Kippis, kulaus ja merimiehen munaus!

Alaynan kasvoilla häivähti pieni hymy, kun hän näki miehen hätkähtävän. Niinpä niin, harva muisti haltioiden ikääntyvän hitaammin. Toisen vastaukselle hän nyökkäsi kohteliaasti, mutta silti asia kiusasi häntä. Hänellä oli tunne, että se, mitä hän ei muistanut, saattoi olla melko tärkeääkin...
"Ei kiitos, en pidä oluesta", hän vastasi tarjoukseen vilkaisten tuopissa olevaa nestettä hieman epäluuloisesti. Hän ei ollut milään alkoholijuomien asiantuntija, mutta sen hänkin osasi sanoa, että täällä tarjottava olut oli todennäköisesti niin huonoa kuin vain saattoi olla. Hyvää ei annettu ilmaiseksi.
Hän kuunteli hetken ympäröivän väkijoukon tunnelmaa. Ajoittain hänellä oli tunne, ettei kaikki ollut kohdallaan... mitähän täällä tarkkaan ottaen oli meneillään, sitä hän ei osannut edes arvata. Toivottavasti se ei koskisi häntä millään tavalla...
"Mikä toi teidät tänne?" hän kysyi Beregryniltä ylläpitääkseen jonkinlaista kohteliasta keskustelua.

Kun tuopin sisältö ei kelvannut Alaynallekaan, Beregryn laski sen pois käsistään maahan. Beregrynkin oli tottunut juomaan hieman parempaa tavaraa, joten hän itsekin jätti tuopin sisällön sikseen.

Beregrynin harmiksi Alyana kuitenkin jatkoi samasta aiheesta puhumista. Mies ei ollut varma, kuinka kauan pystyisi pitämään peiterooliaan yllä jos haltia innostuisi jatkamaan inhottavia kysymyksiä vielä pitkään. Alayna vaikutti sen verran teräväpäiseltä ja asioista perillä olevalta, että hän alkaisi varmasti epäillä jotain jos Beregrynin sanat menisivät ristiin.

"Työasioissa taas", hän vastasi. "Olen menossa tapaamaan erästä kauppiasta." Se sentään oli täysi totuus. Beregryn ei kuitenkaan halunnut antaa haltialle mahdollisuutta tarkempiin uteluihin vaan vaihtoi jälleen näppärästi puheenaihetta. "No jos neidille ei olut kelpaa, niin kelpaisiko jokin muu juotava? Kenties lasillinen hyvää viiniä rantakapakassa?"

// Ensiksi pahoittelen epäaktiivisuuttani. Lopputyöni deadline aikaistui 6kk ja olen ollut hautautuneena siihen ja englannin YO-kirjoituksiin.//


Leszek nyökkäsi hyväksyvästi Cerathan ehdotulkseen. Häntä kuitenkin epäilytti tuon Zhionin ainainen virnuilu. Toisaalta ovathan jotkut ihmiset syntymästä lähtien iloisia, mutta itse ei kyllä pysty rentoutumaanZhionin seurasssa.

Siinä olisi ollut syytä kerrakseen seurata Cerathaa, mutta eipä hän myöskään osaa sanoa ei jos neito on hädässä. Asia, josta hänen isänsä häntä monesti oli varoittanut " Tuollainen käyttäytyminen vie sinut vielä hautaan...", toisaalta isähän on jo kuollut aikoja sitten.

" Sanoit että soittoniekat pitävät hallussaan sinun osuutta rahoista." Leszek sanoo mietiskellen. " Oletko varma, että he antavat sinulle koko osuuden, mikä sinulle kuuluu?" Tottuneena erilaisiin petoksiin ja velkomisiin Leszekillä ei olisi ollut mitään ongelmaa lähteä karhuamaan muusikoilta neidon rahoja, mutta Ceratha ei kyllä näytä sen kaltaiselta ihmiseltä, joka haluaisi tai edes kestäisi ajatusta sen kaltaisesta puuhasta.

Ceratha hymähti onnellisena. Olipa onni että kaikista miehistä juuri nämä kaksi hyvin ystävällistä, mukavaa ja auttavaista olivat päätyneet neidon seuraan, hän koki olevansa nyt täysin turvassa.

Ceratha lähti kävelemään miesten mukana väkijoukkoon etsimään muusikoita. Hetken mietittyään hän vastasi Leszekille. "Niin no, eihän minun tytön auta kuin toivoa että he pitäisivät sanansa? Minusta ei heille ole vastusta, mutta olen jo tottunut asemaani ja antamaan miehille periksi", nainen sanoi ja hymyili miehille.

Pian he löysivätkin muusikot jotka tosiaankin tahtoivat vielä uusinnan esityksestä joka oli tuottanut äskenkin niin hyvin. Rahat miehet lupasivat jakaa heti seuraavan esityksen päätyttyä ja alkoivat virittelemään soittimiaan.

Ceratha kääntyi miehiin. "Pysyttehän tässä hetken? Viimeinen asia jota tahdon, on joutua yksin väenpaljouteen tämän esityksen jälkeen..", nainen pyysi ja antoi takkinsa valahtaa maahan esitystä varten.

//Nöyrimmät pahoitteluni kaikille pelaajille, että vastaukseni on kestänyt näin pitkään. Olin jo kahden vaiheilla ilmoitanko, että suljen Fenyanin, mutta sain kuin sainkin itseni vakuutettua siitä, että katuisin sitä vielä joku kaunis päivä niin paljon, ettei se kannata. Joten... Täällä ollaan. //

Chiar ei ollut aivan varma seuraansa tuppautuneen pojan aikeista, mutta otti tähkäpään avun vastaan nyökäyttämällä päätään hyväksyvästi tämän ehdotukselle. Kuka hullu alkoi etsiä neulaa heinäsuovasta tylsyyteensä? Ilmeisesti tämä punaisin liivein varustautunut poika, joka oli kitukasvuista varjohaltianuorukaistakin lyhyempi. Olikohan pojalla kenties nimikin?

"Siltä varalta, että onnistun kadottamaan sinutkin tähän väenpaljouteen...", varjohaltia sanoi, pyyhkäisi sinertäviä sormiaan yllään olevan viittansa helmaan ja tarjosi sitä sitten uudelle tuttavuudelle. "Nimeni on Chiar...ja te olette?" Teräksenharmaat silmät tuijottivat nuorempaa ja pienempää poikaa tutkivasti, ehkä jopa hieman arvostelevasti. Tuntemattomien tarkoitusperistä kun ei voinut olla koskaan varma. Ken tietää vaikka tuokin nilkki yrittäisi myöhemmin ryöstää Chiarin... Onneksi haltiapojalla ei ollut paljoakaan mitä ryöstää: vain muutama rautakolikko ja vaatteensa. Tuskin kukaan nyt niin julma olisi, että veisi häneltä tällaisessa pakkasessa vaatetuksen?

"En usko, että löydämme ystävääni huuhtelemalla hänen peräänsä, joten olisiko sinulla jotain muuta suunnitelmaa hänen löytämisekseen? Tiedätkö esimerkiksi jonkun korkean paikan täällä, jonne voisimme kavuta?", Chiar jatkoi vilkkaan ajatuksenkulkunsa julki tuomista käsi edelleen ojossa tähkäpään suuntaan.

Zhion seurasi liikkeelle lähtenyttä tyttöä kerrankin vaitonaisena. Hän jätti hyväntekijän roolin suosiolla ihmismiehelle, sillä häntä ei vähempää voinut kiinnostaa, saiko tuo kaunis tyttö rahojaan. Kyllähän jokaisessa pitäisi sen verran sisua olla, että saa hankittua itselleen kuuluvat asiat omaan haltuunsa. Toisaalta, todennäköisesti tämä ihmisneito käytti usein muita keinoja hyvän lopputuloksen saavuttamiseen - kuten aina niin avuliaita kanssaeläjiä.

Jos mies muistaisi huhuilevat huudot tai olisi perillä etsintäoperaatiosta, jota parhaillaan järjestelmällisesti suunniteltiin, hän ei jäisi seisomaan paikoilleen ja nyökkäsi naiselle vakuuttelevasti Nyt haltian mielessä ei kuitenkaan ollut muuta kuin se, että kerrankin hän pääsi aitiopaikalle seuraamaan esitystä. Vaikka tanssijattaressa ei kenties ollut jämäkkyyttä, niin kauneutta riitti vaikka muille jaettavaksi. Jos hän siis olisi aavistanut Chiarin etsivän häntä, livahtaisi Zhion pikapuoliin syrjemmälle. Miksi? Siihen mies ei osannut näin äkkiseltään vastata.

Soittajat olivat asettuneet paikoilleen ja huilisti puhalsi ensimmäisen sävelen. Ainoa asia, joka häiritsi hänen keskittymistään tällä hetkellä, oli tuo ah-niin-jalo ihmismies. Hän ei pitänyt toisesta, ihmisen olemus oli vain epämiellyttävä. Hän mulkoili toista silmäkulmastaan, kunnes jotain oli pakko sanoa. Olisihan se ollut epäilyttävää vain seistä paikoillaan, eikä hän halunnut tehdä mitään, mikä nostattaisi toisen epäilykset.
"Tästä tulee hienoa...", hän mutisi katsoen esityksen aloitusta, ja vilkaisi sitten nopeasti Leszekiin. "Tunnetko sinä, tuota... hänet?"

Zánel yritti seurata ja kuunnella kaksikkoa mahdollisimman hyvin kuin vain pystyi, mutta väkisinkin hänen korviltaan karkasi sanoja hänen ulottumattomiinsa, eikä "salakuuntelusta" tullut yhtään mitään. Nuorukainen päätyikin siihen tulokseen sen jälkeen kun huomannut valtavan humalaisen - ehkä hieman pahoinvoivankin - joukkion kulkevan heidän välistään. Hän ei kuullut eikä nähnyt yhtikäs mitään. Ennen ihmismassan sivuun marssia hän kyllästyi ja päätti lähteä omille teilleen. Hänen luonteelleen ei sopinut salakuuntelut tai seuraamiset. Hän itse oli johtavampaa sorttia, eikä äskeisten kahden touhusta näyttänyt oikein tulevan mitään - ties sitten mitä etsivätkään.

Vaikka nuori metsähaltija ei todellakaan tiennyt mitä äskeinen kaksikko etsi, hänelle tuli pieni kilpailunhalu löytää tuo - varmasti arvokas henkilö - ensin. Olihan hänellä varmasti nopeammat jalat, kun hän yksin liikkui ja varsinkin pää, koska hän yksin ajatteli eikä hänen tarvinnut kuunnella muiden ehdotuksia - niin kuin siitä muutenkaan mitään olisi tullut. Zánel oli aina mennyt oman päänsä mukaan, eikä siinä muiden ehdotukset tai mielipiteet olleet häntä estämässä. Hän oli oman tiensä kulkija - oli aina ollut.
Niinpä ruskea pörröpää astui reippaasti eteen päin katse kohdistettuna melkein taivaalle muiden ollessa häntä sen verran pitempiä. Hän katsoi vain miehiä ja heidän hiuksiaan - muista hän ei niinkään välittänyt, sillä eihän hän tiennyt mitään muuta tästä mysteerisestä miehestä. Nuorukainen ei huomannut kuinka musiikki koveni koko ajan siellä minne päin hän oli menossa ja tuntui, että väki tungeksi siellä yhtä paljon kuin oluen perässä.

Kerrankin haltijan pienuudesta oli valttia, sillä hän puikkelehti kuolaavien miesten ohi ja hymyili jo voitolleen kun hän näki pienestä rakosesta tanssivan naisen, johon kaikkien silmät olivat kiinnittyneet. Tietenkin tämä kiinnitti myös Zánelin - nuoren miehen - huomion ja tyhmyksissään hän nousi suoremmaksi ja samalla hän sai katua sitä törmättyään eturivissä seisovaan mieheen. Nuorukainen tunsi kuinka hänen viittansa sisätaskusta pieni lasinen pullo, jonka sisällä oli valkoista jauhetta tippui tallattuun maahan. Vihreät silmät etsivät pullon ja se puristui nuorukaisen kouran sisään, jolloin hän vasta nosti katseensa ylös ja pienen pieni ilkikurinen hymy pilkahti haltijan kasvoilla hänen katseensa osutessa huikean pitkään ja vaaleahiuksiseen mieheen. Oliko hän löytänyt etsityn miehen ensimmäisenä?

// Hyvä on, saatte itse keksiä tähän niin luovan ja pitkän anteeksipyytelyrimpsun kuin kykenette :s //

Asis tarttui Chiarin käteen ja puristi sitä kevyesti. "Selvä pyy, Chiar. Minun nimeni on Asis. Eikä tarvitse teititellä", Asis lisäsi ja hänen silmänsä pilkahtelivat huvittuneesti. Tämä oli ensimmäinen kerta koko hänen lyhyen elämänsä aikana, kun kukaan oli teititellyt häntä. Sitä erikoisempaa vielä oli se, että teitittelijä oli häntä vanhempi ja kaiken lisäksi pidempi!

Ai niin, se korkeampi paikka. Asis nousi varpailleen ja tähyili ympärilleen. Ranta näytti tasaiselta ja ihmisten peittämältä niin kauas kuin Asis saattoi nähdä. Se tosin ei ollut mitenkään erityisen kauas...
Asis kääntyi ympäri ja hoksasi jotain korkeampaa. Aivan niin, oluttynnyrit!
"Emmekö voisi kiivetä oluttynnyrien päälle? Ovathan ne aika korkeita, ainakin minun silmääni", Asis mietti ääneen. "Ja jos tämä sinun etsimäsi henkilö on pitkä, hänen pitäisi löytyä helposti, eikö?"

Alayna kuunteli kohteliaasti vastauksen, mutta ei enää kysellyt tarkemmin asiasta. Hän painoi kuitenkin nimen ja kerrotut asiat mieleensä ja päätti selvittää niistä lisää, kunhan saisi tilaisuuden. Mutta nyt hänestä tuntui, että tämä saisi tältä erää riittää. Hänelle alkoi tulla kylmä, hän ei vieläkään ymmärtänyt, miksi oli vaivautunut paikalle ja humalaiset alkoivat käydä hänen hermoilleen. Toinen teki kyllä tarjouksen viinistä ja haltia pohtikin sitä hetken, mutta päätti sitten, että lähtisi mielummin takaisin majataloon. Jokin tuossa miehessä sai hänet epäluuloiseksi.
"Kiitos, mutta ei kiitos", hän vastasi nousten seisomaan. "Olen jo viettänyt liikaa aikaa täällä, ja tekin sanoitte, että teillä on tehtävää toisaalla. Toivottavasti tapaamisenne sujuu teille suotuisasti", hän vastasi hymyillen edelleen kohteliaasti ja tarkisti, ettei ollut unohtanut mitään. Sitten hän nyökäsi Beregrynille.
"Näkemiin, herra Ilyaven", hän lausahti hyvästiksi ja lähti kävelemään poispäin kohti syrjäistä majataloa, jossa vietti yönsä. Laatu ei ehkä ollut paras mahdollinen, mutta ainakaan kukaan ei katsonut haltioita ja muita taikaolentoja kuin jotain etäisen epämiellyttävää roskaa. Nopeasti haltia olikin jo kadonnut mutkitteleville kaduille.

//Poistun pelistä tässä vaiheessa. Kiitokset kaikille. :3//

Beregryn ei ollut kovin mielissään Alyanan kieltäytymisesetä. Hetken aikaa oli näyttänytkin siltä, että haltia olisi ollut halukas viettämään hieman enemmänkin aikaa Beregrynin seurassa. Beregrynin mielessä ehti käydä ajatus siitä, oliko Alayna kenties tajunnut tai muistanut jotain miehen menneisyydestä, kun kerran tunti yhtäkkiä halua lähteä. Tuskin syy kuitenkaan oli mikään niin suuri, kenties haltia vain yksinkertaisesti kyllästyi tympeään jutusteluun ja kaipasi päästä jo nukkumaan. Ota siinä sitten haltioiden aivoitukisita selvää.

Beregryn ei loppujen lopuksi jaksanut alkaa juosta Alaynan perässä, joten tämän hyvästellessä hän vastasi kohteliaan oloisella, kuitenkin pakotetulla hymyllä. "Näkemiin, neiti", hän sanoi ja antoi pettyneen ilmeen valua takaisin kasvoilleen heti kun haltian selkä katosi näkyvistä.

Hetken tuijotellessaan humalaista menoa ympärillään, Beregryn ei tuntenut itseään enää kovinkaan sopivaksi joukkoon. Illan paras mahdollisuus oli mennyt sivu suun, eikä Beregrynillä ollut enää intoa yrittää uudelleen. Ja aivan kuten Alayna oli viitannut, Beregrynillä todellakin oli töitäkin tehtävä. Niinpä hän jätti juhlivan joukon taakseen ja hakeutui lähimpään majataloon jatkamaan iltaa.


// Beregryn poistuu myös. Kiitos pelistä! //

Leszek ajautui mietteisiinsä jo ennen kuin tanssi alkoi. Katsellen kaikkien läpi, jonnekkin minne kukaan muu ei pystyisi seuraaman. Hän yllättyi haltiamiehen puhuttelusta.

Hemskutti kuka minäkin olen yllättymään moisesta? Vähänkin huonompi tuuri ja makaisin tässä kuolleena. Vai että olenko tavannut tanssian aikaisemmin... Hän sätti itseään. " Ei. En ole tavannut kyseistä neitoa aikaisemmin." Hän piti puheessaan pienen tauon. Tarkkasilmäinen katsoja olisi juuri ja juuri voinut sanoa hyvällä tahdolla, että hän hymyili. " Satutko sinä tuntemaan häntä vai oletko kenties ajamassa omaa asiaasi? "

Vasta sanottuaan asiansa Leszek kääntyi haltiaan päin ja katsoi toista silmiin, tai pikemminkin silmien taakse toisen pään sisään.

// Sori etten ole päässyt vastaamaan aikaisemmin...

Ceratha tanssi aivan yhtä kauniisti kuin edelliselläkin kerralla, saaden erityisesti miesväen taas kerääntymään katselemaan. Tyttö osasi onneksi jo taitavasti syventyä esitykseensä esiintyessään ja jatkoi tanssiaan välittämättä huudoista tai keräätyvästä väkijoukosta.

Nainen katsoi sivusilmällä tuota mieskaksikkoa jotka odottivat tämän esityksen loppumista. Hyväntahtoisena Ceratha tahtoi uskoa että miehet olivat ystävällisiä silkkaa sydämellisyyttään, mutta hän muistutti itseään olemaan varovainen sillä miehillä oli tapana olla muistakin syistä ystävällisiä Cerathan läheisyydessä.

Vaikka uusi tuttavuus ei halunnutkaan tulla teitiellyksi, Chiar ei ottanut pyyntöä kuuleviin korviinsa. Hänellä ei ollut tapana sinutella ihmisiä, joita hän ei tuntenut. Koska moni täällä tulisi näkemään hänet tämän Asis-nimisen pojan seurassa, eikä hän tiennyt mitään pojan tausta, oli hyvä antaa sellainen kuva muillekin, etteivät he olleet mitään ystäviä, jos jotain yllättävää tapahtuisi.

"Emmekö voisi kiivetä oluttynnyrien päälle? Ovathan ne aika korkeita, ainakin minun silmääni."

Chiar huokaisi syvään mielessään. Sulkipa jopa silmänsä mielenosoituksellisesti huokaisun yhteydessä. Hän oli jo kokeillut oluttynnyreitä! Mikseivät jumalat voineet kerrankin suoda hänelle oikeasti apua? Pitikö aina lähettää avuksi apina ihmisen vaatteissa?
"Emme me ole niin pitkiä, että tynnyreistä olisi meille mitään apua. Emme näkisi siltikään korkeimpien päiden yli.", varjohaltija murahti ja katsahti ympärillään hoippuviin jättiläisiin. "Ja niitähän täällä riittää."
Miten hän olikaan ollut niin typerä, että oli mennyt jättämään laivan Zhionin tähden. Tälläkin hetkellä hän voisi olla jo matkalla johonkin lämpimään majataloon ja kerjätä sen edustalla pari kolikkoa saadakseen leivänkannan vatsansa täytteeksi. Nälkähän tässä alkoi tulla.

"Annan teille loistavan vinkin. Älkää koskaan luottako kehenkään muuhun kuin itseenne", siniviittainen ja selvästi suivaantunut nuorukainen täräytti uudelle tuttavuudelleen ja lähti viilettämään viitan lieppeet viimassa lepattaen suuntaan, johon suurin osa juhlivasta kansasta oli pakkautunut. Se saattoi olla itsemurha, mutta myös ainut tapa löytää mies, joka pyrki varmasti pysyttelemään siellä missä muutkin, jottei kukaan virkavallan edustaja huomaisi hänen muistuttavan erästä etsintäkuulutettua merirosvoa.

Oli toinenkin syy, miksi Zhion hakeutui mielellään ihmismassaan. Sen lisäksi, että suureen joukkoon oli helpointa piiloutua, ei tarvinnut olla yksin ja itsekseen. Vaikka pian hän olisi jopa maksanut, jotta saisi olla rauhassa.

Zhion nyökkäsi ihmisen vastaukselle ja luuli, että asia oli loppuunkäsitelty. Hän oli palaamassa taas esityksen pariin, kun pohjoisenihminen töksäytti ilmoille syytöksen. Haltia katsoi taas harmistuneena toiseen, esityksen keskeyttelyn lisäksi häntä ärsytti se, että hän joutui katsomaan toista ylöspäin - tämä ihminen oli häntä pidempi. Ja se oli Zhionin egolle kova paikka.
"En toki", hän vastasi jättäen hyökkäävän oloisen lisäyksen huomiotta. Tarvitsiko sitä edes kysyä?
"Mutta noin hienoa esitystä on sääli olla seuraamatta."
Sanottuaan sanansa Zhion kääntyi katsomaan tanssia. Hän ei kuitenkaan voinut rentoutua, koska hälytyskellot hänen päässään olivat juuri alkaneet kilisemään. Hän ei tiennyt, mitä iso pohjoisenihminen aikoisi tehdä tai sanoa, ja kaiken lisäksi hänen niskaansa kihelmöi. Mitä se oikein meinasi?

Mies tunsi olonsa niin epämukavaksi, että hän oli valmis uhraamaan tanssin katselun sen takia. "Minun on pakko käväistä miestenhuoneessa, mutta nauti esityksestä minunkin puolestani", hän sanoi ja nyökkäsi ihmiselle, lähtien pujottelemaan ihmisten välistä.
Hän oli kävellyt vain pari askelta, kun hän säpsähti: joku metsähaltiapoika vähän matkan päässä tuijotti häntä kuin pieni piru. Zhion kurtisti toiselle kulmiaan.
"Mitä mulkkaat?"

Zánel tunki pienen lasisen pullonsa jauheineen taas viittansa uumeniin ja samalla hän kiersi sen ympärilleen niin tiukasti, ettei sieltä voisi tippua mitään, eikä viima pääsisi ainakaan sen raoista läpi, vaikka muuten sen läpi pääsikin kylmää. Katse oli koko tämän prosessin ajan kiinnittyneenä tuohon mieheen ja tämä mieskin huomasi sen. Pieni hymyntapainen oli noussut pysyvästi nuoren metsähaltijan kasvoille ja hän vastasi - ehkä hieman epäystävälliseen kysymykseen:
"No teitä tietenkin! Sojottavatko silmäni johonkin toiseen suuntaan?" Hän töksäytti ja kampesi itsensä lähemmäs tuota miestä. Pysyisiköhän hän toisen perässä jos mies lähtisi juoksemaan? Olihan hänellä vikkelät jalat ja suurin osa lumesta oli jo tallattuna maan tasalle, mutta väkijoukko olisi se vaikea seikka. Hänen piti siis keksiä jotain, mikä voisi kiinnittää toisen huomion.

"Minä tiedän jotain, mitä te ehkä haluatte tietää..." Zánel sanoi ja pää oli melkein takakenossa, sillä hän halusi katsoa toista silmiin. Oikeastaan eihän nuori mies tiennyt oikeastaan mitään. Mitä nyt, että toisen perässä juoksi kaksi lasta etsien toista ties miksi, mutta ehkä se olisi jo hyödyllinen tieto miehelle.
"Vastineeksi haluaisin myös tietoa." Zánel sanoi ja päässä pilkahti ajatus, että ehkä hän vihdoin saisi tietää jotain hyödyllistä, jotain häntä auttavaa.
"Miten on?" Hän kysyi kuin mikäkin salainen kauppias ja vihreät silmät olivat tiukentuneet ja ne odottivat nyt vain vastausta.