Raakoja murhia ja tapaus Mathes McQuilty (Jatkoa)

Vanha töpö

"Aivan varmasti."
Vastasi mies vielä kiireesti, hänen piti palata nyt ripeästi Alanahille hakemaan miehiään, jos mieli olla nopeampi kuin taivaalle yht'äkkisesti ilmestyneet mustat pilvet. Kuinka ollaakkaan oli rakkaimpansa ollut oikeassa, mikä todella sai komeille kasvoilleen nousemaan hymyn. Hänellä oli ihmeellinen nainen, oikea aarre, vaikka hetki sitten oli Gâshtê periaatteessa tuskastellut aivan muuta. Nopeasti sormenpäillään hän hipaisi neidon sileää poskea.
"Nähdään pian, saavun paikalle niin nopeasti kuin vain kykenen."
Tuon lausuttuaan hän riistäytyi täysin pois toisen luota ja lähti kättään huiskaisten matkaan. Kai Ileen itsekkin osasi kotonaan käydä, mutta omatunnon soimaama Gâshtê myös tiesi selkänsä kääntäessään tehneensä todella epäherrasmiesmäisen eleen kihlatulleen.

Seamarnt ei koskaan olisi uskonut itsestään ohittavansa korttelin jos toisenkin näin ripeästi. Oli noilla naisilla ihmeellinen vaikutus miehiin. Katseensa oli kiinteästi suunnattu kohti tuttua jollaa, joka odotteli toista kapteeniaan pienten aaltojen nuollessa puupintaa ahnaasti samalla. Ensimmäiseksi seamanrtin oli etsittävä käsiinsä Zhion, jotta voisi selittää tälle tilanteen ja suostutella sen rämäpään jäämään maihin. Jos toinen sitten harraisi vastaan, voisi Gâshtê aivan hyvin vedota siihen, että koki koti ikävää ja halusi viipyä parin vaiheen ylitse Mitherissä. Harmi vain, että ensimmäinen kapteeni sattui tietämään ettei seamarnt osannut sietää tätä kaupunkia alkuunkaan.

Pitkähkö hahmo seisoo laivansa kannella katsellen kaukaisuuteen, sinne missä meri ja taivas kohtaavat. Tummat pilvet olivat ehtineet jo kaupungin yläpuolelle ja horisontissa näkyi olevan selvä rankkasade, pilvien ja meren välissä oli vain pelkkää harmaata vettä.
'Sinä vanha kurttuinen ukko', mies ajattelee ja sylkäisee viimeisen sanan suustaan. "Hafes" .
Zhion ei ole koskaan pitänyt itseään kovin uskonnollisena henkilönä, mutta nyt näyttää siltä kuin merten jumalalla olisi tosiaankin jotain henkilökohtaista häntä vastaan. Ei kai merellä uskollisesti purjehtivia miehiä voi rankaista siitä, ettei ole suurinpiirtein koskaan uhrannut jumalalle tai tehnyt mitään muutakaan yhtä turhanpäiväistä? Jumalat ovat Zhionille olemassa ainoastaan siitä syystä, että niitä on helppo kirota aina sopivan paikan tullen.
Ja tämä hetki on hirmuisen huono myrskylle. He olivat suunnitelleet lähtevänsä aivan pian ja miehistön jäsenet olivat jo kokoontuneet takaisin Alanahille, pari miestä oli tullut jopa sovitun ajan jälkeen, mutta he olivat ehtineet kivuta laskusillan kautta laivalle oikein hyvin. Nyt suurin osa heistä oli kuitenkin kannen alla odottamassa erästä tiettyä henkilöä, joka ei antanut kuulua itsestään. Himputin Gâshtê. Katoaa nyt tuolla tavalla, eikä edes tule takaisin niin kuin sovittu oli. Jopa Zhion oli ollut ajoissa! Aivan kuin hänellä ei olisi ollut parempaakin tekemistä kuin naputella kengänkärjellään Alanahin kantta kärsimättömänä. Hermothan tässä menee.

Vihdoin takaata kuuluu kopinaa, ja joku tervehtii laskusillan luona ollutta vahtia. Zhion ei käänny heti. Olisi mahdottoman hienoa vain seistä tässä paikoillaan loukkaantuneella, niin että toinen joutuu anelemaan anteeksi jotta ylväästi ärtyinen henkilö suostuu vastaamaan. Mutta eihän Zhion ole koskaan ollut niin kärsivällinen. Heti kun toinen on askeleiden äänen perusteella päässyt kannelle asti, mies kääntyy ympäri ja harppoo tulijaa vastaan.
"Ja mikä ihme sinulla kesti?", hän tivaa pysähdyttyään Gâshtên eteen mulkoillen tätä syyttävästi. Haltia yrittää pitää äänensä hiljaisena, ja hän onnistuu siinä osittain eikä sorru huutamaan niin kovaa että koko satama kuulee, vaikka ei hänen sanojaan voi hiljaisiksikaan kutsua.
"Voisi luulla, että sinä meidän oi niin kirjaviisas ja fiksu navigaattorimme olisit ajoissa, mutta kukapa on ainakin vaiheen myöhässä?"
Zhion tökkii ilmaa Gâshtên edessä etusormellaan sanojensa tahtiin, antaen tärkeimmille lisää painoa. Hän pitää myös pienen tauon keskellä lausetta, juuri ennen sanaa navigaattori, ja pamauttaa tuon arvon sitten suoraan ystävänsä naamalle. Ei, Zhion ei suostu ikimaailmassa muuttamaan lausettaan ja korjaamaan sen tilalle sini-ihoisen oikeaa arvoa, eli kutsumaan toista myös kapteeniksi. Siihen Zhion on nyt aivan liian kiukkuinen, odottaminen ei ole hänen hermoilleen ollenkaan hyväksi.

(( autohiittasin Gâshtên nousemaan Alanahille, mutta se oli sovittu juttu ))

Gâshtê tiesi varsin hyvin, että saisi Zhionin vihat niskaansa myöhästymisensä vuoksi, mutta tällä kertaa se olisi sen arvoista. Nyt hänen tulisi miellyttää ystäväänsä vielä niin paljon, että tuo suostuisi jäämään maihin tovin odottelunkin jälkeen. Kai kuomallaan kuitenkin olisi sen verran älliä, että toinen tajuaisi katsoa ulapalla avartuvaa ilmaa itsekkin ? Ei kukaan hullu tuonne lähtisi.
Kätensä heilahti ilmassa haltijan tervehtiessä ohitse kiitävästi laivan vartijaa, joka näytti olevan mielissään kapteenilta saamastaan huomiosta.

Hyvä, kun Gâshtê oli edes ehtinyt kääntää katsettaan, kun jo Zhion harppoi kimppuunsa kannen toisesta päästä asti.
"Älä nyt viitsi marmattaa."
Näin aloitti haltija puollustuspuheensa seuraten samalla kuinka uhkaavasti ilmaa halkova etusormi tökki suuntaansa. Nuorukainen peruutti askeleen taaemmas varmuuden vuoksi.
"Ja se on sinullekkin toinen kapteeni sekä navigaattori."
Tietenkin hän myös jatkoi näsäviisaasti, joka oli kylläkin alunperin vain tyhjä lipsahdus - nyt tämä oli varmasti saanut Zhionin ärsyyntymiskyvyn kasvamaan huimasti.

Merirosvo veti kasvoilleen äärettömän viattoman ilmeen ja kohotti toisen lärvin korkeudelle avaimen killumaan. Hymy kaartui kasvoilleen päänkallistuksen saattelemana.
"Muuten - eikö jäätäisi maihin ? Kohta alkaa myrskyämään."
Haltija heilautti avainta pari kertaa vielä ensimmäisen kapteenin nokan edessä ennen kuin nappasi sen nyrkkinsä sisään ja sulloi taskuunsa. Hänhän ei antaisi Zhionille sitä iloa, että toinen onnistuisi vielä sieppaamaan lukonavaajan itselleen.
"Ja taskuuni sujahti juuri hyvä paikkan avain, mihin majoittua täksi yöksi."
Äänen sävynsä oli yhtä huoleton kuin henkilön joka puhui vain päivän säästä. Naamansa kääntyivätkin sitemmin tihrustamaan taivaalle, josta yksi orpo pisara löysi tiensä pudotakseen Gâshtên otsalle.

"Miten niin marmattaa?", Zhion tuhahtaa ja pysäyttää sormensa liikkeen, niin että se jää osoittamaan suoraan Gâshtên kasvoihin.
"Sinä kuule et ole vielä nähnytkään marmattamista"
Jokin tuossa edessä seisovassa olennossa häiritsee kaiken ärsyttävyyden lisäksi. Zhion ei tahdo millään saada sitä mieleensä, mutta yrittää pinnistää muistiaan tuijottaen silmä kovana Gâshtêa silmiin. Jokin asia on eri tavalla kuin aikasemmin, jotain mitä Zhion ei ole näiden vuosikymmenien aikana huomannut jona on ystävänsä tuntenut. Mutta mikä kumma se oikein on?
Hän tuhahtaa painokkaasti Gâshtên korjaukselle, ja on sen jälkeen kuin ei olisi kuullutkaan lausetta. Kapteenit eivät myöhästy, ainakaan tällä tavalla, joten ei ole mitään syytä kutsua Gâshtêa sillä arvonimellä. Mutta jos ensimmäinen kapteeni katsoisi tässä tilanteessa peiliin, muistaisi hän ehkä sen että normaalisti hän on itse se myöhästelevä laivarotta.

Kiiltelevä esine kohoaa silmien eteen, samalla kun Gâshtên ääni muuttuu pehmeäksi ja ystävälliseksi. Aivan kuin tämä olisi toisen paras päivä ikinä, aivan kuin Zhion ei juuri olisi karjunut toiselle. Kuitenkin avaimen heiluttelija hymyilee ehdottavasti.
Zhion ei ehdi kysymään, että mitä ihmettä toinen tarkoittaa maihin jäämisellä. Eihän siinä ole mitään järkeä. Myrskyn silmään lähtemisessä ei ole mitään järkeä, mutta miksi merirosvot eivät voi nukkua omalla laivallaan? Sen mukavampaa majoittumispaikkaa ei ole koko Fenyanin päällä. Aaltojen lempeä keinutus tuuduttaa uneen paremmin kuin mikään muu. Mutta kyselemisen sijaan hänen silmänsä seuraavat välkähtelevää avainta, kun se heilahtelee puolelta toiselle. Uudestaan ja uudestaan. Tuo avain on esine, jota Zhion ei ole koskaan nähnyt. Vielä yksi heilahdus, ja se katoaa takaisin toisen kapteenin taskuun.

Juuri nyt Zhionilla on tunne, ettei hän ole lainkaan perillä asioista. Tämäntyyppinen tietämättömyys on mielettömän inhottavaa.
"Mikä ihme tuo oli olevinaan? Ja ei me mitään hyvää paikkaa tarvita yhtään mihinkään, mitä ihmettä sinun pienissä - ", lauseen aikana Zhionin katse oli liikkunut takaisin Gâshtên kasvoihin. Hän jähmettyy tuijottamaan niitä, ja hetken syvän hiljaisuuden jälkeen leuka loksahtaa maiskahtaen ammolleen. Syvältä Zhionin kurkusta kuuluu epäuskoinen kähähdys. Nyt hän keksi mitä vikaa tuossa muuten niin tutussa haltiassa on.
"Mitä ihmettä sinulle on tapahtunut!"
Kädet lennähtävät Gâshtên poskille. Ensimmäiseksi Zhion tarkistaa sormillaan, että toinen oikeasti on tuossa, eikä ole mikään näky tai vastaava. Poskien iho tuntuu kuitenkin suhteellisen aidolta, vaikka luisevat poskipäät pistävätkin Zhionin kämmentä. Sitten hän liikauttaa toista kättään, hellittää hieman otettaan toisen päästä ja kuljettaa sormiaan tummien jälkien yli. Ne tuntuvat hieman röpelöisiltä.
Zhion äännähtää aivan kuin Gâshtê olisi kuolemaisillaan, ja kaikki hänen asennossaan kertovat siitä, että mies on hiuskarvan päässä toisen kapteenin halaamisesta tyhjähköllä kannella.
Mitä se muka haittaa vaikka joku miehistön jäsen näkee.

(( lupa autohiittaukseen ))

On ihanaa olla salaperäinen. Hymy kaarre sen kuin leveni vinosti ylöspäin tämän huomatessa kuinka Zhion meni hämilleen. Olikin ensimmäinen kerta kun toinen näytti sen noin selvästi. Uteliain miehistön jäsen alkoi hidastella tahallaan töidensä parissa voidakseen kuulla hyvältä etäisyydeltä kahden kapteenin keskustelut. Eikä ihme. Aina kun Gâshtê ja Zhion puhuivat jostain, niin keskustelun oli tapana muuttua joko huuto kisaksi tai käsirysäksi - paitsi tällä kertaa tulisi näemmä käymään toisin.
"Jaa-a mitä olevinaan ? Se oli avain."
Nuorukainen lausahti, mutta kasvoillaan oleva iloa ja ystävällisyyttä kielivä ilme valahti pois tämän huomatessa ykköskapteenin kiinteän katseen. Gâshtê ehti räpäyttää silmiään pariin kertaan ennen kuin tunsi toisen suorastaan paiskaavan kämmenensä vasten poskiaan. Järkyttynyt älähdys pakeni miehen suusta, aikoiko tuo siilitukka repiä päänsä sijoiltaan ?!
"Siis häh.."
Oli ensimmäinen virke, jonka Gâshtê sai ähkäistyä kurkustaan ulos - kaikista viimeiseksi hän oli odottanut sitä, että Zhion alkaisi ulvomaan mitä kakkoskapteenille oli tapahtunut. Eipäs kuin hetkinen - oliko tuo sarkasmia ? Tuskimpa. Ei kuomansa kaltainen olento kyennyt moiseen.

Kylmät väreet kulkivat pitkin merirosvon selkää, tämän koittaessa käydä päänsä puhkia siitä mitä toinen ynisi. Oliko hänen kasvoissaan jotain ? Naarmu, haava tai jotain vielä pahempaa ? Kun sitten Zhionin sormen päät hipaisivat silmänsä alla kulkevaa vanhaa jälkeä niin ymmärsi nuorukainenkin viimein mistä oli kyse.
"Ai.. tuo jälkikö sinua kauhistuttaa..?"
Gâshtê kysyi kankeasti ja koitti repäistä samalla päänsä kauemmas toisesta. Musta viiru oli perua isältään ja tuon hirmuisesta käytöksestä poikaansa kohtaan. Eihän Gâshtê ollut muistanut, että oli siirtänyt maihin noustessa otsahiuksensa syrjään silmiltään, jotta ei aiheuttaisi epäilyjä oudolla ulkonäöllään.
"Se on vanha arpi, hyvin vanha itse asissa."
Haltia jatkoi kuin yrittäen saada toisen kasvoille kohonneen pölmistyksen haihtumaan. Kaiken lisäksi häntä oli alkanut nolottamaan tämä liiallinen läheisyys, joka varmasti tulisi puhuttamaan Alanahin jäseniä ruuman puolella.

Kyllä vain, juuri tuo jälki oli saanut Zhionin lähestulkoon tipauttamaan silmänsä päästä. Mitä muutakaan hän olisi voinut jäädä tuijottamaan, eikö se ollut päivänselvää? Ei näköjään Gâshtêlle, joka vaikuttaa aivan jäykältä puupalikalta tai lattialankulta ystävänsä otteessa. Pieni harmistunut tunne kipuaa siitä Zhionin mieleen. Onko se niin kamalaa, jos monen vuosikymmenen ystävä kerrankin koskettaa kasvoja?
"Vanha arpi? Miten niin vanha arpi?"
Aivan äsken Zhion oli entisestään tiukentanut otettu, jotta toinen ei pääsisi luikertelemaan karkuun. Mutta nyt hän päästää välittömästi irti, mulkoillen Gâshtêa. Äänensävyyn on ilmaantunut loukkaantunut sävy. Jos tuo arpi on mukamas niin kovin vanha, miten on mahdollista ettei Zhion ole huomannut sitä. Eivätkö he ole tunteneet toisensa lapsuudesta lähtien, eikö sellaiset ystävykset kerro kaikkea toisilleen, heillähän ei saisi olla salaisuuksia.
"Milloin se on tullut?", hän tivaa kakkoskapteenilta. Saattaahan olla että Gâshtên käsitys pitkästä ajasta olisi muuttunut ihmismäiseksi, mutta sitä on hankala uskoa, varsinkin kun on juuri tuo haltia kyseessä.
Huolestuneesta tuijotuksesta ei ole enää jälkiäkään Zhionin kasvoilla, nyt hänen ilmeensä näyttää enemmänkin siltä että miehen tekisi mieli motata edessään seisovaa henkilöä keskelle naamaa. Tai jotain muuta vastaavaa, mielummin vielä nöyryyttävämpää. Mutta halaaminen ei tule enää kyseeseenkään, nyt kun häntä on petetty.
Mitäköhän sitten tapahtuu, jos Zhion saa selville Gâshtên entistäkin suuremmat salaisuudet?

Hieman epäröivät askeleet lähestyvät kapteenikaksikkoa. Ne hiljentyvät parin sykäyksen ajaksi kokonaan, mutta sitten jalkojen omistaja harppoo loppumatkan määrätietoisesti.
"Anteeksi vain jos keskeytän mut nuo pojat tuolla haluaisivat tietää ollaanko me lähdössä tuonne myrskyyn niin kuin suunniteltiin vai kuin?"
Merirosvo on jättäytynyt aivan varmuuden vuoksi hieman kauemmaksi kapteeneista, kosketusetäisyyden ulkopuolelle. Toisten riitapalloksi joutuminen ei tällä kertaa huvita, vaikka ei hän tappeluita pelkää. Niihin hän on saanut tutustua sataman kapakoissa verenmaku suussa, mutta kapteenien kimppuun käyminen olisi turhan kaulalle vaarallista. Vaikka se olisi itsepuolustusta.

Zhion mulkaisee keskeyttäjää, harmissaan siitä että hänen kyselynsä keskeytettiin. Mutta Gâshtên on turha luulla, että pääsee tällä tavalla pälkähästä. Onpahan nyt selvä todistaja kaikille sanoille joita toinen suustaan päästää.
"Jaa-a, siitä me parhaillaan keskustelimme", hän vastaa miehistön jäsenelle, mutta katsoo tiukasti Gâshtêa.
"Mutta nyt näyttää siltä, että eräällä henkilöllä on jotain kerrottavaa"

"Niin, vanha arpi."
Gâshtê toisti ja tunsi viimein kuinka paine kasvoistaan katosi. Hän hieraisi kummallakin kämmenellä poskiaan irvistäen, Zhionin ote oli ollut viimeiset hetket niin epämielyttävän luja, että haltijan oli tehnyt mieli puolustautua jollain tavalla. Nyt kun asiaa tarkemmin alkoi miettimään, niin jälkihän silmänsä alla oli ollut paikallaan jo lapsuudesta lähtien, silloin kuin Gâshtê oli ollut niin rasavilli kakara, että vanhemmillaan ei ollut enää sananvaltaa tämän toimiin. Hyvää vastausta harkitessaan sormenpäänsä asettuivat mustan viirun röpelöiselle pinnalle, eikö ykköskapteeni todellakaan ollut huomannut sitä aiemmin edes vilaukselta ?
Oli jotenkin kiusallista alkaa kertomaan perheensä sisäistä asioista keskellä kantta ja siksi Gâshtê kokikin miehistönjäsenen pelastaneen puoliksi nahkansa puuttumalla keskustelun kulkuun - oikeastaan tuo ihmismies antoi haltija nuorukaiselle aikaa keksiä toista keinoa, jolla palata takaisin maihin jäämisaiheeseen.

Irvistys jatkoi visiittiä huulillaan hänen alkaessa ahdistumaan Zhionon tiukkaakin tiukemman katseen alla. Kuitenkin tämä onnistui peittämään hermostuneisuutensa hyvin itselleen ominaisen naurahduksen alle.
"Mitä kertomista siinä on, jos Kôrberha ojensi minua tenavana."
Oli huomioitavaa, että kun Gâshtê mainitsi isänsä nimen, niin hänen äänensä kylmeni täysin ja muuttui elottomaksi. Toiseksi haltija ei edes kutsunut tuota miestä enää isäkseen vaan piti tätä suoranaisena vihollisenaan - sellaisena, jonka merirosvo niittaisi seinää vasten heti tilaisuuden tullen. Kakkoskapteeni otti otteen kauluksestaan ja käänsi päätään hieman sivumpaan - näin kaulasta aina olkaansa asti ulottuvat symmetriset jäljet pääsivät synkkään päivänvaloon.
"Huomaatko ? Tuo ei ole ainoa."
Silmänsä olivat kavenneet, katseensa oli täynnä pelkkää peittelemätöntä raivoa koko kaupunkia kohtaan, jossa kuitenkin asui yksi ainut henkilö, jonka vuoksi Gâshtê uhraantui palaamaan tänne.

"Minä olen ainakin jäämässä maihin yöksi. Tuo myrsky tappaa meidät kaikki, jos purjehdimme sinne."
Lauseensa oli osoitettu vastaukseksi merimiehelle, joka nyökkäsi epäileväisesti. Tuo ihmismies ei ollut koskaan nähnyt haltijan ihossa olevien kaltaisia jälkiä ja siksi raasu oli kalvennut kuvittelessaan kuinka tuskaista niiden kaivertaminen mahtoi olla. Haltijan katse lukittui sitten täysin Zhionin omaan ruskeaan, koitti hetken hiljaisuus ennen tyynen rauhallisia sanoja, jotka eivät todellakaan sopineet silmiensä ilmehdintään. Puheeseensa tarttui teitittely, josta aina kuvastui se, että Gâshtêa oli luokattu tunkeutumalla liikaa hänen yksityisasioihinsa.
"Miten te sitten aiotte menetellä ?"

Zhion nostaa kädet ristiin rinnalleen, ja hänen suunsa puristuu tyytymättömäksi viivaksi.
'Mitä kertomista siinä on...' hän matkii mielessään Gâshtêa irvailevalla sävyllä. Eihän siinä mitään kertomista tietenkään ole, jos oma isä on kiduttanut lastaan, eikä tuo lapsi suostu kertomaan kidutuksesta parhaalle kaverilleen, vaikka he ovat tunteneet tenavista asti. Mutta kaikkein inhottavin asia ei ole se tieto, että Gâshtê ei ole vaivautunut kertomaan asiasta, vaikka se yksinkin riittäisi saamaan kitkerän maun Zhionin suuhun. Nyt hän pakostakin joutuu tajuamaan, että ei ole koskaan nähnyt Gâshtên kasvoja kunnolla. Se on edellistä vieläkin suurempi loukkaus ystävyyssuhdetta kohtaan. Zhion itse ei ole voinut olla niin sokea, ettei olisi huomannut tuollaisia tummia, ihoon raastettuja merkkejä, eli asiaan jää yksi ainoa selitys. Tuo edessä seisova haltia on onnistunut - jollain kummalla tavalla, mutta onnistunut kuitenkin - peittämään kasvonsa häneltä monen vuosikymmenen ajan.

Mitä enemmän merkkejä Gâshtên ihosta paljastuu, sen tiukempaan Zhion puristaa huulensa yhteen. Tätä voi jo sanoa henkilökohtaiseksi loukkaukseksi. Ei ystäviltä salata noin suuren luokan asioita, ellei asiassa ole puoli, jota Zhion ei ole ennen huomannut... Ehkä Gâshtê ei ole koskaan edes pitänyt häntä ystävänä. Ehkä toinen on tutustunut häneen vain hyödyn takia, ettei toisen vain tarvitse joutua ruumiillisiin töihin laivalla. Ehkä he eivät edes ole ystäviä.
Koska Zhion ei osaa lukea ajatuksia, hän ei voi tietää, että kylmä raivo Gâshtên silmissä on tarkoitettu Mitherin kaupungille.

"Kaikki, joilla on jonkinlainen näkökyky tallella, ovat varmasti huomanneet tuon myrskyn", hän vastaa Gâshtêlle. 'Mitä sinä siinä kerrot itsestäänselvyyksiä, aivan kuin kaikki muut ei olisi jo huomanneet asiaa'
Zhion ei kuitenkaan ala teitittelemään Gâshtêa, siinä puuhassa hän vain saisi itsensä näyttämään naurettavalta. Eikä hienossa korupuheessa ole edes mitään järkeä. Aivan yhtä hyvin he voisivat puhua halritia, vaikka se sopii Zhionin suuhun vieläkin huonommin.
"Ja on Alanah laiva vaikka se olisi satamassa, täällä on kaikkein turvallisinta yöpyä. Minne sinä muka ajattelit meneväsi yöksi, putkaan vai?"

Zhion todella koitti saada Gâshtên hermostumaan, vai kuvitteliko haltija vain ? Päänsä kallistui vastakkaiseen suuntaan siitä mistä se äsken oli ollut ja pieni virne kulkeutui iloisesti kasvoilleen. Ehkä ystävänsä oli ottanut nokkiinsa pienten salaisuuksiensa takia ? Se kuullostaisi niin todenmukaiselta, että suorastaan pyörrytti. Onneksi tämä ei voinut tietää Zhionin päässä kyteviä ajatuksia ystävyyden suhteen, koska silloin nuorukainen olisi kokenut todella pahaa omatuntoa ja epätoivoakin jopa - eihän hän parasta kuomaansa halunnut menettää, vaikka tämä välillä miettikin kuinka helppoa olisi elää ilman toista ja toisen toilailuja.
"Putkassa ? En sentään."
Merirosvo naurahti kolkosti sanojensa päälle ja sivutti samalla sen, että Alanah olisi turvallisin paikka yöpyä. Olihan se totta - kuka tänne muka hyökkäisi keskellä yötä ? Ellei sitten virkavalta, joka olisi saanut vihiä Emily -nimin takana piilottevasta Alanhista.

Toiseksi, jos Gâshtê nyt palaisi yksin maihin niin Ileen voisi ottaa sen merkkinä, että nuorukainen olisi jäämässä luokseen tästä hetkestä ikuisuuteen. Siinäkin oli hyvä syy miksi Zhion ja osa miehistöstä ainakin oli saatava mukaan paljastumisen riskeistä huolimatta.
"Ajattelin yöpyä eräässä ompelimossa, jonka työntekijä iloisesti lahjoitti minulle avaimen."
Katseensa kääntyi taivaan kautta maihin takaisin, tuosta laskusillasta, jos hän nyt laskeutuisi alas niin ei olisi enää takaisin tulemista. Siitähän Zhion varmasti pitäisi huolen. Sinisiin silmiinsä palasi äkkiä omituinen ystävällisyyttä merkistevä katse ja äänensävynsä muuttui hunajaisemmaksi.
"Pahoittelen, että en ole kertonut sinulle arvistani. En tiennyt, että ne kiinnostaisivat sinua."
Ja me kaikkihan tiedämme, että tästä äkillisessä mielen muutoksessa piili se tuttu kääntöpuoli - Gâshtê vain halusi haluamansa.

"Ompelimossa?"
Zhion jää katsomaan kaveriaan epäuskoisena ja käy nopeasti läpi toisen päästä varpaisiin. Ei, kyllä se oli ihan sama Gâshtê kuin ennenkin, vaikka päästelee tuollaisia mielettömiä lauseita suustaan. Yöpyä ompelimossa? Onko toinen lyönyt päänsä kiveen ja menettänyt samalla järkensä?
"Ja mitäköhän niin erikoista siinä on, että sinun on ihan pakko päästä sinne koisaamaan?", hän ei enää tuijota haltiaa kuin toisen pään tilalla olisi lankarulla, vaan lausuu nyt sanansa hyökkäävämmällä äänensävyllä. Ei mies näin nopeasti unohda suuttumisiaan. Hän ei myöskään ymmärrä Gâshtên ajatuksia tällä hetkellä pätkän vertaa, siis entistäkin huonommin kuin yleensä. Vaikka toinen osaa olla vaikeaselkoinen, niin normaalisti ideat ovat sentään olleet järkeviä. Zhion sai koko tapahtumasta sellaisen kuvan, että Gâshtê on uhannut ompelimon työntekijän henkeä saadakseen avaimen tuohon heille turhanpäiväiseen kauppaan. Tai no, olisihan siellä vaatteita... Mutta ei, niitä he saavat toisillakin tavoilla. Siis miksi juuri ompelimo?

Kuin sormien napsautuksesta Gâshtên äänensävy muuttuu ällöttävän imeläksi. Aivan kuin se haluaisi tukehduttaa Zhionin suuttumuksen sokeriseen siirappiinsa.
Mies heilauttaa kättään ilmassa ja osoittaa siten miehistön jäsenelle, että kapteenit haluavat nyt jutella rauhassa. Vähintäänkin niin, ettei kolmas osapuoli ole parin käsivarrenmitan päässä tuijottelemassa. Zhionilla ei tiedä tarkalleen miksi ei halua tuon miehen olevan lähellä, mutta hänellä on aavistus. Sillä yleensä kun Gâshtê aloittaa puheensa tuolla äänensävyllä, ensimmäiseksi tulee liuta anteeksipyyntöjä ja vastaavia, kuten tällä hetkellä. Siihen voi väittää vastaan aivan kuinka kauan haluaa, mutta lopulta yksipuolinen riitely käy ikävystyttäväksi. Mutta mies ei kuitenkaan halua alaistensa seuraavan lähietäisyydeltä tämän niin kutsutun neuvottelun edistymistä.
Hätistettyään ihmisen kauemmaksi Zhion avaa taas suunsa nyrpeään hymyyn.
"Ei toki, miksi minua muka kiinnostaisi jokin sinuun liittyvä juttu. Eihän me olla tunnettu kuin vaivaiset viitisenkymmentä vuotta."

No ei Gâshtêlla nyt kamalan kovaa halua ollut päästä ompelimoon nukkumaan kuin yhdestä syystä ja sekin oli vain hänen rakastettu Ileeninsä. Jos se nainen ei olisi onnistunut vakuuttamaan nuorukaista ja pehmitellyt häntä muutenkin, niin Alanah olisi jo pitkällä matkallaan kohti myrskynsilmää pahimmassa tapauksessa. Katseensa seurasi tarkoin sitä kuinka Zhion lähetti tilannetta seuranneen miehistönjäsenen kauemmas ja tietenkin tuo karkeasti puhuva juippi luikki pois - itse asissa kannen alle, missä varmasti raportoi kaiken tähän asti kuulemansa muille merirosvoille.
"Viisikymmentä vuotta, se on pitkä aika."
Kakkoskapteeni aloitti varmistuessaan siitä, että kuulevia korvia oli enää yksi pari jäljellä. Toinen kätensä sujahti ulos puuskasta ja asettui lanteilleen, toisen sormet hän taas kohotti pitelemään leukaansa peukalon ja etusormen väliin. Oliko siitä todella noin monta vuotta ? Kappas, Zhionhan muisti jotain sellaista, mikä oli puolestaan painunut melkein unholaan Gâshtên kallon sisällä.

Muistoista puheenollen.. sitä kauttahan hän voisi koittaa lepytellä ensimmäistä kapteenia niin paljon, että tuo näyttäisi jo tutuksi tulleen hymynsä taas naamataulullaan. Mistä sitä sitten muistuttaisi toista ? Ainoastaan pahat asiat Gâshtê yleensä muisti parhaiten, ei niitä hyviä, jotka voisivat vaikka piristää viileinä koleankauden päivinä.
"Muistatko vielä missä tapasimme ?"
Kuului jatkona toisen kulman kohotessa samalla, silloin jo kakkoskapteenilla oli ollut nykyiset arpensa kasvoissaan. Zhionin kanssa ensi tapaaminen ei ollut ollut pitkä piimäinen, vaan toiminnan täyteinen suorastaan ja Gâshtê oli jopa vannonut sen seikkailun päätyttyä, että ei enää koskaan haluisi nähdä tuota pahanpieksemää penikkaa. Toisin kuitenkin kävi, nyt tuo edessään seisova eriskummallisen näköinen haltija oli hänen parhain ystävänsä. Vino hymy kaartui suupieleltä toiselle nuorukaisen lisätessä:
"Liikuit silloin vielä niiden ihmislasten kanssa ja minä puolestani vietin aikaa muiden haltijoiden parissa."
Lauseella oli jokin tarkoitus, vihjaava sellainen, mutta Zhionin olisi itse tultava tajuamaan se.

Kuullessaan Gâshtên ensimmäisen lausahduksen Zhion jää odottamaan jatkoa ja katsoo toista kapteenia lähes epäuskoisena, kun lause ei jatku samaan hengenvetoon. Mihin jäivät terävät vastakommentit? Niiden piikit olivat näköjään pehmenneet yhtä aikaa äänensävyn kanssa. Tottahan toki viisikymmentä vuotta oli pitkä aika, varsinkin jos elää aamusta iltaan ihmisten hallitsemassa yhteiskunnassa, kyllä Zhion sen tietää, joten Gâshtên lauseella ei tunnu olevan mitään tarkoitusta. Aivan kuin toinen vain toistaisi kuulemiaan asioitaan, tai... ei kai Gâshtê aio aloittaa myöntelemistä?
Hitto vieköön, ei tämä riita vielä ole ohi! Zhion ei ole saanut vielä puhista tarpeeksi pitkään.

Kun jatko lauseeseen lopulta tulee, Zhion ei voi estää ilmeensä heltymistä. Sitä tapahtumaa ei yksinkertaisesti ole mahdollista unohtaa. Hän ei ole lapsuudessaan kovin montaa kertaa säntäillyt yhtä innokkaasti paikasta toiseen ja pyrähdellyt karkuun yhtä useasti saman päivän aikana. Tuijottaessaan tyhjyyteen mies vajoaa hetkeksi uneksivaan tilaan ja hänen huulensa nousevat typerään hymyyn.
Se katkeaa nopeasti, kun Zhionin silmät lennähtävät takaisin Gâshtêen toisen päästessä puoleenväliin lausettaan, jossa muistutetaan kahden haltian lapsuuden erilaisuudesta. Sanoissa itsessään ei ole mitään vikaa, eikä niiden lausujan ilmeissä, joten ehkäpä se on juuri äänensävy mikä nostattaa Zhionin hyökkäävän asenteen taas entiselleen.
"Miten niin niiden ihmislasten? Onko siinä jotain vikaa?"

Jos Gâshtên lauseessa oli ollut jokin ystävällisempi ja syvällisempi tarkoitus, niin mies ei suostu yrittämään sen tajuamista tai edes sen huomaamista.

Äh, tämä ei mennyt nyt aivan putkeen. Zhion käsitti tosiaan sanansa juuri niinkuin ei pitäisi. Hädin tuskin Gâshtê onnistui peittämään kasvoilleen kirpoavan irveen, kun toinen taas antoi riitaisen soinnun nousta esiin äänestään - ystävänsä ei ollut ollenkaan leppymään päin.
"Sanoinko, että oli ? Ei tietenkään."
Haltija vastasi maltillisen kuuloisesti ja hieraisi nopealla käden liikkellä niskaansa. Niin, mitähän hänen kuuluikaan sanoa ? Päässään tuli jonkin katkos varmaankin, koska nuorukainen ei todellakaan tiennyt kuinka jatkaa. Hänhän jäi alakynteen sanaharkassa toveriaan vastaan koko ajan!
"Tarkoitin vain sitä, että olemme aivan eri maailmoista lapsuutemme vuoksi. Ihmisethän ovat yleensä avoimempia kuin haltijat. Koita nyt ymmärtää nämä pikku seikat, ystäväiseni."
Mikä möläytys! Eihän tämän kuulunut sanoa asiaansa noin vaikea käsitteisesti, pianhan Zhion olisi kurkussaan kiinni. Toisaalta, eihän Gâshtê voinut helposti kuristaa, sillä hänellähän oli yhä kaulassaan se nuoruusvuosilta saatu kaularauta.

Tämä esine kuuluin niihin asioihin, joitten puhumisesta kakkoskapteeni vältteli. Hän oli kännipäissään suoranainen ääliö, vähän niinkuin Zhion, mutta paljon pahempi. Jätkä teki tuolloin mitä lystäsi, eikä harmaitten aivosolujen vaimea kiljunta yhtään hidastanut menoaan. Sen vuoksi nykyisin Gâshtê joi alkoholia hyvin tarkasti, ehkä yhdestä kahteen tuoppia hän kumosi illassa, mutta ei sen enempää.
"Mutta et vieläkään vastannut kysymykseeni: Muistatko kuinka tapasimme."
Hän koitti pelata aikaa keksiä jotain järkevää sanottavaa, sellaista joka kuullostaisi itseltään. Mieleensä palautui tajuaminen siitä kuinka kiusallinen tilanne tälle tulisi maissa. Muistinsa mukaan Ileen ja Zhion olivat ainakin kerran tavanneet lapsuuden aikaan, mutta siitä Gâshtê ei ollut varma pitivätkö nuo kaksi toisistaan. Toivottavasti pitivät, muuten menisi aina niin ketterä sanalaiselta merirosvolta kieli solmuun.

"Koita nyt ymmärtää nämä pikku seikat, ystäväiseni"
Tuolla tavalla puhutaan lapselle, koiralle tai vähä-älyiselle ihmisolennolle. Mutta ei haltialle, eikä ainakaan Zhionille. Lause saa hänet tuntemaan itsensä yksinkertaiseksi, koska ei toisen sanojen mukaan kykene ymmärtämään edes näitä pieniä, mitättömiä seikkoja. Eikä kukaan pidä siitä, että tuntee itsensä typerykseksi.
Hän vetää suunsa mutruun ja pusertaa alahuulta hampaidensa välissä. Kyllä hän on sen huomannut, että osa haltioista osaa olla sulkeutuneita jo ongelmaksi asti. Hän itse mieluiten toimii kuten tuntee tai parhaakseen näkee, joten sellaiset tapaukset, jotka käyttävät korupuheista kieltä silloinkin kun oikeasti haluaisivat käydä käsiksi, ovat hyvin rasittavia tapauksia. Tai sellaiset, jotka pimittävät asioista parhailta kavereiltaan. Ei Zhion toki itsekään kaikkea maan ja taivaan väliltä kailottele kadulla, mutta hänen äänihuulensa eivät sentään ole vielä surkastuneet. Ja haltia on sitä mieltä, että hänen lapsuutensa on ollut paljon mukavampi kuin Gâshtên.

Tämä tieto sen kanssa, että edessä seisova toinen haltia näyttää hetken olevan luovuttamassa kun kasvojen ilme muuttuu aavistuksen, saa Zhionin vetämään syvään henkeä ja kuuntelemaan seuraavan lauseen.
"Muistan muistan," hän vastaa kärsimättömän oloisesti. Hän muistaa sen elävästi, mutta miten se päivä liittyy nyt mihinkään, mistä he ovat tänään puhuneet? Jos puhekumppanina olisi ollut kuka tahansa muu, olisi Zhion saattanut selostaa tarkalleen kauan sitten tapahtuneet asiat tarkalleen, mutta nyt siinä ei ollut mitään järkeä, kun molemmat sentään tiesivät tarinan yhtä hyvin.
"Mutta mitä sinun piti alunperin sanoa?"


((hui kuinka kesti...))

Niin mitähän se todella oli ? Gâshtên naamavärkki suorastaan levähti, kun miekkonen tajusi unohtaneensa hienon päässään muhineen repliikkinsä. Ensimmäiseksi katseensa kääntyi kiertelevästi pois Zhionista, mistä se nousi sitten tuijottamaan jälleen taivaalle. Hän hieraisi taas tapojensa mukaan niskaansa. Kakkoskapteeni teki näin aina vaivaantuessaan tai jäädessään sanattomaksi. He olivat puhuneet maihin noususta ja pieneen ompelimoon majottautumisesta, mutta siitä merirosvo ei enää ollut varma liittyikö asiansa turvallisuusjärjestelyihin vaiko johonkin aivana muuhun.
"Itse asiassa.. en muista."
Nuorukainen lopulta myösi, mutta ei tehnyt elettäkään laskeakseen silmiään taivasta tutkimasta niinkuin siellä muka olisi jotain mielenkiintoistakin. Tämä oli hävettävää, eihän Gâshtê ikänään ennen ollut unohtanut mitään näin tärkeää näin lyhyessä ajassa. Ystävänsä oli sekoittanut pollansa kiukuttelemisellaan.

Tässä vaiheessa voisi myös kuvitella, että laivan ainut järkeilijä olisi ottanut jotain vettä väkevämpää. Ainakin käytöksensä oli aivan samallaista kehonkieleltään. Siniset silmät vaihtoivat viimein katseensa Zhioniin.
"Et sinä sattuisi muistamaan paremmin mistä puhuimme aiemmin ?"
Nyt hänen oli pakko myötää moni vuotiselle toverilleen tarvitsevansa toisen muistia avukseen. Ajatus ei kovinkaan miellyttänyt Gâshtêa, joka tunsi aina olevansa se älykkäämpi osapuoli heistä kahdesta, mutta kai joskus oli pakko myöntää omatkin virheensä. Vaikka se maistuikin samalta kuin karvas kalkki.

[[Gnn.. anteeksi köykäinen teksti, aivot tuntuvat valuvan nokasta ulos.]]

Zhion oli aivan varma siitä, että kaveri hidasteli vastauksessaan tahallaan. Eihän sitä koskaan tiennyt kuinka kierolla tuulella Gâshtê tänään oli, eli todennäköisesti tauko oli tarkoitettu niin kutsutun jännityksen nostattamiseen. Tuollaiset taiteelliset keinot ovat ajan tuhlausta, eikä niistä ole mitään muuta hyötyä kuin että odottaja joutuu kohta raastamaan hiukset päästään.
Ilme miehen kasvoilla oli muuttunut jo hieman tympeäksi, mutta se valahtaa pois kun Gâshtê lausuu paljastuksensa ääneen. Samalla Zhion kähähtää epäuskoisesti ja yrittää saada katsekontaktin tuon taivasta tiirailevan olennon kanssa.
"Sinä et ole tosissasi, ethän?"
Kysymys on kuitenkin turha, sillä seuraavassa lauseessaan toinen kapteeni hälventää Zhionin veikkaukset siitä, että Gâshtê saattaisi jopa vitsailla. Vitsien laukominen ei sovi toisen perusolemukseen yhtään sen paremmin kuin kirjaviisaus sopisi Zhionille, mutta olisi se ollut todennäköisempää kuin se, että Gâshtê on oikeasti unohtanut aiheen, johon hän oli koko ajan yrittänyt johdatella Zhionia. Siis eihän keskustelun aloittaja saa unohtaa aihetta!

Enää Zhionin ei tarvinnut tehdä töitä saadakseen nuo siniset silmät näkyviin, vaan nyt hän pystyi tuijottamaan niihin nyt hieman järkyttyneen näköisenä.
"Tuota... Minkälainen olo sinulla on, huippaako? Montako sormea tässä on?", hän nostaa kämmenensä Gâshtên nenän eteen, pitää sitä siinä hetken ja laskee sen lopulta jatkaen kyselyään.
"Oletko nyt aivan varma ettet ole kipeä? Ja kyllä sinun nyt pitää muistaa mistä me aluksi väiteltiin, siitä nukkumispaikasta, muistatkos?"

Totta kai Gâshtê oli tosissaan, ei hän nyt huvikseen myöntänyt unohtaneensa keskustelunaihetta, joka oli muuttanut muotoaan niin riitelystä sovitteluun näinkin lyhyessä ajassa. Zhionin sormien tullessa heilumaan nokkansa eteen, oli nuorukaisen pakko nojata hieman takakenoon, koska hän pelkäsi toisen näppien osuvan kasvoihinsa kivuliaasti. Kummatkin kulmansa kuristuivat, olonsa oli täysin mainio lukuun ottamatta tätä pientä kömmähdystä, joka horjutti kakkoskapteenin minää rajusti.
"Näen viisi sormea ja oloni on aivan mainio."
Miekkonen vastasi närkästyneesti ja koitti laskea toisen käden pois silmiensä tasolta, sillä se alkoi pikku hiljaa häiritsemään haltiaa. Harmi vain, että Zhion oli nopeampi laskemalla kätensä jo alas, saaden kakkoskapteenin käden liikkeen muistuttamaan vähättelevää huitaisua. Aivan niin, hehän tosiaan olivat puhuneet maihin menosta ja ompelimosta! Eihän Gâshtê sittenkään ollut aivan hakoteillä.
"Aa, niin puhuin ompelimosta."
Navigaattori koitti paikata unohtamistaan kolkolla naurahduksella, hakaten samalla mielensä sisäisesti nyrkeillään otsaansa - kuinka typerä piti olla, että unohti oman rakkaimpansa, joka oli jo ties kuinka kauan odottanut maissa kihlattunsa saapumista ? Ei mennyt hyvin, ei todellakaan.

"Kuten jo varmaan sanoinkin, niin on tulossa myrsky, eikä ole järkevää lähteä merelle. Sain avaimen siihen ompelimoon eräältä henkilöltä, jonka sinäkin muistaakseni tunnet. Voisimme yöpyä siellä ja jättää pari luotettavaa vahtia alukselle."
Tämänkin olisi voinut sanoa puolet lyhyemmin, mutta sellainen tuntui olevan liikaa Gâshtên luonteelle, siis selittää jotain yksinkertaisen lyhyesti. Katseensa kävi maissa ennen lisäävää toteamusta:
"En viihdy täällä, mutta ei ole myöskään järkeä uhrata Alanahia ja miehistöämme."
Kerrankin nuorukainen käytti aluksen oikeaa nimeä, Alanahia, Emilyn sijasta. Ei ollut pelkoa, että joku olisi voinut kuulla tuon paha maineisen jollan nimen, sillä miehistöhän oli kannen alla odottamassa kapteenien päätöstä innolla tai vähemmän innolla.

"Tunnenko?"
Zhionin ruskeissa silmissä herää kiinnostus. Hänen oma tuttavapiirinsä oli kohtalaisen laaja, tosin se riippui siitä, minkälaiset henkilöt luetaan tuttaviksi. Ei ollut montaa henkilö, johon Zhion olisi tutustunut pintakerrosta syvemmälle, mutta hyvänpäiväntuttujen määrä oli sitäkin. Mutta yhdestä asiasta hän on täysin varma: hänen ja Gâshtên yhteiset tutut olivat harvassa, kun mukaan ei laskettu ammatin puolesta syntyneitä tuttuja, joita tervehdittään vain nyökkäämällä.
Siis ompelimon työntekijä... Zhionille ei näin nopeasti tule mieleen ketään ompelimossa työskentelevää henkilöä, jonka Gâshtê kuitenkin tuntee niin hyvin että saa avaimet luottamuksen osoituksena. Todennäköisesti tuo mysteerinen hahmo on haltia, koska Zhion ei osaa kuvitella, että hänen ystävänsä pääsisi tai edes haluaisi päästä niin läheisiin väleihin ihmisten kanssa.
Aina on myös mahdollista, että avaimet on hankittu lahjomalla, kiristämällä tai jollain muulla yhtä urhealla tavalla. Eihän sitä koskaan tiedä, jos Gâshtê olisi muuttunut toiminnan mieheksi.
"Hmm. Kyllä tuo minulle sopii", hän sanoo ja alkaa järjestelemään asioita.

Hetken päästä tilanne on selitetty miehistölle, ja Alanahia vartioimaan on valittu Hassen niminen puolihaltia muutamaan muun luotettavan henkilön kanssa. Päivä on alkanut jo kääntymään illaksi, satamssa pyöriskelevät ipanat ovat kadonneet näkyvistä ja tuuli on yltynyt entisestään. Ei aikaakaan, ennen kuin ensimmäiset vesipisarat tipahtelevat puiselle kannelle.
"Valmiina?", hän huikkaa Gâshtêlle iloisesti huolimatta synkästä ilmasta. Tällainen vaihtelu on omiaan piristämään päivää, ja aiempi riitely on jo unohtunut. Haltiamies oli jättänyt osan arvotavaroistaan laivaan, tietenkin varmaan piilopaikkaan, sillä ei sitä loppujen lopuksi voi koskaan tietää, minkälaisessa paikassa tulee yönsä viettämään. Aina on hyvä suojatua mahdollisilta taskuvarkailta ja itsepuolustusvälineetkin ovat hyvin tärkeät.
Valittujen joukkoon kuuluvat miehet ovat suurimmaksi osaksi yhtä täpinöissään tästä matkasta. On nimittäin harvinaista, että kapteenit haluavat yöpyä jossain muualla, kuin omassa laivassaan, eli jotain erikoista on varmasti tulossa.

[[MilliVanilli voisi varmaan liittyä töpöön BM:n roolauksen jälkeen ?]]

Lopultakin Zhion suostui nousemaan takaisin maihin, eikä Gäshtê kyennyt enää peittelemään vilpittömästi ilahtunutta hymyään. Hänet näki harvoin hymyilemässä tällä tavoin, sillä yleensä haltian kasvoilla kekkaloi teenäinen virneenpoikanen, joka oli kuin pakotettu koristamaan kapeita huuliaan. Nyt vain pitäisi keksiä kuinka kihlattunsa ja paras ystävänsä eivät ottaisi ensimmäiseksi yhteen nähdessään toisensa. Voisi olla kovin kiusallista yrittää keksiä joitain valkeita valheita pehmittelemään totuutta. Toisaalta - miksi Gâshtên olisi valehdeltava ? Eihän hän ollut kieltänyt saati myöntänyt liikkuvansa kumpaisenkin seurassa. Sillä välin, kun ensimmäinen kapteeni kävi kahmimassa porukkaa kannen alta esiin, oli sinilatvaisella nuorukaisella aikaa nojailla vaitonaisena vasten Alanahin laitaa. Kätensä kävi sivelemässä tuota sileää, punertavaa puupintaa, minkä jälkeen silmiinsä syttyi haikea katse. Kun hän seuraavan kerran palaisi, niin tulisi tämän lunastaa lupauksensa ja jäätävä loppu elämäkseen Mihteriin, Ileenin luokse.

Entisestä merirosvokapteenista tulisi kunnollinen avioimies, joka peittäisi kaikki jälkensä rosvoiluun, katkaisisi pimeät yhteytensä ja hankkisi elantonsa rehellisellä työllä. He saisivat lapsia, yhden tai kaksi peräti, milloin Gâshtê saisi ylpeänä kutsua itseään isäksi, upea vaimo rinnallaan seisten kunnes Kuolema heidät erottaisi. Tätäkö hän todella tahtoi ? Lopettaa hulvattoman elämänsä, jättää vaarat ja kuoleman pelon selkänsä taakse ? Katseensa nousi merestä pitkälle ulapalle, kohti aurinkoa. Olisi vain parempi alistua kohtaloonsa, jokainen kuolevainen teki niin. Taruolennot olivat alistettuja, ihmiset polkivat heikäläiset jalkoihinsa kuin maanmatoset, mutta välittivätkö nämä taikuuden pyhitetyt pilarit siitä ? Eivät, he taistelivat vastaan, vaikka merirosvoina - merten ja siellä seilaavien ihmisten kauhuna.

Iloinen huikkaisu kuitenkin keskeytti haltian aatokset ja sai tämän kääntymään ympäri Zhionin puoleen. Kyllä, hän oli täysin valmis palaamaan toiseksi viimeistä kertaa Mitherin maille. Tämä kävi nopeasti lävitse jokaisen seurueeseen kuuluvan miehen, vannotti näitä pitämään suunsa ummessa todellisesta ammatistaan ennen kuin jokainen pääsi tarpomaan alas laskusiltaa. Kaksi vartioon jäänyttä jäsentä vaikuttivat myrtyneiltä, heitäkin olisi huvittanut lähteä pois kannelta jo toistamiseen tänään, mutta tasan eivät käyneet onnen antimet. Gâshtê vinkkasi päällään suuntaa, johon heidän kuuluisi lähteä ja näin massa pääsi matkaan. Iso porukka satamassa ei ollut kummallinen näky, joten heikäläisten oli helppoa liikkua. Pian edessä siinsikin ompelimo ja siellä tulisi odottamaan kuvaan kaunis Ileen.

[[POTCn tunnari inspiroi mukavasti toisessa kappaleessa.]]

Merirosvoporukka ei kiinnittänyt ylimääräistä huomiota kävellessään, vaikka heissä eräs suuri ero verrattuna ohitse asteleviin henkilöihin. Mitherin asukkaat olivat tympääntyneen näköisiä, ainakin silloin kun heidän katseensa osui lähestyviin pilviin. Sen sijaan miesporukan olemuksessa oli innostuneisuutta, tai vähintäänkin kutkuttavaa odotusta.

Askeleiden kopistessa maahan Zhion vilkaisee Gâshtêa ja yllättyy iloisesti näkemästään. Tuossa haltiassa ei näkynyt merkkiäkään siitä huonotuulisesta Gâshtêsta, joka vain mulkoilee ympärilleen ja vastaa ivallisesti turhiin kysymyksiin. Toinen on aivan kuin uusi ihminen... tai siis haltia. Jos mahdollista, sinertävät kasvot ovat jopa innostuneemmat kuin joillakin muilla miehistön jäsenillä.
Kävellessään Zhion vilkuilee uteliaasti ympärilleen. Aina kun hänen katseensa osuu erilaisten kauppojen lasi-ikkunoihin, käy hän nopeasti oman olemuksensa läpi. Hänen kätensä nousee useammin kuin kerran sipaisemaan hiuksia, suoristamaan kaulusta tai korjaamaan mitättömiä yksityiskohtia. Zhion pääsee ihailemaan kuvajaistaan lihakaupan, suutarin ja leipomon ikkunoista, pienistä tai hieman suuremmista, tasaisemmista tai muhkuraisimmista.

Seuraavaksi sivulla on ompelimo. Haltia kävelee sen ohitse, kunnes muistaa jotain viime keskustelusta ja kääntyy nopeasti takaisin.
"Tuoko se on?", hän kysäisee Gâshtêsta ja kurottautuu kurkistamaan ikkunasta sisään, toivoen näkevänsä jotain mielenkiintoista.

((samat sanat, nyt voisi olla sopiva hetki. Olen siis koko ensi viikon poissa, eli anteeksi kun joudun jumittamaan. Jos tilanne on sopiva, niin voitte hypätä pari kertaa yli))

Vaikka Gâshtê oli nimenomaan kieltänyt Ileenia ruokkimasta hänen miehistöään, oli nainen tehnyt kaikkensa saadakseen ompelimon näyttämään edes yhden yhden illan kotoisalta. Kaikki tilkut ja irrallaan liehuneet kankaat Lithumilin tytär oli koonnut myyntitiskin alle piiloon katseilta. Yleensä nukan ja pölyn peitossa olevat työpöydät oli lakaistu ja niitä koristi nyt vino pino ruoka-astioita. Sillä välin kun miehet olivat vitkutelleet kauppalaivalla, Ileen oli juossut paikallisia leipomoita ja kuppiloita läpi etsiskellen kaupungin maukkaimmat herkut tarjolle. Oli savustettua kalaa, monenmoista juustoa ja vasta leivottua leipää. Kasviksia ja hedelmiäkin löytyi. Ne oli aseteltu nätisti suurikokoisiin puuvateihin paistettujen kanan koipien viereen. Pisteenä i:n päälle herkkujen välistä löytyi merimiehelle makean nälkään omenarusinamuhennostakin.

Merihaltianeito ei voinut olla välillä miettimättä sitä seikkaa, ettei hänen kihlattunsa tulisikaan, vaan taipuisi painostuksen alla lähtemään takaisin merelle myrskystä huolimatta. Sitä suuremmalla syyllä hän oli äärimmäisen huojentunut huomatessaan ompelimon ikkunoiden takana julmetun kokoisen mieskoplan. Olipas herroja paljon. Toivottavasti ruokaa riittäisi kaikille... Siniset silmät tarkkailivat ruokia arvioiden ja vilkaisivat sitten uudemman kerran ikkunoiden takaa paljastuvia köriläitä. Herrat saisivat luvan herkutella siivosti, jotta ruokaa riittäisi kaikille.

Jännitys nipisteli Ileenin vatsan pohjaa. Hetken kesti, ennen kuin hän tajusi, että sen sijaan että hän seisoskeli tyhjän panttina herkkujen keskellä pellavan väriseen essuun sonnustautuneena, hän voisi mennä avaamaan vierailleen oven. Poskiltaan aavistuksen punehtunut ja varsin ujolta vaikuttava tyttö tempaisi ompelimon oven auki juuri ennen kuin kukaan Alanahin miehistöstä ennätti toimia ja toivotti herrat tervetulleiksi matalaan majaan...joskin varsin vaisusti, sillä tytön ääni oli jostain syystä takertunut jonnekin kurkunpään tienoille. Toivoa sopi, että ruuat maistuisivat herrasväelle tai tästä illasta tulisi vielä todella pitkä ja tuskallinen...

Sanalla sanoen Gâshtêa alkoi ahdistamaan, mitä lähemmäs hän kauppaa kulki. Nyt olisi edessä se suuri selitysten viidakko, josta ei noin vain pääsisi ulos joka puolelta lentelevien kysymyksien vuoksi. Silti kasvonsa ilmeet olivat rauhalliset, eikä hermostuneisuutensa paistanut ulos niin hyvin kuin Zhionin ja miehistön innostus. Tämä pysähtyi ompelimon eteen ja mittaili tuota rakennusta silmissään. Hyvää työtä olivat talonrakentajat tehneet, ei siitä siis valittamista. Juuri kun kakkoskapteeni oli tarttumassa oven kahvaan, niin tempautui tämä auki omia aikoijaan. Tai ei aivan - Ileenhän se heidät tervetulleeksi toivotti. Pölmistyneen miekkosemme kasvoille kohosi rohkaiseva hymy, kun hän havaitsi kihlattunsa vaisuuden. Eihän neidon toki tarvitsisi olla noin ujona, vaikka miehiähän sikesi edessään enemmän ja vähemmän. Merirosvon katse harhautui rakastettunsa selän taakse ja tuolloin irvistys pääsi käymään huulilla - ruokaa ja astioista nuokkui kotoisasti sisustetun ompelimon pöydällä. Pian sievä puoti ei olisi enää niin siisti, koska tunnetusti tällä miehistöllä eivät olleet ruokailutavat kovinkaan ruusuiset. Noh, ehkä Gâshtê jäisi sitten Ileenin seuraksi siivoamaan, kun muut oltaisiin häädetty myrskyn jälkeen takaisin Alanahille.

"Hankit sittenkin jotain suuhun pantavaa kuitenkin."
Gâshtê hymähti ja puisti hieman päätään ennen kuin viittoi miehistön sisälle. Zhionia nuorukainen ei laskenut ohitseen, koska heidän olisi parempi käydä pieni paljastuskierros täällä ulkona, kuin sisällä monen korvan kuultavana. Kakkoskapteeni siirtyi Ileenin rinnalle ja koitti laskea kätensä toisen harteille, jotta neito ei vain ehtisi livahtaa oven raosta palvelemaan tuota pian rällästävää rosvosakkia. Harvinaistahan noiden miesten oli saada noin laadukasta murkinaa kupuunsa.
"Ileen, muistat kai Zhionin ?"
Merirosvo liversi kihlatulleen hunaijaisesti ja katsahti ystäväänsä, joka varmasti pudottaisi leukansa, kun tajuaisi ensin, että Gâshtê suostui olemaan näinkin lähellä naista. Toverinsa oli varmaan pitänyt aina kakkoskapteenia mielenvikaisena, kun toinen ei edes suostunut katsomaan muihin naisiin päin. Pian siihen kuitenkin tulisi selvyys, sillä eihän uskollinen nuorukaisemme voinut mennä muita liehittelemään, kun tällä oli kerta jo näin kaunis neito omassa kotisatamassa.

[[Pahoitteluni roolin viipymisestä ja sen puisesta sisällöstä. Inspiraatio lähti takapajulaan pidemmäksi aikaa taas.]]

Ikkunan toiselta puolelta pilkisteli höyryäviä astioita, kirkkaan värisiä ja varmasti tuoreita kasviksia, ja muita monenmoisia herkkuja joiden pelkkä näkeminenkin sai vatsan murisemaan. Zhion ei muistakaan, milloin hänelle olisi viimeksi tarjottu noin hienoa ruokaa. Laiva-matkoilla ruokavalio oli parin alkupäivän jälkeen hyvin yksinkertaista, kun taas satamien kapakoissa pääsi tutustumaan vain kitkerään olueen ja kaikenmoisiin mauttomiin lihasörsseleihin.
Oven avautuessa Zhion vetää itsensä kiireesti irti ikkunasta, suoristaa paitansa ja kääntyy katsomaan, ken oli loihtinut tuollaisen jumalaisen näyn mökin sisäpuolelle. Katseensa alas painanut nainen näytti olevan merihaltia. Tehtyään tämän huomion Zhion olisi enemmän kuin mielellään siirtynyt muun miehistön kanssa sisälle nauttimaan pöydän antimista, mutta Gâshtê onnistuu tukkimaan tien epätavallisen tehokkaasti.

Siinä vaiheessa, kun toinen kapteeni puhuu merihaltialle kovin tuttavalliseen sävyyn, Zhion tyytyy ensimmäiseen johtopäätökseen, joka vaikuttaa edes jotenkuten järkevältä. Tuo on Gâshtên sukulainen. Varmasti on. Ehkäpä siskopuoli, tai joku serkku Gâshtên toisen vanhemman puolelta. Olivathan nuo kaksi osittain samaa rotuakin. Se on vain kummallista, että miksei Gâshtê ollut heti maininnut, että he ovat menossa hänen sukulaisensa luokse syömään?

Seuraavaksi mies tuntee itsensä syrjäytetyksi. Miksei häneltä itseltään kysytä, muistaako hän tuota hempukkaa? Näköjään Gâshtê tahtoo oikein leikkiä herrasmiestä, ei näyttelemisessä mitään pahaa ole, mutta ei toinen myöskään muista kysyä kaveriltaan yhtikäs mitään.
Tämän suuren vääryyden takia Zhion pitää suunsa kiinni, ja mulkoilee molempia sini-ihoisia. Nyt kyllä tekisi mieli sanoa jotain, mutta kärsikööt nuo kaksi siitä, ettei hän sanokaan mitään. Vaikka haltiamies oli saanut jo aikaisemmin vakuutettua itselleen, että hänen edessään seisovat henkilöt ovat serkuksia, jokin Gâshtên käyttäytymisessä häiritsee häntä. Zhion oli aikasemmin ymmärtänyt, ettei kakkoskapteeni tule toimeen sukunsa kanssa, mutta näköjään tässä tapauksessa tilanne oli toinen. Ehkäpä tuo kuului merihaltioiden tapoihin, tuollainen kohtelias imelyys.
Kaiken lisäksi Zhion haluaa kuulla, muistaako tuo nainen hänet. Miehestä tuntuu, että hän on saattanut nähdä hamehelman aikaisemmin, mutta ei voi olla siitä täysin varma. Eli jos vieras ei muista häntä, ei mies itsekään aio muistaa toista.

Ileen hymyili vain ujosti kihlatulleenkin, tämän ottaessa puheeksi ompelimoon katetut ruuat. Tietenkin hän oli kattanut jotain syötävää herrasväelle, jos näitä karskeja ja mielenkiintoiselle haiskahtavia miehiä saattoi herroiksi kutsua. Pesulla ne eivät ainakaan olleet tainneet käydä ihan vähään aikaan tai sitten tuo pistävä haju tuli miekkosten kulahtaneista vaatteista. Pitäisiköhän ne kuurata tämän yön aikana ja ripustaa kuivumaan ompelimon katon rajaan? Lankaahan täältä löytyi vaikka millä mitalla ja kun pitkiä miehiäkin näytti olevan tarjolla, niin pyykkinarun kasaamisessa ei varmaankaan kestäisi kauaa. Eri asia olikin, suostuisiko herrasväki luopumaan räteistään. Kai niille jonkun pressun voisi suojakseen antaa, jotteivat ilkosillaan juoksentelisi. Jokuhan voisi vielä luulla, että ompelimo toimi iltaisin bordellina. Täällä vain oli tarjolla miehiä, toisin kuin muualla Mihterissä.

"Zhion...", Lithumilin tytär toisti kuin maistellen nimeä suussaan. Miksi se kuulosti niin hirveän tutulta? Nuo kasvotkin olivat niin tutut puhumattakaan noista valkoisista hiuksista... Hetkinen.
Kauaa ei merihaltianeiti näyttänyt mietteliäältä, sillä heti kun hän äkkäsi kenestä Zhionista tässä nyt puhuttiin, hän suorastaan tyrmistyi niille sijoilleen. Se häjymukula! Oliko Gâshtê vieläkin sen kanssa tekemisissä?! Himpura vieköön!
Ileen nosti kädet rinnalleen puuskaan ja näytti huomattavasti tuomitsevammalta kuin äskettäin tarkkaillessaan Zhionia päästä varpaisiin. Tuo kelju ei totta vieköön ollut muuttunut pätkääkään iän myötä. Edes tuo happaman näköinen ilme miehen kasvoilla ei ollut uutta, Ileen oli nähnyt sen monesti aiemminkin. Ajatella, että Heth'iel oli le Húmille tärkeämpi kuin Ileen. Tämä kyllä kosketti ja syvältä.

Koska Zhion ei kuitenkaan näyttänyt muistavan Ileenia, tyttö päätti olla tekemättä asiasta sen suurempaa numeroa. Kyllä se hänelle vain passasi, ettei tässä mitään lähempää tuttavuutta tehtäisi. Mitä kauempana tuo pirun poika pysyisi, sen parempi.
"Enpä taida", nainen vastasi ehkä turhankin läpinäkyvän tympääntyneellä äänellä ja kierähti oven suusta peremmälle putiikkiinsa. Hänellä ei ollut mitään asiaa tuollaiselle hunsvotille, eikä hän välittänyt juuri nyt jutella Gâshtênkaan kanssa. Mokoma rontti oli antanut hänen odotella vuosikaudet täällä Mihterissä ja itse seilannut tuollaisen paholaisen kanssa aavoilla merillä... Oliko ihmekään, että Gâshtêsta oli tullut ajan myötä vain entistä etäisempi? Sen siitä sai, kun pyöri väärässä seurassa.

"Jaa te kävittekin jo pöytään... Toivottavasti maistuu...", Ileen huokaisi seuratessaan vierestä miten merikarhut kiistelivät kanankoivista kuin pikkulapset hiekkalaatikolla lapiosta. Seura tosiaan teki kaltaisekseen, niin sen täytyi olla. Lithumil istahti ompelimon kassan taa puiselle penkille ja hengitteli kaulassaan sijaitsevien kitustensa kautta, jottei hänen olisi tarvinnut jatkuvasti haistaa ompelimossa vellovaa kitkerää hienhajua. Kuvottavaa.

Se kohtelias imelyys ei näyttänyt ainakaan auttavan Gâshtêa, mikäli sellainen kuului merihaltioiden tapoihin. Nainen riistäytyi paikalta selvästi loukkaantuneena, eikä Gâshtê voinut estää kasvoilleen kohoavaa irvistystä. Millä hän nyt lepyttelisi rakkaimpansa, kun Zhionkin oli tuossa! Tämä ei voinut leperrellä, saati sitten lirkutella minkään sortin valkoisia valheita, koska hänhän jäisi niistä hetimiten kiinni lörppösuisen ensimmäisen kapteenin vuoksi. Tosin.. sekaverinen oli vielä selityksen velkaa sille edeltä mainitulle edessään seisokelevalle haltiamiehelle. Köhäisten tämä aloitti:
"Niin.. sinäkään et varmaan sitten muista Ileeniä ?"
Nuorukainen oli liiankin selvästi vaivaantunut tilanteesta, tänään paljastuisi pari pitkään piilossa pysytellyttä salaisuutta, jotka voisivat tuhota kakkoskapteenin ainoat lämpimät suhteet lähimmäisiinsä. Gâshtê vilkuili vähän väliä hermostuneesti sisätiloihin, jonka kassan takana Ileen istui katsellen merirosvojoukon rällästystä. Gnn, mielellään hän olisi halunnut välttää noin epämielyttävän näyn kihlattunsa silmiltä, mutta minkäs teet - toinen oli pistänyt liiankin hyvät tarjoilut esille.

Koitti turhankin pitkä hiljaisuus ystävysten välillä. Gâshtê koitti etsiä kiertoreittejä, joilla voisi välttää paljastuvansa, mutta turhaa - oli pakko puhua välillä totta. Hän pyöräytti sinisiä silmiään, ei tämä voinut niin pahasti päättyä loppujen lopuksi - olihan muillakin salaisuuksia, joita ei voinut kertoa ja tässä olivat kakkoskapteenin omat nyt kasvotusten.
"Et varmaan myöskään muista, että vanhempani halusivat minut hyviin naimisiin ?"
Hän lopulta jatkoi ja vaihtoi jalkansa painoa toiselta toiselle. Käden nousivat puuskaan rintakehänsä päälle ja päänsä kaartui takakenoon, kuivan nielaisun pystyi näkemään kurkunsa liikkeestä.
"Minun olisi pitänyt kertoa tämä jo kauan aikaa sitten, mutta tuo nainen tuolla on kihlattuni."
Tämä vaati paljon, enemmän kuin mikään aiempi myönnytyksensä. Hän oli juuri joutunut kertomaan olevansa varattu mies - onnellinen sellainen, sillä voisiko parempaa naista saada kuin Ileen ? Toinen oli herttainen luonne, varmasti hyvä äiti, kun se aika joskus koittaisi. Mutta kihlattunsa oli myös parempi sisältä kuin Gâshtê. Tuolla oli kunnon työ ja rehellinen tausta, joten kuinka siis merirosvomme voisi koskaan paljastaa omaa oikeaa palkan saanti lähdettään ? Ileen ei saisi tietää koskaan sitä, jos se riippuisi sekaverisestä.