Satamakaupungin aamu

Aurinko nousi taivaanrannassa valaisten Mihterin satamakaupungin. Aamuinen sumu viipyili sataman kujilla, saaden paikan näyttämään mereltä katsottuna taianomaiselta. Sitä se olikin nuoren hopeahaltianeidon silmissä, kun tämä katseli näkyä satamaan saapuvasta matkustajalaiva Elenestä. Päivisin vilkas kaupunki ei ollut vielä kunnolla herännyt, sillä olihan vasta kolmannen vaiheen alku. Vain muutama kalastaja palaili veneillään öiseltä kalastusretkeltään, ja Alayna aavisteli saaliin olleen hyvä viimeöisen sateen vuoksi. Hän nojaili laivan reelinkiin ja katseli hymyillen kaupunkia joka pian alkaisi taas kuhista elämää. Mutta ei vielä, aamu oli toistaiseksi tyyni ja rauhallinen. Pilvetön taivas lupaili kuumaa päivää. Hän istahti reelingille ja katseli kun laiva lähestyi satamaa. Vähän ajan kuluttua laiva oli laiturissa, köydet oli kiinnitetty ja laskusilta laskettiin alas. Alayna oli ensimmäinen matkustaja joka lähti, muut nukkuivat vielä. Hän valitsi umpimähkään kadun ja lähti kävelemään sitä pitkin poispäin satamasta mukanaan laukkunsa jossa oli hänen koko omaisuutensa; kymmenen kultarahaa, kampa ja peili. Astellessaan eteenpäin hän mietti, mihin ryhtyisi seuraavaksi.

//Kuka tahansa on tervetullut peliseuraksi.//

#Minä voisin tulla tänne, että saisin pelaamisen alkuun.#

Raoúl nökötti laiturin tolpan nokassa ja katseli merelle päin. Poika hieraisi unisena silmiään antaen suuren haukotuksen levitä likaisille kasvoilleen. Oli aivan liian aikasta siihen, että hän olisi ylhäällä mutta ei ollut voinut muutakaan kun se pahanilmanlintu oli melkein tullut repimään häneltä silmät päästä. Raoúl murahti hieman kun huomasi tuon kyseisen pahanilmanlinnun laskeutuvan hänen olkapäälleen.
-Agro... tiedät hyvin että en pidä aikaisista herätyksistä.
Raoúl sanoi hieman närkästyneenä mutta ei voinut estellä hymyn kareen nousemista suupieliin. Ei hän voinut olla myrtsi tästäkään asiasta, ei varsinkaan Agrolle joka oli omasta mielestä herättänyt hänet hyvän asian tähden. Olihan suuri hiiren raato hyvä asia, olihan? Nuori poika nosti hieman kättään yltäen sivelemään kotkansa päätä, Agro näykkäsi isäntäänsä sormesta joten Raoúl tyytyi vain hätistelemään linnun pois. Kotka lehahti nopeasti ilmaan ja hävisi pian taivaalle. Pojan katse kääntyi takaisin merelle ja pian hän huomasi suuren laivan saapuvan satamaan. Raoúl nousi seisomaan tolpan päälle yrittäen tuon sumun läpi nähdä laivan sekä sieltä tulevat ihmiset paremmin. Poika kurtisti hieman kulmiaan kun huomasi vain yhden ainoan ihmisen, tytön joka oli haltia niinkuin hän itsekkin, hieman vain ylempään kastiin kuuluva. Tyttö jatkoi matkaansa varsin nopeasti eikä jäänyt sen kummemmin katsomaan paikkaa. Raoúl pomppasi alas pölkyn päältä juosten sitten housujen lahkeet lepattaen toisen luokse. Hän pomppasi tytön viereen ja katsoi tätä silmät iloisena kiiluen.
- Kaipaatko seuraa?
Hän kysyi sitten muitta mutkitta, ei Raoúl ollut tottunut kiertelemään ja hän itse ainakin tarvitsi hyvin kipeästi seuran tapaista.

Alayna hätkähti jonkun hypätessä hänen viereensä, mutta tunnistettuaan hahmon ruohohaltiapojaksi hän rauhoittui. "Vaikka", hän vastasi toisen kysymykseen hymyillen. Hän oli hieman eksyksissä koska ei ollut ikinä ennen poistunut kotoaan Mothyn läheltä, joten jos tuo poika tuntisi kaupunkia niin ei kai siitä haittaakaan voisi olla. "Minä olen Alayna Lithémiel", hän sanoi ja niiasi kevyesti. Ele oli vaistomainen, mutta tajuttuaan tehneensä sen hän nauroi. "Anteeksi. Vanha tapa..." hän mutisi edelleen hymyillen. "Tiedätkö mitään paikkaa mihin minä voisin mennä joksikin aikaa? Täytyy keksiä jokin työ ja muuta sellaista", hän sanoi katsoen poikaa. Hän ei kylläkään ollut aivan varma siitä haluaisiko todella heti työn, sillä silloin hän ei voisi tutustua Fenyaniin kunnolla tai harjoitella maagisten voimiensa kunnollista käyttöä. Mutta jotain olisi keksittävä ja mieluiten ennen kuin rahat loppuisivat. Hän tarvitsisi ainakin jonkinlaisen kodin ja ehkä ratsun eikä niitä välttämättä saisi hänen rahavarannoillaan. Hänellä ei ollut edes harmainta aavistusta hintatasosta. Hän ei ollut tottunut miettimään sellaisia asioita, sillä yleensä vanhemmat olivat hoitaneet kaiken.

Raoúl hymyili entistä leveämmin kun hänet kelpuutettiin seuralaiseksi. Tyttökin näytti hymyilevän joten tässä ei ollut mitään hätää, olisi ollut varsin ikävää jos toinen olisi ollut heti pojan saapumisesta lähtien naama kaksin kerroin. Poika nyökkäsi reippaasti kun tyttö esitteli itsensä Alaynaksi, vaikka hiemanhan hän ihmetteli tuota niiausta. Kukaan ei ollut koskaan opettanut Raoúlille minkäänlaisia tapoja. Poika hallitsi jotenkin ne perus tavat, mutta sitten kun mentiin loppuunsa hiottuihin tapoihin ja miten seurapiireissä käyttäydyttiin, oli Raoúl aivan hukassa.
-Raoúl Denif ja tuo tuolla on Agro.
Poika vastasi kohteliaasti ja kumarsi hieman, se oli tosiaankin vain hieman ja näytti enemmänkin vain pelkältä nyökkäykseltä. Agron kohdalla hän katsoi taivaalle ja osoitti sormellaan lintua joka liisi korkealla heidän yläpuolellaan. Oli hämmentävää että Agro oli viihtynyt paikalla jo noinkin kauan, Raoúl luuli linnun lähtevän jonnekkin muualle silloin, kun hän itse oli lähtenyt laiturilta. Nuori poika oli jäänyt katsomaan lemmikkiään kunnes havahtui ja käänsi nopeasti katseensa Alaynaan. Raoúl kurtisti hieman mietteliäänä kulmiaan.
- Tuota... tietysti on majatalo jossa voit asua jonkin aikaa. Auttaisin toki mielelläni ja ottaisin sinut kattoni alle, mutta minullakaan ei satu olemaan kuin vanha teltta.
Poika sanoi ja naurahti hieman loppupäässä. Tietysti toinen saisi viettää vaikka ensimmäiset yöt pojan kanssa, mutta Raoúlista tuntui että hänen pieni ja jokseenkin kauhtuuntunut telttansa ei kelvannut tuolle hopeahaltialle. Agro laskeutui rääkäisten pojan olkapäälle pitäen jälleen hiirenraatoa nokassaan. Raoúl käänsi nopeasti päätään kotkaansa päin niin että pian tuo kuollut pikkunisäkäs läsähti hänen poskeaan vasten. Poika huudahti hieman huitoen sitten käsillään Agron pois.
- Tsh...en tajua miksi se tuo minulle noita...
Raoúl mutisi hieman mutta ei voinut olla naurahtamatta. Hän katsoi Alaynaa leveästi hymyillen ja mietti, mihin voisi ohjata tuon uuden tuttavuutensa. Majatalo oli tietysti ihan varteenotettava paikka.

Alayna vilkaisi taivaalle ja näki siellä lentävän linnun. Hän hymyili ja mietti hetkisen miltä tuntuisi osata lentää. Se olisi varmaan upeaa... Hän havahtui ajatuksistaan kun toinen mainitsi majatalon ja teltan. Hän tiesi että olisi ollut kohteliasta sanoa että teltta olisi aivan sopiva jos toinen vain haluaisi hänet sinne, hän oli myöskin tottunut yleellisyyteen mitä ei teltasta (tai edes useimmista majataloista) löytäisi. Hän mietti hetken ja päätti lopulta majatalon olevan parempi vaihtoehto. "Toivottavasti et loukkaannu jos sanon että majatalo olisi ehkä mukavampi", hän sanoi painaen päätään hieman. "Voisin maksaa sinunkin asumisesi ainakin joksikin aikaa", hän ehdotti nostaen taas päätään ja katsoen toista kysyvästi. Kun toinen huomautti linnun tuovan hänelle kuolleita hiiriä, tyttö hymyili. "Sehän haluaa vain olla ystävällinen", hän naurahti ja katsoi lintua iloisesti. Hän oli aina pitänyt eläimistä, mutta hänen vanhemmillaan oli mitä tarkin säännöstö siitä millaisia lemmikkejä ylhäisönaisille suvaittiin, eli käytännössä ainut eläin jonka kanssa hän oli ollut tekemisissä, oli ollut hevonen. Mutta kaikki heidän tallinsa hevoset olivat pitänee hänestä, samoin linnut jotka usein lensivät puutarhassa. Nekin olivat tulleet syömään tallista napattuja siemeniä hänen kädestään.

Raoúl naurahti hyväntahtoisesti sekä leikkisästi. Poika kiristi hieman narua joka piti ruskeita hiuksia takaanta kiinni pyöräyttäen sitten päätään kielteiseksi vastaukseksi.
- Ymmärrän kyllä, älä hätäänny. Tiesin oikeastaan että et pitäisi siitä teltta ajatuksesta, mutta oli kohteliasta kuitenkin ehdottaa sitä.
Poika sanoi lämpimästi ja kohautti olkiaan. Tytön ehdotus siitä että hän voisi maksaa Raoúlinkin asumisen jonkin aikaa sai pojan posket hieman punertumaan, mutta oli sitten aivan eri asia näkikö sen tuon likakerooksen alta.
- Ei ei ei... Ei kiitos. Minä viihdyn oikein hyvin teltassani. Olen tottunut asumaan siellä.
Hän kieltäytyi nopeasti sillä ei Raoúl itse kehdannut asua tuon tytön siivellä edes sitä paria päivää, se olisi noloa. Ei poika halunnut että Alayna tuhlaisi rahansa häneen.
Raoúl huitaisi Agroa pehmeästi kädellään niin että linnun oli tällä kertaa pakko nousta pois hänen olkapäältään.
- Ääh, se tekee sen vain kiusallaan koska tietää että en pidä siitä. Ei ole kovin kiva herätä aamulla siihen että sinulla on suuri rotan raato pääsi vieressä. Siis hyvin hyvin suuri... ja likainen...ja hyvin verinen.
Raoúl puhui ja väänteli samalla naamaansa varsinkin sanojen suuri, likainen ja verinen kohdalla. Poika katsoi nopeasti ympärilleen ja huomasi majatalon olevan jo pienen matkan päässä.
- Voimme käydä nyt majatalossa varaamassa sinulle huoneen, ja keksiä tämän jälkeen jotain muuta kivaa.
Hän sanoi sitten ja katsoi Alaynaa kysyvästi kulma kohollaan. Raoúlin katse kävi tuossa tiessä jolle oli jo alkanut valumaan ihmisiä aamutoimiinsa, kaupat availivat oviaan ja välillä hänen nenäänsä leijui tuoreen leivän tuoksu jostain putiikista. Raoúl huomasi olevansa nälkäinen ja pian varmaan myös Alayna huomaisi sen sillä pojan vatsa päästi kovan murahduksen.

Alayna hymyili toiselle ja nyökkäsi tämän sanoessa että tyttö ei todennäköisesti olisi viihtynyt teltassa. Kun toinen sanoi ettei haluaisi tulla majataloon, hän vain kohautti olkiaan. Miten vain. Hän hymyili pojan kuvaukselle linnun aamuisista lahjoista. "Muistan joskus kun kotona oli villikissoja. Nekin toivat samantyylisiä lahjoja minulle yrittäessään epätoivoisesti opettaa minuakin pyydystämään rottia", tyttö nauroi. Kissat olivat sitten olleet hauskoja. Sääli että vanhemmat olivat ajaneet ne pois. Kun toinen näytti majatalon ja ehdotti huoneen varaamista hän nyökkäsi. "Sopii minulle", hän totesi ja katseli majataloa, jonka ovesta asteli juuri ulos aamuvirkku matkalainen. Alayna tiesi olevansa pian nälkäinen ja ilmeisesti Raoúl oli jo, joten seuraavaksi voisi mahdollisesti lähteä ostamaan ruokaa jostain. "Taidan mennä varaamaan huoneen" hän sanoi toiselle hymyillen. Aamu oli alkanut hyvin ja hän oli iloisempi kuin aikoihin. "Nähdään taas", hän toivotti heilauttaen kättään ja lähti kävelemään kohti majataloa. Majatalo vaikutti hyväkuntoiselta ja siistiltä, eli se saattaisi olla myös kalliimpi kuin muut. Seinässä näkyi olevan jonkinlainen hinnasto, josta näkyi että huone maksaisi kaksi hopeakolikkoa.

//Poistuu. Sori, mutta kun en jaksanut enää odottaa...//