Hiljentävä viima

Faelwen Faelivr

Myrsky oli jatkunut monta päivää, siitä lähtien kun Faelwen oli lähtenyt liikenteelle Lipla-järven rannalta. Hän oli ajatellut ehtivänsä Elveriin parissa päivässä, mutta myrsky oli tuonut hänen eteensä esteitä, ja matka ei ollut sujunut nopeasti. Faelwenin kasvot olivat hitusen pelokkaan näköiset ja hän yritti kävellä rankkasateessa eteenpäin nopeasti, sillä näki jo kaupungin ääriviivat edellään. Matkasta oli tullut jotakin aivan muuta kuin hän oli odottanut. Faelwen liukasteli sateisen mutaisessa maassa, mutta kertaakaan hän ei kaatunut, vaan jatkoi eteenpäin nopeasti, välillä näyttäen kuin ei olisi koskettanut maata lainkaan. Hänen hiuksistaan valui vettä yhä enemmän, vaikka niitä peitti hänen matkaviittansa tummanvihreä huppu. Lanteilla, matkaviitan alla haltianeidolla roikkui köysi, jonka oli ottanut mukaansa Tenlitissä, ja joka jo nyt käynyt hyvin käteväksi hänelle. Faelwen vilkaisi taakseen ja jatkoi matkaansa kohti kaupunkia, jostai toivoi löytävänsä edes jonkinlaisen majatalon, josta saisi yösijan ja ruokaa. Hän oli kuitenkin kuullut, että monesti haltiat eivät olleet tervetulleet suuriin kaupunkeihin, vaikka itsekin oli kotoisin Tenlitin laitamilta. Elverissä hän ei kuitenkaan koskaan ollut käynyt, eikä siis tiennyt mitä odottaa.

Lipla-järveltä lähtiessään hän oli liikkunut nopeasti, sillä hänellä oli omat pelkonsa yksin liikkumisesta varsinkin nyt, kun hän oli jo matkallaan tavannut ihmisiä ja haltioita, joiden kaltaisia ei ollut osannut kuvitellakaan. Uupumus kuitenkin tuli nopeasti myrskyssä, eikä se ollut säästänyt neitoa ruhjeiltakaan. Hänen poskessaan oli kolme naarmua, jotka olivat tulleet silloin, kun hän juoksi yhä metsässä. Hänen käsiinsä särki, mutta päällepäin niissä ei näkynyt mitään. Faelwen tavoitti kaupungin portteja ja hengitti raskaasti, mutta onnellisesti - vihdoin hän olisi perillä.

//Kuka tahansa on tervetullut mukaan, toivon etten tehnyt siitä hankalaa.

//Minäpä tulen sitten mukaan, jos merihaltiani seura kelpaa.//

Normaalisti Rente piti sateesta. Sellaisesta aika rankasta, mutta ei sellaisesta joka tunkeutuu laukkuijen vuoren läpi ja kastelee laukun sisällön. Tälläinen myrsky muutti varmasti hänen kaikki kirjoituksensa möhkäleeksi paperimassaa, jota voisi käyttää enää korkeintaan lyömäaseena kapakkatappelussa. Rente toivoi, että edes hänen upouusi raamattunsa säilyisi kuivana tässä myräkässä. Ei hän sitä ollut vielä paljoa lukenut, mutta alussa oleva kertomus historiasta ja jumalasta oli erittäin hyvä. Kapteeni Keeble olikin maininnut jotain uskonnosta kirjaan liittyen ja kirja vaikuttikin aika uskontokeskeiseltä. Sitten välähti salama ja Rente keskittyi taas katuun ja etsimään majapaikkaa. Kaupungit olivat aina yhtä sokkeloa Renten mielestä. Nytkin hän oli saapunut kaupunkiin puoli tuntia sitten, eikä ollut vieläkään löytänyt majapaikkaa.

Yhtäkkiä Rente huomasi olevansa katujen risteyksessä, yhden kaupungin portin edessä. Portilla hän näki toisen henkilön, mutta hän ei sateelta saanut selvää oliko se ihminen haltia tai edes oliko se mies vai nainen. Hän kuitenkin vaikutti niin onnekkaalta että omisti matkaviitan. Sitten Rente vilkaisi toiselle kadulle ja näki majatalosta kielivän kyltin riippuvan erään kaksikerroksisen talon oven yläpuolella. Juuri kun Rente aikoi mennä hakemaan sieltä huonetta, hän erehtyi päästämään irti suuresta hatustaan ja tuuli nappasi sen ja heitti portille toista matkalaista kohti.

//Tietty kelpaa : >

Faelwen Faelivr

Faelwen käveli eteenpäin ja otti toisella kädellään tukea kaupungin portin seinämästä päästessään sen luokse. Hän tunsi kätensä olevan kohmeessa, sillä tuuli ja sade olivat saaneet hänet kylmettymään. Tällaisina päivinä hän oli pysytellyt kotikaupungissaan sisällä, koskaan menemättä ulos, ja oli katsellut kun isä ja äiti olivat käyneet välillä ulkona kiinnittämässä paremmin sidoksia tai korjaamassa tavaroita. Lämmin tuli oli ollut vierellä ja siskon kanssa oli ollut mukavaa kuunnella tuulta ja sadetta. Nyt se ei tuntunut siltä. Hän ei pystynyt edes muistamaan kunnolla millaista oli olla sisätiloissa. Faelwen käveli kyyryssä hetken, mutta suoristautui päästessään muutaman askeleen sisäpuolelle portista, sillä oli huomannut läheisen henkilön - ihmisen tai haltian, sitä hän ei ehtinyt nähdä - hatun lähteneen lentoon tuulen mukana. Faelwen nappasi sen kiinni toisella kädellään ja samalla suoristautuessaan hänen oma huppunsa lennähti pois päältään ja hänen hiuksensa näyttivät siltä kuin lähtisivät lentoon. Faelwen käveli miehen luokse ja ojensi hatun toiselle.
"Luulisin, että täällä tuulee", Faelwenin onnistui sanoa hieman kovempaan ääneen pistäväsateisen viiman lävitse ja vaikka sanat vaikuttivat humoristisilta, Faelwenin kasvoilla ei näkynyt hymyä. Tämä kyllä oli yrittänyt hymyillä, mutta se ei onnistunut, kun kaikki tuntui olevan jäässä, märkänä ja samalla nälän kasvaessa.

Faelwen vilkaisi ympärilleen ja vei kätensä takaisin matkaviittansa sisäpuolelle kuin uskoen, että se lämmittäisi häntä. Hän huomasi läheisen majatalon ja huokaisi ajatuksissaan, vaikka tiesi, ettei tämä välttämättä ollut vielä ohi. Ensinnäkään hän ei tiennyt mitä tehdä vaatteilleen, vaikka pääsisikin sisälle, ja jos joutuisi pitämään samoja yllään, hän saattaisi saada kuolemantaudin. Haltianeito vilkaisi toista, ja huomasi nyt tämän piirteet - omankaltaisensa, vaikka silti niin erilaiset. Ihon väri oli ensimmäinen, joka pisti Faelwenin silmään, vaikka toki hän oli Tenlitissäkin nähnyt merihaltioita. Faelwen sai aikaiseksi nopean hymyn, ennen kuin lähti kävelemään kohti majatalon ovea.

"Ah, kiitos", Rente kiitti, nyt naiseksi tunnistettua matkalaista tämän ojentaessa hatun takaisin. "Luulisin, että täällä tuulee" Rente hymyili hiukan kohmeessa, mutta kyllä sen hymyksi tunnisti. Hän kuitenkin pyyhki sen kasvoiltaan huomattuaan ettei nainen hymyillyt. Kun tuuli heitti hupun naisen päästä, tunnisti Rente naisen toiseksi haltiaksi. Siitä onkin aikaa, kun viimeksi tapasin toisen haltian, Rente ajatteli ja aikoi juuri tervehtiä, mutta haltia lähti kävelemään kohti majataloa. Rente katsoi naisen perään, kohautti olkiaan teatriaalisesti ja lähti itsekin kävelemään kohti majataloa.

Kun he lähestyivät majataloa, kuuli Rente tuulen läpi, ettei siellä ollut kaikki kohdallaan. Kuului useitä rysähdyksiä puun halkeillessa ja kilinää pullojen rikkoutuessa. Kun ovi, joka ei ollut lukossa aukesi ja ulos lensi oluen ja ties minkä muiden nesteiden kastelema piesty mies, tuli Rente varmaksi asiassaan. Majatalon kapakkaosiossa oli tappelu. Rente kiiruhti ohi haltianaisen ja kurkisti sisään majataloon.

Majatalossa oli noin kaksikymmentä asiakasta, eikä Rente huomannut siellä yhtään haltiaa ensisilmäyksellä. Kaikki asiakkaat kuitenkin tappelivat toistensa tai baarimikon kanssa. Kaksi mustapartaista kääpiötä näytti olevan tappelun ydin. Toinen heistä heilutti jotain, mikä oli kai joskus ollut tuoli. Nyt siinä oli vain yksi jalka ja pätkä selkänojaa kiinnitettynä istuinlevyyn. Toinen kääpiö ei käyttänyt asetta, mutta eipä hän sitä näyttänyt tarvitsevankaan. Hän käytti alhaista painopistettään hyväksi ja kahden pohjoisenihmisen (tai niiksi Rente heitä luuli, hän ei tunnistanut ihmisrotua toisesta kovin hyvin) rynnätessä häntä kohti, hän kumartui hiukan ja kippasi toisen kohti juoksevista ihmisistä ilmaan, mistä tämä laskeutui rysähtäen pöydän päälle. Toinen mies yritti saada kääpiöstä otetta heittääkseen tämän tai vääntääkseen jotain tämän raajaa, mutta kääpiö laskeutui toisen jalkansa varaan ja pyyhkäisi jalat miehen alta. Rente ei aikonut liittyä taistoon, ainakaan vielä. Nyt hänellä oli nimittäin hyvä katselupaikka ja hänen raajansa olivat sen verran kohmeessa, ettei hän olisi ehtinyt reagoimaan nopeisiin liikkeisiin.

Faelwen Faelivr

Faelwen käveli kohti ovea, joka hänen edessään aukeutui ja ulos syöksyi ruhjeita täynnä oleva suurikokoinen mies, joka näytti olevan hieman alkoholin vaikutuksen alaisena. Faelwen kohmeessakin vielä hyppäsi sivulle nopeasti, kun mies jatkoi matkaansa hoiperrellen ja huudellen taakseen. Faelwen vilkaisi ohitseen mennyttä merihaltiaa ja katseli ympärilleen kuin miettien olisiko heidän viisasta edes mennä sisälle - muita haltioita ei ollut näköpiirissä. Faelwen nosti huppunsa takaisin päähänsä, jotta hänen haltiakorvansa peittyivät. Tämän kasvot olivat haltiapiirteitä täynnä, mutta maahaltiana häntä usein vilkaistessa luultiin myös ihmiseksi. Faelwen otti askeleita merihaltian perässä, tiesiköhän tämä mistä oli kyse, ja mikä paikka tämä oli. Tai kenties toinen oli samankaltainen matkailija kuin hänkin.

Haltianeito siirtyi ovelle, merihaltian vierelle ja sisältä saapuva lämmin ilma toi toivoa Faelwenin ajatuksiin. Fyysisesti ja psyykkisesti hän ei ollut koskaan kokenut yhtä rankkaa matkaa, kuin mitä matka Tenlitistä Elveriin oli ollut. Hän oli kyllä varautunut kaikkeen lähtiessään ensimmäistä kertaa kotikaupungistaan yksin, mutta tämä kaikki ylitti hänen varautumisensa. Faelwen väisti ulosryntäävää kääpiötä ja vilkaisi merihaltiaa, joka tällä hetkellä tuntui olevan hänelle kuin tuki, ainoana haltiana hänen lisäkseen.
"Luuletko, että täällä on turvallista.. meille. Tarkoitan.. meidänkaltaisillemme", Faelwen sanoi ja vilkaisi toista painaen kasvonsa, sillä toisen asemaa hän ei tiennyt. Hän itse oli köydenpunoja, maahaltia, joten oli hyvä silti osoittaa toiselle, että hän kunnioitti haltiatoveriaan. Faelwen oli matkallaan kuullut, että eräs toinen satamakaupunki ei ollut turvallinen haltioille, Elveristä hän ei tiennyt. Olisi hänellä tietysti voimia, erilaisia kuin ihmisillä, mutta ei hänkään kaikkeen pystynyt. Faelwen vilkaisi ääntä täynnä olevaa huonetta ja hätkähti hieman kun pohjoisenihminen tuli ovelle tarttuen hänen käsivarteensa ja puhuen jotakin, josta Faelwen ei saanut selvää. Faelwen avasi suunsa sanoakseen miehelle jotakin, rauhallisesti, kuten hän yleensä puhui, mutta mies murahti jotakin ja peruutti askelia taaksepäin irroittaen otteensa haltianeidon kädestä, mutta hetkeen irroittamatta katsettaan Faelwenista.

Tappelu alkoi lähestyä loppuaan. Ne jotka vielä pystyivät seisomaan pakenivat paikalta, ennen kuin paikan omistaja alkaisi vaatia korvauksia. Kun iso mies lähti hoipertelemaan poispain Renten ohi, lähti toinen kääpiöistä jahtaamaan tätä. Toinen jäi vielä etsimään vastusta. Rente ajatteli, että toistaiseksi olisi hyvä jäädä piiloon.

"Luuletko, että täällä on turvallista.. meille. Tarkoitan.. meidänkaltaisillemme?" Rente hätkähti kysymystä. Hän oli aivan unohtanut toisen haltian. "Ai, tietysti. Kaikkialla on turvallista, jos pystyy puolustamaan itseään. En tosin tiedä mitä täällä ajatellaan haltioista, mutta ainakin Felissä sain olla rauhassa", Rente sanoi toiselle ja lisäsi vielä toisen laskiessä päänsä; "älä kumartele siinä. En minä ole mikään aatelinen."

Kylmä tuuli pyyhkäisi Renten yli, saaden hänen hampaansa hiukan kalisemaan. Pohjoisenihmisen tullessa puhumaan toiselle haltialle ja tarttuessa hänen käteensä, kävi Rentellä mielessä, että tappelu voisi levitä kadullekkin, mikä olisi erityisen epämukavaa. Ihmisen puhuessa, alkoi Rente epäillä kuullensa väärin. Mies puhui hyvin vanhaa murretta, mitä Rente oli kuullut eräässä pikkukylässä puhuttavan hänen kulkiessaan sen läpi. Rente ei saanut sanoista selvää viiman yli, eikä hän murretta kovin hyvin tuntenut, mutta hän sai siitä jotenkin selvää. "Hei, hän kysyi oletko paikallisia", Rente ilmoitti haltialle, "Hän sanoi jotain muutakin mutta en saanut siitä selvää."

Faelwen Faelivr

Haltianeito nyökkäsi hieman toiselle haltialle ja käännähti katsomaan häntä puhutellutta miestä kohottaen toista kulmaansa. Faelwenilla ei tosiaan ollut minkään laista tietoa siitä, mitä mies oli hänelle sanonut, mutta kaikeksi onneksi se hänelle tulkattiin. Faelwen siristi silmiään ja vastasi hetken tauon jälkeen.
"En ole Elveristä, mikäli sitä tarkoitat", hän sanoi, mutta jätti vastauksensa siihen, sillä mitä enemmän tietoa toinen saisi, se saattaisi olla vain huonoksi. Hän väisti ihmismiehen katseen ja siirsi sen takaisin haltiaan.
"Parempi kokeilla kuin katua myöhemmin", Faelwen vastasi toiselle tarkoittaen kunnioituksen elettään toista kohtaan. Samalla haltianaisen kasvoille nousi huvittunut hymy, mutta kylmyys sai hänestä otteen nyt, kun he olivat sisällä, ja vaatteet olivat märät. Myös väsymys tuntui suunnattomalta, ikäänkuin se olisi iskenyt hänen hartioilleen yhtäkkiä.

"Juu, aivan niin", Rente mumisi toisen vastaukselle. Hän oli liian kylmissään välittääkseen tai vastatakseen kunnolla. Jos vielä tulisi hiukan kylmempi, niin Rente uskoi tulevansa entistä sinisemmäksi. Kun kylmä tuuli puhalsi vielä kerran hänen ylitseen, hän ei voinut muutakaan, kuin mennä sisään lämmittelemään.

Kääpiö ei onneksi näyttänyt olevan enää tappelutuulella, vaan oli jo sammumassa yhden pöydän alle oksennukseensa. Rente kiiruhti äkkiä huoneessa olevan takan edustalle turvallisen matkan päähän lämmittelemään. Hänellä oli kivuliaita muistoja tulesta ja ne tulivat aina hänen mieleensä hänen katsoessaan oikeata kättään, josta puuttuivat evät. Hän oli pienenä työntänyt uteliaana kätensä nuotioon. Kokemus on paras opettaja oli joku sanonut, Rente ei vain muistanut kuka. Nyt hänellä oli pienehkö trauma tulesta, joten vaikka hän lämpöä halusi, ei hän tahtonut mennä lähemmäksi tulta. Sitten hän muisti toisen haltian ja miehen joka tälle oli puhumassa omituisella murteellaan. Nainen oli varmaan aika pulassa, jos mies puhui vain murrettaan. Rente vilkaisi äkkiä mitä hänen takanaan tapahtui.

//Sori, tuli vähän tönkköö. Olen vähän väsynyt 4 tunnin golfauksen jälkeen.//

//Jeps, ei siinä mitään, eikä tuo tönkköä ollut : )

Faelwen Faelivr

Mies murahti vastaukseksi Faelwenille ja jäi katsomaan tätä hetkeksi melko ilkeästi, mutta ei sanonut mitään. Faelwen vältteli toisen katsetta. Normaalissa tilanteessa hän olisi vastannut miehen katseeseen, sillä silloin hänen olemuksensa olisi ollut ylväs ja kenties haltiana jopa pelottanut miestä, mutta juuri nyt Faelwen tunsi itsensä väsyneeksi ja likomäräksi, joten ihminen tuskin saisi hänestä vastustajan kuvaa mistään suunnasta. Faelwen väisti katsetta ja käveli askeleita miehen ohitse sisälle kapakkaan. Mies tarrasi kuitenkin kiinni Faelwenin olkapäästä tämän kävellessä ohitse ja Faelwen pystähtyi kääntäen katseensa ihmiseen kohottaen lievästi kulmaansa.
"Oletkos.. sinä ihminen vai .. sellainen suippokorva", mies kysyi selvästi hieman juopuneella äänellä ja tivaavasti. Faelwen tiesi, että selvänä mies olisi erottanut hänet haltiaksi, mutta hän myös oli huomannut, että usein kävi ihmisten keskuudessa hänen kanssaan virhe, sillä maahaltiana hän näytti enemmän ihmiseltä kuin muut. Hiukset peittivät tällä hetkellä hänen korvankärkensä, ja Faelwen vastasi toiselle.
"Sellainen suippokorva", hän sanoi hitusen pistävästi ja irroittautui miehen otteesta kävellen pari askelta sisemmäs jättäen ihmismiehen hölmistyneenä seisomaan paikoilleen ovensuuhun. Faelwen vilkaisi ympärilleen, takkatulen lähelle. Hän huomasi merihaltian kävelleen jo tulen vierustalle ja Faelwen ei voinut estää muutamia nopeita askeleitaan haltian ohitse ja polvistumaan takan eteen ojentaen kätensä lämmittääkseen niitä. Takkatulen loimu lämmitti maahaltiaa, mutta silti hän tiesi, että niin monen päivän matka kylmyydessä saattaisi aiheuttaa hänelle tämän jälkeen kuolettavia tauteja. Faelwen ei tiennyt mitä tehdä, mutta ajatuksissaan tunsi itsensä sekavaksi. Hän vilkaisi taakseen olkansa yli merihaltiaan.
"Oletko täältä päin?" Faelwen kysyi ja käänsi katseensa kohti tulisijaa.

//sori kun kesti, en ollut huomannut että olit vastannut.//

"Oletko täältä päin?" kysymys yllätti Renten, joka oli unohtunut nauttimaan käsiinsä leviävästä lämmöntunteesta. "Häh? Mitä?" Rente säpsähti ja meni hetki ennen kuin hän tajusi haltian puhuneen hänelle, "En, minä olen täällä muuten vain. Lähdin Felistä Kuivakauden aikana. En kuitenkaan pidä lukua matkapäivistäni, sillä matkustan paljon. Olen bardi."

Pian Rente muisti tavaransa, raamatun ja muut paperiarkit, joille hän oli kirjoittanut tarinoitaan ja kaivoi ne esiin. Sade oli kastellut kaiken läpimäräksi. Sivut irtoilivat raamatusta ja paperiarkkien muste oli levinnyt. Rente päästi pari kirousta ja alkoi seltata läpi papereitaan. Kenties osasta saisi vielä lukukelpisia jos ne kuivaisi hyvin. Rente etsi katseellaan majatalon omistajaa ja huomasi hänet pian. Mies oli lihava, ehkä neljäkymmentä kierroksinen ihmismies, jolla oli muhkeat tuhanteen suuntaan osoittavat viikset. Hänen paitansa oli osittain olut-, ruoka- ja veritahrojen peitossa, kuten kaikki muukin, mikä ei ollut rikki.

Rente käveli miehen luo ja kysyi huonetta. "Jaa, huone? Ettekös te sininahat pärjää vedessä?" omistaja sanoi. Tämä tästä vielä puuttuikin, Rente ajatteli. "Jos et halua kastua, mene sitten laiturin alle!" omistaja virnuili omalle vitsilleen. "Minä sanoin, että haluan huoneen, onko teillä vapaita huoneita?" Rente sanoi yrittäen olla välittämättä omistajan ilmeisestä haltiavastaisuudesta.

//Pahoittelen kestoa

Faelwen Faelivr

Faelwen huomasi merihaltian säpsähtävän hänen kysymyksestään. Toinen ei selvästi olettanut, että hän puhuisi miehelle ja Faelwen kohotti hieman toista kulmaansa käännettyään kasvonsa pois päin merihaltiasta. Toinen kuitenkin kertoi, ettei myöskään ollut täältä päin, ja hän sanoi olevansa bardi. Samassa mies kaivoi esiin paperiarkkeja ja kirjasen, jonka Faelwen tunnisti raamatuksi. Ensimmäistä kertaa, maahaltia törmäsi bardiin. Ammattiin kuuluvista hän tietysti oli kuullut tarinoita, ja isältään varoituksen sanoja, sillä heidän sanottiin omistavan kielen ja sanat, jotka loitsivat kuulijansa kuin lumoukseen. Faelwen tosin oli aina nauranut isänsä sanoille ja pujottautunut irti tämän varoituksen sanojen käärimistä köysistä.

"Minne olet suuntaamassa?" Faelwen jatkoi kysymyksellä, mutta mies oli noussut paikoiltaan, eikä luultavasti kuullut haltian kysymystä tai ei vain halunnut siihen vastata. Faelwen kuunteli, kun toinen kysyi huonetta majatalon omistajalta, ja hän tiesi, että huoneen hänkin tarvitsisi, ja luultavasti kylässä ei kovin montaa vapaata majataloa ollut, joten yhtä hyvin hän voisi kysyä sitä täältä. Faelwen kuuli omistajan puheet ja kurtisti kulmiaan, mutta piti edelleen katseensa takkatulessa. Sen loimu lämmitti häntä, ja äänet tuntuivat kaukaisilta, kun väsymys painoi haltianeidon hartioita. Hiuksista ei enää valunut vettä, mutta ne olivat kosteat ja Faelwen siirsi niitä kädellään pois kasvoiltaan. Hänellä ei ollut paljoa valuuttaa, mutta majatalossa asumiseen hänellä sitä riittäisi muutamaksi yöksi. Faelwen jäi odottamaan omistajan vastausta merihaltian kysymykseen. Hän tiesi kyllä, että vaikka merihaltia ei huonetta saisi, olisi se silti hänelle helpompaa, mikäli omistaja ei näkisi hänen korviaan. Tietysti hänen pituutensa ja kasvojen piirteensä olivat hieman enemmän haltiamaiset, mutta huonossa valossa ja nopeasti katsottuna häntä usein luultiin ihmiseksi. Faelwen kääntyi istuessaan lämpimän taljan päällä takan edessä, katsomaan omistajan ja haltian keskustelua. Samalla Faelwen huomasi, että askareissaan samalla toiminut majatalon omistajan puoliso vilkuili häntä kohti. Faelwen hymyili ystävällisesti toisen suuntaan, ja nainen hymyili nopeasti takaisin ja vilkaisi miehensä suuntaan kuin miettien jotakin.

"Antakaa minulle viimein se huone. Olen matkustanut koko päivän ja varusteeni ovat aivan märkiä tuon sateen takia", Rente yritti sanoa rauhallisesti, mutta hänen äänensä alkoi lopussa vapista pidätellystä raivosta. Hän oli tottunut haltiavastaisuuteen matkaillessaan, mutta hän oli nyt väsynyt ja hänen oli saatava kirjoituksensa kuivumaan. "Mitäs se sininahka valittaa sateesta? Luulin teidän ahvennaamojen elävän vedessä", isäntä sanoi nauttien Renten ärsyttämisestä.

Rente läimäytti pöytään neljä hopeakolikkoa, jotka oli saanut ensimmäisenä käsiinsä rahamassistaan ja sanoi: "Tässä on neljä hopeakolikkoa. Se on roimasti enemmän kuin huone normaalisti maksaa, joten antakaa minulle nyt viimeinkin se huone. Varastokin kelpaa, kunhan saan kuivan sopen, jossa viettää yö!", Rente huusi vahingossa. Isännän silmät kirkastuivat tämän katsoessa hopeakolikoita. "Meillä on kyllä aivan täyttä normaalihuoneissa, mutta kyllähän meillä olisi yksi tyhjä vierashuone, jonne majoitan yleensä sukulaiseni. Se voisi sopiakin sinunlaisellesi sininahalle..." isäntä sanoi sukien viiksiään, "Sitä ei tosin ole käytetty aikoihin, joten sinne pitää tuoda olkia makuupaikaksi ja peitot. Nämä neljä kolikko pahasta riittävät juuri ja juuri maksuksi varast- siis huoneesta ilman aamiaista", hän vielä lisäsi ja nappasi ahneesti Renten kolikot. Rente tiesi miehen huijaavan häntä, mutta hän ei voinut tehdä asialle mitään. Kyllä hän varastossa voisi nukkua.

"Antakaa minulle malja viiniä ennen kuin menen huoneeseeni", Rente murahti miehelle ja antoi hänelle viisi kuparilanttia. Hän ei yleensä juonut alkoholia, mutta nyt hänen hermonsa olivat kireällä. Saatuaan juomansa, hän otti lyhyen kulauksen huomatakseen, että juomaa oli jatkettu vedellä ja kääntyi katsomaan muita huoneessa olijoita. Maahaltia lämmitteli yhä takan ääressä ja isäntä oli mennyt tyhjentämään sammuneen kääpiön taskuja rahasta, korjatakseen tämän aiheuttamat tuhot. Rente siemaisi taas viiniään ja tunsi kuinka lämmin neste laskeutui hänen vatsansa pohjalle.

Faelwen Faelivr

Faelwen kuunteli majatalon isännän ja merihaltian välistä keskustelua, ja maahaltia siristi silmiään säikähtäneenä kuullessaan keskustelun lomasta, ettei vapaita huoneita ollut. Merihaltia oli juuri vienyt viimeisen huoneen, jossa yöpyä. Faelwen vilkaisi ikkunasta ulos, mutta kylmä viima ja kaatosade vain jatkuivat. Tuuli ulisi kuin halusta päästä sisälle lämpimään taloon. Faelwen näytti hetken aikaa hätääntyneeltä noustessaan seisomaan, mutta hän sattui vilkaisemaan takassa loimuavaa tulta ja rauhoittui.
Kyllä jotain on keksittävissä. Kenties isäntä tietäisi muista majataloista ja niiden tilanteista. Faelwenin oli päästävä jonnekin yöksi, tai hän ei tiennyt selviäisikö enää aamuun. Kylmyys oli käynyt läpi ihon luihin asti monen päivän ajan, kun hän oli matkannut kohti Elveriä. Faelwen tunsi itsensä hetken hieman sekavaksi ja hän käännähti katsomaan isäntää ja merihaltiaa. Emäntä puuhaili edelleen tiskillä, mutta oli seurannut myös keskustelua sekä Faelwenin nousua ylös. Emäntä näytti edelleen mietteliäältä, kun Faelwen suuntasi kylmänkohmeat askeleensa kohti isäntää.
"Anteeksi, olen pahoillani, mutta kuulin, ettei majatalossanne ole enää tilaa. Oletteko aivan varma asiasta, ja tiedättekö, onko alueella muita majataloja, joissa olisi tilaa?" Faelwen kysyi ystävällisesti, mutta epävarmalla äänellä ja laski katseensa puiseen lattiaan, joka oli mudan ja kaatuneiden juomien peitossa. Hän sulki hetkeksi silmänsä, kuin kerätäkseen viimeisiä voimiaan, jotta pysyisi hereillä. Uni oli se, mitä hän nyt tarvitsi. Emäntä liikahti läheisen pöydän luota lähemmäs heitä. Faelwen avasi silmänsä ja katsahti kohti merihaltiaa tutkiakseen, mitä toinen teki.

Rente tyhjensi maljansa yhdellä kulauksella ja jätti sen pöydänkulmalle. Viini oli hiukan rauhoittanut häntä ja nyt hän kaivoi esiin puisen huilunsa ja alkoi soittaa hiljaista, surumielistä kappaletta. Kappaleen nimi oli Tuonelan porteilla ja sitä soitettiin yleensä taistelussa kuolleiden muistoksi. Rente ei tuntenut ketään taistelussa kuollutta, mutta hänestä tuntui vain siltä, että kappale sopi majatalon tunnelmaan. Se oli kuitenkin niin hiljainen, että ulkona ulvova tuuli peitti sen melkein kokonaan alleen. Soitto kuitenkin rentoutti Renteä, joten hän jatkoi soittamista.

"Anteeksi, olen pahoillani, mutta kuulin, ettei majatalossanne ole enää tilaa. Oletteko aivan varma asiasta, ja tiedättekö, onko alueella muita majataloja, joissa olisi tilaa?" Isäntä katsoi kysymyksen esittänyttä haltiaa ja kuiskasi: "Tokihan meiltä aina huone löytyy kauniille naisille. Älä kuitenkaan kerro sininahalle. On ihan oikein haltialle, että saa opetella nöyryyttä nukkumalla varastossa. Ne ovat aina niin nokka pystyssä kun elävät meitä ihmisiä pitempään."

//Sori lyhyys.//

Faelwen Faelivr

Faelwen, katsellessaan hänelle tuntematonta merihaltiaa, kuunteli samalla hänelle kaukaiselta kuulostavaa musiikkia, joka syntyi toisen haltian huilusta. Se kuului Faelwenin korviin soitolta kuin udun takaa, ja hänen oli hetkeksi suljettava silmänsä, jotta saisi kerättyä voimiaan vastatakseen majatalon isännälle. Häntä väsytti nyt enemmän kuin aikaisemmin ja haltianeito mietti vastaustaan toiselle. Merihaltia oli jo luultavasti huomannut, ettei hän ollut ihminen, joten jos hän nyt sanoisi isännälle kiitoksen sanat, ja poistuisi majatalon vapaaseen huoneeseen, olisi hän pettänyt oman lajinsa kannattajat. Toisaalta hän laittoi oman henkensä vaaraan, jos nyt paljastaisi olevansa haltia. Hän ei saisi yösijaa tai häntä pelättäisiin, kun hän näyttäisi niin paljon ihmiseltä. Ihmisten pelko ei ollut hyvä asia, koska pelko ajaisi maanmiehen tarttumaan aseeseen ja vastustamaan toista. Häntä pidettäisiin risteytyksenä, ajatuksenkulku harvoin ylettyi maahaltian ajatuksiin.

Faelwen näytti hämääntyneeltä miettiessään vastausta miehen sanoihin ja avasi suunsa sanoakseen jotakin, mutta sanoja ei kuulunut. Hän vilkaisi merihaltiaa ja olisi halunnut tämän kuulleen isännän sanat, mutta se oli miltei mahdotonta, kun toinen soitti huilua ja oli keskittynyt muuhun. Väsymys ja uni saapuivat lähemmäs harmaan verhon takaa, ja Faelwen käänsi katseensa isäntään.
"Olen pahoillani, en pysty ottamaan huonetta vastaan, jos kantanne meihin on tämänsuuntainen", Faelwen sanoi ja astui askeleen taaemmas kumartaen hieman päällään toisen suuntaan ja siirtäen kädellään hiuksensa pois korviensa edestä, jolloin saattoi selvästi nähdä, ettei toinen ollut ihminen, kun suipot korvalehdet tulivat esiin.
"Pyydän kuitenkin mahdollisuutta yöpyä sisällä, tulisijan ääressä vaikka, jos huonetta en saa", Faelwen sanoi anoen ja vilkaisten tulisijaa, josta hän käänsi katseensa merihaltiaan väsyneenä.

Olen pahoillani, en pysty ottamaan huonetta vastaan, jos kantanne meihin on tämänsuuntainen." Isäntä tuijotti suu ammollaan naista, joka oli paljastunut haltiaksi. "Pyydän kuitenkin mahdollisuutta yöpyä sisällä, tulisijan ääressä vaikka, jos huonetta en saa." haltian lisätessä isäntä oli yhä liian yllättynyt vastatakseen. Kun hän viimein alkoi päästellä jonkinlaisia ääniä, tuli hänen lähellä hyörinyt vaimonsa ja työnsi hänet pois tieltä. "Kyllähän te sen huoneen saatte arvon neiti. Pyydän anteeksi typerän mieheni käyttäytymistä, hän tulee aina huonolle tuulelle tappeluiden jälkeen", emäntä selitti.

Tuonelan porteilla alkoi lähestyä loppuaan ja Rente puhalsi huilustaan yhä matalampia ja matalampia ääniä, kunnes kappale loppui. Hiljaisena hän pisti huilun takaisin paikalleen ja kääntyi kohti isäntää, huomatakseen tilanteen muuttuneen. Isäntä seisoi pöllämystyneenä vaimonsa takana, joka puhui haltialle, jonka kanssa Rente oli tullut sisään. Rente ajatteli mennä huoneeseensa nukkumaan ja meni kysymään missä hänen 'huoneensa' oli.

"Anteeki jos keskeytän, mutta missä minun huoneeni on? Kuulitte varmaan kun puhuin siitä miehenne kanssa", Rente kysyi, yrittäen olla vielä kohtelias emännälle. "Juu se varasto. Totta puhuakseni, meillä on vielä yksi kunnon huone vapaana, mutta olen vuokraamassa sitä tälle haltianeidille. Periaatteessa teillä olisi siihen oikeus, kun pyysitte ensimmäisenä..." Emäntä vastasi. "Antaa hänen ottaa se", Rente sanoi, koska ei jaksanut kinata toisen haltian kanssa huoneesta. Hän pärjäisi kyllä varastossa. "Ai, no seuratkaa sitten minua", emäntä hymyili ja lähti kohti majatalon takaosaa ja ylös johtavia portaita. Rente lähti pian tämän perään, sillä isäntä näytti olevan saamassa puhekykyään takaisin.

Faelwen

Faelwen seurasi tilannetta, ja oli luullut, että majatalossa olisi antaa enemmänkin huoneita tilanteen kääntymisen jälkeen, kuin vain tuo yksi, joka oli nyt määrätty hänelle merihaltian kannalta. Faelwen ei pitänyt tilanteesta, hän tiesi, että huone tekisi hänelle todella hyvää, mutta merihaltia oli myös antanut periksi liian helpolla, kuin väliinpitämättömästi. Faelwen ei voinut asialle mitään, mutta hän otti toisen vielä parilla nopealla askeleella kiinni ja kääntyi pysäyttääkseen merihaltian.
"Oletko.. mh, varma? Saat kyllä huoneen, jos haluat. Se on oikeutettu sinulle. Pystyn kyllä nukkumaan varastossa", hän sanoi, vaikka hänen oli myönnettävä, että toisen kohteliaisuus tai väliinpitämättömyys - kumpaa se ikinä olikaan - oli tehnyt hienoisen vaikutuksen Faelweniin. Tietysti usein haltioiden seurassa, niinhän se meni. Haltianaisella oli usein paljon valtaa muiden haltioiden joukossa, mutta Faelwen ei tahtonut sen olevan niin. Hän tiesi kyllä sen, että paljon mieluummin nukkuisi oikeassa sängyssä, pitkästä aikaa, mutta maailmalla oli maailman tavat ja Faelwen yritti ymmärtää niitä.

Juuri nyt hän näytti kastuneelta, riutuneelta ja luultavasti väsyneemmältä kuin ikinä, mutta silti hänen silmistään loisti itsevarmuus. Faelwen odotti miehen vastausta, mikä ikinä se tulisikaan olemaan, ja vilkaisi edellä matkaa jatkavaan emäntään. Talon isäntä oli kääntynyt tuijottamaan vaimonsa menoa ja vilkuili haltioiden suuntaan.

//Sori kun kesti//

"Oletko.. mh, varma? Saat kyllä huoneen, jos haluat. Se on oikeutettu sinulle. Pystyn kyllä nukkumaan varastossa." Rente ei ymmärtänyt naista. Hän oli juuri tarjonnut hänelle parempaa yöpaikkaa, ettei heidän tarvitsisi tapella siitä. "Kyllä. Olen aivan varma", Rente sanoi ja lähti taas kävelemään emännän perään, "Minä maksoin siitä varastosta joten siellä aion nukkua. Nukun vaikka viinikellarissa jos siellä on sänky." Rente päästi ison haukotuksen lauseensa loppuun. Hän oli todella väsynyt, hän meinasi kaatua portaissa niitä noustessaan.

Rente seurasi emäntää majatalon yläkertaan. Paikka oli yllättävän hyvin siivottu tai sitten hämärä peitti kaiken lian. "Tässä on tämä vapaa huone, mutta jos kerran olet varma päätöksestäsi, niin varasto tässä tämän kaytävän päässä, siellä säilytetään patjoja ja peittoja, joten valitse mieluisesi", emäntä selitti. "Kiitos", Rente sanoi, "ja hyvää yötä." Hän käveli suoraa lyhyen käytävän päähän ja astui sisään varaston ovesta.

Varasto oli pimeä. Rente huomasi sen olevan myös varsin ahdas, kun hän löi varpaansa laatikon kulmaan. Mitä tuokin tuossa tekee? Eikö täällä pitänyt olla patjoja ja peittoja? Ei kai niitä laatikoihin panna, Rente ajatteli. Rente käveli seinänvierustaa, kunnes löysi ikkunan. Hän raotti ikkunaa hiukan saadakseen hiukan valoa pimeään huoneeseen. Hän oli kuitenkin unohtanut ulkona olevan tuulen ja kun hän raotti ikkunaa hiukan, tuuli paiskasi sen kokonaan auki.

Faelwen Faelivr

Faelwen nyökkäsi merihaltialle hajamielisesti. Ei hän halunnut toista pakottaakaan nukkumaan huoneessa, ja oli hänen tietysti myönnettävä, että mieluummin nukkuikin oikeassa sängyssä, mutta silti asia jäi painamaan hänen mieltään. Merihaltia vaikutti etäiseltä, tosin Faelwen oli huomannut usean muunkin merihaltian käyttäytyvän samalla tavalla hänen entisessä kotikaupungissaan. Hän seurasi merihaltian ja emännän kulkua eteenpäin, ennen kuin lähti kävelemään näiden perässä. Hän kuuli emännän sanat vapaasta huoneesta ja huomasi merihaltian sitten jatkavan matkaansa eteenpäin. Faelwen lausui haltiakielellä mielessään sanat "hyvää yötä", mutta kääntyi sitten suljetun oven puoleen avaten sen. Huone näytti miellyttävimmältä, mitä hän koskaan oli nähnyt. Ainakin hän kuvitteli niin. Faelwen näki kaiken nyt kymmenen kertaa houkuttelevampana kuin koskaan aikaisemmin. Haltianainen huomasi ikkunoiden edessä roikkuvat repaleiset verhot, jotka heiluivat tuulen mukana, joka pääsi sisään ikkunan ja seinän välisestä raosta. Sisällä oli kuitenkin lämmin, sillä tulisijassa paloi tuli, ja lattiaa verhoili lämmin talja. Faelwen huomasi pienessä huoneessa sängyn ja pöydän, ja varsinkin lämmin sänky houkutteli häntä nyt. Hän kävi vetämässä verhot ikkunoiden eteen ja käveli istumaan sängyn reunalle kääntäen kasvonsa kohti tulisijaa. Hän irroitti yltään vyönsä, nappasi köytensä irti siitä ja laittoi sen pöydälle sängyn vierelle. Tikarin hän otti nahkasaapikkaansa sisältä ja asetti sen nuhjuisen tyynyn alle varmuuden vuoksi. Hän avasi nahkaisen korsettinsa nyörit ja asetti sen pöydälle. Hän asettui sänkyyn ja tunsi raskaan painon yllään. Hän tunsi nukahtavansa.

//Kestää itse kullakin tämä vastaus..
Lopettelemmeko pelin tähän, vai jatkammeko vielä?

//Minulle on aika lailla sama. Haluatko sinä vielä jatkaa?//

Rente kirosi väsyneenä kiskoessaan ikkunaa kiinni. Tuuli iski ikkunaa vasten niin lujaa, että sitä oli vaikea saada kiinni. Lopulta Rente sai ikkunan kiinni, mutta hän ja lattia olivat aivan märät. Rente ei kuitenkaan jaksanut kuivata lattiaa tai itseään. Kun hänen silmänsä tottuivat pimeyteen, hän etsi pimeästä huoneesta patjat ja kasasi kolme patjaa päällekkäin, saaden itselleen suhteellisen mukavan sängyn, jolla loikoa. Rente meinasi jo nukahtaa, mutta sitten hän muisti paperinsa ja hän nousi kaivamaan raamattuaan ja papereitaan esille. Ne olivat hyvin kärsineitä ja Rente epäili saisiko niistä enää lukukelpoisia levittäessään niitä lattialle ja laatikoille kuivumaan. Jos saisin ne riippumaan jostakin, ne kuivuisivat paremmin, mutta minulla ei ole köyttä tai narua. Olisiko sillä naisella, joka tuli tänne kanssani? Hän voisi olla vielä hereilläkin, Rente ajatteli ja haukotteli. Häntä kyllä väsytti niin, ettei ollut varma jaksaisiko mennä häiritsemään toisen unia. Patjakasa näytti houkuttelevalta.

Faelwen Faelivr

//Voimme toki jatkaakin, minulla ei mitään väliä. No, jos pelatutamme vielä hetken ja ihmettelemme sitten myöhemmin, että mitäs tehdään. ,>

Faelwen tunsi nukahtavansa, miltei kokonaan, mutta märkien hiuksien kylmyys tuntui tyynyä vasten epämiellyttävältä. Hän avasi silmänsä ja katseli takkatulta kuin utuisen verhon takaa. Hän luuli hetken näkevänsä unta, sillä kaikki vaikutti niin kummalliselta väsyneessä tilassa, mutta ymmärsi sitten tilanteensa. Hän vain katseli takkatulta, siirtäen harmahtavan tyynyn pois päänsä alta ja nousten istumaan sängyllä. Hän suki hiuksiaan toisella kädellään ja katseli tulisijassa leiskuvia liekkejä. Lämpö hohkasi sieltä hyvin paljon, ja hän kuivatteli hiuksiaan. Faelwenin yllä oli enää vaalea alushame, ja hän vilkaisi puukkoaan, joka oli paljastunut tyynyn alta, kun hän oli siirtänyt sitä. Käytävästä kuului kolinaa ja ääniä, kuulostaen siltä, että jotkin hieman liikaa juoneet ihmismiehet yrittivät päästä huoneeseensa. Tai jonkun toisen huoneeseen. Faelwen kurtisti kulmiaan. Hetken kuluttua äänet kuitenkin katosivat, ja hän rauhoittui. Haltianeito nojasi hiljaisesti käteensä sängyllä ja tunsi silmiensä umpeutuvan, vaikka ei ollut edes makuuasennossa. Lämmin peitto jalkojen yllä ja lämmin ilma kuitenkin saivat sen vaikutuksen aikaiseksi hänessä.

//Jatketaanpa vain sitten//

Kyllä nämä pitäisi kuivaksi saada, Rente päätti ja lähti kävelemään kohti 'huoneensa' ovea, pysähtyen hetkeksi odottamaan, että omituiset äänet, jotka kuuluivat käytävästä loppuisivat. Eiköhän se nainenkin ole vielä hereillä, Rente tuumi ja avasi ovensa. Käytävällä ei näkynyt enää ketään, mutta Rente huomasi yhden ovista olevan hiukan raollaan ja arveli niiden juoppojen, jotka olivat äsken ääntä pitäneet, jättäneen sen auki sammuessaan, lisäksi Rente oli kuulevinaan ääniä muualta majatalosta. Rente veti oven ohimennessään hiljaa kiinni ja kuunteli ääniä, jotka kuuluivat alakerrasta. Etäisen puheen joukosta Rente erotti lukuisia kirosanoja. Ilmeisesti paikan emäntä saa kuulla kunniansa meidän haltioiden auttamisesta, Rente arveli ja tunsi hiukan sääliä mukavaa naista kohtaan. Kun lähden täältä huomenna, sujautan hänelle muutaman kolikon kiitokseksi, Rente suunnitteli ja koputti kevyesti ovea, jonka arveli kuuluvan sille haltianaiselle, jonka kanssa hän tänne oli tullut. Samalla hän toivoi, ettei nainen ollut nukahtanut, hän oli näyttänyt väsyneeltä ja olisi varmasti vihainen, jos Rente hänet nyt herättäisi.

Faelwen Faelivr

Faelwen tunsi olevansa unen ja hereilläolon rajamailla, kaikkialla näytti olevan harmaata. Hän kuuli tulen aiheuttamaa pauketta, ja hätkähti yhtäkkiseen liian kovaääniseen koputukseen. Hän avasi silmänsä ja vilkaisi tulta kuin ihmetellen, mitä sille tapahtui. Ei mennyt kauaa, kun hän käänsi katseensa ovelle päin ja kurtisti kulmiaan. Hän vilkaisi alushamettaan ja kokeili hiuksiaan, jotka eivät enää vuotaneet vettä yhtä vuolaasti. Hänen hiuksensa olivat kuin hänen köytensä - harvoin ne sotkeutuivat, ja nytkään ne eivät olleet takussa, vaan täysin suorat ja puhtaat. Faelwen vilkaisi köyttä pöydällä ja siirsi jalkansa sängyn reunan yli. Lattiatason kylmä ilma ei tuntunut niin houkuttelevalta, mutta hän nousi seisomaan ja kiinnitti aluspaitansa nyörit paremmin kiinni. Enää ei kuulunut kuin kaukaista kolinaa muualta talosta. Haltianeito käveli tulisijan ohitse kohti ovea ja koski sen puista ja vanhaa pintaa toisella kädellään, asettaen toisen kätensä kahvalle avatakseen sen. Hitaasti hän sen aukaisi, eikä pitkälle - vain nähdäkseen, kuka tulija oli.

Hämmästys oli suuri, kun hän huomasi merihaltian. Hän avasi ovea vain hieman enemmän, sillä hän oli olettanut, ettei näkisi toista enää koskaan - tai ainakaan hyvin pitkään aikaan. Silti Faelwen ei suoraan avannut toiselle ovea, vaan kysyi haltiakielellä.
"Mitä asiaa?" hän kysyi ja sanat soljuivat hänen huuliltaan helposti ja kauniisti. Jos toinen vastaisi haltiakielellä, olisivat hänen sanansa totta, eikä Faelwen epäilisi.
Tällä hetkellä Faelwen näytti huomattavasti enemmän haltialta kuin aikaisemmin. Hiukset kuivat, kasvot väsyneet, mutta enemmän kunnioitettavat kuin aikaisemmin. Hän otti askeleen taaksepäin.

Ups, taisin herättää hänet, Rente ajatteli naisen tullessa avaamaan alusvaatteissaan, no, tulin jo tähän asti, ei voi enää perääntyä. Kun nainen kuitenkin puhui kauniisti haltiakieltä, rentoutui Rente hiukan. Jos hän olisi ollut syvässä unessa, ei hän varmaan olisi haltiakieltä puhunut. Haltiakieli tuotti kuitenkin pieniä ongelmia, sillä Rente ei ollut pitkään aikaan sitä puhunut. Mutta pienellä muistelulla hän sai sen takaisin muistiinsa. "Iltaa. En kai herättänyt?" Rente puhui vain hiukan, tuskin huomattavasti korostaen ja esitti kysymyksen saadakseen aikaa muistella sanoja. "Anteeksi kun häiritsen näin myöhään, mutta tuo myrsky tuolla ulkona kasteli laukkuni ja kirjani ja paperini kastuivat. Tarvitsisin jotain köyttä tai narua johon ripustaa ne kuivumaan. Ei teillä sattuisi olemaan?" Rente kysyi kohteliaasti heti muistaessaan oikeat sanat. Puhuessaan Rente kiinnitti huomionsa naisen kiinnostaviin silmiin. Tummanvihreät silmät tuntuivat jotenkin ystävällisiltä, mutta samalla joltain muultakin. Salaperäisiltä ehkä, Rente päätti katsoen yhä naisen silmiin. Välillä katse tuntui kuitenkin valuvan alaspäin, mutta Rente piti itsensä kurissa. Sade kuului paukuttavan ikkunoita ja kattoa tuulen kanssa. Huutoja kuului vielä alemmista kerroksista ja Rente ajatteli hetken ystävällistä emäntää.

Faelwen

Mies vastasi hänelle haltiakielellä ja Faelwen oli siihen tyytyväinen. Hän hymyili hieman, ja avasi ovea enemmän, antaen kätensä lipua oven pinnalla hitaasti eteenpäin. Hän naurahti hieman ja vastasi toiselle haltiakielellä.
"Iltaa, en voi kieltää, ettenkö olisi jo miltei ollut nukkumassa, mutta älä välitä siitä", hän sanoi hymyillen hieman ja ottaen askeleita taaksepäin ja vilkaisten huonetta. Hän ei vielä ollut saanut sitä kovin sekaiseksi, mutta toisaalta, matkallaan hänellä ei edes ollut niin paljoa tavaroita mukana, että olisi niiden kanssa saanut huonetta sekaiseksi. Pajansa hän oli kotikaupungissaan pitänyt aina siistinä, eikä siisteys ollut siksi haltianeidolle ongelma. Hän kuunteli miehen asian, seurasi tämän katsetta ja hymyili hieman ystävällisesti. Mies oli kantanut tärkeänoloisia papereita mukanaan, sen Faelwenkin oli huomannut, ja käänsi nyt selkänsä miehelle, kävellen kohti pöytää.
"En mielelläni antaisi sinulle koko köyttäni, sillä tämä on ainut, mitä minulla on, mutta minulla on ainekset köyden punontaan, joten jos pystyt odottamaan vain hetken, punon sinulle köyden, jota voit käyttää myöhemminkin..?", Faelwen sanoi ja kääntyi takaisin haltiamiestä kohti. Hänelle ei tosiaan menisi kuin kenties kymmenisen minuuttia köyden punomiseen, ja siitä köydestä tulisi vahvempi kuin mikään ihmiskäsin punottu köysi. Hän ei myöskään halunnut antaa miehelle ainoaa omaa köyttään lainaksi, sillä köysi oli matkoilla hirvittävän tärkeä kapine, ja hänen oma köytensä saattaisi olla liian paksu miehen käyttötarkoituksiin.
Faelwen antoi katseensa levätä merihaltiassa, eikä hän voinut olla kääntämättä katsettaan nopeasti pois, kun palautti mieleensä senhetkisen asustuksensa.