One step after another

//Ainakaan en löytänyt yhtään vielä vastaamatonta peliä, joten aloitin uuden. Kuka tahansa on tervetullut seuraan.

Faelwen Faelivr

Tenlitin kadut olivat vilkkaita, kuten yleensä. Ihmisvirta soljui eteenpäin kaduilla, kuului iloisia kaupanteon huudahduksia ja osittaisia murahduksia menetetyistä sopimuksista. Sitä oli kaupunkielämä. Ilmassa tuoksui sekalaisia hajuja ruuasta, juuri paistetusta tai jo kauan sitten ylikypsyyntyneestä. Ohitse saattoi kulkea ratsailla olevia ihmisiä tai haltioita, mutta hiljaisuutta ei missään vaiheessa ollut. Ympärillä oleva hälinä veti jokaisen mukaansa, oli henkilö mistä tahansa, menossa tai tulossa, ei voinut olla soljumatta ihmisvirran mukana tarkkaillen kaikkea, mitä ympärillään näki.
Faelwen käveli rauhallisin askelin katua eteenpäin ja nauroi. Hän oli juuri lopettanut keskustelun erään kauppiaan kanssa, jonka hän oli tuntenut hyvin nuoresta iästään asti. Kauppias näytti hyvin paljon vanhemmalta kuin hän, mutta silti toisen elinvuodet olivat huomattavasti pienemmät kuin Faelwenin. Faelwen oli kertonut toverilleen poistuvansa tänä päivänä kaupungista, lähteäkseen muualle, tutkimaan alueita. Hän halusi tietää lisää, oppia uutta ja tutustua uusiin ihmisiin. Faelwen käveli kohti satama-aluetta ja kosketti oikealla kädellään vasemmassa ranteessaan olevaa nahkaista korua. Hän kantoi vyötäisillään pienen pätkän ohutta köyttä, joka oli kiinnitetty roikkumaan hänen vyöstään pysyvästi. Faelwenin askeleet vaikuttivat keveiltä - ja sitä ne olivatkin. Hänen kantamuksensa eivät olleet raskaat, eikä hän vielä aikonut asettaa kasvoilleen jäähyväisten ilmettä, tosin sitä hän tuskin tulisi missään vaiheessa lähtöään nostaa kasvoilleen. Jäähyväisiksi hän ei ajatellut tätä päivää, ei lainkaan. Oli vain jonkin uuden alku, josta hän myöhemmin saisi tulla takaisin kertomaan siskolleen.

Faelwen saavutti satama-alueen, jossa vilske oli vielä suurempi. Hän vain halusi nähdä kaupungista jokaisen hänelle tärkeän osan, ennen kuin aloittaisi matkansa jalan. Tosiaan, jalan, hän ei aikoisi nousta laivaan, ainakaan vielä, jollei jokin saisi hänen mieltään kääntymään. Hän tiesi, että jossain vaiheessa hänen olisi peitottava omat suuremmat pelkonsa aavaa merta kohtaan, mutta hän antoi itselleen aikaa, ainakin vielä hetkeksi. Faelwen pysähtyi ja seurasi ohikulkevia ihmisiä. Hän saattoi olla tiellä, hän seisoi suurten puisten tynnyrien vierellä, mutta hän ei antanut sen häiritä. Mikäli joku aikoi hänet ohittaa, olisi henkilö näinollen pyytävä häntä siirtymään. Hän siirtyisi, tietysti. Faelwenin kasvoilla oli hyvin hienoinen hymy, ja hän vei jälleen oikean kätensä rannekorulleen.

//Toivottavasti ei ole liian vaikea tulla mukaan..

// Ei ole liian vaikeaa 8) Tuon uuden hamosein tänne, jos sopii. //

Beregryn

"Feol Errana, Tenlit..." Beregryn huokaisi ja tunki kirjeen takaisin viittansa alle tarkistettuaan osoitteen. Tämä kirje ei sisältänyt mitään mielenkiintoista, vain tietoja voitetuista ja menetetyistä rahasummista, sekä koristellun kiitospuheen onnistuneesta kaupasta. Sinetin aukaiseminen ja kirjeen sisällön tarkistaminen oli Berille jo automaattinen toimi, minkä hän suoritti useimmiten saadessaan uuden kirjeen vietäväksi. Kauppiaat ja aateliset olivat niin varomattomia, että luottivat viestinviejäänsäkin jo muutaman onnistuneen keikan jälkeen.

Ber pidätti hevostaan saavuttuaan satama-alueelle ja loi pikaisen vilkauksen ympäröivään hälinään. Tavaroita lastattiin laivoihin ja sieltä pois, miehet pujottelivat kantamuksineen ihmisvilinässä ja pikkukakarat kirkuivat leikkiessään puumiekoillaan. Ber heilautti ärtyneesti vaaleaa hiuspehkoaan, joka sotkeentui alati naaman eteen mereltä puhaltavassa tuulessa. Joku ryntäsi kantamuksieen vilkkaasti Berin ratsun editse ja sai hevosen kavahtamaan askeleen taaksepäin. Takaa kulkevat kärryt kokivat aimo kolauksen ja säikähtäneet kärryjen asukit kaakattivat kuuluvasti. Lähetti kirosi hiljaa hevosensa selässä ja hoputti ruunikkoaan jälleen eteenpäin. Satama-alueella oleskelu pitäisi kieltää kaiken maailman rahvaalta... Ja jotkut vielä kulkevat täällä huvikseen! Ja miksi ihmeessä kauppiaiden täytyy pynätä parakkinsa juuri tänne? Saisi luvan maksaa, ja kunnolla.

Ber irvisti ilmaan ja antoi hevosensa kulkea säälimättömästi aivan työssään häärivien ihmisten lomasta. Säikähtänyt ruunikko hänen allaan tanssi sivulle ja yritti päästä kiertämään satamalla lojuvat valtavat tynnyrit. Ber ei jaksanut matkasta väsyneenä taistella ratsunsa kanssa, vaan löi tätä kannustaen samalla vahvasti eteenpäin. Hevonen vain nosti päätään ja sen silmänvalkuaiset välähtivät pahaenteisesti. Tämän hevosen hankkiminen oli virhe. Mitä minä teen konilla, joka pelkää paria tynnyriä? Ber hyppäsi ketterästi maahan ruunikon selästä ja siirtyi tämän pääpuolelle hilliten hevosta paikoilleen vain silkalla voimalla. Vähitellen hevonen kuitenkin rauhoittui, kun Ber käänsi sen pään pois tynnyreistä. "Aa-a, poika", hän jutteli hevoselleen. "Etpä taida pysyä kauaa minun ratsunani."

Faelwen Faelivr

Faelwen seurasi paikoillaan ihmisten työskentelyä satamassa. Sitä hän oli tehnyt lapsuudestaan läihtien, sillä kaiken sen vilinän näkeminen rauhoitti häntä. Häntä rauhoitti tieto siitä, että hänen ei ollut tarvinnut tehdä mitään; hän sai vain istua ja katsella muita, joiden päivä vaikutti niin kiireiseltä. Kaikki oli kuitenkin muuttunut hänen varttuessaan. Hän oli huomannut, että tunsi saman kiireen kuin muutkin, eikä hänen aikansa pian ollut enää riittänyt vain istumiseen satamalaiturilla. Hänen aikansa oli mennyt muualle, mutta nyt hän aikoi saada sen takaisin. Hän aikoi jättää taakseen sen kaiken, mikä muutamien vuosien sisällä oli alkanut häntä häiritä.

Faelwen antoi katseensa soljua ihmisjoukossa, kunnes erotti lähemmäs saapuvan ratsun. Hän seurasi tätä katseellaan, sillä ratsun kyydissä oleva mies vaikutti muualtatulevalta. Faelwen arvioi toista katseellaan hiljaisesti, antoi itsensä vaipua hieman enemmän suurien tynnyrien taakse, saadakseen tutkia tuntematonta katseellaan rauhassa. Hän halusi tietää, millä asialla toinen täällä oli. Hän halusi tietää, mutta ei kuitenkaan tehnyt liikettäkään lähestyäkseen toista. Faelwen pysytteli aloillaan ja seurasi edelleen hevosen kulkua häntä kohti. Faelwen ei voinut olla hymyilemättä hiljaa, kun hevonen kavahti saavuttuaan tynnyrien vierelle, ja miehen oli noustava sen selästä. Faelwen ei hetkeen tehnyt mitään, seurasi vain toista ja kuunteli tämän puhetta hevoselleen. Etpä taida pysyä kauaa minun ratsunani, oli mies sanonut, ja tämän Faelwen pisti mieleensä. Hän oli tullut ajatelleeksi sitä, että hankkisi itselleen hevosen, jolloin matkaaminen tulisi huomattavasti helpommaksi, ehkä tässä olisi hänen tilaisuutensa? Pian hänkin kenties olisi yksi niistä, joita muut katsoisivat kiinnostuneena halutakseen tietää, millä asialla tuntematon olisi.

Miehen hiukset olivat vaaleat, ja tämä oli selkeästi ihminen - siitä ei voinut erehtyä. Miehen vyötäisillä oleva miekka veti hetkeksi Faelwenin katseen puoleensa, mutta hän ei enää voinut perääntyä, sillä oli jo ottanut hitaan, mutta varman askeleensa kohti hevosta ja miestä. Hän käveli muutamia askeleita, kiertäen hevosen vasemmalle puolelle ja tarkkaillen sitä katseellaan. Sitten hän vilkaisi miestä, ja käveli hieman lähemmäs, koettaen koskettaa hevosta hitaasti.
"Olen pahoillani, mutta en voinut olla kuulematta, että harkitset ratsusi vaihtamista", Faelwen sanoi ja piti katseensa maassa hetken, kuten oli oppinut tekemään tuntemattomia kohdatessaan. Hän niiasi nopeasti, ja hymyili sitten ystävällisesti nostaen katseensa takaisin toiseen.
"Saanko kysyä syytäsi siitä eroamiseen?" hän kysyi ja silitti hitaasti toisella kädellään hevosta laajoin hitain liikkein kuin puhutellen sitä käsillään. Faelwen siirsi hetkeksi katseensa hevoseen, mutta ei jättänyt sivusilmästään huomioimatta miestä ja tämän liikkeitä. Saattoi olla, että mies ei halunnut puhua tuntemattomille, riippuen tämän työstä ja asioinnista Tenlitissä, mutta tällöin Faelwen olisi valmis astumaan pois toisen tieltä, mikäli mies niin halusi.

Ruunikko ori - joka muuten kantoi tuttavallisesti nimeä Nuoli - rauhoittui liioitellun nopeasti suuren tynnyrihirviön jäädessä selän taakse. Beregryn pudisti päätään eläimen järjenjuoksulle, sillä hevosen käyttämä 'poissa-silmistä-poissa-mielestä' -taktiikka ei kerännyt miehen säälipisteitä. Ensin tynnyrit näyttävät kovin pelottavita, mutta kun ne katosivat pois näkyvistä, oltiin niinkuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.

Aikoessaan jatkaa oikean osoitteen etsimistä Ber kuitenkin vilkaisi taakseen, ja huomasi nuoren naisen kävelevän kohti. Nopeasti Ber tajusi tulijan haltiaksi ja hymähti itsekseen. Kaskas, Tenlithän oli mahtava kaupunki. Ber ei ollut viettänyt kaupungin rajojen sisällä kuin hetken, kun naiset tulivat tyrkyttämään itseään hänelle. Mitä siitä että tulija oli haltia, nainen hän oli siinä kuin muutkin. Ja sitäpaitsi haltiat voisivat olla oikein mukava uusi tuttavuus.

Haltian silmistä paistoi varovaisuus, kun hän saavutti Berin. Rohkeasti hän kuitenkin esitti kysymyksensä hevosesta katsomatta kuitenkaan Beriä silmiin. Berin ensimmäinen reaktio oli ärtymys siitä, että oli tullut huomatuksi, toinen ajatus oli aivojen käsky suoristaa selkä täyteen mittaansa. Oli aina noloa hävitä pituudessa naiselle, tai ainakin olla lähellä häviämistä. Ainakin tuo haltia, joka oli aivan liian pitkä naiseksi, osasi käyttäytyä. Ärsyttävin asia, jonka Ber nyt juuri osasi kuvitella olisi se, että naiset ajattelisivat itsensä miesten yläpuolelle ja puhuisivat ohi suunsa.

Ber tuhahti melkein hyväntuulisti haltian uteluille. "Vastaukseni voisi riippua paljon siitä, mitä arvon neiti haluaa kuulla", Ber hymyili kohteliaasti. "Voin kertoa totuuden, valheen tai puolitotuuden, etkä edes eroittaisi niitä toisistaan. Ei niin, että asia liittyisi sinuun mitenkään." Berin ilme oli arveluttava ja hän puhui hitaasti antaakseen itselleen lisäaikaa toisen tuijottamiseen. Haltialla vaatetuksesta näki, että hänellä oli hyvä ammatti ja juuri sopivan pullea lompakko. Haltiarotietämys ei kuulunut miehen vahvuuksiin, joten hän jätti kaikki typerät arvaukset taka-alalle edes yrittämättä niitä. Kovin moneen haltiaan ei Ber ollut matkojena aika törmännyt, ei niin että hän olisi asiasta kovin välittänytkään. Haltianaisen ulkonäössä Ber kuitenkin kiinnitti huomiota siihen tosiseikkaan, että kaikesta päätellen tämä oli lähdössä matkalle. Täysin yksinkö? Nainen? No, omapa oli itsemurhansa. Ber jos kuka tiesi kuinka vaarallista matkaaminen yksin oli naisille. Siis Ber ei ollut nainen, hän oli se naisten vaara.

Ber ei vaivautunut sanomaan mitään lausahduksiensa tueksi, antoi haltiatytön itse kysellä jos hänellä jotain asiaa oli. Ber oli vaihtanut kohteliaamman hymyn naamalleen ja tarkasteli sen reaktiota haltiaan. Pieni viivytys ei koskaan tekisi pahasta, kirjeet saisivat kyllä odottaa jos sikseen tuli.

Faelwen Faelivr

Faelwen piti kätensä edelleen ruunikon kyljellä, silittäen pitkin vedoin, ja kuunnellen miehen vastausta hänen esittämäänsä kysymykseen. Mies vaikutti puhuvan kuin arvoituksin, jotka eivät kuitenkaan sisältäneet sen enempää tai vähempää tietoa. Kun kaunokielisyys ja nopea mielikuvitus yhdistettiin, sai henkilöstä usein päällepäin hyvin tyylikkään ja opetetun ulkokuvan, vaikka toisen puheessa ei olisikaan tolkkua. Mies kuitenkin vaikutti sanoineen hyvin tavalliselta. Faelwen ei voinut olla siristämättä hienoisesti silmiään kuunnellessaan ja käänsi sitten samalla katseensa toiseen. Suoraa vastausta hän ei ollut saanut, jonka vuoksi hän harkitsi jälleen sanojaan tarkasti.
"En tiedä valheista, puolitotuuksista tai totuuksista, sillä minulle riittää tieto siitä, onko hevosesi ostettavissa", hän sanoi rauhallisesti, kuulostaen ystävälliseltä ja kohotti hienoisesti toista kulmaansa kääntäen sitten katseensa takaisin hevoseen ja kulkien hieman sen kylkeä eteenpäin.

Faelwen oli kyllä osannut odottaa, että toinen ei vastaisi hänen kysymykseensä suoraan. Ei hänkään olisi vastannut, mikäli häneltä yhtäkkiä tultaisiin kysymään asioita, jotka eivät edes kuuluisi toisille. Faelwen huomasi miehen kohottavan ryhtiään, mutta Faelwen pysytti kasvoillaan saman ystävällisen normaalin ilmeensä, joka hänellä oli ollut koko ajan. Koskaan ei voinut tietää, minkälainen ihminen toinen olisi, mutta tietää ei myöskään saanut, jos ei ottanut selvää. Ihmisvilinä satamassa oli edelleen käynnissä ja Faelwen käänsi katseensa kohti ohitsekulkevaa nuorta ihmispoikaa, joka näytti hyvin rähjäiseltä työntäessään puisia kärryjä eteenpäin. Faelwen tunsi pojan, oli nähnyt tämän aikaisemminkin, vaikka koskaan ei ollutkaan toiselle jutellut. Omituista kyllä, vaikka poika vaikutti köyhältä ja ruhjoutuneelta, oli tämä aina liikkeessä vaikuttaen siltä, että hänellä olisi kiire jonnekin. Tämä oli yksi syistä, miksi Faelwen ei ollut koskaan jutellut pojalle. Poika kuitenkin katosi melko nopeasti satamakatujen sokkeloon ja Faelwen käänsi katseensa takaisin mieheen.

"Kaikkihan on myytävissä, jos hinnasta sovitaan", mies virnisti. Raha, niin rahahan se tätä maata pyöritti. Onneksi Berillä ei ollut koskaan ollut puutetta pelinappulasta, sillä sitä saisi aina hankittua tarpeen tullen. Jos ei kirjeen vastaanottaja ollut valmis avaamaan kukkaronnyörejään, Ber hankkisi palkkansa miekallaan tai varastamalla täydessä hiljaisuudessa. Moisesta pikkuasiasta ei kannattanut huolehtia näinä aikoina. Sota-aikana varkauksillakaan tuskin rikastuisi, sillä kenelläkään ei ollut mitään mitä viedä.

"Eihän tässä eläimessä mitään vikaa ole, mitä nyt on hieman säikky. Pelokkuuskin on kuitenkin opeteltavissa pois." Beregryn katsoi toista kuulostaakseen mahdollisimman vakuuttavalta. "Jos olet lähdössä jonnekkin, Nuoli on varmasti oiva valinta. Mukavan nopea ja kestävä. Parempaa kauppaa et voisi tehdä. Minulla vain ei ole aikaa ja jaksamista kouluttaa tätä poikaa." Ber taputti hevostaan muutaman kerran kaulalle tehostaakseen sanojaan. Edes haltia ei pystyisi huomaamaan milloin Ber valeheli ja milloin ei, sillä mies itsekkään ei ollut asiasta täysin perillä. Hän uskotteli itselleen omat nokkeluutensa, eikä epäillyt niiden todenperäisyyttä. Valehteleminen - niinkuin kauppaaminenkin - onnistui parhaiten, kun uskoi asiaansa.

Nuoli ei ollut hevoseksi kaikkein näyttävin, eikä se muutenkana ollut valioyksilö hevoseksi. Hevosparka pelästyi kaikkea, joka eli tai liikkui ja koko satama-alueen läpi kulkiessaan Nuoli tanssi sivuaskeleita milloin minkäkin tynnyrin tai kärryn takia. Hevonen oli myös kovin itsepäinen, ja helposti hengästyvä, molemmat ominaisuuksia, jotka eivät sopineet lähetin hevoselle, jonka piti olla nopea ja kestävä. Ber oli ajatellut hankkiutua hevosesta eroon, heti kun oli vienyt tämän kirjeen perille. Olisi vain hyvä asia, jos Nuolelle löytyisi ostaja, ja vielä hyvään hintaan. "Parilla kultarahalla lähtee", Ber sanoi.

Faelwen Faelivr

"Pari kultarahaa hevosesta, jonka juuri kerroit olevan säikky", Faelwen sanoi hieman kysyvään sävyyn, "Ei kuulosta mielestäni täysin oikeutetulta". Faelwen siristi silmiään, mutta ei voinut pitää huulilleen nousevaa hienoista hymyä poissa enää pitempään. Faelwen vei rauhallisesti kätensä hevosen harjalle ja silitti sitä laajoin, hitain liikkein.
"Olen valmis maksamaan enintään yhden kultarahan verran", hän sanoi ja katsahti miestä. Tietysti hän tulisi maksamaan enemmänkin, mikäli tinkiminen ei onnistu, mutta hän aikoi saada hintaa edes hieman alemmas. Faelwen tutki katseellaan hevosta, ja mietti samalla miehen aikaisempia sanoja, kun tämä oli vakuuttanut, että hevonen oli nopea ja kestävä. Faelwen katsahti hevosen jalkoja, seurasi sen liikehdintää paikoillaan ja tarkkaili sitä muutenkin. Vielä hän ei ollut huomannut hevosessa muuta vikaa kuin sen hienoisen pelokkuuden.

Faelwen oli huomannut toisen ymmärtäneen, että hän oli lähdössä matkalle. Tosin sitä ei luultavasti voinut olla huomaamatta hänen ulkonäöstään ja tavaroista, joita hänellä oli mukana vähän, mutta tarpeellisesti. Faelwenille kävi matkalleen hevonen, joka kuitenkin tulisi etenemään nopeammin kuin kävellessä. Hänkin kuitenkin halusi hevosensa tottelevan häntä, mutta Faelwenilla olisi matkallaan aikaa myös kouluttaa hevostaan. Hänellä ei ollut kiire, ja hän halusi hevosensa tuntevan hänet miltei paremmin kuin kukaan, sillä varmasti tulisi aikoja, jolloin hänen oli luotettava hevosensa nopeuteen ja tottelevaisuuteen paljonkin.
"Nuoli..?" Faelwen toisti ja katsoi hevosta hiljaisesti ja siirsi sitten katseensa mieheen, "Sinä olet nimennyt sen?".

"Kovin on tarjouksesi pieni", Ber tuhahti. "Kyseessä on kuitenkin nuori ja terve hevonen." Ber oli valmis myymään hevosensa yhdestä kultarahasta, mutta hän ryhtyi kuitenkin tinkimään. Ber uskalsi ottaa riskin, sillä hän tiesi, että haltianainen ostaisi hevosen vielä. Ja vaikkei ostaisikaan, kyllä Ber aina jotenkin saisi siitä omansa takaisin. Aina löytyi joku tyhmä, jolle kelpaisi hevonen, joka oli ajettu loppuun matkalla Monthystä Tenlitiin.

"Kaksi kultarahaa, sen alle en mene", Beregryn katsoi kauppatavaraansa ja kuin mittaili sitä katseellaan. "Saattaa kuulostaa suurelta summalta, mutta kuitenkin, mistä luulet saavasi yhtä hyvän hevosen samalla rahasummalla?" Niin niin, samoja vanhoja mainospuheita päivästä toiseen. Kauppaaminenkin oli taitolaji, jonka Ber osasi onneksi hyvin, mutta silti hän epäili mainospuheensaa riittävyyttä.

Haltian kysäistessä hevosen nimen alkuperää, Berin kasvoilla välähti mietteliäs ilme. "Nuoli.... Ei, minä harvemminkeksin nimiä hevosilleni, en käytä aikaa ja voimia moiseen asiaan. Tämä poika on kantanut sitä nimeä jo silloin kun löysin sen Monthystä aivan jokinaika sitten. Nimen tarina on itseasiassa kummallinen, hevoskauppiaan juurisyntynyt poika oli oppinut sanomaan sanan 'nuoli' ja tietenkin kutsui kaikkea näkemäänsä sillä sanalla. Kun poika sitten näki nuoren orivarsa, hänkutsui sitäkin Nuoleksi. Ja niin, jotenkin se vain vakiintui tämän hevosen nimeksi. Ja kunnialla se nimeään kantaakin." Puhumisen psykologia ei ollut miehellä täysin hallussa, mutta senkin lyhyen elämäsä aikana, mitä Ber oli ehtinyt maailmaa kiertää, hän oli oppinut, että puhuminen vaikutti ihmisiin jotenkin. Ehkä he kiintyivät ostettavaan tavaraan jonkun pienen kauniin tarinan avulla, ja avasivat sitten kukkaronnyörinsä helpommin.
"Mutta nimestä viis", Ber sanoi välinpitämättömästi. "Minun on toimitettava tämä kirje vastaanottajalleen. Viimeinen tarjous, kaksi kultarahaa, ota tai jätä."

Oikeasti Berillä ei ollut kiire mihinkään, mutta hän toivoi että haltian vastaus olisi myöntävä, jos Ber panisi kaupankäynnille aikarajan. Viimeinen tarjous, osta nyt tai tarjous lipuu ohitsesi. "Eli, mitä sanot?"

Faelwen Faelivr

Faelwen tarkkaili katseellaan miestä tämän puhuessa. Hän ei voinut olla nostamatta kasvoilleen hienoista huvittunutta hymyä, kun toinen ei suostunut lainkaan alentamaan hevosen hintaa. Faelwen ei niinkään nyt osannut kertoa, oliko hevonen kunnossa vai ei, mutta hän tulisi kyllä tarkastamaan hevosen ennen lopullista lähtöään. Hänellä ei ollut kiire, joten hevonen saisi häneltä tarpeeksi aikaa toipuakseen aiemmasta reissustaan, mikäli sitä tulisi tarvitsemaan. Nuoli saisi kyllä Faelwenin kanssa matkatessaan kasvattaa luottamustaan toiseen. Faelwen harkitsi päätöstään ja käänsi katseensa takaisin hevoseen. Miehellä luultavasti kiire, tai ainakin hän halusi päästä tilanteesta pois mahdollisimman nopeasti. Faelwen ei ainakaan nyt nähnyt mitään sen suurempia vammoja hevosella, joten hän sulki hetkeksi silmänsä ja vilkaisi tämän jälkeen miestä.

"Et tingi lainkaan?" Faelwen sanoi huvittuneesti hymähtäen, "Vai niin.. No, kenties näämme myöhemmin matkallamme, kenties emme", Faelwen sanoi rauhallisesti ja kääntyi katsomaan ohikulkevia. Hänelle hevosen saaminen ei ollut tärkeää, hän pystyisi kyllä matkaamaan jalan. Jos toinen ei suostunut alentamaan hintaa kahdesta kultarahasta vähääkään, ei se enää koskenut Faelwenia. Faelwen nyökkäsi tyylikkäästi ja kääntyi lähteäkseen poispäin.
"Hyvää matkaa, muukalainen", Faelwen sanoi, siristi silmiään silittäen vielä nopeasti hevosta ja otti askeleita lähteäkseen poispäin.

Beregrynin kulmat painuivat ryppyyn miehen tajutessa että haltia ei aikoisi tarttua tarjoukseen. Mies oli siis mennyt liian pitkälle kun ei ollut alentanut hintaa. Se oli riski, liian suuri riski, ja nyt Ber oli hävinnyt sen.

Nuoli vähät välitti siitä, kuka sen omisti, kunhan kyseinen ihminen -tai haltia- vain kohtelisi sitä hyvin. Tuolta hevoselta ei siis herunut myötätuntoa, vaikka Ber kuinka tuijotti sitä tummat silmät säihkyen. Hetken Ber ajatteli ryntäävänsä haltian perään alentaen tarjoustaan, mutta pieni ääni menetetystä ylpeydestä natisi vastaan. Hankkikoon haltia hevosensa muualta, jos ei kelpaa. Kyllä kuitenkin niinkin hyväkuntoiselle hevoselle kuin Nuoli löytyisi parempikin ostaja.

Jos löytyisi.

Beregryn päästi pienne huokauksen hampaidensa lomasta ja kääntyi katsomaan haltian loittenevaa selkää. Milloin ennenkään Ber oli omasta kunniastaan välittänyt hiukkaakaan? Raha oli kuitenkin kaikkein tärkein asia.

Ber oli juuri huutamassa haltiaa takaisin, kun hänen katseensa kiinnittyi kahteen hahmoon satamalaiturilla suurten tynnyreiden luona. Hetkessä Ber oli kääntänyt hevosensa ja yrittänyt luikahtaa sen taakse näkymättömiin. Ilma miehen keuhkoista purkautui ulos hiljaisena kirouksena. Haltia ja yksi hevoskauppa sai nyt mennä, Ber saattoi aivan hyvin tunnistaa nuo kaksi miestä. Kirjekuorien paino miehen viitan alla tuntui yhä selvemmin. Nuo kaksi tynnyreihin nojavaa gorillaa olivat kuin olivatkin kirjeen vastaan ottajan kaksi erittäin suurikokoista henkivartijaa. Ja epäonneksi Berillä oli muutamia kalavelkoja heidän kanssaan...
Nyt tuli kiire, Ber ajatteli ja lähti liukenemaan taaksepäin mahdollisimman ripeästi sydämen hakatessa rinnassa tuhatkertaista nopeutta.

Faelwen Faelivr

Faelwen jatkoi kävelyään poispäin satama-alueelta. Hän olisi mielellään tehnyt kaupat hevosesta, mutta kyse oli periaatteesta, ja hän ei ostanut ihmisiltä, jotka eivät suostuneet tinkimään. Hevonen saattoi olla hyväkuntoinen - tai ei, mutta muitakin tulisi vastaan, hän tiesi sen. Sillä aikaa hän pärjäisi omin jaloin. Faelwen vilkaisi vielä taakseen ennen kuin katosi nurkan taakse, ja huomasi miehen jo kadonneen näköpiiristä. Melko nopeasti, Faelwen huomasi ajattelvansa, ja jälleen yksi tuntematon oli jättänyt jälkensä Faelwenin muistiin. Häntä kiehtoi ajatus ihmisistä, joiden matka halki maiden kävi yksin tai joukossa, mutta kuitenkaan koskaan jäämättä yhteen paikkaan kerrallaan. Hän tunsi olevansa yksi niistä, joiden jalat tunsivat halua kävellä kauemmas, pois mailta, jotka ne olivat jo nähneet.

Faelwenin mielikuvitus keksi jokaiselle näkemälleen tuntemattomalle kävijälle omaa tarinaa. Hän joskus jopa luuli tietävänsä, millä asialla toinen oli liikkeellä, kuinka monta ystävää toinen omisti tai oliko toinen vasta aloittanut matkansa. Niin vahvasti hänen mielikuvituksensa kehitti tarinarihmastoa ihmisten ympärille, että hän itsekin joskus huomasi uskovansa oman kuvitelmansa tuotteisiin. Se ei aina tietenkään ollut pahasta, ja auttoi häntä lähestymään ihmisiä, mutta oli tietysti aina ihmisiä, jotka hän kuvitteli paremmaksi kuin mitä he oikeasti olivatkaan. Silloin hänellä ei olisi muuta suojaa kuin nopeutensa ja köydenkäyttötaitonsa. Ehkä nuo taidot tulisivat saamaan käyttöä hänen alkavalla matkallaan useammin kuin hän ajattelikaan. Sitä hän ei kuitenkaan voinut tietää - ei vielä, ehkä hetken kuluttua, kun hän astuisi ne muutamat askeleet Tenlitin ulkopuolelle.

//Luultavasti lopettelemme tähän? : >

// Kiitos pelistä ^^