Mea culpa (K-15)

Unessa Don tulee luokse ja ottaa tämän kädestä kiinni. Ceratha ei ymmärrä miksi mutta tämä alkaa ravistelemaan sitä "Ceratha, Ceratha.."

"Hys, sinä näet vain unta"

Ceratha säpsähtää hereille ja nousee istumaan kylmän hien valuessa hänen otsallaan. Nainen huohottaa pienesti ja kerää tajuntaansa. Pian hän kuitenkin rauhoittuu ja tasaa hengityksensä. Hän naurahtaa itselleen ja hymyilee Donille. "Anteeksi, näin vain pahaa unta.."

Nainen käy takaisin makuulle, rauhoittuen, nyt selälleen eikä halaa Donia. Hän haluaisi kyllä, muttei tiedä haluaisiko Don. Nainen ei oikein tiedä miten suhtautuisi mieheen vierellään.. Miten tästä tilanteesta voi mihinkään edetä? Cerathan katse osuu takkiin joka on sängyn vierellä rypistynyt lattialla. Hän nousee takaisin istumaan, nostaa takin ja taittelee sen siististi, laittaen sen sitten takaisin lattialle sängyn viereen. Samalla hän ajattelee miten olisi onnellinen jos saisi edes toimia Donin rakastajana. Eilinen ihastuminen on nyt vieläkin syvempi, kenties jo rakkautta, ja nainen on kovin kiintynyt kapteeniinsa. Hän haluaisi vain sanoa sen ääneen. Pyytää saisiko hän salaa olla miehen rakastajatar, edes hetken.

"Tuota..", Ceratha aloittaa. Sanat haluavat takertua hänen kurkkuunsa kiinni, eivätkä halua tulla ulos. "Miten jatkamme tästä?", Ceratha tyytyy lopulta kysymään vaikka hänen katseensa paljastaa ne asiat joita hän ei saanut suustaan ulos.

”Ei se mitään”, Don vastaa naisen anteeksipyytelyihin. Hänestä on omituista herätä samasta vuoteesta jonkun toisen kanssa. Hän on tottunut nukkumaan yksikseen, omassa rauhassaan. Hänen yhteiskuntaluokassaan on kodeissa sen verran tilaa, että jopa lapset nukutettiin omissa sängyissään ja omissa huoneissaan. Mikäli hänellä aikuisiällä on ollut jotain naisseuraa, eivät he taatusti ole olleet enää aamun koittaessa samassa vuoteessa.

Toisen ihmisen läheltä herääminen ei loppujen lopuksi tunnu lainkaan pahalta. Ceratha näyttää hiukset aamupörrössä sangen herttaiselta. Nytkö minä käsken häntä lähtemään? kapteeni ihmettelee ja katsoo naista silmiin. Tämän katseessa tuntuisi olevan jokin pyyntö, mutta sitä Don ei osaa tulkita. Cerathan pitäisi luultavasti kirjoittaa tunteistaan lyhyt yhteenveto liidulla otsaansa, jotta kapteeni ymmärtäisi niitä – ja sittenkin väärinkäsitysten vaara olisi olemassa.

”Niin, miten me jatkamme tästä…” Don toistaa. Toistaminen on aina hyvä keino voittaa aikaa. Tietysti hän tietää miten heidän pitäisi seuraavaksi toimia, mutta asian esittäminen ei ole niin yksinkertaista. ”Me… meidän pitäisi ensimmäiseksi löytää sinulle vaatteita”, hän toteaa väliaikaisratkaisuna. Hyvä. Erittäin hyvä. Tämä lykkää ongelmaa. Meidän täytyy jostain löytää hänelle säädyllistä päällepantavaa, muuten hän ei voi poistua täältä. ”Pelkäänpä, että minulla ei ole täällä naisten vaatteita.”

Ceratha hymähtää. Hänkin on ihan tyytyväinen siihen ettei heidän heti tarvitsisi ratkaista kaikkea. "Se olisi melko kummallista jos sinulla olisi sellaisia..", nainen naurahtaa ja venyttelee. Naisen venyttely on kaunista ja kissamaista. Pian Ceratha kuitenkin lopettaa ja nousee.

Nopeasti hän löytää alusvaatteensa sievästä pinosta lattialta, Donin puolelta, sängyn vierestä. Nainen kumartuu poimimaan ne. Sitten hän vetää alushousut päälle ja istuu Donin jalkopäähän pukemaan loput. Seuraavaksi hän vetää kauniisti ojennettuihin jalkoihinsa pitkät sukat. Sitten hän laittaa korsetin päälle. Tottuneena tekijänä nainen saa laitettua sen aivan itse päälleen, hyvin helpon näköisesti. Sen jälkeen enää rintaliivit ja sukkanauhat. Kohta tyttö istuu kauniissa valkoisissa pitsialusvaatteissaan Donin jalkopäässä. Hiuksiaan selviksi haroen hän käy katseellaan huonetta läpi. "En minä aivan näinkään voi ulos mennä..", Ceratha toteaa viimein ja katsoo Donia.

Hetken mietintä tauon jälkeen nainen lisää vastentahtoisesti. "Ja vaikka haluaisin välttää kaikki ongelmat, työntää ne vaan jonnekkin pois.. Niin tahtoisin tietää mikä on päätöksesi suhteeni..?". Voi miten Ceratha haluaisikin kysyä saako jäädä tämän rakastajattareksi. Miksei hän jo sano sitä, ei tässä voi mitään hävitä.. "Jos tuota..", nainen aloittaa ja nielaisee. "Pidät minusta, tiedäthän..", hän jatkaa ja miettii hiukan punastuen miten ilmaisisi itseään. "minua ei lainkaan haittaisi jos..". Tämä on typerää, Ceratha miettii. Sano se jo.. sano vaan. SANO SE.

"Kelpaisinko minä teidän rakastajattareksenne?"

Kapteeni katselee Cerathan pukeutumista. Hän on pariin otteeseen vähällä tarjoutua auttamaan naista, mutta tämä kiinnittelee alusasunsa hakaset ja punokset niin taitavasti, ettei Don usko pystyvänsä vastaavaan edes pitkän harjoittelun jälkeen. Köyden hän osaa sitoa sen seitsemään solmuun, mutta pitsiset nyöritykset korsetin takapuolella ovat aivan oma maailmansa.

Ei, hän ei tosiaan voi mennä noin ulos, Keeble ajattelee Cerathan itsensä huomauttaessa asiasta. Minun pitää hankkia hänelle jostain vaatteita. Enköhän löydä jonkin mekon, jota hän voi käyttää… Hänellä taisi itselläänkin olla vähän vaihtovaatteita. Tässä olisi sopiva tilaisuus poistua paikalta ja mennä ulkoilmaan selvittelemään ajatuksiaan. Donista tuntuu, että hän haluaisi mahdollisimman äkkiä ottaa etäisyyttä Cerathaan. Naisen seurassa on jotain erityisen puoleensavetävää – ja sen takia ahdistavaa. Et sinä viime yönä ollut ahdistunut, hän huomauttaa itselleen hivenen ivalliseen sävyyn. Viime yönä sinä et tuntunut saavan hänestä tarpeeksesi. Kapteeni vilkaisee syrjäkarein Cerathaa ja katsoo sitten jälleen pois. Hän on juuri kurottautumassa kohti housujaan pukeutuakseen itse säädyllisesti, kun tyttö esittää kysymyksensä.

Don yskähtää. Hän katsoo Cerathaa kiusaantuneena tämän saatua suustaan sanan rakastajatar. Hänen mielestään naisten (kunniallisten naisten) ei pitäisi edes tietää sellaisten sanojen olemassaolosta, saati sanoa niitä ääneen. Toisaalta hän on kiusaantunut myös siitä, että naisen piti sanoa asia ääneen heistä kahdesta ensimmäisenä. Minä olen meistä vanhempi ja mies kaiken lisäksi, hän on vain nuori piika. Enhän minä luoja paratkoon voi jättää tämän sotkun selvittämistä vain hänen asiakseen.

Kapteeni ryhdistäytyy. No niin, nyt minun pitää selittää hänelle tilanne rauhallisesti ja ystävällisesti. Me emme voi olla tekemisissä toistemme kanssa. Meidän pitää hyvästellä. Me olemme tehneet väärin ja meidän pitää rukoilla anteeksiantoa. Tämä rikkoo Raamattua ja sen käskyjä vastaan ja me molemmat tiedämme sen. Sano se ääneen! ”Minä, tuota…” Don sanoo. Hän katsoo Cerathaa ja räpyttelee silmiään. ”Haluaisitko sinä sitä?” hän kysyy.

Ei! Ei näin!

”Sehän on väärin”, hän lisää miellyttääkseen alitajunnastaan kuuluvia ohjeita, mutta hänen äänensävynsä on hieman ponneton.

Ceratha katsoo jännittyneenä ja varovasti kapteenin reaktiota. Yllättäen, se ei hänestä vaikuta niin pahalta kuin mitä hän oli odottanut. Kuitenkin Donin ilme välittää hiukan torjuvia ajatuksia.

"Haluaisitko sinä? Sehän on väärin", Don saa lopulta sanottua. Ceratha voisi kyllä selittää että kysyi vain siksi että saisi jäädä laivalle tai muuta sellaista mutta... Hän haluaisi olla rehellinen Donille. Nainen katsoo tuskastuneena pois.

"Tiedän.. Tiedän aivan liian hyvin, enkä edes ymmärrä miksi pakottauduin kysymään..", Ceratha sanoo miettien samalla miten jatkaisi. "Ja minun täytyy rukoilla Jumalalta anteeksiantoa syntisiin haluihini.. mutta.. Onhan monilla hyvillä ihmisillä on ollut rakastajia ja hekin ovat olleet Jumalan palvelijoita.."

Selostuksensa jälkeen nainen huokaisee. Ei, hänen täytyisi nyt ryhdistäytyä ja sanoa asia niinkuin se on eikä selittää Jumalan rakkaudesta.

"Mutta oikeasti kyllä. Haluaisin, vaikka se on väärin.. Rakastan teitä ja olisin tyytyväinen vaikka lemmikkinänne, kunhan saisin olla lähellänne..", Ceratha sopertaa. "Pyydän Don.. Anna minulle mahdollisuus rakastaa sinua.. Jos se tuntuu typerältä etkä halua sitä niin kyllä ymmärrän.. mutta jos vähänkään tunnette jotain minua kohtaan niin anna minun edes yrittää olla sinun naisesi.."

Mikäli kapteenilta kysytään, niin hän on sitä mieltä, että kovinkaan monella hyvällä ihmisellä ei ole ollut rakastajia. Nämä ihmiset ovat yksinkertaisesti olleet huonoja ja turmeltuneita ja heidän käytöksensä on vienyt heidät kauas Jumalasta. Don katselee naista. Niin monet asiat johdattavat ihmisiä väärille poluille ja on raskasta olla koko ajan varuillaan. Toisinaan on suorastaan piinallisen vaikeaa elää täydellisesti kaikkien uskonnon vaatimusten mukaan. Ja Ceratha on niin sievä…

Don huokaisee. Hän vetää Cerathan lähemmäs itseään ja kiertää kätensä varovaisesti tytön ympärille. ”Meille käy vielä huonosti”, hän mumisee ja silittää Cerathan tuuheita hiuksia. ”Hyvin huonosti. En minä voi sinua silti tännekään jättää. Kaupunki on sinulle vieras.” Hän painaa kevyen suudelman Cerathan ohimolle.

Me päädymme tästä hyvästä Helvettiin, hän ja minä. Hän ainakin. Minä saan tämän teon ehkä tasapainotettua jollakin, mutta jos hän päättää antaa ruumiinsa tällaiseen, niin hänellä ei ole paljonkaan toivoa. Kapteeni jatkaa Cerathan hiusten silittelyä ja katselee tämän olkapään ylitse hytin vastapäistä seinää. Minun ei pitäisi sallia sitä. Ei pitäisi – mutta hän sanoo rakastavansa minua…

Ajatus jonkun toisen ihmisen rakkaudesta tuntuu niin uudelta, ettei Don tiedä miten siihen suhtautua. Hän ei yritä kysyä itseltään, mitä hän mahdollisesti tuntee Cerathaa kohtaan. Jos hän jää, niin ennen pitkää hän alkaa vihata minua, tai minä häntä. Sitä minä en halua. Ehkä hän silti voi jäädä vielä hetkeksi. Minä käsken hänet kyllä matkoihinsa…

…Mutta en vielä.

”Jää sitten, jos haluat”, Don sanoo. Se ei ole herrasmiehen ratkaisu, jättää asia ja sen mukanaan tuoma vastuu Cerathan harteille. Hänestä tuntuu silti, että muunlaiseen päätökseen hän ei kykene. Hän ei pelkää taisteluja, eikä pahemmin henkensä menettämistäkään, mutta intiimit keskustelut naissukupuolen kanssa saavat hänet täysin lukkoon. Hän yksinkertaisesti kieltäytyy osallistumasta tilanteeseen samanlaisella vilpittömällä avoimuudella, jota Ceratha osoittaa. Se saa hänet tuntemaan olonsa hieman syylliseksi, mutta silti vähemmän kuin mitä hän tuntisi, jos suoraan pyytäisi naista jäämään luokseen – ja vuoteeseensa.

”Ja Ceratha…” hän epäröi ja naurahtaa sitten, hivenen alakuloisesti. ”Arvostaisin todella, jos lakkaisit teitittelemästä minua, kun paikalla ei ole muita. Enhän minä nyt niin pelottava voi olla, ettet osaa kutsua minua nimeltä koko aikaa…?”

Ceratha on jo valmistautunut vastaukseen "ei, se olisi väärin, ei missään nimessä". Nainen katsoo poispäin ja yrittää selvittää itselleen mitä tekee sen jälkeen kun kapteeni heittää hänet kylmästi laivalta kun on niin syntinen ja likainen.

Yllätyksekseen Don kuitenkin vetää hänet lähemmäs ja kietoo kätensä tämän ympärille varovasti. Hetken hämillään, Ceratha ei osaa reagoida mutta lopulta nojaa tähän hellästi ja kuuntelee tämän sanoja. "Minulle on tapahtunut niin paljon pahaa että mielelläni kestän hiukan lisää jos saan edes pienen hetken lisää tätä ihanaa onnellisuutta.." hän kuiskaa ja kietoo varovasti kätensä kapteenin ympärille.

"Hyvin huonosti. En minä voi sinua silti tännekään jättää. Kaupunki on sinulle vieras”, Don mumisee vielä ja suutelee Cerathan ohimoa. ". . . Jää sitten jos haluat".

Naisen huulille ilmaantuu vilpitön hymy joka lavertelee naisen onnesta jäädä Donin luokse laivalle. Hän halaa miestä rohkeammin ja jatkaa hymyilemistään. Hellästi Ceratha painaa silkkiset huulensa kapteenin poskelle ja nojaa sitten häneen uudestaan. "Korvaan tämän kaiken sinulle vielä joskus.. jotenkin.."

Pienen hiljaisuuden ajan Ceratha vain nojaa Doniin ja tuntee tämän rauhoittavan lämmön itseään vasten. Saisiko hän useinkin olla vain näin? Näin ihanan lähellä Donia..

”Arvostaisin todella, jos lakkaisit teitittelemästä minua, kun paikalla ei ole muita. Enhän minä nyt niin pelottava voi olla, ettet osaa kutsua minua nimeltä koko aikaa…?”, kapteeni toteaa hetken päästä hiukan vaivaantuneena. Ceratha kuuntelee Donia ja nauraa suloisesti. "Kyllä Don", hän viimein sanoo. "En vain tiedä miten lähellä annat minun olla, niin en tiedä mitä kaikkea saan tehdä.. Jos ymmärrät.."

Don tuntee olonsa helpottuneeksi. He ovat päätyneet jonkin sortin ratkaisuun, joka tosin ei ole paras mahdollinen heidän kummankaan kannalta, mutta ainakin sitä voi pitää päätöksenä. Ceratha jäisi vielä laivalle. Minä järjestän hänelle jotain muuta työtä jossain toisaalla, aikanaan. Hän ei toki voi jäädä tänne kovin pitkäksi aikaa, mutta toistaiseksi kuitenkin. Sitten kun me eroamme, me voimme rukoilla anteeksiantoa, mutta ei vielä.

Ei vielä.

”Yritä vain suhtautua minuun ihan tavallisena ihmisenä”, kapteeni sanoo. ”Me emme ole tasavertaisia, mutta…” Hän näyttää jälleen hivenen kiusaantuneelta ja päättää sitten olla sanomatta mitään sen enempää säädystään. He molemmat tietävät, että hän on heistä ylempiarvoinen kansalainen, eikä sitä tarvitse erikseen alleviivata. Hän tuntee itsensä liikaa herraksi, joka on vienyt piikansa sänkyynsä, aina kun Ceratha vahingossa teitittelee häntä. Juuri sitenhän tässä on tapahtunut, mutta hän ei mielellään ajattele asiasta niin karusti. ”Kunhan kutsut minua nimeltä silloin kun olemme kahden”, Don lopettaa. ”Minä pitäisin siitä.” Hän koskettaa vielä Cerathan poskea ja katselee tätä hetken, sitten hän kohottautuu vuoteesta ja alkaa pukea vaatteita ylleen.

”Etsin sinulle jotain säädyllistä vaatetta”, hän toteaa arkisempaan sävyyn napittaessaan paitaansa. ”Pysy täällä, äläkä avaa ovea kenellekään, vaikka siihen koputettaisiin. Minulla tuskin menee kovin kauan.”

Ceratha tuntee syvää kiitollisuutta Donia kohtaan. Hän saisi jäädä laivalle ja sen lisäksi rakastaa tätä. Hän katuisi kyllä syntiä myöhemmin mutta tunteitaan ei. Ei voi olla väärin tuntea jotain näin puhdasta.

Kun Don selittää tasavertaisuudesta, Ceratha tuntee itsensä vieläkin alemmaksi. "Totta, olet minua ylempänä ja minä olen syntynyt palvelemaan sinun kaltaisiasi, mutta.. Yhtälailla minäkin olen nainen jolla on tunteet ja tarpeet.. Enkö?", nainen hymähtää ja katsoo pois. "Sinun täytyy vain kysyä itseltäsi: haluatko ajatella minua naisena vai palvelijana?"

Ceratha katsoo pois. Entä jos Don ajatteleekin vain omistavansa tämän? Voivansa tehdä tälle mitä tahtoo ja leikkiä tällä..? Ajatus tuntuu vastenmieliseltä ja kamalalta. Jotenkin Ceratha ei olisi kuitenkaan kovin yllättynyt vaikka asia oikeasti on näin. Vai olisiko?

Don kääntää tämän pään takaisin itseensä päin ja silittelee naisen poskea. Cerathan suulle ilmestyy taas jokin hymyn tapainen. Tuskin Don niin ajattelee, hän on niin ihana.., nainen ajattelee ja on yhdestä katseesta taas kapteenin lumouksessa.

"Kutsun sinua ihan miksi vain sinä ikinä haluat minun kutsuvan sinua."

Ceratha katselee hymyillen kun kapteeni nousee ja pukee. Miten hän onkaan noin komea? Onko hän tosiaan kiinnostunut Cerathasta? Nainen kuuntelee tarkasti Donin ohjeet ja nyökkää.

"Mutta Don, mistä ajattelit hankkia minulle vaatteet? Eilinen mekko oli ainoa vaate mikä minulla oli", Ceratha valaisee tilannetta ja jatkaa mumisten. "Miehistö teki minulle toissapäivänä ilkeän tempun ja repivät toiset vaatteeni jotka olin juuri korjannut.. Oli olevinaan joku hauska pila"

"Palaset ovat hyvin pieniä ja miehet ovat jo ottaneet ne käyttöön räteiksi joten.. Minulla ei ole vaatteita ollenkaan", nainen huokaisee. Eihän hän voisi mitenkään lähteä ilman vaatteita. "ja se eilinen kaksikko vei alushameenikin", hän lisää.

Kapteeni keskittyy paitansa napittamiseen Cerathan puhuessa syntyperästään ja palvelijan asemastaan. Hän oikoo vaatekappaleesta muutaman rypyn. Yön yli lattialla lojuminen on saanut vähän pölyä tarttumaan kankaaseen ja näin päivän valossa mies kyllä huomaa asian. Don kävelee seuraavaksi poimimaan takkinsa, joka on hylätty lähemmäksi ovea. Hän napittaa senkin kiinni ääneti, joskaan ei minkään ikävän hiljaisuuden vallassa, vaan sellaisessa hänelle tyypillisessä vakavamielisessä äänettömyydessä, johon hän usein vajoaa.

Erityisesti hän ei halua ottaa kantaa siihen, näkeekö hän Cerathan naisena vai palvelijana. Ihmisen asema on yhtä vähän erotettavissa hänestä kuin sukupuoli. Jokainen on aina jonkun sukulainen, alamainen tai käskijä, eivätkä hierarkian rajat jousta yhteiskunnassa kovinkaan pitkälle. Viime yönä hän ei tietenkään ajatellut, että tyttö olisi tullut hänen vuoteeseensa ylempänsä käskystä tai rangaistuksen pelossa, vaan omasta vapaasta tahdostaan. Heidän epätasa-arvoinen tilanteensa on silti jonkinlainen ongelma ja aiheuttaa pohdintaa puolin ja toisin. Kapteeni vilkaisee viistosti Cerathaan. Voihan olla, että hän haluaa vain hyötyä minusta jotenkin. Näistä ei koskaan tiedä.

Ceratha on silti liian vilpitön ja viattoman oloinen, jotta häntä voisi epäillä moisesta. ”Minä ajattelen sinua naisena, joka tarvitsee jotain päällensä”, Don sanoo. Hän rypistää kulmiaan kuullessaan, miten Cerathan vaatteille on käynyt. ”Siinä tapauksessa minä viivyn pois kauemmin. Tästä kaupungista oletettavasti saa hankittua jotain, minkä nainen voi panna päälleen. Minun täytyy selvittää asiaa.”

Hän pysähtyy epäröimään. ”Onko sinulla, tuota… minkä kokoinen sinä olet? Melko normaali, vai mitä? Enköhän minä löydä sinulle jotain säädyllistä.”

Ceratha nauraa sievästi kapteenin todetessa ajattelevansa tätä naisena joka tarvitsee vaatetta. Hauskasti ilmaistu, ja hienosti vältetty vakava vastaus. Hyvin Donin tapaista.

Ceratha hiukan epäröi kun Don sanoo ostavansa tälle vaatetta. Osaakohan kapteeni ostaa tälle mitään mekkoa? Ceratha hymähtää "Haluatko tietää mittani? En ole aivan normaali-vartaloinen, olen hiukan hoikempi ja sirompi..", nainen miettii mitä sanoisi.

"Ota paperia ja kynä niin voin kertoa mittani. Kerro ne vaan myyjälle ja myyjä kyllä varmasti esittelee sinulle naisten vaatteet siinä koossa..", Ceratha toteaa viimein ja hymähtää. Hän katselee kun Don etsii itselleen kynän ja paperia ja kertoo sitten mittansa rinnanympäryksestä pituuteen, kaiken mitä vaatteen ostoon tarvitaan.

"Maksan sitten toki takaisin sinulle", Ceratha lisää ja hymyilee. "Kiitos kun jaksat hankkia minulle jotain päälle pantavaa. Pysyn sen aikaa kiltisti täällä".

Nainen nousee ylös ja suukottaa Donia varovasti. "Nähdään myöhemmin Don", hän sanoo ja katselee pian kun Don lähtee hytistä. Nopeasti Ceratha lukitsee sen ettei kukaan voisi sinne tulla.

Nyt hänen täytyisi vain odottaa..

Don tuskin osaisi omin päin ostaa Cerathalle mitään läheskään oikean kokoista tai näköistä hametta, mutta toivottavasti hän kohtaa ymmärtäväisen ja nokkelan myyjän, joka tajuaa mitä haetaan. Tottelevaisesti kapteeni jäljentää Cerathan sanelemat mitat paperinpalaselle. Ne eivät sano hänelle juuri mitään. Hän ei ole koskaan kiinnittänyt huomiota siihen, millaisia vaatteita itse käyttää, koska ne on aina teetetty valmiiksi. Yläluokkaisuuden etuihin kuuluu, että voi olla huomioimatta tiettyjä käytännön seikkoja, ja jättää ne räätälin huoleksi.

Kapteeni hyvästelee Cerathan ja poistuu paikalta. Tietenkään hän ei jälkeenpäin vaatisi maksua hankkimistaan vaatekappaleista. Sellainen ei olisi soveliasta. Häntä huolestuttaa lähinnä itse toimitus: joskus lapsena hän on äitinsä mukana ajautunut kauppoihin, jotka ovat olleet täynnä silkkiä, samettia ja ompelijattaria, mutta sen jälkeen hän on pitänyt visusti etäisyyttä kaikkeen, mikä liittyy naisten vaatetukseen. Hänellä ei ole aavistustakaan, mitä sanoa, jos myyjä tiedustelisi jotain hänen – luojan tähden, todennäköisesti hänen vaimonsa – mieltymyksistä. Kapteeni päättää, ettei korjaisi tällaista mahdollista väärinkäsitystä. Huomattavasti parempi väittää olevansa puolison, kuin rakastajattaren asioilla.

No, siinä se sana sitten tuli, vaikka vain ajatusten tasolla. Rakastajatar. Kapteeni astelee laivansa kannelle ja tervehtii paria vastaan tulevaa merimiestä mietteisiinsä vajonneena. Tämä tilanne on minun syytäni. Minun vikani, että tähän ajauduttiin… mutta miksi tämä ei sitten tunnu tämän pahemmalta? Minun pitäisi olla kauhuissani, mutten oikeastaan ole. Hän katsoo silmiään siristäen taivaalle, jossa aamuaurinko kirkkaasti paistaa. Kaikki on rauhallista ja tyyntä. Merellä yksinäinen valkoinen lokki kaartaa alemmaksi kohti veden pintaa, kalaa tavoitellen.

Jumalan rangaistusta ei näy missään.

”Otan komennon kannella puoleen päivään mennessä”, hän ilmoittaa kansivahdille ennen aluksesta poistumistaan. ”Siihen mennessä kaiken täytyy olla kunnossa ja miehistön selvinnyt eilisillasta. Tämä on vartioalus ja haluan sen myös näyttävän siltä.”

Ehkä hän sanoo sen poikkeuksellisen iloiseen sävyyn, sillä kansivahti jää katsomaan hänen peräänsä, kun hän poistuu. Kapteeni vetää ilmeensä peruslukemille, mutta hänen on jotenkin vaikea olla hymyilemättä. Don Keeble kävelee laskusiltaa pitkin reippaasti maihin. Hän tietää suhteensa Cerathaan olevan mahdoton, syntinen ja tuhoon tuomittu, mutta silti hänen suurin huolensa on tällä hetkellä se, miten osata ostaa oikean mallinen kolttu ”keskimääräistä hoikemmalle ja sirommalle” naiselle.

Loppujen lopuksi, suuressa mittakaavassa ajatellen, se ei ole kovin iso huolenaihe.

Ceratha jää hyttiin ja valuu sen ovea vasten alas. Miten hän joutui tähän tilanteeseen...?

Rakastajatar.. Cerathan suulle ilmestyy pakosta hymy ja hänen tekisi mieli huudahtaa onnesta. Hän saisi olla kapteenin lähellä, ainakin vielä hetken. Vaikka asia on syntinen, se tuntuu mahdottoman hyvältä.

Ceratha istuu sängylle ja haukottelee. Ehkei suhde olekkaan aivan yhtä tuhoon tuomittu kuin hän ensin luuli?

//Pelin loppu//