Uusi alku

Zhion ei erinäisistä syistä ollut vieläkään ansainnut pelastajansa luottamusta, eikä miehen takeltelu taaskaan vaikuttanut asiaan positiivisesti. Montius tulisi tuskin koskaan ymmärtämään, mikä hinku hänen vieraillaan oli ottaa jalat alleen aina juuri silloin, kun hän selkänsä käänsi. Yrittivätkö ne lähteä kiittämättä huolenpidosta ja herkullisesta kalasopasta, vai oliko tuolla nulikalla taas taskut täynnä pöytähopeita? Maagin mittaileva katse kiersi nuoremman jullikan päästä varpaisiin ja toisinpäin. Jos klopilla jotain mukanaan oli, se oli ainakin piilotettu huomattavasti huolellisemmin kuin viime kerralla.

Parantaja nyrpisti terävää nenäänsä ja tuhahti. Hänen ystävällisyyttään koetettiin selvästikin käyttää vain hyväksi. Kiittämättömät kakarat... Vaan missäs se toinen oli? Mütsin sammalenvihreät silmät tutkailivat ympäristöä etsien pienintäkin vilausta siitä somasta tyttölapsesta, jonka pesuhetkiä hän oli onnistunut sivusilmällä jo pariin otteeseen tirkistelemään. Älkää vain sanoko, että tyttö oli ottanut jalat alleen?! Zhionissa Montius ei nimittäin nähnyt mitään katselemisen arvoista.

Siinä vaiheessa kun entinen merirosvolaivan kapteeni harppasi tuvan ulko-oven takaa paljastuvan tyttösen luo ja alkoi ravistella tätä, Montius valahti kasvoiltaan kalpeaksi ja oli vähällä tiputtaa vesisangon kädestään. Pyhä kalasoppa sentään, hän oli pahoinpidellyt tytön!

"Äiti, haluan pukeutua pitsiin...", Chiar mutisi silmät ristissä ja valahti sen jälkeen veltoksi kuin keitetty makaroni harteisiinsa tarttuneiden kämmenien alla. Pojan otsaan oli kohonnut mojova kuhmu. Samanlainen löytyisi hänen hopeanharmaiden hiustensakin alta takaraivolta, mutta kuka sitä nyt sieltä osaisi etsiä. Varjohaltianuorukaisen päätä ei oltu tehty umpiluusta, toisin kuin erään toisen tämän katon alla majailevan henkilön. Häneen kun jokin osui, niin se osui sitten oikein kunnolla.

"Voi mitä olenkaan tehnyt!", Montius sätti itseään punertavanruskeita hiuksiaan repien ja itsesäälistä toettuaan liihotti tuvan poikki vesisanko kädessään etsimään kuumeisesti rättiä, jonka voisi kaivon kylmässä vedessä kastaa ja laskea oven väliin jääneen tyttösen otsalle peittääkseen aiheuttamansa vammat. Miten ihmeessä joku olikin niin tyhmä, että seisoskeli keskellä yleistä kulkuväylää?! Tyttö saisi syyttää tapahtuneesta vain ja ainoastaan itseään.
"Typerä tyttö...niin typerä...", parantaja toisteli avatessaan kaapin oven toisensa jälkeen ja haroi pitkiä hiuksiaan niin tiuhaan, että joku olisi voinut kuvitella miehen kärsivän hilseilevästä päänahasta. Minne kaikki rätit aina katosivat silloin kun niitä eniten kaivattiin?! Himputti vie!

((kiero tyyppi se montius, pelasti kuitenkin chiarin kun se on "katselemisen arvoine" (ja zhion taisi olla sitten pakollinen pelastettava). Kauhea pedofiili :] . ja jos se on tirkistellyt "tytön" pesuhetkiä, niin onkohan se saanut chiarin pikku salaisuuden selville?))

Elonmerkkejä, hienoa! Kyllä ravistaminen aina auttoi. Ilo kuitenkin loppui lyhyeen, kun tuon yhden sekavan lauseen jälkeen tytön pää retkahti rintaa vasten ja toinen oli taas aivan hervoton, kuin räsynukke.
"Kukkuu...?"
Varmuuden vuoksi Zhion toisti edestakaisen ravistusliikkeen vielä parin kerran, jos se auttaisi, mutta siitä ei ollut hyötyä. Hän laski tytön melko varovasti lattialle, jottei toinen mene enempää rikki. Hän oli huolestunut kenties ainoan jutteluseuransa terveydentilasta. Toisaalta toinen oli jo ehtinyt uhata häipyvänsä paikalta heti, mutta eiköhän se ollut unohdettu. Ainakin sitten hän saisi anteeksi, jos hän hankkisi sitä pitsiä, josta tyttö on unelmoinut koko ikänsä.

Hätäiseen ja tehokkaaisiin toimiin hän ei ehtinyt ryhtyä, ennen kuin parantaja palasi vesiämpärin kanssa. Loukkaantuminenhan oli maahaltian syytä, minkä takia miehen kasvojen väri oli muuttunut huomattavasti haljummaksi. Onneksi toinen oli juuri parantaja, silloin tuo varmasti tiesi, mitä teki. Zhionilla ei ollut avistustakaan sairaudenhoidosta, hän ei ollut hoitanut sitä laivallakaan. Oli siis Chiarin onni, ettei entinen merirosvo päässyt kokeilemaan ideoitaan tyttöön.
Ämpäristä paljastuva rätti oli tosiaankin nähnyt jo parhaat päivänsä: se oli reikäinen, epäilyttävän värinen ja jopa haisi tunkkaiselta. Selvästi vanha keittiöriepu, joka on unohtunut kaappiin ja joka olisi pitänyt heittää jo aikoja sitten pois. Irvistys nousi miehen kasvoille, kun parantaja asetteli sen tytön otsalle mutisten samalla omiaan. Se ei saanut aikaan ainakaan tarpeeksi selviä heräämisen merkkejä.
"Eihän tuosta ole mitään hyötyä, anna tänne", Zhion töksäytti parantajalle ja nappasi rätin tytön otsalta, ennen kuin maahaltia ehti tehdä mitään. Hän kastoi sen nopeasti saavissa ja puristi vedet varjoakin värittömämmän varjohaltiatytön kasvoille. Pelatakseen varman päälle hän myös läppäisi muutaman kerran kostealla rätillä tytön poskille.
Herätys!

//No ei kai. Sekin on vain mies :] Enkä usko, että se on niin tiiviisti uskaltanu kattoa, että olis mitään huomannut. Siitä syntyis vaan hirveä skandaali tässä vaiheessa, eikä se taida olla vielä suotavaa.//

"Eihän tuosta ole mitään hyötyä, anna tänne."
Montiuksen leuat loksahtivat auki, kun Zhion lätkäisi maassa makaavaa pikkutyttöä rätillä poskille. Samaisella hetkellä, kun hän kurkotti vanhemman vieraansa suuntaan napatakseen likaisen pölyrättinsä tämän käsistä ennen kuin tyttö saisi uudelleen korvilleen, Chiar avasi teräksen harmaat silmänsä. Hänen silmiinsä tilanne näytti aivan toisenlaiselta kuin totuus siitä.

"Missä minä..", poika aloitti, mutta muutti kysymystään huomatessaan mistä hän oli saanut osuman poskilleen. "Tuollako sinä minua lätkäisit?!" Zhionin kädessä olevan rätin käyttötarkoitusta ei kannattanut edes arvailla, jollei halunnut oksentaa sen seurauksena. "Kuvottavaa!"

Varjohaltia kampesi itsensä pystyyn ja potkaisi loukkaantuneena pienellä jalallaan parantajaa polveen. Hän kun oli kuvitellut, että Montius oli lätkäissyt häntä kaiken nähneellä rätillään ja Zhion herrasmiehenä estänyt sen toistumisen ottamalla rätin talteen luuttuaan halajavalta Mütsiltä. "Haisen hirveälle!", Chiar hoki hysteerisenä ja ryntäsi takan viereen nostetun vesisaavin luo hinkkaamaan kasvojaan puhtaaksi. Iljettävää! "Etkö yhtään likaisempaa rättiä löytäneet?! Onneksi tässä talossa on edes YKSI selväjärkinen!", poika ärisi vesiastialta naama huomattavasti värikkäämpänä kuin aiemmin ja osoitti vettä valuvalla kädellään Zhionin suuntaan. "Ja muka parantaja! Katsokin, jos saan jonkin taudin...!"

Kyllä, varjohaltia oli hyvin kiitollinen, että hänet oltiin herätetty tajunnan tuolta puolen. Se ei vain näkynyt hänen kasvoiltaan ihan vielä...jos koskaan.

((Juu, sille löytyy oma aikansa ^^))

Oli melkoinen erehdys luulla Zhionia herrasmieheksi, joten mies itsekään ei ollut uskoa, ettei napakka potku kohdistunutkaan hänen polveensa. Suojellakseen omaa terveyttään hän ei vaivautunut korjaamaan onnekasta väärinymmärrystä.
Tytön hysteerisen kimityksen kuunteleminen sai miehen epäilemään, oliko toisen herättäminen ollut sittenkään hyvä idea. Eikä rätti nyt oikeasti ollut ollut edes likainen, sitä oli vain käytetty huolellisesti!
Vaikka Zhion olisi kovin mielellään ollut koskematta tytön hienoon käsitykseen tapahtumien kulusta, myös hän tajusi, että pian parantaja avaisi suunsa. Ainakin äskeisestä mulkaisusta päätellen. Se ei ollut suotavaa: entinen merirosvo osasi varmasti esittää totuuden itselleen suotuisammalla tavalla. Eihän kiukuttelevaa tyttöä jaksa kukaan.

"Kuules nyt, ei tuo rätti edes ole niin likainen kuin se voisi olla", Zhion sanoi ja nousi myös seisomaan. Hetkinen, hän voisi aivan hyvin vahvistaa tytön uskoa tapahtumista – hienovaraisesti.
"Eiköhän oikea parantaja kuitenkin tiedä, mikä on oikeasti terveydelle parasta. Saattaisit vieläkin maata lattialla samanlaisessa mielentilassa kuin tuo rätinriekale", hän paasasi osoittaen lopuksi rättiä. Hienovaraisuus ei ole koskaan ollut Zhionin vahvoja puolia, joten nyt hän päätti pelata varman päälle. Kehuminen toimi aina, ja maahaltia ei varmasti jaksaisi tarttua mitättömiin yksityisseikkoihin nyt, kun häntä oli kutsuttu oikeaksi parantajaksi.

Tytön panikoiminen omasta terveydestään ja puhtaudestaan sai Zhionin ajattelemaan asiaa omalta kannaltaan. Pian hän oli epämiellyttävän tietoinen omasta puhtauden puutteestaan – eihän mies ollut ehtinyt vielä peseytyä kunnolla.
"Mutta nyt minä haluaisin hiukan yksityisyyttä", hän sanoi ja oli jo huiskimassa muita ovesta ulos, kunnes muisti erään pikkuseikan. Ai niin, eihän tämä ollut hänen talonsa. "Tai siis, kävisin mielelläni pesulla, voisitteko millään…?"
Ei sillä, että mies myöntäisi olevansa ujo. Oli hän ollut ennenkin alasti puolituttujen seurassa, mutta… Se oli aivan eri tilanne.

Müts hieraisi kipeytynyttä polveaan ja puuskahti paitansa kauluksiin. Vai oikea parantaja... Hän olisi voinut korjata erehdyksen, jota Zhion oli häpeilemättä jatkanut parhaansa mukaan, mutta tunsi itsensä liian vanhaksi kinaamaan pikkupoikien kanssa, jollaiseksi hän itseään nuoremman miehen luokitteli. Vieraat olivat tapelleet vähän väliä Montiuiksen katon alle majoituttuaan ja jos hän suinkin saattoi pitää kummankin leipäläven edes hetken hiljaa, hän takertui siihen hetkeen mielellään.

"Sen kuuluukin haista pahalle, jotta heräät varmasti", parantaja jatkoi valkoista valhetta pelastaakseen nuorempansa nahan ja sieppasi rättinsä lattialta. Rätti ei kuitenkaan kulkeutunut hänen mukanaan kauaa, vaan päätyi Chiarin kehotuksesta takaisin Zhionin käsiin.

"Et kyllä mene pesulle ennen kuin olet siivonnut sotkusi!", poika ilmoitti sellaisella äänenäsvyllä, että vain hullu alkaisi vääntää kättä hänen kanssaan tästä asiasta. Sen sileän tien kun Zhion oli esittänyt pyynnön saada peseytyä ilman seuraa, oli Chiar unohtanut kokonaan aiemman välikohtauksen tiskirätin kanssa. Hänen muistinsa oli hyvä, mutta lyhyt.

"Ja miksi Zhion saa peseytyä tyhjässä tuvassa, mutta minä en?!", varjohaltianuorukainen jatkoi meuhkaamista pyyhkiessään märkiä kasvojaan päällyshameensa helmaan. Kaikille piti olla samat säännöt. "Minä en mene minnekään, kun ette tekään menneet kun minä peseydyin. Minä istun tähän", Chiar sanoi topakasti ja istahti Montiuksen keinutuoliin.

Tuolin omistajan toinen suupieli nytkähti lattiaa kohden. Ensin ne yrittivät ryöstää, sitten ne sotkivat koko tuvan ja nyt ne valtasivat hänen tuolinsakin...
"Menen vähän...tuonne...", parantaja sopersi voipuneesti, sieppasi viittansa naulakosta ja paineli takaisin pihalle. Hän ei kestäisi taloaan vallanneita piruja enää sykäystäkään, ehei, hän menisi täksi yöksi naapuriin ja väittäisi linnun pesineen savupiippuunsa, jonka vuoksi hän ei voinut lämmittää tönöään. Niin hän tekisi.

((Voi tuota Müts-raukkaa... Varmasti katuu jo katkerasti, että pelasti hahmot rannalta. Hyvä työ ei ole oikein saanut kiitosta))

Siivoamaan käskevä äänensävy kuulosti varsin tutulta. Siitä tuli mieleen tukkapölly, villiintyneiden pölyvillakoirien kaitseminen ja likaiset varpaanvälit. Tyttö oli täydellisesti omaksunut Zhionin äidin käskyttävän tiuskimistavan. Tuo kovakalloinen kakara.
Parantaja livahti varsin pian omille teilleen ja jätti Zhionin yksin tuon nojatuoliin juurtuneen takiaisen kanssa. Kummallista, kuinka noin pienellä olennolle voi olla niin voimakas tahto. Haltia ei myöntänyt edes itselleen, että vanhemman haltian tuki olisi ollut varsin mukava väitellessä, kun mies itse ei ollut se kaikkein kärsivällisin olento. Sen takia hän joutui joskus turvautumaan äärimmäisiin keinoihin.

"Et sinä pyytänyt. Mitä minä siihen olen sanomaan, jos tykkäät esiintyä muille ja peseytyä julkisesti", hän tiuskaisi takaisin samalla vihjaten, että olisi nähnyt enemmän kuin todellisuudessa. Hän ei ollut edes vilkaissut. Mutta jos tyttö hämääntyisi, tämä loppuisi ennen kuin oli ehtinyt kunnolla alkaakaan.
"Enkä minä koske tuohon sotkuun edes pikkurillilläni, jos et käytä ovea", hän sanoi ja asteli nojatuolin luokse ja katsoi alhaalla istuvaa tyttöä tuimasti. Hän risti kätensä rinnalleen päättäväisesti. Hän oli jo päättänyt, miten tämä loppuisi.
"Jos et nouse siitä hyvällä, niin..."
Hän ei olisi epäillytkään napata tyttöä syliinsä, jolloin hän voisi omatoimisesti kipata toisen kynnyksen ulkopuolella. Mutta toisen uhkaus täältä häipymisestä kirvisteli vielä miehen muistissa, pinnassa vaikka hän yritti parhaansa mukaan unohtaa sen.
Hän nyökäytti päätään ovea kohti vaativasti, kärsimättömänä. Ei hänellä sinänsä ollut kiire pesulle, mutta nyt tästä oli tullut periaatekysymys.

//No aijaa. Se tuikkaa pian koko mökkinsä palamaan, jotta pääsee kiittämättömistä mekastajista eroon. xP//

"Et sinä pyytänyt. Mitä minä siihen olen sanomaan, jos tykkäät esiintyä muille ja peseytyä julkisesti."

Varjohaltioilla ei ollut tapana hirveästi punastella, mutta Chiar nyt ei ollut koskaan muuta ollutkaan kuin häpeäksi omalle rodulleen. Poika lehahti päänkokoonsa nähden aivan liian suuria korviaan myöten kirkkaan punaiseksi ja näytti siltä kuin olisi kovasti halunnut sanoa jotain saamatta kuitenkaan kapeasta kurkustaan mitään muuta ulos kuin epämääräistä kähinää.

"E-ette te olisi menneet vaikka olisi pyytänyt!", poika sai lopulta kakistettua. Hänen kasvonsa olivat edelleen tomaatinväriset, mutta hän halusi kovasti uskoa, että vaikka hän olikin epähuomiossa unohtanut vihjaista miehille, ettei nauttinut heidän seurastaan peseytyessään, hänen sanomisillaan ei olisi ollut juurikaan vaikutusta miesten toimintaan. Tietenkin Zhion nyt väittäisi olevansa herrasmies, mutta kyllä Chiar tiesi mikä tuo lurjus oli miehiään. Äijä oli kaikista menetyksistään huolimatta ollut aikeissa tappaa hänet syyttä suotta. Sellaisen miehen moraali ei voinut olla oikeudenmukainen.

"Minä en nouse", keinutuoliin leiriytynyt nuorukainen sanoi uhmakkaasti. Hän oli juuri kokenut huikean voimavara-aallon pyyhkäisevän ylitseen ja siinä samalla häpeän punankin väistyvän. Miksi hänen pitäisi olla kiltti miehelle, joka oli a) uhannut hänen henkeään, b) pelastanut uppoavasta laivasta vain itsensä, c) heittänyt likavettä hänen niskaansa ja d) lähettänyt hänet kotiin tekemään ristipistoja? Kaiken lisäksi Zhion oli juuri hetki sitten asettunut väärälle puolelle puolustaessaan Mütsiä hänen sijaan. Chiarilla ei ollut yhtäkään hyvää syytä toimia niin kuin Zhion vaati, ei niin yhtäkään.

"Uskallakin koskea minuun....", pienikokoinen poika uhosi ja tuijotti häntä yläkantista tuijottavaa ruskeaa silmäparia uhmakkaasti rutistaen yhä kovemmin keinutuolin käsinojia kämmentensä sisään. Jos hänet aikoi tästä tuolista irrottaa, niin ei ainakaan yhtenä kappaleena.

((Se olisi jo aika epätoivoista... ;D . Ja anteeksi nolostuttavan pitkästä kestosta))

Nolostuneen tytön syytökseen Zhion vastasi vain hymyilemällä vinosti. Hän ei aikonut vastata, toinen sai luvan elää epätietoisuudessa. Todellisuudessa syy hiljenemiseen oli se, ettei hän tiennyt, mitä olisi vastannut. Olisiko hän lähtenyt pois? Totta kai, ainakin jos parantaja olisi ollut paikalla, mutta toisaalta... Jaa-a. Parin sykäyksen jälkeen hän teki jotain harvinaista ja torui itseään. Vaikka nykyisen tilanteen ja pitkän merillä vietetyn ajan ottaisi huomioon, tyttö oli vasta lapsi!

Uhmakkaasti takaisin tuijottavat harmaat silmät ja hieman tytön eteenpäin työntyvä leuka saivat Zhionin oman itsepäisyyden nousemaan ja hän otti askeleen kantaakseen ainakin keinutuolin ulos ja tytön siinä samalla. Hän ei luovuttaisi näin helposti. Seuraavaksi mies kuitenkin muisti, mitä tyttö oli hetki sitten julistanut suureen ääneen, ja muisto pysähdytti hänen liikkeensä.
"Lähden huomen aamulla... yksin."

Oli ärsyttävää ja totta, että mies ei halunnut joutua viettämään päiviään yksin. Hän ei viihtynyt pelkästään itsensä kanssa, joten hän pysähtyi, heilautti käsiään ja tuhahti eikä hän enää ajatellutkaan toisen raahaamista ulos.
"Ihan sama. Aivan kuin haluaisin hipaistakaan sinua."
Sen sanottuaan hän kääntyi kannoillaan ja marssi huoneen perällä olevan pesupaljun luo. Tytön peseytymistä varten lämmitettyä vettä oli vielä tilkka jäljellä, kuinka hyvä tuuri. Hetken kuluttua hän oli sekoittanut itselleen haaleaa vettä, joka oli ainakin lämpimämpää kuin talvinen merivesi. Zhion upotti siihen sormensa ja hymähti tyytyväisenä. Lämmintä ja puhdasta vettä! Puhtaus oli ulkonäön lisäksi miehelle keskimääräistä tärkeämpi asia, vaikka viime aikoina molemmat olivat joutuneet rappiolle.

Zhion luotti siihen, että tyttö poistuisi pikapuoliin aivan oma-alotteisesti. Olihan toinen varmasti lapsekkaan ujo ja kävelisi ovesta pelkästä nolostuksesta. Vakuutellessaan tätä asiaa itselleen hän vilkaisi vielä kerran vettä ja kiskoi pusakan yltään. Se oli tehty karkeasta kankaasta, mutta sentään se lämmitti, sillä miehen paljas vatsa huomasi pian, että talon nurkissa veti. Tai sitten hän vain kuvitteli asian. Varmuuden vuoksi Zhion vilkaisi keinutuolia kohti ennen kuin riisuisi loputkin vaatteet, aluspaita ja pusakka olivat jo myttynä lattialla. Olihan tyttö häipynyt?