Susi lampaan vaatteissa

Ah, näitä Tenlitin erittäin sydäntä sykähdyttäviä maisemia. Kaupunkilaisten pisteliäät katseet ja varoittelevat ilmeet - korviin kantautuva, toisinaan kalanraatoja nokkivien lokkien kiljunta... voisiko tästä enää paremmin päivä edetä ? Jok'ikinen askel, jok'ikinen katse vastaantulijoihin sai ironisesti nuorukaisen oman hymyn valumaan mukulakivetyksen väliin. Välillä hän näki paremmakseen silmäillä vaikka moitteetomassa kunnossa olevia kynsinauhojaan, kuin tuohon masentavan sosiaalihysteeriseen massaan, josta kohosi silloin tällöin tuttuja päitä esille - enemmäkseen niitä kaupungin pikku rikollisia ja satunnaisia asiakkaita, jotka viettivät taktisesti samallaista hiljaiseloa kuin porkkanakutri itsekkin.
Njaa-a, jos sitä olisi fiksukin poika, niin tie veisi jo sovitulle tapaamispaikalle, mutta mitä turhia tässä vielä löntystelemään kupposelle laihaa sumppia ja solmimaan sopimuksia. Jokainen arvonsa tunteva kauppiashan tuli aina himpun verran myöhässä testatakseen asiakkaan kärsivällisyyttä.

Itsetyytyväinen virneen poikanen leikitteli hetken Vermoksen suupielessä. Aijai, että olikin tullut opituksi siltä turhan tärkeilevältä pomolta aikoinaan vaikka minkämoisia tapoja, vaikka tosin puoliakaan ns. oikeana kätenä toiminut jäpäkkä ei ollut soveltanut omaan käyttöönsä. Totta kai veri veti takaisin vanhoihin porukoihin ja Celerosén liepeisiin roikkumaan, mutta samalla mieli takoi tuon toimen olevan mahdotonta. Hän oli ollut poissa ties kuinka pitkään, mutta eipähän kukaan ollut peräänkään juossut, mikä oli sinäänsä Vermoksen huomionkipeydestä huolimatta huojentava juttu. Olisiko se kivaa viettää viimeiset elinhetkensä pää alaspäin roikkuen jossain kellotornissa ja odottaa, kunnes joku rikollisjärjestöstä olisi niin armollinen, että tökkäisi miekan petturin kylkiluiden väliin ? Huurh, tuli aivan kylmiä väreitä!

Juupa juu, mutta eiköhän Vermos ollut jo tarpeeksi kierrellyt eestaas tutun majatalon liepeillä - siispä rohkeasti sisälle. Kädet hieroutuivat yhteen nuorukaisen tuumiessa muhkeaa kolikkopussia, joka pian kilisisi sisältöineen hyppysissään. Ensin toki pitäisi vain varmistaa rahan aitous puraisemalla sitä - tämäkin kikka oli tullut opituksi Võndra-Vimin liittolaisen jäsenenä.
Hmph, mutta katsoppas kummaa - asiakashan ei ollut vielä saapunut. Siispä haltialle jäi hyvää aikaa pihistää naapuripöydässä istuvalta rouvalta hieman kukkatuoksuista hajustetta, joka peittäisi pistävän ruudin lemun alleen. Pitihän sitä olla hieman paremman tuoksuisempi, kun kerta hienon herran kanssa tulisi kauppoja tehdyksi rähjäisen rötöstelijän sijasta.
"Hei! Yksi mallastuopillinen tänne!"
Heh, viimeinkin humalahakuisuuteen sai hakeutua ainakin laillisin verukkein, muttei tämä parin ryypyn tuoppi ollut kuin kielen sekä mielen huuhtelua varten varattu.

[[ MilliVanilli tänne~~ ]]

//Ajankohta kasvukauden alku.//

Raskaat askeleet painuivat toinen toisena jälkeen kuraiselle soratielle. Ilma oli lämmin, tunkiot haisivat, taivas oli puolipilvinen ja varhain talviuniltaan herännyt kiusankappale, violetinharmaa pikuainen, oli kimpaannuksissaan tärvellyt Celerosén yllä olevien housujen toisen lahkeen terävillä kynsillään. Ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö kasvukausi olisi alkanut. Vardamir kun niin piti kasvukaudesta, suorastaan rakasti sitä...

"Voi saasta...", myrskyn merkkejä enteilevä mustahaltija kirosi itsekseen tunnustellessaan repaleista housunlahjettaan pitkillä ja kapeilla sormillaan. Tämä tästä päivästä olikin enää puuttunut.
"Onko se pahastikin rikki?", haltijamies tiedusteli kannoillaan kulkevilta "varjoiltaan", jotka raapivat vaivaantuneena niskaansa ja rykivät siihen malliin, että heidän kantansa tuli harvinaisen selväksi ilman sanojakin. Lahje oli entinen ja se siitä. Kiitos taas tästäkin...

Liki kaksimetrinen Vardamir suoristi selkänsä ja huokaisi raskaasti. Hän oli jo muutenkin myöhässä tapaamisesta, joten aikaa uusien housujen ostoon ei totta tosiaankaan ollut. Toisaalta tällaisissa ryysyissä paikalle meneminen ei antaisi hänen tulevalle kauppakumppanilleen kovinkaan hyvää kuvaa hänestä. Hmm... Mies tuumaili tovin mitkä kengät hän olikaan tänään jalkaansa vetänyt ja havahtuessaan siihen seikkaan, että hänellä oli varelliset saappaat yllään, tunki mies housujensa lahkeet niiden sisälle piiloon. Mission complete! Kerta se oli ensimmäinenkin kun Vardamir näytti juntti-talonpojalta, mutta parempi sekin kuin ryysyläisen maine.

Tutun majatalon ovi aukesi vingahtaen. Heti majataloon asteltuaan Rosé haistoi ilmassa epätavallisen kukkaistuoksun. Joko kylään oli saapunut uusi nainen tai sitten joku hänen vanha tuttavansa oli löytänyt isoäitinsä parfyymikätkön ja päättänyt kylpeä siinä kasvukauden kunniaksi. Tapansa kullakin juhlistaa tätä epätavallisen lämmintä päivää...

Tottunein askelin Celerosé asteli sen pöydän ääreen, jossa hän oli sopinut räjähdekauppiaan kanssa tapaavansa. Tyyppi oli jo paikalla, siitä ei ollut epäilystäkään, sillä kukkaistuoksi oli voimistunut entisestään, mitä lähemmäs "tukikohtaa" Vardamir oli kulkenut. Oliko kyseessä nainen?! Vardamirhan ei naisten kanssa kauppaa tekisin. Pettymyksensä pokeri-ilmeensä taa peittänyt mies seisahtui kuitenkin pöydän äärelle, nappasi silinterin päästään ja kumarsi.
"Suokaa anteeksi myöhäinen saapumiseni. Tiet ovat kuin upottavia soita näinä päivinä ja kävelyyn meni tavallista kauemmin aikaa", mies ilmaisi nöyrät pahoittelunsa myöhästymisestään, suoristi sitten selkänsä ja tarjosi oikeaa kättään kätelläkseen kukkaisneitiä tai -rouvaa. Pitihän sitä nyt käytöstavat muistaa, vaikka kyseessä olikin nainen.

Pakko myöntää, että parfyymia oli lurahtanut aavistuksen verran liikaa ryntteisiin, koska siitä lähtevä tuoksu meinasi saada vihreät silmät vetistämään ja pään juilimaan niin, ettei vastaavaa kipua ollutkaan ennen tuntunut. Tässä taas oli yksi hyvä syy, miksi kannatti pysyä kaukana naisista, jotka arvostivat liikaa kukkaistuoksujen päälle. Nuuhnuuh, tosin tätä menoa Vermos halusi pysyä itsestäänkin erossa.
Vaan eipä oluen ryystäminen kokenut kovin komeaa päätöstä, kun puolikuuro jätkä kuuli turhan mieleen painuneen äänen, jonka omistajasta ei yksinkertaisesti voinut erehtyä. Nuorukainen pärskäytti osan nesteestä ulos suustaan, kunnes lirutti loput huulten raosta takaisin kolpakkoon. C-Ce-Celerosé ?! Ei voinut olla mahdollista, että kaikista maailman asukkaista juuri tuo mies oli tullut kumartelemaan eteensä ja tarjoamaan oikein käsipäivää kohteliaaseen sävyyn.

Vermos nielaisi tyhjää.
Mihin hän nyt pakenisi ? Pitäisikö peräti piiloutua pöydän alle ? Taas uudet ja uudet pakenemisvietin sanelemat, (osaksi järjettömät), ajatukset pulpahtelivat tämän päähän ennen kuin katse tajusi paikantaa toisessa jotain pientä ja erilaista. Celeroséhan oli muuttunut ? Ei porkkanapää muistanut isoa jehua tuon näköisenä, vaan huoliteltuna herrana, jolla oli kaikki tiptop. Nuo saappaat eivät nimittäin näyttäneet aivan loppuun harkitulta vaihtoehdolta.
Tässä vaiheessa Vermos vasta sulki auki ammottaneen suunsa, saamatta pientäkään pihaistua henkäistyä ilmoille.
Ryhdistäydy, nyt heti!
"Eipä mitään, istuudu toki alas."
Haltia oli kääntänyt kasvonsa poispäin Celerosésta, hänen koittaen vaivoin keksiä keinoa, jolla muuttua yht'äkkiä näkymättömäksi öllimölliksi, joka luikahtaisi pää kolmantena jalkana karkuun.

Jaloista puheen ollen - toinen niistä alkoi hermostuneesti väpättämään lattiaa vasten, eikä siitä lähtevä ääni voinut kuin häiritä Vermoksen ankaraa aivotyötä. Onneksi oli tultu tuikattua sitä parfyymia päälle - savun hajuhan olisi oitis paljastanut henkilöllisyytensä. Äänenmurroskin avitti nuoren miehen asemaa tässä henkisessä kamppailussa; pakene vaiko taistele. Jaa-a, siinäpä vasta erittäin hyvä kysymys, johon me kaikki olemme saaneet tähän asti monesti välittäjälle sopivan vastauksen.
"Sitä tuo sää teettää... siis myöhästymisiä... hehee..."
Niin sanottua paniikkivitsailua ja -naurua ? Sitäpä hyvinkin. Tällaisessa tilanteesta oli hiukan vaikea olla rento, kun meinasi päästä vetelät housuihin.

Celerosé ei osannut peittää kasvoilleen kohonnutta hämmennystä, vaikka olikin etevä peittämään tunteitaan. Häntä ei niinkään huolettanut se, että hänen seuralaisensa oli juuri töhrinyt vaatteensa oluella ja puheli hermostuksissaan typeriä, vaan se, että tämä ei ollut vaivautunut nousemaan ylös penkistään kätelläkseen, kuten hyviin tapoihin kuului.

Mustahaltijamies painoi silinterin takaisin päälaelleen ja istuutui kauppakumppaniaan vastapäätä närkästyneen oloisena. Tämänkö takia hän oli piilottanut riekaleisen housunlahkeensa ja kävellyt kurakossa vartin verran? Samperi. Pitäisiköhän kostoksi nostaa kuraiset saappaat pöydälle ja laittaa kädet housujen taskuihin ihan vain kostoksi? Toisaalta...tuskinpa noin huonotapainen osaisi ottaa sitä epäkunnioituksena. Saattaisi vain ottaa itsekin "rennommin" seuralaisen rohkaisemana. Duh.

"Mitä jos mentäisiin suoraan asiaan? Minulla ei ole hirveästi aikaa", Vardamir sanoi päänsä sisällä kuohuvista tunteistaan huolimatta varsin lempeällä äänellä ja antoi pienen hymyn nousta kasvoilleen. "Sinulla on kuulemma jotain, mikä voisi kiinnostaa minua? Enkä puhu nyt parfyymistasi." Mies nojasi selkänsä puisen penkin selkänojaan ja yritti pitää päänsä mahdollisimman kaukana seuralaisestaan, joka yritti selvästikin turmella hänen herkän hajuaistinsa. Olisi ottanut vielä patarummun mukaansa ja paukuttanut sitä taukoamatta...

Kuka hullu kävisi kättelemään henkilöä, joka sormiaan napsauttamalla voisi usuttaa parikin koljattia repimään raajat neljään eri ilmansuuntaan, ennen kuin ne ratkeaisivat liitoksistaan irti ? Se pöpipää ei ainakaan tulisi olemaan Vermos - sehän oli selvä ja saletti. Tämä piilotti huojentuneen huokauksensa yskäisyyn - huh, Celerosé ei toden totta tunnistanut häntä ? Jotain positiivista viimeinkin!
"Niinhän minulla saattaa olla..."
... Kurinpalautuksenkin lisäksi ? Varmasti. Tännehän oltiin alunperin tultu solmimaan kauppasopimusta, mutta ehkä enemmin haltia antaisi ilmaiseksi räjähdepinkan vahingoittumatonta nahkaansa vastaan. Jep, se kuullosti erityisen hyvältä.
"Paljonko olet valmis maksamaan ?"
Teitittely ei kuulunut missään tapauksessa Vermoksen käytöstapoihin, siis niihin äärettömän olemattomiin. Hän oli vuoden aikana ehtinyt ns. villiintyä siitä, mitä oli ollut, vaikka eihän se ulospäin näkynyt pahemmin. Osasihan jätkä vieläkin pukeutua suhteellisen hyvin varoihinsa nähden ja niin edelleen.

Katse kävi harhailemassa majatalossa ikään kuin etsien muita tuttuja kasvoja, joiden kuuluisi lisätä huolestuneisuuttaa. Jalan naputtaminenkin sen kuin kiihtyi, kunnes lopulta Vermos jotenkuten onnistui hillitsemään itsensä - ei kai tässä mitään apuarummutusta kaivattu.
"Voin vakuuttaa, että yksikään niistä ei ole viallinen."
Vermos vielä lisäsi, yrittäen muistella oliko Celerosé aikoinaan ollut kovinkin epäilevää sorttia ja koittaen kyseenalaistaa kauppatavaran laadun. Muinoin ne pienet räjähteet olivat tosin saattaneet melkein poksahtaa käsiin, mistä todisteeksi haltian yksi sormi puuttui. Mihinhän hän mokomaa edes tarvitsi - yhdeksällä näpillä pärjäsi vallan mainiosti!
"Minulla on pari näytekappalettakin mukana, mutta niitä tuskin on järkeä esitellä täällä."
Katsos poikaa, olihan sitä järkeä jonkin verran kasaantunut - tai sitten sitä oli takoontunut pakostakin monen kantapään muksahduksen kautta.

"Paljonko olet valmis maksamaan?"

Vardamirin pikimustilta huulilta karkasi ivallinen tyrskähdys. Oli hänen kauppakumppaninsa sitten miehisen äänen omaava nainen tai kukkaistuoksuihin mieltynyt mies - joista kumpikaan vaihtoehto ei ollut Rosén mieleen, oli selvääkin selvempää, että henkilö oli Tenlitin kreiviä huomattavasti nuorempi ja kömpelö kaupanteossa.

Hopeisen kädensijan omaava kävelykeppi nojattiin koristeellisen tuolin käsinojaa vasten. Sinimustaan samettibleiseriin verhotut kyynärvarret laskeutuivat umpipuisen pöydän kannelle ja huvittuneisuutta heijastavat kasvot nojautuivat lähemmäksi parfyymissa uinutta kummajaista. Mikäli Vermoksella oli jonkinasteinen henkilökohtaisen tilan tarve, se oli juuri rikkoontunut, sillä hänen ja Celerosén kasvojen välinen etäisyys oli enää hädin tuskin parinkymmenen sentin mittainen. Sille välille mahtui juuri ja juuri Vermoksen tilaama oluttuoppi, johon mustahaltija ei välittänyt koskea.

"Kuulehan, sinä-joka-et-edes-vaivaudu-esittäytymään. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä olet minulle kauppaamassa, joten mitä jos kertoisit ensin mitä sinulla on ja neuvoteltaisiin sitten hinnasta?", paremmin Võndra-Vimin kreivinä tunnettu herra sanoi niin hiljaisella ja matalalla äänellä, että jollei hänen puolikuuro kauppakumppaninsa höristäisi korviaan, hän tuskin kuulisi sanaakaan Rosén puheista.

Uh, kauemmaksi!
Johan kävi iso jehu likeelle, eikä Vermos voinut kuin vastapainoksi itse pyrkiä kauemmaksi nojaamalla tuolinsa selkänojaan pakkoliikemäisen nopeasti. Hän pyrkikin niin innolla taaksepäin, että oli onnistua kaatamaan koko istuimen keikuttuaan hetken kahden tuolinjalan varassa. Piuh, kaatuminen tästä olisikin puuttunut hauskuuttamasta Celeroséa entisestään - mille mies edes oli tyrskähdellyt ? Haltiahan oli esittänyt asiansa mielestään asiallisesti, (ainakin omasta keltanokan näkökulmastaan).
"Onko sillä nimellä niin väliksi ?"
Porkkanapää ynähti ja vääntelehti pariin otteeseen tuskastuneesti - aivan kuin olisi istunut tulikuumilla hiilillä. Kroohmena hänet tunnistettiin, jos niin sanotusta salanimestä puhuttiin, mutta 'Vermos' voisi kertoa rikollispomolle liiankin paljon. Siispä esittäytymiseen kävisi vain...
"Kroohmehan se on."

Paitsi mitähän Celerosé oli päätteeksi mutissut ? Jotain toinen oli tainnut mainita kauppatavaraan liityen, mutta ei näin hajamielinen nuorukainen enää osannut vastata. Siispä vastahakoisen kankeasti hän kyyristyi lähemmäs toista - kasvot kasvojen tasolla.
"Voitko toistaa ? En kuule, kun puhut kuurolle korvalleni."
Vaikka eihän tuo ollut tottakaan, sillä olihan Vermos juuri vastannut nimenselvennykseen. Hänen vihreä katseensa kohtasi Celerosén oman, vaikka silmien elottomuuden oloisuus saikin kylmät väreet kipuamaan niskavilloja nostattavasti ylös selkäpiitä pitkin. Oliko Vermos edes eläessään ennen joutunut tunkeutumaan näin lähelle ylempiarvoista herraa ? Siis jos ei niitä retuutuksia laskettu, kun nuoruuden kapinallisuuttaan porkkanapää ei ollut totellut silloista isähahmoaan. Hassua, kun sekin suhtautuminen Celeroséen oli häilynyt olemattomiin - jättäen tyhjän montun Vermoksen mieleen täytettäväksi.

Tenlitin kreivistä alkoi toden teolla tuntua siltä, ettei hänen seuralaisellaan ollut minkäänlaista käsitystä siitä, kenen seurassa tämä istui. Vaikkei Celerosé ollutkaan tuonut koko satapäistä "perhettään" mukanaan näille puuduttavan tylsille ensitreffeille, pelkästään yskähtämällä Rosé saisi majatalon tiskille lorvimaan jääneen körilään, vanhimman Xiloteuksenpojan, hälyttämään paikalle nuoremmat veljensä majatalon kuistilta. Raavaita kavereita, kuten isoveljensäkin, eivät tosin järjellä siunattuja. Vaan väliäkö tuolla, kun ei tuntunut olevan tämä Kroohmekaan.

Siinä vaiheessa kun tämä Kroohmeksi esittäytynyt nuorukainen (edes lastaan vihaava äiti ei nimeäisi tytärtään moisella nimellä, joten kyseessä täytyi olla epäonninen poika) ilmoitti vielä olevansa puolikuurokin, Celerosén kärsivällisyys loppui. Tietenkin Kroohme oli puolikuuro... Mitä vielä? Puuttuiko pojalta kenties hajuaistikin? Kenties hänen silmänsä olivat kaihin peittämät? Ei, ei... Vielä parempaa! Poika oli varmasti värisokea, raajarikko ja menettänyt toisen aivolohkonsa synnytyksen yhteydessä. Niin sen täytyi olla.

"Ettei vain olisi valikoiva kuulo?", Rosé hymähti niin lempeä hymy kasvoillaan, ettei se voinut enteillä kuin jotain todella ikävää. Salakavalasti mies vei toisen kätensä treffiseuralaisensa takin kauluksen kautta tunnustelemaan tätä "puolikuuroa" korvaa, mutta sen sijaan, että hänen hämähäkkimäiset sormensa olisivat pysähtyneet tuon päästä liki 45 asteen kulmassa poispäin törröttävän lärpäkkeen kohdalle, miehen kämmenselkä hakeutui Vermoksen takaraivolle ja ennen kuin poika edes tajuaisi pakottavan tunteen niskassaan, olisi tämän otsa jo kolahtanut umpipuista pöydän kantta vasten.

Veikeä virne kasvoillaan Vardamir vetäytyi pöydän yli niin syvälle penkkiinsä kuin mahdollista ja tapaili vasemmalla kädellään kävelykeppinsä hopeista kädensijaa. Löydettyään kalleimman aarteensa tuolin käsinojalta, mies nousi ylös penkistään ja nosti silinteriään pienesti elehtiäkseen tapaamisen juuri päättyneen.
"Oli ilo tutustua teihin, Kroohme."

Mitä, mitä, mitä!
Mitä ihmettä tuo mies luuli tekevänsä ojentelemalla kättää tuohon malliin ja puhumalla noin lempeään äänensävyyn, että Vermos ei voinut muuta kuin lamaantua sekä toljottaa toista laajentunein silmin. Vaikka siihenhän se möllötys jäikin sitten, kun jokin käsittämätön voima toi pöydän pinnan aivan rakkaaseen lärviinsä kiinni, eikä isku ollut missään tapauksessa hellävarainen, vaan oikea jysäys, joka sai haltian näkemään hetken tähtiä.
"Aijaijaijai..."
Nuorukainen vinkui vuoronperään otsaa ja nenää pidellen, koittaen vaivoin päättää kumpaa koski enmmän. Arh, tätä tuskaa! Pakko vastata jotain tuolle ärsyttävälle, turhan tärkeälle moukalle...
"Paha sinut perikööt, Celerosé!"
Vermos ei edes älynnyt millaisen lotkautuksen päästi ilmoille, sillä esiin pulpahtanut ärtymys lamaannutti puolet aivotoiminnastaan - ainakin hetkeksi.

Sillä kun porkkanapää viimein tajusi, niin oli jo liian myöhäistä. Epätoivoisen kielen nielemisyrityksen jälkeen hän varsinkin tunsi juuri upottautuneensa kaulaa myöten suonsilmään, josta ei niin vain pääsisi pois. Nimittäin majatalon tiskiin nojaillut mies käänsi katseensa nuorukaiseen, jonka muuttunut ulkomuoto silti paljasti ne tutut piirteet vuosien takaakin esille. Ihme ja kumma, kun niin sanotusti ilahduttava jälleennäkeminen sai karkulaisemmekin tunnistamaan ihmiskörilään olemassaolon keskeltä kiihtymystään.
"Iuh..."
Välittäjä ehätti juuri ja juuri tuon äännähtää, kun jo Celerosén seuraaja osoitteli häntä, yrittäen tavata hitaan järkensä pelittämänä oikeita sanoja suuhun:
"Herra Glaavius, tuossa se kakara on!"
Kakara ?! Johan loukkaavaa! Vaikka eipähän Vermos jäänyt kuulemaan jatkoa, vaan loikkasi suoraan istualta jaloilleen ja alkoi hätäisesti etsimään pakoreittiä.

Yläkerrassa hän olisi loukussa, eivätkä nämä harvat asiakkaat halunneet sotkea urhoollisesti näppejään peliin, joten eikun täysillä hanaa ja ovesta ulos! Kyllä näistä nopeista kintuista jotain hyötyä kuvittelisi olevan.

"Paha sinut perikööt, Celerosé!"

Virne sokean mustahaltijan kasvoilta pakeni hämmennyksen tieltä. Kapeat huulet aavistuksen raolleen jääneinä Vardamir toisteli kuulemiaan sanoja mielessään. Oliko hän tulossa hulluksi vai oliko Kroohme juuri kutsunut häntä nimellä, jota pojan ei todellakaan pitäisi tietää?

"Herra Glaavius, tuossa se kakara on!"

Viimein Vardamirinkin lamppu syttyi. Vermos... Mutta miksi ihmeessä? Mustahaltija antoi kasvojensa painua puista lattiaa kohti. Vermoksella ei tainnut olla aavistustakaan siitä, että häntä oltiin etsitty kissojen ja koirien kanssa. Tuskin siitäkään, että hänen päästään oli luvattu sievoinen summa, tuotiin poika sitten elävänä tai kuolleena...
"Idiootti...", Celerosé sihahti päätään pudistellen.
"Sanoitteko jotain herra?", lähemmäksi "isäntäänsä" hölkännyt vanhin Xiloteuksenpoika tiedusteli.
"Kyllä. Sanoin, että olet idiootti... Mitä sinä vielä siinä seisot?! Nappaa se!"
"Öh.. Selvä, sir."

Xiloteuksenpojan raskaita juoksuaskelia seurasi pian joukko muiden ihmisten kiireisiä askeleita, eikä aikaakaan kun majatalon sali oli tyhjentynyt. Väki oli hakeutunut rakennuksen kuistille seuraamaan etupihalla käytävää hippa-leikkiä Vermoksen ja Xiloteuksen poikien välillä. Mikä fiasko...

Rosé istahti takaisin penkkiinsä, laski silinterin päästään ja jäi turhautuneena huokaillen odottelemaan miten tilanne ulkona päättyisi. Tavallaan hän toivoi, ettei Vermos olisi tullut. Kunpa poika olisi jo kuollut tai tajunnut oman parhaansa ja pysynyt näkymättömissä, kuten tähänkin saakka. Vaikka kloppi olikin petturi, Celerosé oli viettänyt sen verran paljon aikaa tämän seurassa, ettei halunnut olla se henkilö, jonka käden kautta poika pääsisi hengestään. Totuus oli kuitenkin se, että petturin piti saada palkkansa, eikä hän voisi suosia ketään suututtamatta käytöksellään muita alamaisiaan. Se ei yksinkertaisesti tullut kuuloonkaan.

Sitä samaa toivoi Vermoskin, siis ettei olisi koskaan ilmaantunut tapaamispaikalle, vaan jäänyt enemminkin pyörimään ympäri kaupunkia ja verestämään enemmäkseen hyviä muistoja Tenlitistä.
Mutta ei niin ei - nyt hän kirmasi pää kolmantena jalkana karkuun vanhoja "tovereitaan", jotka varmasti nauttisivat siitä tunteesta, kun saisivat raahata nuorukaisen niskavilloista pidellen takaisin majataloon kokemaan kohtalonsa. Vermos ei mieltänyt itseään petturiksi, koska nuoruuttaan hän ei kokenut katoamistaan sellaiseksi. Enemminkin tämä oli vain ottanut hajurakoa järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja alkanut elää omaa elämää.
"Vaah!"
Porkkanapää rääkäisi, kun yksi Celerosén kätyreistä oli kahmaista hänet oikeaan karhunsyleilyyn. Sehän oli liipannut turhan läheltä! Mutta jos kaksi ei riittänyt ajamaan puolikuuroa salamasankaria umpikujaan, niin pitihän siihen toki lisätä kolmas henkilö - vielä se kavaltaja oikein!

"Älkää tulko yhtään lähemmäs!"
Vermos sylkäisi maahan miesten eteen ikään kuin koittaen näin karkoittaa nuo pois kimpustaan. Hah, turha vaiva - vastaukseksi kajahti kuoromainen röhähdys sekä myhäily nulikan röyhkeydestä, joka suorastaan vaati turparullaa.
"Minulla on jotain, mitä en pelkää käyttää teitä vastaan!"
Niin. Savupommeja. Nehän vasta hurjia aseita olivatkin raavaita karjuja vastaan, mutta voisihan savu aina säikyttää ihmiset ja... ehkä Vermos ei käyttäisi niitä - hänhän kuitenkin savussa harhaillessaan törmäisi johonkin ja se siitä sitten.
"Eijeijei, mene etäämmälle nyt!"
Haltia heilutti käsiään torjuvasti käskyläisiä kohti, koittaen limaantua takana olevaan seinään. Tästä tuskin selvittäisiin sillä, että Vermos oli aikoinaan ollut hyvää pataa pomon kanssa.

"Minulla on jotain, mitä en pelkää käyttää teitä vastaan!"

"Todellako? Ajattelitko kiljua vielä vähän enemmän?", vanhin veljeksistä naurahti ivallisesti ja kääri paitansa hihoja ylös sillä välin kun kaksi nuorempaa veljeä tarrasivat Vermosta käsivarsista ja pitivät poikaa aloillaan. "Minullakin on sinulle jotain..."

Nyrkki puhui useampaan otteeseen vanhimman Xiloteuksenpojan puolesta. Majatalon kuistille kerääntyneet ihmiset kauhistelivat kovaan ääneen tapahtumien kulkua. Joku vaati moiselle hulluudelle loppua, toinen käski pistää lisää pökköä pesään ja antaa nulikalle kunnolla korvien ympäri. Oli yleisön kanta sitten mikä tahansa, kaikki tapahtui aivan liian suurta huomiota herättävästi. Tällaiset asiat olisi pitänyt hoitaa piirin sisällä, eikä julkisesti. Mitä Celeroséstakin ajateltaisiin nyt, kun hän oli usuttanut kolme miestä yhden kimppuun? Raukkamaista.

Mies nappasi silinterin pöydältä, painoi sen takaisin päähänsä ja asteli kävelykepillään maata tunnustellen ulos talosta muiden pariin.
"Riittää jo!", hän karjaisi ulos päästyään ja sai kuistille kerääntyneen väen päät kääntymään puoleensa. Xanox ja Xinox päästivät Vermoksen otteestaan ja Xhanatos pyyhkäisi vereen sotkeutuneita rystysiään takkinsa helmaan samalla kun otti perääntyviä askeleita seinää vasten saarretusta mammanpojasta. Sitä Vermos ainakin veljesten silmissä oli.
"Hakekaa hevoset. Me lähdemme nyt", Rosé jatkoi astellessaan alas kuistilta suuntaan, josta oli tappelun ääniä aiemmin kuullut.

Ja iskuja vain satelivat kerta toisensa jälkeen. Ensimmäinen nyrkin lähelle tulo näkyi kuin hidastettuna Vermoksen silmissä, vaikka eihän hän ehtinyt edes sulkea niitä ennen kuin tujahti oikein kunnolla. Loputtoman kivun määrä nostatti veren purkautamaan esiin auki menneestä huulesta ja kovia kolauksia saanusta, suorasta nenästä, joka olisi pian ollut entinen, ellei Celerosé olisi sanonut mitään väliin.
"Köh, köh..."
Maahan mätkähtänyt Vermos käpertyi kerälle, pitäen osaksi iskuja saanutta mahaansa, kunnes vaivautui kääntämään katseensa mitä sekavimmin tunnetiloin isoon jehuun. Hei, älä ? Me olimme ihan hyviä kavereita joskus! Ei tämän tarvitsisi päättyä näin.

Vaan eipä runnotulla nuorukaisella ollut sananvaltaa, kun hänet viskattiin kylmästi pian paikalle karautaneiden kärryjen sisälle. Totta kai taustapirujen seurueessa kohahdettiin ja eräs massasta meinasi mennä väliin, mutta tuon vaimo topuutteli miehensä tyyntymään. Olihan se jokaisen oma asia, kuinka ongelmansa hoiti.
Vermos sai itsensä hädintuskin suoristuneeksi ja pyyhittyä verta pois suupielestään, kun tämä jo aloitti:
"Mi-mitä sinä o-oikein aiot ?"
Puhuminen tuntui järjettömän raskaalta, kun leuka tahtoi turtua tunnottomaksi. Onneksi koljatit olivat sentään saaneet jäädä ulkosyrjille roikkumaan - sehän tästä vielä puuttuisi, että nuo saisivat mätkiä häntä mennen tullen.

Sekä koska vastausta ei kuulunut tarpeeksi nopeasti, niin...
"E-en ole tehnyt mitään väärää!"
Uhma taisi kuolla puolustautumisen halun alle ? Jepulis.

Vaunujen saavuttua Celerosé ei aikaillut niihin nousemisessa sen enempää kuin Vermos tai hänen seluntansa turvaajatkaan. Vaikka hän ei pitänytkään siitä ajatuksesta, että Vermos sotkisi hänen kalliit kärrynsä verellään, lohduttautui mies sillä ajatuksella, että ainakin kloppi oli nyt hänen seurassaan ja Xiloteuksen pojat vielä tovin heidän puheittensa kantamattomissa.

Sen sijaan, että koko tähän soppaan tympääntynyt mustahaltija olisi vastannut nuorempansa esittämään kysymykseen, hän vain tuijotti pojan suuntaan tyytymätön ilme kasvoillaan ja pudisteli päätään. Ei, hän ei totta tosiaankaan ymmärtänyt tuota pentua. Olisivatpa ylemmät tahot suoneet Vermokselle himpun verran enemmän aivokapasiteettia.

"Et ole tehnyt mitään?", Rosé toisti epäuskoisena vaivautuessaan viimein liikuttamaan leukaluitaan. "Vermos, Vermos.. Jollet ole tehnyt mitään, miksi olet noin peloissasi?"

Vermoksen teki jälleen mieli nielaista kielensä, kun hän oli laukonut turhan ja lyhyen puolustuspuheen ilmoille. Jos hän ei olisi vain ärähtänyt toisen perään mitään aiemmin, niin nyt nuori haltia voisi käppäillä iloisesti kohti lähikapakkaa, jossa pokaisi itselleen yhden yön seuraa.
"Koska... koska..."
Yskintä pakotti tämän kumaraan, eikä vastaamisesta aluksi meinannut tulla yhtikäs mitään. Totta kai hän pelkäsi toista, olihan tuo mies rikollisliigan kiistaton johtaja ja kaiken lisäksi kykeni mitä hirveimpiin tekoihin! Vaikka eihän se aiemmin ollut porkkanapäätä pelottanut.
"Hyvä on, hyvä on, mutta se oli vahinko!"
Kyllä Celerosén pitäisi uskoa häntä! Se mitä silloin tapahtui pankkiirin ryöstö-murhan yhteydessä johtui vain nuoruuden koheltamisesta, eikä mistään muusta. Tietentahtoen Vermos tuskin halusi vaikeuttaa toisen kaupantekoa vai olikohan silloin ollut kyse siitäkään... pahus, kun muisti teki tenkkapoon...

"En halunnut silloin selkäsaunaa!"
Tietenkin Vermos oletti, että Celerosé tiesi mistä oli puhe. Tosin tuskin moinen selitti pitkää piilossa pysyttelyään, mutta millä rahkeilla nuorukainen olisi kalppinut takaisin kotiin häntä koipien välissä ? No ei millään! Oli siis puolet parempi vaihtoehto vain viettää hiljaiseloa ja kärsiä siitä, kun joku tuntematon tyyppi kolusi hänen asuntoaan silloin tällöin läpi. Alkuvaiheessa joku oli seurannut myös haltiaa, mutta monen kinkkisen katoamistempun jälkeen sekin riesa kitkeytyi pois. Hmm, ihan kuin harmaat aivosolut olisivat alkaneet liikkua päässä ? Nääh, ei Vermos vieläkään osannut yhdistää niitä hämäräheikkejä Celeroséen.
"Sinun täytyy uskoa, että en ole tehnyt mitään väärää!"
Vakuuttelu tuskin purisi, mutta saattoihan sitä aina yrittää.

Erinäinen yskähtely ja kakominen vastapäiseltä penkiltä sai Võndra-Vimin kreivin ihon kananlihalle. Hän ei tarvinnut näköaistiaan kuvitellakseen miltä hänen kallisarvoiset vaununsa tällä menolla näyttäisivät. Verta olisi jokapuolella erinäisinä pisaroina, eikä sitä saisi pois millään kankaasta, jota ei sopinut vedellä pestä. Vastahakoisesti Celerosé nappasi valkoisen, huolellisesti taitellun nenäliinan takkinsa rintataskusta ja ojensi sen Vermosta kohti. Peittäköön suunsa sillä, jottei kärryjen putsaus tulisi kalliiksi.

"Vahinko...", mustahaltija maisteli sanaa huulillaan. Vahinkoja sattui, olihan se totta, mutta miten suuria niistä teki, se oli asia erikseen. Mies huokaisi suureen ääneen, laski silinterinsä ja kävelykeppinsä vierelleen penkille ja antoi pitkän selkänsä nojautua rennommin penkin selkänojaa vasten.

"Sinun täytyy uskoa, että en ole tehnyt mitään väärää!"

Vardamir kasvoille levisi toispuoleinen virne. Jos totta puhuttiin, hänen ei pitäisi tehdä yhtään mitään, ellei hän välttämättä sitä itse haluaisi. Tällä kertaa hän olisi kuitenkin kovasti halunnut uskoa Vermosta, muttei kyennyt siihen. Miksi hän uskoisi ketään, joka oli kerran kääntänyt hänelle selkänsä? Oli suoranainen ihme, että Vermos oli ylipäätään hengissä temppuilujensa jälkeen. Moni olisi ollut valmis nylkemään pojan hengiltä ilman palkkaakin saattaakseen tuon takinkääntäjän tuonelan porteille ennen kuin virkavalta ehtisi napata hänet.

"Sinä siis väität, ettet missään vaiheessa avannut suunnattoman suurta leipäluukkuasi - et edes vahingossa - näistä meidän pikkusalaisuuksistamme?" Celerosé ei välittänyt kääntää katsettaan Vermoksen suuntaan vaan nojasi päänsä vaunun seinää vasten ja sulki silmänsä estääkseen pienimmänkin valonsäteen pääsyn haaleanharmaisiin, sokeisiin silmiinsä. "Sano yksikin hyvä syy, miksi uskoisin sinua? Luotin sinuun." Ja moniinhan Vardamir ei luottanut. Vermoksen olisi pitänyt osata arvostaa nauttimaansa luottamusta huomattavasti enemmän osoittaakseen, että oli ollut sen arvoinen.
"Petit luottamukseni kerran, mutta usko huviksesi, että se jäi viimeiseksesi."

Nenäliina tuli enemmän kuin tilauksesta tarjontaan, sillä Vermos nappasi sen oitis itselleen ja peitti suunsa - aivan kuin lukien Celerosén ajatuksia sekä huolenaiheita liittyen vaunun sisäiseen kuntoon. Siitä oli aikaa, kun hän oli viimeksi pylläyttänyt takalistonsa näin korealle penkille, mutta sitähän verta pärskivä nuorukainen ei pahemmin viitsinyt ajatella. Yskäisy, ei kai hampaita ollut menyt poikki ? Huh, onneksi ei.
"En, sinä opetit minut olemaan hiljaa niistä."
Porkkanapää katsoi jo nöyremmin vanhempaan haltiaan, kunnes hänen oli pakko liu'uttaa silmäykset lattian puoleen. Luottamus vai ? Mitä syitä ? Eihän Vermoksella ollut mitään syitä, miksi toisen pitäisi luottaa hänen, koska miehen vain yksinkertaisesti kuului tehdä niin.

Pienet aivosolut kimpoilivat kallon seinämiin lyhyen, hiljaisen hetken ajan.
"O-olen yhä uskollisin seuraajasi."
Näin kannatti aloittaa, sillä sitähän Vermos oli ? Eihän tämä ollut koskaan lurittanut järjestön asioita kellekkään, mitä nyt nuorempana hieman voinut vihjailla humalapäissään, mutta Celerosé oli osannut kyllä koulia ne puheet nopeasti pois. Muutenkin hehän olivat olleet läheisiä toisilleen, melkein kuin isä ja poika - tai jotain sinne päin. Oikeaksi kädeksikin nouseminen muinoin vain nostatti syytä, miksi pomon ei kuuluisi nirhata häntä.
"Enkä aio kuolla näin."
Vihreä katse palasi mieheen.
"Enkä varsinkaan sinun muiden alaistesi käsissä."
Kieli kävi nuolaisemassa kuivia huulia. Auts, tuntuipa sekin ikävältä...

Vaunuista kantautui ivallista narua, jonka Xiloteuksen pojatkin saattoivat kuulla hevosten kavoiden kopseesta ja rattaiden puisten pyörien natinasta huolimatta. Voi miten Vermos osasikaan olla huvittava. Celerosé hieraisi vasenta silmäkulmaansa, joka oli alkanut vetistää ratkiriemukkaan naurun päätteeksi.

"Vermos-rakkahin, etkö jo ymmärrä, ettei se asia ole enää sinun päätettävissäsi?", vanhempi miehistä sanoi huvittuneena ja laski katseensa syliinsä. Miehen valkoisiin hanskoihin verhotut kädet puristuivat tiukasti nyrkkiin ja samalla hetkellä hänen ilmeensä vakavoitui. Muutamassa sekunnissa Vardamir oli muuttunut ulkoiselta olemukseltaan kuin toiseksi mieheksi, eikä hänen puheestaankaan soinut enää sama lempeys kuin aiemmin.
"Sinä olet minun omaisuuttani ja minä päätän milloin sinun aikasi tässä maailmassa päättyy! Et olisi siinäkään, ellen olisi tullut väliin! Olet yksi saamaton luuseri, josta ei ole minulle mitään hyötyä enää! Luulitko tosiaan, etten löytäisi tilallesi jotakuta toista, luotettavampaa henkilöä?! Jos luulit, niin olit piru vie väärässä!", mies karjaisi ja paukautti kiukkuisesti nyrkillään vaunujen oven viereistä seinää. "Et ole mitään, enkä tarvitse sinua mihinkään... Et ole muuttunut vuodessa pätkääkään." Sanojensa päätteeksi mies sylkäisi Vermoksen suuntaan, jottei tämä vain vahingossakaan tuntisi oloaan pidetyksi tai kaivatuksi.

Ouh, vai että luuseri!? Kuule sinä vanha pian tomua pureva, sokea itikan raato! Vermoshan oli kaikkea muuta kuin luuseri omasta mielestään - hänhän enemminkin edusti nerokkuudessaan rikollisliigan erikoiskaartia, johon ei päässyt, ellei osannut nousta yhtä nopeasti arvoasteikolla ylemmäs niinkuin hän teki. Tosin siihen oli edesauttanut Celerosén myönteinen asenne jätkää kohtaan, mutta unohtakaamme se hetkeksi ? Uh, kuinka kattilasta meinasi porista soppa yli... että vielä omaisuuttakin sitä oltiin mukamas - pelkkä tavara!
"Nöyrimmät pahoitteluni."
Jos pomo olisi vain voinut nähdä, niin Vermoksen ilme oli vääntynyt suoranaiseen irvistykseen, kun tämä oli vaivoin alkanut nielemään ylpeyttä alas kurkustaan. Johan oli iso egonpala, sillä jatkoa tuli vasta pitkän odotuksen jälkeen:
"En ehkä ole tällä hetkellä arvoisanne alainen, mutta voin todistaa, että pystyn parempaan."

Vermos pyyhkäisi syljet pois housuiltaan, milloin jälleen sisällään kuohahti. Kehtasitkin paukuttaa seiniä ja sylkeä päin! Voi, jos olisimme kahden, niin minä poika runnoisin kasvosi uuteen uskoon! Eikun siis...
"Minulla on hyviä liikesuhteita, josta voisi teille olla hyötyä."
Kappas, kappas - osasihan porkkanapää teititellä, vaikka kankean puoleiseksi, koska hän joutui puristamaan toisen käden sormensa vastakaiseen ranteeseen kiinni, jotta nyrkki ei olisi heilahtanut. Itseään tyynnytelläkseen haltia puhalsi syvään ilmaa ulos keuhkoistaan.
"Ja ilman minua ette saa sellaisia aseita, jonkalaisia ei ole ennen nähtykkään. Muistanette räjähteet, jotka tein vuosia takaperin ?"
Niin, ne pienet pommit, jotka olivat vaaraksi vähän itsekullekkin tekovaiheesta käyttötilanteeseen asti, mutta nykyään Vermos sentään osasi käsitellä sytytyslankaa paremmin!
Hampaat kiristyivät yhteen. Nyt sai riittää - enempää Vermos ei voisi nöyristellä yhteen soittoon ilman, ettei hakkaisi päätään seinää vasten.

Pahoittelut...ja pah!, Celerosé ajatteli, eikä vahingossakaan katsonut Vermoksen suuntaan. Hän vihasi mielistelijöitä ja se mitä Vermos oli juuri alkanut tehdä, oli mielistelyksi luokiteltavissa. Tosin, jos poika olisi alkanut uhittelemaan, olisi lopputulos ollut joka tapauksessa ikävä. Tähän soppaan ei kai ollut edes sellaista ratkaisua, mikä olisi miellyttänyt heitä kumpaakin. Celerosé olisi halunnut henkilökohtaisesti piestä Vermoksen siihen kuntoon, ettei poika enää koskaan edes miettisi hänen luotaan lähtemistä, ja Vermos taas... Noh, Vermos halusi selvästikin pelastaa nahkansa.

"Pää kiinni. Olet puhunut jo ihan tarpeeksi", mustahaltija murahti ja hieraisi ohimoitaan, joita oli alkanut kivistää räyhäämisen jälkeen. Huutaminen ei sopinut hänelle, eikä hänen imagoonsa.

Hevoskärryt pysähtyivät ja vaunujen ovi tempaistiin auki.
"Perillä ollaan, sir", vanhin veljeksistä myhäili ja tuijotti taukoamatta Vermosta uhmakkaasti, vaikka puhuikin Vardamirille.
"Kiitos, Xhanatos. Voin varmaan jättää tämän nilkin sinun huoleksesi? Pari yötä perunakellarissa ei varmaan olisi hänelle pahitteeksi", asuintalonsa pihaan saapunut kreivi sanoi tavoitellessaan kävelykeppiään ja silinteriään vasempaan käteensä. "Vai mitä, Vermos? Ummehtunut ja kylmänkostea loukko kelpaa sinulle mainiosti, eikös?"

Mustahaltija taputti nuorempansa päätä kulkiessaan tämän ohi vaunujen ovelle ja laskeutui sitten Xhanatosin avustuksella maan kamaralle. "Eiköhän poika opi vielä tavoille. Ei ruokaa, eikä juomaa kahteen päivään."

Hyvä on, hyvä on - olen hiljaa. Vermos jurnutti koko turhan lyhyeksi jääneen loppumatkan, jonka päätteeksi hän yritti henkisesti valmistua tulevaan. Kurkku auki ? Hirttoköysi kaulaan ? Kuumassa öljyssä paistamista ? Ei. Celerosé aikoi siis näännyttää hänet nälkään ja janoon, että lisätä siihen yksinäisyyden hulluksi tuovat piirteet! Pahempaa kuin nuorukainen oli saattanut kuvitella, vaikka samalla kumminkin kovin armollista.
"Uh..."
Vermos meinasi sähähtää, kun käsi kävi taputtamassa päälakean, mutta vaivoin tämä onnistui pitämään pahimmat mölyt mahassaan. Yhdelle hakkaajistaan kuitenkin jätkä avaisi sanaista arkkuaan, saaden oitis nokilleen mojovasta läimäytyksestä takaraivoon. Aijaijai!

"Lopeta se tuuppiminen!"
Mutta mitä pimeään, todellakin ummehtuneen kosteaan perunakellariin tuli, niin hädintuskin haltialle riitti tilaa kääntyä siellä ympäri. Seinät löytyivät nopeasti käsillä tunnustelemalla, minkä jälkeen hetken raivoamisen seurauksena hän väsähti ja lähti valumaan istualleen. Auttakaa joku ? Olen viaton!
Kylmä hiipi nopeasti valmiiksi jännittyineisiin ja kipeisiin lihaksiin, kun hytisevä Vermos koitti käpertyä mahdollisimman pieneksi mytyksi nurkkaan. Mahaa kurni jo nyt ja suuta kuivasi, niin kuinka muka haltia-raasu kykenisi pysymään hengissä ? Melkein olisi helpointa päästää itsensä piinasta tökkäämällä tikari rintakehään, mutta sääli vain, että se uskollinen teräase oli jo ennen vaunuun nousemista takavarikoitu häneltä pois.
"Päästäkää pois täältä!"

//Ja aikahyppy pari päivää x3//

Silloin tällöin Celerosé kiitti ylempiä tahoja siitä, että oli syntynyt mustaihoiseksi. Tällaisina aikoina, jolloin hän ei saanut juurikaan nukutuksi erinäisten stressaavien asioiden tähden, oli onni, ettei se näkynyt hänen silmien alusistaan päällepäin. Kenties miehen silmien alla oli hieman tavallista turvonneemmat silmäpussit, mutta se joka niistä kehtaisi huomauttaa, pääsisi tänään vapaalle jalalle pääsevän Vermoksen tilalle perunakellariin.

Haukotustaa pidätellen Vardamir seurasi Xhanatosta kartanon pihan poikki hieman sivummalla olevalle perunakellarille. Vaikka Vermos olikin kovaääninen nuorukainen, oli hän pysynyt varsin hiljaa näiden kahden päivän ajan. Ainakaan Rosén korviin ei ollut kantautunut öisin vertahyytävää ulvontaa tai murhauhkauksia. Kenties asiaa edesauttoi se, että hän nukkui kartanon ylimmässä kerroksessa ja perunakellarista täysin päinvastaisessa päädyssä rakennusta...

Puinen oven salpa nostettiin sivuun ja perunakellarin ovi aukesi narahtaen. Kirkas valo tavoitti hetkessä kellarin pohjalla nyhjöttävän Vermoksen, joka ei näyttänyt lainkaan niin hyvinvoivalta kuin pari päivää sitten.
"Alahan tulla sieltä. Haiset kuin haissi soidinmenoissa", Vardamir vaati ja viittoi poikaa tulemaan ulos kolostaan.

Kaksi päivää olivat olleet yhtä murhenäytelmää. Kyllähän Vermos piti meteliä päivät pitkät, kunnes aina lopulta väsähti ja joutui lyyhistymään alas istumaan. Jano kalvasi kuivunutta suuta, kylmyys luikerteli luihin ja ytimiin, eikä kurniva mahakaan tehnyt kipeiden löyntijälkien päälle terää. Kuitenkin kaikista pahinta oli yksinäisyys ja se, kuinka hän joutui olemaan omissa ulosteissaan ilman peseytymismahdollisuutta.
Ja kun ovi viimein avautui lohduttoman pitkän ajan jälkeen, niin nuorukaisen piti peittää kasvonsa käsillään - arh! Aurinkohan suorastaan poltti! Liian likeelle tunkenut Xhanatos sai vielä Vermoksen viimeisistä voimista potkaisun nilkkaansa, vaikka tuskinpa se tuntui ihmisjärkäleessä lainkaan.
"Hah..."
Haltia jaksoi vain yrittää naurahduksen verran kommunikoida Celerosén kanssa ennen kuin tuon kätyri repi hänet jalolleen. Hampaitaan kiristellen tokkurainen jätkä tuskin jaksoi nostaa nuokahtelevaa päätään, saati sitten ottaa kunnollisia askeleita eteenpäin.

Häntä ällötti.
"Ä-älä... älä k-koske minuun..."
Vermos pyrki kuiskauksen tasoisesti puhisemaan ihmiselle, joka varmasti mieluummin olisikin pudottanut petturin maahan kitumaan - puhumattakaan siitä, kuinka paljon parin muistutustirvaisun hutkinta innosti Xhanatosta vain kiristämään otettaan haltian käsipuolesta.
Mihin siis lieni heidän matkansa, kun tyyppi ei tehnyt niin ? Ensimmäisenä pomppasi mieleen, että Celerosé päästäisi rääkätyn takinkääntäjän päiviltä jollain oikein karmealla tavalla, mutta koska Vermoksen oloa ei voinut tästä enää muuttaa huonommaksi, niin yrittäkööt tuo miehen-paha vain turhaan!
Kuinka hän oli saattanutkaan koskaan pitää Celeroséa itselleen läheisenä ? Nytpähän ne kaikki huonot puheet toisesta tuntuivat oiken kytevän nuorukaisen synkässä mielessä...

Kartanon kreivi oli hyvillään siitä, että vaikka Vermos olikin viettänyt pari päivää ilman leivänmuruakaan, poika näytti olevan edelleen oma itsensä. Peittääkseen huvittuneisuutensa mies yskähti pari kertaa nyrkkiinsä ja alkoi sitten pyöritellä leppoisasti hymyillen kävelykeppiään vasemmassa kädessään.

"Vermos, koetahan käyttäytyä", Celerosé myhäili astellessaan Vermosta mukanaan retuuttavan Xhanatosin edellä takaisin kartanoa kohti. "Sinun pitäisi olla kiitollinen Xhanatosille. Harva haluaisi koskea kaltaiseesi haisuliin edes pitkällä tikulla." Nuorten miesten hiki kun ei kovinkaan hyvälle tuoksahtanut, eikä Vermos tehnyt siinä poikkeusta. Poika saisi kuurata itsensä juuriharjalla jahka kartanolle saakka päästäisiin.

"Oletko miettinyt millä keinoin haluat päästä hengestäsi? Hommataanko giljotiini vai roikutko mieluummin narun päässä?", Vardamir vitsaili huomattuaan, miten vastahakoisesti Vermos Xhanatosin mukana kulki. Klopilla ei tainnut olla aavistustakaan siitä, että pian hän pääsisi pureksimaan liekitettyä ankkaa ja peseytymään ammeessa kauniiden naisten avustamana. Hulvatonta.

"Hai-haisisit sinäkin, jos olisit joutunut olemaan tuollaisessa paikassa..."
Vermos ynähti, kun Xhanatos päätti hieman ravistella häntä niin sanotusti hereille. Kyllähän jätkä näytti siltä, että sammuisi minä hetkenä hyvänsä, mutta ei se sentään oikeuttanut tuolla tavalla riuhtomaan. Jos vain haltialla riittäisi voimia, niin hän kamppaisi tuon ihmisen, hyppisi vielä päällä ja sylkäisisi jälkeensä! Juu-u, eräällä oli ollut kostonhimoisia suunnitelmia näiden kahden päivän ajan koskien pahoinpitelijöitään.
"Ihme, kun et hukuta..."
Haltia vastasi nihkeästi vitsailuihin, jotenkuten onnistuen pitämään sanat niinkin kasassa, ettei lauseessa esiintynyt lainkaan kakeltelua. Raitis ilma tuoksui niin hyvälle, suorastaan jumalalliselle. Myöskin ympäristön piirteet alkoivat selventyä Vermoksen silmissä, hänen koittaessaan parhaansa mukaan keksiä hyvää kiintopistettä, jonka valitsisi viimeiseksi näkymäkseen.
Sillä ennen kuolemaa Vermos nyt vähiten haluaisi tuijottaa Celerosén virnuilevaa lärviä.

Mutta matka jatkuikin sisälle, joka sai nuorukaisen entistä epäileväisemmäksi ja pistämään vastarintaa. Mieluummin hän kuolisi valossa kuin jossain kidutuskammiossa, jossa ei ollut mitään mieleistä nähtävää! Xhanatoksen riuhtaisu kuitenkin sai pullikoivan nuoren jälleen asettumaan.
"Minne edes ra-raahaat minua ? Olisit voinut hoitaa asian ulkonakin."