Maisemanpilaaja

"Niin, no", Chasanda hymähti seisastuen hetkeksi paikoilleen. Hän kallisti päätään sirosti sivulle ja mittaili vedenpintaa katseellaan. "Luola, kenties. Ei mitään. Vuolas joki, joka syöksyy suoraan maan alle putkahtamatta ikinä pintaan. Sitä ei voi tietää." Vaihtoehtoja kyllä löytyisi niin paljon kuin vain jaksaisi keksiä. Maailman pimeistä paikoista ei voi ikinä tietää.

Chasanda katsahti nopeasti Rosaliaan ja hengitti sitten muutaman kerran syvään. Sitten hän ponnasi pohjasta vauhtia pieneen hyppyyn ja sukelsi veden alle. Vesi solahti hänen ylitseen hopeanvärisenä kirkkaana välkkeenä sulkien tytön viileään syleilyynsä. Cha teki lyhyen kierroksen vedessä ja nousi sitten muutamalla vahvalla vedolla takaisin pintaan. Uintimatka oli loppujen lopuksi kovin lyhyt, mutta Cha vilkaisi silti uidessaan olkansa yli Rosaliaan. Hän tajusi pian painavansa päänsä ja rukoilevansa lyhyesti Hafesia omaksi ja Rosalian suojaksi. Oli Cha kuinka tottunut merihaltia tahansa, näin läheltä nähtynä mahtava vesiputous ja sen takana odottavat salaisuudet saivat jonkin hyppäämään tytön sydämessä. Hän ei kuullut enää edes Rosalian uinnin vetoja viereltään puotuksen ärjynnän yli. Vesi roiskui kauas veden pinnassa ja Cha saattoi tuntea, kuinka veden pyörrevirta veti kohti putousta ja pohjaa. Hän muutti uintisuuntaansa kauemmas puotuksesta turvallisia kiviä kohti ja piti katseensa Rosaliassa kasvoillaan tiukka ilme.

Vesi tuntui mukavan lämpimältä, kun siihen tottui. Rosalia ui nauttien veden tunnusta ympärillään. Hän ui rauhallista vauhtia, ja kuunteli samalla Chasandaa. Tämän hiljennyttyä ei Rosaliakaan sanonut mitään, tuskin mitään sanoja olisi tarvittukaan. Vilkaistessaan Chasandaa tyttö huomasi tämän näyttävän hartaalta. Kenties tämä rukoili? Rosalia ei osannut kääntyä jumalten puoleen, uskonto oli jollain tavalla osa hänen elämäänsä, mutta hän ei osannut pyytää jumalilta mitään. Johtuiko se sitten siitä, että hän oli tottunut tulemaan toimeen omillaan. Nämä ajatukset vain viivähtivät Rosalian mielessä ja katosivat sitten. Eniten hänen ajatuksensa kuitenkin askartelivat vesiputouksessa. Ja sen takana... Niin, mitä siellä mahtoi olla?

Yhtäkkiä Rosalia valpastui. Hän tunsi yhtäkkiä virtauksen, joka miltei kiskaisi hänet veden alle. Haltia ei ollut lainkaan varautunut tähän miettiessään omia ajatuksiaan, ja niinpä hänen päänsä kävi pinnan alla. Hän ponnisteli pyrkiessään pintaa kohti, ja onnistuikin pääsemään ylös. Rosalia suuntasi katseensa Chasadaan, mutta säikähti kun ei nähnyt tätä. Sitten hän huomasi kuitenkin merihaltian vain muuttaneen suuntaa, ja kääntyi itsekin turvallisempia alueita kohti. Veden voima tosin ei tuntunut liian suurelta, mutta ainakin tämä opetti, ettei ajatustensa saanut antaa harhauttaa... Chasanda näytti katsovan Rosalian suuntaan, joten tyttö polki vettä hetken paikallaan, jotta pystyi huudahtamaan merihaltialle nopeasti: "Kaikki on ihan hyvin! Hämäännyin vain hetkeksi!" Sitten Rosalia jatkoi uimistaan, ja suunnisti suoraa kohti Chasandaa.

Hetken Chasandan sydän ehti jo lyödä ylikierroksilla kauhusta, ennenkuin Rosalia pääsi takaisin virran yläpuolelle. Haltia huokaisi syvään helpotuksesta. Rosaliaan huutoon hän vastasi: "Ehdin jo pelästyä! Täällä pitää olla erityisen varovainen." Kun Cha oli päässyt itse turvallisesti kiville, hän vahti tarkasti, että Rosalia pääsi hänen perässään turvaan.

Hetkeksi Cha pysähtyi miettimään katsellen vesiputouksen ärjyvää syliä. Aivan sattumalta hän oli tavannut Rosalian, ja nyt hän oli jo tutustunut häneen niin paljon, että tunsi pelkoa tämän puolesta. Hankalan alun jälkeen, Rosalia oli osoittautunut aivan tavalliseksi mukavaksi haltiatytöksi. Tunsiko Cha Rosaliaa kohtaan oikeaa ystävyyttä, vai oliko kyseessä vain tavallinen -näin sanoakseni- työtoveruus? Heillä oli yhteinen päämäärä, yhteinen matka, joka sujuu parhaiten yhdessä. Mutta ei Cha kuitenkaan lähtisi vesiputousten taakse seikkailemaan aivan kaikkien kanssa. Kyseessä oli kuitenkin vapaaehtoinen, hauska retki, mihin Cha ei ryhtyisi kaikkien kanssa. Pieni epäilys käväisi Chan mielessä. Vaikka Rosalia vaikutti mukavalta Chasanda ikätoverilta, voisi toisella silti olla taka-ajatuksia. Oliko hän todella menossa sinne, minne sanoi? Tietenkin, Cha oli samassa tilanteessa. Hänkin oli yksin liikkeellä, merihaltia keskellä mannerta.

Cha häivytti mielestään ajatuksensa ja palasi takaisin todellisuuteen. "Nyt seraa vaikein vaihe", hän sanoi lyhesti Rosalialle. "Ehkä on parasta, että minä uin edeltä." Sitten hän päästi irti turvallisesta kivestä ja lähti tasaisin vedoin uimaan putousta kohti pysytellen kuitenkin mahdollisimman lähellä kalliota ja kiviä. Uidessaan Cha tunsi veden pyörrevirran vetävän häntä kohti pohjaa. Virta ei ollut vielä voimakas, mutta voimistui kuitenkin jokaisella vedolla. Cha käänsi päätään Rosalaiaa kohti kehottaakseen tätä uimaan varovaisesti.

((Rosalia poistuu areenoilta, koska minä lopetan. Anteeksi....))

// Voi, harmi :( No kiitos kuitenkin pelistä ^___^