Kippis, kulaus ja merimiehen munaus!

((Ohops, samat sanat. Ihmiset, olette liian kilttejä, jos raja oli se 3 päivää niin voitte kaiketi hypätä yli, jos joku jumittaa (?) ))

Pujotellessaan väkijoukon läpi Zhion ei vilkaissut uudestaan taakseen, eikä hän siis huomannut, kuinka sylkäisyn maalina ollut ihminen lähi seuraamaan häntä. Jos hän olisi vaivautunut kurkkaamaan olkansa yli, olisi mies nähnyt, kuinka toisella oli kasvoillaan jokseenkin kärttyinen ilme.

Yhtäkkiä ihmiset väistyivät jonkin tieltä, Zhion väkisinkin heidän mukanaan, ja ohitse sujahti sama tyttö, joka oli vain hetkeä aikaisemmin itsunut metsän reunassa miesjoukon piirittämänä. Toisen vikkelyydestä päätellen olisi voinut luulla, että hamehelma juoksi itse kuolemaa pakoon.
Katsahtaessaan tytön perään Zhion ällistyi. Äskeinen tummahiuksinen ihminen oli takana, ja tuo tyttö oli kapsahtanut vieraan miehen kaulaan! Haltia ei osannut hetkeen tehdä muuta kuin toljottaa kaksikkoa, mutta pian hän sentään sai napsautettua auki loksahtaneen suunsa takaisin kiinni.

Myös tytön ahdistelijat olivat hidastaneet vauhtiaan tämän uuden seikan ilmestyttyä. Osa heistä kääntyi ja marssi pois, kun tytöllä näytti jo olevan seuraa, melko raamikasta sellaista. Päättäväisimmät miehet, kenties porukan johtosakkia, jäivät kuitenkin paikoilleen. Ehkä heillä olisi vielä mahdollisuus huvituksiin...

//Itselläni on ollut hieman kiireitä niin ei minua haitannut vaikka sinulla hieman kestikin ^^'' //

Zánelin viitta liehui hieman tuulessa ja syvälle päähän vajonnut huppu nousi hieman hänen itsensä toimesta ylemmäs, jotta hän näki moitteettomasti "neuvonantajansa". Hän ilokseen pani merkille, olevansa tyttöä pidempi - mitä ei hirvein usein ihmisten keskuudessa tapahtunut, joskus ehkä naispuolisten kanssa kävi sellainen onni. Joten vaikka hän olikin hieman vajonnut lumihankeen, joka nyt kasteli paikallaan seisomisen takia joka kolkan hänen kengistään ja sen mukana jaloistaan, hän sai katsoa tuota toista hieman alaspäin. Nuorukainen tunsi siitä hieman iloisuutta, sillä hän oli varsin harmistunut pituuteensa. Jos hän vain olisi voinut, olisi hän ainakin venynyt vielä 25 senttiä! Mutta jo nyt hän oli oman rotunsa pisimpiä, joten kasvaminen ei tulisi enää kuuloonkaan, ellei hän hankkisi puujalkoja tai vain muuta jatketta jalkoihinsa.
Metsähaltijan tummanruskeat hiukset, jotka siinä valaistuksessa olivat ruskeimmillaan, eikä niissä näkynyt vivahdetta mustaan kuin aivan pikkiriikkisen, heiluivat hieman yltyneessä tuulessa. Se kieputti kylmää ilmaa vinhasti ympäri ja ämpäri ja ihmiset kalisivat kylmyydestä. Záneliin tuo tuuli ei vaikuttanut, vaikka hän niin oli luullutkin. 'Taisi siitä oluesta todellakin olla hyötyä!' Haltija ajatteli iloisesti ja hänen huonotuulisuutensa oli hävinnyt kokonaan.

Kädet nousivat ristiin rinnan päälle ja vihreä katse muuttui hieman ärtyneestä leppyneemmäksi.
"Ajattelin vain kysyä, miten pääsen...kaupunkiin?" Zánel kysyi miettien hetkisen loppua. Niin, hänellä ei ollut aavistustaakaan mistä hän löytäisi merirosvoja - jos niitä edes mistään löytyisi. Ehkä nuo seikkailijamiehet olivat hautautuneet niin syvälle kammioihinsa, eivätkä sieltä pois liikkuneet. Tosin, eihän tämä nuori mies mistään kammioista tiennyt, eihän niitä välttämättä ollut olemassakaan! Formarnt yritti keskittyä tyttöön, vaikka hänen ympärillään kävi vilske ja hälinä. Häntä ahdisti koko paikka koko ajan enemmän ja enemmän - minkä pystyi tarkkasilmäisenä havaitsemaan hänen vilkuilustaan ympärilleen - ja hän halusi alueelta pian pois!

Virkistävä tuuli hyväili Asiksen kasvoja saaden tämän vaaleat hiukset tanssahtelemaan viileässä ilmassa. Tuuli tunkeutui Asiksen nenään ja sai tämän nenän kutiamaan sietämättömästi. Asis hieraisi kämmenselällään nenäänsä ja tuijotti Zánelia arvioivasti. Mitkähän syyt saivat tuon haluamaan kaupunkiin? Täältä rannalta ainakin sai olutta ja seuraa ja olutta ja tanssiesityksiä ja olutta ja kaikkea muutakin, mitä Aikuiset Yleensä Tarvitsivat. Vaikka ei tämä nimenomainen haltia ollutkaan aivan yhtä pitkä kuin aikuiset yleensä, vain vähän Asista pidempi. Lienikö muten aikuinen ollenkaan?
Uusi tuulenvire nipisti ohi liitäessään Asiksen nenänpäätä ja sai hänet nyrpistämään nenäänsä. 'Hyi, kuinka kylmä täällä on!' Asis ajatteli ärtyisästi. 'Jäädyn pian ihan kalikaksi, ellen saa jotakin muuta tekemistä kuin vain seisoskella ja vastailla kaikenmoisiin typeriin kysymyksiin!'

Asis kumarsi yhtä kaikki kohteliaasti. "Ja mitkähän syyt mahtavat ohjata teidät kaupunkiin, herra... Kuulkaa, en taida tietää nimeänne!" Jos hän jotakin oli oppinut viime aikoina, niin oikeita puhuttelumuotoja. Säälittävälle katulapselle oltiin paljon kiltimpiä, jos hän osasi olla kohtelias ja herroitella ja neiditellä ja rouvitella ja niin pois päin. Ihmeellisen paljon muuten näitä arvonimiä vai mitä lienivätkään olikin! Eikö kaikkia voisi kutsua vain herraksi? Paljon yksinkertaisempaa.

Asis nosteli jalkojaan mahdollisimman huomaamattomasti. Suojalumi alkoi tunkeutua läpi kenkien ja kastella Asiksen jalkoja. Haltianuorukainen alkoi ärsyttää häntä entistäkin enemmän. Miksei miekkonen voinut mennä kyselemään kysymyksiään joltakulta multa ja jättää häntä rauhaan? Mutta toisaalta, hän ei varmaankaan lähtisi ennen kuin saisi vastauksen kysymykseensa. Asis tyytyi huokaisemaan syvään.

Alayna naurahti itsekseen kuullessaan piirroksensa olevan 'nätti'. Sehän mukavaa... joko mies ei tiennyt taiteesta juuri mitään tai sitten tällä oli jonkinlaisia taka-ajatuksia. Ehkä molempia, mutta hän muistutti itseään siitä, että Yalla ja Evothorkin olivat ihmisiä ja silti mukavia. Liian kriittinen ei saanut olla.
Kuullessaan toisen nimen hän nyökkäsi kohteliaasti, kuin sillä ei juurikaan olisi väliä. Kyllä hän nimen tunnisti, olihan hän asunut Fenillä syntymästään aivan viime aikoihin asti eli peräti 46 vuotta. Todennäköisesti Beregryn oli häntä nuorempi... mutta jokin tuossa nimessä vaivasi häntä. Hänen perheensä oli myöskin kohtalaisen varakas, joten hän oli liikkunut yläluokan keskuudessa jonkin verran, ja hän olisi voinut vaikka vannoa jossain vaiheessa kuulleensa Betor Ilyavenin pojasta jotain kummallista. Mitä, se ei juuri nyt tullut mieleen. Hän työnsi asian mielensä taka-alalle ja toivoi, että muisto palaisi ajan kanssa.
"Olen toki kuullut Ilyavenin suvusta. Kuka tahansa Feniltä kotoisin oleva on varmaan kuullut teistä", hän vastasi hymyillen hieman. Tästä sattaisi tulla mielenkiintoista... kunhan hän vain onnistuisi muistamaan, mitä oikein oli aikoinaan kuullut toisesta.

//Anteeksi, en ole ehtinyt käymään täällä. Koulussa on ollut niin paljon kokeita//

Maailma tuntui pyörivän Vindirin silmissä ja pahoivoinnin aallot kulkivat hänen ylitseen. Hän kumartui yökkimään, mutta oksennusta ei tullut. Oliko se nyt sitten hyvä vai huono asia, Vindir ei osannut sanoa. Häntä pyörrytti. Sitten hän kuuli jonkun tervehtivän halrithilla. Sitä kieltä ei koskaan kuule tarpeeksi. Sivukorvalla Vindir kuunteli vastaako tervehdykseen kukaan. Kun kukaan ei vastannut, nosti Vindir katseensa maasta ja katsoi äänen suuntaan. Ei kovinkaan kaukana seisoi hurjan jännän näköinen haltiamies. Vindir katsoi miestä hetken pää kallellaan. "Tuota..." Vindir aloitti vähän heikolla äänellä, yskäisi ja jatkoi, "minullekko puhutte?" Jos Vindir olisi voinut paremmin, olisi hän heti lentänyt haltian ympärille ja udellut häneltä kaiken maailman asioita kasvojen arvista aina sukkien väriin saakka. Mutta nyt hän oli liian huonovointinen lentämiseen ja puhuminenkin tuntui pahentavan oloa ja Vindir yskäisi pari kertaa oikein kunnolla. Tuntui kuin hänellä olisi ollut kukussa kivi, joka vaikeutti hengittämistä ja puhumista.

Beregryn oli aidosti ilahtunut siitä, että Alayna oli kuin olikin tunnistanut hänen sukunsa nimen. Ehkä omaksi epäonnekseen, hänelle ei tullut mieleen että haltia saattaisi olla tietoinen Beregrynin menneisyyden ei-niin-kehuskeltavista tapahtumista. Hänen olisi pitänyt olla hieman varuillaan, mutta uskoi olevansa täysin turvassa täällä riehakkaan juhlaväen joukossa.

"Sepä mukavaa. On aina mahtavaa tavata olentoja, joille ei tarvitse selittää pitkästymiseen asti kuka on." Beregryn naurahti. "Oletteko sitten asuneet Fenissä kauankin?" Beregryn jatkoi. Hän piti puheessaan kohteliasta sävyä yllä ja yritti keskittyä jokaiseen sanaansa niin että ei vahingossa vain tulisi sanoneeksi mitään toista loukkaavaa. Beregryn oli tehnyt haltioden kanssa sen verran vähän tuttavuutta, että hän ei tiennyt, jos heillä olikin jokin puheenaihe, joka saisi heidät pahastumaan. Parasta oli siis pelata varman päälle.

Leszek oli hieman yllättynyt neidon rynnätessä hänen syliinsä, mutta tunnistettuaan hänet äskeiseksi tanssijaksi ei tarvinnut paljoakaan päätänsä vaivata, että minkä lainen ongelma hänellä saattaisi olla. Neidon avunpyyntöön Leszek nyökkää päätänsä ja antaa käsivartensa neidolle. Samalla joku hieman enemmän päissään oleva mies alkaa haastaa riitaa Leszekin kanssa,

Juopoilla ei siten ole minkäänlaista kunniaa. En haluaisi pelotella neitoa tappelulla heti alkuunsa. Toisaalta.. Juopot pelästyvät kumman helposti. Leszek ajattelee.

Tähän mennessä juopon herjat ovat menneet Leszekiltä aivan ohi, kukapa moisista juopon huuteluista välittäisi, mutta nyt se kurja loukkasi neidon kunniaa. Tätä ei Leszek voinut enää sietää vaan kääntyy juoppon suuntaan ja katsoo häneen rennosti, mutta samalla hyvin uhkaavana ja asettaa kätensä miekkansa kahvalle. Viitta siirtyy myös samalla niin, että humalainen näkee myös sen.

Humalainen aluksi näyttää hölmistyneeltä Leszekin äkillisestä liikkeestä, mutta pian alkaa pyrkiä taaemmas, kompastuu ja kaatu istuaalleen.

Heikko. Leszek hymähtää hieman ivallisesti, eikä anna juopon enää vaivata mieltään. " Haluatko jonnekkin...?" Leszek kysyy neidolta.

Ceratha oli hetken aivan varma että mies heittäisi hänet sylistään ja antaisi juopoille, eihän sen kaltainen heittäytyminen vieraitten syliin ollut kovinkaan kunniallisena pidettävää toimintaa, edes tanssijattarelta.

Nainen helpottui silmin nähden miehen myöntyessä hänen pyyntöönsä. Kun yksi humalaisista päätti vielä kerran yrittää onneaan, Cerathan kaunis vartalo painautui mieheen hiukan pelokkaana kiinni. Humalaisen peräännyttyä, neito otti hiukan etäisyyttä mieheen. Mitä tämä mahtoi ajatella hänestä? Ei lainkaan kunniallista toimintaa minulta, Ceratha ajatteli punastuen hiukan tajutessaan kuinka lähelle oli äsken miestä vasten painautunut.

Kun mies ehdotti siirtymistä muualle, Ceratha nyökkäsi tälle muutamaan kertaan pieni suloinen hymynkaare suullaan ja antoi miehen johtaa tietä.

((ja sitten minullakin kesti... tästä on hyvä liikkua vain parempaan suuntaan))

Hölmistyneenä Zhion seurasi sivusta, kun urhea pelastaja, jonka kaulaan tyttö oli kapsahtanut, sai ahdistelijat perääntymään yhdellä vaivaisella uhkaavalla liikkeellä. Ei aikaakaan, kun pohjoisenihminen on jo saattamassa vienosti hymyilevää kaunokaista rauhallisempaan paikkaan. Tilanne oli niin kummallinen, että Zhion ei ollut heti valmiina toimimaan. Ensinnäkin, ihmiset ovat käsittämättömän hyväuskoisia, mikä teki tästä illan ritarista yhtään sen paremman miehen kuin noista juopoista. Toiseksi, miten ihmeessä kaikki lähistön olennot olivat jättäneet Zhionin täysin huomiotta. Oliko hän muille kuin ilmaa rotunsa takia? Raivostuttavaa.

Hilliten temperamenttinsa parhaansa mukaan Zhion astahti lähtöä tekevän kaksikon perään ja yritti saada toisia pysähtymään.
"Kuulkaa neiti... En suosittelisi lähtemistä kovinkaan kauas", hän sanoi pelkästään tälle naishenkilölle, ihmismiestä hän vain vilkaisi välillä tarkistaakseen, ettei toinen oikeasti halunnut leikkiä sankaria.
"Jos etsitte turvallista paikkaa, niin syrjemmälle siirtyminen on huonoimpia asioita, joita voitte tehdä. Väkijoukon keskellä on aina turvallisempaa, varsinkin jos saattajana on... tuntematon."

Nenä nyrpistyi hivenen Zánelin kuullessa tytön jatkavan. 'Uteleva...' nuorukainen murahti mielessään eikä hyvällä sävyllä. Hän halusi pitää omat asiansa ominaan jos siihen oli mahdollisuus, eikä hänellä ollut aikaa jaaritella pitempiä aikoja. Toki, jos tämä sitten auttaisi häntä löytämään etsimänsä joukon, niin kai hän voisi vähän avautua ensin kun hän saisi itsensä hieman rauhoittumaan.
"Nimeni on lyhyesti Zánel, mutta tuskin tarvitsette nimeäni tien neuvomisessa, neiti." Tämän kohteliaammin haltija ei voinut vastaustaan antaa, mutta hän oli saanut äänensävynsä rauhoittumaan. Miksi tien neuvominen oli noin hankalaa? Heillä päin, joku olisi vain osoittanut minne piti mennä ja siinä se sitten olisikin. Täällä päin näköjään joutui jaarittelemaan oman elämänkertansa ennen kuin neuvoja herui. 'Pakkohan näihinkin tapoihin on tottua...' Metsähaltija ajatteli samalla kun hänveti huppuaan paremmin päähän. Vaikka hänellä ei ollutkaan kylmä seistyään lumihangessa melkein polviaan myöten ja kastuen niin likomäräksi - mikä näytti varmasti erikoiselta kaikkien palelevien naisten ja herrojen keskellä - tuuli tuli ikävästi korviin, jopa hupun läpi. Viitta kun ei ollut hirveän paksua tekoa.
"Voin tosin suunnata jonkun muunkin luokse, jos sinulta ei neuvoja tipu." Äänensävy oli romahtanut hieman epäkohteliaaksi ja teitittely oli muuttunut epämuodollisempaan muotoon. Zánelilla alkoi pikku hiljaa pinna kiristyä ja se totisesti näkyi jo tummanvihreiden silmienkin katseesta.

//Nopea lyhykäinen ^^''//

Asiksen silmät suurenivat hämmästyksestä. Tuo haltiahan oli tunnistanut hänet tytöksi! 'Pahusten pahus' Asis kirosi ÿstävällisen, joskin hieman jähmettyneen hymynsä takana. No, tuskinpa tuo tietoa Asiksen oikeasta sukupuolesta lähtisi levittelemään. Eikä haltia totisesti näyttänyt sellaiselta, joka hiipii pimeillä kujilla pikkutyttöjen kimppuun. Tai mistä sitä koskaan tiesi.
Asis puisti päätään. "Enpä taida tarvita, mutta onhan se mukava tietää, ketä puhuttelee", hän heläytti ja kumarsi. Zánelin ilme muuttui kireäksi ja Asis kiirehti vastaamaan. "Mutta... Kaupunki, eikö niin? Tuollapäin!" Asis osoitti epämääräisesti pohjoiseen. Selvittäköön itse tien sieltä eteenpäin.
Asista alkoi pikkuhiljaa hiukoa. 'Saisikohan täältä jostakin mukillisen raikasta vettä?' hän pohti. Kurkkua kuivasi ikävästi, ja oluen, lian ja hien löyhkä kutitti hänen nenäänsä armottomasti. 'Toivottavasti en nyt aivasta tuon... tuon... mikäsenytoli... Zánelin saappaille', Asis ajatteli ja pyyhkäisi nenäänsä hihaansa. Toivottavasti mies ei kyselisi enempää, sillä Asis ei ainakaan antaisi yhtään enempää vastauksia, vaan painelisi jonkun tynnyrin päälle istumaan ja söisi ehkäpä toisen omenan.

// Lyhyt tämäkin, mutta antakaamme se anteeksi! //

Alayna hymyli ja nyökkäsi. Itse asiassa oli vielä mukavampaa törmätä johonkuhun, joka ei ollut kuullut yhtään mitään ja jättää selittämättä tiettyjä asioita. Karkoitetuksi tuleminen oli hänelle edelleen varsin raskas asia. Seuraava kysymys oli kuitenkin hiukan turvallisempi ja jopa huvitti häntä hieman, koska hän osasi aavistaa ihmisen reaktion. Kauan ja kauan, miten sen nyt otti...
"46 vuotta, syntymästäni asti", hän vastasi hymyillen ja varautui odottamaansa vastaukseen. Hän nimittäin aavisti, ettei toinen voinut olla hänen ikäisensä ja häntä kiinnosti se, oliko toinen muistanut haltioiden elämän hitaamman kulumisen esittäessään kysymyksensä.
"Entä te? Kauanko olette asunut Fenillä?" hän kysyi osittain keskustelun takia, osittain siksi, että saisi jotain vihjettä sen suhteen, mitä oikein oli kuullut Beregrynistä. Siitä oli niin kauan, kun hän oli kuullut asiasta...
Pari juoppoa tuupertui hankeen vähän matkan päässä, mutta Alayna ei juuri huomioinut heitä. Jos hän olisi tajunnut miettiä asiaa, hänelle olisi saattanut juolahtaa mieleen, että laimennetun oluen ei pitäisi juovuttaa ketään noin nopeasti, mutta se ei juuri nyt juolahtanut hänen mieleensä.

//Apua anteeksi olen ollut tukkeena!//

Ceratha murehti vielä hiukan sitä kuinka lähelle oli tullut tuntematonta miestä, mutta ainakin huoli siitä mitä tämä herra haluaisi häneltä oli kadonnut. Miehen puhuessa siitä että alueelta tulisi lähteä, Ceratha tajusi että osa hänen palkastaan oli vielä soittajien käsissä ja hän oli kai lupautunut vielä toiseenkin esitykseen..

Neito nielaisi ajatuksesta mutta katsellessaan urheaa pelastajaansa joka oli esittäytynyt nimellä Leszek D'agostino, hän ei kyennyt estämään pientä hymyä. Toisaalta mies teki hänet hiukan surulliseksi, tämä muistutti hiukan Donahueta. Miksei hän voisi vain unohtaa sitä miestä ja niitä öitä?

Ennenkuin Ceratha ehti vajota murehtimaan rakastaan ja missä tämä nyt olisi, olisiko edes hengissä, hän katsahti tähän outoon haltiaan joka vaikutti kovin huolestuneelta siitä minne hän oli matkalla Leszekin kanssa.

"Nimeni on Ceratha.. Vakuutan teille herra, olen paremmissa käsissä tämän hyvin ystävällisen herran kanssa kuin väkijoukon jahdattavana", neito veti hiuksensa pois tieltä ja näytti jumalaisen kauniit kasvonsa haltialle ja Leszekille. Hän koki olevansa turvassa, ei siis haittaisi vaikka joku näkisikin kuinka kaunis hän todella oli.

//Okei... Nyt tehdään niin, että kun tämä näyttää edelleen takkuavan pahasti, niin hyppään uudelleen mukaan Chiarilla kuin se ei olisi vielä koko pelissä ollutkaan. Poistin kaikki minun, Vindirin ja Noreian väliset vastaukset tästä pelistä sekaamasta pelijärjestystä, myös aloitusviestini, joten pelin on nyt sitten avannut BM. x) Pääasia, että peli selkiintyy ja se saadaan päätökseenkin joskus.

Ohessa pieni infopaketti hahmoistamme, jotta pelaaminen olisi helpompaa jatkossa. Haltioiden nimet ovat oliivinvihreällä ja ihmisten lilalla. Kursiivilla olen korostanut sellaiset asiat, joihin vastapelaajien kannattaisi kiinnittää huomiota, jos tilaisuus tulee.//

Juonipaljastus:

Chiar:

Teräksenharmaa silmäpari tarkasteli kurttuun painuneiden kulmien alta kauempana rannalla kelmeän keltaisena palavia soihtuja ja niiden ympärillä juhlivaa väkimassaa. Täältä kilometrin päästä oli vaikea sanoa minkä ikäistä juhlaväki oli, mutta kovaäänistä se ainakin oli. Chiar olisi voinut vaikka vannoa, että jokainen rannalla laulettu yhteislaulu kaukui metsän yli Mihteriin saakka sillä se kuului tänne laivallekin niin kirkkaasti pakkasilman halki, että jollei paremmin olisi tiennyt, olisi voinut kuvitella laivan miehistön pistäneen omat kekkerit pystyyn.

Chiar ei voinut käsittää miten joku halusi vapaaehtoisesti pilata kuulonsa tuollaisessa metelissä, mutta tiesi kyllä yhden miehen jopa nimeltä, joka niin oli tehnyt. Tiedossa oli kyllä ollut, että Elveristä lähtevä laiva poikkeasi matkalla Madarenin rannalla heittämässä juhlaväkeä paikalle ja jatkaisi matkaansa Mihteriin kahdeksannen vaiheen lopussa, mutta siitä ei ollut ollut mitään puhetta, että Zhion juhlintaan. Niin vain oli käynyt...kaikesta huudosta ja hampaiden kiristelystä huolimatta.

Varjohaltianuorukainen kietoi villaisen viitan paremmin ympärilleen ja asteli laskusiltaa pitkin jäätyneen rantaveden päälle alukselta, jolla heidän oli ollut tarkoitus matkata Mihteriin vielä tämän vuorokauden aikana. Koska Zhion ei kuitenkaan ollut pitänyt lupaustaan ja palannut juhlista kahdeksannen vaiheen loppuun mennessä, oli Chiarin jättäydyttävä laivan matkasta, sillä toisin kuin Zhion, hän oli tällä hetkellä varaton. Ja vaikka varjohaltianuorukainen vakuuttelikin itselleen, että se oli ollut ainut syy, miksi hän oli jättäytynyt matkustaja-aluksen kyydistä häntä puoleen reiteen yltäviin nietoksiin, se ei ollut totta. Niin itsepäinen ja epäsosiaalinen tapaus kun Zhion olikin, mies oli tällä hetkellä Chiarin ainut ystävä ja kai ainut, joka häntä puolustaisi, jos hänen henkeään uhattaisiin. Tosin jos joku nyt olisi halunnut päättää Chiarin päivän, Zhion ei olisi mahtanut asialle mitään...

Käden lunta kauhoen ja kasvot tuimina varjohaltiatyttö porskutti hangessa eteenpäin kuin höyrylaiva, eikä pysähtynyt edes siinä vaiheessa, kun ensimmäinen sammunut mursu osui hänen tielleen, vaan asteli sen yli kuin se olisi ollut vain suuri kivi hänen edessään. Hän sitten inhosi kännisiä!

"Zhioooon~!", tyttö karjaisi hengästyneenä päästessään viimein alueelle, jossa lumi oli jo tallottu sen verran matalalle, että sen päällä astelu ei käynyt työstä. Tällä hetkellä Chiarille oli aivan sama suuttuisiko Zhion siitä, että häntä kutsuttiin nimeltä julkisella paikalla, vai ei. Hän oli juuri taistellut lunta vastaan kilometrin pituisen matkan verran, eikä todellakaan aikoisi vaivata aivojaankin Zhionin juhlinnan takia.


//BM, oletan että edellä mainittu sopii sinulle. Jollei, niin otathan yhteyttä.

Pelivuorot ovat jatkossa: BM, Chianna, Temerice, Snowfaerie (heinäkuun Englannissa), Meraldina, phobia, CatNip ja minä.//

((Jessöör. Sopii hyvin, kaikki keinot on sallittuja pelin hyväksi ^^. Nyt pitää itsekin tsempata (ja muistaa ilmoittaa matkoista).))

Aivan kuin nuo kaksi olentoa olisivat tehneet jonkin sanattoman liittouman, eivätkä he edes halunneet ymmärtää Zhionin näkemystä tästä asiasta.
"Niin", hän myönsi miettivästi ja vilkaisi samalla miestä, joka oli juuri esittäytynyt. Välttääkseen turhia hankaluuksia hän vastasi toisen kumarrukseen, mutta vain nyökäyttämällä päätään aavistuksen verran alaspäin. Hän ei ikimaailmassa alkaisi matelemaan ja nöyristelemään haisevan sepän oppipojan edessä. Vaikka toinen taisi tehdä niin sanottua rehellistä työtä käsillään, ei yksi nahkaessu voinut tehdä ihmisestä parempaa henkilöä kuin Zhionista itsestään. Ellei tämä kaksikko kuulunut siihen suureen enemmistöön, joiden mielestä haltioiden olisi parasta syöttää itsensä getuille.
"Järkeväähän se on pysytellä poissa hankaluuksista. Mutta vieraan kanssa meneminen yksin autioon paikkaan... Ei kaikkein fiksuin -"

Lause katkesi hetkeksi, kun mies jähmettyi ja oli kuulevinaan oman nimensä. Sitä kovaan ääneen kailottava ääni kuulosti kovin tutulta, ei hän paljon muita ääniä ollutkaan viime aikoina kuunnellut. Mikä ihme sen tytön päässä oli naksahtanut? Tätä menoa varjohaltia taluttaisi vartijat hänen syliinsä.
Mies ei ollut huomaavinaankaan huutoa ja siksi hän kiirehti jatkamaan lausettaan.
"- vaihtoehto siis minun mielestäni."
Hän katsahti kaksikkoon ja hymyili ihmismiehelle, jonka nimi oli Leszek. Oman esittäytymisensä hän jätti sikseen, koska ei nähnyt sitä tärkeäksi, etenkin kun hänen nimeään huudeltiin ympäriinsä.
Vaikka Zhionin aikomuksena ei ollut haastaa riitaa, ei hän mahtanut sille mitään, että hänen ystävällinen hymynsä näytti enemmänkin pilkkaavalta. Eikä hänellä ollut muuta syytä olla pitämättä tuosta vieraasta miehestä kuin tämän ihmisyys ja nahkanlemuinen hyvyys.
Ohimennen hän yritti vilkaista ja saada sitä tyttöä silmiinsä. Olikohan toinen tulossa tänne päin... Toisen löytäminen oli kuitenkin turha toivo, tyttö hukkui väkijoukkoon niin helposti.
Heti sen jälkeen Zhion käänsi katseensa Cerathaksi esittäytyneeseen tyttöön ja pääsi ahmimaan tätä silmillään. Nyt hän ei ollenkaan ihmetellyt sitä, minkä takia juopot ja muut olivat olleet tytön kimpussa kuin härkäset. Sileiden kasvojen perusteella naisihminen oli iältään tyttö, siis melko nuori, mutta siitä huolimatta hänellä oli täysikasvuisen naisen ruumis. Zhion tunsi jo kämmenissään, kuinka pehmeä ja täyteläinen lantio naisella oli. Ihokin oli varmasti sileä kuin vauvan poski.

Ei Zánel ollut arvannut neuvojansa sukupuolta, mutta närkästyksissään hän oli vain heittänyt ’neiti’ liitteen sanojensa perään. Pikku mies ei oikein osannut yhdistää toisen hämmästystä tekemäänsä pikku paljastukseen, vaikka toisen reaktio oli ilmeinen. ’Ehkä tuo vain tajusi, että minua kannattaa auttaa nopeaan?’ Zánel ehdotteli mielessään, sillä viisautta tämän metsähaltijan päästä ei löytynyt niin paljon, että hän olisi yhdistänyt toisen tytöksi.
Zánel ei tiennyt mikä hänen sanoistaan tai eleistään oli tepsinyt, mutta pian hän saikin pienen – ehkä hieman epämääräisen – neuvon, jota hän päätti noudattaa, jo sen takia, että hän pääsisi pois hulisevasta joukosta, löytäisi kaupungin ja eikä joutuisi palelemaan silloin, kun oluen voima ei enää lämmittäisikään häntä. Hänellä ei ollut enää paljon tuhlattavanaan valkoista jauhetta, joka oli piilossa jossain Zánelin arokkaimpien tavaroiden joukossa.
”Kiitos!” Zánel sanoi huokauksen ja ehkä hieman pilkallisen hymyn saattelemana. Heruihan niitä tietoja sittenkin. Siinä samassa hän otti jalat allensa ja lähti tytöstä tai pojasta – mikä toinen liesikään – pois päin toisen osoittamaan suuntaan. Hän näki – mitä nyt kaikkien niiden heiluvien ja juhlivien ihmisten keskeltä näki – kauempana jonkinlaisen pienen tavernan ja suuntasi sitä päin.

Lumi ei enää haitannut häntä kylmyytensä vuoksi, mutta oli se varsin epämukavaa rämpiä polviin asti ulottuvassa lumessa ilman päämäärää. Zánel kun ei viitsinyt talsia jo valmiiksi tallotulla lumella, kun ties minkä juopuneen henkilön hän päällensä vielä saisi. Vaikka hänellä oli nopeat kintut, ei hän siitä välttämättä selviäisi.
’Zhioooon!’ Zánel hätkähti huudosta ja huudahti mielessään ’Voi hyvä Leprekaun!’. Hän käänsi nopeasti päänsä vieressä olevaan pieneen tyttöön. Hänen sydämensä meinasi hypätä rinnasta ulos siitä säikähdyksestä, sillä hän oli jo melkein tottunut siihen yleiseen hässäkkään mitä sillä aukiolla oli, mutta huutelevat pikkutytöt? Ei, ei, se oli jo tälle haltijalle liikaa.
”Pitäisitkö pienempää ääntä!” Nuorukainen kuuli tiuskaisevansa täysin tuntemattomalle, mutta sille ei voinut enää mitään sanojen purkautuessa hänen huuliltaan. Sanat johtuivat hänen säikähdyksestään, jota hän yritti toiselta piilotella, ehkä hieman turhaan, sillä hän oli liian tuohtunut tunteidensa piilottelemiseen. Ikävikseen hän sai huomata heillä olevan sama suunta, mutta poika jäi hieman toisesta jälkeen tarkkailen toista kuitenkin tiiviisti. Ehkä toinen oli tavoittelemassa jotain, joka auttaisi häntäkin tulevaisuudessa? Zánelilla oli vain sellainen tunne...

// Tuhannet anteeksipyynnöt myöhästymisestä, unohdin ilmoittaa että olin riparilla ja palasin vasta joitakin päiviä sitten ^^;; //

Asis kumarsi hieman jäykästi ja mutisi: "Ilo olla avuksi." Ei sillä, että se mikään erityinen ilo olisi ollut, mutta korulause mikä korulause. Suoristautuessaan hän näki Zánelin katoavan väkijoukkoon. Asis näytti kieltään Zánelin loittonevalle selälle ja kääntyi sitten pois. Seuraava, joka häneltä tulisi kyselemään neuvoja, saisi tuntea hänen hampaidensa voiman. 'Tai ehkei sittenkään', Asis mietti. Hän kääntyi ja lähti kohti oluttynnyreitä. Häntä janotti ja, jos näitä kaikkia känniläisiä oli uskominen, tämä olut oli kenties hieman parempaa kuin se, jota Asis oli aikaisemmin maistanut. Muisto kirveli vieläkin poskien sisäpintoja.

Asis hiippaili erään sammuneen juopon luo ja nappasi tämän kädestä puolityhjän kolpakon. Hän nuuhkaisi epäillen tuopin sisältöä ja siemaisi sitten pienen kulauksen. Sekunnin kuluttua Asis sylkäisi suunsa koko sisällön osittain lumihankeen ja osittain sammuneen miehen takille. Irvistellen hän pyyhki suutaan hihaansa. 'Yäääääääk, tämä oli pahempaa kuin se edellinen!' Samassa hänen selkänsä takaa kuului kimeä kiljaisu, jonka sanoma tuntui selvästi olevan "Zhioooooooon!" Asis käännähti ympäri ja huomasi tuijottavansa nuorta varjohaltiatyttöä. "Mitä ihmettä sinä möykkäät?" hän kysyi puoliksi uteliaana ja puoliksi ärtyneenä. Kuten sanottu, haltiat kiinnostivat häntä valtavasti eikä hän samanikäisiä ystäviäkään panisi pahakseen. Varsinkaan haltiaystäviä. 'Tosin', Asis mietti, 'en tainnut tehdä kovin hyvää ensivaikutelmaa. Paras korjata sanojaan.' "Tai siis että, oletko kadottanut jonkun?" hän kysyi.

//Hypätkää vain yli. ^^ En tällä haavaa ehdi roolaamaan.//

// Höh, olen ihan sekaisin näiden pelivuorojen kanssa.. o_O Olen ihan varma että olisin roolannut Snowfaerien viime ropen jälkeen, muista jopa mitä olin kirjoittanut! Mutta ei sitten, ehkä olen vain kuvitellut koko jutun... //


Beregryn ei voinut estää pienoista hätkähdystä. 46 vuotta! Kyllä Beregryn tiesi että haltiat elivät pitkään ja ikääntyivät ihmisiä paljon hitaammin, mutta tämä oli silti jo aika paljon. 46-vuotias ihminen olisi jo keski-iässä mutta tämä haltia näytti olevan vasta elämänsä kukoistuksessa. Toisaalta, mitä ihmeen väliä loppujen lopuksi olisi Alaynan henkisellä iällä, kun fyysinen ikä oli kuitenkin täsmälleen oikea... Hymy palasi Beregrynin kasvoille.

Alaynan jatkokysymys herätti Beregrynin ajatuksistaan. "Olen elänyt Fenillä koko elämäni", Beregryn sanoi. "Lukuunottamatta muutamaa viime vuotta, joiden aikana olen reissannut ympäriinsä. Työasioissa." Se oli kaunisteltu tapa sanoa että Beregryn oli häipynyt kotoaan jo kymmenen vuotta sitten eikä ollut vaihtanut isänsä kanssa yhtäkään ystävällistä sanaa sen jälkeen. Mutta moisia pikkuseikkoja ei Alyanan tarvitsisi tietää. Mitä rikkaampana ja vaikutusvaltaisempanan Alyana miestä pitäisi sitä parempi.

Ympäröivien ihmisten metelistö Beregryn tajusi edelleenkin pitelevänsä inhottavanmakuista litkua sisältävää oluttuoppia kädessään. Estääkseen Alyanaa jatkamasta puheenaihetta ja kyselemästä liikaa, Beregryn tarjosi tuoppia haltialle. "Maistuisiko neidille?" hän sanoi kohteliaasti.

//Odottelen CatNipin vastausta 3 päivää ja vastailen sitten, jotta peli etenee.//

(sori, kone ei tahtonut päästää minua tänne sivulle sen jälkeen kun asensin koko höskän uudelleen :/ sain tapella virustorjunnan kanssa jonkin aikaa..)

Ceratha katseli vuoroin molempia miehiä. Hänestä oli kummallista että juuri tuo haltia joka oli hetki sitten hyvin kiinnostunut hänen turvallisuudessaan söi häntä parasta aikaa silmillään minkä ehti. Onneksi tämä toinen herrakin oli mukana.

Nainen oli hetken hiljaa kunnes muisti taas työnsä. "Herrat, voinko vaivata teitä sen verran että tulisitte suojakseni vielä toviksi väkijoukkoon? Lupasin soittoniekoille esittää vielä toisenkin tanssin ja heillä on kaikki rahat viime esityksestä.. Voisitteko mitenkään herrat?" Ceratha katsoo miehiä anovasti ja suloisesti.

”Pitäisitkö pienempää ääntä!”
Chiar vilkaisi olkansa yli selkänsä taa jääneeseen vihreäsilmäiseen pörröpäähän. Poika ei ollut häntä kuin otsan verran pidempi ja kehtasi sanoa noinkin rumasti, vaikkeivat he edes tunteneet. Olipa täällä rannikolla kohteliasta väkeä. Uskomatonta, että Zhion oli halunnut vapaaehtoisesti viettää aikaansa tuollaisten sammakkosuiden kanssa.

Varjohaltianuorukainen ei vaivautunut vastaamaan hännystelijälleen, vaan eteni nokka tuulta vasten suunnattuna lähemmäksi mylvivää väkijoukkoa, jonka seassa hänen etsimänsä henkilökin varmasti oli. Eri asia oli kuitenkin bongata mies väenpaljoudesta, sillä edes Zhionin valkoinen hiuspehko ei erottunut valkoisen lumen peittämästä maisemasta juurikaan.

Chiar seisahti aloilleen ja kuuli samaan aikaan toisen ärtyneen kommentin, tällä kertaa se tuli kuitenkin suoraan edestäpäin. Eikö täällä kukaan osannut puhua kauniisti?! Juuri kun suuria korviaan myöten närkästynyt varjohaltiapoika oli aikeissa huomauttaa asiasta uutta "tuttavaansa", poika korjasi sanojaan mielekkäämpään uskoon:"Tai siis että, oletko kadottanut jonkun?"

Huuli arvostelevasti mutrussa ja kädet tanttamaisesti lanteillaan tuhkan värinen haltianuorukainen tuijotti itseään pienempikokoista pellavapäätä. Hänen olisi tehnyt mieli kysyä, mikä sai pojan muuttamaan puhetapaansa, mutta jätti asian sikseen. Hänellä oli nyt parempaakin tekemistä.
"Et ole sattunut näkemään noin kahta kertaa minun pituistani valkohiuksista haltiamiestä? Aika hoikka....sellainen kuin me haltiat yleensä olemme", Chiar kysyi tältä hänen huutoaan kommentoineelta pikkupojalta, vaikka olikin sitä mieltä, ettei tuommoinen vauva voinut mitään tietää. Sehän oli vielä pienempi kuin hän itse. Miten sellainen voisi mitään tietää?

"No oletko vai et?", varjohaltia tivasi pellavapäiseltä pojalta ja vilkuili ympärilleen siinä toivossa, että näkisi edes pilkahduksen Zhionista. Mies olisi muutamaa hiuskarvaa köyhempi jahka Chiar hänet löytäisi, se oli varma.

Zhion nyökäytti myöntyvästi tytön ehdotukseen, hymyillen samalla tyytyväisenä. Tottahan toki hän auttaisi kaunista neitoa hädässä, olisihan hän tehnyt sen mielellään ilman pyytämistäkin. Hän pyöräytti kättään kuin kehottaen tyttöä näyttämään suunnan, ja vilkaisi samalla ihmismiestä. Tuon työn raskaan raatajan ei tarvitsisi tulla mukaan.
"Tottahan toki", hän vastasi tytölle hymyillen vinosti. Olihan haltiamies nuorelle naiselle paras turva maan päällä minkä voi löytää, eikö totta?

Tästä kanssakäymisestä tytön kanssa oli tullut Zhionille haaste, kuin peli tai leikki, joka hänen oli voitettava. Sen takia hän ei suostuisi luovuttamaan tätä auttajan roolia noin vain ihmismiehelle. Hän yritti päästä lähtemään liikkeelle pian myös sen takia, ettei eräs varjohaltiatyttö löytäisi häntä. Chiarilla kun oli taipumus tunkea nokkansa joka asiaan ja useimmiten sotkea miehen suuret suunnitelmat. Zhionille ei kuitenkaan tullut edes mieleen piiloutua hupun alle, joka roikkui hänen niskassaan.
Jos hän tietäisi, että häntä oli juuri kuvailtu hoikaksi, ei mies olisi mielissään. Zhion kun haluaisi näyttää suurinpiirtein samalta kuin tuo Leszek: raavaalta ja lihaksikkaan miehekkäältä. Harmi, että hän oli sattunut syntymään haltiaksi, se vaikeutti ponnistuksia suuresti.

Ainakin tuo epämäärinen möykkääminen loppui hänen lausahduksestaan, vaikka hän sitä ehkä katuikin hieman. Kai se nyt oli normaalia, että väenpaljoudessa oli ääniä, ihmisiä, haltijoita ja sekasortoa? Tämä kaikki oli nuorelle metsähaltijalle uutta, ja välillä hän tuntui unohtavan paikkansa täysin. Hän ei enää ollut synnyinpaikassaan, jossa huokui ihana rauhallisuus ja hiljaisuus ja jossa haltijat kävelivät melkein ääneti. Ei, hän ei todellakaan ollut enää kotona. Sen hän oli jopa tuntenut aikaisemminkin, ennen terästettyä oluttaan.

Zánel jäi hieman kauemmas tuosta hopeanharmaapäisestä tytöstä ja huomasi hämmästyksekseen aikaisemman, häntä auttaneen pojan – jos niin voisi sanoa – puhuvan tuolle tytölle. Ruskeapäinen ei kuullut tuon pojan sanoja, mutta sai itsensä väkipakolla lähemmäs, jolloin hän kuuli tytön nyrpeän kysymyksen, jonka hän heitti vaaleapäiselle pojalle. ’Onpa hän suosittu tänään...’ Zánel ajatteli, mutta tajusi sitten tarkastella kuulemaansa kysymystä, jota ei oltu tarkoitettu hänen korvilleen. Joku tönäisi häntä samalla kun hän yritti huhuilla katseellaan väkijoukkoa ja etsiä tätä salaperäistä valkohiuksista haltijamiestä. Zánel ei edes tajunnut äyskäistä asiasta mitään, vaikka hänen tasapainonsa järkkyi aika pahasti, mutta hän sai pidettyä itsensä pystyssä. Hänen silmänsä tähyilivät väkijoukkoa, mutta samalla hän piti silmällä tuota kaksikkoa, jotta he eivät häviäisi minnekään. Aikaisemmin mielessä ollut taverna, oli kokonaan hävinnyt metsähaltijan mielestä, sillä hän oli saanut uuden tehtävän. Tehtävän tärkeyttä hän ei vielä tiennyt itselleen, mutta jokin hänen mahanpohjassaan niin oudosti kutkutti. Mitä se sitten oli, sitä Zánel ei tiennyt, mutta hän todellakin aikoi ottaa siitä selvän.

Asis vilkuili hermostuneena varjohaltiatyttöä, joka oli asettanut kädet topakasti lanteilleen ja muistutti nyt enemmän närkästynyttä kotiopettajatarta kuin nuorta tyttöstä. Hän venyttäytyi täyteen mittaansa jääden siltikin tyttöä lyhyemmäksi. 'Voihan nenä!' Asis pihisi mielessään. Näin päättäväistä tyttöä oli näköjään erittäin vaikea simputtaa, varsinkin kun tämä oli häntä pidempi.

Asis sommitteli kasvoilleen tyynnyttelevän hymyn. "En muista nähneeni yhtäkään valkohiuksista haltiaa", hän vastasi. Hänen olisi tehnyt mieli lisätä, ettei hän tiennyt, minkälaisia ne haltiat yleensä olivat, mutta hän katsoi paremmaksi jättää tämän mainitsematta. "Mutta", Asis jatkoi, "voin toki auttaa sinua etsimään hänet. Minulla ei ole juurikaan tekemistä juuri nyt ja tunnen tämän alueen suhteellisen hyvin, joten minusta voisi kenties olla apua." Asis jätti mainitsematta, että hän viihtyi ennemmin kaupungissa kuin rannalla, mutta hän olisi pian vaarassa kuolla paitsi tylsyyteen, myös viluun. Asiksen varpaita nipisteli, kun hänen kenkiinsä livahtanut lumi alkoi sulaa ja kastella hänen housunpunttejaan. Hän suoristi selkänsä ja risti kätensä uhmakkaasti rinnalleen.