Paremman tulevaisuuden toivossa

Normaalistikin rauhallinen kaupunki on poikkeuksellisen rankan kylmäkauden johdosta entistä hiljaisempi. Tämä päivä on kuitenkin poikkeus, Merkyn satama on harvinaisen eläväinen. Satamaan on ankkuroitunut suuri matkustajalaiva, joka kauppaa matkustuspaikkoja Feniin, paremman tulevaisuuden toivossa.

Useita ihmisiä on kokoontunut laivan satamapaikan ympärille uteliaina, Angrod heidän joukossaan. Fenissä voisin aloittaa uuden elämän, hän tuumii. Muutama ihminen on jo astunut laivaan sisään, ja varannut itselleen paikan, koska laiva pysyttelee Merkyssä vain tämän illan. Aivan lankkujen vieressä (joista voi nousta laivaan), seisoo nuorehko ihmismies. "Matkustakaa Gonliin parempaa tulevaisuutta etsimään, nyt vain kahdella hopearahalla!" hän huutaa. Naurettava hinta, Angrod toteaa mielessään. Mutta ihmiset ovat epätoivoisia.. niin olen minäkin. Vaikka hinta on Angrodin mielestä törkeä, hän päättää astua laivaan. Kannelle päästyään hänen eteensä ilmestyy ilmeisesti rahankerääjäksi komennettu merimies. Mies oli suurikokoinen ja vankkarakenteinen. Ilmeisesti hänet oli asetettu hommaan ettei kukaan yrittäisi tulla maksamatta. Angrod maksoi määrätyn summan, vaikka se ei hyvää hänen kukkarolle tehnytkään, ja paikalle saapui toinen merimies, joka lähti saattamaan Angrodia hänen huoneeseensa alakannelle. Merimies totesi Angrodille matkalla: "Tilan säästämiseksi tulet jakamaan tämän huoneen jonkun kanssa, et varmasti pahastu siitä". Angrod ei ollut erityisen iloinen, häntä ei erityisesti ilahduttanut taittaa matkaa jonkun täysin tuntemattoman henkilön kanssa samassa huoneessa, mutta kai hän oli valmis tekemään sen olosuhteiden pakosta.

Merimies pysähtyi viimein, ja noukki taskustaan avaimen, jolla avasi lukitun oven. "Näitä avaimia on kaksi, sinä saat toisen", merikarhu totesi. Angrod nyökkäsi, ja otti avaimen pienesti kiittäen. Angrod sulkeutui huoneeseen. Näky ei ollut kovin kaunis: kaksi sänkyä vuodevaatteineen, sekä yksi pöytä. Huone tulisi taatusti olemaan lievästi ahdas kahdelle ihmiselle. Koska Angrod oli huoneessa ensimmäisenä, hän otti itselleen sen kyseenalaisen oikeuden ja valitsi sänkynsä, purkaen tavaransa sille. Miekkansa huotrineen hän laski sängyn alle varjoon piiloon. Hän katsoo kuitenkin parhaaksi jättää isältä saaneensa veitsen vyön selkäpuolessa olevaan pieneen tuppeen, varmuuden vuoksi. Ei sitä koskaan tiedä.., hän miettii. Lopuksi Angrod laskee pienen selässä kantamansa "säkin" sängyn päälle, kertoen huoneeseen tulevalle että tämä sänky on hänen. Säkissä ei ole paljoa tavaraa, muutamat vaihtopaidat, lisää tupakkaa, ynnä muuta vastaavaa. Mitään arvokasta Angrod ei kuitenkaan hyttiin jätä (paitsi miekkansa, ja senkin piiloon), varmuuden vuoksi. Ei sitä tiedä millainen hämärähemmo hänelle huonetoveriksi siunaantuu.

Kun kaikki tarpeelliset valmistelut on tehty, Angrod näkee sopivaksi astella takaisin ulkokannelle, raikkaaseen ilmaan. Päästyään ylös, Angrod kulkee rauhallisin askelin laivan reunalle. Välttää kulkemasta liian likeltä ihmisiä, jotka ovat laivan kannella. Istahtaa alas, nojaten selkänsä laivan reunakaiteeseen. Nostaa vyöltä tupakan huulilleen ja sytyttää sen. Angrod jää odottamaan laivan lähtöä, matkaa uuteen tulevaisuuteensa.

// Pahoittelen lyhyttä aloitusviestiä. Kaikki halukkaat mukaan vaan.

//Ajattelinpa tulla tänne sinun seuraksesi (: Jos vain sopii? Aloitushan on varsin mainio//

Ceratha ei kaipaa uutta tulevaisuutta. Tai vaikka kaipaisikin, sille ei olisi aikaa juuri nyt. Syy miksi hän nousisi tähän laivaan olisi vain se että he pääsisivät Thim Emellin kanssa takaisin Feniin ja Tenlitiin jossa Danker-laivan peräsin voitaisiin viimein korjata.

Nainen astuu laivaan, huokaisee ja yrittää välttää niitä ikäviä muistoja viimeisimmistä laivamatkoista. Pahoinpitelyä, halventamista, raiskausyrityksiä. Viime kerralla hänelle ei onneksi ehditty tehdä mitään. Sitä edellinen kerta... Ei, sitä hän ei haluaisi muistella.

Ceratha katselee ympärilleen ja kuuntelee samalla Thim Emellin yritystä järjestää heidät samaan hyttiin tai Cerathan vähintään hyttiin jonkun toisen naisen kanssa. Mutta yritykseksi se saa jäädäkkin. Rahastaja ottaa rahat ja kaksi merimiestä ilmaantuu paikalle ja lähtee saattamaan heitä eri suuntiin. Ceratha kuulee vielä puosun huudot takanaan "Pidä itsestäsi huolta, puollustaudu, näemme viimeistään Fenissä, älä huoli, kaikki järjestyy kyllä". Niin, sitä Cerathakin toivoo.

Merimies ojentaa tälle avaimen virnistellen. Juuri tuollaista virnettä jota Ceratha on oppinut varomaan. Hän nielaisee miehen käydessä hänen muotojaan katseellaan läpi, selvästi lähestyen ja ottaa avaimen tältä varovasti ja niiaa. Sitten hän menee nopeasti huoneeseen, sulkee oven edessään ja huokaisee.

Ceratha kääntyy ympäri ja hänen kauniille kasvoilleen leviää hienoinen hämmennys nähdessään vuoristoinkan tupakka suussa toisella sängyllä. Varovasti nainen kävelee toiselle sängylle ja laskee tavaransa sille. Hän hymähtää vähän miehelle ja nielaisee. Ainakaan Ceratha ei puhuisi ellei häntä puhuteltaisi, se saattaisi suututtaa miehen.

// Totta kai, tervetuloa.

Istuskelee sängyllä kaikessa rauhassa, mietteliäänä. Mihin hän suuntaisi Gonlista? Mitä hän tekisi siellä? Onko tämä vaivan arvoista? Sillä ei ole niin väliä, hän tuumi, kunhan vain pääsen pois täältä mahdollisimman nopeasti. Angrod vavahtuu ajatuksistaan, ja vilkaisee henkilöä joka huoneeseen astuu. Angrod, pessimistisenä ihmisenä, oletti joutuvansa jakamaan huoneen jonkin rumiluksen kanssa, mutta huoneeseen astelikin suoranainen kaunokainen. Yrittää peittää hämmästyksensä mahdollisimman hyvin. Tämä on kumma päivä, hän tuumii.

Heti, kun saa itsensä takaisin kasaan tästä yllättävästä matkakumppanista, huomaakin että nainen on jo istuutunut sängylle. Huomaa myös, että saattaa itse antaa itsestään hieman pelottavan vaikutuksen. Kiskaisee viimeisen henkosen tupakistaan, tumppaa sen pöydän reunaan, ja tiputtaa natsan maahan. Vakavoituu sittemmin. "Luulin saavani matkavieraakseni demonin, mutta sainkin enkelin", toteaa Angrod Cerathalle normaali väkisinväännetty hymy kasvoillaan. "Olen Angrod, entä sinä?" hän kysyy. Parempi luoda jonkinlaista sosiaalista keskustelua, kuin istua paikoillaan ja ääneti kuin tatit koko matkan, se vasta turhauttavaa olisikin. Ja siitä tulisi vaivautuneeksi, ja sitä Angrod ei liiemmin kaipaisi.

Ilta alkaa olla jo pimeä, kun lähestytään kahdeksatta vaihetta. Laiva lähtisi pian. Alkaa olla matkalaisilla viimeisiä hetkiä nousta laivaan. Angrod oli tyytyväinen, pian hän pääsisi lähtemään tältä kirotulta saarelta kirottuine muistoineen. Hänen katseensa oli kuin naulaantunut ikkunaan, ja ikkunasta ulos. Angrodista saattoi aivan hyvin odottaa, että hän odotti lähtöä innokkaasti. Hän halusi päästä äkkiä pois Madarenista.

Cerathaa vastapäätä istuva mies on kovin.. Erikoinen. Nainen ei ole nähnyt vuoristoinkaa kuin vain kerran ja silloinkin kaukaa. Nyt hän saisi katsella sellaista lähemmin. Ei se toki naista haittaa, ei sitten laisinkaan, mutta uteliaisuus sen sijaan pakottaa naisen katseen vaeltamaan miestä. Ceratha painaa katseensa sitten maahan, hyvin nöyrästi ja nopeasti, ettei mies vain suuttuisi että Ceratha tuijottaa.

Äkillinen kehu siitä kuinka mies on saanut seurakseen enkelin saa Cerathan hämilleen ja hän hiukan punastuu suloisesti. "Ki-kiitos paljon", nainen hymähtää ja kohottaa katseensa hienoisesti. "Nimeni on Ceratha". Hänkin on kovin tyytyväinen siitä että mies tahtoo keskustella, olisi hyvin ikävää istua hiljaa sängyllä ajatukset harhaillen..

Ajatukset harhaillen Doniin. Ceratha katsoo taas alas mutta hänen ilmeensä ei muutu. Miten hän ikävöikään Donahueta.. Vaikka nykyään miehen ajattelu tuntuu taakalta ja ikävältä kuin siltä kaipuulta mitä se ennen oli. Ehkä kaikki paranisi jos hän saisi nähdä rakkaansa uudestaan.

Angrod voi ensinäkemältä vaikuttaa todella oudolta, tuohan poikkeaa lähes kaikista tyypillisistä pukeutumisnormeista ja tavoista. "Vai Ceratha.. no, Ceratha, miksi sinä matkustat Feniin?" kysyy Angrod heti jälkeen, yrittäen pitää keskustelua yllä, kuitenkaan menemättä henkilökohtaisuuksiin. Häntä ei huvita istua hiljaa paikoillaan, kun kerrankin paikalla näyttää olevan valmis keskustelukumppani, joka on vielä kaiken lisäksi hyvin kaunis. Vaikea nimi lausua tuo Ceratha.., Angrod miettii.

Hän vaikuttaa kovin hajamieliseltä, Angrod toteaa itselleen. On nähnyt maailmaa ja on oppinut tulkitsemaan ihmisiä hyvin, vaikka ei omaakkaan tietoa mitä Ceratha ajattelee. Kenties hän kysyy sitä myöhemmin, mikäli keskustelu tästä edistyy. Angrod vaihtaa laiskan näköisesti asentoaan, nojaten takana olevaan seinään hieman paremmin. Vaikuttaa yllättävän rennolta lähes tuntemattoman ihmisen seurassa.

Kuulottaja huutaa: "Laiva lähtee! Kaikki itsensä sisälle maksaneet, nouskaa laivaan!". Angrod havahtuu hieman, hän pääsisi kohta pois tästä painajaisesta. Hänen ei enää tarvitsisi aina katsoa selkänsä taa joka paikassa, missä ikinä Madarenissa onkin. Viimeinkin, saa tilaisuuden aloittaa uuden elämän. Angrod näyttää siltä, kuin hänen ajatuksensa harhailisivat tuossa kyseisessä asiassa, kunnes hän havahtuu. "Laiva lähtee.. mikä on olo?" hän kysyy. Angrod ei ole se paras sanaveikko, mutta hän toivoo että Ceratha ymmärtää mitä hän yrittää tarkoittaa.

Cerathakin on nähnyt ja kokenut paljon ja yrittää tulkita Angrodia mahdollisimman hyvin. Sisimmässään nainen on hyvin tyytyväinen siitä että on saanut näin kovin mukavan miehen matkaseuralaisekseen.

"Miksi menen Feniin?", Ceratha toistaa ja hymähtää. "Hmm, erään laivan peräsintä korjataan siellä ja siksi viivyn toistaiseksi Tenlitissä. Tulimme vain laivan puosun kanssa hakemaan lisää osia Merkystä. Nyt menemme siis takaisin varsinaisen korjauksen pariin..", hän yrittää selittää asian mahdollisimman selkeästi.

Kuuluttajan äkillinen huuto hätkähdyttää naista hieman. Sitten hän huokaisee hennosti. Hän ei ole varma olisiko mielummin Merkyssä, Tenlitissä vai Elverissä vai missä.. Kaikki paikat tuntuvat tuovan kauheasti ikäviä muistoja. Kunpa joku mies menisi naimisiin hänen kanssaan pian ja he asettuisivat aloilleen jonnekkin ja tärkein huoli olisi minkäväriset verhot ostaisi. Olisi jotain jota sanoa kodiksi ja joitakin joita kutsua perheeksi.

Ceratha havahtuu miehen kysymykseen ja hymähtää alakuloisesti. "Jaa.. Enpä nyt tiedä. Minulle on melko samantekevää olenko Merkyssä vai Tenlitissä..", nainen sanoo ja katsoo ikkunasta ulos. "Entä te herra? Miksi matkustatte Feniin ja miltä nyt tuntuu?"

Vaikka Angrod ei haluaisi että se näkyisi ja pyrkiikin peittämään sen mahdollisimman hyvin, tuon koko olemus hohkaa voimakkaita tunteita. Surua, vihaa, jopa häpeää. Näiden kaikkien tunteiden kohde jää kuitenkin vain arvailujen varaan. Cerathan kaltainen ihminen saattaa aivan hyvin ymmärtää ja tulkita nuo tunteet, jotka näkyvät ulospäin harvinaisen hyvin, jos niitä vain osaa kunnolla tulkita. Tähän saakka Angrod on kuitenkin saanut ne aika hyvin verhottua.

"Jaa, vai että ei tämä sitten taida olla ensimmäinen kertasi laivalla", Angrod toteaa. "Itse en ole ikinä ennen ollut laivassa, olen aina kulkenut jalan", hän vielä lisää. "Mikäs tämän laivan nimi on, jota te korjaatte? Ja puosu taisi ilmeisesti joutua toiseen huoneeseen", toteaa ääneen. Angrod vaikuttaa nauttivan keskustelusta, jota Cerathan kanssa koko ajan vie eteenpäin. On mukavaa välillä päästä puhumaankin, kun yleensä Angrod on kovin hiljainen.

"Sehän on vain hyvä jos pystyy tuntemaan olonsa kotoisaksi paikassa kuin paikassa, Ceratha", Angrod sanoo mietteliäänä. "Minäkö? No, se on aika pitkä, tylsä ja uuvuttava tarina", toteaa lisäten: "Sanotaan nyt vain, että Madareniin jää kasa pahoja muistoja ja omasta puolestani annan niiden jäädä sinne." Tämän sanottuaan, Angrod kääntää haikean katseensa ikkunasta ulos, kun laiva viimein irtautuu satamasta, suuntana Ulkomeri, ja sieltä Feniin.

Ceratha tarkkailee Angrodia huomaamatta hyvinkin tarkasti. Hän ei vaikuta kovin tyytyväiseltä elämäänsä, niin voisi ajatella. Elehtiminen ja pakottautunut hymykin lavertelevat joistakin suuremmista tunteista jotka voisivat olla syynä miehen läsnäoloon laivalla.

Angrod kertoo olevansa ensimmäisen kerran laivalla. Minusta tuntuu että olen ollut vähän liikaakin, käy Cerathan mielessä ja hän hymähtää hiukan. "Laivan nimi on Danker, se vartiolaiva, tiedäthän? Ja kyllä, Thim Emell viipyy matkan toisessa hytissä, siis puosu", nainen selittää ja henkäisee syvään.

Angrodin toetessa hyveeksi sen että osaa kotiutua helposti saa Cerathan naurahtamaan. "En minä kotiudu ikinä, se vain että on samantekevää missä olen, samat tunteet, samat katseet, samat tapahtumat, samat kaikki..", nainen toteaa hiljaa ja hymy häviää tämän kasvoilta.

Jokapaikassa aina sama tarina. Hän yrittää parhaansa olla vahva kaiken jälkeen, ajattelee Donia ja tulevaa, on suurimman osan ajasta yksin, saa osakseen himoavia katseita, persuksille läpsimistä, vihellyksiä ja lopulta pahoinpitely-yrityksiä. Onko siis mitään väliä missä hän viettäisi aikaansa?

Ceratha kuuntelee miehen selityksen matkansa tarkoituksesta ja hymähtää. "Vähän arvasinkin. Näytät siltä että olet kokenut kovia", Ceratha sanoo varovasti ja ystävällisesti. Ei hän pahaa tarkoita, mutta asia todella on näin.

Angrod pyrkii pitämään ilmeensä peruslukemilla, vain hymyilemään koko ajan kevyesti. On tyytyväinen, että pitkästä aikaa saa oikeasti keskustella tuon kanssa. Angrodin ilme värähtää vain alle sykäyksen ajan, kun Ceratha mainitsee Dankernin. Arvasin! Tämä on juuri minun tuuriani, jouduin samaan laivaan Dankernin miehistöön kuuluvan henkilön kanssa, Angrod miettii ärtyneenä itsekseen. Päättää kuitenkin varmistua vielä, vaikka jo yksin se seikka, että Ceratha on Dankernilta ja laivan puosukin on samassa laivassa, häiritsee häntä suuresti.

"Minulle kotiutuminen on sinänsä helppoa", Angrod toteaa Cerathan jälkeen. "Matkustelin aika paljon ollessani Madarenissa, paikasta toiseen", hän toteaa. "En koskaan oikein viihtynyt missään, ja sitten saavuin Merkyyn, ja päätin tarttua tähän tarjoukseen ja nousta laivaan", Angrod sanoo henkeä vetäen. Huomasi Cerathan hymyn häilyvän, joten toteaa: "Olen pahoillani mikäli aihe on arka."

Angrod pyrkii parhaansa mukaan tulkitsemaan Cerathan elekieltä, jotta saisi selville mitä tuo ajattelee. Angrod ei mikään maailman paras ihmistuntija ole, mutta ymmärtää hänkin jonkun verran. Lopulta päättää kysäistä: "ei ole sinullakaan tainnut olla helppoa?"

"Näkyykö se tosiaan päälle?" Angrod kysyy mietteliäänä. Vaivautuu hieman, mikäli se oikeasti näkyy niin hyvin päälle. Tai sitten on vain saanut matkakumppanikseen oikean ihmisasiantuntijan. Angrod ei osaa sanoa, onko kumpikaan se paras mahdollinen vaihtoehto. Ei kuitenkaan välttämättä haluaisi avautua synkästä menneisyydestään heti, vaikka sattuikin löytämään kerrankin hyvän juttukaverin, jonka kanssa voi jakaa ajatuksia. Angrod miettii, että mahtaakohan se kestää koko laivamatkan ajan.

Ceratha hymähtää kun Angrod selittää kotiutumisestaan ja pyytää anteeksi arkaa aihetta. "Ei se nyt kovin arka aihe ole.. se vain toi hiukan huonoja muistoja..", nainen sopertaa ja hymähtää.

Paljon huonoja muistoja. Eipä hänellä oikeastaan ollutkaan mitään muuta jäljellä. Huonoja muistoja ja muistot niistä öistä jotka hän vietti Donin kanssa.. Miksei hän voisi vaikka rakastua uudestaan ja unohtaa Don? Kaikki olisi niin paljon helpompaa.

"Ei ole sinullakaan tainnut olla helppoa?". Ceratha havahtuu jälleen miehen kysymykseen ja hymähtää vaivaantuneesti. "Sanotaan vaikka että minä yksin miehien kanssa ei ole mikään paras yhdistelmä.. Varsinkaan kun en osaa enkä kykene juuri puollustautumaan.."

Kannattiko vieraalle miehelle mennä sanomaan se ettei kykene puollustautumaan? Ceratha nielaisee hiukan ja yrittää kääntää ajatuksensa muualle. Hänen katseensa vaeltaa miehen lihaksikkaalla ja jäntevällä olemuksella ja katuu kovasti sitä mitä sanoi jos mies saisi päähänsä alkaa iskemään tätä vaikka väkipakolla.

"Ei kannata murehtia", Ceratha vastaaa Angrodin huolestuneisuuteen siitä näkyykö hänen taakkansa niin kovasti päällepäin. "Luen ihmisiä melko hyvin, tuskin muut sitä huomaavat. Sanokaa vain jos se häiritsee niin voin olla hiljaakin..", nainen sanoo nöyrästi.