Kaipuu pois

Asis astelee tyytyväisenä Elverin kadulla pyöritellen sormissaan lyhyttä ketjunpätkää. Sen hän oli löytänyt kadulta ja noukkinut talteen, kuinkas muutenkaan. Asis ei kyennyt ymmärtämään, miksi kaikki hienot ja tärkeät ihmiset olivat vain marssineet näin hienon aarteen ohitse. Ehkäpä he eivät huomanneet sitä, Asis järkeilee, ja tyytyväisenä johtopäätökseensä sujauttaa ketjun taskuunsa ja vilkuilee ympärilleen. Katu on täynnä pieniä kojuja, ja kauppiaat huutavat kilvan koettaen saada tuotteitaan kaupaksi. Asiksen rahapussukan pohjalla ei ole edes kahta lanttia helisemässä toisiaan vasten, joten hän tyytyy norkoilemaan hetkisen hedelmäkojun vieressä siinä toivossa, josko joku haluaisi tarjota orvolle lapsiparalle mehukkaan punaisen omenan. Kilttejä ihmisiä ei kuitenkaan löydy, vaikka Asis tuijottaa jokaista asiakasta silmät suurina ja anovina. Lopulta Asis kyllästyy kerjäämiseen ja sujauttaa vaivihkaa omenan taskuunsa. Kun kauppias ei huomaa, hän sulloo vielä pari pienempää omenaa perään. Kaupustelijan terävä ääni halkoo ilmaa. "Hei poika, mitä sinä otit?" Asis pyörähtää ympäri ja tunkee kädet täpötäysiin taskuihinsa. "Minäkö? Eeen mitään." Kauppias tarttuu hänen käsivarteensa silmät salamoiden ja ärisee "Älä valehtele, pentu. Kyllä minä näin!". Asis riuhtaisee käsivartensa irti, kääntyy kannoillaan ja vilistää tiehensä. Kauppiaan sadattelut tukahtuvat muu hälinän alle.

Asis kipittää nopeasti rantaan ja erään laiturin nokkaan. Hän istuutuu, kaivaa omenan taskustaan ja tarkastelee sitä. Omena on nuhjaantunut ja kurttuinen, mutta parempaakaan ei ole saatavilla. Asis hytisee kirpeässä aamutuulessa ja puraisee omenasta aimo palan. Hän ei ollut saanut kunnon ruokaa aikoihin. Jalkojaan heilutellen hän mutustelee kaksi omenaa ja säästää viimeisen pahemman päivän varalle. Omenankaraa pureskellen Asis tuijottaa horisonttiin silmät sirrillään. Koko Elver oli koluttu läpikotaisin ja jokainen kuja ja vihoviimeisinkin rotankolo on hänen tiedossaan. Se oli oikeastaan aika pitkästytävää, kun halusi lähteä seikkailemaan, tutkia maailmaa ja saada elämäänsä jotain muutakin jännitystä kuin että saisiko varastettua sen parhaan omenan hedelmäkojusta. Asis heittää omenankaran mereen ja katselee, kun se pompahtelee ohutta jäätä pitkin ja plopsahtaa sitten pienestä aukosta hyiseen veteen. Asis venyttelee itsevarmasti ja silmäilee ympärilleen löytääkseen keinon päästä pois tästä tylsästä kaupungista.

[[ Saa liittyä ihan vapaasti, varsinkin jos on aikeissa lähteä Elveristä muualle ja suostuu ottamaan ärsyttävän kakaran mukaansa ]]

// Tulen seuraksi jos sopii n___n //


Beregryn Ilyaven Betorinpoika


Beregryn ei voinut olla tuntematta hienoista pelon varjoa, joka pyyhkäisi hänen ylitseen Elverin muurilla. Muurin vartijat olisivat aivan hyvin voineet saada sanan Beregrynistä, miehestä joka oli etsintäkuulutettu epäiltynä murhasta. Mutta kertoessaan nimensä sitä kysyneelle vartijalle, tämä ei tehnyt elettäkään Beregrynin pysäyttämiseksi, vilkaisi vain alta kulmiensa rähjäisen näköistä miestä ja tämän surkeaa hevosta kääntyen sitten seuraavan portista sisäänpyrkivän puoleen.

Beregryn riuhtaisi suitsista surkeaa tammaansa kehottaen tätä jatkamaan löntystelyään miehen perässä. Beregryn loi pitkiä silmäyksiä väkijoukkoon suunnatessaan askeleensa kohti satamaa. Miehellä oli yksi ainut kirje Elveriin, ja sen jälkeen hän suuntaisi taas eteenpäin.

Saapuessaan lähemmäs satamaa ja merta, talojen välistä alkoi puhaltaa jäätävä merituuli, joka pyöri omissa toimissaan hyörivien ihmisten joukossa. Bergryn huokaisi melkein alistuneesti ja nosti tumman viittansa hupun päänsä suojaksi. 'Jos en löydä tätä 'herra Doglesia' pian, jolle tämä kirje on osoitettu, annan kyllä piut paut koko jäätävälle kaupungille ja työlleni', Beregryn ajatteli vieläkin hieman järkyttyneenä Merkyn tapahtumista. Joskus kadun tätä kirottua ammattia, ja sellainen hetki on juuri nyt!

Saavuttuaan torialueelta satama-alueelle, Beregryn käänsi huomionsa rannan tuntumassa sijatseviin rakennuksiin. Jossakin niistä pitäisi sijaita kirjeen vastaanottajan puoti. Hänen kasvoilleen oli jälleen kivettynyt tuohtunut ilme ja hän pureskeli alahuultaan hermostuneesti. Ota sitten näistäkin rakennuksista jotain selkoa!

[[ Sopii hyvin. Toivottavasti ei haittaa, että vaihdoin roolaukseni aikamuotoa, mutta tämä tuntuu paremmalta... n_n ]]

Asis nousi ylös ja lähti laiturilta. Koskaan ei sopinut istuskella liian kauan samassa paikassa, sen hän oli oppinut. 'Tai sitten muistan taas väärin...' Asis kietoi kätensä ympärilleen koettaen lämmittää itseään. Hänen olisi löydettävä jostain viitta, jollei hän mielinyt jäätyä kuoliaaksi. Edellinen viitta oli varastettu pari viikkoa sitten. Muisto kirveli edelleen Asiksen mieltä ja hän potkaisi mielenosoituksellisesti tielle osunutta pikkukiveä.

Huomaamattaan hän melkein törmäsi surkeaan hevoseen, joka löntysti hänen edestään. Asis horjahteli taaksepäin turvallisen välimatkan päähän hevosesta ja aukaisi suunsa käskeäkseen hevosen omistajaa varomaan vähän kaakkinsa kanssa. Hän loksautti kuitenkin suunsa kiinni ja silmäili Beregryniä päästä varpaisiin. Tämä ei tosiaan näyttänyt mieheltä, jonka saattoi suututtaa ja sen jälkeen livistää vahingoittumattomana. Asis nielaisi huulille pyrkivät moitteet ja ajatteli nopeasti. Tällä miehellä oli hevonen, eli hän oli varmasti joko juuri saapunut tai juuri lähdössä. Asiksen sydän sykähti. Tässä saattoi olla hänen keinonsa päästä kaupungista. Nyt oli vain vedettävä oikeista naruista.

"Hyvää huomenta, oletko kenties eksyksissä?" Asis aloitti huolettomasti ja hypähti Beregrynin eteen. "Herra", hän lisäsi sitten. 'Kirotut olkoot nämä kaikki arvonimet. Ei niitä kaikkia kukaan voi muistaa'. "Jos etsit jotakuta, voit kyllä kysyä minulta, herra. Tunnen tämän kaupungin kuin taskuni ja suuren osan sen asukkaistakin!" Asis tiesi nyt puhuneensa sivu suunsa. Ei hän kaikkia Elverin asukkaita tuntenut, mitä nyt ne kaksi kovaäänistä rouvaa sataman tuntumasta ja se poikajoukko, jonka kanssa hän oli jo viidesti ajautunut nyrkkirysyyn. Mutta ei pieni valkoinen valhe ketään haittaisi, eihän?

// Ei tietenkään haittaa ^^ Paremminhan se pelikin sujuu kun on kummallakin sama aikamuoto :3 //


'Ei kylllä mitenkään viihtyisä paikka', Beregryn tuhahti mielessään viitaten sataman yli yhä vain puhaltavaan tuuleen. Hän tuijotteli kävellessään jokaista näkemäänsä rakennusta aivan kuin vinkkien toivossa, mutta kuinka ollakaan, niitä ei löytynyt. Ajatus siitä, että hän joutuisi etsiskelemään kirjeen vastaanottajaa enemmän kuin hetken tässä kylmässä viimassa, ei ollut mitenkään houkutteleva.

Beregryn pysähtyi kesken askeleen nuoren pojan ilmestyessä hänen eteensä kuin tyhjästä. Miehelle tuli heti mieleen, että poika saattaisi yrittä kerjätä tai kaupitella jotain, sen verran kadulla eläneeltä hän vaikutti. Beregryn sivuuttikin pojan ensimmäiset sanat tuskin huomattavalla mulkaisulla, ja olikin juuri jatkamassa matkaansa tämän ohitse, kun poika sanoi tuntevansa kaupungin. Sitä Beregryn ei osannut lainkaan epäillä, kadulla ikänsä eläneellä pojalla on varmasti ollut aikaa koluta koko kaupungin jokainen soppi läpi. Mitä siitä, jos poika olisikin vain parin kolikon perässä. Kyllä Beregryn oli niin vähästä valmis luopumaan jos löytäisi kirjeensä vastaanottajan nopeasti turhauttavan pitkän etsiskelyn sijasta.

"Ilmestyit oikeastaan kreivin aikaan", Beregryn sanoi katsoen poikaa pikaisesti silmiin. "Etsin herra Doglesia, hän harjoittanee liiketoimiaan jossain täällä satamassa." Beregryn ei turhaan tuhlannut toiselle hymyä. Jos poika ei tietäisi, mistä löytää kirjeen vastaanottajan, Beregryn jatkaisi matkaansa ennenkuin hän saisi päähänsä yrittää miehen rahapussin varastamista.

Asis viritti kasvoilleen mahdollisimman leveän hymyn. Hymyn takana hän pohti kuumeisesti miehen mainitsemaa nimeä. 'Varmasti olen kuullut sen jossain... Olikohan joku noista taloista?' Asis päätti pelata arpapeliä. "Kyllä, jos oikein muistan, hänen liikkeensä on tuolla rannalla", Asis sanoi ja heilautti kättään rannalla sijaitsevia kauppoja kohti. Hänestä tuntui hämärästi siltä, että hän oli joskus istuskellut herra Doglesin puodin edessä. Hän ei kuitenkaan muistanut, mitä Dogles kauppasi. Mitä enemmän Asis muisteli, sitä kirkkaammaksi mielikuva selkeni.

"Aivan niin, jos seuraat minua, niin löytänet herra, ööh... No, hänet jota etsit hetkessä!" Asis heilautti uudelleen kättään, työnsi sitten kädet taskuihinsa ja lähti kevyin askelin eteenpäin, seisahtuen vilkaisemaan, tulisiko Beregrynd perässä. Suunnitelmahan eteni paremmin kuin hän oli odotellut. Asis nosti päänsä ja alkoi vihellellä tyytyväisen hymyn karehtiessa hänen huulillaan.

Beregryn ei voinut olla epäilemättä pojan motiiveja tämän vilauttaessa leveän hymyn. Maailmahan oli täynnä jos jonkilaista onnenonkijaa, ja mitä suuremmalla todennäköisyydellä Beregrynin senhetkinen seuralainen kuului juuri niihin. Toisaalta mitä pelättävää Beregrynillä olisi, yksinäinen lapsi ei olisi vastus eikä mikään isolle miehelle. Ja jos tuo poika saisi päähänsä yrittää jotain typerää, Beregryn antaisi hänelle oppitunnin, jota ei hetkessä unohdeta.

Pojan unohtaessa herra Doglasin nimen, Beregryn kurtisti kulmiaan mietteliäänä. Pojan sanoissa ei ollut paljoa järkeä, mutta mitäpä väliä moisella pikkuasialla oli. "Hyvä on, näytä tietä", Beregryn sanoi lyhyesti ja lähti kävelemään hevosensa kanssa pojan perään.

Vaikka Beregryniä ei voinut tippaakaan kiinnostaa mitä hänen edellään kulkeva poika parhaillaan puuhaili, hän ei silti voinut olla huomaamatta kuinka tämä vihelteli iloisesti. "Hei poika, mikä nyt on noin hauskaa?" Beregryn tokaisi. Hän ei voinut uskoa, että kenelläkään, joka tunsi olonsa iloiseksi tälläisena päivä, voisi olla hyvät mielessään.

Asiksen hyvä tuuli vain parani Beregrynin lähtiessä seuraamaan häntä. Se hulahti kuitenkin monta syltä alemmas hänen kuullessaan miehen seuraavat sanat.

"Hei poika, mikä nyt on noin hauskaa?"
Asis hätkähti. "Ompahan hauskaa saada jotakin tekemistä välillä", hän sopersi ja lyhensi askeleitaan niin, että kulki pian miehen rinnalla. Silloin tällöin hän vilkaisi sivusilmällä Beregryniä ja arvioi tätä matkakumppanina. Asis oli jo näet mielessään päättänyt, että hän lähtisi miehen mukana kaupungista, sanoisi tämä siihen mitä hyvänsä. Tosin, tulevasta kanssamatkustajasta kannattaisi ottaa jotakin olennaista selville.

"Minkä mainitsitkaan nimeksesi, herra?" Asis kysyi ikään kuin ohimennen. "Jotta tiedän, ketä olen viemässä herra... Doglasin luokse", hän sepitti. 'Toivottavasti tuo ei kuulostanut liikaa selittelyltä.' Asis nuolaisi hermostuneena huuliaan ja pidensi askeltaan. Hänen vierellään kulkeva mies harppoi selvästi nopeammin kuin hän itse, ja pian Asista alkoikin hengästyttää. Vasta syödyt omenat velloivat vatsassa ikävän tuntuisesti. 'Toivottavasti hän suostuu kertomaan itsestään kaiken minkä haluan tietää', Asis ajatteli hermostuneena ja puristi pistävää kylkeään. Parin sadan metrin matka ei ollut koskaan tuntunut näin pitkältä.

Talorivistön edessä Asis seisahtui. "Joissakin noista taloista herra Doglas pitää puotiaan", Asis osoitti kolmea laitimmaista taloa. Hän odotti Beregrynin menevän sisään ja suunnitteli ehkä itsekin livahtavansa perässä. Hänen uteliaisuutensa oli näet herännyt, ja sen tukahduttamisesta ei koskaan ollut seurannut mitään yhtä hauskaa kuin sen valloilleen päästämisestä.

Beregryniä toisen hyvätuulisuus ärsytti, mokomakin onnenonkija. Pojan vastaus ei taaskaan selventänyt Beregrynin kuvaa tästä, kuka muka naureskelee itsekseen vain sen takia, että on saanut tekemistä itselleen pikkuhetken ajaksi? Joko pojalla oli aivan muut asiat mielessä, tai sitten hän todellakin oli päästään vialla. Beregryn arvasi jälkimmäistä, ota nyt siitä ikinä selvää mitä hylkiöksi jääminen lapsena saisi aikaan.

Beregrynin huulilta pääsi lähes kuulumaton huokaisu, kun poika ei näyttänyt osaavan pitää suutaan kiinni, vaan alkoi tiedustella Beregrynin nimeä. Mies tulkitsi kysymyksen jo liialliseksi tuttavallisuuden tekemiseksi, mitä hän ei voinut sitää. Beregryn vilkaisi poikaa alta kulmiensa kuin ajatellen iskisikö hän tämän maahan nyt vai heti.

"Beregryn Ilyaven", Beregryn suhautti melko jäätävällä äänellä. Hän oli päätellyt, että pojan typerään kysymykseen vastaaminen saisi tämän varmasti sulkemaan suunsa nopeammin. "Ja sinä?" mies vielä lisäsi, vaikka todellisuudessa häntä ei voinut vähempää kiinnostaa mitä nimeä joku satunnainen poika Elveristä kantoi.

Poika seisahtui pian ja osoitti sormellaan kolmea rakennusta. Beregryn oli toivonut saavansa opastuksen suoraan ovelle, mutta oli silti tyytyväinen siihen, että mahdolliset paikat kirjeen vastaanottajan puodille olivat vähentyneet kolmeen. Beregryn mutisi pojalle jotain ja talutti hevosensa sitten yhden rakennuksista luokse. Hän jätti hevosen seisomaan yksikseen puisen rakennuksen nurkille ja astui sitten itse avonaisesta ovesta sisään puotiin.

"Asis, palveluksessanne", Asis huikkasi Beregrynin perään. 'Vai että Beregryn Ilyaven. Mikäköhän häntäkin vaivaa?' Asis pohdiskeli. Jos hän jotain ei voinut sietää, niin se oli täysin aiheeton huonotuulisuus. Vaikka mistähän hän olisi tiennyt, oliko miehen ärtymys aiheetontä vai aiheellista. Asis istahti oven viereen ja nojasi seinään. 'Hän ei ilmeisestikään pidä minusta. Sula mahdottomuus', Asis virnuili itsekseen. Rippunen itserakkautta ei olisi koskaan pahitteeksi.

Asis vihelsi hampaittensa välistä korkean sävelen, joka laski ja nousi. Hän huvitteli hetkisen viheltämällä tähän tapaan ja katselemalla, kun Beregrynin hevonen heilautteli korviaan. Lopulta Asis kyllästyi tähän puuhaan. Hänestä tuntui järkevältä miettiä, mitä kannattaisi ottaa Elveristä mukaan. Eipä silti ettei hän olisi kanniskellut koko omaisuutta taskuissaan, mutta jospa joku muisto kaupungista... Asis poimi maasta pienen kiven ja tarkasteli sitä. Se oli tavallinen, mitäänsanomattoman näköinen pikkukivi. Asis tiesi, että hän ei parin viikon kuluttua enää muistaisi, miksi kivi on hänen taskussaan. Hän viskasi kiven niin pitkälle kuin saattoi ja kaivoi sitten tikarinsa esiin, ei vahingoittaakseen ketään vaan ihaillakseen sitä. Asis hiveli etusormellaan sen terää ja pohdiskeli, miltäköhän tuntuisi työntää se jonkun kylkiluiden väliin ja pyyhkiä sitten muina miehinä veret tikarista uhrin housunlahkeeseen. Hurmeiset kuvitelmat karmivat mukavasti selkäpiitä. Asis työnsi tkarin takaisin tuppeensa ja aloitti uudelleen viheltelyn, tällä kertaa leikkisämmällä sävelmällä.

Beregryn huomasi tulleensa hieman kalliimpia tavaroita myyvään kauppaan; suuren huoneen sistus oli tavallista vihanneskauppaa ylellisempi ja tammesta tehdyllä tiskillä oli esillä monenmoisia sieviä koruja ja muutama muu hopeaesine. Asiakkaita puodissa oli tuksin nimeksikään, yksi aatelisnainen seuralaisensa kanssa ja päättämättömän näköinen nuorimies.

Beregrynin ensimmäinen ajatus heti ympärilleen silmäiltyään oli suunnitelma siitä, mitä hän voisi ottaa mukaansa. Kukaan ei huomaisi yhden tai kahden kultasormuksen katoamista, mutta Beregrynille se tarkoittaisi hieman parempaa huonetta tänä yönä majatalossa. Beregrynin ajatukset eivät tietenkään näkyneet hänen kasvoiltaan, ei sen puoleen että kukaan puodissa olijoista olisi kiinnittänytkään mitään huomiota mieheen.

Beregryn huomasi nopeasti ilmeisesti paikan omistajan myymässä aatelisnaiselle parhaillaan hopeista kaulakäätyä. Beregryn ei joutunut odottamaan myyjän vapautumista kaukaakaan, ennenkuin tämä jo kiinnitti huomionsa tulokkaaseen. Beregryn kiirehti puhumaan ensin. "Etsin herra Doglasia", hän sanoi. Puodin omistaja loi pitkän ja epäilevän katseen Beregrynin resuiseen ulkonäköön ennekuin vastasi: "Seisoo edessäsi. Miten voin auttaa?" Vaikka sanat olivat kohteliaat, herra Doglas antoi kuitenkin ilmeillään viestin, että ei liiemmin tahtonut tehdä tuttavuutta muukalaisen kanssa. Beregryn ei moisesta välittänyt. Hän kiitti onneaan siitä, että oli löytänyt oikean paikan heti ensiyrittämällä, siitä pojasta oli ollut hyötyä loppujen lopuksi. Antamatta sen enempää aihetta nyrpistelyyn herra Doglasille, Beregryn kaivoi kaivoi kirjeen taskustaan ja ojensi sen toiselle. "Kirje Mothystä", hän sanoi.

Asis kyllästyi pian viheltelyyn ja paikallaan istuksimiseen ylipäätänsä. Hän ei ollut tänään sellaisella tuulella, että olisi jaksanut laiskotella ikuisuuksia jossakin oviaukossa. Hän nousi seisomaan ja lähti kävelemään ympyrää, koko ajan ovea vilkuillen. Lopulta hän päätti mennä sisään ja katsella hieman ympärilleen, vaikka se tuntuikin hieman hataralta ajatukselta. Mutta eihän vapaita kansalaisia voinut estää käymästä kaupassa?

Hitaasti Asis työnsi oven rakoselleen ja pujahti sisään. Vaikka kukaan puodin vähäisistä asiakkaista ei kiinnittänyt häneen huomiota, tunsi hän astuneensa tyhjälle näyttämölle. Asis huomasi nopeasti Beregrynin seisomassa nurkassa selin häneen. Tämä keskusteli ilmeisesti puodin omistajan kanssa, eikä kukaan varmaan panisi pahakseen, jos Asis katselisi hivenen ympärilleen.

Asis hypisteli hopeista kaulakäätyä aikansa, mutta arveli, että sen katoaminen huomattaisiin varmasti. Raskain mielin hän asetteli ketjun takaisin paikoilleen ja kääntyi sormustelineen puoleen, jotka tarjosivat ainakin kymmeniä eri sormuksia kymmenillä erilaisilla jalokivillä. Asis huvitteli hetken kokeilemalla erilaisia sormuksia sormeensa. Äkkiä hän muisti Beregrynin ja käännähti katsomaan, oliko tämä huomannut oppaansa.

// Sori että kesti tämä pari päivää, vierailin Helsingissä veljeni luona. Mutta kyllähän sitä menoja on itse kullakin näin joulun aikaan, eikös n___n //


Herra Doglasin kasvoille suli heti iloinen hymy, kun hänen sormenpäänsä koskettivat kirjeeseen ja hän tunnisti käsialan. "Hetki pieni", hän sanoi Beregrynille ja kääntyi tiskin taakse etsien käteensä paperiveitsen ja repäisi kuoren auki kädet innostuksesta täristen. Beregryn käytti salamannopeasti hyväkseen miehen huomion siirtymisen toisaalle, ja alta aikayksikön Beregrynin näppärät sormet olivat kokemuksen tuomalla varmuudella napanneet yksinkertaisen hopeisen kaulaketjun ja siihen sopivan sormuksen. Mies livautti helyt nopeasti vyömassiinsa; kreivin aikaan, sillä herra Doglas siirtyi takaisin tiskin ääreen katse tiukasti kirjeessä.

Beregryn huomasi Asiksen tulleen hänen perässään puotiin ja silmäilevän nyt sormuksia suurella mielenkiinnolla. Beregryn ei luottanut siihen, etteikö poika voisi saada päähänsä napata jotain mukaansa. Mies loi Asikseen tuiman katseen, joka varoitti tätä edes ajattelemasta minkään varastamista. Jos poika yrittäisi varastamista, hän jäisi varmasti kiinni, joka taas saisi herra Doglasin epäluuloiseksi kaikkia kohtaan, joka taas estäisi Beregryniä ottamasta mukaansa lisää matkamuistoja.

"Loistavaa!" herra Doglas oli viimeinkin nostanut katseensa kirjeestä. "Laivani on saapunut Mothyyn juuri ajallaan ja turvassa. Olen nyt momenmonta kultakolikkoa rikkaampi mies!" Herra Doglas melkein tanssahteli paikoillaan, niin iloinen hän Beregrynin tuomista uutisista oli. Beregrynin täytyi tuijottaa miestä hetken tiskin yli, ennenkuin tämä ymmärsi, että Beregrynkin kenties halusi jotain palkaksi viestin kuljettamisesta. "Ah, tietenkin", herra Doglas sanoi ja kaivoi massistaan peräti viisi kultakolikkoa, ja painoi ne Beregrynin käteen. "Näin hyviä uutisiaan saadessaan ei voi pihtailla!" Doglas perusteli. Beregryn väänsi kasvoilleen ensimmäistä kertaa pienen hymynhäivähdyksen, joka toimi kiitoksena, pudotti kolikot rahapussiinsa varastettujen korujen viereen ja lähti putiikista kerrankin miltei hyväntuulisena. Herra Doglasin antama tippi oli ollut sen verran suuri, että Beregryn melkein tunsi huonoa omaatuntoa siitä, että oli varastanut noin hyvältä mieheltä.

Beregryn löysi hevosensa juuri siitä mihin oli sen jättänytkin. Hän oli tyytyväinen siitä, että oli saanut asiansa tässä kaupungissa hoidettua niin nopeasti. Hänellä olisi nyt kaksi vaihtoehtoa; jäädä täksi yöksi vielä kaupunkiin tai lähteä saman tien jatkamaan matkaansa.

[[ Eipä tuossa mitään :3 ]]

Asis painoi päänsä Beregrynin tuiman katseen alla ja kääntyi sitten takaisin sormusten puoleen. Hän oli nimittäin iskenyt silmänsä hopeiseen sormukseen, johon oli upotettu kauniita jalokiviä. Varovasti Asis ojensi kättään sitä kohti, mutta kuullessaan herra Doglasin iloisen huudahduksen hän nykäisi kätensä pois kuin sormus olisi polttanut. Asis kääntyi ja näki herra Doglasin lähes hypähtelevän ilmaan jokin kirje kädessään. Asista tuo kirje ei voinut vähempää kiinnostaa, mutta hän huomasi Beregrynin käden käyneen salamannopeasti tämän vyöllä roikkuvassa pussukassa. Asis tuhahti, mutta katsoi paremmaksi olla huomauttamatta asiasta.

Beregrynin neuvotellessa maksusta ynnä muusta sellaisesta Asis jatkoi sormusten näpertelyä. Hän löysi yksinkertaisen mutta kauniin sormuksen, joka sopi hänen sormeensa. Asis oli jo sujauttamassa sormusta taskuunsa, kun se lipesi hänen sormistaan ja putosi kilahtaen lattialle. Herra Doglas vilkaisi häntä. Asis veti kasvoilleen välittömästi leveän hymyn ja nosti sormuksen takaisin paikoilleen. Herra Doglas oli kuitenkin ilmeisesti liian hyvällä tuulella alkaakseen torua häntä arvokkaiden korujensa käpälöimisestä. Nyt oli tosin liian myöhäistä koettaa näpistää enää mitään. Asis risti käsivartensa rinnalleen ja nojasi tiskiin.

Pian hän huomasi Beregrynin tekevän lähtöä. Asis ryhdistäytyi ja kipitti hänen perässään ovesta. Mies löysi hevosensa nopeasti ja Asis asettui seisomaan aivan hänen viereensä kädet selän takana. Hän antaisi miehen kysyä ensimmäisen kysymyksen.

Beregryn oli jo kääntänyt hevosensa ja ottanut muutaman askeleen eteenpäin, kun huomasi Asiksen jälleen ilmestyneen hänen taakseen. Beregryn huokaisi ja kääntyi tämän puoleen. Selvästikin pojalla oli jotain mielessään, muutenhan hän olisi jo ajat sitten kadonnut omille teilleen.

"Kuules poika", Beregryn sanoi kumartuen Asiksen puoleen. "Minusta sinun olisi jo aika kertoa, mitä oikein ajat takaa minua alati seuraamalla. Haluatko rahaa? Sitä minulla on, mutta mikset vain voisi kysyä sitä, etkä vain hiipparoida ympäriinsä?" Beregrynin mielestä Asiksen ensin ylihilpeäkäytös ja sitten miehen seuraaminen oli vähintäänkin ärsyttävää, mutta nyt ensimmäistä kertaa Beregryn tunsi jopa hitusen mielenkiintoa pojan tekemisiä kohtaan. Ja olihan Beregryn nyt melkeimpä iloisella tuulella, joten kaipa hänellä olisi hetki aikaa tuhlata Asiksellekkin. Mutta vain hyvin pieni hetki.

[[ Anteeksi, kun itselläni vuorostani kesti, mutta kuten sanoit, kaikilla taiaa näin joulun (ja uudenvuoden) aikaan olla menoja ^^;; ]]

Asis puri huultaan ja ajatteli kuumeisesti. Nyt olisi oltava äärimmäisen taitava. Lopulta Asis päätteli, että Beregryn kuului niihin, jotka arvostivat suoraan puhetta. Hän katsoi miestä suoraan silmiin ja veti henkeä, kuten aina aloittaessaan puheryöpyn.

"En tahdo rahaa. Tahdon mukaasi, minne ikinä oletkin matkalla. Vaaroista viis. Olen astellut tämän kaupungin katuja koko ikäni ja siinä on jo Elveriä yhden elinajan tarpeiksi. Ja sitä paitsi noinkin uljas mies kuin sinä kiertää varmasti maita ja mantuja, eikä pienestä orpolapsesta, joka syö kuin hiiri eikä vie paljoa tilaakaan olisi varmasti vaivaa. Voisin myös olla hyödyksi, osaan käytellä tikaria melko hyvin ja olen nopea oppimaan." Asis suoristi selkänsä ja tuijotti miestä katse kovana, mutta silti silmien syvyydestä pilkahti anelu. Taitava katsoja saattoi nähdä, että tyttö halusi kuollakseen päästä pois kaupungista.

Beregryn ei osannut lainkaan odottaa sitä mitä Asis sanoi. Hän katsoi poikaa silmiin, mutta tämä ei näyttänyt vitsailevan. Päinvastoin, Asiksen kavoilla oli selvästi päättäväinen ilme ja hän seisoi lujasti sanojensa takana.

Beregryn ihmetteli miksi ihmeessä Asis haluaisi pois kaupungista. Eivätkö orpolapset olisi pikemminkin ujoja ja syrjäänvetäytyviä kuin yli-innokkaita? Tai kenties pojalla oli täällä kaupungissa niin huonot olot, että hän haluis päästä pois keinolla millä hyvänsä. Kieltämättä kadulla eläminen nälänhädän uhatessa saattoi olla tarpeeksi suuri tekijä keksiä epätoivoisiakin tapoja päästä pois kaupungista.

Beregryn seisoi hetken aikaa hiljaa, mutta pudisti sitten päätään. "Ei käy. Jos et vielä arvannut, niin olen ammatiltani lähetti, ja minulla on usein hyvin tarkka aikataulu. Sinä et ikinä pysyisi perässäni, olisit vain taakaksi. Ja sitäpaitsi, mitä minä siitä hyötyisin? En ole ihminen, joka harrastaa orpolasten paapomista huvikseni." Beregryn tiesi olevansa tyly, mutta suoraan sanottuna, miten Asis voi edes kuvitella, että Beregryn yhtäkkiä vain lyöttäytyisi tämän kanssa kimppaan?

"Minä... Minä..." Asis änkytti äkillisen hämmennyksen vallassa. Eihän sen näin pitänyt mennä! Asis veti pari kertaa syvään henkeä rauhoittuakseen ja koetti sovittaa suunnitelmaansa sen, että Beregryn oli kieltäytynyt. Uusi suunnitelma alkoi muotoutua hänen päässään. Niin, miksei hän voinut itse lähteä kaupungista? Olihan hänellä jalat, joilla kävellä, eikä sitten ainakaan tarvitsisi istua hevosen selässä.

"Jassoo, no eipä tuossa sitten mitään, oli mukava olla avuksi", Asis sanoi teennäisen huolettomalla äänellä. Hän oli päättänyt teeskennellä, ettei asialla sittenkään ollut paljoakaan väliä. "Suonette anteeksi, minun pitää hoitaa muutama tärkeä asia", Asis sanoi ja kumarsi jäykästi. Vaikka Beregryn olikin kieltäytynyt, saisi hän kuitenkin kiittää.

Vaikka Beregryn ei voinut sanoa olevansa hyvä ihmisten tunteiden tulkitsemassa, hän silti huomasi, että Asis selvästi harmistui miehen jyrkän kieltävästä vastauksesta. Poika oli ollut typerä, jos oli edes ajatellut mahdollisuutta päästä miehen mukaan.

Beregryn jäi paikalleen seisomaan, tuijottamaan Asiksen loittonevaa selkää. Ajatukset alkoivat pyöriä Beregrynin pässä. Hän tiesi, että keskenkasvuinen poika matkaseurana olisi mitä ärsyttävin kohtalo, mutta vaikka Beregryn oli sanonut, että hän ei hyötyisi pojasta mitenkään, hän taisi olla väärässä. Lapsilla on tunnetusti näppärät sormet, ja jos Beregryn kulkisi kadulla tämän kanssa, heitä voitaisiin luulla kenties opettajaksi ja oppipojaksi, joka taas väheintäisi epäluuloja Beregryniä kohtaan, joka taas lisäisi miehen mahdollisuuksia monen myyntikojun tyhjentämiseen... Sitäpaitsi Mothyssä etsintäkuulutettu Beregryn oli liikkunut yksin. Ja jos Asis ei löytäisi ketään seurakseen, hän varmasti lähtisi kaupungista yksin, joka taas olisi silkka itsemurha. Ei senpuoleen, että Bergryniä olisi Asiksen hengissäpysyminen kiinnostanut.

Beregryn tuhahti äänekkäästi. 'Tämä saa kyllä totisesti olla ensimmäinen ja viimeinen kerta...' Beregryn kirosi kääntyessään poikaa kohti. "Hei Asis!" hän huikkasi tälle.

Asis hypähti ympäri. Hän ei tosiaankaan ollut odottanut Beregrynin kutsuvan häntä takaisin. Mitähän mies vielä halusi? Ei kai sentään läksyttää häntä huonoista tavoista, typeryydestä tai jostakin muusta, mistä häntä oli ennenkin läksytetty. Asis seisoi ohikiitävän hetken aivan paikoillaan ja horjui kahden vaihtoehdon välillä; mennäkö vai eikö mennä. Lopulta hän päätti palata takaisin. Mitä tahansa Beregrynillä ikinä olikin hänelle vielä sanottavanaan, Asis oli tullut uteliaaksi sen suhteen.

Asis suoristautui, tunki kädet taskuihinsa ja asteli Beregrynin luokse. "Niin?" hän katsoi tuikeasti miestä silmiin. Toivottavasti mies esittäisi asiansa nopeasti, Asiksen olisi jo kiirehdittävä pakkaamaan, hankkimaan karttoja ja muita varusteita ja muuta sellaista. 'Kartta, ja viitta ainakin. Muonavaroja, muutama leipä ja vettä. Niillä varmaan selviää' Asis suunnitteli ja siveli mietteliäänä leukaansa.

Beregryn vilkuili ympärilleen, aivankuin haluaisi perua ajatuksensa ja kadota takaisin sataman vilinään jatkaen elämäänsä aivan kuten tähänkin asti. Hetken ajan mies ei ollut varma, aikoisiko Asis kääntyä takaisn, vai jatkaisiko hän menemistään. Asis kuitenkin näköjään päätti jäädä ottamaan selvää Beregrynin aikeista. Beregryn ei tiennyt oliko se loppujen lopuksi hyvä asia. Hänellä ei ollut aavistustakaan, katuisiko hän jälkeenpäin, että oli edes tullut ajatelleeksi Asiksen mukaan ottamisen mahdollisuutta.

"Osaatko ratsatsaa?", Beregryn kysyi lyhyesti ja nopeasti aivankuin haluaisi saada ikävät asiat pois nopeasti pois päiväjärjestyksestä. Hänen käytöksestään ei kuitenkaan huokunut yhtään sen enempää lämpöä kuin aikaisimminkaan. Vaikka hän nyt harkitsi sitä, että voisi ehkä sittenkin jaksaa sietää Asista seuraavaan kaupunkiin asti, hän saattoi muuttaa mielensä heti jos Asis tekisi jotain tyhmää. Tai jos hän ei osaisi ratsastaa. Se hidastaisi Beregryniä niin paljon, että mies ei enää edes ajattelisi Asiksen mukaan ottamista.

Asiksen silmät suurenivat, kun hän tajusi Beregrynin sanojen tarkoittavan, että hän sittenkin, sittenkin pääsisi tämän mukaan. Ongelma vain oli, osasiko hän ratsastaa. Olihan hän pienempänä ratsastellut aaseilla, mutta siitä oli aikaa ja aasit olivat ihan eri juttu kuin hevoset. Mutta jos hän sanoisi, ettei hän osaisi ratsastaa, hän ei varmaan pääsisi Beregrynin mukaan, sillä mies näytti siltä kuin olisi jo katunut sanojaan. Asista houkutti ihan kiusallaan väittää osaavansa ratsastaa, mutta tässä tilanteessa se ei tuntunut kannattavalta. Entä sitten, jos mies huomaisi keskellä ei mitään, ettei Asis osannutkaan ratsastaa kovin hyvin? Eihän Beregryn voinut hylätä häntä jonnekin erämaahan... Eihän? Ei varmastikaan, kyllä miehellä oli tunteetkin oltava.

"Olen ratsastanut ennenkin", Asis vastasi. Eihän se ollut valhe loppujen lopuksi. "Ja osaan varmasti vieläkin ratsastaa." Tosiasiassa ei ratsastus häntä hermostuttanut, vaan hevonen. Asis vilkuili varovasti Beregrynin ruskeaa tammaa. Se oli kauhean suuren näköinen ja juoksisi varmasti lujaa. Ja sen selästä putoaminen ei varmastikaan tuntuisi mukavalta... Asista alkoi melkein kaduttaa, mutta hän nieli pelkonsa.

Beregryn ei ollut laisinkaan vakuuttunut vaikka Asis sanoi hallitsevansa ratsastuksen jalon taidon. Pojan sanat saivat aikaan sellaisen vaikutelman, että hänen ratsastuskokemuksensa perustuivat lähinnä yhteen kertaan hevosen selässä. Ajatus sai miehen luomaan pitkän epäilevän silmäyksen Asikseen, mutta loppujen lopuksi Beregryn päätti uskoa pojan sanoja.

"Hyvä on sitten", Beregryn mutisi. Hän hoputti hevosensa käyntiin lähtien itse samalla kulkemaan ottaen suunnakseen leveän kadun, jonka tiesi johtavan kaupungin torille päin. Jos Asis seisoisi yhä sanojensa takana ja olisi tulossa mukaan, hän kipittäisi kyllä perään.

"Tarvitset ponin", Beregryn sanoi lähinnä itsekseen. Mutta sellaista Beregryn ei todellakaan aikoisi ostaa. Hän ei todellakaan aikoisi kuluttaa lanttiakaan pojan takia, jo pelkästään se, että sieti tämän läsnäoloa, oli liikaa. "Miten sinulta sujuu... hmm... tavaroiden hankkiminen ei-niin-laillisin keinoin?" Bergryn lisäsi sitten tuumien itsekseen. Jos hän aikoisi hyötyä Asiksen läsnäolosta, olisi parempi ottaa selvää heti alkuunsa kuinka näppärät sormet tällä oli.

Asis nyökkäsi innokaana. Hän oli kiemurrellut Beregrynin epäilevän katseen alla ja pelännyt, että mies kieltäytyisi sittenkin ottamasta häntä mukaansa. Beregrynin lähtiessä leveämpää katua myöten kohti kaupungin keskustaa Asis seisoi hetkisen paikoillaan ja antoi ihanan onnentunteen virrata sormenpäihin asti. Hän oli lähdössä pois! Sitten hän säntäsi Beregrynin perään ja hidasti vauhtiaan tämän kohdalla niin, että he kävelivät rinnakkain. "Poni?" Asis toisti yhtä itsekseen. Sepä vaikuttikin paremmalta kuin hevonen. Nehän olivat paljon pienempiäkin.

Kuljettuaan hetken mietteissään Asis kuuli Beregrynin kysyvän tämän tavaranhankkimiskeinoista. Vino hymy kohosi hänen huulilleen. Kerranin jotain, missä hän oli hyvä! "Olen itse asiassa melko taitava siinä", Asis sanoi vaatimattomasti. "Toisin sanoen minä elän sillä; eihän kaikkea tarvitsemaansa voi maasta poimia. Mutta en käsitä miksi se on laitonta..." Asiksen ääni vaimeni mutinaksi tämän pohtiessa, miksi jokin oli sallittua ja jokin ei. "Mutta mitä minun pitäisi... hankkia?" hän kysyi hetken päästä.

// Pahoittelut että kesti! n___n" //


Beregryn jatkoi kulkuaan kauemmas satamasta. Torin lähestymisen saattoi huomata väkijoukon tihenemisestä ja melun koventumisesta. Vilkas meno ja ympärilleen katsomattomat kiireiset ihmiset ovat parhaita kohteita pienen näpistelyn harjoittamiseen.

Beregryn nyökkäsi hyväksyvästi Asiksen sanoille siitä, että hän melkeimpä eli varastelulla. "Miksikö se on laitonta? Jaa-a" mies vastasi Asiksen ihmettelylle. "Sitäpä minäkin olen aina miettinyt..." Beregryn virnisti ensimmäistä kertaa. Hän piti pienen tauon tarkistaen, että kukaan heidän ympärillään omissa toimissaan liikkuvista ihmisistä ei ollut aivan liian lähellä. "Katsos, jos saat hankittya pari kultarahaa ostaaksesi itsellesi jonkun nelijalkaisen nopeastijuoksevan eläimen, pääsisimme lähtemään kaupungista hyvin nopeasti. Minä voin sitten huolehtia kaikesta muusta", Beregryn sanoi vihjaillen. Hän pisti Asiksen tahallaan tositilanteeseen; tämä hankkisi itselleen ponin ja todistaisi olevansa hyödyksi Beregrynille tai sitten ei. Kaikki oli nyt hänestä kiinni.

Asis nyökkäsi vakavana. Nyt oli osoitettava, etei hän ollut mikään amatööri tässä. "Palaan pian", hän huikkasi vilistäessään jo poispäin ja tähyillessän sopivaa varastelun kohdetta. Hetkisen etsiskelyn jälkeen hän sattuikin eräälle kojulle, jossa myytiin erilaisia koruja. Asis työnsi kädet syvälle taskuihinsa, puraisi hermostuneena kieltään ja vihelsi laulunpätkän, jonka sävelmä hukkui ympärillä kuhisevaan väkijoukkoon. Kauppias, mahakas, vanhempi mies, mulkaisi häntä ja pyyhkäisi olemattoman tomuhiukkasen jonkin helynsä päältä. Asis virnisti ja syventyi sitten katselemaan koruja vilkuillen sivusilmällä kauppiasta. Pian tämä saikin asiakkaan, nuoren miehen, joka tahtoi ostaa mielitietyleen kauniin mutta sopuhintaisen korun. Kauppias esitteli antaumuksellisesti tuotteitaan eikä häneltä liiennyt silmää Asikselle, joka pyyhkäisi vaivihkaa kauniin vihreäkivisen riipuksen taskuunsa ja heti perään pienen hopeisen sormuksen. Sitten hän asteli kaikessa rauhassa ihmisvilinään jatkaen tyytyväisenä viheltelyään. Nyt olisi löydettävä joku, joka olisi halukas myymään hänelle ratsun.

Pian Asis saapui tallille, jonka kulmilla hän oli usein nuorempana oleskellut. Ei tosin hevosten, vaan tallikissan vuoksi. Se oli toisaalta kauan sitten kadonnut kuin tuhka tuuleen, joten ei siitä sen enempää. Asis hiippaili epävarmana talliin. "Tuota, voisinkohan ostaa ratsun?" hän kysyi nuorukaiselta, joka suki lähinnä olevaa harmaata hevosta. Mies kääntyi ja katsoi häntä päästä varpaisiin. "Vain jos kolikot kilisevät taskuissasi", hän vastasi lopulta suoden Asikselle vinon hymyn. Asis kaivoi taskustaan pihistämänsä riipuksen ja näytti sitä nuorukaiselle. "Riittääkö tämä maksuksi?" Nuorukainen nyökkäsi saman tien ja otti Asiksen ojentaman korun käteensä. "Satulasta ja suitsista saat kyllä maksaa ylimääräistä." Asis tuhahti ja heitti miehelle vielä sormuksen. Olkoon sitten.

Hetken kuluttua Asis talutti kadulla pientä, ruskeavalkoista ja lihavaa ponia, joka hengitti jatkuvasti hänen korvaansa. "Lakkaatkos", Asis hymähti ja tuuppasi ponin uteliasta turpaa kauemmas. Ei tämä yksilö ainakaan ollut kovin pelottava. Ehkä sillä uskaltaisi jopa ratsastaa. Nyt oli enää löydettävä Beregryn. Hitaasti muta varmasti Asis ja poni löysivät paikan, missä Asis oli viimeksi nähnyt Beregrynin. Hän istuutui eräälle laatikolle odottamaan ja poni, jota hän edelleen piteli ohjaksista kiinni, nyhti innokkaasti maasta olemattomia ruohonkorsia. 'Mikäs tässä.'