Murkinaa rinnan alle, K-15

Uiks!
Ehkä oli pahan luokan virhe pompata niin lähelle Celeroséa, koska väistettyää kerran lapiomaisen tappajakouran, ei hän osannut aavistaa sen tavoittelevan niskavillojaan läväytyksen sijaan. Ynähtäen nuorukainen rutistui vasten tiskin pintaa, päästäen pitkän ja hyvin epäselvän kirosanaliutan kuultaviin. Ettäs kehtaat! Painuisit siitä kitumaan jonnekkin muualle - johan Vermos oli saanut pienimuotoisen kostonsa, eikä toisen tarvitsisi jatkaa syntyvää takaisin maksu -kierrettä!
"Saatoinpa vaikka rikkoakkin!"
Haltia koitti polkaista jälleen sokkona isäntänsä varpaille, mutta ainoastaan kengänkantansa osui pelkkään puulattiaan. Äsh! Huono sihti, mikä huono sihti - ei siitä yli tai ympäri voinut päästä.

Näin ahdistettuna Vermoksen mieleen ei tullut laisinkaan pako, vaan taistella hieman lisää vastaan. Hän laski kätensä tiskiin kiinni, koittaen työntää yläkroppaansa kovasta materiaalista kauemmas ähisten. Vaikka Celerosé oli haavoittunut, niin hiuksiinsa tarrautunut tukistus tuntui silti kamalalta.
"Tuhoan kohta jotain muutakin, kunhan pääsen irti!"
Eerm, vain tyhmä uhosi tällaisessa astelemassa, mutta eipähän tuo järki koskaan ollut pahemmin painanut haltian päätä. Hän pyrki vielä läimäyttämään lanteensa Celeroséa vasten - toivoen sen tekevän edes hieman vastavuoroista vahinkoa johonkin toisen ruumiinosaan.
"Hellitä!"
Nyt heti irti!

"Saatoinpa vaikka rikkoakkin!"
Jos itkeminen olisi ollut Celerosélle luonnollista, hän olisi nyt vuodattanut muutaman verisen kyyneleen. Yksi kaupan arvokkaimmista esineistä oli tuhoutunut eikä siinä vielä kaikki. Maksu kyseisestä naulakosta oli jo saatu etukäteen, toimitus vain oli hieman viipynyt. Miten ihmeessä hän selittäisi ostajalle, että naulakkoa ei enää ollut? Tai että ostaja saisi sen muutamassa kymmenessä osassa, jos haluaisi...

Lanteella pukkaus sai mustahaltian havahtumaan ajatuksistaan ja päästämään irti Vermoksen hiuksista vain hieman pojan suusta käyvän käskyn jälkeen. Ei tuon maahaltiaäpärän pieksemisessä ollut enää mitään mieltä. Ei se toisi pojalle yhtään sen enempää aivosoluja, vaikka Rosé sitä miten kovasti toivoisikin. Eikä se tuntunut enää edes mukavalta. Naulakko oli mennyttä eikä takaisin tulisi.

Maansa myyneenä Vardamir lähti astelemaan omin neuvoin yläkerrassa olevaa asuinhuoneistoa kohti. Häntä heikotti, eikä enää pelkästään pistohaavan vuoksi, vaan kukkarossaan tuntuvan loven tähden. Hyvästi kultakolikot...hyvästi maine...

Vermos oli juuri räksyttämässä lisää herjauksia ja muita kitkaisia manauksia, kun Celerosé yllättäen hellitti otteensa. Tietenkin vastaan puskenut nuorukainen ei osannut lopettaa käsiensä pois työntävää liikettä, joka ansiosta kroppa jatkoi matkaa aina selälleen asti - lattialle. Voihkaisten vihreät silmät kääntyivät pois lampsivan isännän jalkoihin, joiden askel tuntui painavan enemmän ja enemmän edetessään kohti yläkertaa.
Hah, voitto!
Kerrankin nuorempi oli se, joka sai tuuletella vanhempansa häviötä tahtojen taistossa, mitä toki piti juhlistaa sillä loppu pullolla, jonka Celerosé epähuomiossa sattui jättämään nuorukaisen käden ulottuville. Heheh, ilmaista viinaa - sehän passasi!

Kului aikaa, kunnes lopulta Vermos pystyi kääntämään putellin nurin niin, että sieltä valui enää yksittäinen tippa lattialle. Alkoholista sumentunut katse harhaili ympäri liikettä, pysähtyen siihen yksinään nököttävään naulakkoon. Okei, ei se oikeasti ollut mennyt pahemmin rikki, mutta aivan kiusallaan portailla rötköttävä kurpitsakutri oli sanonut aivan muuta - eihän yläkertaa kivunnut potilas voinut nähdä totuutta, joten sitähän pystyi vaivatta vääntelemään mieluisakseen...
... Omatunnon kiusatessa.
Ehkä ei olisi pitänyt olla niin kuriton, ja vain hakea vaunut, koska mies ei ollut muuta pyytänyt. Lisäksi kauppatavaran tuhoamisella Vermos ei ollut voittanut muuta kuin epäluottamusta.

Horjuen tämä nousi jaloilleen, jotka olivat lähteä oitis eri suuntiin ja aiheuttaa maahaltian kömmähdyksen näinkin alkutaipaleella. Pakko päästä yläkertaa, pakko kolkuttaa sitä ovea, jonka takana Celerosé piilotteli ja;
"Celerosée~ee..."
Alahuuli lörpötti.
"Olen pahoillani sen naulakonh vu-vuoksi..."
Ääni sammalsi, kuten aina, jos Vermos oli vetänyt vähän liikaa vettä väkevämpää. Takeltelun lisäksi myös suuri puhtaiden tuntemusten purkaus oli surkuteltavan yleistä - ei niinkään nuorukaisen kannalta, vaan niiden, jotka sattuivat silloin olemaan hänen seurassaan.
"E-enkä tarkoittanut, mitäh sanoin - olet iiiiiihan loisto jätkä!"
Ota nyt tuostakin tuuliviiristä sitten selvää...

Yläkertaan päästyään oli näkönsä lisäksi nyt kasvonsakin menettänyt mies istahtanut kivusta ähisten pölyisen päiväpeitteen peittämälle vuoteelle ja antanut kehonsa vajota upottavan pehmeään pölypilveen, josta kirput ja pölypunkit voisivat popsia hänet parempiin suihin maailman ankeudelta ja epäreiluudelta. Eipä aikaakaan kun mieleltäänkin mustunut mustahaltia oli kurkotellut vuoteen vierellä olevan yöpöydän suuntaan ja kaivellut esiin lisää samanlaista kurkunpolttajaa, mitä hänelle oli alakerrassa aikaisemmin tarjottu. Ah, alkoholia. Olisipa saanut kaivosta hakemalla ja purosta juomalla, niin maailma olisi ollut huomattavasti kivuttomampi paikka elää.

"Celerosée~ee..."
Pölyyn torkahtanut Celerosé aivasti, mutta tällä kertaa hän ei sähähtänyt kivusta sen perään. Hänen olonsa oli höyhenen kevyt, eikä hän tuntenut muuta kuin inhottavaa kutinaa nenässään, eikä se johtunut puukon iskusta hänen vasemmassa kyljessään.
"Olen pahoillani sen naulakonh vu-vuoksi..."
Vuoteella haaruksiaan rapsutteleva mies myhäili itsekseen. Hän ei saanut sanaakaan selvää siitä, mitä hänelle jostain kauempaa huudeltiin, mutta ääni kuulosti mieluisalta hänen korviinsa.
"E-enkä tarkoittanut, mitäh sanoin - olet iiiiiihan loisto jätkä!"
Istualleen noussut Rosé tuijotti sokeita silmiään räpytellen suuntaan, josta hän oli jälleen jotain sanapuuroa kuullut. Tällä kertaa sokeudesta oli hänelle suurta apua, sillä muutoin hän olisi saattanut nähdä kaiken triplana.
"MIDHÄ SHIELLÄ HUUTALEE?! THULETHÄNNE SHANOMA", mies ölisi takaisin varsin kovalla äänellä ja höristeli korviaan vaivaamatta ajatustakaan sille, kenet hän oli juuri kutsunut luokseen.

Mitäh ?! Eikö hänen suurta anteeksipyyntöään oltu kuultu, vaikka Vermos sen niin suloisesti sanaili huojuen ja haahuillen seinän vierustaa pitkin sängyn lähettyville, jossa näki Celerosén olleen pitkällään. Kieli kävi huulensa läpi hitaan hartaasti, kunnes nuori jatkoi;
"Ei seh naulakkoh oikeasti ole pahasti rikki..."
Tämä kävi polvilleen, jotta pystyi nojaamaan pedin laitaan. Uuu, kiva pikku sänky, oikein mukava varmaan köllöttelemiseen, joten eiköhän siitä liikenisi tilaa nuorukaisellekkin, jos hän jaksaisi vain nöyristellä mielenkielenä.
"Celerosé, heiiih... me olemme aina olleet niin hy-hyvää pataa, eikös juu ? Ei pilata sitä tällaisen jutun vuoksi..."
Vermos taisi elää mielessään sitä aikaa ennen kuin hän oli kiiruhtanut lipettiin ja vesittänyt välinsä 'isukkinsa' kanssa. Uuh, mutta mitäs pienistä, kun eivät nekään meistä!

Kasvonsa painuivat patjaa vasten.
"Anteeksih."
Nonni, sano nyt edes, että "ei se mitään", niin Vermos voisi vyöryä rappuset alas iloisena. Minkään ei merkinnyt samalla tavalla tälle onnea kuin se, että hän tietäisi jälleen paistattelevansa Celerosén suuressa suosiossa.
"Enhän minä mitään p-p-pahaa tarkoittanuth."
Kunhan vain raivospäissäni huusin niitä näitä - niinpä niin. Milloinkohan Vermos-polo oppisi pitämään kielensä kurissa ja hallitsemaan aggressioitaan, jotka purkautuivat ulos kuin 5-vuotiaalta tenavalta ikään.

Täysin tokkurassa oleva rikollisryhmittymänkin johdossa nähty Celerosé vain jatkoi idioottimaista hymyilyä ja nyökytteli päätään kuin ymmärtäisi, mitä hänelle pulistiin. Ensinnäkään hän ei edelleenkään saanut puheesta juurikaan selvää, sillä tyyppi puhui liian nopeasti, ja toisekseen aihe vaikutti varsin tylsältä siihen nähden, mitä Rosén päässä pyöri.

"Khule, khule. Khato ei she haattaa, ei she haatta yhtämitä ei haatta", mies sammalsi ja silitteli sängyn viereen polvistuneen nuorukaisen hiuksia, jota hän ei sillä hetkellä edes Vermokseksi tunnistanut. Erään asian hän kuitenkin tunnisti ja tiedosti, ja se oli tuo veri joka kohisten pyrki pakenemaan hänen päästään alueille, jossa sitä kaivattiin muka aivoja enemmän. Ikävä kyllä Rosé oli nivustensa kanssa täysin samaa mieltä tästä asiasta ja koettikin parhaansa mukaan saada pölyiselle pedille seuraa itselleen.

"Hei thuu thähä mhun vhieren vhähän, jookoh? Khato khu emmääh hoo vhinane nhiku yhtää en ooh", Vardamir seposti ja koetti samalla nostaa seuraansa liittynyttä henkilöä kainaloitten alta ylös vuoteeseen. Mikäli se ei onnistuisi, hän saattaisi tehdä seuraa lattian rajassa olevalle vieraalleen...

Tota häh ?
Vermos ei meinannut saada mitään selvää Celerosén sössötyksestä, mutta se ei ollut se, joka järkytti häntä eniten. Käden laskeutuessa silittelemään suortuviaan, kohosivat vihreät silmät hyvin sumuisen epäilevinä kohti vastapuolta, jolla taisi olla vähemmän väkeä kotona kuin nuorukaisella itsellään. Kyllähän hellittely aina tukkapöllön voitti, mutta ihan tavastakin varuillaan Vermos ei unohtunut nautiskelemaan saamastaan huomiosta.
Varsinkaan, kun mies alkoi retuuttaa häntä kuin sylikoiraa, jonka voisi halutessaan siirtää sängylle ja takaisin lattialle - eläimen valittamatta juuri mitään asiasta.
"Etköh ?"
Omien, haparoivien jalkojensa avustamana kurpitsakutri löysi paikkansa sängyltä, jonka peiton päälle kerääntynyt pöly sai tämän pärskimään. Yh, siivotonta...

Hetken töllötys vielä.
"Miksih et ole vihainen ?"
Hyvä kysymys, eikö ? Olihan Vermos runnellut niin toisen varpaita kuin myyntitavaraakin, lipittänyt vielä päälle viinapullon jämät ja tullut häiritsemään oudon hempeällä tuulella olevaa Celeroséa. Ei sillä etteikö humalaisesta mielestä ollut hauskaa nähdä toinen tuollaisena, mutta häntä varmasti naurattaisi vähemmän, jos pienet aivonsa olisivat täysin toimintakuntoiset.

Yllättävän helpostipa kerrassaan häpeälliseen tilaan itsensä saattanut kreivi saikin seuraa vuoteelle. Hieman häntä kuitenkin harmitti se seikka, ettei seuralainen näyttänyt lainkaan ymmärtävän, että hän voisi puhua vähemmän ja tehdä paljon enemmän.

"Mhitä vhäliäh...", mustahaltia tuhahti kieli solmussa ja siirtyi vuoteellla lähemmäksi henkilöä, jonka painosta olkipatja vietti juuri oikeaan suuntaan avustamaan sokeaa Vardamiria löytämään päätepysäkilleen. Hetkeäkään epäröimättä mies kietaisi kätensä tiukasti viereensä istahtaneen pojan ylävartalon ympärille ja painoi päänsä nuorukaisen takilla verhoiltua olkaa vasten.
"Anna vhähän rrrakhautta", mies vaati, suukotti takin kauluksen viereltä löytämäänsä lämpöistä ja pehmeää ihoa ja koetti kovasti kammeta nuorempansa syliin tajuamatta lainkaan, ettei se ollut kovinkaan hyvä idea.

Mustahaltian kömpelöiksi muuttuneet sormet yrittivät aukoa humaltuneen porkkanapään yllä olevan takin nappeja tuloksetta. Ehkäpä hänen pitäisi sittenkin aloittaa alempaa...

//Jestas että mulla alko nyt soida päässä Klamydian Vaatteet pois-biisi, jossa lauletaan "Ota vaatteet pois, joku hullu huusi. Vaatteet pois!"

[[ Arvaa vain, alkoiko kyseinen biisi soimaan omassa päässä nyt x'D ]]

Ei, Vermos ei ollenkaan tajunnut, mitä Celerosé ajoi takaa - ei varsinkaan silloin, kun mies meni kietomaan kätensä hänen ympärilleen ja lähti nuuhkimaan takkiaan kuin haistaenkin siinä jotain hyvää. Järkytyksestä pölmistyneenä hän ei aluksi edes kyennyt pistämään vastaan ennen kuin selkäpiitä puistattavat sanat kantautuivat korviinsa. Ei, tasan tarkkaan ei! Hän ei varmana antaisi minkäänlaista rakkautta, vaikkakin... mmm... suukottelu tuntuikin oikein mukavalta, eikä aikaakaan, kun hän jo kallisti päätään niin, että toiselle riitti enemmän tilaa toimilleen.
Kömpelö takkinsa avaaminen oli jotenkin humaltuneesta mielestä hellyyttävän sööttiä, vaikka eihän asia tullut julki kuin pelkällä tyrskähdyksellä. Oli näitä nähty ja koettu ennenkin, mutta että aivan rikollispomo haparoimassa...

Kheh, hulvatonta!
"Cele..rosé, yng..."
Vermos aloitti ja tunki kätensä heidän väliinsä. Sen verran alkoholi antoi vielä periksi, että kurpitsakutri ehtisi hitaalla sytytyksellä harkita, millaisia seurauksia tästä olisi tulevaisuuden kannalta.
...
Nää, ei yhtään mitään! Jatketaan! Hän muutti pois työntävän eleen napakaksi vastapuolen paidan puristukseksi ja vetäisi toisen lähemmäs itseään - painaen sitemmin huulensa Celerosén leukapieltä vasten hamuilevasti. Mikäs tässä, kyllä sitä joskus pitäisi pitää hieman hauskaa, vaikka aamulla voisikin kaduttaa. Näpit alkoivat näprätä miehen toista suippoa korvaa, eksyen siitä sitten hiusten sekaan. Puurh, Vermos ainakin tykkäsi.

[To be continued....]