Askelia varjoissa

// Sinä kysyit tuota koleakausi-kylmäkausi juttua jo : D Jos sijoitetaan tämä peli koleakauden loppuun, silloinhan me suunnilleen tämä peli aloitettiinkin? //


Kun haltia kielsi Beregrynin vaatimuksen, ihmismies jäi tuijottamaan tätä jännityyneenä. Hän oli varma, että olisi tappanut haltian siihen paikkaan, ellei tämä olisi jatkanut puhettaan ja näinollen todistanut sen, ettei valehdellut.

Oli kuin taas yksi matto olisi vedetty pois Beregrynin jalkojen alta. Hän tiesi, että hänen korttinsa alkoivat olla lopussa. Nyt, kun Beregrynin varmana pitämä valttikortti oli luiskahtanut menemään, mies ei voinut kuin huokaista tuskastuneena.

Beregrynin mieliala vaihtui taas nopeasti ja hänen vihansa laimeni. Sen tilalle miehen mielessä kasvoi lähinnä epätoivo. Nyt ei enää voinut piilotella pelkän ulkokuoren takana, kaupungin vartijat eivät todellakaan uskoisi semmoista.

Beregryn tiesi vielä yhden tavan siirtää murhasyyte pois hartioiltaan, mutta hän epäili tehdä sitä. Mies tiesi vaikuttavansa oudolta haltian silmissä nopeine tunteiden vaihteluineen. Hän ei ollut vastannut mitään haltian sanoille, katseli vain hieman rauhallisempana ympärilleen. "Miten vain", hän sanoi olkiaan kohauttaen. Miehen kasvoilla oli mitäänsanomaton ilme, kun hän yhtäkkiä kääntyi kannoillaan ja lähti juoksemaan kohti kujan kadunpuoleista päätä. "Murha!" hän huusi. "Täällä on tapahtunut murha! Vartijat!"



// Mä olen niin kiintynyt tähän minun Beregryn-miekkoseeni, että en millään meinaa uskaltaa tehdä mitään radikalia :3 Etten vahingossakaan tekisi mitään, mikä muuttaisi tyyppiä liikaa ;D Beregrynhän kuitenkin vain näyttelee suurempaa kovista kuin onkaan ;D //

((Ai jaa, noh. Toivottavasti en kysy samaa asiaa enää hirveän montaa kertaa, ja jos kysyn, niin pamauta minua halolla päähän :] ))

Chalendor seuraa ihmisen toimia kummastuneena, kun toinen kohauttaa olkiaan välinpitämättömästi, vaikka äsken toinen oli ollut niin kiinnostunut juuri äsken hänen magiantaidoistaan. Haltian kummastuneisuus vaihtuu kauhuun, kun ihmismies lähtee juoksemaan ja kailottaa 'murhaajaa' koko kaupungille. Hän kyllä tajusi, mitä toinen aikoi, koska nuoruudessaan hän oli tottunut kaikenlaiseen vehkeilyyn ja juonitteluun.
Aikka hänen mielensä tiesi asian, ruumiin laita tuntui olevan toisin. Sillä kun hänen mielensä tiesi, että nyt pitäisi ottaa jalat alle ja nopeasti, mutta ruumiinjäsenet olivat lukittautuneet paniikinomaisesti paikoilleen.
'Ihmiset... Tämä olisi pitänyt arvata', hän manaa mielessään ja harmittelee sitä, ettei ollut aikaisemmin itse huutanut tuota samaa sanaa, mitä ihmismies huusi nyt. Mutta silloin kujalla makaisin todennäköisesti kaksi ruumista.
Chalendor toivoo syvästi, ettei koskaan joudu tekemisiin ihmisnaisen kanssa. Silloin hän todella olisi pulassa. Tänään ihminen petti ja lavasti hänet, ja aikoja sitten Chalendor oli joutunut putkaan, koska eräs haltianainen oli jättänyt hänet pulaan. Selliin hän ei enää ikimaailmassa menisi uudestaan. Hän ei luottanut enää pätkääkään ihmisten oikeuslaitokseen, ja on hyvin ahdistavaa kyhjöttää päiväkausia neljän paksun kiviseinän sisällä.

Pelon voimalla Chalendor saa itsensä jaloilleen, ja hän vilkuilee hädissään ympärilleen. Hänellä on näköjään vain yksi vaihtoehto... Mies säntää kujan seinää kohden, joka on oikeastaan talon kylki. Eräs puinen takaovi ei ole lukossa, ja hän kiskaisee sen auki ja lähtee kompuroimaan eteenpäin hämärässä huoneessa. Hän ei jää kuuntelemaan oven suht hiljaista paukahdusta eikä kujalle ryntäävien vartiomiesten ääniä. Haltia tunnustelee tietään eteenpäin, koska ympärillä on niin vähän valoa, ja yrittää päästä vain mahdollisimman kauas tuosta kamalasta, painajaismaisesta kujasta. Sinne hän ei eksyisi enää ikinä. Hän löytää rappuset, juoksee ne ylös ja vetää niiden päässä olevan oven kahvasta.

((mutta vaikka se vain näytteleekin kovista, niin pahuksen ilkeä se on Challe. Mutta mikäs sen hauskempaa : D ))

// Minä en nyt voi mitenkään selitellä tätä pitkää pelitaukoani. Pyydän vain anteeksi ja yritän parantaa tapani. Toivottavasti et hirveästi tuskastunut, kun jouduit odottamaan näin kauan.... Toivottavasti saan minäkin peli-intoni takaisin. //


Beregrynin onneksi isommalla kadulla sattuu juuri hyvään aikaan kulkemaan kaupungin vartijoiden pienimuotoinen kaarti, jonka jäsenet ovat jo ehtineet kääntää huomionsa Beregryniin tämän saapuessa kujan päähän. Neljästä vartijasta vanhin, kunnolla keski-iän ylittänyt mieshenkilö vartijan sinisessä nutussa on jo parkkeerannut Beregrynin eteen ennenkuin mies on edes kunnolla pysähtynyt. Vartiomiehen vuosikausia karttuneet taidot ja ajanmittaan hioutuneet refleksit ovat nyt terästäytyneet täydelliseen taisteluvalmiuteen. Varsinkin kun vartiomies oli ollut kuulevinaan sanan 'murha'.

"Mistä oikein on kyse?" kaartin vanhin kysyy hänen katseensa porautuessa tiukasti Beregryniin. Hän ei voi olla näkettä veritahroja Beregrynin vaatteilla ja tämän huomion seurauksena miehen kulmat painuvat ryppyyn. Liian usein vartijoita häiritään ties minkämoisilla turhilla kujeilla ja hälytyksillä, mutta vaikutti siltä, että nyt taisi olla tosi kyseessä. Beregryn hengähti äänettömästi hukuttaen viimeisenkin pintaan pyrkivän omatunnonpistoksen. Nyt ei voisi enää perääntyä. "Hän on kuollut", Beregryn sanoi viitaten olkansa yli. "Syypää on kultahiuksinen haltia, joka taitaa pinkoa päätä pahkaa pakoon tällä hetkellä."

Ennenkuin Beregryn ehti edes kunnolla lopettaa lauseensa, vartijoiden joukkoon tuli liikettä. Joku vartijoista huudahti ja Beregryn ehti juuri parahiksi näkemään, kuinka kujan seinässä oleva vanha ovi kolahti takaisin kiinni. "Se oli kultahaltia", samainen vartija sanoi todistaen samalla, että Beregrynin puheessa oli ainakin jotain perää. Kun vartiokaartin vanhin jäsen huomasi maassa makaavan miehen, joka osottautui kuolleeksi maassa lojuvasta verilammikosta päätellen, hän komensi kahta vartijaa menemään haltian perään. "Haltia, niinpä tietysti", hän tuhahti vielä.

Sitten vartija kääntyi takaisin Beregrynin puoleen, joka seisoi kädet puuskassa yrittäen näyttää mahdollisimman neutraalilta. "Minulla ei ole aavistustakaan, mitä täällä on tapahtunut, mutta sinä saat alkaa selittää ja vähän äkkiä. Mitkään haltioihin liittyvät murhatapaukset eivät ole leikinasioita."

Oven takaa tuleva valo häikäisee hetkeksi kultahaltian silmiä, mutta hän jatkaa karkuun pinkomistaan silmät sirrillään. Valoisaan huoneen toiselta puolelta kultahaltiaa tuijotti ruskeasilmäinen haltiataapero ja tämän vanhempi, vakavan näköinen veli, mutta Chalendor ei kiinnittänyt heihin mitään huomiota. Hän on jo säntäämässä ulos vastakkaisesta ovesta, kun selitystä vaativa, heleä huudahdus pysäyttää hänet.
"Hei!", lasten äiti tai jokin muu sukulainen huudahtaa, jääden seisomaan kädet lanteillaan.
Chalendor puree huultaan, ja jatkaa matkaansa huudahtaen samalla vastauksen olkansa yli.
"Pyydän, lukitkaa tuo ovi!"

Jos kultahaltia vielä joskus tapaisi tuon ihmisen ja katsoisi häntä silmiin, niin hän ei varmastikaan käyttäytyisi yhtä hillitysti kuin äsken – mutta äskeinen "hillitty" olemus oli ollut enemmänkin järkytyksen aiheuttaman lamaannuksen aiheuttama kuin minkään itsekurin aikaansaama.
Vaikka Chalendor tietää, ettei hän ollut syyllistynyt mihinkään, ei hän hidasta vauhtiaan. Hän ei luottanut tippaakaan ihmisten oikeuslaitokseen, sillä palveli juuri ihmisten oikeutta, eikä tuomion reiluudella ollut mitään väliä, kunhan lopputulos oli ihmisen kannalta hyvä ja haltian kannalta vähintään vankila, pahimmassa tapauksessa joutuminen hirttoköyden jatkeeksi.
Miehen omatunto kolkutti siitä, että hän oli saattanut sotkea viattoman haltiaperheen tähän sotkuun. Mutta hänen pelkuruutensa on vahvempi kuin hänen moraalinsa.

((Se on mennyttä, joten on parempi keskittyä tulevaan. Jos sinulle tulee uudestaan sellainen tilanne, että et voi roolia sinä aikana, niin toivoisin sinun ilmoittavan siitä, ettei tarvitse käydä vahtaamassa sitä, onko vastausta tullut.
Nyt kun hahmot ovat joutuneet erilleen, peliä voisi jossain vaiheessa lopetella, ellei sinulla ole jotain kieroa suunnitelmaa heppujen varalle ; ) ))

// Öh, juu. En katoa tällä tavalla enää toiste :] //


Beregryn katseli kuinka kaikki muut paitsi hänen edessään seisova vanhempi vartiomies kaosivat hyvin sukkelaan haltian perään ovesta sisään. Hetken hän oli hyvillään siitä, että vartiomiesten usko oli ollut niin hyvä ja he olivat lähteneet haltian perään päätä pahkaa. Hän käänsi katseensa takaisin vartijaan, joka oli juuri tiukasti ilmoittanut haluavansa kuulla mitä oli tapahtunut. Hetken kestänyt helpotuksen kupla puhkesi ja Beregryn huokaisi äänettömästi. Tämä vanha vartiomies tutkaili Beregryniä sillä tavalla kulmiensa alta, että hän ei varmasi uskoisi niin minkäänlaista selitystä nuoren miehen suusta. Haltiankin hän halusi paikalle varmasti vain enemmänkin todistajaksi kuin murhasta syytetyksi.

"En minä tarkalleen ottaen tiedä mistä oli kysymys", Beregryn sanoi jähmeästi. "Tulin paikalle aivan sattumalta. Heille tuli kai jonkinlaista riitaa, ja tiedättehän te haltiat." Beregryn ehti onneksi laittaa kielensä kuriin, jotta ei olisi sentään ruvennut lavertelemaan täysin päästävedettyjä fraaseja, jotka mustamaalaisivat haltian mahdollisimman pahoin. Maltti on valttia, ja tärkeintä Beregrynin oli nyt pitää epäilykset mahdollisimman kaukana itsestään. "Mutta jos ette minua tämän enempää kaipaa, niin lähtisin mielelläni. Minulla on asioita hoidettavana." Beregryn otti jo askeleen eteenpäin, mutta vartiomies oli eri mieltä. "Sinä et lähde minnekään. Kyseessä on murhatutkimus ja sinua tarvitaan..." vartijan lause jäi kesken, sillä Beregryn oli huomannut tilaisuutensa tulleen. Jos hän jäisi tänne, vartijat saisivat varmasti lopulta selville, kuka loppujen lopuksi oli antanut maassa makaavalle miehelle kuoliniskun. Ja sitten Beregryn olisi pahassa pulassa. Puoliksi tuurilla, puoliksi taidolla hänen onnistui kampata häntä kohti kävelevä vartija ja aloittaa pinkominen kohti kujan valoisaa päätä. Hetkessä vartija oli kuitenkin takaisin jaloillaan, eikä Beregryn ollut saanut kuin muutaman metrin etumatkan. Mutta se riitti. Beregryn kuuli vartiomiehen huutavan hänen peräänsä kun hän katosi väkijoukkoon hetkessä.

Beregryn ei kuhnastellut hetkeäkään. Hän eteni niin rivakasti kävelevien ihmisten joukossa, kuin vain suinkin pystyi. Torille saapuessaan, hän hiippaili kojujen ympärillä kuin alhainen varas, ja sai osakseen jäätäviä mulkaisuja. Mutta Beregryn tuskin huomasi niitä. Hänen mieleensä mahtui vain yksi ajatus; hänen oli päästävä mahdollisimman nopesti ulos kaupungista. Sen kummempia ajattelematta hän jatkoi nopein juoksuaskelin torin poikki ihmisten hälinänä keskellä vilkuillen hätääntyneenä taakseen. Mies hiljensi vauhtiaan vasta torin laidalla seisoskelevan hevoskauppiaan luona. Beregryn tiesi, että hänen oli päästävä mahdollisimman nopeasti mahdollisimman kauas, eikä hän voisi palata Mothyyn pitkään aikaan. Hevosella matka sujuisi joutuisasti, mutta toisaalta hevosen hinnasta tinkiessään hän menettäisi kallista aikaa. Hän tiesi, että vartijoiden saappaiden kopina ja huudot saattoivat alkaa kuulua hänen takaansa minä hetkenä hyvänsä.

Beregryn teki päätöksensä nopeasti ja suuntasi kohti hevoskauppiasta. Tavallisissa oloissa hän ei olisi luonut silmäystäkään näihin elikoihin ostamistarkoituksessa, niin laihoilta ne näyttivät, mutta nyt hänellä ei ollut valinnanvaraa. Hän suuntasi askeleensa nopeasti vanhan hevoskauppiaan eteen ja pyysi tältä nopeinta hevostaan. Hetken tämä kauppias katsoi Beregryniä alta kulmiensa odoksuneena kun sai kuulla, että Beregryn haluaisi hevosen välittömästi ja satuloituna. "Ahaa, herralla on kiire pois kaupungista! Kyllä minä nämä jutut tiedän..." kauppias virnisti. Beregryn iski tämän käteen viimeiset kultakolikkonsa. "Tätä kauppaa ei sitten ikinä käyty", hän sanoi. Kauppiaan ilme suli hymyyn ja sujautti kolikot nopeasti massiinsa. "Ei tietenkään herra", hän naurahti. "Sinua en ole nähty tai kuulltu. Oli ilo asioida kanssanne!"

Beregryn mulkaisi kauppiasta jäätävästi, mutta ei voinut sillä hetkellä tehdä muuta kuin vain luottaa tähän. Nopeasti hän tarttui uutta hevostaan suitsista ja talutti sitä ripeässä ravissa pois torin humusta. Äkkiä hän kuitenkin näki vartijoiden sinisten takkien vilahtavan ja ihmisjoukon hajaantuvan kahden puolen. "Pysäyttäkää tuo mies!" Beregryn oli kuitenkin jo hevosensa selässä ja lähtenyt ratsastamaan täyttä laukkaa kaupungin porteista ulos. Hölmistyneet portinvartijat eivät olleet vielä edes ehtineet tajuta tilannetta, saatika sitten että olisivat tehneet jotain ratkaisevaa. Kaupungin häly jäi joka askeleella kauemmas ja kauemmas. Mutta Beregryn ei hidastanut. Hän kääntyi hyvin pian päätieltä metsään paljoakaan ajattelematta minne oli menossa. Hänen mieleensä ei mahtunut yhtäkään ajatusta. Paniikki sykki yhä hänen suonissaan, vaikka hän olisi halunnut hukuttaa sen.

Beregryn ratsasti hevosparan niin läkähdyksiin, että tämä tuskin jaksoi edes kävellä. Vasta silloin Beregryn pysäytti ratsunsa ja valui selästä maahan. Hänellä ei ollut aavistustakaan kuinka kauas hän oli ratsastanut, tai missä hän oli, mutta yksi asia ainakin oli varmaa; hänen takaansa tai ympäriltään ei kuulut niin minkäälaista ääntä joka voisi kieliä takaa-ajajista. Itseasiassa koko metsä oli täysin hiljainen lukuunottamatta hengästyneen hevosen tasaista puuskutusta.

Beregryn vajosi polvilleen pehmeään maahan, eikä välittänyt siitä, että hiestä märät vaaleat hiukset velloivat hänen kasvoillaan. Hän tuijoitti mitäännäkemättömin silmin eteensä pusikkoon. Hitaasti hän kohotti kätensä, joka eksyi viitan taskuun. Ja kuinka ollakkaan, siellä oli edelleenkin hänen isälleen osoitettu kirje.


// Meni tässä hieman yksinroolimiseksi, mutta kun teki mieli ropettaa, enkä voinut ottaa teikäläisen hahmoa mukaan, niin tuli sitten tällainen pätkä :] Minun osaltani tämä rope taisi olla sitten tässä. Kiitos paljon pelistä! Pelaillaan kernaasti uudelleenkiin, jotta Chalendor pääsee opettamaan Beregrynille vähän tapoja 8'DD //

((Juu, tämä voisi olla hyvä kohta lopettamiseen. Tosiaan, pelataan ihmeessä toistekin, hauskaa kun he ovat lähes "vihamiehiä" jo :] . Mikäs sen hauskempaa))