Ulapalla tuulee

Kavuttuaan portaat ylös Chalendor käveli rivakasti ovelle ja astui siitä epäröimättä ulos. Valkea, kirpeä ilma leyhähti hänen kasvoilleen. Aurinko oli jo noussut aikoja sitten, mutta osa ihmisistä kiiruhti vielä asioilleen, töihin tai jonnekin muualle. Mies ei kuitenkaan kiinnittänyt ympöristöönsä sen enempää huomiota, kuin mitä oli pakko, eikä hän jaksanut jälleen kerran ihmetellä ihmisten kummallista tapaa nukkua niin pitkään kuin mahdollista. Eräs asia häiritsi hänen mieltään: miksi Alayna oli mennyt niin päättäväisen oloisesti sen varjohaltian luokse? Eihän naisen pitäisi tuntea täältä ketään, olivathan he saapuneet vasta myöhään illalla, eikä nainen ollut ollut kuin pienen hetken yksin. Eihän toisen taikaolennon kanssa keskustelemisessa mitään outoa ollut, kenties kiihkeästi pyörivien ajatusten syynä oli Chalendorin itsensä tuntema epäluulo – tai jopa vastenmielisyys – varjohaltiaa kohtaan.
Kultahaltia käveli katua pitkin rauhallisesti, mutta kuitenkin reippaasti. Hän ei halunnut, että kukaan, varsinkaan vartija, katsoisi maleksivaa haltiaa sillä silmällä, joka tiesi hankaluuksia.

Jos Eyron ei ollut aikaisemmin kuullut perheen tyttären karkoituksesta, niin viimeistään nyt asia tuli hänelle päivänselväksi.
"Niin", hän vastasi Lithémielin tyttären toteamukseen. Miehen kasvoilta oli lähes mahdotonta nähdä, mitä hän milloinkin ajatteli, "Mutta siitä lähtien kunnioitettavien vanhempienne asiat eivät ole sujuneet halutulla tavalla. Olen varma, että he haluaisivat kertoa asiasta itse, jos se suinkin vain olisi mahdollista."
Mies piti dramaattisen tauon ja vilkaisi ympärilleen, ennen kuin hän kumartui aavistuksen verran lähemmäksi Alaynaa.
"Vanhempanne ovat veloissa, ja kaiken lisäksi isänne on sairas. Tiedän vain, että hänellä ei mitä luultavimmin ole montaakaan viikkoa jäljellä."

Alayna katsoi miestä kasvavan pelon vallassa. Mitä ihmettä tämä tarkoitti? Mitä oli tapahtunut? Kun tämä piti dramaattisen tauon, hänen teki mieli suuttua tosissaan. Dramatiikkaa tässä nyt viimeksi kaivattiin!
Meni hetki, ennen kuin Eyronin sanat upposivat hänen tajuntaansa.
"Veloissa?! Sairas?! Mitä... miten..." hän lähestulkoon änkytti, tajusi sitten, miten typerältä kuulosti ja vaikeni painaen päänsä. Hetken kuluttua hän oli saanut kysymyksiinsä jotain järkeä.
"Tiedättekö mitään isän sairaudesta? Missä he ovat? Eivätkö parantajat voi auttaa häntä? Ja miten ihmeessä he voisivat olla veloissa? Puoli vuotta sitten Lithémielit olivat yksi Mothyn rikkaimmista perheistä. Äidillä ja isällä oli kartano, vaunut, oma lohikäärmetalli... mitä ihmettä on tapahtunut?" hän kysyi nostaen päänsä ja katsoen Eyronia terävästi. Ulospäin hän näytti taas rauhallisemmalta, mutta sisimmässään hän pelkäsi kuollakseen. Isä... aivan sama olivatko he karkoittaneet hänet vai eivät, hän palaisi. Nyt. Hän ei antaisi itselleen anteeksi, jos isälle sattuisi jotain ennen kuin hän pääsisi vanhempiensa luo, missä nämä sitten mahtoivatkaan olla.

”En osaa sanoa”, Eyron vastasi matalalla, hieman käheällä äänellä, ”minulla ei ole asiasta varmaa tietoa, mutta olen kuullut nuo samat sanat monelta luotettavalta taholta.”
Kenties varjohaltia tiesi enemmän kuin mitä hän sanoi, mutta ainakaan hän ei kertonut mitään kovinkaan yksityiskohtaisesti.
”Jotkut sanoivat, että vanhempanne ovat joutuneet jumalten asettaman kirouksen uhriksi. Todennäköisempää on, että jokin on painanut heitä niin pahasti, että he eivät ole voineet keskittyä liikeasioidensa hoitamiseen”, hän sanoi vakavasti ja vilkaisi Alaynaa, mutta siirsi katseensa pois toisen kasvoista ennen kuin jatkoi. Hän puhui verkkaisesti ja piti taukoja, aivan kuin olisi epäröinyt, voiko kertoa nämä asiat naiselle, ”sanotaan, että on mahdollista sairastua, jos mieli on liian raskas. Eivätkä parantajat kykene hoitamaan sellaista sairautta, jonka mieli itse on kehittänyt.”

Chalendorilla ei ollut aavistustakaan varjo- ja hopeahaltian keskustelun aiheesta. Hän ei oikeastaan edes tiennyt, oliko Alayna jäänyt keskustelemaan vai oliko kyseessä vain muutaman sanan nopea vaihto. Mies saapui pienelle aukealle, jolla kaivo sijaitsi. Sen luona oli aina paljon ihmisiä, sillä kaupungissa ei ollut kovinkaan monta paikkaa, josta sai suurinpiirtein puhdasta vettä. Monet henkilöt, pääasiassa ihmisnaiset, jonottivat leiliensä ja muiden astioidensa kanssa kaivon reunalle. Chalendor ei tiennyt kauanko hän joutuisi odottamaan, joten mies asettui jonon perälle. Vesi tulee aina tarpeeseen.

((älä pelkää, en minä Alaynan isää tappamassa ole. Mutta sano toki jos menen liian pitkälle.
En tiedä, miten talvet vaikuttavat kaivoihin ja kaupunkien vesivarastoihin. Jos tämä kuulostaa aivan hölmötä niin saa huomattaa : ) ))

//Niin arvelinkin. ^^ Mutta eihän se Alaynaa estä huolestumasta.

Veikkaisin, että kaivot pidettäisiin talvisin sulina vaikka sitten rikkomalla jää joka päivä pari kertaa. Pakkohan ihmisten on vettä saada. Ja eiköhän maan alla vettä ole talvellakin, kun ei maa niin syvältä jäädy.//

Alayna kuunteli Eyronia sekavin tuntein. Olivatko vanhemmat olleet hänestä huolissaan? Olihan hän tietysti heidän ainoa tyttärensä, mutta... hehän olivat itse karkoittaneet hänet. Miten hän olisi voinut tietää, että he olivat halunneet hänet takaisin? Kenen syy tämä oikeastaan oli? Hän oli suututtanut vanhempansa, koska oli harjoitellut taikuutta ja jousen käyttöä... jos hän ei olisi harjoitellut, he eivät olisi suuttuneet ja karkoittaneet häntä ja kaikki olisi edelleen hyvin. Mutta miten hän olisi voinut tietää, että harjoittelusta seuraisi tämä?
Hän unohti saman tien toiveensa taikaolentojen vastarinnasta ja omasta vapaudestaan. Hänen oli läydettävä vanhempansa ennen kuin aika loppuisi. Muuten isä voisi kuolla...
"Onko teillä aavistustakaan heidän olinpaikastaan? Minun on löydettävä heidät niin pian kuin mahdollista", hän kysyi katsoen Eyronia sen näköisenä, että oli tehnyt päätöksensä. Ja olihan hän - hän löytäisi heidät ja käyttäisi matkaan vaikka kaikki rahansa, jos täytyisi. Nyt oli kiire.
Äkkiä hän muisti Chalendorin. Aivan, hänellekin pitäisi mainita lähdöstä. Kultahaltian suhtautumista asiaan hän ei viitsinyt edes arvailla, mutta eihän tämä varmaankaan olisi tulossa mukaan, joten ei kai se tätä suuremmin haittaisi.

((Ei toki : > . Taidan nauttia myös muiden pelaajien hahmojen kiusaamisesta.
Toivottavasti niin, muuten Chan kaivolle jonottamisessa ei ole mitään järkeä.))

"He ovat Mothyssä", Eyron vakuutti epäröimättä. Hän ei halunnut pidätellä neiti Lithémieliä, joten hän nousi seisomaan ja nyökäytti naiselle hyvästeiksi.
"Onnea."

Saatuaan leilinsä täyteen Chalendor siityi mahdollisimman nopeasti pois jonosta, sillä takana olevat ihmiset olivat kiireydessään epämiellyttäviä. Hän katsoi aukion joka nurkkaan, mutta ei saanut hopeahahmoa näkyviinsä. Hän puristi suunsa harmistuneena tiukaksi viivaksi ja asteli korkean kiviaidan luokse, joka erotti vilkkaan kadun suuresta asuintalosta. Vaikka kadulla oli paljon väkeä ja kuhinaa, se vaikutti autiolta ja kuolleelta. Kenties se oli tämän kurjan ilman syytä: kahden kaupunkilaispuut paljaat rangat kurkottelivat taivasta kohden, mutta halju aurinko ei lämmittänyt niitä yhtään sen enempää kuin polvien korkeudella pyörteilevä lumipöly.
Kultahaltia huomasi kaipaavansa kesää, ruohon tuoksua ja hyönteisten ininää enemmän kuin olisi uskonut.

Alayna kirosi mielessään kuullessaan vanhempiensa olevan Mothyssä. Sinne oli jonkin verran matkaa... kävelten hän ei ehtisi ajoissa. Hänen olisi siis taivuttava ja ostettava ratsu, vaikka sen ylläpito tulisikin kalliiksi. Tai ehkä vuokrattava, jos mahdollista.
"Kiitoksia. Toivotan teille kaikkea hyvää", hän vastasi nyökäten ja lähti sitten kohti portaita heittäen viittansa ylleen.
Päästyään pihalle hän kertasi Chalnedorin antamat ohjeet.
"Vasemmalle, suoraan, vasemmalle, kaivo..."
Edelleen mietteliäänä hän lähti seuraamaan vasemmalle vievää katua, eikä aikaakaan, kun hän jo huomasi mainitun kaivon eräällä aukiolla. Päästyään kunnolla aukiolle hän huomasi myös muuriin nojailevan kultahaltian ja lähti astelemaan tätä kohti.
"Anteeksi viivästys. Eräs vanha... tuttava keroi minulle muutaman tärkeän asian", hän selitti tultuaan tarpeeksi lähelle. Hän oli edelleen hiukan hermostunut eikä Chalendorilla varmaankaan olisi suuria vaikeuksia huomata sitä.
"Sain kuulla, että minua tarvitaan toisaalla ja nopeasti. Tiedättekö te mitään nopeaa tapaa päästä Mothyyn?", hän kysyi yrittäen vaikuttaa taas normaalimmalta.

Hopeahaltian kääntyessä portaita kohden Eyron hymyili hiljaa itsekseen. Heti kun nainen oli mennyt, hän nousi ylös ja lähti seuraamaan toisen askelia.
Harmaasta, kelmeästä ilmasta huolimatta katuja reunustavat talot loivat varjoja. Jos satunnainen ohikulkija olisi jäänyt tuijottamaan niitä keskittyneenä, olisi hän saattanut huomata, kuinka varjot värähtelivät. Läpikuultava olento loikki varjosta toiseen hopeahaltianaisen perässä.

Chalendorin katse siirtyi nukkuvista puista erästä katua kohden ja hän huokaisi. Kohta hän kuitenkin näki odottamansa naisen hahmon, jolloin hän irrottautui muurista ja otti askeleen Alaynaa kohden.
"Ehdin vasta täyttää juomaleilini, älä huoli", hän vastasi ja kiinnitti samalla huomiota naisen olemukseen. Talvisen taivaan väriset silmät eivät pysähtyneet hetkeksikään mihinkään, ne vilkuilivat hermostuneena kaikkialle. Myös äänensävyssä oli jotain kummallista: se oli aikaisempaa kireämpi. Huomatessaan tämän mies kavensi silmiään vaistomaisesti, mutta hymyili samalla kohteliaasti, kuin yrittäen vakuuttaa toinen siitä, ettei hän ollut ehtinyt pitkästyä.

Kuinka todennäköistä oli, että hopeahaltialla, joka oli mitä ilmeisemmin hyvästä suvusta, oli tuttavia Geranin pohjasakan keskuudessa? Useimmiten tuttavien kanssa vaihdetaan vain muutama sana, mutta nainen oli ollut poissa pidempään, kuin mitä kohtelias tervehdys olisi vaatinut.

Äkillinen ilmoitus Mothyyn lähtemisestä sai kultahaltian yllättymään ja hän räpytti silmiään pari kertaa, sanomatta sanaakaan. Hän sai kuitenkin itsestään taas otteen ja lausui osan ihmetyksistään ääneen:
"Olettekin jo lähdössä?"
Hän kohotti toteamuksen jälkeen kulmiaan, jääden odottamaan lisäselityksiä. Hän ei suostunut uskomaan, että tämä suunnitelma olisi järkevä. Jos naisella olisi alunperinkin ollut kiire, miksei toinen ollut maininnut siitä heti heidän herätessään, tai edellisenä iltana.
Oli pakko myöntää, että sen varjohaltian kutsuminen vanhaksi tuttavaksi, naisen hermostunut olemus ja yhtäkkiset suunnitelman muutokset kummastuttivat miestä. Hänen kysymyksensä olivat heränneet, eikä hän siksi vastannut toisen kysymykseen, mikä oli hyvin epäkohteliasta. Se oli kuitenkin täysin hyväksyttävää verrattuna siihen, mitä nainen oli tehnyt. Chalendor oli kehitellyt mielessään mitä mielikuvituksellisimpia syitä Alaynan lähtöhalukkuudelle.

Jos Alayna olisi tiennyt Eyronin seuraavan häntä, hän olisi alkanut epäillä jotakin. Valitettavasti hän ei kuitenkaan ollut huomannut tätä. Chalendorin vakuuttelun hän ohitti hieman hajamielisellä nyökkäyksellä. Hän tiesi kyllä, että hänen oli saatava ajatuksensa kasaan tai jotain menisi kohta perustavalla tavalla pieleen, mutta jotenkin hänen mielensä onnistui ohittamaan tuonkin tosiasian olankohautuksella.
Kysymykseen vastattiin nyökkäyksellä.
"Minun täytyy. Kuulin muutamia huolestuttavia uutisia ja minun on käytävä tarkistamassa, pitävätkö ne paikkansa", hän kertoi pohtien äkkiä, miten paljon voisi oikeastaan kertoa Chalendorille. Luottiko hän tähän kultahaltiaan? Ja kun luottamus kerran kyseenalaistettiin... luottiko hän itse asiassa edes Eyroniin? Ilmeisesti, koska hän kerran oli lähdössä... mutta miksi? Hän alkoi katua sitä, ettei aikoinaan ollut ottanut tarkemmin selvää Eyronin toimenkuvasta. Nyt niistä tiedoista olisi voinut olla apua.
No, sai nähdä. Jos kultahaltia ei kyselisi enempää, hän ei kertoisi. Jos tämä kysyisi... se olikin sitten sen ajan murhe.

Naisen vastaus oli täysin ympäripyöreä, huolestuttavat uutiset saattaisivat olla naapurikaupungin huokeat hinnat tai sitten se, ettäystävätär on naittamassa itseään aivan väärälle henkilölle. Toisaalta Chalendor oli tottunut ympäripyöreisiin lauseisiin, joilla suojeltiin omaa itseään utelevilta kyselijöiltä, mutta useimmiten niitä käytettiin jokapäiväisessä "onpa kaunis ilma tänään" -keskusteluissa. Tällä kertaa kyseessä ei ollut sellainen, eikä mies voinut ohittaa naisen sulkeutuneisuutta kohteliaalla hymyllä.
Hän ei vain oikein tiennyt, kuinka pitkälle hän voisi mennä. Henkilökohtaisten kysymysten esittäminen on loukkaus naisen arvokkuutta kohtaan, se on halpamaista käytöstä. Tällä kertaa tiedonhalu oli kuitenkin painavampi asia vaakakupissa kuin kohteliaisuuden säilyttäminen. Olihan hän lipsunut siitä jo aikaisemminkin.

Haltia ei aikonut neuvoa Alaynalle tietä Mothyyn, se olisi tarkoittanut hyvästelyitä, eikä hän ollut vielä valmis siihen. Hän halusi saada enemmän selville siitä, mitä hämäräperäinen mies ja tämä neito olivat keskustelleet.
"Huolestuttavia uutisia?" hän toisti taas kerran. Se oli hyvä tapa pyytää selkeämpää selitystä, mutta se ei välttämättä riittäisi, joten hetken epäröinnin jälkeen kultahaltia jatkoi: "Mothy on melko kaukana, joten onko tämän asian tarkistaminen varmasti niin tärkeää, että haluat lähteä valmistelematta matkaa mitenkään."
Kenties lauseet eivät olleet kaikkein tehokkaimpia lisätietojen kalastelussa, mutta sen uskaliaampaan Chalendor ei kyennyt. Tai ainakin hän toivoi, että se riittäisi, eikä hänen tarvitsisi muuttua suorapuheiseksi talonpojaksi.

Alayna painoi päänsä miettiessään, miten vastata kysymyksiin. Olisihan hänen pitänyt ymmärtää, että Chalendor oli utelias. Kukapa ei olisi?
"Valmisteluun ei juuri ole aikaa, koska..." hän sanoi, epäröi ja jatkoi sitten aluseen loppuun asti: "koska eräs voi kuolla jos myöhästyn." Hän teki parhaansa pitääkseen äänensä vakaana, mutta se oli hyvin hankalaa. Hän ei ollut halunnut sanoa niitä sanoja, koska hän ei halunnut ajatella, että isä voisi todella.... menehtyä.
Hän kirosi sitä, ettei pystynyt pitämään tunteitaan omana tietonaan. Nyt kultahaltia ei varmaankaan luovuttaisi ennen kuin tietäisi loputkin. Onni onnettomuudessa ettei hän sentään itkenyt, sillä se olisi ollut todella nöyryyttävää. Moni muu hänen ikäisensä olisi saattanut. Merkilistä...
Pikku hiljaa hän alkoi tuntea palaavansa takaisin todellisuuteen. Isä ei ollut kuollut, ei vielä. Hänellä oli mahdollisuus estää se, ja hän tekisi parhaansa onnistuakseen. Alkushokin lopultakin alkaessa hellittää hän nosti taas katseensa ja vilkaisi Chalendoria nähdäkseen, mitä tämä mahtoi ajatella. Voisiko hän luottaa kultahaltiaan sen verran, että kertoisi loputkin? Hän ei ollut varma.

Kuullessaan syyn naisen kiireeseen Chalendor jäi sanattomaksi. Hän ei ollut odottanut, että tilanne olisi ollut näin vakava, tai sitten hän yllättyi siitä, että nainen kertoi näinkin suoraan asiasta, jota henkilökohtaisempaa miehen oli hankala edes kuvitella. Mutta jos tilanne oli todellakin näin vakava, joku oli vaarassa kuolla, niin miksi hopeahaltia oli havahtunut siihen vasta nyt. Miksei hän ollut ollut aamulla tietoinen asiasta? Keneltä hän oli kuullut tämän tiedon?
Ei vaadittu kovinkaan suurta loogista ponnistusta, että mies sai yhdistettyä kaksi johtolankaa: naisen juttutuokio sen varjohaltian kanssa ja yhtäkkinen suunnitelmien muuttaminen. Hän itse ei luottanut laisinkaan Eyroniin eikä hän siksi voinut suhtautua tähän tietoon varauksetta. Hän ei kuitenkaan halunnut kyseenalaistaa naisen hätää, vaikka koko tilanne vaikutti oudolta ja kummalliselta. Kai Alayna oli sentään ajatellut asiaa, eikä vain toiminut tunteidensa vallassa. Sitä Chalendor ei koskaan saisi tietää, eihän sellaista vain voinut kysyä, mutta ainakin tällä hetkellä nainen hallitsi itsensä varsin hyvin. Äänen värinä ja ajoittain tyhjä katse olivat suurimmat merkit toisen mielenliikutuksesta eikä muita viittauksia itsehillinnän menettämisestä juurikaan ollut.

Viimeiset hetket Chalendor oli katsonut naista tuumiva ilme kasvoillaan. Kahden haltian välillä oli melko pitkä hiljaisuus, kunnes Alayna vilkaisi kultahaltiaa, jolloin hän itsekin havahtui omista pohdinnoistaan.
"Siinä tapauksessa ymmärrän kiireesi, mutta onko sinulla ruokaa ja juomaa tai keinoja niiden hankkimiseen matkallesi? Olen varma, että läheisesi-"
Eihän miehellä ollut aavistustakaan, kenestä Alayna oli puhunut äsken, mutta tilanteen huomioonottaen se ”eräs” oli mitä luultavimmin tärkeä henkilö naiselle.
"- tila ei parane laisinkaan sillä, että sinä näännyt matkalle nälkään tai käy jotain pahempaa."
Nyt Chalendor huomasi käyttävänsä ilmaisua ”sinä” teitittelyn sijaan. Se oli vain livahtanut hänen suustaan, eikä mies olisi kiinnittänyt siihen mitään huomiota, ellei olisi jäänyt hetkeksi miettimään seuraavaa lausettaan. Hän oli näköjään vajonnut jo näin alas.
"En haluaisi olla tunkeileva, mutta mistä kuulitte tiedon tästä tilanteesta?"

Hän oli jo ollut tunkeileva, eikä tehtyä saanut tekemättömäksi. Miksi hän siis edes pahoitteli asiaa?

Alayna alkoi tuntea pientä turhautumista. Kuinka monta kysymystä vielä? Hänellä ei todellakaan ollut loputtomasti aikaa. Ja mitä enemmän hän päätyi kertomaan, sitä hämärämmältä koko juttu kuulosti. Hän sulki silmänsä ja huokaisi. Ehkä oli parempi selittää loputkin, ettei Chalendor alkaisi kehitellä omia teorioitaan.
"Aloitetaanpa alusta. Minun nimeni on Alayna Lithémiel Meredilintytär. Olet ehkä kuullut isästäni, Arino Lithémielistä. Kohtalaisen korkea-arvoinen ja rikas haltiaksi, kartano Mothyn lähellä. Naimisissa Meredil Fundrien kanssa.
Olen ainut tytär, ja minut kasvatettiin sen mukaisesti. Olemaan kuuliainen ja tekemään asioita, jotka sopivat nuorelle haltialle. Vanhempani eivät lievästi sanottuna ilahtuneet kuullessaan minun harjoittelevan lisäksi taikuutta ja jousiammuntaa, ja heillä on aina ollut varsin räiskyvä temperamentti... he käskivät minun lähteä.
Tulin tänne ja olen hiljalleen vaellellut ympäri Madarenia, kunnes törmäsin eilen illalla siihen varjohaltiaan, joka luultavasti huomasitkin. Hänen nimensä on Eyron ja hän oli joskus vanhempieni palveluksessa, joskaan en tiedä, mitä hän oikeastaan teki. Hän kertoi, että lähtöni jälkeen vanhempieni asiat ovat alkaneet mennä alamäkeen ja isä on... sairas. Hänellä... ei välttämättä ole... paljoa... aikaa... jäljellä", Alayna kertoi huomatessaan viimeisten sanojen kohdalla äänensä alkavan pettää taas. Hän puri huultaan, nielaisi ja jatkoi.
"Ja minun on päästävä Mothyyn ennen kuin on... myöhäistä."
Hän veti huppuaan enemmän kasvojensa eteen ja pyyhkäisi huomaamattomasti kyyneleen silmäkulmastaan.
Ei. Älä ajattele sitä. Keskity Mothyyn pääsemiseen, hän komensi itseään kipakasti, mutta piti katseensa maassa.
"En tiedä, valehteliko Eyron, mutta ei voi ottaa sitä riskiä, että hänen kertomansa olisi totta. Joten minun on mentävä sinne", hän lisäsi hiljaa.

Chalendor ei ollut todellakaan odottanut, että hopeahaltia kertoisi hänelle lähestulkoon koko elämäntarinansa tällä kylmällä kadulla, minkä takia hän oli hyvin yllättynyt kuullessaan ensimmäiset sanat. Hän avasi jo suunsa kehoittaakseen naista vaikenemaan, mutta sulki sen sitten. Ei sillä, ettei miestä olisi kiinnostanut kuulla toisen tarinaa, mutta jokin pieni ääni hänen sisällään muistutti häntä kipakasti siitä, kuinka kauheaa tällainen tiedon kalastelu ja liikuttuneessa mielentilassa olevan naisen johdattelu oli.
Periaatteessa Alayna kuitenkin puhui omasta vapaasta tahdostaan, joten mies ei voinut muuta kuin kuunnella tarkkaan ja yrittää painaa yksityiskohtia mieleensä.

"En tiedä, valehteliko Eyron, mutta en voi ottaa sitä riskiä, että hänen kertomansa olisi totta. Joten minun on mentävä sinne"
Chalendorilla itsellään ei siis ollut mitään oikeutta avata suutaan uuteen kysymykseen. Hänen oli vain hyväksyttävä naisen päätös.
"Hyvä on. Teidän on siis lähdettävä matkaan mitä pikimmiten", hän sanoi ja otti ehdottavasti pari askelta suuntaan, josta he olivat tulleen.
"Teidän täytyy tietenkin etsiä käsiinne nopea laiva. Sitten kannattavinta olisi luultavasti hankkia hevonen ja ratsastaa Mothyyn tunneleita pitkin. Kahden näin suuren kaupungin välillä olevat tunnelit ovat leveitä, vaikka niiissä saattaa ollakin ruuhkaa."

Mies ei voinut olla ajattelematta, miten hän itse olisi käyttäytynyt, jos joku olisi tuonut tiedon hänen perhettään tai sukuaan uhkaavasta vaarasta. Olisiko hän lähtenyt samanlaisella kiireellä Lipla-järvelle? Häntä ei oltu karkotettu, vaan hän oli lähtenyt itse, ennen kuin oli ehtinyt menettää kasvojaan tai saada muiden pinnallisen säälin osakseen. Perheen hylkääminen oli melkein pahempi asia kuin karkoitus.

"Mutta eväitä sinä tarvitset", hän totesi päättäväisesti ja unohti teitittelyn, kun hän lähes käskytti toista, "muuten et pääse perille asti. Onko sinulla rahaa niiden ostamiseen?"
Mies oli valmis lahjoittamaan osan kuivista korpuistaan, jotka eivät olleet ravitsevia eivätkä edes maittavia, mutta ne täyttivät. Kenties siten hän saisi vaiennettua omantuntonsa pistävän äänen.

//Hmm... pelihän sijoittuu uudenvuoden jälkeiseen kylmäkauteen, eikö? Varmistan vain, koska merihän oli jäässä tavallista koleamman kylmäkauden takia.//

Alayna katsoi taas Chalendoria tämän alkaessa puhua. Ainakaan tämä ei väittänyt vastaan, mikä oli jo parempi. Tämän suunnitelmakin kuulosti lupaavalta... mutta sitten hän tajusi jotain.
"Ei... laivasta ei ole mitään hyötyä. Merihän on jäässä", hän mutisi tuijottaen jonnekin kaukaisuuteen muistellen sitä, miltä ulappa oli näyttänyt viime yönä. Lumen peittämää tasankoa silmänkantamattomiin eikä avovettä lähimaillakaan. Hän pelkäsi, että tilanne olisi sama koko Sisämeren alueella. Lievä epätoivo heräsi, kun hän ymmärsi olevansa käytännöllisesti katsoen jumissa Madarenissa, mutta ennen kuin hän ehti menettää kaiken toivonsa hänen mieleensä juolahti ajatus. Se antoi hänelle lopultakin muuta ajateltavaa, ja tunteet painuivat taka-alalle, kun hänen käytännöllisyytensä otti ohjat.
Hän avasi nopeasti laukkunsa ja poimi kallisarvoisen pussin, jossa olivat hänen jäljelläolevat rahansa. Hän varmisti, ettei kukaan kiinnittänyt häneen sen suurempaa huomiota ja tipautti nopeasti pussissa olevat kolikot kämmenelleen. Neljä, viisi, kuusi. Kuusi kultakolikkoa oli enemmän kuin tarpeeksi... Hän punnitsi kolikkoja kädellään ja sujautti ne sitten takaisin pussiin ja pussin laukkuun ennen kuin kukaan huomaisi niitä. Samassa hän tajusi Chalendorin kysyneen jotain ruuasta ja rahasta. Itse asiassa rahakysymykseen tämä oli jo tainnut saada vastauksen, joten hän vain nyökkäsi todeten toisen olevan oikeassa. Vaikka hänen suunnitelmansa toimisikin, ruokaa hän tulisi silti tarvitsemaan.
"Hmmh... jos matka kestää" hän arvioi nopeasti Geranin ja Mothyn välisen matkan, "viisi, ehkä kuusikin vaihetta... enkä ole aivan varma siitä, mikä perillä odottaa... eväitä tarvitaan ehkä pariksi päiväksi. Tiedätkö, mistä saisi jotain sellaista, joka on helppo syödä matkalla? Ja tiedätkö mitään Geranin lohikäärmevuokraamosta?" hän kysyi toiselta vilkaisten tätä ja pohti samalla, miten tämä reagoisi suunnitelmaan.

((niinpä tosiaan, ei tainnut olla aivot vaihteeksi mukana. Cha-raukka joutuu kärsimään pelaajansa höpsöttelystä ^^. Toivottavasti se ei menetä kokonaan kasvojaan Alaynan edessä nyt))

Naisen toteamuksen jälkeen ensimmäinen ajatus miehen mielessä oli se, kuinka hän oli saattanut unohtaa näin itsestäänselvän asian. Puhalsihan kylmä viima lumenhaituvia jatkuvasti hänen poskelleen, mutta kuitenkin hän menee ehdottamaan jotain typerää... Aina joskus hän huomasi, ettei hän itse asiassa matkustanut kovinkaan paljoa, mitä nyt joskus vaihtoi kaupunkia. Mutta mantereelta toiselle siirtyminen oli jo harvinaisempaa, ennen hän oli tehnyt sitä enintään kerran parissa tai kolmessa vuodessa, jos hän oli ollut levottomalla mielellä. Mutta viime aikojen reippaampi matkustelu ei näköjään ollut jättänyt Chalendorin mieleen minkäänlaisia tiedon jyväsiä.

Onneksi nainen jatkoi puuhiaan ja puhettaan, eikä jäänyt katsomaan miestä odottavasti sillä ilmeellä, joka kertoo keskustelukumppanin olevan mielissään siitä, että oli saanut toisen kiinni hölmöydestä. Alayna jatkoi kuitenkin puuhiaan ja suunnitelman pohdiskelua ääneen, mistä kultahaltia oli hyvin mielissään: hänen korvansa olivat varmasti muuttuneet tumman kuparin sävyisiksi.

Hän nyökytteli päätään, mutta kesti melko kauan, ennen kuin hän rohkeni taas avata suunsa, minkä hän teki vastatakseen naisen esittämään kysymykseen.
"Valitettavasti en ole ehtinyt perehtyä siihen", hän vastasi ja kiersi samalla sen mainitsemisen, ettei hänellä edes ole tällä hetkellä – eikä ole ollut pitkään aikaa – rahaa lohikäärmeen vuokraamiseen.
"Mutta tietääkseni vuokraamo sijaitsee kaupungin pohjoispuolella", hän jatkoi ja piti pienen, tuumivan tauon, "en ole asiasta täysin varma, mutta minulle on jäänyt sellainen mielikuva, että lohikäärmeet eivät suostu lentämään vesien yli. Lentävätköhän ne kuitenkin jäätyneen meren yli?"

Hän ei olisi halunnut litistää naisen suunnitelmia, sillä jos hän oli oikeassa, tulisivat ne vaikeutumaan. Mutta hän ei kuitenkaan voinut olla lausumatta ääneen omia ajatuksiaan, muuten ne pyörisivät hänen päässään koko viikon.

//En usko, että Alayna huvittaa tänään nolata Chalendoria. :3 Ja jos lohikäärmeistä mietit, niin varmistin asian Milliltä. ^^//

Alayna ei oikeastaan ollut edes huominut Chalendorin lipsahdusta sen tarkemmin, sillä hän oli itsekin tajunnut saman vasta tämän mainittua asiasta. Chalendorin onneksi hopeahaltia keskittyi nyt täysin muihin asioihin - hyvä jos hän edes muistaisi tämän sanoja jälkeenpäin.
Tämän kysymyksen kuullessaan tyttö nyökkäsi hieman hajamielisen oloisesti.
"Kyllä ne lentävät, jos jää on tarpeeksi paksua. Meneväthän ne jokienkin yli siltoja pitkin ja lentävät laivojen vierellä ylittäessään merialueita", hän vastasi. Hänellä oli asiasta omakohtaista kokemusta; hänen vanhemmillaan oli ollut lohikäärmeitä. Kauniita otuksia... ja myös satunnaista seuraa silloin kun hän oli ollut yksin kotona. Hän oli aina pitänyt lohikäärmeistä hiukan samaan tapaan kuin jotkut tytöt pitivät hevosista. Mutta nyt ei ollut aika muistella sitä.
"Siis ruokakysymykseen..." hän totesi hieman alistuneena. Koko Fenyania oli kehnon sadon takia vaivannut nälänhätä jo alkutalvesta ja nyt ruoka alkoi olla niin vähissä, että siitä saikin pulittaa pitkän pennin jos jotain halusi. Mitähän hän saisi tarpeeksi halvalla?

((Ok. Neiti on siis oikein armollinen ^^ ))

"Ahaa", mies vastasi toisen lohikäärmetietouteen. Heti sen jälkeen Chalendor napsautti suunsa tiukasti kiinni ja pääti myös vakaasti pitää sen suljettuna, koska jos hänen sanomisensa olisivat samaa tasoa parin viimeisen lauseen kanssa, tekisi hän kaikille palveluksen olemalla hiljaa. Hän ei edes tiennyt, miksi oli vapaaehtoisesti liimautunut tämän naisen seuraan. Kenties hän piti siitä, että sai puhua toiselle kuin vertaiselleen, eikä hän varonut sanojaan, vaikka se olisi kannattavaa, koska hän ei pitänyt hopeahaltiaa kilpailijanaan eikä millään tavalla vaarallisena. Olihan hän aluksi suhtautunut toiseen epäluuloisesti, mutta mikään naisessa ei viitannut siihen suuntaan, että toinen voisi jollain tavalla olla haitaksi hänelle. Tämä hienoinen rentoutuminen ei ollut järkevää, olihan hän jo nähnyt, mitä siitä seurasi.

Chalendor päätti miettiä tarkemmin, mitä sanoisi ja milloin hän avasi suunsa. Joten naisen siirtyessä ruoka-asioihin, kultahaltia vajosi ensimmäiseksi omiin mietteisiinsä. Katovuoden takia ruoan hankkiminen ei tosiaankaan ollut helppoa, eikä mies tarkemmin ajateltuna halunnut vaarantaa omaa hengissä pysymistään jakamalla omia ruokiaan, vaikka teko olisikin ollut ritarillinen. Mutta sankaruus kuuluu aivottomille lihaskasoille, eikä hän itse tosiaankaan kuulu heihin.. Hänellä on siis täysi oikeus vaieta omista varastoistaan.
Mies oli hankkinut omat kuivat korppunsa ja pari suolalihasuikaletta, jotka olivat varmassa piilossa, mitä moninaisimmilla tavoilla. Kauppiaat eivät olleet halukkaita myymään varastojaan sopuhintaan, eihän heillä edes ollut varastossaan muuta kuin edellisten satokausien jäämiä, pieniä kantapaloja ja jo pilaantumista päin olevaa lihaa. Kaupungit ympäri Fenyania odottivat kesää, sillä monet vanhukset ja lapset olivat jo menehtyneet aliravitsemuksen aiheuttamiin sairauksiin – niin ainakin voi päätellä kaupunkien ulkopuolella satunnaisesti palavista roihuista. Vaikka kauppiaat myisivät hupenevien varastojensa antimia kiskurihinnoin, ei taikaolennoille ainakaan Chalendorin kokemuksen mukaan myyty kuin pakon edestä. Joten ruoan hankkiminen perinteisin keinoin ei onnistuisi ja Alaynan olisi pakko kerätä matkaeväänsä jollain muulla tavalla. Mutta mitä nainen oli valmis tekemään?

Pitkähkön hiljaisuuden jälkeen Chalendor kumartui hopeahaltiaan päin.
"En tiedä yhtäkään kauppiasta, joka suostuisi myymään vapaaehtoisesti ruokaa haltioille...", hän sanoi hiljaa, ettei kukaan ohikulkevista ihmisistä kuulisi. Toisaalta kahta supattavaa haltiaa ei koskaan katsottu hyvällä. Yhtäkkiä mies vetäytyi hieman kauemmaksi ja jähmettyi, kun hänen mieleensä tuli varsin uskalias idea. Hän ei aluksi tahtonut uskoa sitä oman mielensä kehittämäksi, mutta kukaan ei varmastikaan yrittänyt loitsia häntä, joten ajatus ei voinut olla kenenkään muun kuin hänen.
"Pukeudu ihmiseksi."

Ensimmäinen reaktio Chalendorin ehdotukseen oli todella ällistynyt katse ja puoliksi auennut suu. Että mitä? Ihmiseksi? Jos he eivät olisi olleet kadulla, Alayna olisi jopa voinut kysyä, oliko tämä tosissaan, mutta hänen alitajuntansa varoitteli, että ihmiset saattaisivat kiinnittää hänen kirkaisuunsa turhan paljon huomiota. Eli hän napsautti suunsa kiinni ja yllätti itsensäkin alkamalla tosissaan miettiä asiaa. Totta, kukaan ei myisi ruokaa haltialle vapaaehtoisesti, kun itselläkin kerran oli siitä pula...
Mutta että ihmiseksi? Millä ilveellä? Hopeiset hiukset eivät olleet kovin tavalliset ihmisten parissa ja jos korvat vilahtaisivatkin esille niiden alta, niin hän olisi pulassa. Ja ihonvärikään ei ollut niitä tavallisimpia...
Hetkinen. Se ei voisi olla niin yksinkertaista. Hän käänteli mieleensä ilmaantunutta ajatusta tovin. Uskomatonta. Niin helppoa. Yksinkertaiset muodonmuutokset olivat yksi ensimmäisistä asioista, jotka hän oli oppinut, ja tämä jos mikä oli yksinkertaista.
Hän katsahti Chalendoria ja nyökkäsi osoittaen hyväksyneensä suunnitelman.
"Mutta onko kellään siinäkään tapauksessa ruokaa? Vaikka näyttäisinkin ihmiseltä?" hän mietti ääneen ja vilkaisi katua molempiin suuntiin. Ne harvat, jotka olivat uskaltautuneet purevan pakkasen kouriin, olivat täällä hakemassa vettä kaivolta, tai siltä se ainakin näytti. Tosiaan, myös vesiastiasta voisi olla hyötyä. Hänen olisi hankittava jonkinlainen leili, vaikka sille ei välttämättä olisikaan käyttöä kuin tämän yhden ainoan kerran. Itse asiassa... mitä hän oikein tekisi päästyään vanhempiensa luo? Jäisikö hän vain sinne istumaan ja oleilemaan kuten ennenkin? Jostain syystä se ei enää kuulostanut niin houkuttelevalta vaihtoehdolta kuin ennen....

((oon muuten aikaisemminkin katsonut, että heräät varsin aikaisin. Ainakin minun mittapuussani puoli kymmeneltä kirjoitettu rooli on jo saavutus :] . Ihailtavaa))

Chalendor odotti saavansa vastaukseksi epäuskoisen älähdyksen, joten hän yllättyi, kun sitä ei tullutkaan. Haltianaisen ymmyrkäisiksi levinneet silmät kertoivat hyvinkin selvästi, mitä toinen ajatteli hänen ideastaan, mutta yllättävää kyllä toinen näytti seuraavaksi harkitsevan aivan vakavissaan hänen ehdotustaan. Jos joku olisi Chalendorille itselleen ehdottanut moista tempausta, olisi hänen ensimmäiseksi todennäköisesti epäillyt toisen ajatusten juoksun selkeyttä. Eihän tuollaisia ehdotellut kuin täysi hullu!

"Täytyyhän heillä olla", hän vastasi hieman epäröiden, "he eivät vain luovu helpolla vähäisistä varastoistaan. Mutta uskoisin, että heidän ahneuteensa on hyvä vedota. Tarpeeksi monta kiiltelevää kolikkoa varmasti auttaa asiaa."
Chalendor ei ollut laisinkaan varma, onnistuisiko hänen ehdottamansa tempaus, eikä hän siksi voinut puhua varmuudella. Mies itse ei ollut hankkinut ruokiaan ostamalla, vaan monilla muilla tavoilla, joita kukaan ei katsonut hyvällä. Hän oli jopa sortunut varastamiseen, Adora häntä armahtakoon. Kultahaltia ei halunnut myöntää tätä asiaa edes itselleen, sen takia hän vaikeni siitä, eikä edes vihjannut siitä Alaynalle.
"Se saattaa olla kokeilemisen arvoinen idea, mutta jos sinulle tulee jotain muuta mieleen, toimi ihmeessä sen mukaan."

Taikuudessa varsin kokemattomalla miehellä ei ollut aavistustakaan siitä, että Alaynan taidot olivat noin hyvät. Hän itse osasi pari kenties vaativaakin loitsua, mutta hän pystyi laskemaan osaamansa taiat yhden käden sormilla, joten muodonmuutos ei tullut miehelle mieleenkään. Mutta se olisi täydellinen tähän tarkoitukseen.
Chalendorilla itsellään ei olisi läheskään tarvittavan paljon rohkeutta ryhtyä tällaiseen tempaukseen, joten hän todella yllättyisi, jos nainen päättäisi kokeilla sitä.

//No jaa...//

Alayna vilkaisi aukiota, joka alkoi jo tyhjentyä ihmisistä. Näköjään useimmat eivät halunneet viettää aikaansa pakkasessa yhtään kauemmin kuin täytyi. No, sen parempi hänelle. Hän kyllä muuttaisi muotoaan sen verran kuin täytyi, mutta hän ei halunnut tehdä siitä mitään esitystä.
"Toivokaamme niin", hän totesi lyhyesti ja vilkaisi taas aukeaa. Tyhjä. Loistavaa. Hän veti hupun kunnolla kasvojensa peitoksi ja etsi mielestään tarvittavan loitsun. Se ei ollut mitenkään mutkikas, ja oli itse asiassa helpompi kuin illuusioloitsu. No niin...
Hän loi mieleensä kuvan ihmistytöstä. Tällä oli sama pituus ja ruumiinrakenne kuin Alaynalla, mutta siinä, missä haltian hiukset olivat hopeiset, ihmisellä ne olivat kullanruskeat ja kiharat. Iho oli vaalea ja silmät tummansiniset. Tyttö oli nuori, ehkä viidentoista ikäinen. Samanikäinen kuin Alayna itse oli ihmisten ikään verrattuna.
Kuka pystyy kieltäytymään, kun kaunis ihmistyttö tulee pyytämään vähän ruokaa matkallaan tapaamaan sairasta isää? hän mietti hieman katkerasti ja keskittyi kutsumaan maagista energiaa.
"Näköä en tätä tahdo, anna mulle uusi hahmo", hän kuiskasi hiljaa ja tunsi tutun kutinan ihollaan. Muutaman sydämenlyönnin ajan pienet valojuovat kulkivat ylös ja alas hänen ihoaan ja hiuksiaan pitkin, sitten taikuuden läsnäolosta kertova tunne hiipui hiljaa ja hän hymyili. Aika testata valeasua.
"Mitä pidät? Se kestää puolisen vaihetta", hän kysyi laskien huppunsa ja antaen kullanhohtoisten kiharoiden valahtaa pitkin selkäänsä. Hiusten alta pilkottivat täysin tavalliset ihmisen korvat, eikä mikään viitannut haltiamaisuuteen, ellei sitten tytön hoikka ruumiinrakenne.
"Seuraavaksi pitäisi varmaan löytää kauppa..." hän pohti kääntyen katselemaan aukiolta lähteviä katuja arvioivasti. Mille niistä heidän pitäisi suunnata?

Tytön vetäessä hupun päänsä päälle Chalendor nojautui kiinnostuneena aavistuksen verran eteenpäin, kuin tiedustellen, mitä ihmettä toinen nyt aikoisi tehdä. Naisen lyhyt toteamus ei ollut vihjanut mitään, eikä haltiamies voinut siis kuin arvailla, mitä toinen seuraavaksi aikoisi. Ei kai hopeahaltia ollut yhtäkkiä vajonnut epätoivoon?

Chalendor oli jo ehtinyt huolestua siitä, että kohta hänellä olisi edessään onnettomasti nyyhkivä nainen, mutta harhaluulo haihtui pian, sillä pian tuntui, kuin ilma olisi tihentynyt naisen ympärillä. Chalendorin sydän alkoi jyskyttämään ja hän astui vaistomaisesti askeleen taaksepäin. Mies oli saanut äidinmaidossa tietyn herkkyyden taikuuteen, mutta hän oli nuorena ollut laiska opiskelemaan sitä. Hän oli mieluummin istuskellut hörppimässä mahlalla makeutettua juomaa kuin pakertanut sisätiloissa. Enää hänellä ei ollut mahdollisuuksia opiskeluun, hän oli avannut taikuudesta kertovan kirjan viimeeksi monta vuosikymmentä sitten. Nuoruuden laiskuus ja saamattomuus oli kostautunut, eikä mies voinut uneksiakaan muodonmuutosloitsujen kaltaisista taioista – ainakaan ilman hyvää opettajaa.

"Mitä pidät? Se kestää puolisen vaihetta"
Kysymykseen vastaaminen kaikkosi miehen mielestä, kun hän jäi tuijottamaan näkyä suu auki. Samalla suurin osa aivotoiminnasta meni hetkeksi lakkoon. Hän oli osannut odottaa jotain taikuteen liittyvää viimeiset pari sykäystä, mutta hän ei kuitenkaan tiennyt, pitäisikö uskoa silmiä vai järkeä, tai mitä siitä nyt olikaan jäljellä. Tavallaan hän tiesi, että hänen edessään seisoi sivistynyt hopeahaltianainen, mutta kuitenkin hänen katseeseensa vastasi ihmistyttö, jonka silmiä kehysti kypsän viljan väriset hiukset.
Onneksi Alayna – joka tuossa pitäisi kaiken järjen mukaan olla, vaikka silmät väittivät muuta – sattui kääntymään ympäri, jolloin kultahaltia sai hetken itsensä kokoamiseen. Hän oli seisonut tähän asti paikoillaan suu auki kuin jokin vähäväkinen kummajainen tai kylähullu.
'Ryhdistäydy!' pieni ääni komensi miehen pääkopan pohjalla, jolloin hän sai loksautettua suunsa takaisin kiinni.

Hän jopa selvitti kurkkuaan, mutta suu tuntui vielä kuivalta kuin Hot'yanin aavikko, joten puhumisesta ei tullut mitään. Eikä hän tosiaankaan halunnut änkyttää tai mutista jotain epäselvää, se olisi täydellinen päätös hänen käytökselleen.
Kultainen käsi osoitti lähes suoraan edessä sijaitsevaa kauppaa. Mitä tavallisempi ja suurempi liike oli, sen paremmat mahdollisuudet sinne oli mennä ilman, että herättää turhaa huomiota. Tietenkään Chalendor itse ei aikonut tulla mukaan, mitä ihmisen kanssa kulkevasta haltiasta ajateltaisiinkaan, tai toisinpäin... Hän ojensi toista kättään taaksepäin, yrittäen löytää jotain tukea, johon hän voisi nojata. Polvet tuntuivat kovin huterilta.

((jos haluat, voit tehdä aikahypyn, tai sitten voin esim. pelata kaupassa sivuhahmolla. Cha kun ei suostu vapaaehtoisesti tulemaan kauppaan mukaan, mutta jos keksit jonkin keinon sen pakottamiseen... ; ) ))

//Aikahyppy siis varmaan. ^^//

Alayna oli erittäin kiitollinen siitä, että oli tällä hetkellä selin Chalendoriin, sillä miestä olisi lähes varmasti loukannut neidon kasvoilla oleva huvittunut ilme. Ei kai muodonmuutos nyt niin kummallinen temppu ollut? Jollain tapaa hän jopa nautti siitä, että oli onnistunut ällistyttämään toisen. Miehen ilme oli tosiaan ollut näkemisen arvoinen... Tunne näkyi tytön kasvoilla vain ohikiitävän hetken ennen kuin kasvot palasivat tavalliseen vakavahkoon ilmeeseen. Sisäisesti hän nauroi, mutta eihän sitä koko maailmalle sopinut täyttää. Hän hämmästeli omaa käytöstään - eikö hänen pitäisi olla ennemminkin huolissaan vanhemmistaan kuin huvittunut jostain ilmeestä? Mutta toisaalta huolehtimiseen oli vielä yllin kyllin aikaa, joten kannatti ehkä ottaa ilo irti siitä mistä saattoi.
Hän vilkaisi Chalendoria sen verran, että näki tämän osoittavan kadun toisella puolella olevaa kauppaa. Hän katsahti sitä arvioivasti ja nyökkäsi sitten.
"Palaan pian", hän vastasi ja lähti liikettä kohti.

Alayna oli huomattavan tyytyväinen astuessaan liikkeestä ulos. Chalendor oli ollut oikeassa; ihmisille myytiin todellakin paljon helpommin. Hän oli parilla hopeakolikolla saanut paitsi leivän, hiukan kanaa ja palan juustoa, myös vesileilin ja pussin eväilleen. Ehkä tämä temppu kannattaisi vastaisuudessakin... Hän huomasi Chalendorin liikkeen ulkopuolella, muttei mennyt suoraan tämän luo vaan kävi ensin täytämässä vesileilinsä kaivosta. Kaataessaan vettä hän huomasi, että vaikka kaivoa ympäröivä kaupunki ei ollutkaan mikään puhtauden malliesimerkki, kaivovesi näytti erittäin kirkkaalta ja maistui erinomaiselta, kun hän uteliaisuuttaan joi vähän. Saatuaan leilin täyteen hän livautti sen eväspussiin ja koko pussin laukkuunsa, minne se, kuten tavallista, katosi jälkeä jättämättä. Sitten hän palasi Chalendorin luo.
"Ideasi toimi lähestulkoon yli odotusten", hän hymähti ja katsahti sitten ympärilleen mietteliäänä.
"Minnepäin sitten? Kaupungin pohjoisosia kohti?" hän kysäisi ja katsoi Chalendoria.

//Jos Chalendor lähtee haahuilemaan sinne lohikäärmevuokraamolle, niin sovitaan vaikka että Alayna seuraa perässä. :3//

Chalendor nyökkäsi haltia- tai ihmisnaiselle kannustavasti ja jäi katsomaan toisen selkään, joka pian katosi sekatavarakaupan oviaukosta sisään. Siinäpä oli reipas henkilö, joka ei epäröinyt liian pitkään, mutta varmasti myös harkitsi asioita. Mies ei oikein enää tiennyt, miten suhtautua Alaynaan, eivätkä kivimuurin lohkareet antaneet hänelle vastausta tähän pulmaan, vaikka hän kuinka intensiivisesti tuijotti niitä. Hän oli pitänyt naista aiemmin tasavertaisena hänen itsensä kanssaan, tai jos totta puhutaan, niin hieman alempiarvoisena. Olihan toinen heikompaa sukupuolta ja melko varmasti nuorempi – toisaalta toisen ikää oli vaikea arvioida, eikä Chalendor tiennyt, pitäisikö hänen ajatella hopeahaltiaa naisena vai tyttönä.
Mutta nyt toinen oli paljastanut osan taidoistaan, jotka olivat mahtavia. Elinvuosistaan huolimatta Chalendor piti näkemäänsä muodonmuutosta pakahduttavan ihmeellisenä, kuin pikkupoika, joka näkee ensimmäistä kertaa silmänkääntäjän temppuilun. Jos hänen entinen opettajansa, vanha ja kurttuinen kultahaltia, tietäisi oppilaansa sivistymättömyydestä, jauhausi toinen varmasti hampaansa tomuksi pelkästä harmistuksesta. Suurin osa opeista oli valunut haltian suiposta korvasta ulos, jos ne olivat koskaan pääkoppaan asti edes yltäneet.

Alayna suoriutui ostoksistaan nopeasti – ainakin jos vertaa aikaisempaan odottelutuokioon – ja kaikki näytti sujuneen hyvin, sillä toinen käveli kaupasta rauhassa, eikä hänen perässään juossut vihaista myyjää. Naamiointi oli siis onnistunut. Lähes liiankin hyvin, sillä kun toinen tuli lähemmäksi, Chalendorin mieleen nousi epäilys siitä, oliko kyseessä sittenkään oikea henkilö. Oliko Alayna näyttänyt tuolta, kun he olivat hetki sitten eronneet?
Tuskinpa kukaan muu ihminen olisi avannut hänelle suutaan tuohon sävyyn, joten ihmiskasvojen alla täytyi olla sirot haltiapiirteet. Mies myhähti vastaukseksi ja kääntyi sivuttain toiseen, kuin hän yrittäisi torjua toisen tai teeskennellä, ettei ollut kuullut. Ennen kuin tyttö oli lopettanutkaan, Chalendor lähti marssimaan eteenpäin varsin reippaasti. Hän ei tehnyt elettäkään odottaakseen toista, vaan harppoi päämäärätietoisesti pohjoista kohti. Toivottavasti tyttö ei loukkaantuisi, mutta eihän se käynyt päinsä, että ihminen ja haltia kävelisivät vierekkäin. Tai edes kosketusetäisyydellä. Oli myös pakko myöntää, että heidän kohdatessa valeasu oli hämännyt miestä niin paljon, että hän oli katsonut toista halveksivasti nenäänsä pitkin ja seissyt jokseenkin jäykän tympeässä, lähes vihamielisessä asennossa. Hänen pitäisi tarkkailla itseään paremmin.

Saavuttuaan tyhjemmälle kadulle kultahaltia hidasti hieman vauhtia ja tarkisti vasta nyt, seurasiko Alayna perässä.

((Chalendor taisi ylittää itsensä, kun se haahuilemisen sijaan käveli reippahasti ^^ ))

//Anteeksi kesto... on ollut hiukan kiire. ^^'//

Alayna oli hieman yllättynyt toisen lähtiessä harppomaan poispäin sanomatta sanaakaan, mutta vasta huomattuaan ohikulkijan mulkaisevan haltiaa hän tajusi miksi. Ihminen ja haltia... no, olihan hän kyllä kulkenut Yallan ja Evothorinkin seurassa, mutta ehkä Chalendor oli silti oikeassa. Heidän ei kannattaisi näyttäytyä yhdessä, varsinkaan kun tämä ei ollut hänen oikea hahmonsa. Kun hän muuttuisi takaisin, joku voisi luulla ihmistytön kadonneen ja Chalendor saisi haltiana syyt niskoilleen varsin äkkiä. Tosiaan, siinä oli varsin hyvä syy olla näyttäytymättä yhdessä.
Alayna lähti kävelemään kultahaltian perässä hieman hitaammin, mutta onnistui kuitenkin pitämään tämän näköpiirissään, vaikkakin välillä häntä pidempi ja nopeampi mies ehtikin harppoa niin kauas, että tästä näkyi vain vilahdus kun tämä kääntyi kadulta toiselle. Jäätävä viima ei ollut omiaan tekemään tästä kävelyretkestä kovin mukavaa ja tyttö yritti kaikin keinoin olla ajattelematta korkeammalla ilmassa vallitsevaa hyytävää lämpötilaa. Lohikäärme oli kyllä nopea, mutta tälläisellä ilmalla paleltumisriski oli ilmeinen. No, ehkäpä hänen vaatteensa ja viittansa olisivat tarpeeksi suojaamaan häntä kylmältä.
Päästyään viimeisimmän kujan suulle Alayna huomasi Chalendorin hidastavan kuin tarkistaakseen, oliko nuorempikin haltia mukana. Hän nyökäytti aavistuksenomaisesti päätään merkiksi siitä, että seurasi perässä, ja katsahti ympärilleen. Kujat olivat kaikki melko samanlaisia... onneksi Chalendor ilmeisesti tiesi, mihin oli menossa. Alayna itse olisi eksynyt jo ajat sitten.

Nuori tyttö - tai siis nainen - oli pysynyt melko hyvin perässä. Heidän ei tosiaankaan kannattanut näyttäytyä yhdessä, mutta mies halusi tietää jotain toisen suunnitelmista, tai oikeastaan hänellä oli esitettävänään vain yksi kysymys. Kadun varrella seisovat talot eivät olleet kauniissa rivissä, vaan hieman miten sattuivat. Kultahaltia käveli kahden viereisen talon väliin muodostuvan kulman luokse ja jäi odottamaan Alaynaa. Piilopaikka oli pienin varotoimi , kenties liian mitätön, kun hän halusi puhua ihmisen kanssa. Tai siis ihmiseltä näyttävän olennon kanssa.

Jos Chalendor olisi kuullut, kuinka paljon valepukuinen Alayna oli viettänyt ihmisten kanssa aikaa, ei hän todennäköisesti olisi uskonut toisen sanoja. Hänen oma käsityksensä ihmisrodusta ei ollut kovinkaan hyvä: ihmiset olivat raakoja, ahneita, itsekkäitä ja jumalattomia. Hänei ollut elämänsä aikana tavannut oikeastaan yhtäkään ihmistä, joka olisi käyttäytynyt häntä kohtaan vilpittömän ystävällisesti. Sen sijaan erään kerran yksi ihminen oli uhkaillutr häntä, uhannut tappaa ja lopulta vieras mies oli murhannut tuttunsa, jonkun palvelijan, Chalendorin silmien edessä. Ihmisten oikeuslaitoksen silmissä murha oli varmasta Chalendorin syy.

Alaynan saapuessa kulmaukseen Chalendor heilautti kättään eteenpäin.
"Lohikäärmevuokraamo on tuolla päin, aivan risteyksen takana aukeavalla pienellä aukiolla."
Hän seisoi sivuttain naista kohden ja äsken hän ei ollut ededs katsonut toista. Hän oli vain vilkuillut naista hieman epäluuloisena kuin pohtien, oliko Alayna oikeasta se hopeahaltia, johon hän oli tutustunut, vai oliko ihminen saanut jollain tavalla jonkin maagisen esineen käsiinsä, joka oli muuttanut hänet haltiaksi.

Esittäessään kysymyksensä Chalendor kuitenkin katsoi naista reilusti silmiin, tosin vain lyhyen hetken ajan.
"Oletteko seuraavaksi siis lähdössä?"
Hän tunsi olonsa rauhattomaksi, vaikka mies ei tiennyt, minkälaisen vastauksen hän halusi kuulla. Olisi niin helppoa, jos tällaista päätöstilannetta ei olisi tullutkaan, sillä päätökset ovat ikäviä.

((jos autohiitti haittaa niin voin muuttaa sitä, halusin päästä juttusille. Ja ei neljän päivän vastausväli ole minun mielestäni mitään kestämistä. Älä siis turhia huolehdi :> ))