätösten seassa. Vieraskoreuta kerrassaan.

Zhionilla ei näyttänyt olevan kuin ruoka mielessään, toisen alkaessa kinuamaan lisämuonaa heidän varastoihinsa. Onneksi ystävänsä sentään kadotutti mahtipontisen ryhtinssä, sillä se olisi voinut pilata kaiken. Katseensa kohosi merestä kohti panikoivaa laivapoikaa, jonka ilme kieli suuresta tuskastuneisuudesta. Tuo poju olisi varmasti halunnut perheen, omia rääkyviä pikku pirpanoita juoksemaan jalkoihin. Mutta ei - tuonkin miehenpuolikkaan kohtalo oli sinetöity jo silloin, kun tämä oli laskenut saappaansa Alanahin kannelle. Vaan kävipä ystävälleenkin kehno mäihä - kauppalaiva päätti jättää sairauksien saastuttaman laivan oman onnensa nojaan, eikä tuo edes ihmetyttänyt Gâshtêa, jonka kasvoille livahti salakavalasti helpottunut hymy. Ehkä tästä päivästä ei sittenkään tulisi niin paha kuin hän oli arvellut.

Heti kun äskeinen tilanne oli enää kuin kamala haave, niin suoristi toinen kapteeni ryhtinsä mallikelpoiseksi. Nyt pitäisi selittää koko tämä homma jotenkin uskottavasti varamiehistölle, joiden kasvojen ilmeet kertoivat kukin omaa asiaansa valmiiksi. Tästähän syttyisi kapina, kun merimiehet haluisivat päästä maihin vielä rällästämään, tavata rakkaimpansa tai yrittää löytää epätoivoisen parannuskeinon. Noh, tällä kertaa Gâshtê ei aikonut ottaa ongelmaa harteilleen, vaikka olikin sen periaatteessa itse jälleen aiheuttanut. Hän halusi nyt viimein kuulustella sitä ulisevaa kakaraa, jonka itku alkoi kuullostamaan siltä kuin toinen tukehtuisi siihen pian. Vaikkakin ensiksi tämän pitäisi vaihtaa pari sanaa ensimmäisen kapteenin kanssa.
"Zhion, ystävä -hyvä.."
Gâshtê aloitti kääntyessään toisen puoleen, välimatkaa heillä oli toisiinsa jonkin verran. Tietenkään tämä makeilevasti alkanut virke ei tulisi loppumaan samaan tyyliin, vaan ääneensä tarttuisi tyytymätön pisteliäisyys:
"Ihanko ehdon ja tahdoin halusit nuo ihmiset Emilyn kannelle ?"
Ja oliko merirosvo uhrannut enää ajatustaakaan kauemmas siirtyneeseen Arwaldiin ? Ei tietenkään, sehän olisi liikaa vaadittua haltijanuorukaiselta tällä hetkellä.

Kauppalaiva suuntaa kurssinsa nopeasti poispäin tautisesta laivasta. Tietenkään vieraat eivät halunneet saada tartuntaa, mutta Zhionilla on vahva epäilys, että tuon laivan kapteeni on vain ahne eikä halua avustaa näin piinallisesti kärsiviä merimiehiä. Jo on törkeää, lähteä noin vain heti hänen kysymyksensä jälkeen. Haltia joutuu heittämään hyvästit ajatukselle ilmaisesta ruoasta, mikä on inhottavaa varsinkin kun aamupalan tarve muistuttelee sitkeästi olemassaolostaan, eikä hänen ilmeensä silene ennen kuin mies on sadatellut pari kertaa ihmisten ahneudelle. Tosin toisten puutteet on aina helpompaa huomata kuin omat, sillä ei Zhionia ei voi todellakaan sanoa anteliaaksi. Se olisi jo valehtelemista.

Zhion kuulee epämiellyttävän tutun äänensävyn lausuvan kommenttinsa heti kun vieras laiva on varmasti kuulomatkan ulkopuolella. Jo ensimmäiset sanat enteilevät sitä asennetta, jos hän ei pidä ollenkaan. Gâshtê voisi aivan yhtä hyvin lausua ajatuksensa ääneen. Mitä typeryyksiä sinä taas olet tehnyt, minä kyllä tiedän täydellisesti miten tuossa tilanteessa olisi pitänyt toimia, ja niin edelleen.
"En toki", hän vastaa kysymykseen. "Ei heidän olisi kannelle tarvinnut tulla, tietenkään. Onhan meillä vielä pelastusvene."
Lopuksi hän katsoo Gâshtêa merkitsevästi, muistuttaen sen tietyn pelastusveneen kurjasta kohtalosta. Tällä hetkellä Alanahilla oli yhden paatin vajaus, sillä eräs hölmöläinen oli mennyt ja seilannut sillä ties minne, ilmoittamatta etukäteen pienestä matkastaan. Edes Zhion ei ollut saanut vihjaustakaan, ennen kuin hän oli joutunut omin silmin toteamaan toisen kapteenin, ja ainoan kunnollisen navigaattorin, katoamisen. Oli silkka ihme, että hän oli loppujen lopuksi onnistunut jälleen löytämään Gâshtên. Hän saattaisi olla vieläkin miehistönsä kanssa seilaamassa keskellä ei-mitään.
Se heikkohermoinen pojankolppi oli näköjään puhjennut kyyneliin ja kaiken lisäksi toinen alentui parkumaan hyvin lapsellisesti ja jopa naisellisella tavalla. Toivotonta. Tästä lähtien täytyy olla tarkempi sen kanssa, ketä palkkaa, vaikka olisi kuinka kauhea vajaus miehistössä.

Nyt kun vieras laiva oli tosiaan mennyt, ei se enää pidätellyt Karlia kurinpalautuksen jatkamisessa, sillä se varjohaltia ei selvästikään tiennyt miten täällä oli tapana olla. Tosin ihmiskorsto ei ole niin typerä, että alkaisi tällaisessa räjähdysherkässä tilanteessa lietsomaan väkivaltaa. Hän kuitenkin mulkaisee kauemmaksi hortoillutta vierasta.

Suurin osa miehistöstä seisoo edelleenkin paikoillaan, odottaen selitystä kapteeneilta.

Arwald oli jo hetken matkaa päässyt ohi tuosta karskista isosta miehestä, mutta sitten se tuli täysin yllättäen. Kauppalaivan hylättyä tämä kelluva kuolema. Kova isku takaraivoon saa varjohaltian lennähtämään eteenpäin polvilleen. Tämän tuo kurilus saisi maksaa. Tämän enempää ei hän ehtinytkään ajatella, kun kova merimies saapas saavutti haltian kyljen. Rusahduksien sarja kertoi varmasti muillekkin että nyt katkesi kylkiluita. Toivottavasti ei kovin montaa. Varjohaltia vajosi täysin vatsalleen, ilman puolustusta, ilman ajatusta puolustautumisesta. Vielä ei merimies kuitenkaan ollut lopettanut, vaan karskisti nosti hiuksista vetämällä varjohaltian polvilleen. Hiuksista edelleen kiinni pitäen hän läpsi puolustus kyvytöntä varjohaltiaa poskille. "Kuinkas nyt suu pannaan?" Uusi isku ja "No vastaatkos!"

Tajunnan rajamailla seikkaileva varjohaltia aistii paikan olla ilkeä. Toinen epäonnekseen oli laskeutunut naamansa kanssa varjohaltian korkeudelle. "Suu pannaan näin, katsos nyt tarkasti." Mumisi varjohaltia mahdollisimman selvästi. Ja ennenkun läpsäys kerkesi tavoittaa posken, sylkäisi varjohaltia päin toisen näköä. Halventavaa vähintäänkin. Se ei tosin olisi kannattanut, polvilleen jäänyt varjohaltia tunsi kohta puoliin kovan potkun vatsassaan ja oli jälleen puolustuskyvyttömänä laivan kannella.

Aina ennenkin oli noustu huonommastakin jamasta, sitä tarvittaisiin vain pieni terä ja vähän onnea.

Zhionin ottaessa puheeksi laivan ainokaisen pelastusveneen, moni miehistön jäsenistä vilkaisi pikkupaatin suuntaan ennennäkemätön ilme kasvoillaan. Chiar ei varmasti jäisi ainoaksi, joka koettaisi käyttää tuota myrskyjä nähnyttä vene-poloista hyväkseen pakoyrityksessä. Kaiken lisäksi miesjoukolla näytti olevan suunnitelma. Pari heistä pitäisi kovaa meteliä tästä rutto-aiheesta, joka nyt kosketti heitä kaikkia ja sillä välin muut herrat koettaisivat ujuttautua pelastusveneeseen. Ikävä kyllä Karl, jolla näytti olevan parempaakin tekemistä, ei kuulunut tähän joukkoon.

"Kauanko te oikein olette tienneet tästä rutosta? Milloin ajattelitte meille kertoa? Mistä se oikein tuli? Tuliko se Felistä? Tuo varjohaltiako sen mukanaan toi? Miksi se ylipäätään päästettiin laivaan? Heitetään se laidan yli, niin ehkä vielä pelastumme!", ihmismiehet huusivat vuoronperään kysymyksiä ilmoille ja asettuivat laivan laidalle sen verran suuresksi ja lävitse pääsemättömäksi riviksi, että taakse jääneet saivat mainiosti aikaa siirtyä pelastuveneen puolelle. Rutto tai ei, heidän olisi päästävä kotiin rakkaimpiensa luo.

Kannen alla pienempi varjohaltia, jonka olemassa oloa ei kuuleman perusteella kukaan edes muistanut, käpertyi monenmoisin köysin köytettyjen puulaatikoitten päälle ja jäi kuuntelemaan korvat tarkkoina, millaiseen lopputulokseen kannella päästäisiin. Toivottavasti kovin monen viattoman henkeä ei jouduttaisi riistämään. Vaikka toisaalta se voisi merkitä Chiarille parempaa mahdollisuutta päästä pois tästä kuoleman loukosta.

Pahan suova mulkaisu kohdistui oitis Zhioniin, kun tuo alkoi puhumaan pelastusveneen kohtalosta. Ei hän ollut pyytänyt kenenkään seuraamaan itseää, vaikka tämä olikin tyhmästi tehnyt lähtiessään pois muiden luota sanomatta mitään asiasta. Oikeastaan olihan hän jättänyt kirjeen ja kordinaatit lähimpään satamaan, jossa muut olisivat voineet tätä odottaa, mutta sitähän Gâshtê ei ollut ottanut huomioon, että Alanhilla kukaan muu ei ollut perehtynyt hänen mutkittelevaan käsialaansa niinkuin Zhion, joka tuskin jaksoi perehtyä raapustukseen hetkeä enempää. Juuri kun nuorukainen oli vastaamassa toisen piilokettuilevaan kysymykseen, alkoi kuulua tappelun ääniä. Katseensa kääntyi niiden mukaan tuttuun mieheen, joka mätki varjohaltijaa kuontaloon oikein olan takaa. Siniset silmänsä laajenivat, sitten kapenivat jälleen - ei Karl nyt niin typerä olisi, että pieksisi tuon rääväsuun hengiltä ? Ei, kyllä ihmiset niin tyhmiä olivat, että eivät tajunneet omia voimiaan. Hetken ajan Gâshtê kävi itsensä kanssa kamppailua auttaisiko vai eikö tuota ärsyttävää nokille hyppivää rottaa, mutta lopulta tämä päätyi jälkimmäiseen ratkaisuun - jääkööt, ehkä varjohaltija lopulta oppisi käyttäytymään Karlin ojennuksen jälkeen.

Seuraavaksi alkava suurempi häly tosin ei enää ollut sivutettavissa. Miehistön hermot pettivät. Kysymyksiä syöksyi suorana tulvana kapteeni kaksikkoa päin, eikä heillä ollut millaistakaan vaihtoehtoa perääntyä tilanteesta. Pahuksen noita kahta talipäätä - olivat menneet puhumaan rutosta, vaikka tilalle olisi voinut keksiä jonkin vähemmän vaarallisen sairauden. Gâshtê selvitti äänensä auki.
"Emme ole aivan varmoja mistä se tuli, mutta ei hätää - ainut taudin kantaja on eristetty."
Niin, ainut joka oli eristetty koko poppoosta oli pieni varjohaltija lapsonen kannen alla. Kukaan ei tämän jälkeen varmaan suostuisi ruokkimaan lasta, joten se homma taitaisi jäädä Gâshtên tai Zhionin harteille - edellyttäen, että jompikumpi heistä saisi viettää koko loppu matkan tyrmäosaston kolkossa ympäristössä seuranaan räkänokka. Ainutta pelastusvenettä Alanahilla ei kuitenkaan ollut varaa menettää, joten oli keksittävä vielä jotain muutakin jolla lepyttää miehistön kireitä hermoja.
"Jospa me nyt rauhoittuisimme ja ottaisimme siinä sivussa hieman rommia. Ei tässä ole mitään hätää enää."
Gâshtê sanaili vilkaisten nopeasti sivusilmällään Zhioniin kuin tukea hakeakseen. Taustalla kuuluva mäiskintä kyllä pilasi rauhoittelun maun aikamoisen etevästi.

Todennäköisesti järkytyksestä syntynyt hiljaisuus miehistön keskuudessa katkeaa nopeasti, ja terävät kysymykset sinkoilevat ulos huolestuneiden merimiesten suunnasta. Ei kukaan heistä halua kuolla, vaikka merelle lähtemisessä on aina omat riskinsä, mutta salakavala sairaus johon ei voi itse vaikuttaa on aivan eri asia, kuin esimerkiksi hengenvaaralliset myrskyt. Niissä pystyy pelastamaan itsensä jos taidot ja tahto riittävät, mutta jos sairastuu ruttoon...
Kapteenien keskinäinen piikittely loppuu siis nopeasti. Zhion mulkaisee miehistöä näiden jatkaessa kysymystulvaansa, mutta hänen katseensa siityy Gâshtêen, joka oli ottanut asiakseen vastata syytöksiin. Rauhoittelu oli toisen omaa alaa, mutta oliko aivan pakko puhua niin asiantuntevasti? Sanat kuulostivat siltä, kuin Gâshtê olisi jo pitkään tiennyt ruton olemassaolosta, tai ainakin ollut siitä ensimmäisenä tietoinen. Puhumalla taudin kantajasta hän tekee selväksi, että tauti on olemassa ja joku on jo sairastunut siihen. Sen sijaan Zhion oli olettanut, että rutto oli ollut vain juoni kauppalaivan kapteenia vastaan. Hän oli tiennyt sen aivan varmasti näytellessään sairasta, mutta katsellessaan miehistön reaktioita hän ei voinut estää pientä epäilyä nousemasta mieleensä.
Ja miten samassa lauseessa voi sanoa tietävänsä taudin kantajan ja ettei tiedä tarkalleen mistä tauti on tullut?

Hänen on pakko pönkittää omaa mielenrauhaansa, jottei menetä sitä kokonaan ja rupea parkumaan yhteen ääneen musertuneen pojun kanssa. Vastaan väittäminen toiselle kapteenille ei ole välttämättä kaikkein fiksuin veto, mutta seurauksista kannattaa huolehtia vasta sitten kun niitä on tulossa, eikä etukäteen.
"Eikä tässä tilanteessa voi edes tietää, onko täällä ruttoa vai ei. Todennäköisesti ei, koska en näe kenelläkään mitään epämääräisiä paiseita. Joten - "
Zhionin ajatus katkeaa taustalta kuuluvaan tappelun ääniin. Hetkinen... tappelu hänen laivassaan, ilman että hän itse tietää siitä eikä ole edes osallisena siihen?
Haltiakapteeni lähtee kävelemään ääntä kohti ja puhuu samalla, tai oikeastaan mutisee itsekseen. Mutina on kuitenkin niin kovaäänistä ja sanat muodostuvat niin selvästi, että sitä ei voi olla kuulematta.
"Tai ainahan te voitte tappaa itsenne etukäteen, jos se noin paljon pelottaa"
Hän ei ollut vielä huomannut ensimmäisten henkilöiden ujuttautumista pelastusveneeseen, eikä edes tajua vilkuilla sinne päin. Joka tapauksessa sanat voisivat olla aivan hyvin suunnattuja niille, jotka ovat tunkemassa pelastusveneeseen. Alanah purjehti keskellä merta, eikä maankamaraa näkynyt kuin kaukana horisontissa.

Kulman takaa paljastuu maassa makaava, ruhjottu Arwald ja vieressä seisova ihminen. Zhion siristää silmiään ja toteaa, että ihminen oli todellakin Karl. Merimies, joka oli pysynyt kyydissä jo useamman vuoden ajan. Toisen olisi pitänyt tietää, että tuo varjohaltia oli loukannut kapteenia, ja vain hänellä itsellään olisi oikeus päättää, mitä tuolle rääväsuulle tehdään. Zhion mulkaisee kaksikkoa, ja marssii takaisin kohti ihmisrykelmää ja Gâshtêa. Hän on pettynyt Karliin.

Nyt taitaa olla se seurauksista huolehtimisen aika.

Varjohaltia makasi maassa edelleen, iskujen sarja oli loppunut, ja ihmismies seisoi hänen vieressään tuima ilme kasvoilla. Eivät ihmisetkään näköjään osanneet pidätellä raivoaan aina. Kukaan ei ollut tullut auttamaan häntä, toisaalta sen osasi Arwald jo arvata, vielä kun liikkumaan pystyisi voisi hän ehkäpä kostaa tuolle ihmiselle. Arwald yritti nousta, kipu levisi kyljistä kaikkialle. Tuskien tie oli kuitenkin vasta alussa kun hän pääsi pystyyn ja nojasi seinään. Nyt pitäisi päästä varjoihin lepäämään ja nuolemaan haavoja, laivalla harmivain ei ollut juurikaan rauhallisia paikkoja johon tällä lurjuksella olisi ollut asiaa. Niimpä oli parempi vain nojata seinään varuillaan, ja tarkkailla päällekäviän reaktiota. Onneksi kapteenin nuhtelu oli kuitenkin lannistanut hänen raivonsa ja näyttämisen halun. Hyvin kiltisti Karl seisoi vieressä ja vartijoi.

Kivuliaita askelia nurkan toiselle puolelle katsomaan mistä tuo yleinen metakka oikein tuli. Yleistä kapinaa, kenties kohta syttyisi tappelu, olisipa Arwaldkin ollut kunnossa. Osa kapinoitsijoista alkoi jo syytellä toisiaan. Rivin tiheys alkoi pettää, taakse näki nyt, jos vaan tajusi katsella. Virne levisi Arwaldin katseille kun hän huomasi mihin ihmisjono johti. Hiljaa hän seurasi sivusta tapahtumia. Kohta kapteenit kuitenkin huomasivat pelastusveneeseen kömpivät hölmöläiset.

Rommia? Tällaisessa tilanteessa? Merimiehet olivat ennen kaikkea hölmistyneitä. He eivät todellakaan olleet kiinnostuneita rommin lipittämisestä tällaisella hetkellä, jolloin heidän kohtalonsa sinetöitiin jonkun salaperäisesti ilmestyneen ruton tähden. Sitä paitsi kaikki rommihan oli tällä hetkellä laivan kannen alla ruton aiheuttajan kanssa!

Miehistö liikehti levottomasti. Rivi laivan laidalla alkoi rakoilla. Pari miehistä oli ennättänyt jo laskeutua pelastusveneeseen. Ikävä kyllä köysiä ei oltu vielä saatu avatuksi, jotta paatti saataisiin veden pinnalle.

"Eikä tässä tilanteessa voi edes tietää, onko täällä ruttoa vai ei. Todennäköisesti ei, koska en näe kenelläkään mitään epämääräisiä paiseita. Joten - "
Merikarhut näyttivät entistä ärtyisemmiltä.
"Onko täällä rutto vai ei? Minusta olisi reilua kertoa totuus. Tässä on kuitenkin koko miehistön hengestä kyse", eräs vanhempi, jo vuosikymmeniä haltioiden mukana reissannut merimies vaati selitystä tilanteeseen. Mikäli hän oli oikeasti vaarassa sairastua ruttoon, hän ottaisi ja uisi vaikka pois täältä keskeltä merta vaimonsa kauniit kasvot mielessään. Mieluummin hukkumiskuolema kuin tuskallisen sairastelun jälkeinen helpotus.

Muut miehet olivat samaa mieltä. He halusivat selityksen. Jos tämä kaikki olikin vain vitsi, se oli äärimmäisen huono sellainen ja luultavasti vihoviimeinen, joka tämän laivan kannella tultaisiin esittämään. Luottamuksen puute omaan kapteeniin ei koskaan voinut olla hyvästä. Luultavasti suurin osa tämänkin laivan miehistä lähtisi kävelemään, kun Alanah seuraavan kerran rantautuisi jonnekin.

Vaihteen vuoksi Gâshtê oli puhunut itsensä pussiin, eikä Zhioninkaan avustus voinut auttaa heitä tästä liristä ylös. Edes oma merirosvomiehistönsä ei enää tuntunut olevan kapteeniensa puolelle, jotka yrittivät parhaansa mukaan keksiä "pienelle" valheelleen uutta jalansijaa kannelta. Riviksi muodostunut ihmismassakaan ei yhtään helpottanut kakkoskapteenin ajatusten selvittelemistä, sillä oli selvää, että noiden selkien taakse kätkeentyi jotain, joka merkitsi alukselle paljon. Pelastusvene oli par'aikaa vaihtamassa omistajaansa. Rakoileva rykelmä paljastikin pian tämän karmaisevan totuuden, saaden sinertävälatvaisen nuorukaisen huulet muodostamaan viivasuoran janan.
"Zhion, katso tuonne.
Mutisi tämä puoli ääneen ja hieraisi ohimoaan, jos he nyt alkaisivat estämään merimiesten pakoyritystä, niin omat henkensä olisivat vaakalaudalla. Pitkä aikainen kumppanikin alkoi jo hermostumaan entisestään ja tivaamaan vastauksia, joita pääjehuilla ei tietenkään ollut takataskussaan.

Katseensa hiipi hiljaa ruuman suuntaan, hän oli juuri leimannut siellä istuvan ipanan ruttotapaukseksi ja samalla aiheuttanut lisää ongelmia. Mitä jos taudin ns. kantajasta hankkiuduttaisiin eroon tai jos Gâshtê uhrautuisi viettämään toisen seurassa koko loppu matkansa ? Silloin kyllä Zhion jäisi yksin pulaan kannelle, eikä hän voinut tehdä noin petturimaista tekoa edes toiselle.
"Kyllä. Yksi tautitapaus on."
Viivyttelyn jälkeen ilmaan tuli vastaus, joka oli ristiriidassa Zhionin karkeamman lepyttelyn kanssa. Nyt varmasti monikin miehistönjäsenistä lähtisi livohkaan pää kolmantena jalkana, mutta minkä sille mahtoi ? Alanah tulisi jäämään vajaalla miehistöllä oman onnen nojaan, mutta jos säät olisivat suotuisat niin he ehkä pärjäisivät lähimpään satamaan asti sekä onnistuisivat värväämään sieltä uuden vakinaisen miehistön. Yhä useampi alkoi lipumaan rivistä kohti venettä, joka pian tulisi olemaan ehkäpä äyriään myöten täynnä, eikä pystyisi kannattelemaan sellaista ihmismassaa päällään vaan uppoaisi. Silloin merirosvolaiva voisi tehdä tarjouksen, josta noilla houkilla ei ollut varaa kieltäytyä.

Siinä vaiheessa, kun kapteenit kumosivat toistensa väitteeti ja puhuivat aivan ristiin, typerimmänkin miehistöläisen mielessä herää kummastus. Kaikki eivät ole kuitenkaan tunkemassa pelastusveneeseen, vaikka leviämässä oleva joukkopaniikki saa hätäisimmät henkilöt jo kapuamaan siihen.
Epäselvää mutinaa kuuluu toiselta sivulta, ja Zhion vilkaisee sinne nopeasti. Gâshtên sanoista hän ei ehdi saada selvää, mutta toisen katse on sanojakin selkeämpi tapa kertoa uuden ongelman olemassaolosta. Tiettyyn paikkaan porautunut katse ohjaa myös Zhionin silmät ihmisrykelmää kohti, ja sen paljastaa sen takana tapahtuvan pakoyrityksen. Hetkeen hän ei voi uskoa näkemäänsä, sitten hän ajattelee pelastusvenettä. Jos he menettävät sen, niin Alanahin turvallisuus vähenee huomattavasti. Sillä olihan jo yksi, se kaikkein paras pikkupaatti jo menetetty.

Hän ei kuitenkaan ehdi sanoa mitään, ennen kuin Gâshtê alkaa puhumaan miehistölle ja myöntää koko asian. Tai oikeastaan jatkaa valehtelemista, ja tekee sen huolellisesti. Kommentti aiheuttaa jo veneessä istuville henkilöille paniikkireaktion, ja he alkavat tuuppimaan toisiaan. Sen seurauksena veneeseen ensimmäisenä kivunneet, ne kaikkein kapinallisimmat merimiehet molskahtavat äänekkäästi veteen, ja lipuvat kauemmaksi Alanahin jatkaessa purjehdustaan. Eikä laivan vauhtia noin vain hidasteta, kun puolet miehistöstä on kokoontunut yhteen kasaan. Yksi nopeasti reagoiva yrittää heittää pudonneille köyttä, mutta kapteeni ei ehdi huomata saavatko kapinoitsijat siitä otteen vai eivät.
"Katsokaa nyt mitä te teitte!", Zhion huudahtaa osoittaen sanansa pelastusveneessä istuville ja sinne pyrkiville ihmisille.
"Haluatteko te tapattaa kaikki toverinnekin? Jos halu kuolla on noin suuri, niin hypätkää tämän laivan reunalta, niin ettei muita henkilöitä tipu veteen siinä seurauksena. Ja luuletteko että laivaa voi hidastaa ja purjeita reivata jos miehistö seisoo yhdessä kimpussa kuin pelästyneet lapset"
Zhion pitää pienen tauon ja toteaa samalla, että viimeisin vertaus meni ehkä hieman yli. Mutta kun hän on vauhtiin päässyt, niin on myös pakko jatkaa.
"En väitä olevani mikään lääkäri tai parantaja, joka osaa yhdellä vilkaisulla kertoa mikä sairaus on kyseessä, vaikka potilaalla ei olisi ilmennyt oireita. Sen jätän aivan suosiolla muille. Mutta jos täällä on rutto, ja kuten herra le Húm tässä sanoi että on... ", hän vilkaisee samalla Gâshtêa. Kovin usein ei Zhion puhuttele kaveriaan sukunimellä, mutta tämä tilanne on jo mennyt niin pitkälle, "... niin parasta mitä voimme tehdä on eristää sen tytön kanssa kosketusetäisyydellä olleet ja pitää heitä karanteenissa ainakin viikon"

Hän vetää henkeä, ja on hetken jopa tyytyväinen itseensä, kunnes eräs asia muistuttaa olemassaolostaan. Zhion itse oli ollut se, joka oli raahannut tytön ylös kannelle, eli ollut paljon läheisemmässä tilanteessa kuin pelkästään kosketusetäisyydeltä. Ja se siis tarkoittaa, että...
"Eli myös minä olen eristettyjen joukossa, kuten myös tuo toinen kapteeni. Ja teidän olisi parasta tietää, mitä se minulle merkitsee jättää tämä laiva... Silloin luotettavien henkilöiden merkitys korostuu ja he pääsevät merkittävämpään asemaan"
Zhion oli puhunut koko ajan kuuluvalla äänellä, sillä hän ei kestäisi sitä, ettei kukaan kuuntele. Jos osa miehistöstä on sillä välin kivunnut veneeseen ja aloittanut laskeutumisen, niin se ei saanut haltiaa lopettamasta puhetulvaansa.
Seuraavaksi Zhion huomaa paikalle laahustaneen Arwaldin. Jos hän todellakin joutuu eristämään itsensä, niin hän ei todellakaan aio jättää tuota mellastamaan laivallaan. Toivottavasti selkeä kommentti herättää osan miehistä tuosta harhaunestaan, että he muka pääsisivät turvaan tuolla soutuveneellä.
"Tuokaa tuo varjohaltia tänne. Se on laivarotta, tullut mukaan ilman kutsua. Ja näyttää olevan niin pahassa kunnossa, ettei karanteenihuoneeseen joutuminen voi pahentaa tuota tilaa. Eikä sillä ole ruttoa tai mitään vastaavaa."

(( eli siis. nyt kun hahmot ovat melkoisen erillään, niin ehdottaisin että tuolla karanteeni-asialla ne olisi mahdollista saada takaisin yhteen ja hieman rauhoittaa tilannetta. nyt se alkaa uhkaavasti luisumaan pois käsistä :] ))

Toiste ei tarvinnut miehistön rohkeimpia komentaa, ja kukapa muukaan, kuin Karl tulikin tuota pitkaa ottamaan varjohaltiaa niskoista kiinni ja raahasi tämän yksinkertaisesti sisustettuun huoneeseen. Ilmeisesti muut seurasivat perässä. Ehkäpä Karl halusi vain osoittaa edelleenkin uskollisuutta kapteeneille, vaikka olikin äsken pahoinpidellyt Arwaldin ilman kapteenin lupaa. Huone oli tosiaan kovin yksinkertainen, muutama penkki, jotka kuuluivat eri sarjaan, ilmeisesti varastettuja kaikki. Pieni puinen pöytä keskellä jossa hädin tuskin mahtuisi pelaamaan korttia. Huone oli sisutettu ilmeisesti kaikesta varastetusta.

Ulkona riehuminen ja mellakka rauhoittuivat. Suurin osa miehistöstä hyväksyi päätöksen karanteenista. Osa jo pelastusveneeseen hyppääjistä, kiipesikin takaisin laivan kannelle, ja jäi kuuntelemaan kapteenien puhetta, ja katselemaan kuinka ensimmäinen karanteeniin määrätty haltia raahattiin eristettyyn huoneeseen.

Arwald otti leppoisan asennon penkissä, ja naputteli sormilla pöytää. Pienestä ikkunasta näki merta, mutta siihen kyllä kyllästyisi. Hiljakseen hän manaili kapteenien tyhmyyttä, miksi ihmeessä he olivat jatkaneet tarinaa rutosta. Kannella varmasti puhkeasi kapina myös siitä, kuka saisi johtaa laivaa, ja kuka on luotettavampi kuin toinen. Olisivat vain antaneet hänelle johtajan paikan. Toisaalta haavoittunut kapteeni ei ole liene se paras esimerkki laivalle.

//ihan hyvä idea tuo kasaaminen. Ainoat vissiin edes puoliksi yhdessä olevat olikin nuo kapteenit:P//

Miehistö päätti vetää yhteen hiileen tällä kertaa. Jos kummallisesti käyttäytyvät kapteenit saataisiin kannen alle "karanteeniin", niin mikä ettei. Viikon sisällä he ehtisivät kyllä purjehtia lähimpään satamaan ja karata tältä tautiselta paatilta ennen kuin Kuolema ennättäisi saada otteen heistä. Hyvällä tuurilla he saisivat myytyä Alanahin jollekin hyvä uskoiselle höntille, jaettua voitetut rahat keskenään ja juostua sitten pakoon rikkaampana kuin koskaan. Kyllä kannen alla kököttävien kapteenien ilmeet olisivat sen jälkeen näkemisen arvoiset.

"Voitte luottaa meihin", merikarhut vakuuttelivat ja kiskoivat laidan yli tippuneita ystäviään takaisin laivaan. Ne joitka eivät vielä saaneet köysistä kiinni, haettaisiin kyllä heti kun kapteenit saataisiin kannen alle maailmalta piiloon.
"Ruoka taitaa olla vähissä. Eikö meidän pitäisi purjehtia jonnekin satamaan tankkaamaan varastojamme?", vanhin ja luotettavin miehistön jäsen tiedusteli lähinnä Zhionilta. Jostain syystä le Húm ei oikein ollut vakuuttanut häntä käyttöksellään tänään. Rommin tarjoilu ruttotytön seurassa oli ollut vihoviimeinen tikki tälle päivää.

Kannen alla Chiar oli nostanut päätään ja toljotti silmät teevatien kokoisena vierellään olevaa seinää, jonka takaa kuuluu epämääräisiä ääniä. Mitä ihmettä siellä oikein tapahtui? Poika livahti puulaatikon taakse piilosille. Jos ne olivat nyt alkaneet tappaa laivan tunkeutujia, niin hänhän olisi seuraava. Haltiapienokaisen sydän hakkasi niin nopeaan tahtiin, että siihen suorastaan sattui.

Zhion ja Zhionin hienot möläytykset - toinenhan hankki heidät kummatkin karanteeniin kannen alle! Gâshtê päätti pitää kuitenkin suunsa edelleen kiinni, jotta ei menisi pahentamaan tilannetta entisestään, siitä kun oli tuntunut tulleen jo uusi tapa yleensä niin säntilliselle kakkoskapteenille. Sitä Gâshtê ei kuitenkaan voinut kieltää, että hänen teki kovasti mieli vastata tankkauskysymykseen, mutta kun tämä huomasi puheen enemmän olevan suunnattu ensimmäiselle kaptenille, niin oli sinertävälatvaisen nieltävä sanaansa hammasta purren. Varjohaltia oli jo raahattu edeltä karanteenitilaan ja seuraavana perässä tuli omin nokkineen Gâshtê, tosin kapteeni päätti poiketa reitiltään hakeakseen sen rääkyvän tenavan ruumasta oikeaan paikkaan, sillä muutoin pian huone, jossa Arwald odotti olisi tupaten täynnä tekaistun kulkutaudin sairastajia.

Alas laskeutuessaan nuorukainen sai jo sinne eksyneiltä alaisiltaan vältteleviä katseita, jotka kielivät pelosta saada itsekkin tarttunnan. Omiaan mutisten jatkoi hän matkaansa, yrittäköötkin joku estää kulkuaan niin tämän viimeisetkin maltillisuuden rippeet tuhoutuisivat. Ulkopuolelta säpillä teljetty ovi lennähti auki rämähtäen, kun samalla siniset silmät alkoivat käydä hämärää tilaa lävitse. Missä helskatissa se nassikka nyt oli ? Eihän täällä ollut kuin laatikoita, tynnyreitä ja yksinäisiä varaköysiä. Takaansa kuuluvat askeleet saivat Merirosvon vilkaisemaan olkansa ylitse, paria muuta miehistön jäsentä talsi parhaillaan karanteeniin, johon Gâshtênkin oli löydettävä tiensä.
"Jos olet täällä, niin näyttäydy. Meidän pitää siirtyä toiseen paikkaan."
Mitä uskottavimmin tenava ei aikoisi näyttäytyä, mutta kannattihan kakkoskapteenin aina yrittää päästä helpommalla. Hänhän ei tasantarkkaan aikaisi juosta sen nassikan perässä ympäri ruumaa, jotta saisi toisen siiretyksi oikeaan tilaan.

Jälleen kuului askeli, raskaampia kuin äsken. Ne kuuluivat Karlille, joka oli tullut hakemaan Gâshtêa.
"Aika mennä, Kapteeni."
Ihmismies sanoi jotenkin heikosti, aivan kuin säälien aluksen johtajien kurjaa kohtaloa. Noh, eiväthän kapteenit kuolemassa olleet vai olivatko ? Mitä jos tämä olikin pitkään sunniteltu kapina ja Gâshtê oli antanut sille viimeinkin kantavat siivet alkamalla puhumaan palturia ? Irvistäen hän nyökkäsi, hoitakoo Karl lapsenkin karanteeniin, tosin silloin myös tuokin ihmismies joutuisi tekemään seuraa heille. Alanahista usein huolta pitänyt ihminen talsi reippaasti haltian ohitse, tiirasi pari kertaa ympärilleen ennen kuin keksi piilossa lymyävän helmaväkeläisen. Ronskisti tuo yritti kauhaista pienen haltialapsen mukaansa, mutta Gâshtê ei aikonut jäädä seuraamaan kuinka kiinni ottaminen sujui. Hän nimittäin vetäytyi viimein suosiolla merirosvoaluksen yksinkertaisimpaan hyttiin.

Arwald jo odottikin tylsän näköisen pöydän ääressä, eikä aikaakaan kun ärtyisä kakkoskapteeni oli ottanut mielestään mukavimman näköisimmän tuolin omaksi istuinalustakseen. Hän painoi kyynerpäänsä puiselle tasolle huokaisten.
Tämähän oli mennyt suorastaan taas kerran loistavasti, aivan kuin jumalat vihoittelisivat merirosvopoppoolle oikein urakalla, vaikka eipä se olisi ollut ihme.

[[Toivottavasti nyt tajusin kaikkien hahmojen olinpaikat oikein, jos en, niin ainakin Gâshtê on löytänyt tiensä Arwaldin seuraan.]]

Ei, emme voi. Zhionilla olisi ollut vastaus samantien valmiina miehistön vakuutteluun, mutta hän ei voi sanoa sitä ääneen. Yleisesti ottaen keneenkään ei voinut luottaa, tai ainakaan se ei kannattanut jos oma henkikulta oli rakas. Varsinkaan tällaisessa tilanteessa hän ei haluaisi luottaa miehiin hiuskarvan vertaa, mutta kukaan ei ole kysynyt mitä hän haluaisi. Zhion ei löydä tilanteesta mitään muuta mahdollisuutta kuin todellakin kävellä eristyshuoneeseen. Voi himputti. Tämä on varmasti yksi kauheimmista tilanteista viimeisen vuosikymmenen aikana.

"Niin", hän vastaa kyselemään tulleelle merimiehelle ja yrittää epätoivoisesti kasata ajatuksiaan. Pienen hengähdystauon jälkeen hän alkaa puhumaan:
"Lähin kaupunki on Geran. Ja jos ollaan onnistuttu pitämään kurssi, meidän pitäisi olla suunnilleen puolivälissä matkaa. Mutta onneksi nyt on selkeää, joten navigoinnin pitäisi toimia kunnolla. Tosin toinen kapteeni on lähitapahtumien takia nyt niin huonossa kunnossa, eli hän tulee navigoimaan vasta tähtien ilmestyttyä. Mutta määrittäkää nyt päivällä suurinpiirtein oikea suunta ja muistakaa ettei tuohon kompassiin voi aina luottaa"
Periaatteessa keskutelu voisi sijoittua normaaliin tilanteeseen, jossa kapteeni vetäytyy esimerkiksi lepäämään. Zhion yrittääkin pitää äänensävynsä normaalina, mutta hän sortuu olemaan hieman liian asiallinen. Haltia ei voi mitään sille, että epäterveellisen monet asiat huolestuttavat häntä. Laivan ja miehistön tila on yksi ongelma, eikä heillä ole mitään tietoa siitä, onko joku lähtenyt Felistä heidän peräänsä. Ja uskottavasti jopa puupäiset vartijakapteenit osaavat kartasta etsiä lähimmän suuren satamakaupungin.
"Ja kyllä ruokaa vielä on, säästellen jopa viikoksi, joten turha teidän on nälkäkuolemaa pelätä. Ja sitten nämä muut käytännön asiat. Tulkaa jokaisen vaihteen alussa raportoimaan laivan asioista, vaikka ei olisi tapahtunutkaan mitään erikoista. Pimeän aikaan sitä ei tietenkään tarvitse tehdä. Jos ketään ei näy eikä kuulu, niin tulen itse tarkistamaan asian, mutta siinä koko karanteenin idea läsähtäisi kasaan. Ja tulkaa tuomaan ruokaa normaaleihin aikoihin, eikä toinen kapteeni tarvitse mitään erityisruokavaliota. Jos ei syö niin ei syö."
Merimies oli omaa terveyttään ajatellen pysynyt koko ajan turvallisen välimatkan päässä kapteeneista.
"Kysyttävää? Jos tulee niin tulkaa kysymään vaikka oven toiselta puolelta"

Zhion kääntyi ja harppoi eteenpäin, ei suoraan kohti karanteeni-huonetta vaan ensin omalle hytilleen. Hänen täytyy varmistaa, että henkilökohtaiset tavarat ovat ja pysyvät varmassa tallessa. Miehistön jäsenet väistävät nopeasti ja mulkaisevat perään - mitä se kapteeni vielä täällä ylhäällä tekee? Mutta koska Zhion oli sanonut menevänsä eristysselliin, niin he eivät vielä puutu asiaan.
Haltiakapteeni toivoo, että ei ollut unohtanut äsken mitään ratkaisevan tärkeää. Tarkoituksena oli pitää laiva edes jonkinlaisessa hallinnassa ja komennossa. Jos nuo eivät tottele, niin Zhion menee ja pistää ne tottelemaan, huolimatta karanteenista ja vannoo tekonsa minkä tahansa kamaluudeen nimissä.

Sitten kun tärkeimmät esineet oli piilotettu, hätävarapiilo ruoalle syöty ja ovi lukittu, niin Zhion astelee karanteenihuoneelle. Ovessa oli salpa ulkopuolella, mutta hän vetää sen pois ja aikoo viedä sen sisäpuolelle ja heivata vaikka pöydän alle. Ovessa oli myös lukko, jonka avain oli kapteenikaksikolla, ja sen pystyi napsauttamaan kiinni myös sisäpuolelta.
Kantaen salpaa epäarvokkaan näköisesti hän avaa oven ja olettaa muiden olevan jo sen toisella puolella.
"Hienoa. Tämähän on aivan täydellinen tilanne"

Yleensä niin pirteä varjohaltia ei nyt kuitenkaan virnuile tottuneeseen tapaan. Elämä kannen alla saattaa käydä nopeastikkin tylsäksi. Onneksi hän ei jää toisen kapteenin kanssa kahdestaan, siitä olisi saattanut seurata kapteenin menetys. Näiden kahden tulehtuneet välit eivät kuitenkaan saa nyt riistäytyä käsistä. Olisi vähintäänkin hyvä, jos ainakin kapteeni säilyisi ilman turhia ruhjeita.

Arwald mulkoilee kumpaakin kapteenia vuorotellen, osaamatta päättää kumpi ärsyttää häntä tällä hetkellä enemmän. Mieluiten hän olisi ollut yksin, toisaalta se tuskin olisi nyt mahdollista, ehkä olisi parempi olla sinut sen asian kanssa. "Niin tosiaan, eihän tämä nyt alkuunkaan niin huono tilanne ole, vai onko?" Aloitti varjohaltia, jälleen virnuillen. "Eihän sentään, meillä on omat olot täälä ja ruokaakin toivottavasti tulee säännöllisin väliajoin eikä tarvitse kapinoita pelätä. Jos sellainen ei juuri äsken käynnistynyt." Ehkäpä tuokaan ei ollut niin tarpeellista, tuohan saattaisi jopa ärsyttää laivan kapteeneja.

Yksi puuttui kuitenkin hytistä, se jota alunperin oli koko taudista syytetty. No ehkäpä joku toisi aikanaan hänetkin hyttiin.

Karl sai pienen karkulaisen hetkessä kiinni ja kuskasi tämän kannen alla sijaitsevaan hyttiin, jossa muu väki jo odottelikin. Merimies oli aluksi aikeissa palata takaisin kannelle, mutta tajusi hetki sen jälkeen, että hänhän oli juuri kanniskellut ruttotautista kainalossaan. Voi sitä surun määrää, joka Karl-poloisen valtasi. Kirotut kapteenit olivat onnistuneet käyttämään hänen uskollisuuttaan hyväkseen. Kookas järkäle tunsi itsensä henkisesti niin pahoin lyödyksi, että vetäytyi omiin oloihinsa hytin perimmäiseen nurkkaan murahtelemaan. Täällä sitä nyt oltaisiin kuin rotat loukussa.

Chiar puolestaan oli hakeutunut lahinta seinää vasten hytissä ja tuijotti muita huoneessa olijoita kauhista soikeana. Miksi hänet oli tuotu näiden korstojen kanssa samaan huoneeseen? Mitä ihmettä toiselle muukalaiselle oli ennättänyt tapahtua, kun se näytti noinkin huonovointiselta? Luojan tähden.. Kävisikö Chiarinkin nyt samoin? Pojan ryhti huononi entisestään, eikä hän tiennyt mihin olisi jalkansa laskenut tai miten kätensä ristinyt.

//Lyhyttä pahoittelen...//

Ensimmäinen kapteeni sen kajauttikin ilmoille: Täydellinen tilanne. Gâshtê pystyi aistimaan ystävänsä sanoissa sen syyttävän sävyn, joka tuntui kohdistuvan enemmäkseen kuoleman väsyneeseen kakkoskapteeniin. Haltia pyöräytti silmiään ja käänsi katseensa sisälle raahattuun helmaväkeläiseen, joka näytti siltä kuin pian kipuisi seiniä pitkin kattoon roikkumaan. Karlikaan ei ollut tyytyväinen kapteeni kaksikkoon ja ihmekkös tuo - he kaikki olivat satimessa. Puhe kapinasta ei yhtään puolestaan selkeyttänyt hytin kireää tunnelmaa, vaan sai Gâshtên ahdistumaan. Mitä jos kapina todella syttyisi ? Heidäthän heivattaisiin oman laivansa laidan ylitse siinä vaiheessa ja jätettäisiin oman onnensa nojaan kuolemaan ulapalle. Ei, mieluummin tämä sinertävälatvainen kuolisi Alanahin kannella, vaikkapa hirtettynä mastoon tai kaula auki vedettynä.
"Epäilenpä. Tuskin aluksen alkuperäinen miehistö antaa noiden väliaikaisten pestiläisten nousta pöydälle."
Äänessään kuulsi selvä viileä vivahdus. Vaikka hän olisi kuinka loppuun palanut, niin tuo varjohaltian mokoma ei tulisi ainakaan sanomaan viimeistä sanaa tässä keskustelussa.

Nyt hänen kannattaisi kuitenkin pysyä vaiti, koska nuppinsa sisällä ei ollut ammoistakaan ideaa, jolla kettuilla muille tarpeen niin vaatiessa. Oma mokansa ja sillä saletti, ainakin he säästyivät kauppalaivan urkkivilta katseilta toisen kapteenin ansiosta. Tämä nousi ylös penkiltä, jonka jalakset nirhaisivat ikävän kuuloisesti lattiaa - nyt hän aikoisi ottaa lonkkalevon, sanoivatpa muut mitä tahansa. Hän valitsi mielestään rauhallisimman ja hiljaisimman nurkan, asettuen sitemmin siihen uudelleen istualleen, selkä seinää vasten. Gâshtê heitti kaiken kertovan katseen vuoronperään jokaiseen, jos nyt joku kehtaisi häiritä hänen lepoaan, niin kapteeni ei takaisi mitä tekisi sen seurauksena. Tällä oli yhä taskussaan vasta teroitettu puukko ja sen survaisemiseen jonkun kylkeen ei tarvittaisi paljoa vaivaa.

Astuessaan kynnyksen yli Zhion vilkaisee hytin kahta asukasta, Gâshtêa ja varjohaltiaa, jonka kasvoilla oli edelleenkin tuo uhmakas ilme. Siihen Zhion vastaa nopealla mulkaisulla, tömäyttäen salvan huoneen nurkkaan ja istahtaa lopulta penkille. Samalla vastapäätä istuva varjohaltia avaa röyhkeän suunsa, joka ihme ja kumma kykenee vielä liikkumaan auki ja kiinni, kun ottaa huomioon haltian ruumiillisen kunnon. Zhion ei ole ollenkaan vakuuttunut toisen henkisestä puolestakaan, kun hän kuulee nuo vihjailevat, tarkoituksella ärsyttävät sanat. Joko varjohaltia etsii kuolemaa puhuessaan tuollaisia hakattuna ja ryvettyneenä, tai sitten toinen on kokonaisvaltaisesti hullu. Sekopäinen. Vajaa. Joidenkin henkilöiden mielestä Zhion ei ole paras henkilö arvioimaan toisten täysjärkisyyttä, sillä hänen mielestään tietty hulluus elämänasenteessa on terveellistä. Mutta se ei ole, että alkaa haastamaan riitaa pienessä tilassa mahdollisten vihollisten kanssa, varsinkaan noin ruhjottuna.
Kapteeni ei vastaa, vaan mulkoilee toista silmäkulmastaan ja pureskelee hampaitaan. Hän ei aio selittää itsestäänselvää asiaa kirjain kirjaimelta, eikä todellakaan aio myöntää että laivan tilanne on lievästi sanottuna epävakaa, ja uuden virheen jälkeen he - tai ainakin kapteenit - joutuvat ottamaan uuden askeleen kohti lankkulaudan kosteampaa päätä.

Samantien Karl raahaa tunkeilijan sisälle ja Gâshtê vastaa varjohaltialle vastaamisen, jonka jälkeen vetäytyy omiin oloihinsa. Jossain toisessa tilanteessa Zhion olisi voinut motkottaa syrjäytymisestä, mutta nyt muut tapahtumat vievät hänen huomionsa. Tyttö kipittää lähintä seinää vasten ja painautuu siihen säikähtäneen kaniinin näköisenä, kun taas Karl jähmettyy paikoilleen ilmiselvästi järkyttyneenä. Sitten kun merimies oli laahustanut nurkkaansa, Zhion kääntää katseensa takaisin tyttöön.
Öljylamppujen luomassa valaistuksessa (hytissä ei ollut ikkunoita) hän näkee ensimmäistä kertaa tuon tunkeilijan selvästi, ja hän ottaa aikansa toisen tiirailuun.
"Tule tänne", hän sanoo tytölle ja heilauttaa kättään.

((anteeksi kun kesti..))

Kevyt hymy levisi Arwaldin kasvoille, kun hän huomasi ison merimiehen saaneen itsensä ansaan. Usein tyhmille ihmisille kävi niin. Vielä enemmän varjohaltiaa hymyilytti toisen kapteenin yritys saada pelokas tyttö tai poika luokseen. Ehkäpä hän sitten tulisi suosiolla. Tuskimpa.

Ilme ei kuitenkaan enään onnistunut kirkastumaan, kun Karl katsoi tuimasti virnuilevaan varjohaltiaan. Ehkäpä ei ollut hyvä virnuilla tälläisessä seurassa. Uhkaava askel kohti Arwaldia sai varjohaltian jo auenneen suun menemään kiltisti kiinni. Viimeksi kävi huonosti, vaikka tällä kertaa hän ehkä osaisi jopa puolustautua, ja osaisi odottaa hyökkäystä, ei se auttaisi lähes kaksi metristä merigorillaa vastaan. Asiaa ei ainakaan auttanut jo valmiit haavat ja kylkiluun murtumat jotka jomottivat varjohaltian kyljissä ja naamassa.

Ensimmäistä kertaa, koko laivalla olo aikana kiinnitti Arwald huomiota asioihin kuten: kipu, pelko ja heikkous. Hän löysi itsestään tämän kaiken. Onneksi ei isä ollut näkemässä.

//Juu vähän tulee lyhyttä//

Suuret teräksenharmaat silmät tarkkailivat hämyissä hytissä lorvivia merikarhuja. Niiden katse tavoitti syrjään vetäytyvän kakkoskapteenin varoittavan katseen, eivätkä ne voineet olla huomaamatta järkälemäisen ihmismiehen ja vanhemman varjohaltian katseiden vaihtoa. Oli selvääkin selvempää, että nuo kaksi olivat ottaneet aiemmin yhteen. Se Chiarille ei kuitenkaan ollut vieläkään selvää, miksi hänet oli siirretty tähän hieman ruumaa kodikkaampaan tilaan neljän vieraan miehen kanssa. Ei myöskään se, miksi miehet vaikuttivat niin lannistuneilta. Oliko laivalla tapahtunut jonkin sortin vallankumous? Ehkä Chiarilla olisi nyt paremmat mahdollisuudet selvitä hengissä. Eihän hän vielä kenenkään mun kanssa ollut ennättänyt tapella kuin tämän huoneen sisällä olevien kanssa.

Juuri kun varjohaltia lapsonen kuvitteli, että hänet oli jätetty huomiotta, kauniimmin sanottuna rauhaan, se ilkeämpi ja kovakouraisempi kapteeneista käski Chiaria tulemaan luokseen. Miksi ihmeessä? Mitä väärää hän muka nyt oli ennättänyt tehdä? Tässähän hän oli seissyt ihan hiljaa ja mahdollisimman huomaamattomana vatsassa kurnivasta nälästä huolimatta. Puhumattakaan mojottavista mustelmista, joita hän oli eilisen myrskyn aikaan onnistunut saamaan ruumassa. Tuo Zhioniksi kutsuttu mieshän häntä oli ravistellut kuin räsynukkea konsanaan ja uhkaillut teräaseinkin. Luuliko äijä tosiaan, että Chiar olisi niin tyhmä, että menisi ehdoin tahdoin niinkin pahansisuisen ja väkivaltaisen tapauksen lähettyville? Ei taatusti menisi.

Poika laski katseensa hytin lattiaan ja oli kuin ei olisi kuullutkaan, että hänelle puhuttiin. Ehkä hänen annettaisiin olla omissa oloissaan, jos hän ei reagoisi mitenkään ympärillä oleviin otuksiin. Chiar kun ei ollut enää lainkaan kiinnostunut selvittämään sitä seikkaa, miksi Zhionin kasvot vaikuttivat niin kovin tutuilta. Hänen oli täytynyt erehtyä ja sekoittaa miehen kasvot jonkun kiltin ja hyväsydämisen ihmisen kasvonpiirteisiin. Niin sen täytyi olla.

(( SN antoi luvan hypätä ylitseen, koska Gâshtê jää toteuttamaan itseään parhaimmalla tavalla eli ottamalla rennosti ))

Zhion ei ole koskaan ollut hyvä odottamisessa, kärsivällisyys ei ole koskaan kuulunut hänen hyveisiinsä. Sen takia haltian kasvoille kohoaa nopeasti tyytymätön ilme, kun hänen näyttää menneen kuuroille korville, sillä hänen käskynsä kohde on kuin Zhion ei olisi olemassakaan. Kaksi yksinkertaista sanaa on tavoittanut tuon tytön, mutta ne näköjään sujahtivat edes vauhtiaan hidastamatta toisesta korvasta ulos. Zhion selvittää kurkkuaan paljonpuhuvasti, mutta kun kukaan ei vieläkään riennä auliisti hänen luokseen, joutuu hän nousemaan itse ylös.
Mies teki äkkinäisen liikkeensä liian nopeasti, ja sen seurauksena hänen suunpielistään pääsee pieni murahdus. Lähipäivien tapahtumat olivat olleet ilahduttavan tapahtumarikkaat, mutta merirosvon ruumis ei ole asiasta samaa mieltä. Lähtiessään astelemaan tyttöä kohden Zhion mulkaisee nopeasti Arwaldia, kehoittaen tätä pitämään kommenttinsa kapteenin jäykästä nousemisesta ja auktoriteetin hetkellisestä notkahduksesta omana tietonaan. Tosin kun hän näkee tuossa varjohaltiassa sellaista, mikä ennen on ollut visusti piilossa, hänen ilmeensä muuttuu hieman. Mutta nopeasti hän saa palautettua sen entiselleen.

"Katso tänne", hän tokaisee pysähdyttyään tytön eteen. Hän on päättänyt saada selville, miksi hänellä oli herännyt mielenkiinto tuohon hamehaltiaan. Ensimmäiseksi Zhion haluaa nähdä toisen kasvot kunnolla, sillä aikaisemmat tilanteet eivät olleet antaneet siihen mahdollisuutta. Kuten yleensäkin, Zhion ei pohdi syitä omaan käyttäytymiseensä vaan tekee siten kuinka haluaa. Mutta jos hän käyttäisi aivojaan ja muistelisi hieman, niin hän ei varmasti seisoisi näin itsevarman suojattomana tuon nassikan edessä.
Eikä itseään kunnioittava Zhion suostu kyykistymään, vaan toistaa käskynsä.
"Minulla on kerrankin koko päivä aikaa odottaa että teet kuten sanon, eli ei tehdä tästä liian vaikeaa. Juokse vaikka karkuun ympäriinsä tässä pienessä huoneessa, mutta Hafes vieköön, sinä tulet nostamaan sen pääsi sieltä ylös ja katsomaan minua silmiin."
Itseensä tyytyväisenä hän lopettaa, mutta tekee parhaansa jotta tuikea ilme hänen kasvoiltaan ei katoa. Tässä pienessä huoneessa, seistessään tuon avuttoman tytön edessä hän tuntee vihdoin olevansa taas tilanteen herra. Oven avain hänen kaulassaan hohkaa kuviteltua lämpöä nautinnollisen ihanasti.

Tuima ilme toiselta kapteenilta hiljentää yleensä puheliaan varjohaltian. Ensimmäistä kertaa, pitkään, todella pitkään aikaan hän ajattelee järkevästi. Ehkä kannattaisi oman turvallisuuden puolesta ainakin yrittää pitää vähemmän vihaa. Ehkä he jopa joskus pystyisivät keskustelemaan lisäämättä jokaisen lauseen perään jotain hyvin mielikuvituksetonta pilkkaa.
Tämä riitely ei kuitenkaan johtaisi mihinkään hyvään, eikä varsinkaan mihinkään kehittävään. Toisaalta liene se kehittävyys ei edes ole niin tärkeää.

Arwaldin kasvoille pääsee äänetön naurahdus, kun hän huomaa tytön armottoman itsepäisyyden. Ehkä hän ei tosiaan aio nostaa päätä, vaikka joutuisi juoksemaan koko päivän karkuun. Uskaliasta tosiaan noin pieneltä henkilöltä.

Onneksi kukaan ei ollut täällä kovinkaan pakokauhun valtainen, nimittäin 5 henkilöä näinkin pienessä hytissä saattaisi tehdä tepposet pakokauhuiselle persoonalle. Asiaa ei helpottanut hytissä vallitseva kireä ilmapiiri. Se alkoi taas, ainainen sormien naputus pöytään. Sitä Arwald jaksoi tehdä tunnista toiseen. Ainakun oli tylsää, ainakun hän kuunteli tai ainakun hän mietti, hän naputti sormia pöytään.

Chiar osasi olla halutessaan hyvinkin pippurinen tapaus, mutta nyt siitä pippurisuudesta ei ollut havaittavissa pilkahdustakaan. Pöydän äärestä kuuluva murahdus sai pienikokoisen varjohaltian hätkähtämään ja painautumaan tiiviimmin hytin puista seinää vasten. Miksei hän ollut vain totellut? Miksi ihmeessä hänen oli pitänyt syntyä tällaiseksi tomppeliksi, joka oppi kaiken kantapään kautta?

Harmaat silmät painautuivat tiiviisti kiinni. Mitä ikinä seuraavaksi tapahtuisikin, Chiar ei haluaisi nähdä sitä. Anteeksipyynnöt epäkunnioittavasta käytöksestä olisivat jo myöhäisiä tässä vaiheessa, mutta poika päätti kuitenkin koettaa onneaan vielä kerran. Ikävä kyllä hänen anteeksipyyntönsä jäivät vain epämääräiseksi huulien liikutteluksi ja muutamaksi pihahdukseksi, joiden olisi voinut kuvitella kuulostavan jopa vihaisilta tuhahduksilta. Oliko tosiaan niin, ettei Chiar enää muistanut, miten puhuttiin? Saattoiko jonkin taidon unohtaa, minkä oli kerran oppinut? Hädissään lapsosen silmät aukesivat ja jäivät toljottamaan risaisten nahkatossujen eteen ilmestyneitä julmetun kokoisia saappaita. Johan oli iso jalka!

Alanahin ykköskapteenin sanat menivät jälleen kuuroille korville, sillä Zhionia huomattavasti lyhyempi varjohaltia ei voinut olla taivastelematta oman tassunsa kokoa merimiehen kanoottiin verrattuna. Kummalla tässä oikein oli epätavallisen kokoinen jalkapohja, hänellä vai tuolla järkälemäisellä haltiamiehellä? Hämmentyneenä ajatuksista, joihin Chiar ei ollut vielä koskaan aiemmin havahtunut, poika kohotti katseensa yläilmoihin, jossa tuimakatseinen silmäpari tapitti häntä tiiviisti. Kyllä häntäkin suututtaisi, jos joku arvostelisi hänen jalkansa kokoa, mutta herran jestas, tuo oli kyllä jättimäinen! Lapsi käänsi katseensa takaisin hytin lattiaa kohti ja liikautti oikean jalkansa Zhionin vasemmanpuoleisen saappaan viereen vertaillakseen niiden kokoa tarkemmin. Hänen jalkansahan oli tuplasti pienempi kuin tuon jättiläisen!

Chiar nielaisi kuuluvasti ja veti tassunsa takaisin omalle puolelleen. Tälle kaverille ei tosiaan kannattanut ryttyillä. Mitähän se oli äsken sanonut? Haltialapsosen sydän alkoi jyskyttää lujemmin. Luojan tähden, hän ei ollut lainkaan kiinnittänyt huomiota siihen, mitä hänelle oltiin sanottu! Kuolemaa peläten poika heittäytyi Zhionin jalkojen juureen kontilleen ja kumarsi itseään kookkaampaa miestä niin nöyrästi kuin osasi. Itseään vanhempia piti kunnioittaa, niin opetti jopa kristinusko, joten tämän ei pitäisi olla uskonnon vastaista toimintaa, vai oliko?