Myöhäisteini karkuteillä

//Kuka vain saa tulla messiin. Peli sijoittuu 12.2.ko.299.//

Aamuaurinko pilkisteli taivaan rannan takaa. Toisin kuin lohikäärmeen selässä matkaava herra Lawi, Ileen ei ollut nukkunut silmänräpäystäkään matkan aikana. Hän ei yksinkertaisesti pystynyt siihen näin korkealla ja kaukana kotoa, saati sitten lentävän liskon siipien lyönneistä lähtevässä metelissä. Nainen tuijotti silmät sippuralla edessä aukeavaa näkymää. Samaan aikaan se tuntui uudelta ja jännittävältä, mutta myös jollain tapaa pelottavalla. Lithumilin ainokainen tytär ei ollut vielä koskaan poistunut Mihteristä, kotikaupungistaan, ja nyt kun hänellä oli ollut mahollisuus nähdä hieman maailmaa lainvalvojan opastuksella, hän oli tietenkin suostunut oitis. Jos Gâshtêllakin oli oikeus nähdä maailmaa, niin miksei Ileenilla sitten ollut? Kyllä isovanhemmat ja isä muutaman päivän keskenään pärjäisivät, vaikka Ileen olikin jättänyt ilmoittamatta minne meni ja milloin palaisi. Saisivatpa nekin kerrankin muuta ajateltavaa kuin työnteon ja sen, oliko puulusikka oikeassa kulmassa lautaseen nähden ruokapöydällä.

Suurikokoinen lisko laskeutui sulavasti Merkyssä sijaitsevan lohikäärmevuokraamon pihaan. Pari tömähtävää askelta maan kamaralla olivat tipauttaa tuulessa ja tuiverruksessa riutuneen merihaltian alas eläimen selästä, mutta juuri sillä hetkellä vahvat kädet tarttuivat häntä olkapäistä.
"Varovasti. En ole vielä ehtinyt miettiä, mitä kerron isällesi, jos sinulle käy huonosti tällä reissulla", vartijamies hymähti ja auttoi seuralaisensa alas liskon selästä kädestä kiinni pitäen. Miehen suoma läheisyys tuntui sekä ihanalta että piinaavalta. Paljon mieluummin Ileen olisi reissannut kihlattunsa kanssa, mutta le Húm vaikutti niin kiireiseltä aina Mihterissä piipahtaessaan, että haltiaherraa oli aivan turha vaivata lomamatkaehdotuksilla. Eivät ne kuitenkaan olisi koskaan toteutuneet. Sitä paitsi Gâshtêhan oli nähnyt jo lähes kaiken mitä Fenyanista saattoi nähdä. Ainakin mies kovasti kirjeissään kertoi siitä millaista väkeä missäkin kaupungissa oli tavannut ja millaisia nähtävyyksiä alueilla oli. Oli se kiva, että jollain oli aikaa ja varaa reissailla...

"Oletpa sinä huonovointisen näköinen. Istuhan alas hetkeksi niin käyn hakemassa sinulle juotavaa." Lithumilin tytär teki työtä käskettyä ja nuolaisi karhealla kielellään halkeilevia huuliaan. Hänen totta tosiaan oli jano. Jos lähistöllä olisi ollut meri, hän olisi oitis pulahtanut sinne, mutta näköpiirissä oli vain pieniä katuja silmien kantamattomiin. Voi miten Ileen kaipasikaan takaisin kotiin.

//Tungen menneisyyden, rauhallisemman arwaldin tänne mukaan.//

Aamuaurinko antoi pitkiä varjoja lähes kaikesta mikä uskalsi nousta yli ruohonkorren korkeuteen. Varjothan sopivat tälle pojalle. Tummiin pukeutunut hahmo nojaili kiviseen seinään, katsellen edessään aukeavaa toria, ja sen laitamilla olevaa lohikäärme vuokraajaa. Jos varjohaltia olisi tottunut enemmän lentämiseen, hän lentelisi nyt korkealla taivaalla vaikka huvikseen. Viimeisestä keikasta oli aikaa, mutta tarjontaa olisi ollut tappajalle vaikka muille jakaa, nyt raha tilanne kuitenkin näytti liian hyvältä, ei kannattaisi riskeerata hyvän elämän hetkiä rahan takia. Varjohaltia pärjäisi vielä pitkään ja voisi jopa matkustella jos mieli tekisi.

Silmät kiinnittyivät taivaalla lentävään liskoon. Se oli tulossa tänne. Viimeisen uhrin kädestä löytynyt sormus saattaisi käydä kaupaksi tulokkaille. Jos lentää lohikäärmeellä ei voi olla liian köyhä. Niimpä varjoissa pysytellen katseita vältellen hän lähti kohti lohikäärmeen lasketumis pisteelle. Tytön takana oli kuitenkin jotain mistä varjohaltian kasvot saivat tuiman ilmeen, vartija. Onnekseen hän ei ollut vielä onnistunut saamaan etsintäkuulutusta itsestään, niimpä hän voisi ilman suurta huolta esittäytyä ulkomaisena kauppiaana, jonka käsiin on ilmestynyt kallis sormus.

Vihdoin lohikäärme laskeutui ja Arwald oli sopivan lähellä aloittaa näytelmä. Tässä oli mahdollisuus saada jopa vähän rahaa. "Hoi neiti, odottakaa hyvä neiti!" Lähes juosten tuli Arwald heidän luokseen. Vaikka tietysti tappajaa hieman puistattikin vartijan läsnäolo.

//No vaihdetaan sitten pelin ajankohta vuodella takaperin eli 298.//


Ileen koetti piiloutua hiustensa taa huomatessaan jonkun nuoren miehen huutelevan peräänsä. Mitä ihmettä tuo mies oikein halusi? Mihin herra Lawi oikein oli mennyt? Piru vieköön, jos hänet nyt ryöstettäisiin keskellä kirkasta päivää...vaikka aamuhan nyt oli.
"Älä tule tänne!", kasaan kuivuva merihaltia kähähti ja heilautti kättään ilmassa torjuvasti koetaen siirtyä samaan aikaan hieman lähemmäksi lohikäärmeitten aitauksia siinä toivossa, että ne puuttuisivat peliin, mikäli nuorimies kävisi päälle. Mitä ikinä tuo varjohaltia halusikaan, Ileenilla ei olisi herralle mitään tarjottavana, ei edes aikaa. Jahka Mihterissä asustava lainvalvoja palaisia veden metsästysreissultaan, Lithumilin tytär ottaisi jalat alleen ja piilottelisi lopun ajan Lawin selän takana. Hän ei tuntenut oloaan lainkaan turvalliseksi vieraalla maaperällä.

Arwaldin ulkonäkö siis teki ilkeitä muillekkin. "Älä mene, asiani ei vie kauan." Huusi hän kuultuan tytön torjunnan. Eihän hän tälläkertaa ajatellut kuin myydä yhtä pahuksen sormusta. Toki mielessä kävi myös tytön ryöstö, mutta keskellä päivää, vartian seurassa olevan tytön ryöstäminen oli nyt peräti tyhmää. Toisaalta vartija oli nyt poissa. Ei varmastikkaan tarpeeksi kauaa poissa. "Minulla on neidille jotain mikä ehkä kiinnostaisi sinua." Huusi Arwald nyt pysähtyen ja kaivaen taskustaan sormusta.

Valo tanssi sormuksen hopeisella pinnalla, ja löysi varsinaisen kimalle pisteen sen päällä olevasta sinisestä jalokivestä. Arwald ei osannut arvioida tytön ilmettä tämän nähtyä sormus. Mutta olisi ainakin olettanut sen tuottavan kateutta. "Tämä ei tosiaan maksa paljon." Jatkoi poika teennäistä myyntipuhettaan.

Ihmisten vilinä oli välillä hävittää katseen tytöstä, mutta onneksi hän suuntasi vähän syrjemmälle. Ympärillä vilisi paljon ihmisiä, heidän välistään puikkelehtivat muutamat, onneksi kuitenkin katse kontakti tyttöön pysyi, eikä hän näin päässyt livistämään.

Merihaltianeito ei ollut uskoa korviaan. Tässähän röhnötti sorassa lopen uupuneena äskeisestä lentomatkasta ja hänelle kaupattiin älyttömän kalliilta näyttävää sormusta vesileilin sijaan. Kylläpä täkäläiset olivat törkeitä. Eivät edes teititelleet. Ileen heilautti kättään uudestaan torjuvasti ilmassa ja koetti olla katsomatta vähän matkan päähän jääneeseen varjohaltiaan, jotta tämä ymmärtäisi, ettei hopeasormus kiinnostanut Ilieannen tytärtä lainkaan. Hänellä ei olisi ikinä varaa tuollaiseen sormukseen, eikä hän edes kahtaisi kantaa sellaista sormessaan. Gâshtê saattaisi vielä luulla, että se oli lahja joltain toiselta mieheltä.

Ileen antoi oikean käden etusormen liukua hopeista vasemmassa nimettömässään olevaa kihlasormusta pitkin. Siinä se oli ollut vuosikymmeniä. Merellä seilaava le Húm ei kuulemma viitsinyt käyttää sormusta sen tähden, että se saattaisi kadota töitä paiskiessa. Ymmärsihän Lithumilin neiti sen, mutta silti häntä aina välillä pisti mietityttämään, oliko sormuksen piilotteluun joitain muitakin syitä. Mistä sitä tiesi mitä lemmenmatkoja Gâshtê ystävineen järjesteli nuorille naisille. Varsinkin kun Zhion oli matkassa, ei ollut epäilystäkään, etteikö paatilla olisi vieraillut hameväen edustajiakin.

Maahan istualleen käynyt nainen nosti katsettaan väenpaljouden sekaan ja ihmetteli mihin hänen matkaseuransa oikein oli kadonnut. Kun ei nyt vain olisi heti joutunut virkatehtäviin tai joutunut muutoin konfliktiin jonkun kanssa. Herra Lawi oli kyllä sen verran rauhallinen mies, ettei hän yleensä syyttä suotta sanaharkkaan joutunut, mutta mistäs sitä tiesi millaista väkeä täälläpäin asusti. Ainakaan tuosta kauempana kärkkyvästä haltiaherrasta Ileenille ei ollut jäänyt kovinkaan hyvä maku suuhun.

Toinen käden heilautus kielteisenä merkkinä sai kieltäytymiseen tottumattoman varjohaltian pienen ärsytyksen valtaan. Ei hän näin helpolla aikonut antaa periksi. Kevyen anteeksi pyytelyn ja pienen röyhkeyden jälkeen, pääsi hän vihdoin toisen luo. "Tosiaan et taida haluta sormusta, tarvitseeko neiti jotain?" Hetken hän mietti nedin nyrpeää ja pelokasta ilmettä, kunnes muisti. "Ainiin, unohdin esittäytyä." Hän sanoi ylireippaasti. "Arwald" Hän jatkoi ojentaen kätensä.

Tytön asenne alkoi kalvamaan Arwaldin mieltä. Mitä pahaa hän oli muka tehnyt toiselle. Hiljalleen pimeydessä viihtyvän varjohaltian käsi pyöritteli lyhyttä terää taskussa. Hyvin lyhyt, vain muutaman sentin mittainen terä pyöri sujuvasti ja tottuneesti taskussa. Sillä olisi helppo lopettaa kenen tahansa elämä. Tottunein käsin tyttö edes tuskin ehtisi huomata kun terä tulisi taskusta ja viiltäisi kurkun auki. Toisaalta, nyt ei huvittanut lyhentää kenenkään elämää. Tällä kertaa varjohaltian teki mieli ansaita rahaa lain mukaisesti, lähes lain mukaisesti.

Ei ruumilta saadun sormuksen myynti nyt niin rikollista olisi, vai olisiko. Saisiko Arwald kenties monta vuotta vankilaa siitä?

No kyllä sitä nyt taas neiditeltiin, Ileen tuhahti mielessään, eikä edes katsonut varjohaltian suuntaan, joka tarjosi kättään tervehdykseksi. Mies vaikutti niin epäilyttävältä, ettei tuommoisen kanssa kannattanut liikaa tuttavuutta tehdä. Menisi nyt etsimään jonkun toisen kiusattavakseen. Täytyi olla todella raukkamainen kun kävi kiusaamaan itseään pienempiä ja huomattavasti heikompia tuolla tavoin.

Seamarnt ei tietenkään huomannut varjohaltian pyörittelevän jotain taskussaan, sillä hän ei katsonut siihen suuntaan, vaan odotteli matkaseuransa saapuvan pian. Pieni helpotuksen huokaisu karkasi tytön huulilta kun hän huomasi tutun hahmon tulevan häntä kohti väkijoukon seasta kulmat aavistuksen kurtussa. Ilmeisesti Lawikaan ei pitänyt tästä hämäräperäisestä varjohaltiasta, joka jostain syystä oli ottanut Ileenin vainottavakseen. Ihme hemmo.

Hieman keskikokoista kansalaista isompi vartija tuli uhkaavasti kohti. Hiljainen kiroaminen pääsi varjohaltian suusta samalla kun terä pääsi irti hänen kädestään. "Ettekö tosiaan haluaisi jotain?"

Voisihan tyttö edes puhua, ei varjohaltia niin pahan näköinen ollut, eikä hänellä nyt ollut edes mitään pahaa mielessä. Vartijan ilmeestä päätellen tällä kyllä oli. Vartijan kasvot vain synkistyivät heidän katseidensa kohdatessa.

Vartija kumartui kuiskaamaan jotain tytön korvaan, jotain mitä edes haltijan tarkka kuulo ei pystynyt erottamaan muun älämölön seasta. Seuraavaksi vartija osoitti Arwaldia, ja kevyt säikähdys kävi hänen mielessään. Ei olisi hyvä jos vartija nyt päättäisi tulla hänen luokseen. Ei varsinkaan jos tappelemaan. Toisaalta olihan näitä ennenkin nähty. Se vain tietäisi virkavaltaa paikalle.

Mikä kauppias se tuollainen oli, joka itseään tyrkytti? Olisihan Ileen voinut mainita haluavansa kihlattunsa takaisin mereltä, mutta sellaista toivetta hämäräperäinen herra ei taatusti kykenisi toteuttamaan. Mihterin kunnioitetun lainvartijan saapuessa paikalle ja käskiessä merihaltianeitoa pysymään erossa laitapuolen kulkijoista, Ileen vilkaisi olkansa yli Arwaldin suuntaan. Hän ei siis ollut ainut, jonka mielestä tuossa varjohaltiassa oli jotain omituista.

"Ala laputtaa siitä ja jätä neiti rauhaan. Hän ei halua sinulta mitään", herra Lawi tokaisi ja osoitti Arwaldia etusormellaan, jotta tämä tajuaisi varmasti, että sanat oli tarkoitettu hänelle. Tämän sanottuaan lainvalvoja kyykistyi seuralaisensa vierelle ja ojensi tälle vesileilin, jonka oli käynyt torilla täyttämässä.
"Toivottavasti olosi pian paranee", miekkonen sanoi hymyillen merihaltialle ja silittä tytön korpun kuivaa kämmenselkää hellästi.

Pieni vesiastia laskettiin varjohaltian kohteen eteen. Hmm Merihaltia vai janoinen matkaaja, mietti Arwald kulmiaan kurtistaen. Vartija nousi uhkaavasti, ja lähti kohti varjohaltiaa. Livetäkkö vaiko jäädä kuulemaan valitusta. Jokin matkalaisessa kiehtoi häntä. Ehkä se oli vain jokin hölmö temppu varjohaltian mielessä, tai sitten tässä tytössä oli jotain taikuutta. Varjohaltia lähti tyhmän rohkeasti kohti isoa vartijaa, ei kai hän vielä ollut mitään väärää onnistunut tekemään.

"Oliko teillä jotakin asiaakin neidille." Kun varjohaltia oli kuulo etäisyydellä. Tyhmä kun Arwald oli, meni hän lähes kiinni vartiaan. Varjohaltian nenä meinasi koskettaa vartijan rintaa, ja niimpä hän joutui katsomaan jyrkästi ylöspäin nähdäkseen tummilla silmillään, vartijan kirkkaat silmät. "Ehkäpä kerron neidille asiani, enkä suinkaan törkeille ohikulkijoille." Taas vaihteeksi joutui Arwald hankaluuksiin suuren suunsa kanssa. Kommentti kuitenkin tyrmäsi sen verran keskustelun toista osapuolta, että varjohaltia ehti puikahtaa tämän ohi. Toivottavasti tyttö nyt ei hätääntyisi. Vaikka hän kyllä oli uppoutunut itsensä kasteluun.

Vesileilin sisällöstä puolet kaatuivat Ileenin kurkusta alas ja loput hän kaatoi keskellä kirkasta päivää päälleen. Vettä ei kuitenkaan valunut mistään, sillä se näytti imeytyvän sinisen ihon läpi kuin pesusieneen. Ah, miten Lithumilin olo tuntuikaan paljon paremmalta. Tyttö sulki tyhjennetyn leilin suun ja oli aikeissa ojentaa sen takaisin Lawille, kun hämäräperäinen varjohaltia asettui lainvartijan eteen. Mikä ongelma tuollakin äijällä oli?
"No mitä sinä haluat minulle kertoa?!", merihaltia kivahti kovaan ääneen kun hän oli viimein saanut puheensakin kantamaan aiempaa paremmin. Hänen olisi niin kovasti tehnyt mieli mojauttaa jollain kättä pidemmällä seuraansa tyrkyttävää varjohaltiaa, mutta ikävä kyllä hänellä ei ollut kuin tyhjä vesileili. Voisihan silläkin toki paremman puutteessa tuollaisia hulttioita paiskia...

Lainvartija ei puuttunut asiaan tällä kertaa, mutta oli valmiina puolustamaan seuralaistaan, jos Arwald koettaisi vahingoittaa tätä jollain tapaa.

"Minulla on sinulle tarjous, josta voi olla vaikeaa kieltäytyä." Aloitti varjohaltia viekkaan puheensa. Silmät nyt onnistumisen ilosta kiiluen, olihan hän onnistunut ohittamaan suurehkon vartijan, hän lähestyi hieman kierrellen toista. Joka selvästi osottautui merihaltiaksi. Jos ei hän meinaisi ostaa sormusta, josta pitäisi nopeasti päästä eroon, voisi varjohaltia yhtä hyvin silvoa tytön kaulan auki. Toisaalta se ei kävisi päin juuri nyt, ei ainakaan tässä, takana pelottavan iso vartija, joka kuitenki tyynesti katseli varjohaltian tummia hiuksia.

"Lähdetään toki hieman syrjäisempään paikkaan keskustelemaan." Jatkoi hän kettumaisella tavallaan, ja yritti houkutella tietysti tytön pois tästä ihmisten sekamelskasta. Verta ei olisi hyvä suihkuttaa, ei ainakaan täällä, ehkäpä pienellä varjoisella kujalla, jossa kukaan ei olisi näkemässä tytön viimeisiä hetkiä, eikä kukaan kuulemassa viimeistä tuskan huutoa.

//No niin. Katsotaas mitä saisin tänne aikaiseksi.//

Viekas puhe ei tehnyt vaikutusta Ileeniin, päinvastoin. Se sai hänen niskakarvansa pystyyn. Siinä vaiheessa kun merihaltiaa koetettiin vielä saada syrjempään juttusille, neitokainen näytti myrskyn merkkejä. Jollei tuollainen tyhjänpantti alkaisi pian laputtaa, niin tämän tyttösen avokämmen saattaisi heilahtaa ilmassa. Äijällä ei taatusti ollut mitään asiaa. Hameen alle se vain pyrki, niin kuin kaikki miehet. Sini-ihoinen tyttönen katsahti Lawin suuntaan ja nyökäytti päätään tälle samalla kun lähti astelemaan seuralaistaan kohti. He lähtisivät nyt.

"Jätä meidät rauhaan", lainvartija kehotti nuorempaansa pysymään loitolla hänestä ja hänen seuralaisestaan, tarttuessaan Ileenia kädestä ja lähtiessä taluttamaan tyttöä kaupungin keskustaan. Mikäli tuollainen hämyheikki alkaisi varjostaa heitä, voisi Lawi tosissaan joutua vapaa-ajallaankin virkatehtäviin ja sekös jos mikä oli inhottavaa.
"Tulehan, niin esittelen sinulle kaupunkia. Minä pidän kyllä sinusta huolen. Älä pelkää", mies rohkaisi varjohaltian suuntaan pälyilevää Ileenia, jolloin tytön kasvoille nousi pieni, kiitollinen hymy.

"Näytän sinulle kaupunkia." Miten kiinnostavaa, miten epäkohteliaaksi olikaan nykymaailma mennyt. "Näyttäisit toki minullekkin?" Huusi varjohaltia samalla vilkkaasti kipittäen heidän peräänsä. Kohta saattaisi terä heilua ja tanssahdella ilman halki, jos tuo vartija ei kohta lopettaisi kaiken aikaista häiritsemistä. Arwald vain yritti myydä sormusta, ei sen kummempaa, toisaalta ei tyttö nyt niin kamalan rumakaan ollut.

Vartija lähti ohjaamaan tyttöä pois torilta, hyvä vain vähän vähemmän vilkkaalle aluuelle, toisaalta tähän aikaan päivästä, näinkin isossa kaupungissa, oli varmasti joka paikka tupaten täynä ihmisiä.

Katse ympärille kertoi heidän saapuneen torin reunalle. Vain torin reunuksilla majaili tynnyrin tekijöitä ja maton myyjiä. Toisaalta nekin suurin osa oli vain peite hommia, sitä ei moni tiennyt, mutta jos syvälle alamaailmaan tutustuu voi huomata, että olet missä tahansa ja teet mitä tahansa, asioit usein rikollisten kanssa. Tämä kaupunki alkoi käydä jo tutuksi ja tylsäksi. Tuokin muka tynnyrin tekijä, varmasti vähän kaivelemalla löytyisi tietoa aseiden myynnistä taikka lohikäärme kaupasta.

"Ei ole totta. Se lähti perään", herra Lawi murisi hampaitaan kiristellen ja pudisti päätään ehkä myötähäpeän merkiksi varjohaltianuorukaiselle, ehkä epätoivoin merkiksi. Riippuu siitä, miten eleen tulkitsisi. "Ostetaan siltä se sormus, niin pääsemme siitä eroon", neiti Lithumil oli jo valmis tuhlaamaan ainokaiset pennosensa sormukseen, joka oli varmasti varastettu. Pääasiahan olisi, että takiainen jättäisi lainvalvojan ja hänen seuralaisensa rauhaan. "Pah..älä höpsi. Emme tietenkään osta. Sehän voi olla vaikka varastettu. Joutuisit vaikeuksiin, jos kantaisit tuollaista sormusta sormessasi."

Ileen vilkaisi olkansa yli kannoilla kärkkyvään miekkoseen. Eikö sormusta olisi kannattanut kaupata jollekin varakkaamman näköiselle naiselle? Ileen kun ei sitä ollut. Ei hän Mihteriä kauppas olisi päässyt, jollei herra Lawi olisi kustantanut ihastuksensa matkaa satamakaupungin ulkopuolelle. Asiaa tarkemmin ajateltuna Ilinnean tytär taisi olla itsekin aikamoinen ketku. Hänhän käytti miespoloisen rahoja ja sydäntä kierosti hyväkseen nähdäkseen maailmaa, jota neidon kihlattu ei ollut välittänyt rakkaimmalleen esitellä. Hirvittävää.

Merihaltiatyttö painoi toisen käden rintaansa vasten pahimman omantunnon tuskan viiltäessä hänen sydäntää ja katsahti huonovointisesti lainvalvojaa, joka näytti pälyilevän tiheästi taakseen. Ehkä se odotti, että tästä syntyisi vielä kovakin tappelu. Ken tietää. Ileen ei ollut koskaan joutunut tappeluihin ja sormuksesta tappelu kuulosti hänen korvaansa aivan liian typerältä, joten hän ei uskonut sen käyvän toteen.

Sormuksen osto ei näyttäynyt mielyttävän näitä kahta. Ehkäpä sitten jotakin muuta. He olivat jo lähes tulkoon päässeet torista ohi, kun iso käsi pysäytti Arwaldin. Iso kokoinen mies näytti tuimalta siinä tuijottaessaan silmiin varjohaltiaa. Ensin ei muistunut mieleen mitä tämä mies olisi voinut haluta, ehkäpä rahaa. "Tunnenko sinut jostain?" Kysyi varjohaltia virne suullaan, samalla tarkkaillen ettei tyttö päässyt liian kauas.

"Sinä olet velkaa." Mies sanoi avaten samalla kaapuaan. Pitkä musta parta, joka oli itämaiseen tyyliin letitetty, antoi pelottavan kuvan miehestä. Musta kaapu aukesi ja tippui maahan. Mies tosiaan ottaisi velkansa vaikka sitten suolina ja sisäeliminä. "Ehkäpä voisimme sopia asiasta, tuossa tuota... Näetkö tuon tytön." Sanoi Arwald ja osoitti tyttöä joka oli menossa jo väkijoukon takana. "Ehkäpä hän voisi maksaa velat." Jatkoi hän "Omalla tavallaan."

Ennenkun mies ehti vastata mitään, häippäisi jo varjohaltia tytön ja vartijan perään. "Hei neiti, odottaaks toki tovi... Jos vaikka vähän auttaisitte minua, lupaan kyllä hyvittää kaiken!" Lain vartijan kasvoilta pystyi lukemaan selviä lauseita, jotka ikävä kyllä eivät olleet kovin positiivisia.

//Juu sori että kesti, ja tuli vielä ihan sekavaa tekstiä:D//

Lithumilin hermoja kiristeltiin toden teolla. Tyttö vilkaisi taakseen murhaavasti sormuskauppiaan kuikuillessa jälleen hänen peräänsä. Eikö tuo äijäpahanen nyt ymmärtänyt, ettei häntä voisi vähempää kiinnostaa mitkään sormukset!
"En osta mitään! Johan sanoin! Anna minun olla!", Ileen huusi närkästyneenä ja tiukensi otettaan herra Lawista. Totta puhuakseen häntä oli alkanut jo pelottaa tällainen vainoaminen. Mitä niin pahaa hän oli tehnyt, että hän ei saanut rauhassa nauttia uuden kaupungin näkymistä? Pitikin sattua.
"Haluan kotiin..", merihaltianeiti ulisi seuralaiselleen, joka näytti ymmärtäväiseltä päällisin puolin, mutta hänen sisällään kiehui. Kun hän kerrankin olisi saanut viettää aikaa kahden Mihterin kauneimman tyttösen kanssa, niin joku ääliö onnistui pilaamaan kaiken. Tuo kloppi maksaisi vielä kalliin hinnan siitä, että pilasi lainvartijan treffit.
"Hyvä on.. Näetkö tuon kahvilan? Mene sen edustalle istumaan. Tulen pian hakemaan sinut. Täytyy hoitaa eräs juttu ensin", Lawi sanoi lempeällä äänellä ja tuuppasi Ileenia kahvilan suuntaan. Tyttö katsahti pelokkaasti tuttavaansa. Pitäisikö hänen mennä yksin? I-ihan yksinkö? Ileenin suupielet vääntyivät maata kohti.
"Oi voi.. Älähän nyt. Me-mennään sittenkin samantien...", mies korjaili puheitaan ja kiersi kätensä merihaltian selälle. Oli hänkin mies kun sai melkein seuralaisensa itkemään. Ei, ei se hänen vikansa ollut, vaan tuon muukalaisen. Ai että kun Lawin olisi tehnyt mieli katkoa nuorukaiselta niskat.

Nopeilla askeleilla yritti varjohaltia saavuttaa kaksikkoa joka suuntasi sivummalle, kahvilaan. Sielä hän kenties ehtisi saavuttaa heidät, ja ehtisi ehkä jopa juttusille. Väkeä tungeksi edelleen laita kaupungilta kohti kaupungin keskustaa, toria. Onneksi varjohaltian taskussa kilisi muutama kolikko, jolla hän ehkä jopa onnistuisi saada kahvilasta jotain kylmää juotavaa. Nyt semmoinen tarvittiin ennenkun jatkettaisiin näitä myynti puuhia.

Lain vartijan ote tiukkeni tytöstä. Tuokaan pieni piru ei halunnut päästää silmistään tyttöä edes lyhyeksi toviksi. Ei kai Arwald juurikaan kauempaa aikaa olisi tarvinnutkaan. Mutta ei, aina vähintään metrin säteellä suojeltavastaan. Ehkäpä hän olikin ihan virallinen "henkivartija". Samapa tuo, varjohaltia onnistuisi vielä hämäämään köntystä.

Vastaan tuleva liikenne sai tosiaan kokea varjohaltian kiireen. Hyvä ettei nyrkillä hutkinut naamaan kun yritti pysyä perässä. Liene kevyet tönäisyt tälläisessä hätätapauksessa olivat sallittuja, tuskin kukaan niistä pahastuisi tai ainakaan lainvalvojille ilmoittaisi.

Ileen ja hänen seurassaan oleva lainvartija istahtivat kahvilan terassille. Merihaltianeito ei vieläkään ymmärtänyt, miksi joku muukalainen oli ottanut hänet silmätikukseen ja kiusasi häntä kuin takiainen takamuksessa. Eikö Merkystä muka muita tyttöjä löytynyt huijattavaksi? Tuollaisilta niljakkeilta saisi katkoa kassit tylsällä puukolla, sitä mieltä neiti Lithumil oli pyyhkiessään vetistäviä silmiään mekkonsa helmaan.
"Emmekö me voisi mennä takaisin Mihteriin? En viihdy täällä", haltiatyttö jatkoi sydäntä raastavaa ulinaa ja sai itseään vastapäätä istuvan herra Lawin vääntelehtimään turhautuneesti. Mies ei ollut vielä valmis lähtemään. Vastahan he olivat tulleet tähän kaupunkiin, eikä Ileen ollut nähnyt vielä puoliakaan siitä. Merky oli jotain paljon suurempaa kuin yksi vilkas kahvila torin laidalla.
"Vastahan me tulimme. Koetahan nyt rauhoittua. Ei sinulla ole mitään hätää minun seurassani", lainvartija vakuutteli ja pälyili samalla terassilta torin suuntaan. Minne ihmeeseen se häirikkö oli onnistunut katoamaan? Jostain se vielä tupsahtaisi, Lawi voisi vaikka vannoa sen. Hän tunsi sen nahoissaan.
"Otatko kupin teetä?", mies kysyi koettaen siirtää seuralaisensa ajatukset muualle ahdistelevista hämyheikeistä, mutta onnistui saamaan vain sylkeä naamalleen.
"TEETÄ?! TEETÄ?! TARJOATKO SINÄ MINULLE TEETÄ TÄLLAISENA HETKENÄ!?", Ileen huudahti tyrmistyneenä ja viittelöi käsillään taivasta kohti. "Miehet! Te olette kerrassaan uskomattomia!"
Nolostunut Lawi ei saanut sanaa suustaan. Hän ei ollut tottunut siihen, että naiset nolasivat hänet keskellä kirkasta päivää. Eihän sellaista hyvällä katsottu, mutta tällä kertaa hän päätti olla ojentamatta seuralaistaan. Olihan tyttö kuitenkin hänelle varsin tärkeä henkilö, eikä hän halunnut saattaa Ileenia alentavaan rooliin. Kosto ei ollut ratkaisu mihinkään.