Haaksirikon jälkeen

Kapteeni on avannut kirjeen. Hän silmäilee sitä ensin hieman varautuneen oloisena, mutta kurtistaa sitten kulmiaan ja näyttää hitusen yllättyneeltä, aivan kuin sisältö olisi jotain muuta kuin mihin hän on varautunut. Hän vilkaisee kirjeen kääntöpuolelle samaan aikaan, kun Cerathalta tiedustellaan tämän voinnista. Hän ei voi väittää pitävänsä siitä, että Ranold kiinnittää huomiota naiseen, mutta on liian keskittynyt lukemaansa viestiin, että yrittäisi välittömästi vastata neidon puolesta.

Ei sillä, että Ceratha onnistuisi vastaamaan. Tämän taittuessa kasaan Don kääntyy naisen puoleen. ”Ceratha…?” Hän tarttuu toisen olkapäähän, jottei loukkaantunut vajoaisi vaunujen lattialle. Vieras ei tee elettäkään auttaakseen vahingoittunutta neitoa. Sen sijaan hän nojautuu istuimellaan taaksepäin ja hänen tarkkaavainen katseensa siirtyy henkilöstä toiseen. Kapteenin auttaessa tyttöä tämän kasvoilla on käynyt sellaisesta huolesta kertova ilme, jota edes paras työnantaja ei osoita pelkkää piikaa kohtaan. Vieraan silmät kaventuvat. Kas kas…

Don jättää käden Cerathan olkapäälle siltä varalta, että nainen pyörtyisi. Hän yrittää kuitenkin pitää kosketuksensa kevyenä ja ilmeensä peruslukemilla muistaessaan, etteivät he ole kahden. ”Danker ajoi karille”, kapteeni kertoo väsyneesti. ”Useat satuttivat itsensä, hädin tuskin pääsimme palaamaan takaisin satamaan.” Hän toivoo, että tämä riittäisi selitykseksi naisen tilasta, vaikka todellisuudessa Cerathan vammat eivät haaksirikkoon liitykään.

Vieras ei sano mitään. Keeble vilkaisee käteensä jäänyttä kirjettä. ”Osaatteko kertoa miksi minun pitäisi mennä tänne?” hän kysyy.

Ceratha tärisee eikä pääse vielä ylös. Hän vilkaisee vieraan katsetta ja hätkähtää. Laittaen jälleen Donin tahdon omansa edelle, hän työntää Donin lämpimän ja turvallisen käden pois vaikka tarvitsisikin tukea, jottei vieras saisi tietää että Ceratha merkitsee jotain piikaa enemmän Donille ja Don merkitsee Cerathalle sitäkin enemmän. "Ki-kiitän Sir. Olen teille jo nyt henkeni velkaa, pärjään kyllä jotenkin", neito sanoo ja yskii taas. Cerathan ääni on nyt kovin heikko, mutta yhtä kaunis ja lempeä kuin aina yleensäkkin.

"Sir" on niin kylmä nimitys.. Miksemme voi koskaan olla enemmän vain kahden Don? Tai itseasiassa, miksemme voisi olla kahden julkisesti? Täristen hän nojaa vaunun seinämään, yrittäen unohtaa sen seikan että on piika ja tulisi aina olemaan sellainen eikä koskaan kelpaisi Donille täysin ja että vieras katselee häntä häiritsevän tarkasti ylös ja alas.

Mitä hän haluaa? Mitä hän haluaa Donilta? Miksi Ceratha kiinnostaa häntä noin kovin? Naista puistattaa vieraan katse. Miksi miestä kiinnostaa piika joka on pahoinpidelty puolikuoliaaksi? Ceratha ei laisinkaan pidä tästä vieraasta, vaikka tilanne jotenkin vaikuttaisi siltä että hänen tulisi kestää miestä vielä melko pitkään.

”Osaatteko kertoa miksi minun pitäisi mennä tänne?”

Mennä..? Cerathan sydän pysähtyy ja heittää kaksi takaperin volttia. Asia vaikuttaa viralliselta joten.. Jos Don lähtee, minne Ceratha jäisi? Hallitsematta itseään, neito on kääntänyt haikean kaipaavan katseensa rakastettuunsa ja miettii nyt miten voisikaan elää ilman tuota miestä joka on niin syvästi koskettanut hänen sydäntään.

Vieras mies ei vastaa mitenkään erityisen selkeästi kapteenin kysymykseen. ”Eiköhän teille sitten perillä selviä, mitä teiltä odotetaan”, hän vain sanoo. Keeblen kulmat ovat edelleen rypyssä. Tällainen informaatio ei ilmeisesti oikein riitä hänelle. Mies näyttää selvästi olevan kahden vaiheilla väittäisikö vastaan, vai taipuisiko tottelemaan saamiaan määräyksiä – sillä määräyksestä selvästi on kyse, ja kapteenin ja vieraan välillä on jonkinlainen käskyvaltasuhde, joka tuntuu olevan Sir Donahuelle epäedullinen.

”Minun miehistöni tarvitsee minua täällä”, kapteeni sanoo sitten hetken kireän hiljaisuuden jälkeen. Hän välttää huolellisesti katsomasta Cerathaan, mutta naista hän lähinnä ajattelee. Mitä hän tekisi Cerathalle, jos hänen pitäisi lähteä matkalle Mothyyn, ja näin lyhyellä varoajalla? Toisaalta mitä muuta minä voin tehdä? Minä olen vannonut, että jos tietyt tahot Gorassa päättävät ryhtyä toimimaan, minä olen käytettävissä…

”Eiköhän… miehistönne… selviydy sen aikaa ilman teitä”, toinen mies toteaa. Hän katselee edelleen Cerathaa. Don taittelee saamansa kirjeen kokoon ja työntää paperin takkinsa taskuun. Kun hän ei heti vastaa, vieraan huomio kääntyy jälleen Cerathaan. ”Pikkuneidin nimi on siis Ceratha? Ainakin kapteenimme kutsui teitä niin. Viehättävä nimi. Onko teidät kenties ristitty armollisen pyhimys Certhusin mukaan, joka saarnasi metsän pedoille ja villieläimille? Minä olen aina pitänyt hänen esimerkkiään erityisen mieltäylentävänä kaikille kristityille. Hänhän pysyi uskossaan lujana silloinkin, kun villi getu repi häneltä irti toisen käsivarren.”

Kaikki tämä, erityisesti maininta käsivarren irtirepimisestä on sanottu tasaisen miellyttävästi hymyillen.

//anteeksi kun kesti vastata :S//

Don siis olisi menossa jonnekkin. Jonnekkin pois missä Ceratha tätä tuskin näkisi vähään aikaan. Miten naisen tekisikään heittää vieras vaunuista ulos ja heittäytyä rakkaansa syliin kuin huomista ei olisi.

Kumpa Don ei kuitenkaan lähtisi aivan heti. Kunpa hän viettäisi vielä pari yötä Elverissä, kunnes Ceratha voisi vähän paremmin ja olisi mahdollisuus että hän selviäisi ilman Donia. Ilman rakasta ja ihanaa Donia..

Miten nainen olisikaan halunnut itkeä, tehdä ihan mitä vain, kunhan ei istua hiljaa vastapäätä vierasta miestä jonka katse vaelsi tämän mustelmaisella vartalolla ja vieressään Don joka tilanteen vuoksi teeskenteli lähes tuntematonta. Ceratha niin vihasi miten kylmä Don osasi olla muiden katsellessa. Ei lainkaan se sama mies joka on tuottanut Cerathalle suurta nautintoa yön pimeinä hetkinä jolloin naisen on täytynyt pitää kättä suunsa päällä ettei miehistö heräisi hänen ääntelyynsä.

Cerathan katse nousee nöyrästi maasta vierasta kohti tämän jälleen puhutellessa häntä. Miksei hän vain voinut olla hiljaa? Ceratha huokaisee hennosti ja hymähtää. "Olen pahoillani herra, en tiedä mistä nimeni saa alkuperänsä. Vanhempani ehtivät menehtyä ennen kuin olin varttunut tarpeeksi kysyäkseni moista", hän sopertaa kohteliaasti ja painaa päänsä. Kunpa isä ja äiti olisivat täällä nyt. Hänellä oli niin ikävä..

//Jos vain sovitaan, että sinun ei kannata pahoitella, jos vastaus viipyy… Omasta puolestani lupaan kyllä aina vastata, mutta aikataulu on, surullista kyllä, suuri mysteeri. Työpaikalla harkitaan vakinaistamistani, mikä tietenkin on hieno asia, mutta valitettavasti työviikot venyvät siinä samalla pitemmiksi kuin mikään laki sallisi. Hitto, jopa Don valittaisi tämänhetkisestä työmäärästäni.//

”Mmm, vai niin”, vieras hymisee edelleen Cerathaa tarkkaillen. ”Elämä on ollut sinulle kova, tyttöseni. Onneksi Jumala johdattaa meitä kaikkia. Ja sinulle on näköjään siunaantunut huolehtivainen isäntä… vai mitä, Sir Donahue?”

Kapteeni Keeble ei ilmeestä päätellen arvosta toteamusta. ”Niin… tosiaan”, hän kommentoi ja vilkaisee varovaisesti Cerathaa. Tyttö tuijottaa nöyrästi syliinsä, eikä näytä kannustavan omalta osaltaankaan sen syvällisempiin keskusteluihin. Se onkin hyvä. Kapteeni on varma, että Ranoldilla olisi varastossa kasoittain toinen toistaan verisempiä ja ylevämpiä pyhimystarinoita, jos joku yllyttäisi häntä niitä kertomaan. Hurmeella silatut miraakkelit ovat Gorassa suuressa suosiossa niin rahvaan kuin papiston keskuudessa… ja varsinkin sen sortin miesten kuin Ranold. Ilman oikeanlaista mielenlaatua ei piispan lähimpien kätyrien joukkoon yletty.

Kätyrien? Don kurtistaa kulmiaan. Mikä häntä oikein vaivaa, kun hän ajattelee tällä tavalla? Kaiken täytyy johtua Cerathasta. Nainen on jollain tavalla järkyttänyt hänen mieltään. Sen jälkeen kun hän on tutustunut neitoon, hänen ajatuksensa ovat olleet entistäkin tasapainottomampia, heilahdellen tutun ja turvallisen uskonnollisuuden ja uusien mietteiden välillä… Kenties maailmassa voisi olla jotain muutakin kuin toisiinsa kietoutunut velvollisuuksien ja etuoikeuksien sekasotku, josta ei ole ulospääsyä… Kovin merkillisiä ajatuksia, mutta Cerathan kanssa hänestä tuntuu, että hän voisi elää jollain toisella tavalla kuin mitä on ennen pitänyt mahdollisena.

Ehkä hän miettisi sitä myöhemmin, kaikessa rauhassa. Ehkä hän rauhaan päästyään saisi itsensä vakuutetuksi siitä, että Ceratha on vain ylimääräinen kiusa, kuollutta painoa hänen elämässään. Jotain, mistä pitäisi hankkiutua eroon. Tai ehkä… mutta sitä hän ei ajattelisi nyt.

”Hyvä on, minä… lähden niin pian kuin mahdollista”, kapteeni vakuuttaa sitten, kun keskusteluun syntyy tauko. ”Huomisaamuna.”

Vieras mies nyökkää hyväksyen päätään. ”Viisas päätös”, hän sanoo lauhkeasti hymyillen.

Ceratha tuntee kuinka hänen ajatuksensa särkyvät kuin talven ensipakkasen jää kun lapset hyppelevät niitten päällä. Huomisaamuna..? Nainen jää tuijottamaan eteensä tyhjin silmin kuin joku olisi juuri kolauttanut tätä jollakin takaraivoon.

Hän haluaisi sanoa jotain, avaa jo suunsa päästäkseen sanat ulos, mutta tuntee äänensä muuttuvan jo itkuiseksi ja päättää sulkea sen. Itkemään hän ei alkaisi nyt vaikka kuinka synkkä ja tuntematon tilanne olikin ja hyvin raskas tämän päivän jälkeen.

Cerathan ajatukset eivät enää kulje. Kun hän yrittää ajatella jotain, kaikki ajatukset livahtavat hänen otteestaan sekunneissa. Hän ei voi käsittää tilannetta, hänen järkensä vain ei enää riitä siihen kaikkeen.

Pian vaunut pysähtyvät majatalon eteen ja Ceratha vilkaisee ulos ikkunasta. Täällä he olisivat yön, entä sen jälkeen? Yrittäen kamppailla tuskaisen ja surullisen ilmeensä kanssa hän nousee viimeisenä vaunuista ulos. Hänen jalkansa eivät vieläkään kanna kunnolla ja hän horjahtaa. Naisen päivää ei ollenkaan paranna se että tämä vieras herra on se joka ottaa hänet syliin kannettavakseen sisälle.

"Umm.. Herran ei kyllä tarvitsisi.. Kykenen varmaan itsekkin..", nainen sopertaa hiukan itkuisena ja voimattomana.

Don liikahtaa lähemmäs. ”Niin, minä voin kyllä…” hän aloittaa, aikeinaan saada Ceratha itselleen, mutta Ranold vain heilauttaa torjuvasti päätään ja siirtää kätensä paremmin tytön ympärille. ”Mitä suotta, kapteeni. Maksakaa te vain ajurille, niin minä vien piikasen sisälle majataloon. Eihän hän painakaan juuri mitään. Toivottavasti ette sentään pidä miehistöänne nälässä, vaikka hoikkuus pukeekin tällaista nuorta neitoa.”

Muutaman hämmentävän hetken ajan kapteeni odottaa, että Ranold iskisi hänelle silmää, mutta mies jättää sen tekemättä. Toisen kepeä puhetapa kuulostaa siltä, kuin se olisi varta vasten oppikirjasta opeteltu, eikä sovi lainkaan yhteen piispan palkollisen tyynen ja terävän katseen kanssa. Pitääköhän hän minua pilkkanaan? Keeble ajattelee, mutta kääntyy ajurin puoleen ja maksaa tälle kyydin satamasta majatalon pihalle.

”Kas näin”, Ranold sanoo Cerathalle ja kantaa tämän sisälle. Hän ei vaikuta mitenkään erityisen fyysiseltä mieheltä, vaan enemmän sellaiselta, joka on viettänyt aikaansa kirjojen äärellä, mutta hän kantaa silti Cerathan helposti mukanaan. Ovessa vastaan tuleva tuuheaviiksinen kauppamies pitää heille uksea auki, joten he pääsevät sisälle majataloon helposti.

”Kerrohan, tyttöseni, oletko ollut kauankin kapteenin rakastajatar?” piispan lähetti tiedustelee puolihuolimattomaan sävyyn majapaikan aulaa katsellessaan.

Ceratha vilkaisee miestä epäröiden ja kapteeniaan hyvin hämmentyneesti kuin odottaen jotakin käskyä mitä tehdä tai sanoa tilanteeseen.

”Mitä suotta, kapteeni. Maksakaa te vain ajurille, niin minä vien piikasen sisälle majataloon. Eihän hän painakaan juuri mitään. Toivottavasti ette sentään pidä miehistöänne nälässä, vaikka hoikkuus pukeekin tällaista nuorta neitoa.” Ceratha katsoo hyvin hämillään tätä vierasta herraa. Mitä ihmettä tämä aikoo? Cerathan yleensä todella hyvä ihmistenlukukyky ei jotenkin tavoittanut tätä herraa ja tämän päänsisäistä maailmaa. Tosin sillä hetkellä se saattoi myös johtua uupumuksesta ja pienestä taustalla häilyvästä turruttavasta kivusta. Nainen katsoo pois ja pitää suunsa kiinni kun herra kantaa tämän sisään.

”Kerrohan, tyttöseni, oletko ollut kauankin kapteenin rakastajatar?”. Ceratha silmät jotka katsovat jonnekkin kaukaisuuteen sivulla, laajenevat hiukan järkytyksestä. Mitä ihmettä tuohon tulisi vastata? Miten tämä mies voi moista tietää? Hetken nainen avaa suutaan hämillään ja saa lopulta soperrettua kysymystä kierrellen: "Kaikella kunnioituksella, mistä herra moista mahtaa saada päähänsä..?"

”Melko ilmeistä”, vieras herra sanoo kuivasti. ”Sen näkee esimerkiksi siitä, miten kovasti hän yritti olla katsomatta sinua tai huomioimatta mitenkään muutenkaan. Ei varsinaisesti mikään lahjakas näyttelijä, tämä Ser Donahue.”

Ranold laskee Cerathan istumaan puiselle penkille oven pieleen. Sen sijaan että suoristautuisi, hän jää kumartuneeksi neidon puoleen ja silmäilee tätä lähietäisyydeltä. ”Joten kerro nyt vain. Totuus ei voi koskaan vahingoittaa.”

Miehen käytöksessä ei ole mitään varsinaisesti uhkaavaa. Hän katselee Cerathaa rauhallisesti ja tarkkaavaisesti ja vaikuttaa kovin tyyneltä, hallitulta ja varmalta itsestään. Silti jokin vaikeasti määriteltävä piirre, joka toisessa on, herättää keskustelukumppaneissa outoa levottomuutta. Ehkä se on hieman liian tasainen katse, tai tapa hymyillä luonnottoman harjoitellun oloisesti. Tai kenties kyseessä on kaihertava varmuus siitä, että jos tämä mies saa tietoonsa jotain henkilökohtaisia salaisuuksia, hän varmasti käyttää niitä kertojaa vastaan.

”Tuollaisella suloisella pikkutytöllä ei toki pitäisi olla mitään salaisuuksia Jumalalta. Katsos, lapsi, minulla on papin koulutus ja voin hyvin antaa sinulle synninpäästön, jos vain olet rehellinen.”

Ceratha nielaisee ja painautuu istuimensa selkänojaa vasten tiivimmin. Tässä miehessä ei ollut kaikki kohdallaan ja tämän koko läsnäolo sai naisen tuntemaan itsensä nurkkaan ahdistetuksi eläimeksi.

Papin koulutus.. synninpäästö.. Ceratha tasapainoittelee asioita mielessään ja nielaisee. Ei hän voisi kertoa. Hän on luvannut niin monesti Donille ettei kertoisi sielullekkaan. Kuva Gabrielista kosketti naisen mieltä uudestaan höyhenenkevyesti ja hänen katseensa miestä kohtaan muuttui hiukan epäileväisemmäksi.

"Sir, olen hyvin pahoillani, mutta miksi tahdotte tietää moisia? Vastaukseni on edelleen sama. Minulla ei ole mitään romanttista suhdetta sir Keebletä kohtaan."

Kaiken lisäksi hän on myös hyvin kiitollinen siitä ettei tämä mies ole huomannut että hänellä on housut jalassa mekon sijasta. Ties miten hän saisi Cerathaa sillä tiedolla kiristettyä.

Cerathan puoleen kumartunut mies suoristautuu kuullessaan tytön vastauksen. Hänen ilmeensä ei juuri muutu, mutta silmissä välkähtää ikävä katse. Sitten tunnetila väistyy ja mies katselee Cerathaa jälleen tyynesti. ”Vai niin”, hän tyytyy sanomaan ja pitää pari sekuntia taukoa ennen kuin jatkaa: ”Tiedäthän, miten epärehellisille ihmisille käy, tyttöseni? He voivat kuvitella selviävänsä valheistaan, mutta ennen pitkää heille käy todella…”

Ennen kuin Ceratha saa kuulla mitä valehtelijoille tapahtuu, ovi avautuu jälleen ja kapteeni Keeble kävelee sisälle. Hänen mukanaan sisätiloihin tulee tuulahdus alkutalven viileää ilmaa. Kapteeni vilkaisee sivusilmällä penkillä istuvaa tyttöä ja astelee sitten tämän ohitse, peremmälle majataloon. Huoneen toisella laidalla hän pysäyttää tukevahkon rouvashenkilön, joka osoittautuu majatalonpitäjän vaimoksi ja alkaa vaimealla äänellä neuvotella Cerathalle huonetta. Ja kylpyä, ja ateriaa, ja jos rouva on niin hyvä, että lähettää jonkun katsomaan tytön ruhjeita, on nähkääs tapahtunut onnettomuus… Keskustelu jatkuu hetken aikaa.

Ranold katselee kapteenin selkää tämän puhellessa matroonalle, sitten hän vilkaisee Cerathaan kuin muistaisi tämän jälleen. ”Todella huonosti”, mies lopettaa aiemmin aloittamansa lauseen, kuin keskustelisi säätilasta.

Ceratha pelästyy kun mies katsoo häntä noin. Hän ei varmasti ole tyytyväinen siihen ettei saanut haluamaansa vastausta kysymykseensä. Ceratha nielaisee uudemman kerran ennenkuin herra aloittaa uuden vieläkin uhkaavammalta kuulostavan lauseensa.

Ennenkuin mies ehtii loppuun, Keeble saapuu paikalle. Naisen katse viipyy tässä kun kapteeni vilkaisee häntä. Nopeasti hän kuitenkin kääntää katseensa pois.

”Todella huonosti.” Ceratha kääntää katseensa ylös tähän mieheen joka häntä jälleen puhuttelee. Heidän välilleen syntyy pieni hiljaisuus jonka jälkeen Ceratha saa soperrettua niin hiljaa että vain tämä kuulee: "Sir, uhkailetteko te minua..?"

Mies naurahtaa, nopeasti ja hieman kärsimättömästi. Jos hänen ilmeensä tulkitsisi sanoina, niin teksti voisi olla jotain tätä luokkaa: totta kai tämä on uhkailua, mutta ethän oleta, että myöntäisin sen sinulle ääneen!

”Minä kehotan sinua vain aina ja kaikkialla puhumaan totta, Ceratha, sillä siten kunnon kristittyjen tulee toimia. Erityisesti sinun pitäisi puhua totta niille henkilöille, jotka ovat sinua ylempiarvoisia. Jumalakin rakastaa nöyriä ja niitä, jotka ymmärtävät oman paikkansa.” Ranold pyyhkäisee hiuksiaan. ”Toivottavasti mietit sanojani. Jos me kaksi kohtaamme vielä, niin aion…”

Mies-paralla ei tänään näytä olevan onnea lauseidensa lopettamisen kanssa. Kapteeni Keeble on saanut keskustelunsa käytyä tavernanpitäjän rouvan kanssa ja ilmaantuu jälleen tuttaviensa viereen, yhtä synkeän pidättyvänä kuin aina. Ranold keskeyttää puheensa Cerathalle ja siirtyy puhuttelemaan kapteenia ilman suuria taukoja. ”Kas, sir Donahue, näyttää siltä, että olette saaneet asianne hoidettua majatalonpitäjän kanssa. Jos teillä ei ole minulta mitään kysyttävää, niin jatkan matkaani nyt, kun olen tavoittanut teidät. Me viestinviejät olemme aina kiireisiä, aina tienpäällä…”

”Ei minulla enää ole mitään kysyttävää”, Don vastaa. ”Viestinne oli harvinaisen selvä. Hyvää matkaa siis. Minä vielä varmistan, että tytöstä pidetään täällä hyvää huolta.”

Ranold nyökkää päätään. Ennen lähtöään ja luo pitkän silmäyksen Cerathaan, kuin painaisi tämän piirteet huolellisesti mieleensä mahdollisten tulevien kohtaamisten varalta.

Ceratha katsoo miestä hiukan pelokkaasti ja hämmentyneesti. Kuinka herra joka omaa papinkoulutuksen, puhuu hänelle näin? Eikö hänenlaisten miesten tulisi olla niin sanotusti hyviä ja ymmärtäviä kaikkia kohtaan ennemmin kuin uhkailla?

Naista loukkaa vieläkin enemmän se että mies muistuttaa olevansa ylempiarvoisempi. Minä en sentään uhkaile ketään.. Ceratha miettii itsekseen ja katsoo jonnekkin maahan.

”Toivottavasti mietit sanojani. Jos me kaksi kohtaamme vielä, niin aion…” Ceratha nielaisee sillä samalla hetkellä kun miehen lause loppuu kuin seinään. Toivottavasti he eivät enää koskaan tapaa, naista ei liiemmin innostanut tietää mitä tämä herra hänelle tekisi. Ymmärtäen miksi mies luo viimeisen pitkän vilkaisunsa häneen, Ceratha vetää hiuksensa kasvojensa eteen ja katsoo tiukasti maahan kunnes kuulee oven käyvän.

Ceratha nostaa varovaisesti katseensa ja suuntaa sen Donin kysyvään ilmeeseen. Hän vetää hiuksensa kasvojensa edestä taas pois ja hymähtää vähän kun Don kantaa hänet huoneeseen.

Istuutuen sängylle nainen miettii mitä sanoisi. Hän haluaisi kysyä vaikka mitä. Minne tämä lähtee? Miksi? Minne Ceratha joutuisi? Milloin tämä tulisi takaisin? Kuka oli tuo mies joka häntä niin uhkaili? Hetken hiljaisuuden vallitessa hänen suustaan livahtavat sanat "Miten jatkamme tästä..?"

Don polvistuu lattialle vuoteen vierelle. Hän koskettaa kevyesti Cerathan polvea. On tyypillistä hänelle, että hän vastaa ensimmäiseksi käytännön seikkoja koskeviin järjestelyihin. ”Sinusta pidetään täällä huolta”, kapteeni vastaa. ”Sinut ruokitaan ja tohtori tulee katsomaan vointiasi. Älä murehdi rahasta, minä olen järjestänyt sen puolen. Kunhan voit paremmin, niin puosu saa ottaa sinut hoteisiinsa. Emell alkaa olla jo iäkäs, mutta hän on hyvä mies.”

Seuraa hetken tauko. Tietysti Don tietää, ettei Ceratha tarkoittanut kysymyksellään ainoastaan käytännön järjestelyjä, vaan heidän suhteensa tulevaisuutta. Tietäisitpä miten lähellä oli, etten minä vain päättänyt ottaa sinua mukaani ja kadota tästä kaupungista. Mutta ei se olisi toiminut - etkä sinä olisi halunnut sellaista elämää. ”Tärkeintä on nyt se, että tulet kuntoon. Minun… minun täytyy lähteä joksikin aikaa muualle hoitamaan eräs asia, mutta sen jälkeen me voimme puhua lisää siitä, mitä tulee tapahtumaan.” Kapteeni silittää Cerathan polvea. ”Kaikki järjestyy kyllä”, hän sanoo. Sillä tavalla miehet aina sanovat naisille.

”Äläkä murehdi tuota äskeistä herraa. Hän on tietyissä piireissä melko… vaikutusvaltainen… mutta ei ole mitään syytä, miksi hän kiinnostuisi sinusta, ettekä te tule muutenkaan enää näkemään toisianne”, Don vielä vakuuttaa. ”Minä tunnen hänet parin mutkan kautta ja käyn hoitamassa erään asian, jota hän toivoi. Ei siinä mitään sen ihmeempää.”

Toinen lyhyt tauko, sitten: ”Pidäthän huolta itsestäsi sillä aikaa, kun olen pois?”

Ceratha kuuntelee tämän sanat loppuun ja katselee tätä. Sitten yhtäkkiä nainen nousee henkäisten sängyltä ja valuu tämän syliin lattialle. Hän suutelee Donia pitkään ja kietoo kätensä tämän ympärille.

"Älä mene vielä, ole kiltti ja jää..", Ceratha kuiskaa ääni täristen. "Sinun täytyy lähteä vasta aamulla, jää yöksi turvakseni", nainen nostaa katseensa tähän ja hymyilee kyynelissä. "Kyllä minä pärjään jos on pakko.. Mutta.. Pyydän.. Yksi yö."

Naisen hennot kädet puristavat tästä vähän tiukemmin. Ote ei kuitenkaan ole roikkuva tai pakottava, enemmänkin pelokas ja anova. Ceratha laskee katseensa ja nojaa päätään tämän rinnukseen "En voi vaatia sinulta mitään, voin vain anoa.. Jos todella saisin päättää, en päästäisi sinua lähtemään vaan pakottaisin sinut ottamaan minut mukaasi.. Tai pakottaisin sinut jättämään velvollisuutesi ja karkaamaan kanssani", Ceratha hymähtää ja jatkaa "Mutta sinä tuskin haluaisit sellaista elämää, enkä minä ole se jolla on päätösvalta."

Don oli ollut aikeissa jättää jäähyväiset ja poistua luottaen siihen, että Cerathasta pidetään niin hyvää huolta kuin se näissä olosuhteissa on mahdollista. Tytön hellyttävää vetoomusta ei kuitenkaan voi sivuuttaa. Kapteeni vastaa hänelle annettuun suudelmaan ja laskee kätensä varovaisesti Cerathan lanteille.

”Hyvä on, minä jään luoksesi tulevaksi yöksi”, hän vakuuttaa halatessaan rakastajatartaan. ”Minun täytyy käydä järjestelemässä Dankerin asioita. Satamaviranomaiset ovat varmasti jo koonneet kasan lippuja ja lappuja, jotka minun täytyy allekirjoittaa, jos ja kun laiva jää telakalle. Tulen kuitenkin illalla takaisin, niin voimme…”

Hyvästellä? Vai sanoa näkemiin? Kuinka lopullinen ero tämä on? Don silittää Cerathan hiuksia. ”Voimme sitten olla vielä hetken aikaa yhdessä”, hän lopettaa lauseensa, jättäen tulevaisuuden avoimeksi. ”Sinulle tuodaan varmasti kohta jotain syötävää. Yritä levätä minun poissa ollessani. Nämä ovat olleet raskaita päiviä.”

Kapteenin on vaikea uskoa, että Ceratha todella haluaisi karata hänen kanssaan. Tai ehkä tämä kuvittelee haluavansa sitä, mutta karu todellisuus saattaisi olla jotain aivan muuta kuin mitä tyttö olisi olettanut kohtaavansa. Virkansa hylännyt vartioston upseeri saattaisi kelvata yksityiseksi henkivartijaksi tai joksikin muuksi vastaavaksi toimijaksi, mutta kovin äveriästä elämää se ei olisi. Tai ainahan minä voisin viedä hänet kotiini, esitellä perheelleni ja asettua aloilleni huolehtimaan tiluksista. Mitähän isä sanoisi Cerathasta…? Don ei viitsi ajatella pitemmälle. Miksi miettiä mahdottomia.

Naisen silmiin syttyy sellaista iloa jota tämän silmissä ei ole sinä päivänä näkynyt sen jälkeen kun näki kapteeninsa ensi kertaa hengissä ja hyvinvoivana haaksirikon jälkeen.

"Kyllä se käy.. Mikätahansa käy hyvin.. kunhan tulet luokseni yöksi", Ceratha hymähtää ja suutelee tätä uudestaan. Tottakai hän haluaisi pitää Donin kokonaan itsellään, mutta tietäen ettei se olisi mahdollista hän päättää olla onnellinen jokaikisestä vähästä jonka mies hänelle antaa.

Ceratha nousee istumaan sängylle ja henkäisee pienesti. Paikat ovet kipeät ja hänen hento vartalonsa ei ole tarkoitettu moiseen kohteluun jonka hän laivalla sai osakseen. Silti hänestä tuntuu että voi jo paljon paremmin, viimeistään silloin kun lääkäri tulee.

"Tiedäthän että rakastan sinua?", Ceratha sanoo ja katsoo Donia noilla suurilla jadenvihreillä silmillään jotka loistavat aina naisen vannoessa miehelle rakkauttaan.

Don puristaa Cerathan kättä. Hän ei sano mitään, mutta hän vastaa naisen katseeseen sen sijaan, että vilkuilisi muualle tai yrittäisi vältellä kohtaamasta toisen tunnustusta. Mies jopa nyökkää kevyesti päätään. Ehkä se mitä Ceratha sanoo on totta ja nainen todella vilpittömästi on valmis rakastamaan häntä.

Ehkä hänkin osaisi rakastaa Cerathaa, ilman epäilyjä ja epävarmuutta, jos todella yrittäisi. Suloinen Cera-parka ansaitsisi itselleen hyvän miehen. Ehkä jossain, jollain tavalla, heillä saattaisi olla yhteinen tulevaisuus.

Ehkä... mutta sitä ennen olisi vielä monia selvitettäviä asioita. Don suutelee Cerathan kättä. "Lepää nyt", hän sanoo ystävällisesti. "Sinun hyvinvointisi on minulle tärkeää. Olen taas luonasi ennen kuin huomaatkaan."

Mies hymyilee Cerathalle ja nousee sitten poistuakseen paikalta. Hänellä olisi päivän aikana paljon järjesteltäviä asioita, sekä Cerathan että itsensä puolesta. Kapteeni ei voi kuin toivoa, että kaikki sujuu hyvin, mitä "hyvin" tässä tilanteessa sitten tarkoittikaan.

//Loppu.//