Raakoja murhia ja tapaus Mathes McQuilty (Jatkoa)

"Jaa?"
Rehellisesti sanottuna Zhion olisi onnellinen, jos ei olisi koskaan törmännytkään tuohon merihaltiaan. Tenavana hauskat leikit yleensä keskeytyivät, kun tuo tyttö tuppautui mukaan. Silloin ei enää tehty pieniä, täysin vaarattomia kepposia tai leikitty vartijaa ja pahista. Tilanne ei olisi ollut niin kamalaa, jos tuo tyttö olisi joskus edes ihaillut suurien urotekojen suorittajaa, mutta ei. Sinisen naaman ilmestyminen tarkoitti kaiken hauskan loppumista, koska tyttö jotenkin onnistui liian usein kääntämään itseensä kohdistuvat pilat päälaelleen.
Kädet lanteilla Zhion tiiraa vanhaa kaveriaan, joka liikehtii paikallaan hyvin vaivautuneen näköisenä. Hetkeen hän ei keksi, mikä voi olla niin kamalaa, että aikuinen mies näyttää siltä kuin odottaisi arestituomiota, mutta ensimmäinen lause, joka sinertäviltä huulilta tulee, saa Zhionin kakomaan. Hän melkein tukehtuu omaan sylkeensä.
He seisovat hämärällä, sateisella kadulla. Ja henkilö, jonka hän on kuvitellut tuntevansa paremmin kuin oman veljensä, sanoo olevansa kihlaoissa. Siis mitä? Hänen olisi kuulemma pitänyt kertoa asia jo kauan sitten. Eli Gâshtê, tuo mammanpoika joka ei varmasti koske naisiin edes pikkusormellaan, on ollut jo pitkään kihloissa. Kuinka pitkään? Ja miksi juuri sen nilviäisen kanssa? Ensimmäinen kapteeni olisi osannut – varsinkin omasta mielestään – valita paljon paremman heilan.
Lopulta Zhion saa yskänpuuskansa hallintaan, ja päättää sen mainittavan kokoiseen sylkäisyyn märkään maahan.
"Kihlattu?", hän lausuu sanan kuin se olisi myrkkyä, ja osoittaa talon sisäpuolelle. "Tuo?"

Jäämättä odottelemaan vastausta mies kiskaisee oven auki ja marssii sisään. Ruoan tuoksu tulvahtaa sieraimiin (raavaan miehen lemahdusta hän ei edes huomaa), mutta siitä huolimatta hän suuntaa hamehelmaista kohti.
"Sinä senkin..."
Suu tiukkana viivana hän marssii kassalle ja läjäyttää kämmenensä pöydän puiselle pinnalle.
"Tänne se käsi, niin nähdään onko siinä jotain kuvottavaa... koristetta."

((hahaa, ehdinpä vastata tähän vielä vuonna 2007. Hyvää pian alkavaa uutta vuotta teille!))

Ileen ei edes kiinnittänyt huomiota siihen, mitä putiikin ulkopuolella tapahtui. Tarkalleen ottaen häntä ei kiinnostanut, miten Gâshtê aikoi asiansa esittää hulttioystävälleen. Hän ei edes uskonut le Húmin kertovan totuutta. Olihan mies pimittänyt kihlauksen tähänkin saakka. Mikään ei tehnyt tästä päivästä sen erilaisempaa kuin niistä tuhansista muista, vai tekikö?

Vasta kun putiikin ovi rämähti auki ja tuppisuinen Zhion asteli oviaukosta sisään, kassan takana istuva merihaltia havahtui katkerista ajatuksistaan seuraamaan häntä kohti tulevan niljakkeen liikkeitä. Mitä se nyt aikoi? Nitistää naisen kaikkien näiden miesten edessä? Pääsisi vain rukka omasta hengestään. Zhion ei ollut koskaan ollut Lithumilin silmissä muuta kuin köyhän perheen kuriton kakara, joka luuli olevansa maailman napa. Nyt oli korkea aika tehdä miehelle selväksi, ettei maailma todellakaan pyörinyt hänen ehdoillaan.

"Koristetta?", vaaleanpunahiuksinen tyttö naurahti pilkkaavasti ja vilkaisi kihlattuunsa, joka oli ilmeisesti päättänyt paljastaa totuuden heidän romanttisesta taustastaan. Voi miten Ileen nauttikaan siitä, että sai nähdä miten Zhionin pieni maailma murenisi hänen silmiensä edessä, kun hän vilauttaisi sormessaan olevaa sormusta.
"Tarkoitat kai kihlasormusta, jonka sain vuosikymmeniä sitten?", merihaltia neiti täsmensi äänensävyllä, josta ei huokunut pisaraakaan empatiaa Zhionia kohtaan. Vihdoinkin tuo patalaiska tyhjänpantti saisi ansionsa mukaan!

Lithumilin tytär nosti vasemman kätensä itseään pidemmän herran kasvojen korkeudelle. Hänen nimettömänsä oli rengastettu hopeasormuksella. Varsin halvan näköisellä sellaisella, mutta olipa kuitenkin.
"Ei mikään lottovoitto, mutta kyllä se minulle kelpaa. Ja odotahan vain kun saamme häät järjestetyksi...", Ileen selosti maireasti hymyillen ja heilutteli nimetöntään huolettomasti Alanahin ykköskapteenin kiusaksi. "Vuoden päästä teidän bisneksenne laivalla ovat ohi lopullisesti ja pääsen vihdoin perustamaan perheen, jota olen niin kauan kaivannut." Merihaltianeidon kasvoille nousi jokseenkin helpottunut hymy. Pian tämä kaikki olisi ohi ja hän saisi vanheta yhdessä rakkaimpansa kanssa. Gâshtên olisi paras pysytellä vielä vuoden ajan hengissä merten myrskyissä, sillä jos mies vain uskaltaisikin harkita kuolevansa, niin... No se jäisi nähtäväksi, mitä sitten tapahtuisi.

//Hyvää Uutta Vuotta minunki puolestani!//

Ai, kuinka hurmaavaa.. Gâshtê näytti melkein murhaavan ystävänsä kertomalla tälle vuosikymmeniä salassa olleen liittonsa Ileenin kanssa. Toisen kapteenin tuskastuneisuus sen kuin kasvoi entisestään Zhionin ähkäistessä armottoman yskänpuuskan jälkeen pölmistyneen kysymyksensä hänelle. Kyllä, tuo nainen oli nuorukaisen sydämenvalittu, tai itse asissa vanhempiensa valitsema nainen, mutta oliko sillä enää väliä ? Tunteet olivat muuttuneet todellisiksi pitkän tutustumisen seurauksena, eikä Gâshtê voisi enää kuvitella etsivänsä toista Ileenin tilalle. Jotenkin sellainen käytös ei myöskään sopinut nuorukaiselle, joka oli aina oppinut olemaan hyvin kohtelias ja seuraansa tyrkyttämätön neitosia kohtaan. Haltia olikin juuri vastaamassa, mutta ensimmäisen kapteenin postuminen sai sanat juuttumaan kurkkuun. Gâshtê vain pystyi vuorostaan tuijottamaan toisen perään, kuin mitäkin hullua vilkuillen. Ouh.. niinpä tietenkin - Zhion siirtyi ahdistelemaan kihlattuaan - Olisihan moinen käytös pitänyt jo ennalta arvata. Merirosvo oli kahden vaiheilla: Mennäkkö sisälle vai paetakko paikalta ? Enemmin tai myöhemmin hän kuitenkin joutuisi tähän samaan jamaan, joten kai olisi paras kohdata paha nyt. Tämä veti henkeä syvään ennen kuin puhalsi ilman ulos keuhkoistaan - selvä, nyt mentäisiin.

Oitis sisään päästyään tuli vastaan tunkkainen haju, joka ei vastannut huoneiston sisustusta. Ruokaa kupuunsa ahtaava miehistö viisveisasi toisen kapteenin murhaavasta mulkaisusta, kun tämä ohimennen noille soi katseensa. Nuorukainen lipui Ileenin ja Zhionin lähietäisyydelle juuri parahiksi kuulemaan, kuinka naisensa mainosti kihlasormusta. Urgh, miten Ileen saikaan kihlauksen kuullostamaan siltä kuin se viesi toisen kapteenin kaiken vapauden olemassa olollaan ? Irvistys pääsi livahtamaan tahtomattaankin kasvoilleen, sitä hän juuri pelkäsi - olla vanki. Tämä oli elänyt koko lapsuutensa perheensä valvonnan alla, joten miksi kummasta mies muka haluisi palata noihin sielua tukahduttaviin vuosiin ? Hän oli todella nauttinut ajastaan, jonka vietti merillä seilatessa, mutta toki ikäväkin rakastaan kohtaan oli raastellut mieltä. Monesti Gâshtê olikin saanut uusia voimia miettiessään kotisatamassa odottavaa merihaltiaa, jonka oli luvannut viedä alttarille kanssaan.
Ai.. vuodenko kuluttua hän oli luvannut lopettaa merirosvouksen.. ouh... nuorukainen oli muistanut sanoneensa, että kun tämä palaisi tänne seuraavan kerran, niin silloi työt loppuisivat. Pitäisi kai opetella käyttämään kuokkaa, jos harjoittelu aikaa oli noin vähän tarjolla.
"Ileen, rauhoittuisitko hieman."
Näin Gâshtê koitti keskeyttää toisen haaveilut ja suojella naistaan Zhionin vihalta. Hän joutuisi olemaan se, joka puolustaisi Ileeniä, mikäli ystävänsä pinna naksahtaisi poikki.

[[Minultakin ne (hyvin) myöhäiset Uuden vuoden toivotukset~]]

Jossain toisessa tilanteessa Zhion olisi kuitannut naisen huikentelevat lauseet naurahduksella ja pitänyt sanoja 'vuosikymmeniä sitten' pelkkänä vitsinä, jonka tarkoituksena on ärsyttää häntä. Mutta tänään hän oli kuullut sen ainoan henkilön, johon on voinut sanoa luottavansa, pitäneen vuosia yllä suurta huijausta. Vuosia, vuosikymmeniä... Mistä sen tietää, kuinka kauan tietoa on oikeasti pimitetty. Joten Zhion ei voi suhtautua Ileenin naurahteluihin kepeästi, koska joka ikinen tuosta haisevasta suusta tuleva sana paljastaa Gâshtên valheen kokonaisuudessaan.

"Vuoden päästä teidän bisneksenne laivalla ovat ohi lopullisesti..."
Viimeinen sana jää kaikumaan Zhionin mieleen, kimpoillen sen seinämästä toiseen. On lähes mahdotonta uskoa, että Gâshtê on suunnitellut jättävänsä hänet, miehistön ja koko elämäntapansa lopullisesti niin pian, sillä vuosi on haltialle vain muutama silmänräpäys. Alanahin kapteenin olisi pitänyt uskoa lausetta, jonka hän kuuli jo tenavana vanhalta satamassa majailleelta ukolta. Merirosvot eivät luota keneenkään muuhun paitsi itseensä. Hänen olisi pitänyt tietää, mitä tuon säännön rikkomisesta seuraa.

Ileenin puhuessa Zhionin silmät olivat seuranneet edessään keikistelevää kättä, ja siinä välkehtivää hopeista rengasta. Hän tunsi kuvotusta ajatellessaan, kuinka merihaltia kiillottaa sormuksen joka ikinen ilta ennen nukkumaanmenoa ja varmasti viettää yönsä sormus tyynyn alla. Jos miehen sormet eivät olisi puristuneet tiukkaan nyrkkiin pöytää vasten, hänen olisi täytynyt taistella kiusausta vastaan, jotta ei olisi napannut tuosta hentoisesta kädestä kiinni ja raastanut sormuksen pois ohuesta sormesta. Ja tuntenut luiden napsahtavan poikki... Naisen onneksi hänen kätensä olivat lähes krampin kaltaisessa tilassa, eikä sitä nyrkkiä noin vain avattu.
Zhion ei kestänyt enää katsella tuota maireaa hymyä, ja pakottaa sanan ulos käheästä kurkustaan.
"Häät..."
Sana avasi tukoksen miehen mielestä, ja pakotti hyväksymään asian totena. Tyrmistyksen vaihtuessa takaisin kiukuksi hänellä ei ollut enää mitään ongelmia puhumisen kanssa.
"Itsekö muka olet tuollaisen aikataulun päättänyt, neiti kaikkitietävä? Mikäli se minusta riippuu, meidän... bisnekset jatkuvat vielä vuosisadan. Saat elää toiveissasi vaikka koko loppuelämäsi, koska et todellakaan tule jatkamaan tuota perhe-leikkiä tuon kanssa", tällä kertaa syyttävä sormi osoittaa Gâshtêen. Sanan bisnes lausumine maistui karvaalle, kuinka hän olisikaan nauttinut, jos voisi pamauttaa oman sekä Ileenin ah-niin-ihanan armaan Gâshtên ammatin todellisen laadun. Huoneeseen sisälle tullut kakkoskapteeni, johon Zhion siirtää nyt myös silmänsä, yrittää juuri sopivasti hyssytellä merihaltiaa.
"En pysty käsittämään, miten voit edes koskea tuohon olentoon. Ajatuskin on kuvottava, sehän on sama kuin pelehtisi vuohen kanssa. Varmaan sitten pidät kalan ja mädän merilevän hajusta ja mausta, ja nautit kun pääset löytämään niiin hurmaavien hampaiden väliin mukamas unohtuneita ruotoja."

Ainakin mies pystyy sanoa vaistonsa olleen aina oikeassa. Tuosta hempukasta ei ole koskaan ollut muuta kuin haittaa, ja nyt se on tullut todistettua. Mutta mikäli asia Zhionista riippuu, Gâshtê ei tule menemään naimisiin, vaikka hänen täytyisi se estääkseen kiskoa omin käsin kohtalo radaltaan.

Gâshtên pyyntö meni kuuroille korville. Miksi ihmeessä Ileen rauhoittuisi? Hänen rakkauttaan oltiin koeteltu vuosikymmeniä ja vain sen tähden, ettei tuo rystysiään valkoisiksi puristava poikamies osannut ottaa itseään niskasta kiinni ja etsiä itselleen perhettä. Vaikka kukapa tuollaisen rentun olisi ottanut? Täytyi olla idiootti, jos meni rakastumaan johonkuhun Zhionin kaltaiseen. Miehestä ei ollut mitään muuta kuin haittaa koko maailmankaikkeudelle.

Naisen katse käväisi taustalla kanankoipia järsivissä merimiehissä. Tuntuiko Ileenista vain, vai olivatko miehet hiljentyneet kuuntelemaan kiivasta keskustelua tiskin puolella? Asia ei kuulunut niin mitenkään noille lukuisille korvapareille, mutta kun tässä nyt vauhtiin oltiin päästy, niin kyllähän miehistö ansaitsisi kuulla millainen lurjus heitä oikein pompotteli.

Vaaleansiniset silmät kääntyivät takaisin Zhionin puoleen, miehen sylkiessä ilkeyksiä suustaan. Mitä muutakaan tuollaiselta olisi voinut odottaa? Ileen ei jäänyt odottamaan, että mies saisi puhuttua suunsa puhtaaksi, vaan huusi herran puheiden päälle: "Ei kaikki tässä maailmassa ole sinusta riippuvaa! Gâshtê on minun! Saat viettää vuosisatasi ypöyksin, sillä kukaan ei tule rakastamaan sinunkaltaistasi iljetystä!" Päällepuhuminen kuitenkin katkesi siinä vaiheessa, kun kauppalaivan ykköskapteeni kohdisti sanansa Gâshtêlle. Vuohen? Niinkö Zhion oli juuri sanonut? Miten niin vuohen?!

Merihaltianeiti puri huomaamattomasti alahuultaan. Hän ei kertakaikkiaan tiennyt, miten olisi puolustautunut. Olihan totta, että hänen hammasrivistönsä ei ollut puhtaimmasta päästä, mutta että sieltä löytyisi ruotoja...se ei kyllä pitänyt paikkaansa. Hän ei myöskään koskaan ollut tiedostanut haisevansa mädälle merilevälle, mutta ehkä se oli hänen ominaishajunsa, jota hän ei itse kyennyt haistamaan? Epävarmuus kalvoi Ileenin sisuksia. Mitä jos hän tosiaan oli niin ruma kuin Zhion antoi ymmärtää? Ainakaan muut merimiehet eivät käyneet puolustamaan alakynteen jäänyttä naista. Ehkä hekin olivat samaa mieltä.

"Ulos...", Ileen pihahti alahuuli väpättäen ja osoitti sormellaan ompelimon ulko-ovea. Hänelle oli aivan sama, vaikka myrsky nielaisi koko kauppalaivan miehistön. Yksikään näistä miehistä ei edustanut sitä miesihannetta, jollaisen Lithumil haluaisi lapsiensa isäksi. Ei edes sellaista, jonka hän haluaisi asuvan naapurissaan. Katse huoneen lankkulattiaan painettuna nainen kiskaisi hopeasormuksen sormestaan ja asetti sen umpipuusta veistetylle tiskille. Se oli haaste ja kuka tahansa tilanteessa ollut ymmärtäisi, mistä oli kyse. Ainakin niin Ileen oletti. Gâshtên olisi tehtävä valinta hänen ja Zhionin välillä. Mies loukkasi tyttöystäväänsä jo pelkästään sillä, että hän oli jonkun Zhionin kaltaisen ystävä. Puhumattakaan siitä, että hän aikoisi omistaa vielä päivänkin jollekin niin turhalle henkilölle kuin Zhion. Ileen oli mielestään odottanut jo tarpeeksi kauan. Jollei Gâshtê ollut vieläkään valmis asettumaan aloilleen, Ileen etsisi jonkun, joka olisi. Jonkun, joka oikeasti arvostaisi häntä. Jonkun, jonka teoista Ileen voisi olla ylpeä. Tällä hetkellä hän ei voinut sanoa olevansa kovinkaan ylpeä siitä, miten Gâshtê oli käyttäytynyt kaikki nämä vuodet.

Nyt Gâshtê oli täysin sanaton, suorastaan nielaissut kielensä. Kuinka Zhion ilkesi sanoa noin Ileenistä ? Ehkä naisella ei maailman mahtavin hammaskalusto ollut, mutta se kuului oman rotunsa piirteisiin - olihan Alanahin kakkoskapteeni nuorukaisellakin teräväkärkisemmät hampaat, koska hänen äitinsä oli merihaltia. Kaiken lisäksi kumpainenkin repi nuorukaista omaan suuntaansa, tunkien ketjua kiinni kaulassaan jo valmiina olevaan rautakappaleeseen. Aivan kuin Zhionilla ja Ileenillä olisi oikeus omia merirosvo, joka eniten kaihtoi juuri vangiksi joutumista. Äsh, kaikki tuntui kaatuvan päälle rytinällä! Kuin kirsikka kakun päälle oli se, että kihlattunsa nyppäisi sormuksen pois sormestaan ja laski sen tiskille ypöyksin himmeänä kimmeltämään.
"Vai näin."
Gâshtê päästi ontot sanat suustaan järkytyksestä yli päästyään. Kyllä hän tajusi mitä nainen tarkoitti, mutta jollain konstilla miehen teki mieli kiertää kaukaa koko tuleva päätös. Tämä ei voinut valita kumpaistakaan, sillä tuo kaksikko oli ottanut varsin selvästi esille mielipiteensä toisistaan. Miehistö oli kyllä hiljentymiseltään kuullut neidin sanat siitä, että näiden pitäisi siirtyä ulos - joka ikisen, mutta eiväthän tietenkään merikarhut Ileenin määräyksistä välittäneet.
"Hei, kuulitteko ?! Nyt lähdemme."
Kuului käskynä toisen kapteenin suunnalta. Ensimmäinen pääjehu olisi toivottavasti tyytyväinen tähän päätökseen niin kuin myös juhla-aterian tarjoillut neiti Lithumil. Tosin ei tämä tähän vielä jäänyt, vaikka se kuullostikin jo siltä, että Zhion oli voittanut vasta käydyn "omistamisoikeus" kiistan.

Merirosvokapteeni löysäsi hieman ryhtiään ja laski kätensä sivuilleen, jotta voisi pujauttaa nuo taskuihinsa.
"Aloitetaan siitä, että en ole kummankaan teidän omaisuuttanne."
Siniset silmät vaihtoivat rauhallisemmalla liikeradalla katseen parivaljakon välillä, siinä oli hänen kaksi tärkeintä ystäväänsä - oikeastaan ainoat olennot, joista Gâshtê välitti ilman hyötymisen tarvetta. Hän oli tuntenut kumpaisenkin kauan ja siksi tulisi koittamaan valinnan vaikeuden aika. Päätöksen, joka erottaisi ehkäpä elämän tiet ikuisiksi ajoiksi.
"Ja koska en ole esine, tai muu vastaava sieluton olento, niin minullahan on oma mieli.."
Gâshtê venytti puheenvuoroaan tahallaan, pitäen oikein yleisöään jännityksessä loppuratkaisuun asti. Venkutellessaan ajatus laski pidemmäksi aikaa sormukseen - siinä se liiton tunnus vain oli sydäntä kylmettämässä puisella tasolla.
"Minua ei tarvitse kahdesti käskeä ulos, eikä sinun, Zhion, kannata tulla näköpiiriini lähiaikoina. Olen aina vihannut tätä saastaista kaupunkia ja nyt inhoni taas sai yhden syyn nousta loistoonsa."
Tuon sekavan lauseen lausuttuaan käännähti hän ympäri ja marssi ovesta ulos. Nyt lähtisi tämä epäkelpo rikollinen hatkoihin, kauas pois Mitheristä. Kaupungin ulkopuolelle päästyään Gâshtê ei enää uhraisi ajatustakaan entiselle lapsuuden kodin alueelle tai ystävilleen. Sama se olisivatko Ileen ja Zhion tappaneet toisensa, kun nuorukainen seuraavan kerran toisista kuulisi - hänen ei enää tarvinnut välittää.

Kadun varsia lampsiessaan eteenpäin, otti haltia sormessaan olevan vihkisormuksen pois. Tätäkään ei enää tarvittaisi, jääkööt mokoma taskunpohjalle nukan sekaan - ehkä tulevaisuudessa merirosvo voisi saada hieman rahaakin sitä vastaan. Seuraavaksi lähtisi myös tuo selkää hakkaava letti heti kun merirosvo löytäisi sopivan paikan, jossa voisi nirhata suortuviaan irti..

[[Gâshtê lähti siis vain kävelemään luonteensa mukaisesti.]]