Kaukana kotoa

((Vapaasti liittyköön kuka vaan))

Kuluneen viiden vuoden aikana Aiode oli tullut käyneeksi Elverin kaupungissa usein. Hänen ammatissaan oli syytä matkustaa ja tehdä itseään tunnetuksi, joten jo vuosien ajan oli laulaja saapunut valloittamaan teatterilavoja kasvukauden alkupuolella sekä kuumakauden lopuksi - ne olivat sesonkeja, jolloin hänen kaltaiselleen laulajalle riitti kysyntää. Toki kylmäkausikin olisi ollut otollinen viettää missä tahansa kaupungissa, mutta silloin matkustaminen oli aina vaivalloisempaa, joten Aiode pysyi mielellään perheensä parissa, jottei olisi joutunut olemaan suhteettoman kauaa poissa kotoa.

Aiodella oli yllään siisti, mutta auttamattoman vanhanaikainen päällystakki, jonka helma ulottui vain hieman yli polvien, kuten menneen vuoden kylmäkuukauden muodin mukaisesti kuuluikin. Täällä hän huomasi yksinkertaisine leikkauksineen ja parkittuine nahkatakkeineen olevansa auttamatta aikaansa jäljessä - jopa häntä huono-osaisemmatkin pukeutuivat paremmalla maulla. Kuinka Aiode inhosi sitä, kun ei saanut näyttää kauniilta. Lava oli ainoa paikka, jossa hän todella loisti, mutteivät puvut olleetkaan hänen omiaan.

Päällystakin alla hänellä oli hyvin tavanomainen vaaleanvihreän sävyinen leninki, joka toi hyvin esiin hänen ihonsa heleän sävyn, mutta jäi kauneudessa auttamattomasti varjoon jo Elverin arkkitehtuurin kanssa. Aiode tunsi tuskastuvansa. Hän halusi vaatturin paikkeille ja äkkiä. Harmi vain, ettei se nyt kävisi päinsä. Hänellä ei ollut tuttua ompelijaa kaupungissa, joten mittojen otattamisessa menisi iät ja ajat. Kenties huomenissa. Vaikka hän kyllä tiesi, mitä siskonsa moisesta ideasta sanoisi. Tämä ei ymmärtänyt mitään muodista, joten kuvitteli sen kaikessa typeryydessään turhaksi. Kaikkea sitä!

Jos illan konsertti ei olisi estänyt, Aiode olisi painellut suorinta reittiä vaatettamaan itsensä, kuten ihmisten kuului. Nyt hänen täytyi tyytyä katselemaan, millaisen puvun haluaisi. Siinä täytyisi ainakin olla pitsiä ryöppyävät hihat, kuten niin monilla vastaantulijoilla. Sellaiset, jotka saisivat hänen ranteensa näyttämään suloisen kapoisilta. Ja ehdottomasti hän tarvitsi myös rusetteja, sillä oli nähnyt niitä niin monessa. Useampia rivissä. Eikä uusi hattukaan olisi pahitteeksi, jos siihen saisi mairean mittaisen sulan.

Näissä aatoksissa laulajatarneitonen kulki pitkin Elverin ylväitä katuja juurikaan kiinnittämättä huomiota siihen, mitä teki ja vasta pysähtyessään katsomaan ympärilleen, ymmärsi hän eksyneensä. Jos Aioden tapoihin olisi kuulunut, hän olisi saattanut sadatella, mutta ylemmän luokan naisena hän tyytyi ottamaan kasvoillaan huolestuneen ilmeen ja koitti sitten etsiä katseellaan paremman luokan kansalaista, jonka puoleen kääntyä. Toisaalta päivä alkoi olla niin pitkällä, että hyvin pian jokin vähempi myös riittäisi. Hän ei voisi myöhästyä ensimmäisestä näytöksestä.

((valitettavasti en voi tarjota kunnollisen henkilön seuraa ^^ . Tähän töpöön voi varmaankin tulla kolmaskin pelaaja, jos hän haluaa?))

Zhion oli herännyt jo aamunkoitteessa Elverin satamassa. Hän oli noussut niin hiljaa kuin mahdollista ja hiipinyt parantaja Motius Mûtsin tuvan pöydän äärelle. Sille hän oli laskenut kirjekuoren, johon hän oli kirjoittanut yleiskielellä tikkumaisilla kirjaimillaan: "Minun täytyy käydä toimittamassa eräs asia. Palaan viimeistään kolmen tai neljän viikon kuluttua. Tyttö, jos et ole enää täällä, onnea. Herra, kiitos kaikesta." Ainut paperinpala, jonka hän oli saanut käsinsä, oli pahasti nuhjaantunut, mutta tekstistä sai selvää, jos vain osasi tulkita Zhionin käsialaa. Kirjeen päälle hän oli jättänyt erään sormuksistaan. Rahaa miehellä ei ollut, eikä entinen merirosvo ollut täysin varma, oliko sormus edes arvokas. Ainakin se näytti hienolta ja se oli taidokkaasti tehty, eikä miehen ollut helppo luopua siitä. Jotenkin hänen tuli kiittää parantajaa, koska hän ei ollut kovinkaan hyvin onnistunut osoittamaan kiitollisuuttaan toiselle. Nyt hän ei ainakaan jäisi parantajavanhukselle niin suureen velkaan.

Hän asteli Elverin katuja pitkin nahkareppu pompahdellen selässä. Hän oli lainannut sen parantajalta, ja olihan hän tavallaan jättänyt siitä maksunkin. Lähes kaikki muutkin Zhionin tavarat olivat parantajalta. Kuluneet, mutta kestävät housut, paidat ja ties kuinka vanha takki, joka oli miehelle hieman liian iso. Ennen kuin hän oli ehtinyt keskikaupunkia pidemmälle, eräs ajatus löi häntä naamaan niin yhtäkkiä, että mies pysähtyi muutaman sykäyksen ajaksi keskelle katua hölmistynyt ilme kasvoillaan. Hänellä ei tosiaankaan ollut yhtään rahaa! Ei edes pahaista rautakolikkoa, hopeisesta puhumattakaan.

Hän jatkoi matkaansa, mutta ei keksinyt mitään varteenotettavaa tapaa tämän tilanteen korjaamiseen. Hän ei edes harkinnut rehellistä työtä, koko ajatus tuntui niin vieraalta. Hän sattui nostamaan katseensa maasta, jota hän oli ajatuksissaan tuijotellut, ja huomasi jonkin matkan päässä ympärilleen katselevan naisen. Hän hidasti aavistuksen verran vauhtia. Nainen ei pukeutumisensa perusteella vaikuttanut kovinkaan varakkaalta, mutta toisaalta ihmisen olemuksessa ja ilmeessä oli jotain, joka kieli paremmista piireistä. Joka tapauksessa Zhion oli epätoivoinen ja tämä saattaisi olla hänen ainoa tilaisuutensa ennen kaupungista poistumista.
Hän kohensi ryhtiään ja yritti olla tuntematta oloaan epämukavaksi pukeutumisensa tähden, joka oli lyhyesti sanottuna arkipäiväisen tylsistyttävä. Haltian suupielet vetäytyivät vinoon hymyyn kun hän asteli naisen luokse.
"Tarvitseeko neiti kenties apua?"

((ja olisiko mahdollista, että tämä peli tapahtuisi yhteispeliä ennen?))

[[Jos sopii, niin liityn mukaan. Jos, ei, niin ignooratkaa.]]

Aurinko paistoi muutaman pilvenhattaran takaa välillä turhankin kirkkaasti, etenkin sen jälkeen, kun oli viettänyt aikaansa melko hämärässä ja tunkkaisessa pikkuliikkeessä. Sieltä ulkoilmaan palaaminen sai miehen räpyttelemään silmiään, eikä Noreia nähnyt hetkeen kunnolla. Hän piti enemmän pilvisestä säästä, mutta koska hänellä ei ollut minkäänlaista voimaa hallita säätä, oli hänen turha kuluttaa päätään ajatuksella, että hän olisi syntynyt joskus taikavoimia omaavaksi henkilöksi. Toisaalta hänen nykyisessä olemuksessaan ei ollut miehen mielestä paljoakaan vikaa, vaikka tuntemattomat ihmiset usein katsoivatkin häntä oudoksuen. Välillä miehestä tuntui, että hänen sisällään oli jonkinlainen magneetti, joka sai vedettyä ihmisten huomion itseensä. Huomion keskipisteenä olo oli miehen mielestä erittäin epämiellyttävää, minkä vuoksi mies yritti usein tekeytyä mahdollisimman huomaamattomaksi ulkona liikkuessaan.
Tummat silmät tutkivat katua, jota pitkin mies käveli. Noreian katseeseen osui eräs mielenkiintoinen näyteikkuna, johonka oli laitettu esille erilaisia tavaroita. Kauppa taisi olla jonkinlainen kaikkea mahdollista ja mahdotonta myyvä pikkuliike. Miehen katseeseen osui leveä solki, johonka oli kaiverrettu pieni aaltoa muistuttava kuvio. Se toi miehelle mieleen ajan, jonka hän oli viettänyt Dian-lesken kanssa. Mitenköhän hän olisi elämäänsä jatkanut, jos hän olisi jäänyt tämän mukavan rouvan luokse? Olisiko hän saanut yhtään parempaa tulevaisuutta? Hän uppoutui ajatuksiinsa. Välillä hänestä oli vain helpompi ajatella asioita kuin tehdä niitä. Myös erilaisten valintojen pohtiminen jälkikäteen oli mukavaa ajanvietettä.

((Kaikki mukaan vaan. Tapahtuu yhteispeliä ennen. Mukaudun vaan kaikkeen ))

Aiode oli järkyttynyt - ei pöyristynyt - siitä, millainen mies kehtasi tulla hänen puheilleen ilman kutsua. Selvästi alempaan luokkaan kuuluva, joka oli pukeutunut halpaan vaatekertaan. Miehen iho oli itseään ja asemaansa kunnioittavalle aivan liian ruskettunut puhumattakaan tämän omituisesta hiustyylistä.

Apua oli kuitenkin juuri se, jota Aiode tällä hetkellä kiperimmin tarvitsi, eikä paikalle ollut sopivasti rientänyt yhtäkään aatelisnuorukaista korskealla oriillaan, joten mitä ilmeisimmin hänen oli tähän haltiamieheen tyytyminen. Lähistöllä näkyi liikkuvan myös joku käsipuoli, muttei tämä vaikuttanut yhtään ensimmäistä paremmalta vaihtoehdolta. Aiode vältti tarkoin katsomasta miestä, joka tutki näyteikkunaa, sillä häntä hirvitti tämän rampuus.

Miehen askelluksessa oli jotain tuttua. Kenties tämä oli viettänyt aikaa merillä, sillä Aiode oli viettänyt vuodesta lukuisia tunteja laivan kannella seuraten miehistön toimia omaksi ilokseen. Toisaalta hänen oli vaikea arvioida, koska esiintyjiin verrattaessa kaikki tuntuivat vaappuvan hyvin raskaasti puolelta toiselle. Merimiesten askelluksessa vain oli tiettyä kepeyttä mukana myös, jota oli vaikea selittää. Mutta kyseessä oli haltia, eikä Aiodella ollut suurta henkilökohtaista kokemusta haltioista. Niin pitkälle kuin hän tiesi he olivat kaikki hyvin sorjia ja liikkuivat kauniisti - vaikka äkkiseltään hän ei miehestä montaa kaunista piirrettä keksinytkään.

"Apu olisi ilo vastaanottaa, sillä huomaa eksyneeni. Osaatteko kertoa, mistä päin löydän kaupunginteatterin, herra...", Aiode jätti lopun auki selvästikin olettaen miehen täyttävän lauseen. Hän olisi kohtelias ja teitittelisi, vaikkei rahvaanomainen haltia kenties sitä ollut ansainnut. Toinen oli kyllä varsin miellyttävästi tullut tarjoamaan apuaan, muttei nainen ollut varma oliko moinen tapahtunut puhtaasta lähimmäisenrakkaudesta. Hän ainakin tiesi, ettei olisi mennyt kelle tahansa ojentamaan omaa auttavaa kättään ellei sitten olisi halunnut jotain - alkaen hetkellisestä seurasta ja päättyen hyödylliseen kontaktiin. Olikin siis huomionarvoinen seikka pohtia, mitä tuo haltia saattoi hänestä haluta?

Aiode vaihtoi asentoa silmäilläkseen uutta keskustelukumppaniaan paremmin. Tämä näytti vähemmän uhkaavalta kuin ensisilmäyksellä, muttei silti miellyttänyt ulkonäöllään. Hän oli ulkonäöltään kenties muutaman vuoden vanhempi kuin nainen itse, mutta haltioilla oli kuuleman mukaan tapana kasvaa outoa vauhtia. Kenties tämä oli lähempänä hänen isänsä ikää - Luoja tiesi.

Aioden mieli palasi takaisin teatteriin. Häntä odotettiin jo pian saapuvaksi. Pukeutuminen ja maskeeraus olivat oma lukunsa, joka vaati aikaa. Se oli parempi tehdä huolella. Sitä paitsi ei olisi mitään niin nöyryyttävää kuin ensi-illassa hänen peruukkinsa putoaminen keskelle lavaa vain sen takia, ettei heillä olisi ollut aikaa kiinnittää sitä huolella. Aiode oli saanut sovittaa peruukkia aikaisemmin päivällä. Se oli hyvin kaunis, vaaleakiharainen luomus, jonka valmistamisessa oli kulunut hyvän aikaa. Aiode tiesi näyttävänsä se päässään oikein sievältä punatuin huulin ja sopivan puvun kanssa.

((Olet sopeutuvainen ^^ . Samoin, tervetuloa vain, Shiroi))

Jos Zhion olisi tiennyt, mitä nainen parhaillaan ajatteli hänen ulkonäöstään, olisi miehen mieliala latistunut nopeasti. Nyt hän kuitenkin katseli naisen kopeaa ilmettä huvittuneena: mikä toinen oikein luuli olevansa? Fenyanin juuri kruunattu keisarinna? Hänen suupielensä nyki ja haltia sai käyttää koko tahdonvoimansa, jotta sai pidettyä sen jotenkuten aisoissa. Itsehillintä ei ollut Zhionin vahvimpia puolia, mutta sen hän tiesi, ettei yhtäkkistä naurunpuuskaa katsottaisi hyvällä. Häntä luultaisiin vähintäänkin vajaamieliseksi, jolloin tilaisuus olisi varmasti menetetty. Hän ei myöskään halunnut herättää ulkopuolisten huomiota, se vain mutkistaisi asioita, eikä nainen saisi häipyä juuri nyt. Zhion tarvitsi tätä.

Hieman liian leveää hymyä lukuunottamatta hän sai pidettyä itsensä aisoissa ja hän katsoi naista naurun pilkahdellessa hänen silmissään.
"Kaupunginteatterin? Tottahan toki"
Todellisuudessa miehellä ei ollut aavistustakaan, missä sellainen rakennus sijaitsi – hän ei ollut tutustunut minkäänlaiseen kaupungin kulttuuritarjontaan, mikä oli sääli. Mutta sillä ei ollut väliä. Vaivihkaiseen nimen tiedusteluun haltialla ei ollut aikomustakaan vastata, joten hän jätti sen täysin huomiotta, kuin ei olisi kuullutkaan herroittelua. Ajatella, joku kutsui häntä herraksi.
"Se ei ole kovinkaan kaukana, olette varmaankin vain kääntyneet muutamassa risteyksessä väärin", hän sanoi ja viittasi samalla takaviistoon. Toivottavasti teatteri olisi edes hieman siellä päin. Epäilyistään huolimatta haltian käsi osoitti suoraan, itsevarmalla tavalla. Tällä hetkellä Zhion lähestulkoon nautti olostaan, koska tämähän oli kuin peli, johon hän otti osaa teitittelemällä vuorostaan toista. Kohtelias puhetapa tuntui vieraalta, mutta tässä tilanteessa siinä oli myös kutkuttavan jännittävä maku. Tämän pelin voittaminen olisi hänen henkilökohtainen haasteensa.

"Voin näyttää teille tietä, minulla ei ole mikään kiire", hän ehdotti ja otti suostuttelevasti askeleen osoittamaansa suuntaan. Kunhan kukaan ulkopuolinen älypää ei nyt vain tulisi puuttumaan tähän ja toivottavasti nainen ei tosiaan tiennyt missä teatteri oli, jotta epäilykset eivät heräisi. Zhion, joka oli enemmän toimimaan kuin suunnittelun miehiä, oli hyvin harvoin tällaisten haasteiden edessä. Mutta pitihän kaikkeen uuteen suhtautua avoimesti!

Odottaessaan naisen reaktiota hän ehti tarkkailla ympäristöään hieman. Hän katsahti ympärilleen vain sivusilmällään, tarkistaakseen että tilanne oli pysynyt ennallaan. Olihan se. Kaupunkilaisia käveli sinne tänne toimittamassa asioitaan, tosin monet pysyttelivät tällä pakkasella sisätiloissa. Jokin nukkavierun näköinen hyypiö katseli näyteikkunaa lähestulkoon nenä kiinni lasissa. Tuo oli haltian mielestä täyttä ajan tuhlaamista, Zhion itse oli jo kauan sitten lopettanut moisen haaveilun. Jos jotain halusi, oli parempi tarttua toimeen ja hankkia se itselleen.
Pian hän käänsi katseensa takaisin naisen silmiin ja otti uuden askeleen erästä pikkutietä päin. Hän ei vilkuillut toista ystävällisesti, vaan katsoi pyöreitä kasvoja oikeastaan melko tiiviisti. Hän ei ollut pitkään aikaan nähnyt kenelläkään noin pöyhkeää ilmettä, aivan kuin nainen odottaisi kaikkien lakoavan edessään ja pohjustavan tien kukkasilla, jotta kenkien ei tarvitsisi likaantua. Tavallisesti hän olisi pysytellyt kaukana tällaisista tapauksista, koska yleensä ne tiesivät vain harmeja. Mutta tuskinpa tämän kaltaisen nirppanokan käsittely olisi kovinkaan hankalaa. Kunhan toinen nyt vain seuraisi häntä, niin kaikki sujuisi hyvin.

[[Veljeni sai sitten koneeni sotkettua ja kaikkea muuta mukavaa, enkä ole päässyt koneksellakaan käymään. Anteeksi :'<. En pysty vastamaan nyt, kun olen ystävällä käymässä, mutta hypätkää vuoroni ylitse. Tulen kaiketi johonkin väliin, kun saan koneeni kuntoon ._.'']]

((Ok))

Aiode oli kaikkea muuta kuin tyytyväinen tähän avuliaaseen tuntemattomaan, jonka oli vain sattunut tapaamaan. Toinen oli haltia ja vaikkei naista voinut syyttää rotutietoisuudesta, niin tiettyä varautuneisuutta noita suippokorvia kohtaan oli jo kotoa lähtien opetettu. Toki monienkin teatterin lavoilla hän oli laulanut duettoja tai kokonaisia oopperoita muiden lajien edustajien kanssa, mutta nämä olivat kovin toisenlaisia kuin tämä mies. Vaikkei Aiodea voinut kukaan sanoa erityisen älykkääksi tai tarkkaavaiseksi nuoreksi naiseksi, ei hän myöskään ollut täysi lahopää, joten nimen mainitsematta jättäminen pantiin hyvin merkille.

"Kiitos, herra. Arvostan apuanne, mutta kuten näette ei mukanani ole esiliinaa, joten seuranne ei ole hyväksi naimattoman naisen maineelle. Avuliaisuutenne oli suunnaton ja tulen olemaan teille iätön siitä velassa. Kertokaa toki, jos on jotain, miten voin hyvän tahdon eleenne korvata", Aiode sanoi panematta juurikaan todellista tunnetta sanoihinsa. Tämä rahvaanomainen olento tuskin edes ymmärtäisi, mitä hän tarkoitti. Todellinen herrasmies nyt olisi jo tähän mennessä hankkinut hänelle vaunut, joilla hän pääsisi teatterille asti, mutta oletettavasti ei tällä omituisen näköisellä oliolla edes ollut varaa moisiin. Aiode esti itseään tuhahtamasta ääneen. Onnenonkijoita riitti ja nämä halusivat aina hyötyä muiden rehellisellä työllä ansaitsemasta leivästä.

Varmuuden vuoksi oli nainen päättänyt kävellä vain pitkin leveitä katuja, joilla oli varmasti ihmisiä kaikkiin auringonkierron aikoihin. Hän ei halunnut joutua väärään paikkaan tuntemattomassa kaupungissa. Elver tuntui aina yhtä sokkeloiselta, vaikka hän oli käynytkin täällä jo monesti.

Zhion oli jo ehtinyt vaipua petolliseen tyytyväisyyden tunteeseen. Hän oli jo ehtinyt onnitella itseään siitä, kuinka hän oli löytänyt tämän avuttoman hepsukan, mutta lyhyen hetken kuluttua tuon hepsukan sanat romuttivat miehen kuvitelmat ja ne ropisivat hänen jalkojensa juureen.
"...mutta kuten näette ei mukanani ole esiliinaa, joten seuranne ei ole hyväksi naimattoman naisen maineelle."

Haltian naama venähti ja hän tuhahti. Pessimistinen – tai realistinen – osa hänestä oli osannut odottaa kieltäytymistä, mutta Zhion ei ollut halunnut kuunnella sitä. Hän ei kuitenkaan voinut ymmärtää, miksi kieltäytyminen piti peitellä tekosyiden sekamelskan taakse. Vai puuttui toiselta esiliina! Voi tuota uusavuttomuutta, nainen olisi voinut vain töksäyttää suoraan Zhionin naamalle, että hän ei tule. Niin mies itse ainakin olisi tehnyt.
Kuullessaan ihmisen viimeisen lauseen hän yritti naamioida tuhahduksensa rippeet yskäisyksi, joten hän käännähti hieman ja yski kämmenselkäänsä. Se antoi hänelle hyvän tilaisuuden koota ajatuksiaan ja samalla toivon ripaus palasi. Kenties peli ei olisikaan vielä menetetty. Zhion ei välittänyt siitä, että lauseessa oli ollut tyhjänpäiväisen toivotuksen maku. Nuo sanat olivat tulleet tuon hienostelevan hempukan suusta ja mies aikoi pitää huolen siitä, ettei niitä vedettäisi noin vain takaisin.
Mutta miten kummassa hän sen tekisi... Vaikka hänellä oli suuri aukko useimpien käytöstapojen kohdalla, ei mies suostunut kerjäämään suoranaisia almuja. Oli hänelläkin ylpeytensä. Päämäärän saavuttamiseen piti siis löytää jokin kiertoreitti.

"Niinpä tietenkin, toivottavasti löydätte perille", Zhion lopulta vastasi ja kääntyi takaisin naisen puoleen. Todellisuudessa mies olisi saanut suurta mielihyvää siitä, että tämä yhteistyöstä kieltäytyvä hamehelma eksyisi Elverin kujille. Hän sai sanottua kohteliaan oloiset sanat kuitenkin melko helposti, koska hän osasi matkia ja hän oli silloin tällöin joutunut seuraamaan ylisivistynyttä kielenkäyttöä.
Sananvaihto alkoi huolestuttavan paljon kuulostamaan hyvästelyiltä. Eipäs nyt hoppuilla, olihan nainen hänelle iäti kiitollisuudenvelassa.
"Oikeastaan, neiti, jos vain mitenkään rohkenen pyytää - "
Kyllähän Zhion uskalsi, siitä ei ollut kyse. Hän yritti tarttua ihmisnaista kädestä epätoivoisen nopeasti ja samalla hän tavoitteli ääneensä väsynyttä, kurjaa sävyä. Olihan kaikilla naisilla sydämessään heikko kohta kurjuudessa eläviä kohtaan, eikö vain?
" - siskoni on sairas ja hänen lääkkeensä on kovin kallis. En haluaisi anella, mutta jos vain mitenkään..."

Aiode hämmentyi sitä, kuinka avoimesti mies pettymyksensä näytti, mutta muistutti sitten, että kyseessä kuitenkin oli rahvassyntyinen henkilö. Ei hän itsekään alituiseen herrasseurassa liikkunut, mutta kyllä näistä useimmat tiesivät, kuinka neideille puhuttiin. Jos eivät, niin paikalla oli usein joku muistuttamassa. Oli kammottavaa huomata, kuinka huonokäytöksisiä jotkut todella olivat.

Aiode ehti jo onnitella itseään siitä, kuinka kätevästi oli päässyt pois kiusallisesta tilanteesta. Mutta liian varhoin. Tuo röyhkimyshän meni ja tarttui häntä kädestä - vieläpä ilman lupaa! Oli suoranainen onni, että hän oli tänään laittanut paksut nahkarukkaset eikä ottanut mukaansa puuhkaa ja valkoisia pitsihansikkaita. Luoja tiesi olisiko niitä tämän jälkeen enää saanut puhtoisiksi. Hän ei halunnut edes ajatella, mitä tuon miehen kourat olivat koskettaneet ennen hänen sormiaan. Ainakin mies osasi pyytää kohteliaasti, joten Aiode tunsi tätä kohtaan laupeutta. Täytyihän vielä todella ajatella herran sairasta sisarta. Olisi kamalaa, jos raukka menehtyisi lääkkeiden puuttuessa.

"Olen pahoillani, mutta minulla ei ole paljoa, herra", Aiode sanoi totuudenmukaisesti. Ei hänellä ollut syytä ottaa rahaa mukaansa kuin kenties aterioidakseen. Hän kaivoi hilut esille kukkarostaan ja pudotti ne miehen kouraan varoen uusimasta miehen koskettamista. Siinä nyt oli rahaa yhden aterian verran, eikä hän sen enempää voinut tarjota.

"Toivottavasti sisarenne tulee pian kuntoon. Toivon sitä koko sydämestäni", hän sanoi ja todella tarkoitti sitä. Mitä nyt unohtaisi moisen naisen olemassaolon viimeistään viikossa, mutta hyvää tahtoa riittäisi juuri niin pitkään.

"Jos haluatte, voinen myös suositella teitä johonkin virkaan isälleni tai teatterille. Ainahan jotain löytyy ja te olette hyväkäytöksinen... mies", Aiode sanoi hämmentyneenä siitä, millaisia kohteliaisuuksia alempisäätyiselle edes kuului antaa. Mies oli kuitenkin työtön, siitä hän oli varma. Olisivathan tämän rahat muussa tapauksessa ehdottomasti riittäneet lääkkeisiin. Aiode eli niin kovin erilaisessa maailmassa eikä tajunnut etuoikeutettua asemaansa.

Kolikoiden välähtäessä esiin miehen silmissä käväisi kummallinen kiilto, mutta se peittyi pian, kun hän painoi päänsä aavistuksen verran alemmaksi ottaessaan vastaan rahat. Eihän summa periaatteessa ollut kovinkaan suuri, mutta todennäköisesti rahaa oli enemmän, kuin mitä yhden talonpojan ryöstämisestä saisi. Kolikot sujahtivat kiireesti taskun pohjalle, ettei hienostonainen vain muuttaisi mieltään ja alkaisi vaatimana rahojaan takaisin kuuluvalla äänellä.
"Kiitän... neiti"
Kohtelias puhuttelu ei tullut miehen suusta samanlaisella nopeudella, jolla hän oli piilottanut rahat. Kohteliaiden sanankäänteiden lausuminen ja ilmeiden hallitseminen oli rankkaa ja haltia tunsi yhtäkkiä suurta uupumusta tätä näyttelemistä kohtaan. Hänen kasvojaan kivisti, ilmeiden suurpiirteinen hillitseminen aiheutti jatkuvan jännitystilan. Ylhäissyntyisen naisen näkökulmasta haltian käytös ei varmaankaan ollut kovinkaan kehuttavaa, mutta Zhion joutui pinnnistämään itsehillintänsä ja tapatuntemuksensa äärimmilleen – onneksi hän pääsisi kohta pois tästä tilanteesta, olivathan rahat jo hänen taskussaan.

Aluksi haltiamies ei huomannut mitään erikoista naisen seuraavassa tarjouksessa. Hän nosti katseensa ylös ja oli sanomassa jotain tyhjänpäiväistä hyvästeiksi, kun kohteliaan tarjouksen kaikki mahdollisuudet valkenivat miehelle. Hän sulki raolleen avatun suunsa ja yritti pinnistää vielä viimeisen kerran, jotta hän saisi pidettyä "hyväkäytöksisen miehen" olemusta yllä. Kukaan ei ollut aikaisemmin kutsunut häntä sillä tavalla. Sanat olivat harvinaista ja hyvin huvittavaa kuultavaa... Päivän, tai viikon, paras vitsi!
"Hyvin avokätinen tarjous, mutta valitettavasti minun on kieltäydyttävä, henkilökohtaisista syistä", mies sanoi ja yritti tavoitella pahoittelevaa äänensävyä, mutta se ei onnistunut kovinkaan hyvin, koska häntä nauratti edelleen.
"Mutta olisin hyvin kiinnostunut tästä mahdollisuudesta, sanotaanko noin neljän tai viiden viikon päästä. Keneen minun tulisi ottaa silloin yhteyttä?"