Kantaako tuuli sinne minne halajat?

// CatNip tänne Evorthorin kanssa ^^ Joo, ja otsikko on mitä on, haha.. //

Tuuli tarttui Yallan hiuksiin ja hän katsoi satamaa, joka oli jäämässä taa. Naisen kädet olivat puristuneet kauniin laivan puisen kaiteen ympärille. Silmät sulkeutuivat ja hän näki välähdyksen aamuisista tapahtumista. Hän oli herännyt liian läheltä Evorthoria - matkakumppaniaan. Hän oli yöllä liikkunut tietämättään lähemmäs miestä ja aamulla avatessaan silmänsä ja hän oli melkein kiljaissut, mutta tukahdutti sen onnistuneesti. Hänen reaktionsa ei ollut tuon komean miehen syytä, vaan kaikki tämä oli johtunut ainoastaan hänestä. Hän ei todellakaan ollut tottunut miehiin - varsinkaan sängyssään. Tosin eihän hän ollut ollut omassa sängyssään... Yalla oli noussut nopeasti ylös ja vetänyt uuden sinisen mekkonsa päälleen. Hän oli vilkuillut miestä liian usein ja hän ainakin toivoi, että toinen oli ollut sikeässä unessa koko sen ajan.

Ruskeahiuksinen huokaisi ja avasi silmänsä. Satama oli taas mennyt hieman kauemmaksi. Hän ei uskonut tätä. Oliko hän todellakin päässyt pois? Pois Madarenista? Enää hänen isänsä ei saisi häntä kiinni. Eihän hän edes voinut, jos ei olisi merihaltiaksi muuttunut. Hetken ajan Yallan ajatukset harhailivat Chasandaan. Hän olisi toivonut saavansa tavata tuon ihmeellisen kauniin merihaltian vielä ennen lähtöään. Tosin eihän hän tiennyt missä tuo mystinen haltija nyt oli. Ehkä hän vaikka törmäisi Chasandaan Fenissä? Vaikka kaikkein parhaiten Mothyssä, jonne hän oli suuntaamassa.
Pian ajatukset harhautuivat Alaynaan. Siinä oli toinen hieno haltija, jonka hän toivoi vielä tapaavansa. Hän olisi halunnut antaa jotain naisen antaman kirjan vastikkeeksi, mutta toinen oli lähtenyt liian nopeaan. Hän aikoi vielä tavata joskus nämä.

Haltijoista naisen ajatukset harhaituivat aamuiseen asiaan, jonka hän oli toimittanut - ainakin omasta mielestään - varsin salaisesti. Hän oli jättänyt majatalon vastaanottoon viestin, jos vaikka hänen isänsä tulisi hänestä jotain kyselemään.

'Toivon, että voisitte antaa tämän miehelle nimeltä Aram Tíniri Isron pojalle jos hän tätä tulee kysymään... Tämä on salainen, älkääkö antako tätä muille, pyydän.' Yalla sanoi kuiskaten tiskin takana olevalle miehelle ja sujautti tämän käteen kirjekuoren, jonka takana oli muutama hopeakolikko.
'Neiti saa mitä haluaa...' Mies sanoi väläyttäen tälle pyylevän hymyn. Yallaa alkoi arveluttamaan tuo mies, mutta huokaisi sitten. Ehkä hänen pitäisi luottaa edes vähän toisiin. Jatkuva epäluuloisuus verottaisi hänen mieltään, eikä hänellä nyt ollut varaa turhiin epäluuloihin.

Yalla katsahti taakseen. Laivan miehistö oli täydessä touhussa, eikä aikaakaan kun Yallakin olisi. Hän aikoi auttaa matkalla kaikessa missä pystyi. Hän oli Evorthorille äärimmäisen kiitollinen, mutta ilmaiseksi hän ei tätä matkaa suorittaisi.

Evorthor oli nyt hoitanut kaikki asiansa kuntoon ja käveli kannella antaen tuulen hennosti riepotella takkinsa helmaa. Miehestä oli mukavaa taas päästä merelle, tunne oli aina yhtä raikas.

Aamulla hän oli saanut herätä hyvin levänneenä ja tuntien matkakumppaninsa pehmeän vartalon itseään vasten. Hetken ihailun jälkeen hän huomasi naisen heräilevän ja päätti nopeasti teeskennellä nukkuvaa ettei tämä kiusaantuisi.

Nyt tämä kaunotar seisoskeli kannella vähän matkan päästä, hiukset hulmuten. Pieni virne käväisi miehen huulilla ennenkuin tämä asteli neidon seuraan. "Kaunis näkymä, eikö vain Yalla neiti?", hän sanoo pehmeästi ja väläyttää hymyään.

Satama oli kaikonnut naisen näköpiiristä jo aikoja sitten. Hän kuitenkin seisoi jähemttyneenä kaiteen vierellä katsoen äskeisen sataman suuntaan. Hän oli todellakin päässyt pois. Pois Madarenista, pois isänsä holhouksesta - vaikka tämä seikka häntä hieman jännitti. Oliko ollut järkevää pyrkiä Feniin niin voimakkaasti, että antautui vieraiden käsiin? Noh, enää Yalla ei voinut sitä peruuttaa, ja ehkä hyvä niin.

Aatelisneito hätkähti ajatuksistaan kuulessaan äänen, joka puhutteli häntä. Ensi kertaa hän kunnolla irrotti katseensa kaukaisuudesta ja kääntyi Evorthoriin päin. Toisen hymy antoi hänelle hieman rohkeutta vastata siihen vaikka hän pian käänsikin katseensa pois, sillä hänen mieleensä nousi kiusallinen mielikuva aamuisesta.
"Todella." Nainen sanoi ja käänsi sitten kasvonsa taas pois merimaisemasta. Hän vilkaisi miestä ja astui sitten laivan reunan läheltä pois ja vilkaisi kaiteen vieressä odottavasti kutsuvaa moppia.
"Taidankin nyt tehdä jotain tämän matkan eteen." Nainen sanoi hieman hymyillen ottaen sitten luutun käteensä.

(gaah. kuolen väsymykseen mutta koska olen ollut vastaamatta ihan liian kauan niin vastaan nyt ja heti. piti jo kerran vastata, en ymmärrä mitä sille yritykselle kävi.. anteeeeeksi kuitenkin ^^')

Evorthor katsoi naista hiukan huvittuneena tämän ottaessa luutun käteensä. Oliko tämä aivan tosissaan? Olisko oikein herrasmiehenä antaa naisen siivota laivaa?

Mies otti luutun hellästi naisen kädestä ja hymähti. "Sinun ei ole pakko tehdä mitään, enkä vaadi mitään vastapalvelukseksi. Sitäpaitsi, palvelijoita on niin paljon ettei sinulle edes jää mitään tekemistä."

Mies hymyili hurmaavammin. "Voit toimia seuralaisenani? Siihen minulla ei ole palvelijaa. Kenen kanssa minä viettäisin aikaa jos pistäisin laivan kauneimman neidon kuuraamaan lankkuja?"

Evorthor suuteli Yallan kättä kuin kruunatakseen sen kaiken ja katsoi tätä syvälle silmiin, lempeästi anellen tätä seurakseen.

// Heh, on minullakin on ollut tuollaisia "yrityksiä", jotka jäävät sitten jonnekin taakse, joten eipäs mitään ^^ //

Luuttu lähti Yallan kädestä helposti. Ei hän oikeasti tiennyt lattioiden - saatika kannen - kuurauksesta mitään. Eikä hän oikeasti sitä olisi halunnutkaan tehdä, mutta hän halusi korvata matkansa jotenkin. Yalla nosti kätensä puuskaan rinnalle ja katsoi toiseen pitkään. Jos toinen vain olisi ymmärtänyt minkä palveluksen Evorthor hänelle oli tehnyt, mutta ei. Ei mies tiennyt. Eikä Yalla voinut kertoa. Ei ainakaan vielä.
Evorthor oli kyllä oikeassa. Laiva tuntui kuhisevan palvelijoita ja merimiehiä. Ehkä hänen "apunsa" vain sotkisi asioita huonommalle mallille ja palvelijat saisivat vielä enemmän siivottavaa hänen sotkuistaan.

Puna nousi bruneten kasvoille toisen kohteliaisuudesta ja kädet valahtivat puuskasta pois. Hän käänsi katseensa toisesta hieman pois päin. Onneksi tuuli heitti Yallan kasvoille hänen hiuksensa, sillä syvempi puna ilmestyi naisen kasvoille käsi suudelmasta. Yalla siirsi hitaasti hiuksensa pois kasvojensa edestä ja kohtasi miehen katseen. Pieni huvittunut hymy nousi hänen kasvoilleen:
"Sen palveluksen voin varmasti tehdä. Tuskin auttaisin paljoa luututessani." Hän naurahti lopuksi mielikuva päässään, jossa hän heiluisi luuttu käsissään ympäri kantta. Tippuisi vielä kaiteen yli.
Isän kasvot leijuivat Yallan mieleen. Ne olivat kiukusta punaiset ja niiden silmät kuitenkin suojelevat ja rakastavaiset. Yalla huokaisi. Hän olisi tiennyt miten hänen isänsä olisi suhtautunut hänen seuralaiseensa. Yleensä se oli isä itse, joka valitsi Yallan seurassa pyörivät miehet. 'Mutta nyt hän ei ole täällä..' Hän ajatteli ja hymy laajentui ja valaisi nuoren neidon kasvot.
"Noh, mitä yleensä teette laivalla? Tämä on minulle vielä uutta."

//No huva (: //

Evorthor hymähti. Naiset eivät yleensä pysty vastustamaan tämän pyyntöjä, tämäkään ei olisi poikkeus. Kunhan hän ei pyydä mitään suurempia ja pysyy järjen rajoissa.

"No, yleensä tarkistan ensin reitin ja sen että kaikki tietävät mitä tekevät ja ovat oikeissa paikoissa. Sen minä ehdin jo tehdä", mies sanoi ja silmäili Yallaa. Piti neidon kasvonpiirteistä jostakin syystä kovasti.

"Sen jälkeen pelaan yleensä korttia, luen kirjoja, autan keittössä..", hymyili ja luetteli. "Mennään minun hyttiini, kyllä me jotakin keksimme."

//Vastailen nyt äkkiä, kun koeviikko alkaa maanantaina ettei veny tämä pitemmäksi ^^ Joten jos tulee lyhyt tai outoa tekstiä, se menee koeviikon piikkiin ;3//

Nainen nyökkäili tietäväisesti toisen puhuessa laivalla tehtävistä askareista. Reittiä hänestä ei olisi ollut varmistamaan, mutta kyllä hän palvelijoille olisi voinut tekemistä keksiä. Tosin yleensä Yalla päästi palvelijoitaan vähällä, sillä hän ei halunnut että hänen eteen tehtäisiin kaikkea. Pienillä karkumatkoillaan hän oli oppinut pitää itsestään huolen, vaikka hänen isänsä ei olisi sitä halunnutkaan. Aram kun ei halunnut päästää tyttärestään irti kun vasta pakon edessä - eli naimisiin menon johdosta. Mutta tämä aatelineito ei naimisiin menoa odottanut. Hän ei halunnut jäädä kotiin käskyttämään palvelijoita - hän ei halua sitä vielä pitkään aikaan. Yalla halusi nähdä maailmaa ennen kuin asettuisi. Hän haluaisi saada äidistään enemmän tietoa. Hänen oli pakko saada äidistään enemmän tietoa. Hän ei pystyisi elämään enää pimennossa. Mutta nyt hän oli hyvää vauhtia menossa sitä tietoa kohden. Ja siitä hän sai olla kiitollinen Evorthorille.

Yalla astui varautuneesti miehen kannoille. Hyttiin? Hermostuneisuus kuohui naisen sisällä, mutta hän oli luvannut olla toisen seuralainen. Trakoittiko se siis sitä, että hänen pitäisi totella toista? Yallalla ei ollut paljon kokemusta seuralaisena olosta. Hänen isänsä kun hyvä jos päästi miehiä katsomaan häntä, jos he eivät läpäisseet hänen kyselyjään.
Ruskeahiuksinen tunsi pienen tikarinsa kenkänsä varressa ja se antoi hieman rauhaa. Se oli hänen ainut turvansa matkoillaan ja se oli aina auttanut hänet pinteestä. Ei hän oikeasti uskonut Evrothorin tekevän hänelle mitään - ainakin hän toivoi niin, sillä he olivat samalla aluksella, josta olisi mahdoton päästä pois - mutta Yalla oli aina varautunut vieraiden ihmisten seurassa, ja tuo mies oli hänelle vieras... Nainen siirsi kätensä selkänsä taakse kävellessään hiljaa ja hengitti rauhallisesti, että saisi hermostuneisuuden katoamaan. Yalla oli varma, että mies nauraisi hänelle, jos Evorthor näkisi kuinka hermostunut hän oli. 'Hän ei ole sellainen.' Yalla vakuutteli mielessään samalla kun vilkaisi vielä viimeisen kerran päivänvaloa ja meren kuohuilua katoessaan sitten ruumaan.

Evorthor jotenki aisti hermostuneisuutta naisesta muttei sanonut mitään. Koska tämä ei siitä itse kertonut, hän tuskin halusi siitä keskusteltavan. Mies ei kuitenkaan voinut itselleen mitään ja hymähti vähän neidon suloiselle viattomuudelle.

"Turha sitten pelätä", Evorthor yritti todeta muutenvain. "En sitten yritä mitään.. En ole sellainen mies", hän jatkoi yrittäen saada naisen hiukan rentoutumaan. Ei olisi mukavaa jos Yalla tuntisi itsensä koko ajan uhatuksi.

"Onko sinulla nälkä? Jano? Voimme käydä keittiön kautta", hän lisäsi ystävällisesti ja hymähti.

//Aikaiset synttäri onnittelut sinne :3 //

Yallan katse pomppasi ylös miehen sanoista. Ihan kuin toinen olisi lukenut hänen ajatuksensa. Ruskeaverikkö karisti kurkustaan pienen palan ja hymähti:
"Tiedän sen." Huojentunut olo kuitenkin huokui hänen kehoonsa. Nyt kun hän saanut varmuuden asiasta hän pystyisi olemaan hieman rennommin. Ja se olo sai hänetkin hyvälle tuulelle. Seuraavat kysymykset saivat naisen tajuamaan nälkänsä. Eihän hän ollut syönyt vielä mitään sinä päivänä - vaikka tosin aamu olikin vasta aika nuori.
"Voisin minä jotain syödäkin..." Yalla sanoi toiselle hymyillen hieman ja hipaisten vaistomaisesti vatsaansa. Se tuntuikin tyhjältä - vaikka nuori aatelisneito oli tottunut sellaiseen matkoillaan - tai paremminkin karkumatkoillaan. Olihan hän nytkin sellaisella.

"Mihin ajattelitte suunnata Fenin jälkeen?" Siniset silmät kävivät toisen kasvoilla. Ruuman käytävät olivat ahtaat, joten hän käveli hieman Evorthorista taaempana. Hänellä oli selvät aikeet Feniin päästyään ja vaikka ajatus tekikin kipeää, niin hänen pitäisi jatkaa yksinään taipalettaan. Hän ei voisi enää turvautua Evrothorin - tai kenenkään muunkaan suojaan ja seuraan. Hänen pitäisi kohdata tulevaisuutensa yksin omilla jaloillaan - ja hän tiesi pystyvänsä siihen.

//Jumaliste, olen hidas vastaaja, anteeksi, anteeksi. Enkä edes tiedä onko tämä oikeassa aikamuodossaaa :S//

Evorthor hymähtää osuessaa ruuan suhteen oikeaan ja kääntyy mennäkseen keittiön suuntaan. Hän myös kuulee naisen äänessä pienen helpotuksen äänen, ehkä hänen rauhoittelunsa tepsi?

Mies kuuntelee neidon kysymyksen ja miettii hetken. Todella, minnekköhän hän lähtisi? "No tuota..", hän aloittaa vaikkei tiedä miten jatkaisi lauseensa loppuun. "Valitsin reittini hiukan sattuman varaisesti. Eihän seikkailu olisi kovinkaan seikkailullinen jos tietäisin tarkasti etukäteen mitä tapahtuu? Eihän?", hän päättää lopulta lauseensa lopun ja hymyilee neidolle hurmaavinta hymyään.

He tulevat keittiölle ja Evorthor alkaa järjestämään Yallalle ruokaa. Hetken aikaa he katselevat siinä kun palvelijat vilistelevät pitkin keittiötä ja tekevät heille ruuan. Sitten he siirtyvät pöydän ääreen seuraavaan huoneeseen ja alkavat syömään kaikessa rauhassa.

// Heh, enpäs voi tuohon paljon mitään vastata, kun itselläkin onnistuu nämä vastaukset vähän venymään ^^' (ja viikon päästä mulla alkaa koeviikko, joten vastaus tulee taas hieman venymään, joten seuraava vastaus tullee luultavimmin huhtikuun puolella :3)
Pitäisikö muuten tässä laivareissussa tehdä pian pikkuinen aikahyppy? Tämän mukaan [KARTTA] tämä laivamatka kestäisi n. vuorokauden (jos sitäkään?) Eli hehän lähtivät aikaisin matkaan, niin voi olla hyvinkin mahdollista, että laiva olisi Felissä (jos he sinne ovat siis vielä menossa .D) myöhään illalla, oletko samaa mieltä? Kartan tulkitseminen voi olla mennyt mulla vähän pieleen ^^'//

"Ei olisi." Yalla yhtyi naurahtaen toiselle. Seikkailu ei tosiaankaan olisi seikkailu jos sen suunnittelisi ennakkoon. Olihan nainenkin pienellä seikkailulla, sillä hän ei ollenkaan tietänyt mitä odottaa matkaltaan, vaikka määränpään tiesikin.

Keittiöön astuessaan kaiken maailman ihanimmat tuoksut valtasivat Yallan pään. Mausteet ja höyryt sekoittuivat ja nälkä vahvistui ruskeaveriköllä. Hän odotti kuitenkin kuuliaisesti siihen asti kunnes herkullisen näköinen ruoka-annos ilmestyi hänen eteensä kaikessa komeudessaan. Viimeksi hän oli syönyt niin hyvännäköistä ruokaa kotonaan. Nainen maistoi ruokaansa ja sulki hymyillen silmänsä. Avatessaan ne, sininen silmien väri loisti innostuksesta.
"En ole syönyt pitkään aikaan mitään näin hyvää!" Yalla sanoi hymyillen leveästi Evorthorille.

Lautasen tyhjennettyä nainen nojasi tuolissaan taakse päin ja kiitti ruuasta. Hän oli niin täynnä, ettei ollut ollut niin täynnä aikoihin!
"Omistatte mainiot apulaiset!" Nainen sanoi kohteliaasti kohentaen sitten taas asentoaan. Eihän aatelisneidon sopinut laiskotella vieraiden seurassa - saatika ruokapöydässä.

//Juu, mulle käy mikä vaan. Ja hei, paremmin sinä sitä osaat tulkita kun minä : D//

Evorthor hymähti naiselle ja nyökkäsi. "He ovat mahtavia. Ruoka on ainakin aina yhtä hyvää", hän totesi ja söi oman ateriansa loppuun.

Evorthor mietti vähän onko neito nähnyt nälkää kun söi kuin ei olisi nähnyt ruokaa pitkään aikaan. Eihänhän tiennyt lainkaan kuka tämä Yalla neiti todella oli, tämähän olisi voinut olla vaikka minkälainen kriminaali joka on paennut ja siksi nähnyt nälkää ja muuta... Nyt kun Evorthor muisteli, Yallan vaatteet olivat likaiset ja hiukan risaiset kun he ensikertaa näkivät. Ehkäpä hän tosiaan pakeni jotain, oli välillä niin arkakin..

Mutta ei, mikään noin kaunis ei voisi tehdä mitään kriminaalista, Evorthor mietti ja hymyili itsekseen katsellessaan neitoa.

// Haha :--D No jos vaikka teen nyt jonku aikahyppysen illemmalle, jolloin laiva on jo saapunut/saapumassa Feliin... //

Palvelijoiden täytyi olla vallan tasokkaita, jos ruoka oli aina näin hyvää. Matkojen rasitukset oli pakko näkyä heissä, ainakin niin Yalla ajatteli. Eihän kukaan voinut matkustaa paikasta toiseen väsymättä. Ehkä Evorthorilla tosin oli niin monta palvelijaa, että muutamat saivat varmasti levätä kun toiset olivat töissä. Tai näin nainen arveli.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~ Ilta ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Yalla oli taas kannella. Hän oli vähän väliä juossut siellä, sillä hän rakasti meri-ilmaa. Se oli niin raikasta ja viileää. Aurinko oli jo painumassa mailleen ja nainen huokaisi hymyillen. Juurihan hän vasta aamulla oli lähtenyt Geranista, nyt hän oli melkein jo Felissä - toisella mantereella. Hän oli nyt jo pidemmällä, missä hän koskaan oli ollut. Hän tunsi jännityksen puristavan hänen rintaansa. Hän olisi jo lähellä.

Nainen oli pukenut vanhan tummansinisen hameensa päälleen. Se oli pesty ja huollettu muutenkin. Se näytti kuin uudelta. Hän oli tottunut vanhaan leninkiinsä enemmän kuin uuteen - Geranin markkinoilta ostamaansa - hameeseensa. Tikari tuntui kevyenä koskettaen hänen nilkkaansa ja hiukset olivat huolitellut kuten kasvotkin, jotka olivat levollisen ja iloisen oloiset.
Meri kuohui hiljalleen kannen alapuolella ja Yalla nojasi kaiteeseen katsoen paremmin kuohuihin. Pienet pisarat kastelivat hänen kasvojaan ja hän naurahti iloisesti vetäytyen pois päin ja kuivaten hieman kasvojaan. Hän tunsi vapauden ja se tuntui hyvältä. Hän vain toivoi, ettei hänen tempauksestaan ollut koitunut mitään kauheita tunnontuskia hänen isälleen. Hän kuitenkin unohti tämän aatteen pian nähdessään maata. Siniset silmät laajentuivat iloisesti ja hän huudahti nauraen:
"Maata näkyvissä!"


// Kiitos pelistä! ^^ Aikaa on kulunut vastauksestani ja siirryn Yallan kanssa eteen päin, mutta kiitos avusta, jolla Yalla pääsi Geranista pois. //