Merihaltia ihmisten maailmassa

// Kuka vain mukaan tänne merihaltianeitokaiseni seuraksi. //


Chasasanda Evlyn Everindantytär

Chasanda nosti päänsä pinnalle lähestyessään satamaa ja loi pitkän silmäyksen edessään kohoavaan kaupunkiin. Päällisin puolin monikaan seikka ei näyttänyt erottavan tätä kaupunkin pohjoisesta serkustaan Merkystä, mutta silti ei pitäisi mennä vannomaan. Vaikka rakennuksien ulkoinen muoto vaikutti rauhalliselta, ihmisten käyttäytymisestä ei koskaan ollut takeita. Ainakaan Merkyssä ihmiset eivät olleet mitenkään erityisen merihaltiamyönteisiä, sen Chasanda oli saanut tuntea nahoissaan. Onni, että hän oli ylipäätänä elossa.

Pitkä uintimatka Merkystä Mihteriin oli kuitenkin rentouttanut Chasandan kireillä olevia hermoja. Hänen elämänsä Merkyssä oli ohitse, sen kohtalokkaan päivän tapahtumat saivat varmaankin koko kaupungin vihaamaan Chasandaaa. Turha edes kuvitella, että hänen työnantajansa olisi enää tarjonnut työtä tälle haltialle. Kylmäkausikin oli uhkaavasti lähestymässä, eikä majatalojen asiakaskunta ollut ehkä kaikkein vilkkaimillaan silloin.

Chasanda puhalsi loputkin vedet kiduksistaan ja ui muutamalla hitaalla vedolla laiturin luo. Tytön silmät tarkkailivat alati auringonpaahtaman sataman liikkeitä, jossa kansalaiset hyörivät askareissaan. Satamassa oli kiinitettynä muutama suurimastoinen alus, jotka näyttivät vedenrajasta katsottuina suurilta kuin lohikäärmeet - ja melkein yhtä pelottavilta.

Chasanda voi vain toivoa, että täällä Mihterissä työpaikan löytäminen kävisi helpommin. Jos onni ei olisi myötä, Chasanda saisi painua kylmäkaudeksi kauemmas etelään, sillä kylmät, talviset vedet eivät houkuttelisi. Jos taas kylmäkauden säät olisivat lauhat, merihaltia voisi pysytellä näilläkin leveysasteilla kevätkauteen asti.

Merihaltia nosti kätensä ylös laituriin ja ponkaisi itsensä kevyen oloisesti pois vedestä. Hetken häi sai tasapainotella kyykyssä laiturilla, jotta veden paineen katoamisen tuntemus häviäisi. Arastellen uutta maisemaa Chasanda nousi seisomaan ja vilkuili epävarmasti ympärilleen. Muutama ihminen pysähtyi katsomaan yhtäkkiä laiturille ilmestynyttä tulokasta, mutta jatkoi sitten hommiaan olkiaan kohautellen. Chasanda puristi nopeasti pahimmat vedet hiuksistaan ja sinisestä hameestaan, ja jätti alleen suuren kostean läikän. 'Täällä sitä ollaan,' Chasanda ajatteli hermostuneena. Vielä hän voisi kääntyä takaisin ja hypätä meren suojelevaan syliin turvaan. Aroin askelin hän kuitenkin lähti kulkemaan satamalaituria jättäen meren kuohumaan yksikseen.

//Minäpä tulen, jos seura kelpaa.//

Vindir Mei’makiir katseli mustat silmät silkkinaamion takana pyöreinä laiturille ilmestynyttä haltiaa. Tämä oli ensimmäinen merihaltia, jonka Vindir oli nähnyt ja hän oli sen takia innoissaan. Merihaltioiden iho oli tosiaan sinertävä, ihan niin kuin minullakin! Pitää mennä tervehtimään, Vindir ajatteli. Äkkiä hän vaihtoi vaatteensa vakoillessaan käyttämästään mustasta, normaaliin kirkkaanpunaiseen. Tehtävä jäi kesken, mutta Vindir ei tarvinnut niin pahasti rahaa juuri nyt.

Juuri kun Vindir oli hyppäämässä alas piilopaikastaan laiturialueen varaston katolta, hän tajusi, ettei voisi tuosta vain mennä puhumaan haltialle. Hänhän voisi vaikka säikähtää, kun yhtäkkiä keiju lentää viereen kyselemään kaikenlaista. Pitää kehittää joku suunnitelma, Vindir mumisi. Sitten hän keksi! Hän vaihtoi vaatteensa takaisin mustiksi ja alkoi odottaa sopivaa tilaisuutta mennä jututtamaan haltiaa. Hän hyppäsi alas katolta ja heilutti siipiään juuri sen verran, että putosi hitaasti ja äänettömästi parin tynnyrin taakse haltian vääntäessä vedet hameestaan ja hiuksistaan. Sitten hän lähti kävelemään eteenpäin laituria ja Vindir vahti häntä silmä kovana, siivet innosta väristen.

// Juu, tervetuloa mukaan ^^ Yksinpelaaminen ei ole kivaa :3 //


Chasanda nosti kätensä korvalleen valtavasti rymisevän hevoskärryn kurvatessa ohitse. Meren ikuiseen rauhaan ja hiljaisuuteen tottuneena kovat äänet eivät saaneet tätä haltiaa mitenkään iloiselle tuulelle. Tokihan Chasanda vietti aikaansa paljonkin maallaelävien kanssa, mutat silti tähän ainaiseen meluun tottuminen vei aikansa.

Ja meluava satama todellakin oli. Väkeä oli paikalla paljon, kuka töitä tehden, kuka taas vain rauhallisesti paikoillaan katsellen. Valtava määrä tynnyreitä ja laatikkoja lojui siellä täällä tilantukkeena, ihmisten hyöriessä niiden ympärillä kuin kalat parvessaan. Chasanda ei voinut luonteelleen mitään, joten hän saattoi pian tajuta kiertävänsä kaukaa laatikoiden ja tynnyreiden muodostamat korkeat loukot. Tietenkin oli todella epätodennäköistä, että kukaan kävisi merihaltian kimppuun keskellä kirkasta päivää ja vieläpä vilkkaalla satama-alueella, mutta koskaan ei voinut olla täysin varma. Enää hän ei sitäpaitsi luottanut ihmisten auttavan, joten tytön aistit olivat moninkertaisesti valppaammat kuin tavallisesti.

'Muista, että olet täällä etsimässä itsellesi työtä, etkä haaveilemassa', Chasanda muistutti topakasti itselleen. Satama-alue oli niin täynnä melskettä ja ihmisiä, että uteliaana haltiana tytön katse kierteli hullun lailla ympäriinsä tallentaen kaiken, mitä nähtävissä oli. Toisaalta taas Chasanda liikuskeli mahdollisiman nurkkia pitkin, pää kumarassa. Hän ei raivannut itselleen tilaa kuten mahtavat aateliset tekivät, vaan asteli eteenpäin leuka painuneena yrittäen sulautua väkijoukkoon. Sinihiuksisen ja -ihoisen haltian sulautuminen ihmismassaan ei tosin käynyt helposti. Eniten Chasanda vain toivoi, ettei herättäisi negatiivista huomiota. Hän pysytteli vielä turvallisen matkan päästä merestä, turvasta, jotta pääsisi hyppäämään sinne, jos taas kerran joku hyökkäisi hänen päälleen perusteettomasti.

"Anteeksi", Chasanda sanoi siirtyen sivuun tajutessaan seisovansa taysin kärryjä työntävän vanhemman miehen tiellä. Tämä hymähti nopeasti vilkaisten vain Chasandaan ja ohitti tytön sitten ilman sen kummempia ihmettelyitä. Chasandan katse viipyi miehen perässä, kun tämä asteli laiturille ja työnsi sitten kärrynsä lyhyen lastaussillan ylitse laivaan.

Tuo laiva oli suuripurjeinen kaleeri, jonka mahtavat mastot monimutkaisine köysiviritelmineen nousivat ylös korkeuksiin. Jo pelkkä ajatuskin ylös kiipeämisestä sai haltiatytön voimaan pahoin ja hän käänsi katseensa takaisin tukevaan maahan.

Olisihan se todella hienoa päästä töihin laivalle. Meri oli kuitenkin Chasandalle koti ja hän tiesi kaiken siitä. Hän osasi ennustaa säät merellä ja tiesi, milloin merivirran voima olisi liian murskaava laivan käydä. Chasanda ei ollut koskaan muuta kuin käväissyt suurempien laivojen kannella ja hänen ainoat tietonsa niistä perustuivat vain huhupuheisiin. Todellisuudessa hänellä ei ollut aavistustakaan miten laiva toimisi tai miten sillä purjehdittaisiin, se ja tietenkin ylitsepääsemätön ujous olivat asioita, jotka estivät Chasandaa marsimmasta tältä seisomalta laivaan kyselemään merenkävijän jopia. Ei häntä laivaan huolittaisi, tuskimpa kukaan haluaisi ylimääräisiä riesoja taakaseen. Laivurin pesti oli tytölle vain haave, ja siksi se näillänkymin jäikin.

Eri rotujen kirjo oli värikäs Mihterin satamssa, ja Chasandan katse pyyhki myös suunnilleen itsensä ikäisen kaupunkikeijun yli. Tyttö ei kiinnittänyt mitään huomiota häneen, sillä vaikka toinen näytti asunsa perusteella vaikka minkämoiselta salahiipparilta, Chasanda tiesi, että hän oli vain yksi hahmo muiden joukossa.

Äkätessään rantatalojen joukossa majatalon kyltin, Chasandan katse terästäytyi. Siinä se nyt oli. Rannassa oleva majatalo. Nyt Chasandan pitäisi vain marssia sisään ja kysyä töitä.

Vindir puikkelehti Chasandan perässä huomaamattomasti, välillä lentoon pyrähtäen. Kun haltia kääntyi kohti majataloa, Vindir arvasi hänen ajatuksensa ja sai idean taas. Hän hyppäsi siivilleen lentäen matalalla (säikäyttäen pari hevosta) majataloon ennen haltiaa.

Sisälle päästyään Vindir etsi majatalon omistajan käsiinsä. Omistaja, Dobbson nimeltään, oli Vindirin vanha ystävä ja palveluksen velkaa. "Dobbson, vanha kamu! En ehdi nyt selittää, mutta tänne saapuu pian tummansinitukkainen merihaltia. Tarjoa hänelle töitä vaikka tarjoilijana, sinullahan kuuluu työpaikkoihin asunto? Ota minut apupojaksi tänne väliaikaisesti ja sano hänelle, että jos hän tarvitsee apua jossain, niin kutsuu vain minua. Sopisiko näin? Tee ystävälle palvelus", Vindir selitti pysähtymättä vetämään henkeä välissä. "Hyvä on, mutta tuohon kuuluu kaksi asiaa, jäät siis velkaa yhden" Dobbson vastasi. "Sopii hyvin, kutsu minut takahuoneesta kun hän tulee" Vindir huikkasi ja juoksi takahuoneeseen. "Aina tuo keijukainen on vakoilemassa" Dobbson mumisi itsekseen ja kääntyi ottamaan vastaan asiakkaita.

Takahuoneessa Vindir yritti muuttaa vaatteensa mahdollisimman apupoikamaisiksi. Värin hän muutti yksinkertaisen likaisenharmaaksi ja tuhri lopuksi oluttahroja housuihinsa. Olkalaukkunsa hän piilotti nopeasti viinikellarin luukun alle. Sitten hän selitti tilanteen muille tarjoilijoille ja varmistui heidän vaitiolostaan parilla kolikolla. Sitten hän meni tiskaamaan astioita.

Chasanda ei voinut luonteelleen mitään. Nytkin hitaasti kohti edessä häämöttävää majataloa kävellessään hän tiesi viivyttelevänsä tahallaan. Haltian mielikuvitus laukkasi mitä kummallisimpia reittejä ja kasvava ujous piili tytön sisällä. Chasanda ei ollut mitenkään erityisen ennakkoluuloton ihmisiä kohtaan, ja loi mielessään kymmeniä erilaisia visioita siitä, mitä hänelle voisi tapahtua.

Chasandan pelko ei ollut mitenkään aiheeton, sillä hän oli menettänyt työpaikkansa rantakapakassa ja joutunut lähtemään Merkystä vain rotuvihan vuoksi. Chasanda kuitenkin tiesi, että rantamajatalot ja -kapakat olivat lähes ainoita vaihtoehtoja työpaikkoina, sillä hänen täytyi olla kokoajan meren lähellä. Olihan hän merihaltia, jonka koti oli meri, maalla hän tunsi olonsa toisinaan melko orvoksi.

Chasanda veti kerran syvään henkeä rauhoittuakseen ja astui sitten sisälle majataloon. Häntä tervehti heti ovella jo tutuksi käynyt majatalon tuoksu ja äänet, öljylamppujen paksu savu ja lasien kilinä hyllyillä. Näin keskellä kirkasta päivää majatalon sali ei ollut tupaten täynnä, muutama merimies istuskeli siellä täällä siemaillen tuopeistaan. Valitettavan moni kääntyi katsomaan merihaltiaa ovella, eikä Chasanda voinut olla huomaamatta sitä.

Hyvin nopeasti tyttö erotti majatalon omistajan tiskin takaa. Tämä oli juuri sellainen kun majatalonisännät nyt yleensä ovat, tumma tukka, tukeva olemus ja harmaa paita. Chasandan lähestyessä tiskiä, mies huomasi tämän ja kääntyi haltian puoleen hymähtäen kevyesti.

"Kappas, päivää neiti", majatalonisäntä heitti hyväntuulisesti ja laski kädessään pitelemänsä rätin tiskille. Chasanda hymyili kohtaliaasti takaisin. "Hyvää päivää", hän vastasi. "Olen etsimässä työtä. Ei teillä sattuisi olemaan vaikkapa tarjoilijan paikkaa vapaana?"

Majatalonisännän silmissä vilkahti outo pilke, mutta sitten hän nosti rätin takaisin käteensä kuin miettien. "Kyllähän minä voisin tarjota työtä vielä yhdelle", hän sanoi. "Onko sinulla yhtään työkokemusta?"
Chasanda mietti sekunnin. "Olen toiminut tarjoilijana aiemmin Merkyssä."

Majatalonisäntä nyökkäsi ja jäi sitten hetkeksi tuijottamaan haltiaa päästä varpaisiin. "Niin", hän sanoi sitten. "Eiköhän asiaa voida pitää sitten tällä sovittuna. Minä haen jonkun joka tutustuttaa sinut talon tavoille." Majatalonisäntä huusi jollekulle takahuoneeseen ja käänsi katseensa sitten takaisin Chasandaan. "Tervetuloa joukkoon", hän sanoi hieman arvoituksellisesti.

Vindir hyppäsi ilmaan kuullessaan odottamansa huudon. Hän jätti "työnsä" kesken ja lähti kävelemään ulos takahuoneesta, mutta koska hänen siipensä värisivät innosta aina vain enemmän, hän päätti lentää, ei kovin korkealla pari senttiä korkeintaan, mutta lentäen kuitenkin.

Merihaltia odotti tiskin luona yhdessä Dobbsonin kanssa. Läheltä katsottuna haltia oli kaunis, muttei sillä tavalla, jolla aateliset tai rikkaat kauppiattaret, jotka pukeutuvat silkkeihin ja timantteihin. Hän oli jotenkin koruttoman kaunis yksinkertaisessa hameessaan. Koska Vindir ei ollut tavannut muita merihaltioita, hän oletti kaikkien olevan yhtä kauniita kuin tämä ensimmäinen. "Hyvää päivää arvon neiti, vai oletteko jo rouva? Ei millään pahalla. Ikää on vain niin vaikea arvioida teidän haltioiden kanssa", Vindir tervehti iloisesti unohtaen olevansa itsekin pitkäikäistä lajia, "minä olen Vindir Mei'makiir, paikallinen apupoika. Ja te olette?"

Puhuessaan Vindir näki hymyn käyvän Dobbsonin kasvoilla. Hänellä ei sitten koskaan pidä pokka, varokoot itseään jos paljastaa minut, Vindir ajatteli siivet väristen hiukan kiihkeämmin, tällä kertaa kiihtymyksestä. Onneksi joku kutsui juuri silloin Dobbsonia kertomaan uusimmat kapakkajuorut ja Dobbson lähti ilolla kertomaan juoruja, joista useimmat olivat yhtä tosia kuin Vindirin kolmas siipi. "Opeta tytölle talon tavat poju", Dobbson kuitenkin huikkasi ennen kuin alkoi valehdella.

//Tuli taas vähän lyhyt. Ei kai haittaa?//

// Mitäs pienistä ^^ Itse pahoittelen, että vastaamien kesti. On ollut kiireitä. //

"Chasanda Evlyn Everindantytär. Neiti vain, jos sopii", Chasanda kiirehti sanomaan. Pieni keiju oli ilmestynyt takahuoneesta, ja seisoi nyt hänen edessään. Tai ehkä seisoa ei ollut oikea sana, sillä keiju leijui parin tuuman korkeudella ilmasta, kuin saaden itselleen lisää pituutta.

Chasandan siniset silmät kävivät läpi keijun kauniita siipiä. Kyllähän haltia oli keijuihin törmännyt, mutta ei ollut jäänyt koskaan tekemään lähempää tuttavuutta. Pieni hymy kävi tytön mielessä, sillä tämä keiju muistutti häntä itseään hiusten- ja ihonvärinsä puolesta. Chasanda oli saanut tottua oudoksuviin katseisiin ulkonäkönsä puolesta, mutta tämä keiju sai varmasti osakseen vielä enemmän huomiota.

Tavallaan Chasanda oli myös helpottunut siitä, että toinen oli taiakaolento. Ihmisten kanssa asioiminen oli toisinaan melko.... vastenmielistä. Toisen läsnäolo loi hieman uskoa Chasandaan työpaikkansa suhteen; ainakin täällä oli totuttu taikaolentoihin. Kenties hän ei saisi aikaan samanlaista kapakkatappelua kuin Merkyssä.

Ujosti Chasanda katsoi keijua silmiin. Tämän silmät olivat niin mustat, niin synkeät ja pimeät, että tyttö sai tietoisesti estää itseään kääntämästä katsettaan pois. Se olisi epäkohteliasta.

"Päivää", Chasanda jatkoi. "On mukavaa saada työpaikka. Mihter vaikuttaa mukavalta kaupungilta, näin nopeasti vilkaistuna." Chasanda hymyili kohteliaasti. Ainakin mukavammalta kuin Merky. Vaan mistä sitä ikinä tiesi. Merihaltiana hän oli aina valmis livahtamaan pakoon, jos joku ihminen alkaisi käydä liian epäsuvaitsevaiseksi. Mutta aina pelkkä varuillaan olo ei ollut riittävä.

Vindir ohitti olankohautuksella Chasandan reaktion tämän nähdessä hänen silmänsä. Siihen oli jo totuttu.

Kaikki hyvin tähän asti, Vindir ajateli lennellessään takahuoneeseen Chasanda perässään. "Niin, kyllähän täällä kelpaa elellä. Pitää vain muistaa, ettei pimeille kujille ole asiaa öisin ja satama tuppaa menemään kaoottiseksi alkukesästä, kun kauppiaat saapuvat Fenistä ja Anthomenista myymään tavaroitaan. Silloin kannattaa varoa humalaisia merimiehiä, joilla on vapaa-ilta", Vindir vastasi, "en kai tainnut pelotella? Kyllä Mihter on myös oikein mukava paikka. Ellei olisi nälänhätää, ei voisi kulkea kaduilla haistamatta mahtavia ruoka-annoksia. Minähän en nyt paljoa syö, mutta kyllä minultakin menee osa palkasta ruokaan. Dobbson-isäntä kyllä kustantaa aamiaisen ja päivällisen, mutta illalla jos tulee nälkä, saa maksaa itse. Hän on Mihterin paras majatalonpitäjä, mutta hänen juttujaan ei parane aina uskoa".

"Tämä tässä on keittiö. Sitä kutsutaan myös takahuoneeksi. Kokin nimi Gerald. Hän tekee hyvää kalasoppaa. Tuo nainen tuolla takaoven luona, on Emily. Hänkin on tarjoilija", Vindir esitteli Dobbsonin majatalon henkilökuntaa. Gerald oli lihava siannaamainen pohjoisenihminen ja Emily solakka korvapuoli maahaltia. "Älä kysy häneltä tuosta korvasta, kun minä kysyin, hän sanoi syöttävänsä siipeni minulle sinapilla höystettynä, jos vielä utelisin. Toinen apupoika Toby, on yläkerrassa henkilökunnan makuukamareilla katsomassa sairasta isäänsä. Isän nimi on Devon. Hän pitää yleensä järjestystä salin puolella, mutta hän sai ruokamyrkytyksen sienistä", Vindir jatkoi esittelyään, kunnes kääntyi katsomaan Chasandaa. "Muuten Chas-neiti - saanhan sanoa Chas? - en ole ennen tavannut merihaltiaa ja minua kiinnostaisi tietää pari asiaa, kuten mitä te syötte? Tarkoitan meressä ollessanne. Olen nähnyt kalojen viilettävän uskomattomalla nopeudella kirkasta jokea pitkin jonkin lähestyessä ja ne kiskovat minut aina melkein jokeen, kun olen kalassa" Vindir heitti kysymyksen nopeasti ja hymyili.

//Eipä mitään vaikka kesti. Enhän minäkään päässyt tänne viikonloppuna pelaamaan.//

Chasanda käveli keijun perässä pois salista painaen mieleensä mahdollisimman hyvin jokaisen sanan, mitä toinen sanoi. Tytön katse liikkui nopeasti edestakaisin vieläkin hieman epävarmasti.

Chasanda nyökkäsi keittiössä puuhaileville ihmiselle ja haltialle tervehdyksenä keijun esitellessä nämä. Geraldiksi kutsuttu kokki nosti vain päätään katsoen nopeasti tulijaa, eikä Emilykään uhrannut Chasandalle kuin lyhyen hymähdyksen. Chasanda mietti hetken, olisiko olemattomat tervehdykset pitänyt ottaa epäkohteliaisuuksina, mutta lopulta hän tyytyi
ajattelemaan, että heillä vain sattui olemaan kiire.

"Juu, sano Chas vaan", Chasanda myönsi väliin, ennenkuin keiju taas kiirehti jatkamaan puhettaan. Toisen johdatellessa tapahtumia, Chasandan oli helppa vain nyökytellä. Keijun kääntäessä puheensa kysymykseksi Chasanda terästäytyi ja käänsi katseensa seinistä kysyjään. Tyttö hymähti toisen kerronnalle epäonnistuneesta kalastamisesta. "Ei merihaltioissa ole mitään sen kummallisempaa kuin maallakaan elävissä olennoissa. Meressä on lähes samanlainen maailma kuin maan päälläkin, on kasveja ja eläimiä, mäkiä, laaksoja ja elämää. Suurin ero on, että meressä tuntuu olevan paljon enemmän tyhjää tilaa. Suolaisia laineita silmänkantamattomiin." Meri oli aihe, josta Chasanda oli valmis puhumaan kuinka paljon vain. Siinä ei ollut hänelle mitään pelättävää, eikä kukaan voinut nousta siinä hänen yläpuolelleen. Meressä kaikki olivat samanlaisia.

"Mitä me sitten syömme?" Chasanda jatkoi pohdiskellen. "Kaikkea mitä Hafes on meille siunannut. Kaikki meren levät ja kasvit, kaikki kalat ja äyriäiset, ravut, sinikukat ja pärskevuokot. Ei kalankaan pyytäminen ole ongelma, kun sen vain oppii. Kyllähän taitava metsästäjäkin saa peuran kiinni, kun on harjoitellut monen monta vuotta." Chasandan silmät säihkyivät, ja hänen äänensä oli muuttunut hitusen iloisemmaksi. Koti, sinne Chasanda kaipasi jo nyt, vaikka ei ollut ollut pois merestä kuin hetken. "Kalastaminen vaatii pikkuisen taitoa, mutta ei loppujen lopuksi ole kovinkaan kummoista. Täytyy tietää, missä kalaparvet tykkäävät oleskella, ja iskeä sitten kiinni nopeasti kuin pyrstön viuhahdus." Chasandalta oli kestänyt aikanaan hiukan aikaa tajuta kalastamisen niksit, mutta nyt hän osasi sen suhteellisen hyvin, aivan kuten joka ikinen merihaltia. Meressä ei voinut viljellä mitään, eikä se edes ollut tarkoituskaan, sen vähän mitä pienet merihaltiayhteisöt kuluttivat, meri antoi avosylin. Haltioilla ei ollut mitään syytä rikkoa luonon tasapainoa ylikalastuksella, vaikka heillä olisikin ollut taitoa siihen.

"Vau", oli ainoa sana minkä Vindir sai kommentoitua Chasandan vastauksesta, mutta lisäsi sitten hetken mietittyään; "Luulin sen olevan paljon vaikeampaa. No jaa, kerrankos sitä erehtyy. Kyllä muuten minusta täällä pinnallakin on paljon tyhjää tilaa. Ainakin jos omaa siivet kuten minä." Tämän sanottuaan hän käänsi asentonsa ilmassa ylösalaisin, ihan huvin vuoksi.

Sitten hän näytti Chasandalle majatalon takapihan. "Sivurakennus toimii varastona. Sieltä pääsee myös viinikellariin. Minä ja Toby nukumme siellä", hän esitelmöi takapihasta. Piha oli aika pieni ja naapurirakennukset olivat niin lähellä, että takapiha oli melkein suljettu tila. Yksi varjoisa sivukuja sieltä kuitenkin lähti. "Tuo kuja vie sataman varastoille. Siellä voi törmätä salakuljettajiin ja merirosvoihin. Ikävää paikkaa", Vindir selitti ja kääntyi takaisin oikein päin, veren alkaessa pakkautua hänen päähänsä.

"Siinä taisi olla alakerta. Yläkerrassa ei ole kuin asiakkaiden ja työntekijöiden kammareita. Erotat ne toisistaan sillä, että asiakkaiden huoneissa on numerot ovissa", Vindir selitti yläkerrasta portaikossa, jonne pääsi salin ja takahuoneen välisestä käytävästä, "minusta tämä on varsin tylsä paikka". Sitten hän kääntyi ilmassa ja leijaili vaihteen vuoksi sivuttain, jalat Chasandan oikeanpuoleista seinää vasten. "Minulla olisi muuten taas kysymys, Chas-neiti", hän ilmoitti ja jäämättä odottamaan vastausta hän kysyi; "miten te pukeudutte meressä ollessanne? Eräs juoppo sanoi kerran teidän pukeutuvan kalansuomuihin. Toinen taas vannoi ennen sammumistaan teidän käyttävän merilevästä tehtyjä vaatteita".

// Hieman on kestänyt tämä, mutta yritän olla hieman aktiivisempi ^^' //

Chasanda nyökkäisi tasaiseen tahtiin keijun esitellessä pihamaata. Näin nopeasti vilkaistuna majatalo näytti aivan samanlaiselta kuin muutkin vastaavat rakennukset. Juuri tällaista työpaikkaa Chsanda oli toivonutkin, joten voi vai kuvitella, kuin hän hymyili mielessään tyytyväisenä. Nyt vain piti pystyä pitämään tämä työpaikka.

Tietenkin merihaltialla tulee eteen se valitettava yksityiskohta, että jos kylmäkaudesta tulee niin kylmä, että meri jäätyy, Chasandan täytyy jättää työpaikkansa ja uida etelään. Jään läpi merihaltiatkaan eivät osaa puskea, eikä kylmä vesi senpuoleen ole äärimmäisen houkuttelevaa. Nyt sää oli vielä kirkas ja aurinkoinen, mutta ei tarvitsisi odottaa kuin yksi tai kaksi kuunkieroa, niin kylmäkauden viileät tuulet syttyisivät rienaamaan rannikkoa.

Tavallaan oli helpottavaa astua takaisin keittiön lämpöön. Chasandan oli nyt vain toimittava mahdollisimman mallikkaasti, jotta hänelle ei kävisi kuten edellisessä majatalossa.

"Olettepas te uteliaita", Chasanda sanoi naurahtaen. "Kuulemasi jutut ovat kyllä humalaisten juoruja, eikä nillä ole perää todellisuuteen! Emme me kalansuomuihin pukeudu, en kyllä mene väittämään, etteikö kukaan olisi koskaan kokeillut sitä. Kuten näet, minäkin pukeudun aivan kuten maallakin liikkuvat. Tämä hame on suhteellisen säädyllinen maalla, liikkuessa, mutta vedessä se on pikemminkin taakaksi. Jos nyt suoraan sanottuna tunnustan, viskaan mekon menemään usein vedessä, varsinkin yksin ollessani." Chasanda kertoi asiansa hymyille ja heilautti vielä hieman kostean sinisen hameensa helmaa. Nopeasti hän kuitenkin vilkaisi keijuun, jotta tämä ei olisi ajatellut väärällä tavalla merihaltiasta. "Eiväthän vaatteet tietenkään aina kauaa kestä, mutta sille ei voi mitään. Olen toisinaan nähnyt meren levistä tehtyjä vaatteita, -kuten sanoit-, mutta ne eivät näytä kovin edustavilta."

Sanottuaan lauseensa loppuun Chasanda kuitenkinnosti päänsä äkisti. Hänen nenänsä huomasi ilmassa savun hajua. Hän vilkaisi kysyvästä keijuun. Tuli oli merihaltian pahin painajainen, eikä mikään siihen liittyvä saanut tyttöä hyppimään riemusta. "Savupippu tukossa?" hän kysyi keijulta toivoen sen todellakin olevan sitä.


// Jotain äksöniä! ^^

//Ei haittaa vaikka kesti ja ajattelin juuri itsekin, että tarvitaan toimintaa//

Kuulostaapa järkeenkäyvältä, Vindir ajatteli vaateasiaa. Hameenheilautuksesta hän ei välittänyt. Hän mietti jo seuraavaa kysymystä.

Kun Chasanda kysyi savupiipusta, alkoi Vindir haistella ilmaa. Siksi ajaksi hän laskeutui maahan, etteivät siivet viuhuttelisi hajua pois. Tosiaan ilmassa tuntui tuhka ja palava puu. "Enpä usko. Haju on liian vahva", Vindir sanoi ja lensi toisessa kerroksessa olevalle aukinaiselle ikkunalle.

Ikkunasta Vindir näki pihassa olevan varaston, jonka hän oli juuri esitellyt Chasandalle olevan tulessa. "Varasto on tulessa!" Hän huusi niin lujaa, kuin pienistä keijunkeuhkoista lähti. Sitten hän muisti piilottaneensa arvokkaan olkalaukkunsa varastoon. Laukku piti pelastaa. Vindir hyppäsi ikkunasta ja lähti lentämään kohti varastoa.

Varaston yläpuolella ilma oli sietämättömän kuumaa ja Vindirin oli pakko laskeutua päästäkseen lähemmäs. Ovi oli hiukan jumissa, mutta parilla yrityksellä Vindir sai sen kiskaistua auki. Oven auetessa sisältä pöllähti suuri liekki, joka melkein kärvensi Vindirin. Onneksi hän oli menettänyt tasapainonsa oven auetessa ja kaatunut taaksepäin. Tuli kuitenkin kärvensi häneltä pari hiusta. Se haisi pahalle, mutta Vindir juoksi siitä välittämättä sisälle palavaan varastoon.

Keijun huudahus sai silminnähden toimintaa majataloon. Jokaikinen salissa istuskeleva herra ja pöytien ympärillä pörräävä tarjoilija käänsi katseensa epäuskoisena ympärilleen. Näin vakavasta asiasta ei kuitenkaan edes keiju vitsailisi, joten sydämenlyönnin päästä koko majatalon henkilökunta oli rynnännyt tarkastamaan tilannetta. Hetkinäisen sekasorron ja huutojen seasta joku tajusi hakea käsiinsä ämpärin, ja joku alkoi pyörittää ripein liikkein vettä ylös kaivosta.

Chasanda oli valahtanut kalpeaksi kasvoiltaan heti savupatsaan nähdessään. Takapihan varasto oli lähes ilmiliekeissä ja koko pihan täytty hatara savu. Haltia jähmettyi kauhuissaan paikoilleen keittiön ovelle. Hänellä oli kaksi suurta pelkoa; korkeat paikat ja tuli, molemmat aivan yhtä tappavia. Ei ihme, että kylmä hiki kirposi tytön iholle hänen tuijottaessaan silmät lasittuneina pihan yli.

Ja vasta nyt Chasanda huomasi uhkarohkeasti savuttavaa rakennusta päin rynnänneen keijun, joka livahti juuri sisälle varastoon. Chasandan sydän hypähti kurkkuun ja huudahti keijun perään. Miksi keijun täytyi tunkea palavaan rakennukseen? Eikö se tajunnut, että vain muutama henkäys savuista ilmaa salpauttaa hengityksen ja kipinät tarttuvat herkästi ohikulkevaan olentoon? Tuli oli Chasandalle vastakkaisena elementtinä suuri pelon kohde.

Kauhuissaan Chasanda lähti heti juoksemaan lähemmäs varastoa, pysytellen kuitenkin turvallisen välimatkan päässä. Nopeasti laajeneva tulipatsas oli hänelle mitä kauhistuttavin näky, ja hän tiesi, ettei voisi tehdä mitään keijun hyväksi. 'Kyllä hän itsestään huolen pitää', Chasanda ajatteli sydämensä hakatessa valtavaa nopeutta.

Silloin Chasanda sattui katsahtamaan varaston taakse ja huomasi liekkien takana turvallisen matkan päässä hahmon. Chasanda vaihtoi tämän kanssa sydämenlyönnin mittaisen katseen, ennenkuin tämä tumma hahmo nousi paikoiltaan ja katosi yhtenä viuhahduksena kohti talojen kapeita kujia.

Tuijottaen vielä hahmon perään Chasndan mielikuvitus alkoi laukata. Oliko kyseessä kenties tuhopoltto? Minkä takia varasto syttyisi itsestään tuleen? Pitäisikö hänen lähteä hahmon perään? Kukaan muu ympärillöolevista ihmisistä ei ollut varmasti huomannut mitään, heillä oli niin kova kiire jo valmiiksi.

Nopeasti tuulen suunta kääntyi ja toi pölläyksen mustaa savua Chasandan päälle, mikä sai tytön yskimään. Palavan puun rätisevä ääni soi ilmassa ja sitten varasaston yksi kattoparruista romahti alas. 'Miksi sinun piti mennä sisälle? Tule jo ulos', Chasanda rukoili. 'Tule jo ulos.'

//Sori kun kesti. oli vähän Vappukiireitä//

Varasto oli sisällä ilmiliekeissä. Vindirillä oli vaikeuksia nähdä eteensä, saati sitten etsiä laukkuaan savussa. Onneksi keijut ovat lyhyitä, Vindir ajatteli. Jos hän olisi ollut puoli metriä pitempi, oli hänen päänsä ollut savupilvessä. Samassa liekehtivästä tynnyristä lensi kipinöitä, jotka melkein sytyttivät Vindirin housunlahkeet tuleen. Äkkiä hän kuitenkin iski kytevän kankaan sammuksiin. Kipinöitä tosin tuntui tulevan lisää, sillä Vindir tunsi kivun viiltävän hänen vasenta siipeään. Kipinöille on tehtävä jotain, Vindir ajatteli ja alkoi heiluttaa siipiään tiheässä tahdissa. Syntynyt ilmavirta nostatti lisää kipinöitä tynnyreistä, mutta ne eivät tulleet enää Vindiriä kohti. Parannus sekin.

Vaikka enää ei lentänytkään kipinöitä, oli silti tukahduttavan kuuma. Vindir tunsi hikoilevansa reippaasti. Kuumuudellekin olisi tehtävä jotakin, ennen kuin voi jatkaa etsimistä, Vindir ajatteli ja alkoi käydä läpi mahdollisia vaihtoehtoja -nopeasti. Hänellä ei ollut mukana kuin vaatteet, joten mahdollisuudet olivat vähissä. Voisin kastella vaatteeni vedellä, mutta täällä ei ole kuin olutta ja viiniä. Pahuksen Dobbson, olisi hankkinut nyt edes pari tynnyriä vettä varastoon tämmöisiä tilanteita varten Vindir ajatteli ja tunsi voimistuvaa pakokauhua liekkien käydessä yhä kuumempana.

Hädissään hän alkoi muistella lapsuuttaan Geranissa. Siellä hän oli nähnyt torivelhon tekevän sateen piirtämällä sormellaan ympyrän yläpuolelleen ilmaan ja lausumalla taikasanat. Voisinkohan minäkin? Vindir ajatteli ja alkoi piirtää ympyrää yläpuolelleen. Sitten hän lausui sanat, jotka muisti velhon lausuneen.

Ei tullut sadetta. Mutta Vindir tunsi silti vaatteidensa kastuvan kylmästä vedestä. Ilmeisesti sateen sijaan Vindir oli manannut aamukastetta. Reilun määrän kaiken lisäksi. Iloisena ja vähemmän panikoiden Vindir jatkoi laukkunsa etsimistä.

Kun kipinät ja kuumuus eivät häirinneet, oli laukun löytäminen helppoa. Se oli varaston majataloa lähimpänä olevassa nurkassa kahden tynnyrin välissä. Se oli helppo huomata, sillä se oli yhä musta väriltään ja ne kaksi tynnyriä olivat tulessa. Olisi vain ajan kysymys, koska tuli leviäisi tynnyreistä laukkuun. Vindir teki taas kasteloitsunsa saaden tynnyrit sammumaan.

Juuri kun hän kurkotti tarttumaan laukkuunsa, tuntui lattia nielaisevan hänet. Vindir iskeytyi lattiaan raskaasti. Liian monta loitsua, kävi hänen mielessään ennen kuin hän pyörtyi laukkunsa päälle.

// Mitäs pikkujutuista ^^ //

Chasanda oli aivan liian tietoinen joka ikisestä sykäyksestä, joka voi aikaa eteenpäin. Keijua ei vain kuulunut, ei vaikka Chasanda kuinka pyöri paikoillaan ja polki jalkaa. Varasto vain jatkoi savuttamistaan.

Koko piha oli kaikenlisäksi senmoisessa kaaoksessa, että tuntui kuin koko kortteli olisi ilmestynyt pihalle yrittäen tehdä jotain tulen sammuttamisesksi. Irtiriistäytynyt tuli olisi todella vaarallista keskellä näinkin tieheästi rakennettua kaupunkia, sillä tuli saattaisi levitä helposti rakennuksesta toiseen ja jopa sytyttään koko kaupungin palamaan. Asian ajattelu ei luonut haltialle yhtään parempaa oloa, pelkkä ajatuskin liekkimerestä sai hänet voimaan pahoin.

Ja vieläkään keiju ei ilmestynyt ulos varastosta, vaikka Chasanda kuinka toivoi. Tuskastuneena hän kiersi ympyrää. Eikai keijun pelastaminen voinut olla hänen harteillaan? Mistä hän ylipäätään tiesi, että keiju tarvitsi pelastamista? Ei, kukaan tervejärkinen olento ei kyllä viettäisi tulipätsissä näin kauaa aikaa, sehän olisi silkka itsemurha... Entä jos palava lauta on pudonnut hänen päälleen? Chasanda ajatteli.

"Anteeksi herra!" Chasanda keskeytti täysissä toimissa liikkuneen miehen, joka pysähtyi nopeasti. "Tuolla on eräs sisällä ja hän...."
"Minulla ei ole nyt aikaa!" mies ärähti. "En voi auttaa, jos joku on varastoon jäänyt, hän lienee jo vainaa. Ja sitäpaitsi kuka lähtisi sukeltamaan tuonne savuun? Minua tarvitaan sammuttamassa." Nopeasti mies jatkoi matkaansa ja otti pian paikkansa vedenkuljetusketjussa.

Chasanda jäi vain hölmistyneenä seisomaan olematta mitenkään avuksi. Mitä hän muka voisi tehdä? Hän oli kenties ainoa, joka tiesi keijun olevan sisällä, eikähän voinut vain jättää asiaa huomiomatta. Hän tunsi olonsa niin hyödyttömäksi. Pihalla pörräävät ihmiset olivat jo saaneet vesiketjun toimimaan ja hitaasti, ämpäri kerrallaan tulta lähdettiin sammuttamaan.

"Kaadetaan koko rakennus!" joku huusi silloin pihalta. "Hajotetaan tähän aukealle, jotta tuli ei leviä muihin rakennuksiin!"



// Minun pikku merihaltiani ei oikein voi tehdä mitään suurta ja sankarillista.... ^^ //

// Jaa, harmillista, mutta sankaruus ei sovi kaikille//

Vindir heräsi pistävään hajuun. Voimattomana hän vilkuili ympärilleen etsien hajun aiheuttajaa, ja huomasi pian hajun tulevan hänen tukastaan. Pitkät hiukset olivat syttyneet tuleen kipinöistä, joita lenteli palavista laatikoista ja tynnyreistä. Hätääntyneenä hän alkoi läimiä tulta sammuksiin käsillään, mutta pnnistui vain polttamaan vasemman kätensä. Äkkiä hän alkoi nuolla sormiaan helpottaakseen kipua. Samalla hän penkoi oikealla kädellään laukkuaan, kunnes löysi veitsensä. Sitten hän leikkasi palavan tukkansa irti. Ennen hiukset olivat yltäneet vyötärön alle, nyt enää vaivoi olkapäille.

Sitten hän katsoi tilannetta. Hän oli umpiväsyneenä palavassa varastossa ja hänen vasen olkapäänsa oli ilmeisesti mennyt sijoiltaan hänen kaatuessaan, hädissään hän ei vain ollut huomannut sitä ja oli polttanut sen. Sylki lievitti hiukan kipuja, mutta Vindir tunsi tilanteensa olevan toivoton. Hän päätti kuitenkin lopulta tehdä jotakin, josta ei olisi mitään hyötyä, mutta tuskin mitään haittaakaan. Hän sujautti oikean kätensä laukkuun ja veti esiin korttipakan. Sitten hän sekoitti sen ja kohotti vasemman kätensä niin korkealle, kuin tilassaan pystyi. "Minä pyydän jumalia paljastamaan minulle tulevaisuuteni tämän korttipakan välityksellä. Vastatkaa kysymykseeni: Kuolenko minä?" Vindir lausui selkeällä äänellä, nielaisi ja veti kortin pakan päältä.

Sitten hän purskahti nauruun. Kortista virnisteli riemunkirjavaan narrinhiippaan pukeutunut mies. Nyt tuli pelleiltyä oikein kunnola! Toivottavasti jumalat, jotka minut tänne saivat nauravat nyt kunnolla. Minähän en tänne kuole! Vindir ajatteli ja narrikortin takaisin pakkaan ja sitten taskuunsa. Pitää vain päästä pois tästä kirotusta varastosta, hän päätti ja huomasi ikkunan parin metrin päässä vasemmalla puolellaan. Saaden taikauskostaan voimaa, Vindir kaivoi laukustaan heittonuolen ja viskasi sen kohti ikkunaa. Nuoli kimmahti ikkunankulmasta lattialle. Vindir heitti uudestaan, mutta tuloksetta. Sitten hän tajusi palavien tynnyrien heittelemien liekkien häiritsevän hänen keskittymistään. Äkkiä hän kaivoi laukustaan silkkinaamionsa ja pisti sen kasvoilleen. Naamio pienensi hänen näkökenttäänsä sen verran, että liekit eivät enää niin paljoa häirinneet. Sitten hän viskasi kolmannen nuolensa, joka osui suoraan ikkunaruutuun rikkoen sen.

Vindir ryömi kohti ikkunaa. Hän ei jaksanut enää lentää. Ikkunan luo päästyään, hän nousi koko pituuteensa seinään nojaten. Vindirin koko pituus ei tosin ollut kovin vaikuttava, hän ei yltänyt ikkunaan. Hän kuitenkin kiilasi veitsensä kiviseinän väliin ja käytti niitä askelmina. Lopulta hän ylsi ikkunaan ja ryömi siitä ulos. Lasinsirut tekivät lisää haavoja hänen pieneen ruumiiseensa, mutta hän ei siitä välittänyt. Lopulta hän pyörtyi taas, mutta ikkunan ulkopuolelle.

// Jep ^^ //

Vesisangoin hyörivät ihmiset olivat saanet tulen jotenkuten hallintaan, vaikka liekkejä ei oltukaan saatu sammutettua vielä. Tärkeintähän tässä asiassa oli nyt saada jättipalo estettyä, varasto oli jo jokatapauksessa menetetty. 'Ehei', Chasanda ajatteli.'Tärkeintä on saada sisälläolevat olennot ulos!'

Chasanda oli viimeinkin jäänyt seisomaan toimettomana paikoilleen. Hän oli viimeinkin tajunnut, että hän ei voisi tehdä mitään sisälläolevan keijun hyväksi. Mitä todennäköisimmin tämä oli jo heittänyt henkensä. Haltiatytön apattinen katse pyyhki varaston reunoja, vaikka hän ei odottanut enää näkevänsä keijun hahmoa kömpivän ulos maailmaan.

Mutta silloin se kuitenkin tapahtui. Vielä suhteellisen palamattoman seinän yksinäisestä ikkunasta keiju pudottautui maahan. Merihaltian sydän hypähti sillä samalla hetkellä riemusta, ja hän ryntäsi vauhdilla keijun luo. "Sinä tulit!" Chasanda hihkui. Keiju tuskin kuitenkaan kuuli Chasandan sanoja, sillä hän oli tuupertunut maahan. Hän oli kenties hengittänyt liikaa savua. "Sinut täytyy saada raittiiseen ilmaan", Chasanda tuumaili. Hän nousi seisomaan ja huusi apua pihalla hyöriviltä ihmisiltä.

Vindirin tullessa tajuihinsa, hän makasi maassa. Hän näki hiukan sumeasti, mutta hän tunnisti Dobbsonin hyörivän lähellään, muttei saanut selvää oliko hän selin vai katsoiko hän Vindiriä. Vindir tunsi olevansa ulkona, vaikkei tunnistanutkaan paikkaa. Pitää nyt vain levätä. Sitten kun olen saanut voimia takaisin voin parantaa vammani taioilla, Vindir ajatteli ja sulki silmänsä. Vasempaan käteen sattui, mutta Vindir huomasi, ettei olkapää ollut enää sijoiltaan. Dobbson oli varmaan muljauttanut sen paikoilleen hänen ollessaan tajuttomana.

Vindir lepäsi hetken paikoillaan ja tunnusteli kehoaan. Siivet olivat luojan kiitos kunnossa, Vindir ei voinut kuvitellakaan elävänsä ilman siipiä. Pieniä vammoja oli tullut lasinsiruista reisiin ja käsivarsiin, mutta muuten hän tuntui olevan kunnossa. Hän avasi silmänsä uudestaan ja yritti sanoa jotakin, saaden aikaan vain epämääräistä pihinää. Tämä tuntui herättävän huomiota Dobbsonissa, sillä tämä kääntyi katsomaan häntä. Näkö oli alkanut palailla pikkuhiöjaa ja Vindir näki sinisen ihmisenmuotoisen läikän ja tajusi sen olevan Chasanda. "Hei, saisinko vettä tai jotain muuta nestettä?" Vindir raakkui kuivalla kurkullaan Dobbsonille.

//Öh, hieman on kestänyt tämä, anteeksi kauhiasti... //

Chasanda tunsi valtavaa helpotuksen tunnetta huomattuaan keijun avaavan silmiään. "Olet kunnossa!" Chasanda touhotti. "Minä ehdin jo luulla, että et enää heräisi." Merihaltia ei voinut kuin ihmetellä keijun sitkeyttä. Vaikka tämä oli viettänyt epänormaalin kauan sisällä palavan varaston savussa, hän oli silti elossa ja näytti päällisin puolin olevan melko kunnossa. Keijussa oli kyllä sankariainesta, Chasanda ajatteli luoden ihailevan katseen selviytyjään. Tuli oli merihaltian pelko numero yksi, josta selviytymismahdollisuudet olivat olemattomat.

Chasanda vilkaisi takanaan nököttävään varastoon, jonka liekit hiipuivat vähitellen. Maa oli tumman hiilen peitossa ja reilusti yli puolet varastosta oli palanut, jäljelläkin oleva osa huojui epävarman näköisesti. Se varasto oli menetetty, mutta onneksi vahingot olivat vain aineellisia.

Keijun pyytäessä majatalonisäntää hakemaan vettä, Chasanda kohotti päätään. "Voi, antakaa minun", hän sanoi ja kipitti matkoihinsa palaten pian keijun luo antaen täysinäisen vesikupin tämän käteen. Merihaltia jäi tuijottamaan keijua silmät suurena. "Sinä olet sankari", Chasanda sanoi hetken mielijohteesta. Hänen katseestaan heijastui ihailua. "Selvitit tiesi ulos tulisesta pätsistä. Mutta sitä en vain ymmärrä, miksi sinun täytyi alunperinkin rynnätä sisään?" Chasanda ihmetteli.

//Ei haittaa mullakin kesti tämä vastaus kuitenkin näin kauan.//

"Kiitos Chas-neiti", Vindir kiitti Chasandaa tämän tuodessa vettä. Vindir nousi hitaasti istumaan ja otti kiitollisena kupin Chasandalta. Neste tuntui ihanan viileältä Vindirin kaataessa sitä kurkkuunsa. Hän yritti juoda koko kupin tyhjäksi kerralla, mutta onnistui vetämään hiukan vettä henkeensä ja joutui yskimään hetken saadakseen hengityksensä taas kulkemaan.

"Mutta sitä en vain ymmärrä, miksi sinun täytyi alunperinkin rynnätä sisään?" "Jaa, miksi? Hyvä kysymys", Vindir kohautti olkapäitään saaden vasemman olkapäänsä jomottamaan hiukan kivuliaammin, "se vain tuntui oikealta ratkaisulta silloin. Varastossa oli kaikki tavarani, eli tämä laukku." Vindir viittasi kohti laukkuaan, huomatakseen ettei tiennyt missä se oli. "Apua! Missä se on?!" paniikki iski yllättäen Vindiriin. Hän oli melkein tapattanut itsensä hakiessaan laukkuaan varastosta ja nyt hän ei tiennyt missä se oli. Vindir kapusi horjuen pystyyn ja tähyili laukkuaan.

Hän ehti ottaa puolikkaan askeleen kohti varastoa, jonka luona oli laukkunsa viimeksi nähnyt, ennen kuin hänen jalkansa pettivät ja hän lysähti maahan. "Missä se on?!" hän itki pää painuneena ja yritti nousta uudestaan, mutta ei päässyt edes istumaan.

Chasanda kyykistyi maahan ja odotti kärsivälliseti, että keiju oli saanut juotua. Vasta sitten tämä vastasi hänen kysymykseensä. "Minä en olisi lähtenyt liekkeihin laukkua etsimään, mutta ymmärrän hyvin, jos sinun kaikki tavarasi olivat siellä." Chasanda sanoi. Puhuessaan hän kuitenkin mietti, oliko keijulla laukussaan jotain tavallisia tavaroita tärkeämpää, joka hänen oli ollut yksinkertaisesti pakko pelastaa. Eihän sitä koskaan tiennyt, mitä toiset omistivat, kyllä tällä keijullakin voisi olla suurikin omaisuus - tai ei sentään, hänhän oli pelkkä työntekijä majatalossa.

Silloin keiju huomasi laukkunsa puuttuvan. Chasandakaan ei voinut kuin huokaista hämmennyksestä. Kylläpäs keijulla kävi huono tuuri, ensin hän oli saanut pelastaa laukkuaan oman henkensä uhalla palavasta varastosta, ja sitten kun hän oli viiemin päässyt ulos, laukku oli kadonnut. Turhaa työtä siis.

"Älä rasita itseäsi liikaa", Chasanda sanoi keijulle, joka tömpsähti takaisin maahan. "Anna minä etsin laukkuasi". Chasanda nousi seisomaan ja tähyili maata varaston vieressä. Mutta haltia ei nähnyt laukkua missään. Chasanda otti muutaman askeleen lähemmän hiiltyneitä varaston jäännöksiä, mutta laukku ei ilmestynyt näkyviin. Nopeasti Chasandan ajatuksen lähtivät lentämään. Oliko tapahtumilla jokin yhteys toisiinsa? Voiko olla sattumaa, että ensin varasto, jossa laukku on syttyy palamaan kuin itsestään ja sen jälkeen laukku katoaa. Eikö Chasanda vain huomannut laukkua missään, vai oliko se todella kadonnut? Mitäköhän siellä laukussa oikein mahtoi olla?

//sori kun kesti.//

Vindir nyyhkytti pää maata vasten. Kaikki oli mennyttä laukun myötä, hänellä ei ollut muuta omaisuutta laukun lisäksi. "Ei olisi pitänyt tulla. Ei olisi pitänyt välittää merihaltiasta, olisi pitänyt vain vahtia sitä typpiä, niin olisin nyt viisi hopealanttia rikkaampi ja laukku olisi vielä tallessa. Laukku ja sen sisältö eivät olleet tärkeitä rahallisesti, mutta niiden tunnearvo oli Vindirille erittäin suuri. Etenkin kasvion, jota hän oli tehnyt pienesä pitäen. Isä ja äiti olivat yhdessä kirjoittaneet kasvion ensimmäisellä sivulla olevat sanat ja he olivat pistäneet sinne ensimmäiset kymmenen kasvia. Loput 23 kasvia Vindir oli itse kerännyt. Kasvio oli tärkeä muisto vanhemmista. Tarokkikortit taas hän oli saanut siskoltaan. Sitten Vindir muisti siskonsa sanoneen menevänsä Mihteriin tämän lähtiessä kotoa. Olisiko hän lähellä?

Samaan aikaan Mir Mei'makiir lähestyi hiiltyneitä varastonjäänteitä uteliaana. Hän oli pukeutunut yksinkertaiseen valkoiseen talonpoikaismekkoon, johon hän oli tehnyt reiät siipiään varten. Mirin iho oli vaalean violetti ja hänen siipensä olivat punertavat. Siniset hiukset ulottuivat hänellä olkapäille. Mir oli uteliaana tullut paikalle katsomaan mitä jälkiä tulipalo oli saanut aikaan. Hän ei ollut voinut tulla paikalle tulen aikana, sillä hänellä oli silloin töitä tehtävänä yhdessä sataman monista majataloista. Mir yllättyi huomatessaan merihaltianaisen varaston jäännösten luona. Merihaltiat, joita hän oli tavannut ollessaan töissä olivat kaikki olleet hiukan tulenarkoja. Johtui kai jotenkin siitä, ettei veden alla tulta tunnettu. Mir meni kuitenkin tervehtimään haltiaa kohteliaisuudesta ja siitä, että nainen voisi tietää jotain palosta.

// Pahoittelut kestämisestä tännekkin.... //


Chasanda vilkaisi takaisin keijuun päin, eikä voinut olla näkemättä tämän surkeaa ilmettä. Hetken merihalta tunsi surua keijun puolesta, näytti siltä, että laukku oli ollut hyvinkin arvokas keijulle. Chasanda mietti kuinka pirullinen kohtalo saattoikin olla, heti kun keiju oli melkein heittänyt henkensä laukun takia, se katoaa jälleen.

Chasanda pysyttelee sopivan etäisyyden päässä hiiltyvistä raunioista, vaikka liekit ovatkin jo sammuneet. Varaston jäännöksistä hehkuu edelleen voimakasta lämpöä, joka saa Chasandan olemaan varuillaan ja vilkuilemaan tasaisin väliajoin sivulleen. Mistäs sitä ikinä tiesi jos vaikka rauniot saisvat päähänsä leimahtaa uudelleen liekkeihin.

Kun Chasanda on jo luopunut toivosta löytää laukku lojumasta maassa, hän kohottaa katseensa ja näkee toisen keijun astelevan pihan toisesta päästä raunioita kohti. Hetken Chasanda ei voinut kuin kummastella keijun kaunista väritystä; tämän iho oli liilahtava ja hiukset aivan yhtä syvänsiniset kuin Chasandallakin. Veden alla ja ihmiskaupungeissa aikaa viettäessään Chasanda ei törmännyt usein keijuihin, joten tämä uusi henkilö oli mielenkiintoinen seuralainen.

"Anteeksi", Chasanda kysyi kohteliaasti kun hän pääsi keijutulokkana lähelle. "Ette sattumalta olisi nähnyt laukkua tässä maassa? Tai jotakuka, joka olisi vienyt sen?" hän kysyi, vaikak tiesi, että tulokas tuskin oli nähnyt mitään. Mutta Chasanda kysyi silti, sillä hän halusi auttaa laukkunsa kadottanutta keijuparkaa, sitäpaitsi ei ollut kohteliasta vain seistä tuppisuuna.

//Kiva päästä jatkamaan//

"Laukkua? Ei en ole huomannut. Olen töissä majatalossa kadun toisessa päässä, enkä päässyt poistumaan sieltä kuin nyt", Mir vastasi merihaltian kysymykseen. "Onko se laukku tärkeäkin? Liittyykö se jotenkin siihen paloon, joka täällä oli?" Mir kysyi. Hän oli yhtä utelias kuin veljensä. "Jaa, minä olen muuten Mir. Hauska tavata", hän vielä lisäsi.

Tällä välin Vindir oli oli kyllästynyt itkemiseen ja maassa makaamiseen. Ei ole oikein, että pyydän Chas-neitiä etsimään laukkuani ja itse vain makaan tässä, hän tuumi ja muisteli missä oli laukun viimeksi nähnyt. Hän oli kavunnut ulos varaston ikkunasta laukkunsa kanssa, sitten hän oli pyörtynyt. Laukun oli siis oltava jossain varaston ikkunan lähistöllä. Ikkunaa olisi tosin vaikea löytää, kun varasto oli pelkkä hiiltynyt raunio. Seinähän olisi saattanut vaikka sortua laukun päälle. Pitäisi varmaan ilmoittaa Chas-neidille, Vindir mietti, kunnes muisti Dobbsonin. "Hei, Dobbson. Tiedän että sinulla on kiireitä majatalon kanssa, mutta voisitko käydä kertomassa Chas-neidille, että laukku on saattanut jäädä rojun alle varaston luona", hän sanoi ystävälleen. Dobbsonilla oli tosiaan kiireitä. Hän oli menettänyt palossa melkein koko juomavarastonsa ja hänen olisi etsittävä kauppiaita, jotka myisivät hänelle lisää. Hän kuitenkin suostui Vindirin pyyntöön ja lähti etsimään Chasandaa.

Chasanda kohautti olkapäitään harmistuneena kun keiju kertoi, että ei ollut nähnyt mitään. "No, ei sitten auta muutakuin jatkaa etsintöjä", Chasanda sanoi, vaikka tiesi hyvin, että laukku ei ollut maassa, vaikka sitä siitä kuinka paljon tahansa etsiskeli.

"Ei se laukku ole minun", Chasanda vastasti keijun kyselyyn. "Näetkö tuon keijun tuolla", Chasanda sanoi osoittaen maassa istuvaa olentoa. "Hän meni sisään palavaan varastoon vain pelastaakseen laukkunsa ja nyt se on kadonnut jälleen. Huonoa tuuria, totisesti." Chasanda nyökkäisi puhuessaan.

Keiju esitteli itsensä ohimennen, joten Chasanda teki samoin. "Minä olen Chasanda," hän sanoi. Tämä Miriksi esittäytynyt keiju oli paljastanut pelkän etunimensä, joten Chasandakin teki niin, vaikka kaikkein kohteliainta olisi tietenkin ollut kertoa koko nimi. Mutta tämä Mir ei vaikuttanut siltä, että häntä kiinnostaisi kovinkaan paljona kaiken maailman viralliset esittäytyjäiset sun muut turhat asiat. Chasanda oli hiljaa hyvillään siitä, että tämä keiju käyttäytyi aivan kuin Chasanda olisi hänen vertaisensa. Ei tarvittu turhaa nöyristelyä, kuten monien ihmisten kanssa, vaan asiansa saattoi sanoa tuttavallisen kiinnostuneesti.

Pian Chasanda näki majatalonisäntä Dobbsonin kävelevän häntä kohden. "Vindirin mukaan sinun kannattaisi etsiä laukkua rojun alta. Se on saattanut jäädä romahtaneen seinän alle", hän sanoi. Chasanda nyökkäsi isännän sanoille ja siirtyi lähemmäs varastoa miettien miten puoliksi palaneita lankkuja saataisiin siirrettyä helpoiten. Chasanda ei lainkaan ajatellut sitä, kiinnostiko häntä nyt etsiä keijun kadonnutta laukkua, sinisilmäisenä nuorena haltiana hän vain ajatteli keijun tarvitsevan apua ja niinollen hän oli valmis tätä auttamaan.