Merkyn vilkkaat kadut

Kipu syttyi hitaasti Chasandan poskeen ja hän puri huultaan, jotta ei olisi nyyhkyttänyt ääneen. Hän värisi hiljaa katse luotuna kapean kujan saastaiseen maahan. Pelko velloi yhä tytön tunteissa päälimmäisenä, mutta ensimmäistä kertaa sen sekaan selkoittui jotain aivan muuta. Vihaa.

Hän ei ollut syypää tähän, hän ei ollut tehnyt mitään mistä miehillä olisi ollut aihetta uhitella. Chasanda oli suorittanut vain aivan tavallisia jokapäiväisiä askareitaan ilman huolen häivääkään. Hän tiesi olevansa vain uhri vailla voimaa vastustaa, nytkään hän ei ollut tehnyt muuta kuin vain seisonut ja pelännyt. Meren kautta, miehethän aikoivat hakata hänet kuoliaaksi ja hän vai seisoi paikoillaan edes uskaltamatta vastustaa! 'Olen heikko', Chasanda ajatteli. 'Minusta ei ole edes sanomaan ei, joka on kuitenkin sanoista yksinkertaisin ja helpoin?'

Tytön käsi painui nyrkkiin ja siniset kynnet painuivat sinistä ihoa vasten. Tytön hartiat nousivat selvästi ylöspäin ja leuka kohosi kerrankin ihmisten tasolle. Chasandan silmiin oli syttynyt itsepäinen tuike, harvinainen palo, joka viestitti voimasta.

Mutta kuitenkin, Chasanda tyytyi vain jäämään paikoilleen ja katsomaan miehiä silmiin. Vaikka viha olikin hyvä kiihdyke ja antoi viomaa, tyttö ei kuitenkaan ollut tarpeeksi itsetuhoinen yrittääkseen mitään. Isomman miehen vahvat kourat paiskaisivat hennon haltian seinille hetkessä, niin että jäljelle jäisi vain märkä läntti. Itseasiassa tarkemmin ajatellen, kuiva. Ikävä kutina kertoi Chasandalle, että pian olisi aika palata takaisin mereen. Aikapommi, joka alkoi tikittää aina heti kun haltia nousi maalle, oli alkanut suorittaa lähtölaskentaa.

Ruskeahiuksisen aatelisnaisen nopea reaktio sai Chasandan hämilleen. Tämä oli loihtinut jostain esille tikarin ja sai sillä uhkaamalla miehet perääntymän taaksepäin, -mutta vain askeleen verran. Virneet miesten naamalla eivät sammuneet, tosin vakavoituivat hieman hetkeksi. Naisen uhkailut eivät kuitenkaan tuntuneet tekevän sen suurempaa vaikutusta miehiin. "Ai haluat tapella?" isompi korsto tokaisi varmasti vakuuttuneena siitä, että naisella ei voisi olla minkäänlaisia taitoja tikarinkäytön suhteen. Hellan ääreen naiset kuuluivat - niin ja sänkyyn sopivin väliajoin.

Miehen hymy vakavoitui ja hän kaivoi povestaan esille jälleen puukkonsa. Toinen surasi hänen esimerkkiään. "En voi tajuta, miten jaksat alati vääntää vastaan. Yhden merihaltian asiat eivät luulisi kuuluvan sinulle mitenkään." Mies vilkuili naista tyynen rauhallisensa, eikä mikään hänen käytöksessään viitannut siihen, että hän pelkäisi puukkotappelua. Hah - kaksi vastaan yksi, ja se yksi sattui vielä olemaan keskenkasvuinen nainen. Mies pyöritteli kuitenkin puukkoa kädessään siltä varalta, että epävarma pilke naisen toisesta silmäkulmasta katoaisi ja tämä päättäisi ryhtyä leikkimään sankaria.

Chasanda oli kuin ihmeen kaupalla saanut itsensä koottua seuratessaan vieressä ihmisten välistä katseenvaihtoa. Rohkeasti hän astui Yallan viereen ja nykäisi tätä hihasta. "Tuo ei ole hyvä idea", hän kuiskasi kääntyen selkä miehiin päin, jotta nämä eivät kuulleet. Chasanda vilkaisi naiseen vakuuttavasti ja yritti vakuuttaa katseellaan olevansa kunnossa. Vähiten Chasanda nyt halusi nähdä verta. "Minulla on parempi", hän jatkoi tuskin liikuttaen huuliaan. "Kiljutaan, joku kuulee varmasti."

Harmikseen Yalla sai huomata miesten vain virnistelevän hänen sanoilleen. Ihan kuin hän olisi vitsaillut. Häneltä katosi kuin tuhka tuuleen se rohkeus, mikä oli hänestä vähän aikaa kajastanut. Ei hänen koko rohkeutensa ollut kadonnut, vain se uhkarohkeus kun hän oli hypännyt varmasti kokeneemman miehen eteen tikarinsa kanssa. Mitä hän oli kuvitellut? Luuliko hän tosiaan voittavansa kaksi täysi-ikäistä miestä pikkuisella tikarillaan, jolla hän oli aikaisemmin vain tökkinyt humalaisia ja liian päällekäyviä miehiä? Käsi alkoi hieman täristä, mutta nainen puristi tikariaan niin kovin, ettei sitä näkynyt. Kukaan ei saanut nähdä sitä. Onneksi päällimäinen tunne oli vielä viha, sillä se kuvastui nuoren naisen silmistä kuin roihuava tuli.

Pieni pilkahdus pakokauhusta kävi naisen kasvoilla miehen vetäessä povestaan puukon, jolla oli aiemminkin uhkaillut heitä.
"Kyllä kuuluvat jos te syytätte häntä turhaan!" Nainen sanoi syyttävästi ja sai miesten vihaiset katseet niskaansa. Nainen ei vähästä hätkähtänyt vaan vastasi rotevamman miehen katseeseen yhtä uskaliaasti.
Yalla pysyi kuitenkin visusti paikallaan. Hän yritti miettiä parempaa suunnitelmaa. Suunnitelmaa, jolloin ei tarvitsisi käyttää näin epätoivoisia tapoja.
"Noh, tuletkos tyttö leikkimään?" Hoikempi mies naurahti iskien silmää, samalla kun puukko loisti hänen kädessään valmiina iskemään. Nuori nainen mulkaisi toista niin vihaisesti, että hoikemman miehen hymy hyytyi.

Nainen hätkähti haltian vetäessä häntä hihasta, mutta käänsi sitten katseensa takaisin miehiin samalla kun kuunteli tarkasti kaikki mitä toinen sanoi. Nainen nyökkäsi sen merkiksi, että suostui toisen ehdotukseen. Keinoa kannatti edes kokeilla, vaikka epäonnistuessaan se saattaisi tuoda heille äkillisen ja tuskaisen kuoleman. Hän piti koko ajan silmällä kahta miestä, jotka nyt vilkuilivat ympärilleen ja höristelivät korviaan kuullakseen haltian sanat.

"Lasken kolmeen..." Hän kuiskasi merihaltialle samalla huomaten toisen miehistä ottavan askeleen heihin päin. Yalla asettui tikari kädessään nyt haltian viereen ja aloitti laskentansa luoden haltiaan merkittävän katseen:
"Yksi...Kaksi..Kolme!" Hän kuiskasi ja veti keuhkot täyteen ilmaa. Hän ei ollutkaan ennen kokeillut pelastautua näin, mutta toivoi että haltia oli ja saanut siitä vielä hyviä tuloksiakin.

Yalla kiljui minkä keuhkoistaan pystyi ja huusi miesten ryöstävän heidät ja tekevän heille jotain vielä pahempaakin. Hän näki miesten säikähtäneet ilmeet ja vilkuilut ympärilleen kauhuissaan. Hän kuuli miesten käskevän lopettaa, mutta ainakaan nuori nainen ei lopettanut. Hän kiljui kiljumistaan ja toivoi, että joku kuulisi. Miehet yrittivät tulla naisten luokse, mutta Yalla heilutti tikariaan varsin hutiloiden, etteivät he uskaltaneet tulla lähemmäs. Nyt vain ruskeahiuksinen toivoi, että joku kuulisi ja tulisi apuun. He tuskin selviäisivät siitä muuten.

Chasandan ehdotusta seurasi pieni hiljainen hetki, jonka aikana miehet loivat merkitseviä silmäyksiä toisiinsa. Chasanda saattoi huomata miesten silmien suurenevan hämmästyksestä kun saivat tajuta mitä Chasanda ja Yalla yrittivät.

Kiljumistekniikan oli pakko toimia.

Miehet ärähtivät vaatien hiljaisuutta. Kun naiset jatkoivat kiljumistaan kaikesta huolimatta, tilanne alkoi muuttua vaikeaksi miesten kannalta. Jonkun oli aivan pakko kuulla, ei välimatka satamaan ollut kuitenkaan niin pitkä, etteikö täydeltä kurkulta tuleva kiljunta voisi vaimentua tarpeeksi.

Rotevamman miehen silmiin syttyi vaarallinen pilke ja enempiä odottamatta ja aatelisnaisen tikarista välittämättä hän ryntäsi eteenpäin tukkiakseen tämän suun. Toinen seurasi ensimmäisen esimerkkiä ja ryntäsi Chasandaa päin. Oli merihaltia tuntunut miehestä äskettäin kuinka iljettävältä tahansa, hän ei nyt välittänyt lainkaan muusta kuin kohteensa hiljentämsiestä. Puukko yhä kädessään hän ehkä tahallaan kompastui ja kaatui kovaan maahan vetäen haltian mukaansa. Hetkessä mies oli kuitenkin koonnut itsensä ja painanut toisen kätensä tytön suulle ja puukkonsa hänen kaulalleen. Chasanda saattoi kuulla miehen suutuksissa sihisevän hengityksen tämän tuijottaessa häntä vihaisensa. Chasanda jähemttyi heti paikoilleen ja pelko jatkoi hänen jäytämistään yhä pahemmin; nyt Chasandan elämä oli vain yhden puukonheilautuksen varassa.

Yhtäkkiä Chasandan kuulo kuitenkin terästäytyi. Kuuliko hän askelia?

Yallan huomio herpaantui haltian kaatuessa miehen kanssa maahan. Nainen lopetti huomaamattaan kirkumisensa ja otti pari nopeaa askeletta haltiaa päin yrittäessä mennä auttamaan toista. Käsi kuitenkin kiertyi naisen kaulan ympärille hänen huomaamattaan ja tikari väännettiin hänen kädestään pois. Vaimea kilahdus kuului kujalla, tikarin tipahtaessa maahan. Nainen käänsi katseensa hädissään mieheen, joka nyt työnsi nuoren naisen kovakouraisesti kovaa seinää vasten.

Siniset silmät pälyilivät kauhistuneena ympärille ja Yalla yritti vääntäytyä pois miehen otteesta. Hän hengitti taas syvään aloittaakseen taas huutamisensa, mutta vahva käsi painui hänen suunsa päälle hiljentääkseen hänet. Huudosta tuli vain pientä ininää, eikä se kuulunut minnekään.
"Tuo oli neiti viimeinen tekosi. Sano hei hei maailmalle!" Roteva mies kuiskasi hänelle ja hymyili niin että hänen tummunut hammasrivistönsä paljastui. Nuori nainen katsoi nyt uhkaavasti miestä, mutta silmistä näkyi pienoinen hermostuneisuuskin.

Askeleet. Yallan pieni pelon hiven painautui jonnekin syvälle sisään näiden tervetulleiden äänien saattelemana. Miehet käänsivät nopeasti katseensa kujan päähän ja jäivät odottamaan, että tulija tulisi esiin. Askeleet nopeutuivat, ihan kuin lähestyjä olisi aavistanut jonkun olevan pielessä. Ainakin Yalla toivoi, että tulija vaistoaisi kuinka avun tarpeessa he olivat.

Nuori nainen näki kuinka keskittyneitä miehet olivat askeleisiin, jotka lähestyivät koko ajan. Neinen teki siirtonsa ja potkaisi rotevaa miestä niin kovaa kuin pystyi nivusiin. Mies ulvahti kivusta ja Yalla tunsi kuinka käsi hänen kaulan ympäriltään katsoi. Naien hieroi kaulaansa hetken ja hengitti vähän aikaa rauhassa ennen kuin kokosi taas itsensä.
"Apua! Auttakaa meitä!" Hän huusi niin kovaa kuin pystyi, mutta joutui yskimään sen jälkeen. Nainen piilotti äkkiä tikarinsa maasta saappaan varteensa. Ei näyttäisi hyvältä, jos hän heiluisi tikari kädessä.

Tumma hahmo ilmestyi kujan päähän ja naisen sydän pompahti ilosta, olivatko he selviytyneet?
"Mitä täällä tapahtuu?" Hahmo kysyi ja nainen tunsi miehen heti. Hahmo oli hänen isänsä kätyri, jonka hän oli palkannut varjostamaan Yallaa. ' Kerrankin tulet hyvään aikaan!' Nainen ilakoi mielessään.
Hontelo mies oli peloissaan siirtynyt auttamaan rotevampaa kaveriaan ylös. Mies kohdisti vihaisen katseen Yallaan, mutta nainen ei huomioinut tätä katsetta.

"Nuo miehet yrittivät tappaa meidät! He vaativat haltiaa maksamaan suuria summia, vaikka toisella ei ole tekemistäkään niiden aiheuttamien tavaroiden rikkomisessa! Senkin haisevat saastat!" Yalla sanoi painokkaasti ja loihti kasvoilleen järkyttyneen ilmeen. Silmät loistivat vihasta, mutta hän toivoi, että järkyttynyt ilem tepsisi varjostajaan. Nainen riensi haltian luokse ja käänsi sitten taas katseensa miehiin ja varjostajaan, joka oli nyt ottanut pari askelta lähemmäs miehiä.
"He uhkailivat meitä vielä puukollakin!" Nainen lisäsi ehkä vähän liian dramaattisesti, mutta hän toivoi, että hänen aatelisverensä turvaisi heidän pelastuksen.

// Asensin koneeseeni Windowsin uudellen, mutta netti ei ole toiminut sen jälkeen >:| Toivottavasti netti toimisi taas pian, koska kannettavan tietokoneen näppäimistöllä ei ole kivaa kirjoittaa... Ja ai niin, hyvää syntymäpäivää Chianna! ^^ (toivottavasti päivä on oikea... :3 ) //

Askeleiden pysähtyessä ja järeän äänen tiedustellessa tilannetta, Chasandan päällä puoliksi makaava mies vapauttaa haltian ja nousee ylös yrittäen näyttää jokseenkin viattomalta. Chasanda saattoi silti kuulla, kuinka miehen hampaat narisivat yhteen kiukusta ja tämä sujautti puukkonsa piiloon aivan kuin sitä ei olisi ollutkaan. Vaistomaisesti Chasanda pyyhkäisee kaulaansa kidustensa vierestä. Se oli totisesti ollut tiukka paikka.

Chasanda nousi varovaisesti ylös ja yritti seisoa huojumatta. Hetken hän mittaili maata katseellaan ja saattoi tuntea sisällään vellovan halun päästä veteen. Patsi että meri olisi pakopaikka tästä tilanteesta, se olisi myös elinehto kosteutta tarvitsevalle merihaltialle. Chasanda nosti päänsä ja pyöräytti karanneen kiharan takaisin korvan taakse. Tulokkaita oli yksi, hän oli mies, ja näytti siltä, että hätä kiinnosti enemmän Yallan tila kuin Chasandan.

Aatelisnainen avasi jälleen ensimmäisenä suunsa Chasandan jäädessä vain tuijottamaan tilannetta. Haltia saattoi huomata naisen tavasta puhua, että tulokas ja hän tunsivat toisensa, ainakin jotenkin. Chasanda tunsi kaikesta huolimatta mielihyvää, sillä tässä olisi tilaisuus paeta ahdistavasta tilanteesta. Mitään muuta haltia ei nyt halunnut kuin päästä veteen, sitten vasta olisi aikaa ajatella tulevaa.

Yalla oli vamis puolustamaan heti Chasandaa, joka sai pienen hymyn nousemaan tytön suupielille. Vastahan he olivat tavanneet, ja silti aatelinen oli valmis tekemään lähes kaikkensa, jotta miehet eivät olisi suin päin listineet alleen pikkuista merihaltiaparkaa.

Tulokas kuunteli Yallan sepustusta suu puristuneena tiukaksi viivaksi. Hänen ilmeensä ei värähtänyt minnekään suuntaan, hän ei tuntunut välittävän naisen tilasta hiukkakaan. Päinvastoin, hänen katseestaan pstyi aistimaan ilmiselvää kyllästyneisyyttä ja rahtusen jännityneisyyttä. "Minä en välitä pikkuyksityiskohdista, jos vain sinä olet kunnossa", hän sanoi. "Millään muulla ei ole väliä. Jätä juttusi myöhemmksi, isäsi odottaa sinua jo." Mies astui lähemmäs Yallaa tarttuakseen tätä kädestä, pysytellen mahdollisimman kaukana merihaltiasta. Mies tuntunut edes huomaavan koko oliota, kyseessähän oli vain merihaltia, jonka huolet eivät liittyneet mitenkään häneen. Hänellä oli määräyksensä, joita kuului totella.

Chasanda taas tunsi itsensä uudelleen hieman pelokkaaksi. Tulokas oli ollut etsimässä aatelisnaista, ja kun nyt oli löytänyt hänet, Chasanda jäisi tänne aivan yksin.... Haltia veti pitkään ja raskaasti hekeä. Chasandan mieltä ei todellakaan parantanut se, että pakottava tunne vaati häntä menemään veteen. Merihaltioiden ikuinen heikkous.

// Heh, päivä oli ihan oikea, kiitos ^^' Toivottavasti kone tulee pian taas kuntoon ^^ Minullakin on kokemusta kannettavasta, enkä pidä siitä... //

Yallaa alkoi suututtamaan uudelleen nyt hänen isänsä varjostajan asenne. Ihan kuin toinen ei olisi kuullut mitä hän sanoi niistä kahdesta miehestä heidän edessään!
"Ai sinä et välitä vaikka meidät melkein tapettiin! Vielä sinun vuorosi alla! Mitäköhän isäni tästä sanoisi.." Nainen ärähti tummat silmät kiiltäen ja riuhtaisi kätensä pois miehen vahvasta kourasta. Nuori nainen muisti taas ne kaksi miestä, joista oli niin pauhannut ja hänen silmänsä laajenivat suuttumuksesta.
"Ota ne kiinni!" Hän huusi kätyrille, mutta mies vain katsoi rotevan ja hontelon kaksikon menoa kyllästyneenä. Yalla puristi kätensä nyrkkiin. 'Tuosta ei ole sitten mitään apua!' Hän ärähti mielessään suuttumuksesta. Nyt sitten hän ei voinut saattaa syyllisiä syytetyn penkille. Turhauttavaa.

Nainen huokaisi syvään rauhoittaakseen itsensä ja kääntyi haltiaan päin. Hän yritti saada hymyn huulilleen, mutta se epäonnistui surkeasti. Hän oli liian tuohtunut nyt hymyilemään. Ja väsynyt. Hän katsoi nyt vaaleansinisillä silmillään haltiaa anteeksipyytävästi. Oli hänen vikansa ettei niitä raukkoja oltu saatu kiinni.
"Olen pahoillani. Teen kyllä kaikkeni, että nuo miehet joutuvat kiinni, keinolla millä hyvänsä. Jos siis pystyn. Naisten asema ei ole niin korkea, mutta voin puhua isälleni." Hän sanoi ja sai nyt kasvoilleen väsyneen ja anteeksipyytävän hymyn.

"No niin. Jäähyväispuhe oli sitten siinä." Mies murahti kyllästyneenä Yallan takaata ja tarttui tätä taas käsivarteen. Nainen vilkaisi vihaisesti miestä ja tämä päästi sovinnolla hänen kädestään irti.
"Me saatamme sinut satamaan. Se on vähintä mitä voin tehdä nyt kun nuo typerykset pääsivät karkuun." Nainen sanoi vakavasti eikä välittänyt isänsä kätyrin vastusteluista vähääkään.
"Sinä voit mennä minne haluat, mutta minä kävelen satamaan hänen kanssaan. Olisi kauheaa, jos hän ei saisi taaskaan jatkaa matkaansa rauhassa. Ja se olisi sinun vikasi! " Nainen näki miehen halveksivan katseen, jonka hän loi merihaltiaan, mutta hän ei välittänyt siitä. Hän ei ainakaan poistuisi naishaltian viereltä ennen kuin toinen oli onnellisesti ja turvallisesti vedessä.

"Menemmekö?" Ruskeahiuksinen kysyi kaksikolta, mutta suuntasi katseensa haltiaan. Miehestä hän ei niinkään välittänyt. Hänellä oli oma tahto ja hän aikoi tehdä juuri niin kuin itselleen ja haltialle parhaaksi näki. Nainen oikoi hieman tummansinistä hamettaan ja astui hämärältä kujalta nyt loistavaan auringon paisteeseen. Että se tekikin hyvää sen hämärän jälkeen.

// Voi sipuli. Nyt vaikuttaa siltä, että koneeni on kosahtanut totaalisesti... Bah, se siitä sitten... (pakko valittaa kaikille, 'säälikää minua, koneeni ei toimi') 8D //

Chasanda ei ollut koskaan ollut kaikkein vahvinta sorttia ja pelon hiljaa vetäytyessä pois jäljelle jäi ammottava tyhjyyden tunne. Haltia pyöritti päätään melkein epäuskoisesti ja antoi naisen sanojen vain hulmuta ylitseen ilman että mikään niistä jäi hänen tajuntaansa. Ehkä hän oli vielä hieman shokissa mutta seisoi silti suorassa ja katseli vainoojiensa menoa pois kapealta kujalta. Chasanda huokaisi syvään ja loi lyhyen kiitosrukouksen Hafesille. Se oli todella ollut tiukka paikka.

Haltia nyökkäsi hennosti naiselle ja lähti kulkemaan sitten tämän perässä ulos kohti satamaa. Chasanda vilkaisi heikosti mieheen ja sai juuri samalla kohdata tämän pisteliään katseen. Chasanda tajusi heti, että miestä ei juurikaan kiinnostanut haltian kohtalo, hänelle tärkeintä oli saada oma tehtävänsä täytettyä ja palauttaa aatelisnainen isänsä luo.

Tavallisesti Chasanda olisi voinut olla kovinkin kiinnostunut tietämään lisää naisesta, mutta tällä hetkellä hänellä oli vain liikaa muuta ajateltavaa. Mitä tämä nyt tarkoitti, täytyikö merihaltian nyt etsiä jostain itselleen uusi työpaikka?

Satama lähestyi ja meren suolaiset laineet näkyivät jo laiturin takana. Chasanda veti tyytyväisenä keuhkoihinsa raikasta meri-ilmaa ja tunsi olonsa heti paljon virkistyneemmäksi. Koti oli jo aivan lähellä, eikä nyt ollut ketään estämässä merihaltiaa sinne menemästä. Laiturilla Chasanda hidasti kävelyään ja kääntyi aatelisnaisen puoleen. Hän tiesi, että nyt oli aika sanoa jotain kaunista, olihan toinen kuitenkin pelastanut hänen henkensä. Kaikesta huolimatta haltiatyttö ei osannut sanoa mitään kovin ihmeellistä. Hitaasti hän vain nosti päänsä ja katsoi sitten toista suoraan silmiin. "Kiitos", hän melkein kuiskasi.

// Sympatiani ovat puolellasi ^^ Toivottavasti saat koneen pian kuntoon n_n //

Hiljaisuus ympäröi Yallaa ja hän ei pitänyt sitä yhtään epämukavana. Tapahtumat kummittelivat vieläkin naisen ajatuksissa ja ne saivat nuoren naisen niskakarvat nousemaan pystyyn. Vihan tunne yltyi aina kun hän ajatteli niiden kahden rentun naamaa. Hän vain toivoi, ettei enää ikinä joutuisi tapaamaan heitä tai jos niin kävisi, miehet saisivat kuulla siitä. Kaikkensa hän aikoi tehdä, että oikeus tapahtuisi. Hän ei halunnut tuollaisten ronttien kävelevän vapaalla jalalla. Ruskehiuksinen huokaisi ja nosti katseensa taivaalle. Hän tuntisi itsensä nyt niin vapaaksi jos hänen isänsä kätyri ei olisi seurannut häntä askelmaa taaempana. Hän olisi voinut melkein karata jo tänään jos hän olisi ollut haltian kanssa kaksin. Toinen antoi oivan idean rahapussin suurentamiseksi.

Satama näkyi yhtä huolettomana ja arkisena kuin Yalla ja haltia siellä olivat ensimmäistä kertaa olleet. Tuntui kuin hän olisi ollut kauankin poissa sieltä, vaikka melkein juuri äsken miehet olivat tulleet heille uhittelemaan. Meri syleili laituria, jonne he kävelivät hiljaa. Yallan "vartija" jäi kuivalle maalle, eikä astunut jalallakaan laiturille. Se kävi hyvin nuorelle naiselle. Hän pysähtyi kun haltiakin pysähtyi ja hymyili tälle aurinkoisesti.
"Ei mitään, kiitos sinulle. Sain loistavan idean lähteä ennen kuin olin suunnitellut." Yalla sanoi madaltaen ääntään loppua kohden ettei mies vain kuulisi. Hän oli ikikiitollinen haltialle siitä.

"Mikä on nimenne?" Yalla muisti kysyä ja katsoi sinisellä katseellaan toista. Hän halusi tietää naisen nimen, sillä voisihan olla, että he joskus vielä tapaisivat. Ainakin Yalla toivoi niin. kätyri kävi levottomaksi laiturin päässä ja huudahti:
"Tuletkos jo sieltä!" Nainen käännähti äkisti ympäri ja laukaisi miehelle jäätävän katseen.
"Minä tulen sitten kun itse niin päätän!" Hän ärähti miehelle ja kääntyi sitten huokaisten merihaltian puoleen.
"Anteeksi, mutta minun pitäisi varmaan mennä. Toivon, että näen sinut vielä joskus." Ruskeahiuksinen hymyili toiselle lämpimästi. Merituuli henkäisi suolaisen tuulahduksen naisia päin ja Yallan laineilevat hiukset lennähtivät hieman kasvoille. Pieni käden nosto ja ne olivat taas paikoillaan.

"Nimeni on Chasanda Evlyn Everindan tytär", Chasanda sanoi hennosti. Sukujuurilla itseään ylentävä puhe ei nyt sopisi tähän tilanteeseen, joten haltian ääni oli heikko. Ei sen puoleen, että ihmisnainen olisi mitään merihaltioiden sukujuurista tietänytkään.

Chasanda jäi hetkeksi hiljaa paikoilleen ja vaihtoi hermostuneen painoaan jalalta toiselle. Tapahtumat olivat pistäneet hänet ajattelemaan ja mielensä perukoilla hän vannoi hiljaa, ettei näyttäytyisi maalla aivan heti. Ei ainakaan Merkyssä. Hän ei halunnut tapahtumien toistuvan, niin jännittyt hän vieläkin oli.

"Voit varmaan arvata, kuinka kiitollinen olen. Jos ikinä vain tarvitset apua, niin minä olen valmis auttamaan." Chasanda käänsi päänsä pois purren huultaan, jotta olisi saanut pidätellyksi kyyneleitä. "Minä..." Chasanda aloitti vielä, mutta vaikei sitten. "Sinun on parasta mennä. Minunkin on parasta mennä."

Chasanda tunsi olonsa kovin haikeaksi ja kaipasi jo päästä omaan rauhaansa. Hän ei pitänyt hyvästeistä, sillä hyvästit merkitsivät aina loppua.

Haltia astui jo muutaman askeleen sivulle, kuitenkin hidastellen. Aatelisnaisen tekemää tekoa ei mikään voisi korvata, ja Chasanda tajusi sen hyvin.

// Anteeksi, että on kestänyt... Saimme nyt netin, joten pystyn taas vastaamaan ^^ Toivottavasti sinunkin koneongelmasi ovat selvinneet ^^//

"Chasanda..." Nainen sanoi ja maisteli nimeä hymyillen. Hän muistaisi tuon nimen. Olivathan he kokeneet yhdessä aikamoisen seikkailun, jos sitä voi siksi kutsua. Lämmin tunne levisi ruskeaverikön sydämeen haltian sanojen myötä. Jos oli mahdollista hänen hymynsä syveni entisestään. Hän todellakin oli löytänyt ystävän vasten aiempia epäilyjään.

Hymy hyytyi naisen loppu sanojen kohdalla. Hyvästit olivat aina ikäviä. Vaikka hän ei ollut tuntenut Chasandan kuin vasta vähän aikaa, tuntui kauhealta menettää toinen. Eiväthän he edes tunteneet hyvin, mutta silti. Kyynel vierähti häpeämättä Yallan poskelle tämän sinisten silmien katsoessa haltian perääntymistä. Jos vain asiat olisivat toisin hän voisi lähteä toisen mukaan tai merihaltia voisi jäädä hänen kanssaan Merkyyn, mutta Yalla tiesi aikeensa mahdottomiksi. Hän tiesi, että Chasandan oli mentävä ja hän todellakin tiedosti hyvin kätyrin muutaman metrin päässä. Toisen läsnäolo leijui ilmassa synkeänä.

"En sano hyvästejä, sillä olen varma, että törmäämme vielä." Nainen sanoi ja pyyhki silmä kulmastaan kyyneleen. Miksi itkeä, jos siihen ei ollut aihetta? Eiväthän he välttämättä eronneet lopullisesti. Yalla oli varma, että he vielä näkisivät. Tuuli pyörteili lupaavasti naisten ympärillä ja Yalla oli varma, että se oli sen merkki, että he vielä näkisivät. Oli se sitten taas Merkyssä tai jossain muualla.
"Toivon kaikkea hyvää sinulle." Hän huikkasi vielä ja nosti kätensä vilkutukseen.

// Juu, kone toimii taas (elämäni on pelastettu ^^) //

Chasandan askel oli hidas, eikä tyttö edes yrittänyt piilotella tunteitaan. Hän kurkkasi nopeasti olkansa yli ja hymyili vielä kohdatessaan Yallan katseen. Kaikki oli käynyt niin nopeasti, eikä Chasanda ollut ehtinyt tustumaan naiseen sen kummemin. Se tuskin haittaisi haltiaa, sillä yhdessä koetut vaikeat hetket tekivät heistä sen verran läheisiä, että monilla muilla moisen luottamuksen hankkiminen kestäisi vuosia.

Olisi Chasandakun mielellään jatkanut juttutuokiota Yallan kanssa, mutta tajusi hyvin, että heidän kummanmin oli parasta mennä. Chasanda oli kuitenkin merihaltia, lajeista alhaisin ja mitättömin ja Yalla oli uljas aatelisneito. Oli kirjoihinkin kirjattu, etteivät sellaiset suhteet tule toimimaan. Kuitenkin, merihaltialle niin synkässä ja vihamielisessä ihmisten maailmassa Chasanda olisi kaivannut ihmisystävää, joka seisoisi hänen vierellään kun maailma hyökkäsi päälle. Niin moneen kertaan tämän päivän aikana Chasanda oli tajunnut ajattelevansa, kuinka väärinymmärretty hän olikaan. Mutta ei sillä väliä, Chasanda hyväksyi osansa täysin. Hänellä oli kotinsa ja jumalansa, mitä muuta hän voisi tarvita? Ihmisten kunnioituksen pyytäminen olisi vain ylimääräinen toive, joka ei edes ansainnut tulla lausutuksi ääneen.

Merihaltiatytön askeleet eivät tuottaneet pienintäkään ääntä puista laituria vasten, niin arasti hän kulki vettä kohti. Sataman äänet tuntuivat jo kaukaisilta, niin kaukaisilta, ettei niillä ollut edes merkitystä. Veden tasainen liplatus laiturin alla kantautui hiljaisena äänenä kaikuen puisia rakenteita pitkin. Yhtyen suloisen merituulen hiljaiseen suhinaan vesi tuntui kuin laulavan. Laulavan omaa hiljaista kutsuvaa sävelmää. Kodin ja turvan sävelmää. Vaikka Chasandalle tarjoittaisiin kaikki maailman kulta ja rikkaudet, hän ei olisi valmis luopumaan meren tyynestä, tinkimättömästä rauhasta.

Chasanda tiesi viivyttelevänsä tahallaan. Hän kaivoi hitaasti esille hiusnauhan ja solmi hiuksensa kiinni, vaikka tiesi uivansa usein ilmankin. Hän kääntyi vielä katsomaan Yallaa ja hymyili. Hymyili rauhallisesti ja iloisesti, pää ylväästi pystyssä ja silmät loistaen kirkaana. Chasandalla ei kuitenkaan ollut mitään sanottavaa, joten hän käänsi katseensa syvälle ulapalle. Hetkessä hän oli ottanut kaksi nopeaa juoksuaskelta ja hypännyt meren tummiin kuohuihin. Vedenpinta vain avautui hänen edessään ja sulkeutui hänen jäljsessää, yhtäkään vesipisaraa ei roiskunut ympäriinsä ja molskahduskin oli hiljainen kuin kuiskaus yössä.

Chasandan päästyä katseiden ulottumattomiin hän tuhahti hiljaa ja alkoi sitten nyyhkyttää. Tumma vesi ympäröi hänet syvään rauhoittavaan peittoonsa. Hän oli kotona, hän oli turvassa. Maailma oli kaukana poissa, eikä kukaan pystynyt häntä vahingoittamaan. Nostaessaan katseensa ylös kohti hohtavaa vedenpintaa, jossa syksyn auringonsäteet taittuivat hohtavana helminauhana pinnasta, hän huomasi jotain. Hänen yläpuolellaan kellui valkoinen esiliina, jonka läpi valo heijastui kultaisina säkeinä.


// Taidan lopettaa tämän pelin minun osaltani tähän. Kiitos paljon mielenkiintoisesta pelistä! Pelaillaan mieluusti uudemmankin kerran n___n

//Hyvä, että toimii ^^ //

Toisen viivytellessä, Yalla jo harkitsi asioita, joita ei voisi toteuttaa. Hän halusi niin kovin olla kuin Chasanda; uida kaukaiselle ulapalle vapaana ja vain aaltojen vietävänä. Hän itse oli surukseen aatelisneito, joka oli kahlittu maahan kiinni. Hän ei voinut elää noin vapaasti. Häntä seurasivat säännöt ja odottamukset aina minne hän menikin. Nainen ei pitänyt siitä. Olihan aatelisolossa hyviäkin puolia, mutta nyt Yalla huomioi vain ne huonommat puolet. Lähtemisen kaipuu iski nyt kovemmin kuin oli ruskeaverikölle ikinä iskenyt.

Käsi laskeutui surullisena alas merihaltian kadotessa Yallalle tuntemattomiin syövereihin. Kyynel tipahti poskelle, mutta nainen ei vaivautunut pyyhkimään sitä. Merituuli puhalsi sen jo pian kuivaksi. Katsoessa kauas ulapalle nuori nainen päätti asian, joka oli häntä mietityttänyt pitkän aikaa; hän lähtisi. Pian hän lähtisi, vaikka ilman rahoja. Hänhän voisi tehdä työtä niin kuin Chasanda oli hänelle ehdottanut. Itse hän ei ollu tullut ajatelleeksi sitä.
"Tyhmä aatelistyttö..." Hän kuiskasi tuuleen ja pieni surullisen tapainen hymy karehti hänen suupielessään.

"Tuletteko jo neiti!" Mies huudahti hänelle varsin kärsimättömään sävyyn. Yalla pyyhki pienen hymyn naamaltaan ja suoristi sitten hameensa ja kohensi hieman hiuksiaan, jotka olivat ihan sekaisin tuulesta. Kevyet askeleet liukuivat miehen ohi ja ilme oli lukematon. Silmissä vain paistoi pieni suru ja väsymys, joka aiheutti silmien sinisen sävyn vaaleamisen. Hän vasta nyt tajusi kuinka väsynyt hän olikaan kaiken sen tapahtuneen melskeen jälkeen. Hän kuuli henkivartijan kiiruhtavan rinnalleen tärkeän näköisenä, mutta ei sitä ollut kukaan näkemässä. Tai ainakaan ketään ei kiinnostanut. He kulkivat koko matkan hiljaa Yallan kotiin asti, jossa isä odotti heitä jo tähyillen ikkunasta. Ruskeaverikön veri kiehahti. Nyt asia sai varmuuden. Hän lähtisi Merkystä niin nopeasti kuin vain pystyisi. Se oli nyt päätetty ja Yalla veti pienen hymyn kasvoilleen ja heilutti isälleen, joka juoksi nyt tytärtänsä vastaan. 'Pian...' Yalla ajatteli isänsä rutistaessa hänet syleilyynsä.

// Juu, kiitos pelistä! ^^ Ja pelailen kanssasi mielellään uudestaan ^^//